Lue keskustelun säännöt.
Varhaisinta lapsuutta ei voi muistaa: mikä on varhaisin tapahtuma elämässäsi, jonka muistat?
Herbie
25.07.2022 |
Ihminen ei muista mitään elämänsä ensimmäisistä vuosista. Mikä on varhaisin tapahtuma elämässäsi, jonka muistat, ja minkä ikäinen olit tuolloin? (Jos et halua kertoa, mikä tapahtuma oli kyseessä, kerro ainakin minkä ikäinen olit tuon muistikuvan aikoihin.) Joku tilanne, jonka uskot olevan aito sinun oma muistosi, eikä sukulaisten kertomusten tai perhealbumin valokuvien perusteella myöhemmin muodostunut rekonstruktio.
Minun varhaisimmat muistikuvani ovat sellaisia yksityiskohtia mökiltä ja kodista, joiden perusteella ei ole mahdollista ajoittaa tapahtumaa tarkasti johonkin ikävuoteen. Joudun arvaamaan hieman sokkona, että olin tuolloin ehkä 5-vuotias.
Varhaisin sellainen muistikuva, jonka pystyn kontekstin perusteella ajoittamaan varmuudella tiettyyn ikävuoteen, on 6-vuotiaana.
Kommentit (49)
Muistan muutamia välähdyksenomaisia tilanteita ajalta, jolloin en voinut olla vanhempi kuin 4 vuotta. Yleensä ne liittyvät tilanteisiin, joissa pelästyn jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 4v, minulla oli vesirokko ja äiti oli tehnyt keittiön sivupöydälle pedin. Täti tuli käymään ja toi tikkarin.
Minä muistan välähdyksenomaisia tilanteita ajalta, jolloin olin alle 3 (koti ja se ympäristö jossa asuttiin kun olin pieni, näistä voi päätellä oman ikäni). Muistan siis ympäristöä ja siitä muutama välähdys, kun tapahtuu jotain, joka on jäänyt mieleen. Tilanteet eivät ole olleet pelottavia, mutta niihin on liittynyt jotain muistamisen arvoista - kahdessa muistikuvassa liittyy lelu, yhdessä liittyy meillä olleet vieraat ja vieras kieli (yksi sana!) jota minulle puhuttiin mutta en ymmärtänyt. Näissä muistikuvissa näen maailmaa sellaisena "polvenkorkuisena".
Ne asiat taas joista vanhempani kertovat tuolta ajalta, joita heidän mukaan tein, niitä en itse muista. Esim mustikoiden syöminen, kukkien kastelu ulkona, tai lastenhoitaja joka minulla tuolloin joskus kävi. Näistä on valokuviakin mutta minulla ei mitään muistikuvia.
Muistan kiukutelleeni illalla mummolassa pinnasängyssä ja pian mulle tuotiin tuttipullo. Ikää jotain 1.5v arviolta
Muistan nähneeni telkkarista pätkän niin kauniisti piirrettyä luontoa, ettei tosikaan. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, ja tämä muisto piinasi minua aikuisikään saakka, kunnes sitten eräänä päivänä tulin katsoneeksi saman leffan sattumalta. Se oli Naapurini Totoro, ja minulla ikää 5 vuotta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan asunnon, josta muutimme pois juuri, kun olin täyttänyt neljä. Missä mikäkin huone oli jne.
Kerran mulla oli silmätulehdus sen verran pahana, etten rähmän takia saanut aamulla silmiä auki, niin kävelin sokkona vanhempien makuuhuoneeseen. Olin n. 3-vuotias. Muuten muistot siltä ajalta ovat satunnaisia nopeita välähdyksiä ja aistimuksia joistain tilanteista.
Muistan selkeästi monia tapahtumia, tekemisiä ja ajatuksiani 4-5-vuotiaana:
4 v
-Päätin tulla isona eläinlääkäriksi
-Olin oppinut kirjoittamaan muutamia sanoja (mm. oman nimeni, äiti, koiran nimi jne) ja täytin näillä Viikkosanomat-lehden ristikkoja. Osasin siis sijoitaa esim. 4-kirjaimisen sanan ruudukkoon, missä oikea sana olisi ollut myös 4-kirjaiminen.
-Isäni luki minulle samaisista Viikkosanomista takasivun jatkosarjakuvaa. Myöhemmin palasin siihen omin päin ja itkin liikutukseltani. Tarina sijoittui Kanadan suuriin metsiin, siinä oli kullanetsijän koira Nikki, joka oli ystävystynyt harmaakarhu Neevan kanssa. Jompikumpi putosi vuolaaseen jokeen ja katosi, kun joki vei sen mennessään. Se oli minusta niin lohdutonta, että nytkin kyyneleeni valuvat, kun kirjoitan siitä.
-Hautasin verannaltamme löytämiäni kuolleita kärpäsiä, pidin oikein hautajaiset ja laitoin litteän kiven hautakiveksi. "Tässä lepää herra Kärpänen."
-Olin usein hyvin ahdistunut, olin pelokas lapsi. Siihen aikaan kasvatettiin "Koivuniemen herralla", joka odotti korkealla keittiön kaapin päällä, isän Klubi77-askin vieressä. Äiti oli syyttäjä ja tuomari, isä rangaistuksen toimeenpanija. Minua myös istutettiin pimeässä kellarinrapussa, mikä oli pimeänpelkoiselle lapselle hyvin traumaattista.
- Mielikuvittelin itselleni lemmikeiksi esim. jaguaarin, jota talutin kuin koiraa hihnassa.
5 v
- Olin juuri täyttänyt 5 v, kun minut vihittiin lapsuuden rakkauteni kanssa omalla etupihallamme. Toimituksen suorittivat siskoni ja toinen naapuruston poika. Kun seisoimme siinä vihkitilaisuudessa, minä kukkavihko kädessäni, tietä pitkin käveli kaksi ihmistä. Minua alkoi nolottaa ja ujostuttaa niin, että menin äkkiä matalaksi maahan. Tiellä kulkija sanoi: No, nyt morsian pyörtyi! Vähänkö oli noloa...
- Pohdin usein, millaista elämä on sitten, kun olen aikuinen. Tuntui uskomattomalta, että minustakin tulisi joskus sellainen ihminen, kuin tuntemani aikuiset ja teevessä näkemäni ihmiset olivat. Että osaan puhua kaikenlaisista tärkeistä aikuisten asioista.
(No, ei minusta koskaan tullutkaan sellaista...)
- Olin sisimmässäni yksinäinen, sisäänpäin kääntynyt lapsi, vaikka minulla olikin sisaruksia ja naapuruston lapsia leikkikavereina. Koin olevani jotenkin erilainen kuin muut, pidin itseäni eläimenä. Eläimet olivat minulle kaikki kaikessa, vaikka en koskaan saanut kinuamaani lemmikkiä. Houkuttelin irtokoiria mukaani ja toin kotiin. Yksi oli pystykorva Heikki, joka tykkäsi lakritsista.
Illalla, kun isä tuli töistä, hän käski minun "viemään" koiran takaisin, mistä olin sen löytänyt. (Siihen aikaan oli yleistä, että koirien annettiin kulkea vapaana.)
- Aikuisen serkkuni mies omisti isoja rekkoja, ja otti minut kerran mukaan "apukuskiksi", kun siirsi autoja toiseen paikkaan. Se tuntui ihmeelliseltä; että joku aikuinen huomasi minut ja halusi ilahduttaa minua. Muistan jopa, millaiset vaatteet minulla oli päällä: äidin ompelemat punaruskearuudulliset kangashousut, joissa oli edessä läppä, siis eräänlainen lappuhaalari. Minua ujostutti tietysti ihan kauheasti, enkä puhunut koko aikana halaistua sanaa, mutta ilo tästä tilaisuudesta voitti ujouteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljän vanhana olin nukkumassa kun känninen isäni kaatoi sangollisen kylmää vettä mun päälle.
Muistan asioita, jotka tapahtuivat, kun olin 1v. Olen toukokuussa syntynyt, ja nämä asiat tapahtuivat kesällä.
Ja ei. Kyse ei ole siitä, että minulle olisi joku kertonut niistä jälkeenpäin, tai olisin nähnyt tapahtumista valokuvia. Kerroin tapahtumista äidilleni, ja hän sanoi, että olin 1 vuotias silloin.
Olen lukenut jostain, että autisti saattaa muistaa jopa oman syntymänsä.
Että kai minussa sitten hiukan autistin vikaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 3-4 vuotias, yksin ulkona lumessa (ikkunasta vahdittiin) naapurin lapset tuli aidan taakse kiusaamaan ja nimittelemään. Muistan kun en osannut puhua niin hyvin että olisin osannut nimitellä takaisin. Tunsin avuttomuutta.
Muistan paljonkin asioita ajalta jolloin olin noin kaksivuotias.
Muistot tallentuu kielellisen kehityksen myötä, ja opin varhain puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä ja äiti tappelee, mun on täytynyt olla alle 5v koska säs muutti pois ennen kuin täytin 5. Ja jotain muistoja päiväkodista, aloitin siellä 4v ikäisenä.
Ei mitään hajua, minkä ikäinen olen ollut (4 tai 5?), mutta muistan kun isä kantoi minua hartioillaan. Oli melko huima tunne: hiukan pelottavaa olla niin korkealla, mutta samalla turvallinen, kun tiesin, että ei isä minua päästä tippumaan. Tarrasin isän hiuksista kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan synnytyksessä lyötiin imukuppi päähän Kätilö veti ulos Tuli karmea vesipää Siitä johtuu myös lempinimeni Soikiopää
muistan hetken enoni hautajaisista, olin 2-vuotias.
Muistan yhden hetken ollessani 2,5 vuotias. Siitä ei ole kuvia tai videota joten on oikea muisto. Lisäksi muistan paljonkin ajalta kun olin 4-5 vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Muistan yksityiskohtaisen tarkasti millaista oli päiväkerhossa. Kerhokaverien nimiä, ohjaajat, eväätkin mitä söin. Olin kerhoa käydessä 4-vuotias. Muistan tietysti paljon asioita kotoa, mutta niitä on vaikeampi sijoittaa tiettyyn ikävuoteen, oliko ennen tuota kerhoa vai sen aikana/jälkeen.
Mä muistan päiväkerhosta vain intiaanileikit ja ne laulut. Ainoa mikä teki vaikutuksen.
Vierailija kirjoitti:
Muistan asioita, jotka tapahtuivat, kun olin 1v. Olen toukokuussa syntynyt, ja nämä asiat tapahtuivat kesällä.
Ja ei. Kyse ei ole siitä, että minulle olisi joku kertonut niistä jälkeenpäin, tai olisin nähnyt tapahtumista valokuvia. Kerroin tapahtumista äidilleni, ja hän sanoi, että olin 1 vuotias silloin.
Olen lukenut jostain, että autisti saattaa muistaa jopa oman syntymänsä.
Että kai minussa sitten hiukan autistin vikaa on.
No huh. Mä en muista ekoista vuosistani mitään. Mutta jännästi tulee kotoinen olo porin murteesta ja merestä. Asuin vain ensimmäisen vuoteni Länsi-Suomessa.
Muistan, että seison ilmeisesti sukkasillani meidän silloisen kodin kuistilla ja vieressäni on äiti, joka puhuu jonkun pihassa olevan aikuisen kanssa. Oma oloni tuntuu innostuneelta. Pihassa on lunta ja on aika kylmä. Katselen pihaa kuistin kaiteen lautojen välistä, ja pidän käsiäni kuistin kaiteella. Olen juuri ja juuri niin pitkä että yletän laittamaan käteni kaiteen reunalle ja saamaan siitä kiinni. Tämä joku kysyy minulta, että onko nyt kiva olla isosisko, vastaan että on.
Tämä on mitä todennäköisimmin tapahtunut silloin, kun pikkuveljeni syntyi. Hän syntyi tammikuussa, milloin olin itse 2v. 5kk ikäinen.
Minulla oli muisto noin puolen vuoden iästä. Muisto oli kehollinen /aistillinen, ei tiedollinen. Muistikuvaa liittyi ääni, kehon asento ja ehkä tuntemus sylissä olosta, valoja ja varjoja. Kun siitä joskus puhuin äidilleni, äitini selitti kyseisen tapahtuman ja siten sen pystyi ajoittamaan tiettyyn ajankohtaan.
Sanon, että muisto oli, sillä enää minulla ei ole kyseistä aistimusmuistoa, vain tiedollinen muisto siitä, että minulla joskus oli kyseinen muisto. Ehkä sanallisen selityksen saaminen asialle korvasi aistitiedon tai sitten ikä vain pyyhinyt vanhoja pois.