Lue keskustelun säännöt.
Hiljaiset sillat. Mitä olisit tehnyt, jos olisit Francesca?
26.07.2022 |
Miten olisit toiminut siitä hetkestä eteenpäin, kun he tutustuivat sillalla?
Miksi?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Olisin jäänyt, kuten hän. En ikinä voisi jättää lapsiani.
Sillalla tapaamisen ja tarkoittamasi ratkaisun välissä tapahtui aika paljon.
Vai olisitko pyytänyt miehen illalliselle, käynyt hänen kanssaan viihteellä ja rakastellut intohimoisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäänyt. Tunteet tulee ja menee, ei pidä toimia kaikkien tunteidensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Tapasivathan he jo ennen siltaa.
Niin, siksi tuossa kai sanottiinkin että tutustuivat siellä sillalla sitten lisää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasivathan he jo ennen siltaa.
Niin, siksi tuossa kai sanottiinkin että tutustuivat siellä sillalla sitten lisää?
Ei, vaan sanottiin että tutustuivat sillalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä olisin paennut niin kuin Shears mutta en tiedä olisinko ollut niin sitkeä ja kestänyt siellä pömpelissä kuten Nicholson.
"rakastui" halusi vain toista munaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin lähtenyt miehen matkaan. Lapset olivat jo isoja, käytännössä aikuisia. Ihmisellä on vain yksi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasivathan he jo ennen siltaa.
Niin, siksi tuossa kai sanottiinkin että tutustuivat siellä sillalla sitten lisää?
Ei, vaan sanottiin että tutustuivat sillalla.
He tapasivat pihassa, mutta TUTUSTUIVAT sillalla!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottaisin kaiken irti, mitä otettavissa olisi tämän vieraan miehen kanssa. Laulaisin, nauraisin, tanssisin ja rakastaisin kuin viimeistä päivää! Lapsia en voisi jättää, joten jäisin ...muistot seurani. Miestäni en varmaankaan haluaisi enää ......
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin kaiken irti, mitä otettavissa olisi tämän vieraan miehen kanssa. Laulaisin, nauraisin, tanssisin ja rakastaisin kuin viimeistä päivää! Lapsia en voisi jättää, joten jäisin ...muistot seurani. Miestäni en varmaankaan haluaisi enää ......
älä huoli ei miehesi sinua enää halua kun pidät hauskaa muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin varmastikin ihastunut Kincaidiin ja viettänyt aikaa hänen kanssaan, mutta en olisi rakastellut hänen kanssaan. Sen sijaan olisin vaihtanut yhteystietoja ja pitänyt häneen yhteyttä kirjeitse. Ei mitään rakkauskirjeitä vaan keskustelua taiteesta ja elämästä, sellaisista teemoista, jotka molempia puhuttelevat.
Lasten muutettua omilleen olisin puntaroinut tarkasti suhteeni laatua; rakastanko miestäni vai olenko hänen kanssaan tottumuksesta? Sitten olisin vetänyt tarvittavat johtopäätökset.
En muista elokuvan juonta niin kovin tarkasti, mutta eikös Francescalla olisi ollut mahdollisuus etsiä Kincaid käsiinsä vielä miehensä kuoltuakin? Viimeistään siinä vaiheessa olisin itse tehnyt niin.
Joku voi sanoa, että olen laskelmoiva, mutta omassa elämässäni olen pärjännyt tällä tyylillä oikein hyvin. En ole mikään tunteiden perässä juokseva tuulihattu, mutta uskon että elävänä on paljon kivempaa olla toisen kanssa kuin tuhkana tuulessa.
Mä olen myös laskelmoiva.
Toki miehelle ei varmasti mitään rakkauskirjeet olisi riittäneet, olisiko löytänyt elämäänsä jonkun toisen?
Toisaalta olisiko se reiluakin, rakastetulleenhan haluaa pelkkää hyvää.
Mutta tosiaan seksi pilaa kummasti asioita, vaikka siihen seksiin monesti halutaan päätyä. Ja sitähän naisena haluaa, kunnon panon!
Olisin jättänyt takaportin, leffassa päätös oli niin lopullinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen myös laskelmoiva.
Toki miehelle ei varmasti mitään rakkauskirjeet olisi riittäneet, olisiko löytänyt elämäänsä jonkun toisen?
Toisaalta olisiko se reiluakin, rakastetulleenhan haluaa pelkkää hyvää.
Mutta tosiaan seksi pilaa kummasti asioita, vaikka siihen seksiin monesti halutaan päätyä. Ja sitähän naisena haluaa, kunnon panon!
Olisin jättänyt takaportin, leffassa päätös oli niin lopullinen.
Niin, seksi pilaa asioita, muttei aina välttämättä sillä tavalla kuin ensiksi ajattelisi.
Usein helposti ajatellaan vielä nykypäivänäkin, että kun mies on päässyt pöksyihin, hänen kiinnostuksensa sammuu. Tässä tarinassa asia meni päinvastoin, Kincaid kaipasi Francescaa koko elämänsä ajan. Sen sijaan Francesca joutui kantamaan uskottomuuden taakan, ja ehkä se oli se syy, miksi hän oli niin tavattoman passiivinen tekemään yhtään mitään oman onnensa eteen.
Miksi Francesca kirjoitteli vain päiväkirjaansa eikä ottanut mitään kontaktia Kincaidiin? Huono itsetunto? Itseinho pettämisestä? Saamattomuus, oliko hän masentunut? Vai oliko aviomies sittenkin hänen elämänsä mies isommassa kuvassa?
Kysyin tätä omalta mieheltäni, ja piinkovana realistina hän totesi, ettei Francescan tavoitteena ole oman onnen löytäminen tai hyvän elämän eläminen, vaan elokuvantekijöiden valitseman idean ilmentäminen. Se idea on, että elämä itsessään on silmänräpäys, ja välillä muutaman päivän mittainen kohtaaminen voi olla lähtemättömän tärkeä.
-13.
Vierailija kirjoitti:
Olisin lähtenyt miehen matkaan. Lapset olivat jo isoja, käytännössä aikuisia. Ihmisellä on vain yksi elämä.
Teinejä ne pikemminkin olivat. Elokuva sijoittuu vuoteen 1965. Amerikkalaiset sotivat Italiassa 1943-45.
Täytyy muistaa myös, että avioero oli Iowassa 1960-luvulla aika paljon isompi juttu kuin nykyään.
Lisäksi Francesca oli jo kertaalleen rakastunut ja jättänyt kotimaansa, joten hänellä oli aika vahva kokemusasiantuntijuus siitä, että arki kuluttaa suuren rakkauden.
Kincaid oli reissumies, ei hänestä olisi ollut sellaista kumppania eikä kotia, minkä ammatiton kotirouva tarvitsee.
Miehen kuoltua olisin kyllä etsinyt häntä, mutta ennen facebookia se oli käytännössä mahdotonta.
Elämä on.
Olisi antanut klimpille peppureikää.
Olisin jäänyt, kuten hän. En ikinä voisi jättää lapsiani.