En tiedä _haluanko_ elää ylipäänsä
Ihminenhän haluaa luonnostaan olla hengissä keinolla millä hyvänsä, ja niin varmasti minäkin jollain tasolla. Se ei silti poista sitä, ettenkö olisi ajatellut haluavani k*olla jo usempana kuukautena putkeen. Ensimmäiset k*oleman ajatukset olivat ala-asteen lopulla. Muistan puhuneeni kavereilleni koulussa, että sitten kun siirryn yläasteelle, niin t*pan itseni. Minusta on tullut raskas ihminen, tai ainakin niin ajattelen. Olen alkanut vapaaehtoisesti syrjäytymään, mikä ei ole hyvä asia tietenkään. Asun vanhempieni luona vielä, olen asunut ennen yksinkin, mutta se oli henkisesti erittäin raskasta. Olen lähdössä kokeilemaan töitä uudelleen.
En tiedä mikä minussa on, koska yleensä ihmiset jaksavat yrittää parantaa omaa elämänlaatuaan, minä en. Joskus kovasti yritin, mutta hajotin itseni uudelleen.
Olen kuulema outo, niin varmasti olenkin, enkä pelkästään hyvällä tavalla. Jo pienenä itkin paljon, ja olin tyytymätön. Sitten jouduin kiusatuksi koulussa, sen jälkeen lastenkotiin, sitten yksin asumaan. Elämäni ei tietenkään ole ollut pelkkää kärsimystä, mutta nykyään kaikki on kovin harmaata, enkä valehtele ollenkaan, jos väitän ettei mikään tuo hyvää oloa. Joskus olen huomannut, että kun itken tunteja ja puhun jollekin, niin olo saattaa muuttua hetken aikaa tyynemmäksi. Muuten olen aika lailla ladattu täyteen tätä oloa, joka ei helpota.
Hoitokontakti näennäisesti on, mutta sairaanhoitaja ei vastaa puhelimeen. Kävisinkö huomenna juttelemassa nuorten talolla?
Kiitos kun saan puhua teille aina.
Kommentit (96)
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään.
Minulle tyhjyyden tunne tuli nimenomaan rakkauden puutteesta. On pitänyt tulla sinuiksi sen kanssa, että ihmiset, joiden "olisi pitänyt" rakastaa, eivät osanneet rakastaa. Päätin itse opetella, mitä rakkaus ylipäänsä on, ja rakastamaan itseäni ja siten myös muita. Kaikkein vaikeinta on ollut korjata arvottomuuden tunne, mutta opettelen sitä vaikka loppuelämäni, jos se sen vaatii. Tyhjyyden tunne ei oikeastaan ole enää vaivannut sen jälkeen, kun asetin itseni itselleni tärkeimmäksi ihmiseksi. Luotan, että ajan myötä pystyn myös päästämään toiset lähelleni. Ottamaan rakkautta myös vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.
Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.
Ei tyhjyys välttämättä kaikkoa koskaan, ei ainakaan niin kauan kun etsit ja kaipaat jotain. Yksinkertainen ohje siihen on, että lakkaa kaipaamasta. Kuulostaa äkkiseltään tyhmältä, mutta toimii. Se ei tarkoita, että luopuisit tulevaisuudesta, unelmista jne. Se tarkoittaa sitä, että keskityt nykyhetkeen. Lue tietoista läsnäoloa. Opettele elämään tätä päivää ja tässä hetkessä. Opi peilaamaan, säätelemään ja asettamaan kehyksiä. Mitkä ovat pitkän tähtäimen suunnitelmat ja mikä on nykyhetki. Vain nykyhetkeä elämällä voi päästä pitkän tähtäimen saavutuksiin. Sinne ei voi hypätä aikamatkaajana. 5 vuoden päähän on elettävä joka päivä ja tehtävä vain sen päivän hommat, jotka ovat meneillään. Muuta ei voi, eikä jippii, ei tarvitse. Se riittää, että elää yhden päivän kerrallaan ja että tekee yhden päivän hommat kerrallaan. Vielä kun oppii jakamaan yhden päivän meneillä oleviin hetkiin niin elämänlaatu paranee huomattavasti. Löydä joku keino kanavoida kaipuusi ja tarpeesi muilta ihmisiltä. Oli se maalaaminen, laulaminen, säveltäminen, reseptikirjan kirjoittaminen tai mitä ikinä. Sen kanavan löydät vain sinä itse. Kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole henkilöitä, joille puhua ja terapia on väliaikaista, mitä terapian jälkeen? Silti on löydettävä keinot, jotka itselle tepsivät. Ellei halua tiedottomaksi ja hoidettavaksi kääryleeksi laitoshoitoon, haluatko?
Vetis hyvä. Voimme tietää, että haluamme juuri nyt syödä Mignon-munan, mutta se voi silti olla kuoren alla pilaantunut. Työ antaa turvaa ja itsenäisyyttä talouden kautta. Silloin ei haittaa, että valitsit korista väärän munan. Silloin sinulla on varaa ostaa toinen.
Näinhän se pitkälti on, jos miettii liikaa tulevaisuutta ja murehtii sitä, niin ne sen hetkiset arkiset asiat unohtuvat joiden kautta pääsisi parempaan tulevaisuuteen. Eli kaikella mitä tässä hetkessä tekee on merkitystä tulevaisuuteen. Voi myös olla, että ulkoistan oman hyvinvointini liikaa vaikka sille terapeutille. Toki hänellä voi olla keinoja miten päästä eteenpäin menneisyydestä, mutta tietenkin minä itse valitsen mitä minä teen. Mietinkin etten miksi ole vielä tehnyt valintaa? Keikunko ikuisesti sen ajatuksen välillä haluanko elää vai kuolla, kunnes pilaan ihan kaiken pohtimalla näitä asioita? Tarvitsenko jonkun käskemään minua haluta elää? Voisinko silloin paremmin ja ottaisin todella ohjat käsiini? Kuitenkin kuolen joskus, ehkä minun pitäisi alkaa taas yrittämään? En halua olla se, joka päätyy juomaan itsensä hengiltä.
Ja haluan ehdottomasti töihin jossain vaiheessa kunhan tiedän missä olen hyvä ja mitä haluan tehdä. Minulla on vain se ongelma, että haahuilen mielessäni paikasta seuraavaan, eikä missään lopulta ole hyvä olla. Täällä vanhempieni luona haikailen kaupunkiin, ja kaupungissa kun olen, niin masennun, kun se ei piristänytkään. Päinvastoin. Lopulta missään ei ole hyvä olla, ja maailmassa olisi niin paljon asioita mitkä tulisi nähdä ja hoitaa.
Kun et osta kaupoista alkoholia, eikä kukaan sido sinua tuoliin ja juota, niin et tietenkään juo itseäsi hengiltä. Ne ovat niitä valintoja, joita sinä joka päivä haluat tehdä itsesi eteen.
Kyllä ulkoistat. Kaipaat lastenkodin turvaa ja odotat rakkautta, joka poistaisi tyhjyyden. En minä kiellä sinua menemästä terapeutille, nimenomaan haluan, että ymmärrät eron siinä mitä terapeutilta odotat ja mitä hän voi lopulta tehdä. Terapeutti käytännössä tarjoaa sinulle samoja työkaluja mitä löydät itsehoito-oppaista. On totta kai tärkeää ymmärtää mitkä nykyiset itellesi haitalliset ajatusmallisi ovat epätosia ja johtuvat vain menneisyydestä. Nuo samat löytyvät kyllä itsehoito-oppaistakin. Terapeutti voi kuitenkin kesken puheesi sanoa, että tuo kohta on juuri se kohta, kun kirjaa lukemalla sinun pitää havaita se itse. Kuunteleva korva on tietenkin se mitä kirjoista et saa. Jotkut ihmiset jäävät terapiakierteeseen vuosikausiksi, koska he odottavat muiden korjaavan ongelmansa. Paska juttu, mutta vain me itse voimme korjata ne. Näin on, vaikka ongelmat olisivat muiden aiheuttamia (turvaton lapsuus, väkivaltakokemukset jne.). Mitä kauemmin odotat muilta apua ja muideen korjaavan ongelmasi, niin sen kauemmin
prosessi vie. Käytännössä vain siirrät sitä päivää kun sinun on hoidettava asia itse.
Niin, miksi? Miksi tarvitset jonkun toisen sanomaan, että haluat elää? Minkä muutoksen hänen sanansa saavat sinussa aikaan? Miksi ei riitä, että sanot itse, että haluat elää? Onko sillä eroa jos sanot sen itsellesi, läheisellesi, minulle tai muille, että haluat elää?
Vetis, sinä haluat elää :)
Haluat elää vaikka elämä on joskus tyhjää ja joskus paskaa. Kaikki tunteet menevät lopulta ohi. Voit rekisteröidä, että tuntuupa nyt paskalta, mutta älä jämähdä vellomaan siihen. Kaikilla ihmisillä on paskoja päiviä ja vaikeita aikoja. Ne menevät ohi, tulevat takaisin ja menevät taas. Elämä on kuin sää, välillä ukkostaa ja välillä paistaa. Ei ukkosen takia kannata masentua, eikä kuolla. Kuolemaan ehtii myöhemminkin ja lopulta jokainen kuolee jonain päivänä. Aivan turhaa nähdä vaivaa kuolemansa eteen kun se tapahtuu pyytämättä itsekseen sitten kun kyllin vanhaksi elää.
Aivan, siksipä aloitat vaan tekemään asioita. Kun essee-tehtäviin ei keksi sitä täydellistä lausetta, niin pitää kirjoittaa humpuukia. Pääasia, että kirjoittaa jotain. Siitä pikku hiljaa lakaa kehkeytymään jotain hännänpäätä, josta tarttua kiinni ja jota alkaa jalostamaan. Pääasia, että teet jotain elämääsi edistävää ja itsellesi hyvää tekevää. Tee jotain, aivan mitä tahansa hyvää, mutta jotain. Hyvän tekeminen ei koskaan voi mennä niin pieleen kuin itselleen pahan tekeminen (juominen tms.). Polun päähän pääsee kävelemällä, ei paikoillaan seisomalla ja odottamalla. Polun päähän pääsee, vaikka muksahtaisi kantoon, satuttaisi varpaansa kiveen ja kastuisi sateessa. Täydellistä keliä ja gasellin notkeutta odottamalla polku ehtii kasvaa umpeen.
On totta, että monet ihmiset (myös minä) ulkoistaa hyvinvointinsa muille tahoille, koska muutos on niin vaikeaa, ja pelottavaa. Pitäisi itse kohdata kaikki vaikeat tunteet ja niistä päästä yli menettämättä toivoaan. On helpompaa, jos joku muu voisi kantaa puolet, mutta eihän se niin mene, toki joskus terapia on paikallaan, mutta eihän se paranna, ellei itse halua elää. Se on pelottavaa, jos pelkää omia tunteitaan. Kirjoittaminen on aina hyvästä.
Lähden nyt käymään siellä kirjastossa.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.
Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.
Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä
Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?
Se voi olla niin. Itse nään niin, että silleen millään ei ole merkitystä, mutta tavallaan ihan kaikella on. Vaikka tyhjyys on vaikea tunne, niin suosittelen lämpimästi silti tutkimaan sitä, tunnustelemaan ja hyväksymään sitä. Vaikka se tuntuu epämiellyttävältä, se on vain tunne. Mikä olis pahinta mitä sen tuntemisesta vois seurata?
Niin, milläänhän ei ole mitään väliä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli periaatteessa kaikella on merkitystä kumminkin, koska jokin asia voi vaikuttaa merkittävästi omaan merkityksettömään elämään. Hirveä oranvapyörä.
Pahinta mitä voisi seurata tyhjyyden tunteesta? Varmaan se, että huomaa kuinka millään ei oikeasti olekaan mitään väliä? Ehkä tämä, siksi on helpompi paeta, ja täyttää tyhjyys jollakin, ihan sama millä. Ehkä on vaikea hyväksyä, ettei ole sen kummempi kuin joku tai jokin muu asia. Ehkä itselleen on tärkein kuitenkin, mutta maailmalle sillä ei ole mitään merkitystä.
Siksi olisi hienoa, jos voisi rakastaa jotain ihmistä koko sydämestään, huomata ettei tyhjyys ole pysyvä olotila.
Tyhjyyden vältteleminen on jatkuva prosessi joka vie energiaa, mutta toki aivan hyväksyttävä valinta siinä missä sen kohtaaminenkin. Ootko muuten miettinyt itsesi rakastamista, koko sydämestä? Olet sen arvoinen
Luulen että kaikkein syvin ongelma on se, etten välitä juuri itsestäni henkisellä tasolla. Se voi olla se syy miksi en saa asioita aikaan ja miksi vätystän. Itseasiassa se on syy numero yksi, siitä johtuu aika pitkälle myös masennus ja tämä etten tiedä mistään mitään, miten voisinkaan tietää, kun en välitä itsestäni? Ehkä olen myös riippuvainen muiden ihmisten hyväksynnästä.
Minusta sää hienosti pohdit ja käytät mieltä tämän asian puimiseen, ja se jo itsessään kertoo edes ihan pienestä välittämisen murusesta. Muiden ihmisten hyväksynnän kaipaaminen/siittä riippuvaisena oleminen on aivan inhimillinen piirre. Jos aattelee, miten ihminen on ennen asunu pienissä yhteisöissä ja elämä on ollut selviytymistä, niin siinä laumassa muiden lauman jäsenten hyväksyntä on ollu elinehto. Mutta nykyään asia on eri ja suhtautumistaan siihen voi halutessaan tietoisesti muokata.
Onhan se inhimillistä, ja ihmisen joka ei ole saanut hyväksyntää koko elämänsä aikana, on varmasti paljon vaikeampaa alkaa arvostamaan itseään. En väitä, että näin olisi omalla kohdallani. Itseasiassa olen hyvin ristiriitainen tämän koko asian suhteen, miksi miettisin jonkun toisen ajatuksia liiaksi asti? Se voi osittain johtua siitä, että olen melko herkkä luonteeltani, ja tarkastelen ihmisten läyttäytymistä, ilmeitä ja olemusta, joka kääntyy vain itseään vastaan. Eli vähän kuin pyytelisin välillä anteeksi omaa olemassaoloani, sellainen terveellinen ego puuttuu.
Ahaa. Toisten ajatusten miettiminen on kyllä tavallaan hyödytöntä, koska eihän niitä voi oikeasti edes tietää (jos ei ole ajatustenlukija :D)
Niimpä!
Vierailija kirjoitti:
Ja höpö höpö. Kaikkien on syötävä ja fakta on, että nykyaikana siihen tarvitaan rahaa. Sitä ja riippumattomuuden saa töissä käymällä. Toki kelastakin saa, mutta silloin ei ole riippumaton, eikä itsenäinen.
Jos tarvitsee tukea, on sitä täysin OK hakea. Riippumattomuuden ja itsenäisyyden aika tulee, kun tulee. Ei niistä kannata huolehtia kaiken muun lisäksi silloin, kun on pohjalla.
Mä tiedän etten haluaisi enää elää, mutta ei ole munaa lopettaakaan elämää. Varsinkin kun se tuottaisi vanhalle isälle ja äidille surua. Ehkä sitten kun heistä aika jättää.
Mulla meni tämä elämä vaan jotenkin paskasti. Olen "omituinen" ja lapsesta asti ihmiset ei pitäneet minusta. Rankkaa koulukiusaamista koko kouluaika mistä sosiaalisten tilanteiden fobia ja paniikkihäiriö. Opiskella yritin mutta ei ollut keskittymiskykyä tarpeeksi ja alkoi viinakin maistumaan, biletys vei ja opinnot jäi. Töihin pääsin kumminkin sille alalle mitä opiskelin, mutta huomasin pian että vihaan sitä työtä. Olen kuitenkin tehnyt sitä jo kohta 25 vuotta, vihaten joka päivää. Mikset vaihda? Koska epäilen että vihaisin kaikkea muuta ihan yhtä paljon, yleensä sitä että täytyy mennä johonkin töihin tiettyyn aikaan ja tehdä mitä muut käskee. Joku taitelija voisin varmaan olla mutta ei ole lahjoja. Yksinäisyyttä on myös elämäni ollut täynnä. Seurustellut en ole koskaan enkä saanut seksiä. Kavereita ei ole ollut ikinä. Vanhat vanhemmat on mun ainoat sosiaaliset suhteet, ja työpaikalla tosin nekin vain virtuaalisena kun työni on nykyään etätyötä. Nykyään olen jo niin outokin sosiaalisesti että en haaveile edes että ketään ihmistä elämääni tulisi. Yritän vaan lusia tämän elämän loppuun, alkoholilla tarpeen mukaan oloja helpottaen.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä. Harkitse toki tarkkaan, haluatko antaa koko elämäsi Jeesukselle. Jos teet täyskäännöksen elämässäsi ja pyydät syntejäsi anteeksi, teet parannuksen ja käännyt synneistä kokonaan pois, elämäsi muuttuu kokonaan.
Synneistä tulee yrittää päästä pois ja elää mahdollisimman synnittömästi. Emme kuiteinkaan pysty synnittömyyteen, koska olemme syntisiä ja elämme langenneesa maailmassa.
Tämän takia Jeesus kuoli ristillä puolestamme, että saamme syntiemme anteeksi.
Usko ei ole tahdon asia, eikä voi vain omalla päätöksellä tulla uskovaiseksi. Jumala " avaa" uskon. Voi rukoilla että saisi ottaa Jeesuksen vastaan , täyttyä Pyhällä Hengellä. Elämä muuttuu todellakin positiiviseen suuntaan, ja saa rauhan.
Kaikkea hyvää Ap.lle ja kaikille muille !
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.
Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.
Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä
Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?
Se voi olla niin. Itse nään niin, että silleen millään ei ole merkitystä, mutta tavallaan ihan kaikella on. Vaikka tyhjyys on vaikea tunne, niin suosittelen lämpimästi silti tutkimaan sitä, tunnustelemaan ja hyväksymään sitä. Vaikka se tuntuu epämiellyttävältä, se on vain tunne. Mikä olis pahinta mitä sen tuntemisesta vois seurata?
Niin, milläänhän ei ole mitään väliä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli periaatteessa kaikella on merkitystä kumminkin, koska jokin asia voi vaikuttaa merkittävästi omaan merkityksettömään elämään. Hirveä oranvapyörä.
Pahinta mitä voisi seurata tyhjyyden tunteesta? Varmaan se, että huomaa kuinka millään ei oikeasti olekaan mitään väliä? Ehkä tämä, siksi on helpompi paeta, ja täyttää tyhjyys jollakin, ihan sama millä. Ehkä on vaikea hyväksyä, ettei ole sen kummempi kuin joku tai jokin muu asia. Ehkä itselleen on tärkein kuitenkin, mutta maailmalle sillä ei ole mitään merkitystä.
Siksi olisi hienoa, jos voisi rakastaa jotain ihmistä koko sydämestään, huomata ettei tyhjyys ole pysyvä olotila.
Tyhjyyden vältteleminen on jatkuva prosessi joka vie energiaa, mutta toki aivan hyväksyttävä valinta siinä missä sen kohtaaminenkin. Ootko muuten miettinyt itsesi rakastamista, koko sydämestä? Olet sen arvoinen
Luulen että kaikkein syvin ongelma on se, etten välitä juuri itsestäni henkisellä tasolla. Se voi olla se syy miksi en saa asioita aikaan ja miksi vätystän. Itseasiassa se on syy numero yksi, siitä johtuu aika pitkälle myös masennus ja tämä etten tiedä mistään mitään, miten voisinkaan tietää, kun en välitä itsestäni? Ehkä olen myös riippuvainen muiden ihmisten hyväksynnästä.
Minusta sää hienosti pohdit ja käytät mieltä tämän asian puimiseen, ja se jo itsessään kertoo edes ihan pienestä välittämisen murusesta. Muiden ihmisten hyväksynnän kaipaaminen/siittä riippuvaisena oleminen on aivan inhimillinen piirre. Jos aattelee, miten ihminen on ennen asunu pienissä yhteisöissä ja elämä on ollut selviytymistä, niin siinä laumassa muiden lauman jäsenten hyväksyntä on ollu elinehto. Mutta nykyään asia on eri ja suhtautumistaan siihen voi halutessaan tietoisesti muokata.
Onhan se inhimillistä, ja ihmisen joka ei ole saanut hyväksyntää koko elämänsä aikana, on varmasti paljon vaikeampaa alkaa arvostamaan itseään. En väitä, että näin olisi omalla kohdallani. Itseasiassa olen hyvin ristiriitainen tämän koko asian suhteen, miksi miettisin jonkun toisen ajatuksia liiaksi asti? Se voi osittain johtua siitä, että olen melko herkkä luonteeltani, ja tarkastelen ihmisten läyttäytymistä, ilmeitä ja olemusta, joka kääntyy vain itseään vastaan. Eli vähän kuin pyytelisin välillä anteeksi omaa olemassaoloani, sellainen terveellinen ego puuttuu.
Osta koottava huonekalu tms. hyvine ohjeineen ja kokoa se. Tee asioita, joista huomaat, että saat aikaan ja osaat ja pystyt. Että teit ihan ite :)
Hyvä idea. :) En toisaalta tiedä miksi olen näin epävarma. Olen pystynyt parempaan, olen voittanut koulujen välisen kokkikilpailun parikilpailuna, oli mahtava tunne kun se kaikki lopulta palkittiin. Sain kunniakirjan koulusta, ja minulle sanottiin, että minusta tulisi vielä jotain. Olen tehnyt asioita, vaikka pelottaa. Miksi siis pelkäisin enää?
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta välittyy välittävä ihminen. Elämässäsi on ollut rankkoja vaiheita. Toivon, että sinulla säilyy myönteisyys ja luottamus, että elämä kantaa. Olet Jeesukselle hyvin rakas.
Kannustan sinua olemaan kriittinen ainakin pysyvään psyykenlääkkeiden käyttöön. Niistä tulee paljon haittoja. Jopa pysyviä. Mielestäni on riko lli sta orjuuttaa niillä ihmisiä.
Syö terveellistä ja ravintorikasta ruokaa. Monipuolisesti kasviksia, marjoja, hedelmiä, siemeniä, pähkinöitä.
Jätä ainakin vehnä ruokavaliostasi kokonaan pois. Gluteenin ja valkoisen sokerin välttäminen myös hyvä. Käytä maitohappobakteereita.Voimia, iloa, hyvää kesää ja lämmin halaus 🥰
Kiitos. Ja samoin. 😊
Mistä löydän vaikka Jeesuksen? Olen joskus yrittänyt etsiä, mutta en löydä.
Rukoile Jeesusta elämääsi ja pyydä häntä sydämeesi. Hän on luvannut, että löydämme, kun etsimme.
Lue Raamattua ja etsi uskovien yhteyttä. Toivottavasti seurakunnasta löytyy elävää uskoa, eikä vain tyhjien tynnyrien kolinaa.
💚Niin, ehkä se uskossa oleminen tekisi minusta lempeämmän ja tyynemmän. En vain löydä oikein yhteyttä.
Usko ei ole kaikille ratkaisu. Mene kirjastoon ja selaile erilaisia filosofioita, psykologioita ja itsehoito-oppaita. Tutustu niin itämaisiin kuin kotimaisiinkiinkin näkemyksiin. Älä ota mitään yhtä näkemystä "uskoksesi", vaan poimi kaikista näkemyksistä parhaat. Ota kopioita, valokuvia puhelimeen, kirjoita paperille tai mikä on sinun tyylisi. Poimi sellaiset tärkeät sanomat, jotka tuntuvat omilta. Ne heijastavat sitä identiteettiä joka sinulla jo on ja sitä miksi haluat tulla. Lakkaat myös seilaamasta ja ihmettelemästä ja epäröimästä. Samaan aikaan muista, että ihminen ei ole koskaan valmis, vaan jalostuu henkisesti kuolemaansa saakka.
Tilasin jo kirjastosta pari kirjaa, jotka kertovat uudelleen syntymisestä. Odottelen niiden saapumista. Luen sitten lisää ja lisää ja lisää. Eihän tässä muutakaan ole oikein.
On. Pahinta mitä itellesi teet on jäädä työttömäksi. Mene töihin tai opiskelemaan. Älä tee aukkoa historiaasi. Se aukko on sinua vastassa koko pitkän elämäsi. Vaikka 10 vuoden kuluttua menisit yliopistoon ja valmistuisit maisteriksi, niin hakemuksesi on pelkkä työttömyystahra. Koska tahrattomia päteviä hakijoita on. Sillä ei ole mitään merkitystä kuinka hyvä tai kiva olet. Vain tahra nähdään.
Osa-aikaiseksi ja samalla jotain avoimen kursseja vähintään. Töiden jälkeen ehdit tutkailla itseäsi ja kirjoja.
Nyt kommentoija liioittelee. Oikeasti aukot opiskelu- ja työhistoriassa eivät ole vaarallisia.
Olisihan elämä tosi paineista, jollei saisi mitään aukkoja olla. Ja myös cv:n voi rakentaa muutoinkin kuin luettelemalla kronologisesti työ- ym. historiansa.
Jos elää elämäänsä vain ajatellen aukotonta cv:tä, niin harmaata saattaa olla.
Ap, paljon onnea sinulle oman polun löytymiseen. Älä luovuta!
Jospa sairaanhoitaja jo ensi maanantaina vastaa. Jollei vastaa, soita vaihteeseen ja kysele, milloin sh on paikalla ja jollei ole vielä pitkään aikaan, kysy, kenen muun vastaavan henkilön kanssa voit keskustella. Älä anna periksi, koska sinun on saatava tarvitsemasi palvelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä. Harkitse toki tarkkaan, haluatko antaa koko elämäsi Jeesukselle. Jos teet täyskäännöksen elämässäsi ja pyydät syntejäsi anteeksi, teet parannuksen ja käännyt synneistä kokonaan pois, elämäsi muuttuu kokonaan.
Synneistä tulee yrittää päästä pois ja elää mahdollisimman synnittömästi. Emme kuiteinkaan pysty synnittömyyteen, koska olemme syntisiä ja elämme langenneesa maailmassa.
Tämän takia Jeesus kuoli ristillä puolestamme, että saamme syntiemme anteeksi.Usko ei ole tahdon asia, eikä voi vain omalla päätöksellä tulla uskovaiseksi. Jumala " avaa" uskon. Voi rukoilla että saisi ottaa Jeesuksen vastaan , täyttyä Pyhällä Hengellä. Elämä muuttuu todellakin positiiviseen suuntaan, ja saa rauhan.
Kaikkea hyvää Ap.lle ja kaikille muille !
Ajattelen, että Jumala on sen vaikuttanut, että ihminen tahtoo pyytää syntejään anteeksi ja Jeesusta tulemaan sydämeen asumaan. Jumala voi vielä vahvistaa hyväksyntänsä täyttämällä Pyhällä Hengellä. Aina Pyhällä Hengellä täyttyminen ei tapahdu heti, jotkut rukoilevat sitä pitkään, jopa kuukausia tai vuosia. Uskominen ei ole tunteista kiinni, se ei välttämättä tunnu miltään.
tuleuskoon.fi (uskon askeleet)
Kävin kirjastossa kävellen, yhteensä ehkä 6 km tuli käveltyä. Ihan hyvä siihen nähden, etten juuri ole liikkunut paljoakaan. Kävin myös hakemassa ihonhoitojuttuja postista, jos vaikka alkaisin pitämään itsestäni huolta enemmän ja hoitamaan tuota ihovaivaa. Tämän viikonlopun aikana aijon murehtia vähemmän, ja palata asiaan maanantaina. Enkä ole niin paljon netissä, palaan tunnin päästä puhelimen ääreen, klo. 17.07.
Hei! Suretti nähdä tämä ketju... viimeksi sain sen kuvan että asiat eivät olleet niin huonolla tolalla. Uskon kuitenkni että haluaisit elää, mutta olet masennuksen ja/tai apatian takia kykenemätön näkemään mahdollisuuksia parempaan elämään. Joiltakin osin taustani on samankaltainen... olin itsekin kiusattu ja kärsin pitkäaikaisesta masennuksesta, koulut jäi kesken, kärsin yksinäisyydestä ja erakoiduin. Se voi kuitenkin muuttua paremmaksi vaikka se nyt tuntuukin vaikealta uskoa!
En tiedä miksi välitän niin paljon. Ehkä se on siksi kun näin sun kirjoitukset vuosia sitten ja tunsin samankaltaisuutta.
Sä kirjoitat tosi hyvin ja uskon, että siellä ruudun takana on rakastettava ihminen. Tällä hetkellä hieman rikki, mutta mahdollisuudet vaikka mihin kunhan vain alat uskomaan itseesi. Luulen että aliarvioit itsesi ja kykysi pahasti.
*HALAUS*
salainen ihailija ;)
Vierailija kirjoitti:
Hei! Suretti nähdä tämä ketju... viimeksi sain sen kuvan että asiat eivät olleet niin huonolla tolalla. Uskon kuitenkni että haluaisit elää, mutta olet masennuksen ja/tai apatian takia kykenemätön näkemään mahdollisuuksia parempaan elämään. Joiltakin osin taustani on samankaltainen... olin itsekin kiusattu ja kärsin pitkäaikaisesta masennuksesta, koulut jäi kesken, kärsin yksinäisyydestä ja erakoiduin. Se voi kuitenkin muuttua paremmaksi vaikka se nyt tuntuukin vaikealta uskoa!
En tiedä miksi välitän niin paljon. Ehkä se on siksi kun näin sun kirjoitukset vuosia sitten ja tunsin samankaltaisuutta.
Sä kirjoitat tosi hyvin ja uskon, että siellä ruudun takana on rakastettava ihminen. Tällä hetkellä hieman rikki, mutta mahdollisuudet vaikka mihin kunhan vain alat uskomaan itseesi. Luulen että aliarvioit itsesi ja kykysi pahasti.
*HALAUS*
salainen ihailija ;)
Kiitos kun välität 🤗 Ja kyllä elämä varmaan paremmaksi muuttuu vielä, täytyy löytää oma paikka täällä, mikä voi olla haasteellista.
Toivon hyvää elämää myös sinulle, olet ansainnut sen.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Niin, kaikkihan on periaatteessa omissa käsissäni, mutta miten ja milloin tämä tyhjyys loppuu, kun mikään ei ole mitään. Haluaisin kertoa jollekin elävälle ihmiselle mikä mieltäni painaa, luulen että muuten eteenpäin meneminen on vaikeaa. En hahmota itseäni ehkä oikein, voisiko joku ammattilainen auttaa siinä, en tiedä. Ehkä. Ehkä ei.
Tiedän, että minä itse vain voin tehdä jotain elämäni eteen, jos haluan sen muuttuvan, mutta en tiedä mikä on oikea valinta ja mikä väärä. Mihin olisi hyvä astua jalallaan. Tuntuu että minne meneekin, niin se on väärää ja hajoan. Hajoan nykyään vähemmistäkin asioista.
Pitäisi ensin muuttaa ajattelutapaa, että vuoden päästä asiat voivat olla hieman paremmin, eikä katsoa tulevaisuuden kauhukuvia.
Jotkut näkee sisäisen tyhjyyden tilana rakkaudelle. Tyhjyys on kaikissa, sitä yritetään paeta tai täyttää, mutta sitä ei haluta tunnustella. Mitä jos istuu hiljaa tyhjyyden kanssa, antaa sen olla? Sen voi jopa hyväksyä
Olisiko sisälläni tilaa rakkaudelle? En tiedä, en ole kokenut rakkautta koskaan. En tiedä miksi tyhjyys on niin vaikea tunne, ehkä siksi että kokee elämänsä merkityksettömäksi ja huomaa, että niinhän se tavallaan totta onkin?
Se voi olla niin. Itse nään niin, että silleen millään ei ole merkitystä, mutta tavallaan ihan kaikella on. Vaikka tyhjyys on vaikea tunne, niin suosittelen lämpimästi silti tutkimaan sitä, tunnustelemaan ja hyväksymään sitä. Vaikka se tuntuu epämiellyttävältä, se on vain tunne. Mikä olis pahinta mitä sen tuntemisesta vois seurata?
Niin, milläänhän ei ole mitään väliä, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli periaatteessa kaikella on merkitystä kumminkin, koska jokin asia voi vaikuttaa merkittävästi omaan merkityksettömään elämään. Hirveä oranvapyörä.
Pahinta mitä voisi seurata tyhjyyden tunteesta? Varmaan se, että huomaa kuinka millään ei oikeasti olekaan mitään väliä? Ehkä tämä, siksi on helpompi paeta, ja täyttää tyhjyys jollakin, ihan sama millä. Ehkä on vaikea hyväksyä, ettei ole sen kummempi kuin joku tai jokin muu asia. Ehkä itselleen on tärkein kuitenkin, mutta maailmalle sillä ei ole mitään merkitystä.
Siksi olisi hienoa, jos voisi rakastaa jotain ihmistä koko sydämestään, huomata ettei tyhjyys ole pysyvä olotila.
Tyhjyyden vältteleminen on jatkuva prosessi joka vie energiaa, mutta toki aivan hyväksyttävä valinta siinä missä sen kohtaaminenkin. Ootko muuten miettinyt itsesi rakastamista, koko sydämestä? Olet sen arvoinen
Luulen että kaikkein syvin ongelma on se, etten välitä juuri itsestäni henkisellä tasolla. Se voi olla se syy miksi en saa asioita aikaan ja miksi vätystän. Itseasiassa se on syy numero yksi, siitä johtuu aika pitkälle myös masennus ja tämä etten tiedä mistään mitään, miten voisinkaan tietää, kun en välitä itsestäni? Ehkä olen myös riippuvainen muiden ihmisten hyväksynnästä.
Minusta sää hienosti pohdit ja käytät mieltä tämän asian puimiseen, ja se jo itsessään kertoo edes ihan pienestä välittämisen murusesta. Muiden ihmisten hyväksynnän kaipaaminen/siittä riippuvaisena oleminen on aivan inhimillinen piirre. Jos aattelee, miten ihminen on ennen asunu pienissä yhteisöissä ja elämä on ollut selviytymistä, niin siinä laumassa muiden lauman jäsenten hyväksyntä on ollu elinehto. Mutta nykyään asia on eri ja suhtautumistaan siihen voi halutessaan tietoisesti muokata.
Onhan se inhimillistä, ja ihmisen joka ei ole saanut hyväksyntää koko elämänsä aikana, on varmasti paljon vaikeampaa alkaa arvostamaan itseään. En väitä, että näin olisi omalla kohdallani. Itseasiassa olen hyvin ristiriitainen tämän koko asian suhteen, miksi miettisin jonkun toisen ajatuksia liiaksi asti? Se voi osittain johtua siitä, että olen melko herkkä luonteeltani, ja tarkastelen ihmisten läyttäytymistä, ilmeitä ja olemusta, joka kääntyy vain itseään vastaan. Eli vähän kuin pyytelisin välillä anteeksi omaa olemassaoloani, sellainen terveellinen ego puuttuu.
Osta koottava huonekalu tms. hyvine ohjeineen ja kokoa se. Tee asioita, joista huomaat, että saat aikaan ja osaat ja pystyt. Että teit ihan ite :)
Hyvä idea. :) En toisaalta tiedä miksi olen näin epävarma. Olen pystynyt parempaan, olen voittanut koulujen välisen kokkikilpailun parikilpailuna, oli mahtava tunne kun se kaikki lopulta palkittiin. Sain kunniakirjan koulusta, ja minulle sanottiin, että minusta tulisi vielä jotain. Olen tehnyt asioita, vaikka pelottaa. Miksi siis pelkäisin enää?
No mutta tuohan on vallan upea uutinen! Muistan kuinka tuskailit tarjoilujen kanssa palstalla. On tosi hienoa, että jaksoit koulun loppuun ja vielä noin hyvin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta välittyy välittävä ihminen. Elämässäsi on ollut rankkoja vaiheita. Toivon, että sinulla säilyy myönteisyys ja luottamus, että elämä kantaa. Olet Jeesukselle hyvin rakas.
Kannustan sinua olemaan kriittinen ainakin pysyvään psyykenlääkkeiden käyttöön. Niistä tulee paljon haittoja. Jopa pysyviä. Mielestäni on riko lli sta orjuuttaa niillä ihmisiä.
Syö terveellistä ja ravintorikasta ruokaa. Monipuolisesti kasviksia, marjoja, hedelmiä, siemeniä, pähkinöitä.
Jätä ainakin vehnä ruokavaliostasi kokonaan pois. Gluteenin ja valkoisen sokerin välttäminen myös hyvä. Käytä maitohappobakteereita.Voimia, iloa, hyvää kesää ja lämmin halaus 🥰
Kiitos. Ja samoin. 😊
Mistä löydän vaikka Jeesuksen? Olen joskus yrittänyt etsiä, mutta en löydä.
Rukoile Jeesusta elämääsi ja pyydä häntä sydämeesi. Hän on luvannut, että löydämme, kun etsimme.
Lue Raamattua ja etsi uskovien yhteyttä. Toivottavasti seurakunnasta löytyy elävää uskoa, eikä vain tyhjien tynnyrien kolinaa.
💚Niin, ehkä se uskossa oleminen tekisi minusta lempeämmän ja tyynemmän. En vain löydä oikein yhteyttä.
Usko ei ole kaikille ratkaisu. Mene kirjastoon ja selaile erilaisia filosofioita, psykologioita ja itsehoito-oppaita. Tutustu niin itämaisiin kuin kotimaisiinkiinkin näkemyksiin. Älä ota mitään yhtä näkemystä "uskoksesi", vaan poimi kaikista näkemyksistä parhaat. Ota kopioita, valokuvia puhelimeen, kirjoita paperille tai mikä on sinun tyylisi. Poimi sellaiset tärkeät sanomat, jotka tuntuvat omilta. Ne heijastavat sitä identiteettiä joka sinulla jo on ja sitä miksi haluat tulla. Lakkaat myös seilaamasta ja ihmettelemästä ja epäröimästä. Samaan aikaan muista, että ihminen ei ole koskaan valmis, vaan jalostuu henkisesti kuolemaansa saakka.
Tilasin jo kirjastosta pari kirjaa, jotka kertovat uudelleen syntymisestä. Odottelen niiden saapumista. Luen sitten lisää ja lisää ja lisää. Eihän tässä muutakaan ole oikein.
On. Pahinta mitä itellesi teet on jäädä työttömäksi. Mene töihin tai opiskelemaan. Älä tee aukkoa historiaasi. Se aukko on sinua vastassa koko pitkän elämäsi. Vaikka 10 vuoden kuluttua menisit yliopistoon ja valmistuisit maisteriksi, niin hakemuksesi on pelkkä työttömyystahra. Koska tahrattomia päteviä hakijoita on. Sillä ei ole mitään merkitystä kuinka hyvä tai kiva olet. Vain tahra nähdään.
Osa-aikaiseksi ja samalla jotain avoimen kursseja vähintään. Töiden jälkeen ehdit tutkailla itseäsi ja kirjoja.
Nyt kommentoija liioittelee. Oikeasti aukot opiskelu- ja työhistoriassa eivät ole vaarallisia.
Olisihan elämä tosi paineista, jollei saisi mitään aukkoja olla. Ja myös cv:n voi rakentaa muutoinkin kuin luettelemalla kronologisesti työ- ym. historiansa.Jos elää elämäänsä vain ajatellen aukotonta cv:tä, niin harmaata saattaa olla.
Ap, paljon onnea sinulle oman polun löytymiseen. Älä luovuta!
On valitettava tosiasia nykyään, että aukot estävät työllistymisen. Ainakin sille omalle alalle ja viereiselle. Terveys tms. syyt eivät sitten ehkä anna työllistyä niille aloille, joissa aukoista ei ole niin suurta haittaa. Nykyään on todella kova kilpailu työpaikoista. Yhtä työpaikkaa kohden halutaan 20 hakijaa, joista haastatellaan 10 muodon vuoksi. Koko ajan on tarkoitus ottaa naapurin Ellbeth, mutta paperilla pitää saada näyttämään siltä, että rekry on tehty oikein. Aukoton hakija voi kuitenkin valittaa tutunkaupoista ja saada paikan tutunkaupoista huolimatta..
Osta koottava huonekalu tms. hyvine ohjeineen ja kokoa se. Tee asioita, joista huomaat, että saat aikaan ja osaat ja pystyt. Että teit ihan ite :)