Tuleeko ex sinun uniin?
Tuleeko sinun ex uniin?Viime yönä näin unta ja siinä oli minun ex.Olen nähnyt monet kerrat näitä unia. Nämä unet eivät ole mukavia unia.
Kommentit (140)
Ei tule uniin mutta tulee muuten muuten vaan minun elämään liian usein. Soittaa lähes joka päivä ja laittaa lähes joka päivä jotakin viestiä. Koittaa vääntää tikusta asiaa ja aina on jotakin vaille. Erottu avioliitosta kohta 2 vuotta sitten, aikuiset lapset, ja minulla on jo uusi parisuhde. Ei ole aloittanut ilmeisesti omaa elämää kun minun asiat kiinnostaa edelleenkin niin paljon? M52
Tulee säännöllisesti. Olimme yhdessä 20 vuotta. Ero huoltajuuskiistoineen oli ihan hirveä. Erosta on kolme vuotta ja käsittelen sitä unissani säännöllisesti. Joskus herään siihen, että potkin ja lyön ilmaan. Käyn terapiassa, mutta nämä painajaiset eivät ole vielä helpottaneet. Toivon, että joskus voin hyväksyä mitä on tapahtunut ja saan rauhan.
Tulee, näen painajaisia 1-2 kertaa viikossa hänestä. Erottiin 14 vuotta sitten. Ikävä tunnelma jää päiväksi.
Ei uniin mutta oikeassa elämässä hakeutui yhteyksiin. En ymmärrä että miksi ja kaduttaa että vastasin, huomaan että vanhat jutut alkaa pikkuhiljaa taas närästämään vaikka oltiin asiat sopivinamme ja olevinaan kavereita. Minulle juttu taisi olla kuitenkin liian tunteikas enkä ole päässyt yli kuten hän ilmeisesti kun kertoilee minulle deittailevansa.
On tullut uniin monta kertaa, erottiin 10 vuotta sitten. Ollaan nykyään tekemisissä ja ihan hyvissä väleissä. Miksi näen hänestä usein unta, sitä syytä en tiedä...??
Välillä tulee ja unet ovat hyvin arkisia, sitten jossain vaiheessa totean, että mehän ollaan erottu vuosia sitten, mites sää mun keittiössä teet ruokaa, et koskaan pitkän liiton aikana ruokaa tehnyt, jos olin kotona.
Yksi exä tulee ärsyttävän usein uniin. Olen siis naimisissa toisen miehen kanssa ja aina näissä ex-unissa pohdin miten ex onkaan elämäni suuri rakkaus. Ja sitten aamulla huvittaa ja hävettää. Ollaan kavereita exän kanssa ja häntä tavattu mieheni kanssa. Päivisin ei ole tällaista vanhan suolan janotusta ollenkaan, eikä muut exät tule uniin. En ole kertonut kummallekaan unista.
Minäkin näen että ex häviää aina jonnekin🤯 Ja tuli sellanen tuntu että naiset tässä ketjussa...näkeeköhän miehet unia tai muistaako🤔
On tullut kerran. Vaikka koko ihmisestä jäi enimmäkseen huono fiilis, se uni oli ihana, jollain tapaa taianomainen. Olimme jossain vesiputouksella, minä hänen kainalossaan. Selvästi rakastuneina.
Sain vastauksen tuon unen merkityksestä, kun hieman selvittelin sen symboliikkaa.
Harvemmin ex enää, mutta olen nähnyt hyvin kummallisia unia ex-ihastuksestani tässä puolen vuoden sisään. Olin laittanut häneen välit poikki, niin nyt terrorisoi sitten uniani 🙄
Vierailija kirjoitti:
2 EX:sää on kuollut ,Eivät tule uniini.
Täällähän on itse musta leskikin !
"Sinusta vain unta mä näin siinä sä rakastit mua...Jos voisi olla totta eikä unta pettävää.Aina aamu yksinäinen minut siitä herättää..jos voisi olla totta nyt mä kuolen ikävään sua päivisin mä muistan siitä yöllä unta nään."