Naiset, millaisen seksuaalisen häirinnän, ahdistelun tai väkivallan kohteeksi olet joutunut?
Ja toinen kysymys, mitä olisi tehtävä noin yhteiskunnallisella tasolla jotta seksuaalinen häirintä, ahdistelu ja väkivalta saataisiin kitkettyä tai edes vähennettyä?
Kommentit (207)
Olin lasten kanssa uimarannalla. Siellä yksi ulkomaalainen mies joka oli aiemminkin samoilla rannoilla tullut juttelemaan jotakin, päätti tulla uimaan siihen aika viereen. Tulikin ihan lähelle ja sitten kiinni! Alkoi lääppimään ja kouraisi veden alla ihan kunnolla haarovälistäni! Lapseni olivat siinä myös! Kyllä huusin että lopeta ja tajusi urpo lopettaa. En ole nainen herkimmistä päästä, mitään traumoja tuo ei itseeni jättänyt, ennemminkin suututti/ suututtaa miten joku kehtaa noin loukata toisen koskemattomuutta! Onhan näitä tapahtunut muille pahempiakin
Poika ei halunnut enää tuonne rannalle uimaan, nuorempi lapsi ei edes varmaan tajunnut koko asiaa.
Meidän lähiön kaupan nurkalla on jo vuosia ollut se sama sekava tyyppi, joka istuu kaikki päivät kesät talvet penkillä ja huutelee kaikille ohikulkeville naisille ja pikku tytöillekin "h*****". Joskus höystettynä "sut pitäis r******" -lauseella. En ymmärrä, miksi tätä ei olla saatu kuriin? Poliisitkin käyvät liki viikoittain jututtamassa häntä, ajavat vain sitten pois ja sama jatkuu. Tämän takia olen lopettanut ko. kaupassa käynnin, menen bussilla eri paikkaan ja ostan ruuat sieltä.
Yökerhossa on puristeltu, on "kehuttu" kadulla kauniiksi ym. Kesäisin saan kuunnella "kehuja" kaupungilla melkein joka viikko.
- kun olin 11-vuotias, mies huusi metsästä ja, kun katsoin sinnepäin, näin että veti käteen
- kun olin 13 ja mentiin kavereiden kanssa parkkihallin portaita alas, joku mies pyöri siinä ja lopulta paljasti elimensä ja veti sen aikaa käteen minkä kerkesi.
- viheltelyjä ja peräänhuuteluja aina ja aikalailla, seuraamista ja uhkailua sekä huorittelua jos ei lämmennyt
- hyväksikäyttöä 13- ja 15-vuotiaana
- rankka vainoaminen, törkeitä pahoinpitelyjä, vapaudenriisto 2 vrk, raiskaus
- esimies seksuaalisesti ahdisteli vuosia, kun en lämmennyt nöyryytti julkisesti tai syrji "unohtamalla" kutsua minut palavereihin ja neuvotteluihin. Sitten aina taas uusia treffipyyntöjä välillä ja ei:n jälkeen sama rumba alusta.
- asiakkaat ahdistelleet myös, seuranneet ja käyttäytyneet uhkaavasti, ostelleet lahjoja ja suuttuneet kun jäivät silti vastakaiutta
Nyt loppuu näemmä aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaavassa ketjussa siitä millaista ahdistelua miehet ovat kokeneet naisten toimesta on jo 50 sivua. Kummallista. Tämänhän pitäisi räjähtää suosituksi ja sivuja olla jo reippaasti enemmän kun 50, jos siihen on uskomista että suomalainen mies on se pääasiallinen ahdistelija? Mutta onkin näemmä toisinpäin, miehet kokevat paljon naisia enemmän sitä ahdistelua, mutta miehillä kynnys rikosilmoituksen tekemisessä taitaa olla stratosfäärisen korkealla, naisilla taas riittää että ruma mies hieman tuijottaa nii johan mennään valittamaan pokelle "ahdistelusta".
Niin minäkin ihmettelen että missä ovat ne naisten monet sadat eri kertomukset siitä kuinka joku mies on ahdistellut? Tällä hetkellä loistavat poissaolollaan.
Se ketju on täynnä parin trollin viestejä.
Miehiä ei voi ahdistella, paitsi toinen mies. Mielenterveysongelmaiset ja trolliincellit työntäneet tuon toisen langan täyteen. Toivottavasti ylläpito poistaa sen pian.
Älä puhu pask*aa. Ravintola-alalla miehiä ahdistelevia naisia on tullut nähtyä enemmän kuin tarpeeksi.
Perään viheltely, kun olin teini.
Inhottavaa tuijottelua pitkään, joka oli ahdistavaa.
Perseen ja tissien kommentointi ja tuijottelu avoimesti.
Ruuhkaisessa kaupassa joku mies tuli ihan kiinni selkään vasten kassajonossa.
Jopa lenkkipolulla kotipururadalla ihan normaalinoloinen kanssalenkkeilijä alkoi roikkua perässä, siis metrin-parin päässä, hidasti kun hidastin ja kiihdytti kun kiihdytin. Hetken päästä spurttasi eteeni ja kysyi, että joko mennään puskaan panemaan.
Miehen logiikalla nainen pururadalla on hakemassa sieltä seksiseuraa?
Vai ärsyttikö häntä, että timmi nainen siellä treenaa miehisellä pururadalla ja tuli tarve ahdistella, jotten tulisi sinne enää toiste?
Ja jotkut yrittää edelleen inttää, että jos minulla vain olisi ollut burka peitteenä, niin mies olisi pystynyt hillitsemään itsensä ja oma vikani kun pelkässä teepaidassa ja verkkareissa läksin lenkille miehiä kiusaamaan.
Vierailija kirjoitti:
- kun olin 11-vuotias, mies huusi metsästä ja, kun katsoin sinnepäin, näin että veti käteen
- kun olin 13 ja mentiin kavereiden kanssa parkkihallin portaita alas, joku mies pyöri siinä ja lopulta paljasti elimensä ja veti sen aikaa käteen minkä kerkesi.
- viheltelyjä ja peräänhuuteluja aina ja aikalailla, seuraamista ja uhkailua sekä huorittelua jos ei lämmennyt
- hyväksikäyttöä 13- ja 15-vuotiaana
- rankka vainoaminen, törkeitä pahoinpitelyjä, vapaudenriisto 2 vrk, raiskaus
- esimies seksuaalisesti ahdisteli vuosia, kun en lämmennyt nöyryytti julkisesti tai syrji "unohtamalla" kutsua minut palavereihin ja neuvotteluihin. Sitten aina taas uusia treffipyyntöjä välillä ja ei:n jälkeen sama rumba alusta.
- asiakkaat ahdistelleet myös, seuranneet ja käyttäytyneet uhkaavasti, ostelleet lahjoja ja suuttuneet kun jäivät silti vastakaiuttaNyt loppuu näemmä aika.
Huhhuh, aika hlvetin härskiä käytöstä miehiltä. Teitkö mistään noista rikosilmoituksen? Kouluissa pitäisi jo pienestä pitäen opettaa lapsille ahdistelun tunnusmerkistöä ja kehoittaa puuttumaan siihen, samalla tavalla kuin esim koulukiusaamiseen. Tarvittaisiin valtakunnallinen kampanja, monien muitten toimenpiteiden lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuijotettu, huudeltu, kopeloitu, pussattu väkisin, haukuttu h:ksi, kysytty hintaa ja avopuoliso löi nyrkillä naamaan. Minun ehdotus on kieltää päihteet ja pojille asennekasvatusta pienestä pitäen.
Sama pois lukien tuo lyönti. Lisäksi mut on raiskattu pari kertaa.

Miten ne r a i skaukset tapahtui, olitko minkä ikäinen?
Jotenkin toivois, että ihminen saisi olla rauhassa kadulla. Omalla kohdallani tää loppui noin 35 v, sen jälkeen ei juurikaan ole kukaan ahdistellut. Nyt olen jo viidenkymmenen ja hyvin rauhassa saa kulkea.
Mutta ikähaarukka 15-35 niin kyllä löytyi vislaajaa, petäänhuutelijaa ja kähmijää. Mä olen ihan tavallisen näköinen nainen. Sama oli nuorena töissä.
En tiedä miten tilanteen voisi korjata. Ehkä kasvatus ja toisten ihmisten kunnioitus?
Omat lapset nyt teini-iässä; puhutaan tästä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut vei aikunen mies autolla viereiseen kaupunkiin ja pani siellä. Olin kutosluokalla. Ja näitä aikuisia oli kilvan ja jonoksi asti. Vasta lähempänä kolmeakymppiä terapiassa ymmärsin että vastuu olisi kuulunut aikuisille. Nykyään olen hyvin erakoitunut ja syrjäytynyt, huippuälykäs ja sivistynyt pitkäaikaistyötön.
Siis en koeta syyllistää, mutta miksi menit vieraan miehen autoon? Ja olitko silloin jo kutosluokalla hoikka ja s eksikäs? Kireät housut ja namupeppu?
M53
Edellinen kommentti siis miesvihamielisen naisen kirjoittama false flägi, taitavan kavalasti myös allekirjoitti "M53". Ikään kuin meistä keski-ikäisistä miehistä se paras reikä mihin dipata kanki olisi joku ala-asteikäinen lapsi. Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- kun olin 11-vuotias, mies huusi metsästä ja, kun katsoin sinnepäin, näin että veti käteen
- kun olin 13 ja mentiin kavereiden kanssa parkkihallin portaita alas, joku mies pyöri siinä ja lopulta paljasti elimensä ja veti sen aikaa käteen minkä kerkesi.
- viheltelyjä ja peräänhuuteluja aina ja aikalailla, seuraamista ja uhkailua sekä huorittelua jos ei lämmennyt
- hyväksikäyttöä 13- ja 15-vuotiaana
- rankka vainoaminen, törkeitä pahoinpitelyjä, vapaudenriisto 2 vrk, raiskaus
- esimies seksuaalisesti ahdisteli vuosia, kun en lämmennyt nöyryytti julkisesti tai syrji "unohtamalla" kutsua minut palavereihin ja neuvotteluihin. Sitten aina taas uusia treffipyyntöjä välillä ja ei:n jälkeen sama rumba alusta.
- asiakkaat ahdistelleet myös, seuranneet ja käyttäytyneet uhkaavasti, ostelleet lahjoja ja suuttuneet kun jäivät silti vastakaiuttaNyt loppuu näemmä aika.
Huhhuh, aika hlvetin härskiä käytöstä miehiltä. Teitkö mistään noista rikosilmoituksen? Kouluissa pitäisi jo pienestä pitäen opettaa lapsille ahdistelun tunnusmerkistöä ja kehoittaa puuttumaan siihen, samalla tavalla kuin esim koulukiusaamiseen. Tarvittaisiin valtakunnallinen kampanja, monien muitten toimenpiteiden lisäksi.
Törkeistä pahoinpitelyistä valitettavasti vain. Olen hyväosaisesta perheestä, mutta sellaisesta, jossa kulissit pystyssä. Mun vanhemmat oli kyvyttömiä käsittelemään vaikeita asioita, ne mitätöi ja vähätteli ja syyllisti mua (miksi menet parkkihalliin jne.) Jotenkin sitten kasvoin siihen, että puhumisesta ei ole ikinä mitään hyötyä.
En ehtinyt eilen enempää kirjoittaa, mutta 15-vuotiaana olin menossa uusimaan juuri vastikään saamaani e-pillerireseptiä ja oma naislääkärini oli lomalla. Se oli edellisellä kerralla tehnyt kaikki tutkimukset ja neuvonut, että seuraavalla kerralla tarvitsee tulla uusimaan vain resepti. Hänen loman aikana sijaisena oli 50-60-vuotias isomahainen ja limainen mieslääkäri. Huolimatta siitä, että olin sanonut oman lääkärini ohjeet, että nyt voi vain uusia reseptin, lääkäri sanoi, että ei sitä nyt ilman tutkimuksia uusita. Se käski sitten riisumaan ja kääntämään selän häneen päin ja kurottamaan kädet lattiaan. Siis pyllistämään sille. Tuli lähelle ja työnsi sormet sisääni. Sitten käski riisumaan paidatkin ja makaamaan. Teki uudelleen tutkimuksen ja silloin huomasin, että se tutki ilman hanskoja. Hyi s..tana. Tästäkin osasin kertoa vain yhdelle parhaalle ystävälleni. Sittemmin lääkärikäynnit vaikeita, saatan dissosioida. Yleensä pyydän aina naislääkärin.
Aikuisena surrut sitä, että kasvoin siihen kokemukseen, että aikuisiin ei voi luottaa enkä oppinut hakemaan ajoissa tai lainkaan apua.

Lisäys vielä, että vainoaminen ei ollut silloin vielä rikos. Törkeiden pahoinpitelyjen kohdalla sain niskaani myös poliiseilta syyllistämistä, vaikka he tiesivät, että mies ei ollut mikään miesystäväni vaan ei jättänyt rauhaan. Sekin oli törkeää. Siis niiden piti taltuttaa mies ym. mutta piti sitten silti heittää mua syyllistävä kommentti. Ei sen jälkeen ollut hirveästi luottoa niihinkään. Myös lähestymiskieltoasiaan sanoivat, että voithan sä sitä aina hakea, mutta ei siitä mitään hyötyä käytännössä ole. En sitten hakenut. Hölmöä toki, en vaan tajunnut/jaksanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- kun olin 11-vuotias, mies huusi metsästä ja, kun katsoin sinnepäin, näin että veti käteen
- kun olin 13 ja mentiin kavereiden kanssa parkkihallin portaita alas, joku mies pyöri siinä ja lopulta paljasti elimensä ja veti sen aikaa käteen minkä kerkesi.
- viheltelyjä ja peräänhuuteluja aina ja aikalailla, seuraamista ja uhkailua sekä huorittelua jos ei lämmennyt
- hyväksikäyttöä 13- ja 15-vuotiaana
- rankka vainoaminen, törkeitä pahoinpitelyjä, vapaudenriisto 2 vrk, raiskaus
- esimies seksuaalisesti ahdisteli vuosia, kun en lämmennyt nöyryytti julkisesti tai syrji "unohtamalla" kutsua minut palavereihin ja neuvotteluihin. Sitten aina taas uusia treffipyyntöjä välillä ja ei:n jälkeen sama rumba alusta.
- asiakkaat ahdistelleet myös, seuranneet ja käyttäytyneet uhkaavasti, ostelleet lahjoja ja suuttuneet kun jäivät silti vastakaiuttaNyt loppuu näemmä aika.
Huhhuh, aika hlvetin härskiä käytöstä miehiltä. Teitkö mistään noista rikosilmoituksen? Kouluissa pitäisi jo pienestä pitäen opettaa lapsille ahdistelun tunnusmerkistöä ja kehoittaa puuttumaan siihen, samalla tavalla kuin esim koulukiusaamiseen. Tarvittaisiin valtakunnallinen kampanja, monien muitten toimenpiteiden lisäksi.
Törkeistä pahoinpitelyistä valitettavasti vain. Olen hyväosaisesta perheestä, mutta sellaisesta, jossa kulissit pystyssä. Mun vanhemmat oli kyvyttömiä käsittelemään vaikeita asioita, ne mitätöi ja vähätteli ja syyllisti mua (miksi menet parkkihalliin jne.) Jotenkin sitten kasvoin siihen, että puhumisesta ei ole ikinä mitään hyötyä.
En ehtinyt eilen enempää kirjoittaa, mutta 15-vuotiaana olin menossa uusimaan juuri vastikään saamaani e-pillerireseptiä ja oma naislääkärini oli lomalla. Se oli edellisellä kerralla tehnyt kaikki tutkimukset ja neuvonut, että seuraavalla kerralla tarvitsee tulla uusimaan vain resepti. Hänen loman aikana sijaisena oli 50-60-vuotias isomahainen ja limainen mieslääkäri. Huolimatta siitä, että olin sanonut oman lääkärini ohjeet, että nyt voi vain uusia reseptin, lääkäri sanoi, että ei sitä nyt ilman tutkimuksia uusita. Se käski sitten riisumaan ja kääntämään selän häneen päin ja kurottamaan kädet lattiaan. Siis pyllistämään sille. Tuli lähelle ja työnsi sormet sisääni. Sitten käski riisumaan paidatkin ja makaamaan. Teki uudelleen tutkimuksen ja silloin huomasin, että se tutki ilman hanskoja. Hyi s..tana. Tästäkin osasin kertoa vain yhdelle parhaalle ystävälleni. Sittemmin lääkärikäynnit vaikeita, saatan dissosioida. Yleensä pyydän aina naislääkärin.
Aikuisena surrut sitä, että kasvoin siihen kokemukseen, että aikuisiin ei voi luottaa enkä oppinut hakemaan ajoissa tai lainkaan apua.
Siis se lääkärihän syyllistyi törkeään seksuaaliseen ahdisteluun. Mitäköhän tutkimuksellista virkaa on sillä että e-pilleri reseptin uusimisessa työnnetään sormet vaginan sisälle?? Olen siis mies joten asiasta ei ole kokemusta. Tee siitä rikosilmoitus, saattaa olla että kyseinen rikosepäily ei lain mukaan ole vielä vanhentunut. Ajattele, sehän jatkaa tuon tekemistä varmasti muillekin.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Ahdistelusta kiinni jääneille 24/7 jalkapanta kymmeneksi vuodeksi. Toisesta kerrasta kivet myllynkivien väliin.
Siitähän saa sitten syytteen rasismista.

Nuorena sitä en tajunnut ja nykyään lääkäri vähintään eläkkeellä, kukaties kuollut. Tuo tapahtui vuonna 1996.
Lisäänpä samantien tähän sellaisenkin, että tätini oli meillä päivällisillä uuden miesystävänsä kanssa. Kun he olivat lähdössä ja eteisessä juttelivat vielä muiden kanssa ja mä olin yksin olohuoneessa, se tädin miesystävä tuli mun luo, puristi rinnoista ja tunki sadan markan setelin käteen ja teki shh-eleen. Samana vuonna sekin, kun olin 15. Hirveästi kaikkea p*skaa. :,(
1. Internetissä. Keskustelualue, chat, deitti. Ei nyt, vaan takavuosina.
2. Tapailumies, treffi tai somekontakti. Takavuosina.
3. Yökerho tai baari. Kuka tahansa voi ottaa takaa kaulalta otteen ja sikailla naisen takana lähikontaktissa. Erittäin vaarallinen tilanne jos joku setä tulee nuoren naisen luo. Ihan on seksuaalirikos. Musiikki pauhaa kovalla, ei ole kuulijoita.
4. Nuorena kadulla kävely.
5. Opiskelija-astuntola, naapurit.
6. Hiekkaranta. Epäonnistunut flashmob.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut vei aikunen mies autolla viereiseen kaupunkiin ja pani siellä. Olin kutosluokalla. Ja näitä aikuisia oli kilvan ja jonoksi asti. Vasta lähempänä kolmeakymppiä terapiassa ymmärsin että vastuu olisi kuulunut aikuisille. Nykyään olen hyvin erakoitunut ja syrjäytynyt, huippuälykäs ja sivistynyt pitkäaikaistyötön.
Siis en koeta syyllistää, mutta miksi menit vieraan miehen autoon? Ja olitko silloin jo kutosluokalla hoikka ja s eksikäs? Kireät housut ja namupeppu?
M53
Edellinen kommentti siis miesvihamielisen naisen kirjoittama false flägi, taitavan kavalasti myös allekirjoitti "M53". Ikään kuin meistä keski-ikäisistä miehistä se paras reikä mihin dipata kanki olisi joku ala-asteikäinen lapsi. Hohhoijaa.
Älä viitsi, kaikki pojat pitäisi lukita kellariin kunnes ne on kastroitu jonka jälkeen niitä voi harkinnalla käyttää fyysisiin töihin.
N23
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- kun olin 11-vuotias, mies huusi metsästä ja, kun katsoin sinnepäin, näin että veti käteen
- kun olin 13 ja mentiin kavereiden kanssa parkkihallin portaita alas, joku mies pyöri siinä ja lopulta paljasti elimensä ja veti sen aikaa käteen minkä kerkesi.
- viheltelyjä ja peräänhuuteluja aina ja aikalailla, seuraamista ja uhkailua sekä huorittelua jos ei lämmennyt
- hyväksikäyttöä 13- ja 15-vuotiaana
- rankka vainoaminen, törkeitä pahoinpitelyjä, vapaudenriisto 2 vrk, raiskaus
- esimies seksuaalisesti ahdisteli vuosia, kun en lämmennyt nöyryytti julkisesti tai syrji "unohtamalla" kutsua minut palavereihin ja neuvotteluihin. Sitten aina taas uusia treffipyyntöjä välillä ja ei:n jälkeen sama rumba alusta.
- asiakkaat ahdistelleet myös, seuranneet ja käyttäytyneet uhkaavasti, ostelleet lahjoja ja suuttuneet kun jäivät silti vastakaiuttaNyt loppuu näemmä aika.
Huhhuh, aika hlvetin härskiä käytöstä miehiltä. Teitkö mistään noista rikosilmoituksen? Kouluissa pitäisi jo pienestä pitäen opettaa lapsille ahdistelun tunnusmerkistöä ja kehoittaa puuttumaan siihen, samalla tavalla kuin esim koulukiusaamiseen. Tarvittaisiin valtakunnallinen kampanja, monien muitten toimenpiteiden lisäksi.
Törkeistä pahoinpitelyistä valitettavasti vain. Olen hyväosaisesta perheestä, mutta sellaisesta, jossa kulissit pystyssä. Mun vanhemmat oli kyvyttömiä käsittelemään vaikeita asioita, ne mitätöi ja vähätteli ja syyllisti mua (miksi menet parkkihalliin jne.) Jotenkin sitten kasvoin siihen, että puhumisesta ei ole ikinä mitään hyötyä.
En ehtinyt eilen enempää kirjoittaa, mutta 15-vuotiaana olin menossa uusimaan juuri vastikään saamaani e-pillerireseptiä ja oma naislääkärini oli lomalla. Se oli edellisellä kerralla tehnyt kaikki tutkimukset ja neuvonut, että seuraavalla kerralla tarvitsee tulla uusimaan vain resepti. Hänen loman aikana sijaisena oli 50-60-vuotias isomahainen ja limainen mieslääkäri. Huolimatta siitä, että olin sanonut oman lääkärini ohjeet, että nyt voi vain uusia reseptin, lääkäri sanoi, että ei sitä nyt ilman tutkimuksia uusita. Se käski sitten riisumaan ja kääntämään selän häneen päin ja kurottamaan kädet lattiaan. Siis pyllistämään sille. Tuli lähelle ja työnsi sormet sisääni. Sitten käski riisumaan paidatkin ja makaamaan. Teki uudelleen tutkimuksen ja silloin huomasin, että se tutki ilman hanskoja. Hyi s..tana. Tästäkin osasin kertoa vain yhdelle parhaalle ystävälleni. Sittemmin lääkärikäynnit vaikeita, saatan dissosioida. Yleensä pyydän aina naislääkärin.
Aikuisena surrut sitä, että kasvoin siihen kokemukseen, että aikuisiin ei voi luottaa enkä oppinut hakemaan ajoissa tai lainkaan apua.
Siis se lääkärihän syyllistyi törkeään seksuaaliseen ahdisteluun. Mitäköhän tutkimuksellista virkaa on sillä että e-pilleri reseptin uusimisessa työnnetään sormet vaginan sisälle?? Olen siis mies joten asiasta ei ole kokemusta. Tee siitä rikosilmoitus, saattaa olla että kyseinen rikosepäily ei lain mukaan ole vielä vanhentunut. Ajattele, sehän jatkaa tuon tekemistä varmasti muillekin.
-Ap
Lisäys : Itse asiassa syyllistyi ráiskaukseen. Lain kannalta on epäolennaista onko tungettu sisään sormet, p enis, kurkku vai rautakanki. Törkeän ráiskauksen syyteoikeus vanhenee 20. vuodessa ja jopa olla että aika on sitäkin pidempi koska olit ala-ikäinen. Ihan hyvin voisit tehdä rikosilmoituksen, ehkäpä tyyppi pelästyy sen verran ettei tee sitä uudestaan kellekkään muulle. Tapahtuneen todistaminen oikeudessa on sitten asia erikseen, jos siihen edes pystyy.
-Ap
Vain kerran. Metrossa. Ehkä parikymmentä vuotta vanhempi mies istui viereen häiriköimään ja käskin sen lopettaa. Ei lopettanut ja perusteli tuolla lainilla. Vaihdoin sitten lopulta paikkaa.