Lue keskustelun säännöt.
Ositus -avioeron jälkeen käytännössä
Ero
26.07.2022 |
Teemme puolisisoni kanssa ositussopimuksen itse eli kumpikaan ei vaadi toiselta mitään. Ositussopimus toimitetaan ilmeisesti maistraattiin? Pitääkö molempien olla paikalla? Tuleeko siitä sitten päätös postissa? Kiitos avustanne.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lahjoittanut kaiken isomman omaisuuden lapsilleni, eli esim. asunnot ja kiinteistöt on lasten nimissä.
Kuollessani pankkitileillä tai käteisenä löytyy vain hautausrahat.
Hah hah - taidat toivoa, että vanhempasi lahjoittavat sinulle rahansa. Itselläsi ei ole ollutkaan mitään.
Ei mene läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos on mennyt naimisiin monta kertaa, eikä koskaan ole tehty osituksia?
Mitä jos ex-puolisoita ei tavoiteta tai ovat kuolleet?
Perukirjan voi laatia kuolinpesän osakas. Kuka sitä osituspaperia kyselee?
Osituksen voi kuitata selvitetyksi.
Luojan kiitos oon naimaton.
t. Varakas 2 lapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ositussopimusta tarvitse toimittaa minnekään, jos teillä ei ole sellaista omaisuutta, jonka omistajatietojen muutokseen tarvitsee jonkin paperin (esim. yhteinen asunto, joka menee osituksessa vain toisen omistukseen). Osituksesta ei myöskään tule mitään päätöstä. Se on täysin teidän kahden välinen sopimus - paitsi silloin, jos ette pääse keskenänne sopimukseen.
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Höh höh.
Totta kai ositus on tehtävä vaikkei olisi mitään omaisuutta.
Jos et sitä tee, niin sitten joskus myöhemmin kun sinulla ehkä on omaisuutta, voi entinen puolisosi vaatia ositusta ja sittenpä maksat puolet omaisuudestasi tälle, jos sillä expuolisollesi ei ole kertynyt omaisuutta.
Missä kohdassa lainaamaasi tekstiä väitettiin, että ositusta ei tarvitsisi tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lahjoittanut kaiken isomman omaisuuden lapsilleni, eli esim. asunnot ja kiinteistöt on lasten nimissä.
Kuollessani pankkitileillä tai käteisenä löytyy vain hautausrahat.Hah hah - taidat toivoa, että vanhempasi lahjoittavat sinulle rahansa. Itselläsi ei ole ollutkaan mitään.
Ei mene läpi.
Ihme tulkintaa. Etkö osaa lukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on mennyt naimisiin monta kertaa, eikä koskaan ole tehty osituksia?
Mitä jos ex-puolisoita ei tavoiteta tai ovat kuolleet?
Perukirjan voi laatia kuolinpesän osakas. Kuka sitä osituspaperia kyselee?
Osituksen voi kuitata selvitetyksi.
Perukirjan ja perinnönjakosopimuksen voi tehdä kuka tahansa, mutta vaikeudet alkavat siinä vaiheessa, kun perilliset yrittävät siirtää vainajan omaisuutta itselleen. Pankki tuskin suostuu siirtämään vainajan tilillä olevia rahoja tai arvo-osuustilillä olevia osakkeita kenellekään, jos vainajalla on tekemättömiä osituksia. Sama ongelma tulee kiinteistöjen lainhuudoissa ja asunto-osakkeiden omistajatietojen vaihdossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ositussopimusta tarvitse toimittaa minnekään, jos teillä ei ole sellaista omaisuutta, jonka omistajatietojen muutokseen tarvitsee jonkin paperin (esim. yhteinen asunto, joka menee osituksessa vain toisen omistukseen). Osituksesta ei myöskään tule mitään päätöstä. Se on täysin teidän kahden välinen sopimus - paitsi silloin, jos ette pääse keskenänne sopimukseen.
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Höh höh.
Totta kai ositus on tehtävä vaikkei olisi mitään omaisuutta.
Jos et sitä tee, niin sitten joskus myöhemmin kun sinulla ehkä on omaisuutta, voi entinen puolisosi vaatia ositusta ja sittenpä maksat puolet omaisuudestasi tälle, jos sillä expuolisollesi ei ole kertynyt omaisuutta.
Tässä vaiheessa tehtävä ositus tehdään kuitenkin avioerohetken aikaisesta omaisuudesta, ei sen jälkeen kertyneestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa, miten KÄYTÄNNÖSSÄ selvitetään entisten puolisoiden jakamaton varallisuus ja velat esim. asumuseron alkamisvuotena 1973?
Elossaolevan ex-puolison on myös tehtävä selvitys omista varoistaan ja veloistaan tuolloin. Kuinka hän sen tekee, niin että se on uskottava ja lainmukainen? (ei pimitä omaisuuttaan).Kertokaa minulle, te lainoppineet!
Käytetään niitä lähteitä, joita on saatavissa. Verotustiedoissa (jotka on jotenkin mahdollista saada verottajan arkistoista - toki maksua vastaan) selviää aika suuri osuus omaisuudesta. Jos toinen osapuoli on sitä mieltä, että eron hetkellä pankkitileillä on ollut huomattavia summia, niin sitten pitää pyytää pankista vanhoja tilitietoja, jos niitä on vielä saatavissa.
Kaikista helpointa ja edullisinta on, jos ex-puolisolta saa paperin, jossa hän toteaa, että ositus on aikoinaan käytännössä tehty. Mutta jos ex-puoliso ei tähän suostu, niin sitten on aikamoinen selvittelyrumba. Lakimies ottaa sen kyllä hoitaakseen noin 250 euron tuntipalkalla.
Mutta mistä tasinkoa KÄYTÄNNÖSSÄ jaetaan, jos kuolinpesässä ei ole varoja?
Mitä selvittely hyödyttää?Tilannehan riippuu myös toisen osapuolen (ex-puolison) omaisuudesta. Parhaassa tapauksessa (kuolinpesän kannalta) selvittely johtaa siihen, että ex-puolison pitää maksaa kuolinpesälle tasinkoa eli kuolinpesään tulee lisää varoja. Huonoimmassa tapauksessa todetaan, että kuolinpesän pitäisi maksaa ex-puolisolle tasinkoa. Mutta jos kuolinpesässä ei tosiaan ole lainkaan varoja, niin tälle käy samalla tavalla kuin muillekin varattoman kuolinpesän veloille: ne jäävät maksamatta ja velkojan luottotappioiksi.
Kuolinpesälle ei ex-puolison tarvitse maksaa tasinkoa, vaikka olisi varakkaampi. Korkein oikeus on tästä antanut ennakkopäätöksenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on mennyt naimisiin monta kertaa, eikä koskaan ole tehty osituksia?
Mitä jos ex-puolisoita ei tavoiteta tai ovat kuolleet?
Perukirjan voi laatia kuolinpesän osakas. Kuka sitä osituspaperia kyselee?
Osituksen voi kuitata selvitetyksi.Perukirjan ja perinnönjakosopimuksen voi tehdä kuka tahansa, mutta vaikeudet alkavat siinä vaiheessa, kun perilliset yrittävät siirtää vainajan omaisuutta itselleen. Pankki tuskin suostuu siirtämään vainajan tilillä olevia rahoja tai arvo-osuustilillä olevia osakkeita kenellekään, jos vainajalla on tekemättömiä osituksia. Sama ongelma tulee kiinteistöjen lainhuudoissa ja asunto-osakkeiden omistajatietojen vaihdossa.
Et vastannut kysymyksiin ex-puolisoista.
Huudellaanko heidän perään esim. Virallisesssa lehdessä, jos kuolemaa ei voida varmistaa?
Etsitäänkö ulkomailta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa, miten KÄYTÄNNÖSSÄ selvitetään entisten puolisoiden jakamaton varallisuus ja velat esim. asumuseron alkamisvuotena 1973?
Elossaolevan ex-puolison on myös tehtävä selvitys omista varoistaan ja veloistaan tuolloin. Kuinka hän sen tekee, niin että se on uskottava ja lainmukainen? (ei pimitä omaisuuttaan).Kertokaa minulle, te lainoppineet!
Käytetään niitä lähteitä, joita on saatavissa. Verotustiedoissa (jotka on jotenkin mahdollista saada verottajan arkistoista - toki maksua vastaan) selviää aika suuri osuus omaisuudesta. Jos toinen osapuoli on sitä mieltä, että eron hetkellä pankkitileillä on ollut huomattavia summia, niin sitten pitää pyytää pankista vanhoja tilitietoja, jos niitä on vielä saatavissa.
Kaikista helpointa ja edullisinta on, jos ex-puolisolta saa paperin, jossa hän toteaa, että ositus on aikoinaan käytännössä tehty. Mutta jos ex-puoliso ei tähän suostu, niin sitten on aikamoinen selvittelyrumba. Lakimies ottaa sen kyllä hoitaakseen noin 250 euron tuntipalkalla.
Mutta mistä tasinkoa KÄYTÄNNÖSSÄ jaetaan, jos kuolinpesässä ei ole varoja?
Mitä selvittely hyödyttää?Tilannehan riippuu myös toisen osapuolen (ex-puolison) omaisuudesta. Parhaassa tapauksessa (kuolinpesän kannalta) selvittely johtaa siihen, että ex-puolison pitää maksaa kuolinpesälle tasinkoa eli kuolinpesään tulee lisää varoja. Huonoimmassa tapauksessa todetaan, että kuolinpesän pitäisi maksaa ex-puolisolle tasinkoa. Mutta jos kuolinpesässä ei tosiaan ole lainkaan varoja, niin tälle käy samalla tavalla kuin muillekin varattoman kuolinpesän veloille: ne jäävät maksamatta ja velkojan luottotappioiksi.
Kuolinpesälle ei ex-puolison tarvitse maksaa tasinkoa, vaikka olisi varakkaampi. Korkein oikeus on tästä antanut ennakkopäätöksenkin.
Onko linkkiä päätökseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaa, miten KÄYTÄNNÖSSÄ selvitetään entisten puolisoiden jakamaton varallisuus ja velat esim. asumuseron alkamisvuotena 1973?
Elossaolevan ex-puolison on myös tehtävä selvitys omista varoistaan ja veloistaan tuolloin. Kuinka hän sen tekee, niin että se on uskottava ja lainmukainen? (ei pimitä omaisuuttaan).Kertokaa minulle, te lainoppineet!
Käytetään niitä lähteitä, joita on saatavissa. Verotustiedoissa (jotka on jotenkin mahdollista saada verottajan arkistoista - toki maksua vastaan) selviää aika suuri osuus omaisuudesta. Jos toinen osapuoli on sitä mieltä, että eron hetkellä pankkitileillä on ollut huomattavia summia, niin sitten pitää pyytää pankista vanhoja tilitietoja, jos niitä on vielä saatavissa.
Kaikista helpointa ja edullisinta on, jos ex-puolisolta saa paperin, jossa hän toteaa, että ositus on aikoinaan käytännössä tehty. Mutta jos ex-puoliso ei tähän suostu, niin sitten on aikamoinen selvittelyrumba. Lakimies ottaa sen kyllä hoitaakseen noin 250 euron tuntipalkalla.
Mutta mistä tasinkoa KÄYTÄNNÖSSÄ jaetaan, jos kuolinpesässä ei ole varoja?
Mitä selvittely hyödyttää?Tilannehan riippuu myös toisen osapuolen (ex-puolison) omaisuudesta. Parhaassa tapauksessa (kuolinpesän kannalta) selvittely johtaa siihen, että ex-puolison pitää maksaa kuolinpesälle tasinkoa eli kuolinpesään tulee lisää varoja. Huonoimmassa tapauksessa todetaan, että kuolinpesän pitäisi maksaa ex-puolisolle tasinkoa. Mutta jos kuolinpesässä ei tosiaan ole lainkaan varoja, niin tälle käy samalla tavalla kuin muillekin varattoman kuolinpesän veloille: ne jäävät maksamatta ja velkojan luottotappioiksi.
Kuolinpesälle ei ex-puolison tarvitse maksaa tasinkoa, vaikka olisi varakkaampi. Korkein oikeus on tästä antanut ennakkopäätöksenkin.
Mikä logiikka sitten siinä, että kuolinpesän olisi maksettava tasinkoa ex-puolisolle, joka ei ole sitä aiemmin vaatinut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Tämä on hyvä neuvo. Kun isäni kuoli meinasi tulla ongelma kun hänen ensimmäisen avioliittonsa ositussopimusta ei löytynyt mistään. Hän oli ollut nuoruudessaan lyhyen aikaa naimisissa ja hänen kuollessaan liiton päättymisestä oli yli 40 vuotta. Mutta perunkirjoituksen tekijä kyseli silti todisteita että ensimmäisen avioliiton ositus oli aikanaan tehty. Muuten tuo 40 vuoden takainen ex-vaimo olisi voinut olla kuolinpesän osakas, vaikka isäni siis oli ollut äitini kanssa naimisissa tuon 40 vuotta. No loppujen lopuksi perunkirjoituksen tekijä suostui kirjoittamaan "Ositus käytännössä tehty" kun selitimme että kyse oli kahdesta vähän yli 20-vuotiaasta, ja kummallakaan ei ollut mitään omaisuutta kun avioliitto päättyi.
Järjetöntä kysellä 40 vuoden takaista paperia. Johan tuommoisesta on jo kynän tai painomusteen värikin haalistunut.
Sitä mietin, että jos entinen puoliso on edesmennyt, voivatko hänen myöhemmin syntyneet lapsensa vaatia ositusta. Ja edelleen, heidän lapsensa.
Kuka pystyy selvittämään iankaikkisen vanhoja asioita, omaisuuksia, jotka hankittu/myyty edelleen toisella aikakaudella.Jotenkin järjenvastaista, että osituspaperin laatiminen on henkilöiden omassa varassa, kukaan ei sitä pakota eikä valvo. Silti siitä voi myöhemmin tulla erittäin ratkaiseva lappunen, puuttuessaan.
Itse olen muuttanut, myös maasta toiseen, elämässäni n. 20 kertaa. Ennen ei ollut sähköisiä tallennusvälineitä. En tosiaan ole kanniskellut mukanani kaikkia lippulappujani. Esim. Minulla ei ole tallessa mitään koulu- ja tutkintotodistuksia, lasten syntymätodistuksia, avioerotuomioita(!), vanhoja verotuspäätöksiä, jo myytyjen asuntojen/kiinteistöjen ostokauppakirjoja jne jne.
Kuka niitä kenenkään vanhoja rahoja kaipaa ja miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Tämä on hyvä neuvo. Kun isäni kuoli meinasi tulla ongelma kun hänen ensimmäisen avioliittonsa ositussopimusta ei löytynyt mistään. Hän oli ollut nuoruudessaan lyhyen aikaa naimisissa ja hänen kuollessaan liiton päättymisestä oli yli 40 vuotta. Mutta perunkirjoituksen tekijä kyseli silti todisteita että ensimmäisen avioliiton ositus oli aikanaan tehty. Muuten tuo 40 vuoden takainen ex-vaimo olisi voinut olla kuolinpesän osakas, vaikka isäni siis oli ollut äitini kanssa naimisissa tuon 40 vuotta. No loppujen lopuksi perunkirjoituksen tekijä suostui kirjoittamaan "Ositus käytännössä tehty" kun selitimme että kyse oli kahdesta vähän yli 20-vuotiaasta, ja kummallakaan ei ollut mitään omaisuutta kun avioliitto päättyi.
Järjetöntä kysellä 40 vuoden takaista paperia. Johan tuommoisesta on jo kynän tai painomusteen värikin haalistunut.
Sitä mietin, että jos entinen puoliso on edesmennyt, voivatko hänen myöhemmin syntyneet lapsensa vaatia ositusta. Ja edelleen, heidän lapsensa.
Kuka pystyy selvittämään iankaikkisen vanhoja asioita, omaisuuksia, jotka hankittu/myyty edelleen toisella aikakaudella.Jotenkin järjenvastaista, että osituspaperin laatiminen on henkilöiden omassa varassa, kukaan ei sitä pakota eikä valvo. Silti siitä voi myöhemmin tulla erittäin ratkaiseva lappunen, puuttuessaan.
Itse olen muuttanut, myös maasta toiseen, elämässäni n. 20 kertaa. Ennen ei ollut sähköisiä tallennusvälineitä. En tosiaan ole kanniskellut mukanani kaikkia lippulappujani. Esim. Minulla ei ole tallessa mitään koulu- ja tutkintotodistuksia, lasten syntymätodistuksia, avioerotuomioita(!), vanhoja verotuspäätöksiä, jo myytyjen asuntojen/kiinteistöjen ostokauppakirjoja jne jne.
Sairasta! No, mitä joku sata vuotta sitten tapahtunut avioero vielä vaikuttaa nykyiseen elämään? Eikös ne oo jo kertaalleen ositettu? Monta kertaa tarvii osittaa menneet omaisuudet? Ositetaan moneen kertaan niin kuin verotetaankin moneen kertaan. Pelle maa.
Onneksi ei ole mitään osituspapereita koskaan tehty, niin paha tulla sitten joskus mitään vinkumaan. Menneet on menneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Tämä on hyvä neuvo. Kun isäni kuoli meinasi tulla ongelma kun hänen ensimmäisen avioliittonsa ositussopimusta ei löytynyt mistään. Hän oli ollut nuoruudessaan lyhyen aikaa naimisissa ja hänen kuollessaan liiton päättymisestä oli yli 40 vuotta. Mutta perunkirjoituksen tekijä kyseli silti todisteita että ensimmäisen avioliiton ositus oli aikanaan tehty. Muuten tuo 40 vuoden takainen ex-vaimo olisi voinut olla kuolinpesän osakas, vaikka isäni siis oli ollut äitini kanssa naimisissa tuon 40 vuotta. No loppujen lopuksi perunkirjoituksen tekijä suostui kirjoittamaan "Ositus käytännössä tehty" kun selitimme että kyse oli kahdesta vähän yli 20-vuotiaasta, ja kummallakaan ei ollut mitään omaisuutta kun avioliitto päättyi.
Järjetöntä kysellä 40 vuoden takaista paperia. Johan tuommoisesta on jo kynän tai painomusteen värikin haalistunut.
Sitä mietin, että jos entinen puoliso on edesmennyt, voivatko hänen myöhemmin syntyneet lapsensa vaatia ositusta. Ja edelleen, heidän lapsensa.
Kuka pystyy selvittämään iankaikkisen vanhoja asioita, omaisuuksia, jotka hankittu/myyty edelleen toisella aikakaudella.Jotenkin järjenvastaista, että osituspaperin laatiminen on henkilöiden omassa varassa, kukaan ei sitä pakota eikä valvo. Silti siitä voi myöhemmin tulla erittäin ratkaiseva lappunen, puuttuessaan.
Itse olen muuttanut, myös maasta toiseen, elämässäni n. 20 kertaa. Ennen ei ollut sähköisiä tallennusvälineitä. En tosiaan ole kanniskellut mukanani kaikkia lippulappujani. Esim. Minulla ei ole tallessa mitään koulu- ja tutkintotodistuksia, lasten syntymätodistuksia, avioerotuomioita(!), vanhoja verotuspäätöksiä, jo myytyjen asuntojen/kiinteistöjen ostokauppakirjoja jne jne.Sairasta! No, mitä joku sata vuotta sitten tapahtunut avioero vielä vaikuttaa nykyiseen elämään? Eikös ne oo jo kertaalleen ositettu? Monta kertaa tarvii osittaa menneet omaisuudet? Ositetaan moneen kertaan niin kuin verotetaankin moneen kertaan. Pelle maa.
Onneksi ei ole mitään osituspapereita koskaan tehty, niin paha tulla sitten joskus mitään vinkumaan. Menneet on menneitä.
Jos mitään paperia osituksesta ei ole, niin sitten ei ole mitään tietoa siitä, onko ositusta tehty. Kannattaa tehdä se paperi, niin ei sitten tarvitse selvittää näitä jälkikäteen eikä kukaan voi tulla myöhemmin vinkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Tämä on hyvä neuvo. Kun isäni kuoli meinasi tulla ongelma kun hänen ensimmäisen avioliittonsa ositussopimusta ei löytynyt mistään. Hän oli ollut nuoruudessaan lyhyen aikaa naimisissa ja hänen kuollessaan liiton päättymisestä oli yli 40 vuotta. Mutta perunkirjoituksen tekijä kyseli silti todisteita että ensimmäisen avioliiton ositus oli aikanaan tehty. Muuten tuo 40 vuoden takainen ex-vaimo olisi voinut olla kuolinpesän osakas, vaikka isäni siis oli ollut äitini kanssa naimisissa tuon 40 vuotta. No loppujen lopuksi perunkirjoituksen tekijä suostui kirjoittamaan "Ositus käytännössä tehty" kun selitimme että kyse oli kahdesta vähän yli 20-vuotiaasta, ja kummallakaan ei ollut mitään omaisuutta kun avioliitto päättyi.
Järjetöntä kysellä 40 vuoden takaista paperia. Johan tuommoisesta on jo kynän tai painomusteen värikin haalistunut.
Sitä mietin, että jos entinen puoliso on edesmennyt, voivatko hänen myöhemmin syntyneet lapsensa vaatia ositusta. Ja edelleen, heidän lapsensa.
Kuka pystyy selvittämään iankaikkisen vanhoja asioita, omaisuuksia, jotka hankittu/myyty edelleen toisella aikakaudella.Jotenkin järjenvastaista, että osituspaperin laatiminen on henkilöiden omassa varassa, kukaan ei sitä pakota eikä valvo. Silti siitä voi myöhemmin tulla erittäin ratkaiseva lappunen, puuttuessaan.
Itse olen muuttanut, myös maasta toiseen, elämässäni n. 20 kertaa. Ennen ei ollut sähköisiä tallennusvälineitä. En tosiaan ole kanniskellut mukanani kaikkia lippulappujani. Esim. Minulla ei ole tallessa mitään koulu- ja tutkintotodistuksia, lasten syntymätodistuksia, avioerotuomioita(!), vanhoja verotuspäätöksiä, jo myytyjen asuntojen/kiinteistöjen ostokauppakirjoja jne jne.Sairasta! No, mitä joku sata vuotta sitten tapahtunut avioero vielä vaikuttaa nykyiseen elämään? Eikös ne oo jo kertaalleen ositettu? Monta kertaa tarvii osittaa menneet omaisuudet? Ositetaan moneen kertaan niin kuin verotetaankin moneen kertaan. Pelle maa.
Onneksi ei ole mitään osituspapereita koskaan tehty, niin paha tulla sitten joskus mitään vinkumaan. Menneet on menneitä.Jos mitään paperia osituksesta ei ole, niin sitten ei ole mitään tietoa siitä, onko ositusta tehty. Kannattaa tehdä se paperi, niin ei sitten tarvitse selvittää näitä jälkikäteen eikä kukaan voi tulla myöhemmin vinkumaan.
110% turhaa siitä on 20 vuoden jälkeen viisastella. Mutta jälkiviisaushan se on yleisintä viisautta, ennalta viisaus sitä harvinaista viisauden lajiketta.
Mitä osoitettava siellä oli? Kämänen rivarikaksio, joka oli pankin omistuksessa. Se meni pankille. Akka kun otti eron heti vuosi häiden jälkeen. Auto niin ikään oli akan nimissä, se siitä. Vähän oli huonekaluja ja muuta sälää, jonka otin lähtiessä mukaani.
Kun tässä joskus max. 20 vuoden kuluttua oikaisen koipeni, niin tulkoot sitten tuhkieni ripottelupaikalle kyselemään sadan vuoden takaisista osituksista tai osittamattomuuksista, jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Tämä on hyvä neuvo. Kun isäni kuoli meinasi tulla ongelma kun hänen ensimmäisen avioliittonsa ositussopimusta ei löytynyt mistään. Hän oli ollut nuoruudessaan lyhyen aikaa naimisissa ja hänen kuollessaan liiton päättymisestä oli yli 40 vuotta. Mutta perunkirjoituksen tekijä kyseli silti todisteita että ensimmäisen avioliiton ositus oli aikanaan tehty. Muuten tuo 40 vuoden takainen ex-vaimo olisi voinut olla kuolinpesän osakas, vaikka isäni siis oli ollut äitini kanssa naimisissa tuon 40 vuotta. No loppujen lopuksi perunkirjoituksen tekijä suostui kirjoittamaan "Ositus käytännössä tehty" kun selitimme että kyse oli kahdesta vähän yli 20-vuotiaasta, ja kummallakaan ei ollut mitään omaisuutta kun avioliitto päättyi.
Järjetöntä kysellä 40 vuoden takaista paperia. Johan tuommoisesta on jo kynän tai painomusteen värikin haalistunut.
Sitä mietin, että jos entinen puoliso on edesmennyt, voivatko hänen myöhemmin syntyneet lapsensa vaatia ositusta. Ja edelleen, heidän lapsensa.
Kuka pystyy selvittämään iankaikkisen vanhoja asioita, omaisuuksia, jotka hankittu/myyty edelleen toisella aikakaudella.Jotenkin järjenvastaista, että osituspaperin laatiminen on henkilöiden omassa varassa, kukaan ei sitä pakota eikä valvo. Silti siitä voi myöhemmin tulla erittäin ratkaiseva lappunen, puuttuessaan.
Itse olen muuttanut, myös maasta toiseen, elämässäni n. 20 kertaa. Ennen ei ollut sähköisiä tallennusvälineitä. En tosiaan ole kanniskellut mukanani kaikkia lippulappujani. Esim. Minulla ei ole tallessa mitään koulu- ja tutkintotodistuksia, lasten syntymätodistuksia, avioerotuomioita(!), vanhoja verotuspäätöksiä, jo myytyjen asuntojen/kiinteistöjen ostokauppakirjoja jne jne.Sairasta! No, mitä joku sata vuotta sitten tapahtunut avioero vielä vaikuttaa nykyiseen elämään? Eikös ne oo jo kertaalleen ositettu? Monta kertaa tarvii osittaa menneet omaisuudet? Ositetaan moneen kertaan niin kuin verotetaankin moneen kertaan. Pelle maa.
Onneksi ei ole mitään osituspapereita koskaan tehty, niin paha tulla sitten joskus mitään vinkumaan. Menneet on menneitä.Jos mitään paperia osituksesta ei ole, niin sitten ei ole mitään tietoa siitä, onko ositusta tehty. Kannattaa tehdä se paperi, niin ei sitten tarvitse selvittää näitä jälkikäteen eikä kukaan voi tulla myöhemmin vinkumaan.
110% turhaa siitä on 20 vuoden jälkeen viisastella. Mutta jälkiviisaushan se on yleisintä viisautta, ennalta viisaus sitä harvinaista viisauden lajiketta.
Mitä osoitettava siellä oli? Kämänen rivarikaksio, joka oli pankin omistuksessa. Se meni pankille. Akka kun otti eron heti vuosi häiden jälkeen. Auto niin ikään oli akan nimissä, se siitä. Vähän oli huonekaluja ja muuta sälää, jonka otin lähtiessä mukaani.
Kun tässä joskus max. 20 vuoden kuluttua oikaisen koipeni, niin tulkoot sitten tuhkieni ripottelupaikalle kyselemään sadan vuoden takaisista osituksista tai osittamattomuuksista, jos siltä tuntuu.
Ja nytkö on täysin mahdotonta kirjoittaa paperi, jossa lukee, että olemme jakaneet omaisuutemme keskenämme erotessamme eikä kummallakaan ole vaatimuksia toisen omaisuuteen. Alle sinun, ex-akan ja kahden todistajan allekirjoitukset. Tällä paperilla säästäisit paljon vaivaa perillisiltäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Tämä on hyvä neuvo. Kun isäni kuoli meinasi tulla ongelma kun hänen ensimmäisen avioliittonsa ositussopimusta ei löytynyt mistään. Hän oli ollut nuoruudessaan lyhyen aikaa naimisissa ja hänen kuollessaan liiton päättymisestä oli yli 40 vuotta. Mutta perunkirjoituksen tekijä kyseli silti todisteita että ensimmäisen avioliiton ositus oli aikanaan tehty. Muuten tuo 40 vuoden takainen ex-vaimo olisi voinut olla kuolinpesän osakas, vaikka isäni siis oli ollut äitini kanssa naimisissa tuon 40 vuotta. No loppujen lopuksi perunkirjoituksen tekijä suostui kirjoittamaan "Ositus käytännössä tehty" kun selitimme että kyse oli kahdesta vähän yli 20-vuotiaasta, ja kummallakaan ei ollut mitään omaisuutta kun avioliitto päättyi.
Järjetöntä kysellä 40 vuoden takaista paperia. Johan tuommoisesta on jo kynän tai painomusteen värikin haalistunut.
Sitä mietin, että jos entinen puoliso on edesmennyt, voivatko hänen myöhemmin syntyneet lapsensa vaatia ositusta. Ja edelleen, heidän lapsensa.
Kuka pystyy selvittämään iankaikkisen vanhoja asioita, omaisuuksia, jotka hankittu/myyty edelleen toisella aikakaudella.Jotenkin järjenvastaista, että osituspaperin laatiminen on henkilöiden omassa varassa, kukaan ei sitä pakota eikä valvo. Silti siitä voi myöhemmin tulla erittäin ratkaiseva lappunen, puuttuessaan.
Itse olen muuttanut, myös maasta toiseen, elämässäni n. 20 kertaa. Ennen ei ollut sähköisiä tallennusvälineitä. En tosiaan ole kanniskellut mukanani kaikkia lippulappujani. Esim. Minulla ei ole tallessa mitään koulu- ja tutkintotodistuksia, lasten syntymätodistuksia, avioerotuomioita(!), vanhoja verotuspäätöksiä, jo myytyjen asuntojen/kiinteistöjen ostokauppakirjoja jne jne.Sairasta! No, mitä joku sata vuotta sitten tapahtunut avioero vielä vaikuttaa nykyiseen elämään? Eikös ne oo jo kertaalleen ositettu? Monta kertaa tarvii osittaa menneet omaisuudet? Ositetaan moneen kertaan niin kuin verotetaankin moneen kertaan. Pelle maa.
Onneksi ei ole mitään osituspapereita koskaan tehty, niin paha tulla sitten joskus mitään vinkumaan. Menneet on menneitä.Jos mitään paperia osituksesta ei ole, niin sitten ei ole mitään tietoa siitä, onko ositusta tehty. Kannattaa tehdä se paperi, niin ei sitten tarvitse selvittää näitä jälkikäteen eikä kukaan voi tulla myöhemmin vinkumaan.
110% turhaa siitä on 20 vuoden jälkeen viisastella. Mutta jälkiviisaushan se on yleisintä viisautta, ennalta viisaus sitä harvinaista viisauden lajiketta.
Mitä osoitettava siellä oli? Kämänen rivarikaksio, joka oli pankin omistuksessa. Se meni pankille. Akka kun otti eron heti vuosi häiden jälkeen. Auto niin ikään oli akan nimissä, se siitä. Vähän oli huonekaluja ja muuta sälää, jonka otin lähtiessä mukaani.
Kun tässä joskus max. 20 vuoden kuluttua oikaisen koipeni, niin tulkoot sitten tuhkieni ripottelupaikalle kyselemään sadan vuoden takaisista osituksista tai osittamattomuuksista, jos siltä tuntuu.Ja nytkö on täysin mahdotonta kirjoittaa paperi, jossa lukee, että olemme jakaneet omaisuutemme keskenämme erotessamme eikä kummallakaan ole vaatimuksia toisen omaisuuteen. Alle sinun, ex-akan ja kahden todistajan allekirjoitukset. Tällä paperilla säästäisit paljon vaivaa perillisiltäsi.
No, niin kuin jo kerran sanoin, että ei ollut mitään ositettavaa. Kämppä meni pankille ja silloinen auto mennyt paaliin jo ajat sitten. Se, mikä oli akan nimissä. Muut romppeet, niin eihän niistä sen aikaisista ole enää kuin muistot vaan, joten mitä osittaa? Ja eron jälkeen hankitut eivät kuulu osituksen piiriin. Sit vielä semmonen pikku juttu, että kun ei ole mitään perillisiä, joilta säästää vaivaa sitten joskus viimeistään vuonna 2043. Itse en moista paperia mihinkään tarvi, joten miks kirjoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ositussopimusta tarvitse toimittaa minnekään, jos teillä ei ole sellaista omaisuutta, jonka omistajatietojen muutokseen tarvitsee jonkin paperin (esim. yhteinen asunto, joka menee osituksessa vain toisen omistukseen). Osituksesta ei myöskään tule mitään päätöstä. Se on täysin teidän kahden välinen sopimus - paitsi silloin, jos ette pääse keskenänne sopimukseen.
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Höh höh.
Totta kai ositus on tehtävä vaikkei olisi mitään omaisuutta.
Jos et sitä tee, niin sitten joskus myöhemmin kun sinulla ehkä on omaisuutta, voi entinen puolisosi vaatia ositusta ja sittenpä maksat puolet omaisuudestasi tälle, jos sillä expuolisollesi ei ole kertynyt omaisuutta.
Ositus on aina tehtävä, todettava edes paperilla nimmareiden kera, että kumpikin ottaa oman omaisuutensa, yhteiset jaetaan puoliski ja että mitään muuta tai ylipäänsä ositettavaa omaisuutta ei ole ja kumpikin on tyytyväinen tähän päätökseen.
Ja tämä paperin järkevä eropari rekisteröi, sillä ei se siellä pöytälaatikossa välttämättä säily, vaan sen voi tuhota vaikka vesivahinko tai tulipalo..... Muuten voi tulla ongelmia, jos eronnut osapuoli heittäytyy hankalaksi tai perunkirjoituksessa osituspaperia ei ole. Meillä ositustodistuksen kaivoi arkistostaan silloin elossa ollut anoppi kun tehtiin appiukon perunkirjoitusta. Apelta sitä ei löytynyt ja perunkirjoittaja sitä kyseli. Soitto anopille, tämä kaiveli hetken ja lähetti sen skannattuna mun sähköpostiini. Jonka jälkeen voitiin todeta, että avioliiton ositus oli aikoinaan tehty ja pesässä ei ole muita osakkaita kuin puolisoni. Anoppi olisi voinut, jos paperia ei olisi ollut, vaikka ryhtyä vaatimaan osuutta pojaltaan pesästä sen perusteella että ositus jäi aikoinaan tekemättä. Onneksi anoppi on rehellinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säilyttäkää kuitenkin ositussopimus huolellisesti. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun kuoleman jälkeen tehdään perunkirjoitusta.
Tämä on hyvä neuvo. Kun isäni kuoli meinasi tulla ongelma kun hänen ensimmäisen avioliittonsa ositussopimusta ei löytynyt mistään. Hän oli ollut nuoruudessaan lyhyen aikaa naimisissa ja hänen kuollessaan liiton päättymisestä oli yli 40 vuotta. Mutta perunkirjoituksen tekijä kyseli silti todisteita että ensimmäisen avioliiton ositus oli aikanaan tehty. Muuten tuo 40 vuoden takainen ex-vaimo olisi voinut olla kuolinpesän osakas, vaikka isäni siis oli ollut äitini kanssa naimisissa tuon 40 vuotta. No loppujen lopuksi perunkirjoituksen tekijä suostui kirjoittamaan "Ositus käytännössä tehty" kun selitimme että kyse oli kahdesta vähän yli 20-vuotiaasta, ja kummallakaan ei ollut mitään omaisuutta kun avioliitto päättyi.
Järjetöntä kysellä 40 vuoden takaista paperia. Johan tuommoisesta on jo kynän tai painomusteen värikin haalistunut.
Sitä mietin, että jos entinen puoliso on edesmennyt, voivatko hänen myöhemmin syntyneet lapsensa vaatia ositusta. Ja edelleen, heidän lapsensa.
Kuka pystyy selvittämään iankaikkisen vanhoja asioita, omaisuuksia, jotka hankittu/myyty edelleen toisella aikakaudella.Jotenkin järjenvastaista, että osituspaperin laatiminen on henkilöiden omassa varassa, kukaan ei sitä pakota eikä valvo. Silti siitä voi myöhemmin tulla erittäin ratkaiseva lappunen, puuttuessaan.
Itse olen muuttanut, myös maasta toiseen, elämässäni n. 20 kertaa. Ennen ei ollut sähköisiä tallennusvälineitä. En tosiaan ole kanniskellut mukanani kaikkia lippulappujani. Esim. Minulla ei ole tallessa mitään koulu- ja tutkintotodistuksia, lasten syntymätodistuksia, avioerotuomioita(!), vanhoja verotuspäätöksiä, jo myytyjen asuntojen/kiinteistöjen ostokauppakirjoja jne jne.Sairasta! No, mitä joku sata vuotta sitten tapahtunut avioero vielä vaikuttaa nykyiseen elämään? Eikös ne oo jo kertaalleen ositettu? Monta kertaa tarvii osittaa menneet omaisuudet? Ositetaan moneen kertaan niin kuin verotetaankin moneen kertaan. Pelle maa.
Onneksi ei ole mitään osituspapereita koskaan tehty, niin paha tulla sitten joskus mitään vinkumaan. Menneet on menneitä.Jos mitään paperia osituksesta ei ole, niin sitten ei ole mitään tietoa siitä, onko ositusta tehty. Kannattaa tehdä se paperi, niin ei sitten tarvitse selvittää näitä jälkikäteen eikä kukaan voi tulla myöhemmin vinkumaan.
110% turhaa siitä on 20 vuoden jälkeen viisastella. Mutta jälkiviisaushan se on yleisintä viisautta, ennalta viisaus sitä harvinaista viisauden lajiketta.
Mitä osoitettava siellä oli? Kämänen rivarikaksio, joka oli pankin omistuksessa. Se meni pankille. Akka kun otti eron heti vuosi häiden jälkeen. Auto niin ikään oli akan nimissä, se siitä. Vähän oli huonekaluja ja muuta sälää, jonka otin lähtiessä mukaani.
Kun tässä joskus max. 20 vuoden kuluttua oikaisen koipeni, niin tulkoot sitten tuhkieni ripottelupaikalle kyselemään sadan vuoden takaisista osituksista tai osittamattomuuksista, jos siltä tuntuu.Ja nytkö on täysin mahdotonta kirjoittaa paperi, jossa lukee, että olemme jakaneet omaisuutemme keskenämme erotessamme eikä kummallakaan ole vaatimuksia toisen omaisuuteen. Alle sinun, ex-akan ja kahden todistajan allekirjoitukset. Tällä paperilla säästäisit paljon vaivaa perillisiltäsi.
No, niin kuin jo kerran sanoin, että ei ollut mitään ositettavaa. Kämppä meni pankille ja silloinen auto mennyt paaliin jo ajat sitten. Se, mikä oli akan nimissä. Muut romppeet, niin eihän niistä sen aikaisista ole enää kuin muistot vaan, joten mitä osittaa? Ja eron jälkeen hankitut eivät kuulu osituksen piiriin. Sit vielä semmonen pikku juttu, että kun ei ole mitään perillisiä, joilta säästää vaivaa sitten joskus viimeistään vuonna 2043. Itse en moista paperia mihinkään tarvi, joten miks kirjoittaa?
Toki, jos sinulla ei ole lainkaan lapsia, vanhempia, sisaruksia tai näiden jälkeläisiä eikä testamenttia, niin osituksen todentaminen jää valtion murheeksi. Mutta muuten sillä parin rivin paperilla + allekirjoituksilla säästät edellä mainituilta henkilöiltä tai testamentin saajalta paljon vaivaa kuolemasi jälkeen. Osituspaperin tekeminen on älyttömän yksinkertaista, jos mitään ositettavaa ei ollut.
Höh höh.
Totta kai ositus on tehtävä vaikkei olisi mitään omaisuutta.
Jos et sitä tee, niin sitten joskus myöhemmin kun sinulla ehkä on omaisuutta, voi entinen puolisosi vaatia ositusta ja sittenpä maksat puolet omaisuudestasi tälle, jos sillä expuolisollesi ei ole kertynyt omaisuutta.