Oletko kateellinen ihmiselle, jolla on suurperhe?
Tai ärsyttääkö se sinua, että toiset hankkivat monta lasta? Meidän lapsilukua aina kauhistellaan ja sanotaan, että ette kai enempää aio hankkia. Miksi se on niin iso asia toisille, jos on vaikka 6 lasta...
Kommentit (212)
Mä mietin, mikä saa tekemään suurperheen? Esim tuo Julianna Kovasen touhu näyttää epätoivoiselta. Hänellä ollut nuorena ujoutta ja mielenterveysongelmia eikä ole uskaltanut käydä töissä. Siksikö hän nyt tekee joka vuosi lapsen ettei joudu töihin? Ja se Hämeenlinnalainen Anette, teiniäideistä, ei ollut hänelläkään kaikki kunnossa.
Toki on myös kunnollisia, opiskelleita ja työelämässä olevia vanhempia.
Koska suurimmalla osalla meistä ei ole kokemusta suurperheistä, se kuulostaa erityisesti naisen näkökulmasta synnytyksineen ja kasvatuksineen sekä kodinhoidon kannalta ja taloudellisesti enemmän hitaalta itsenurhalta, joten voinet arvata tämän perusteella, ettei kommentti todennäköisimmin johdu useimmiten kateudesta.
Toki, kuten mainitsin, kokemus voi olla suurperheen vanhempana aivan erilainen ja molempien vanhempien sekä vanhempien sisaruksen on jo pakko osallistua yhdessä perheen hyvinvointiin, mutta silti.. Kateus reaktiona ei käy mielessä missään vaiheessa. Väite kuulostaa absurdilta ja täysin tuulesta temmatulta.
Päinvastoin, olen helpottunut, ettei mun tarvitse jaksaa yhtäkään lasta. Ei sillä, että myöskään sotkisin omia tunteitani toisiin ihmisiin tai päivittelisi kenenkään lapsilukua (kunhan lapsista huolehditaan). Jotkut haluavat suurperheen ja kiva heille, että ovat sellaisen saaneet.
En kadehdi. Välillä ihmettelen erästä kaveriani, jolla on jo neljä lasta. Näistä pienin on vielä vauva. Ystäväni on käytännössä yksin lasten kanssa, mies menee miten huvittaa, eikä esim vaihda lainkaan vaippoja. Nyt ystäväni on sanonut "hänellä olevan vauvakuume. Kuitenkin kaikki menee neljän kanssa niin kivasti, että välillä hänestä tuntuu, että ei halua yhtään enään, mutta kuitenkin toisaalta meniskö tässä kuitenkin vielä yksi! Saisin olla kotona pitempään. Aika menee niin äkkiä"
Näyttää siltä, että haluaa tehdä lisää lapsia vain siksi, että saa olla kotona jne. Silti valittaa nytkin jatkuvasti kuinka rahat loppu. Olen koittanut kyllä sanoa, että jos mies ei innostu niin ei hän voi painostaa. Myös se, että miksi pistää itsensä niin koville, koska helppoa ei ole nytkään. En ymmärrä, miksi niitä lapsia pitää tehdä niin monta, kun ei ole paljoa tarjota.
Ei kateutta. Harmi tulee lasten puolesta jos eivät saa matkustella vanhempien kanssa, omaa huonetta, yksityisyyttä, rauhaa, oma mielikuvitus kehittyy, ei sisarusten kiusaamista, aikuisena vanhemman tukea tai tarpeeksi huomiota. Rakkautta, leikkiä, iloa. Vanhempien huomio jakautuu ja välittäminen moneen osaan. Osassa perheitä vaaditaan myös siivousta lapselta, vaikka se on vanhemman tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, mikä saa tekemään suurperheen? Esim tuo Julianna Kovasen touhu näyttää epätoivoiselta. Hänellä ollut nuorena ujoutta ja mielenterveysongelmia eikä ole uskaltanut käydä töissä. Siksikö hän nyt tekee joka vuosi lapsen ettei joudu töihin? Ja se Hämeenlinnalainen Anette, teiniäideistä, ei ollut hänelläkään kaikki kunnossa.
Toki on myös kunnollisia, opiskelleita ja työelämässä olevia vanhempia.
No se on selvä, että jotain on pielessä, jos lisääntyy ihan holtittomasti.
En todellakaan ole kateellinen. Miksi olisin? Näissä kahdessa omassa on ihan riittävästi minulle. Ei minua kyllä ärsytäkään muiden lapsimäärät. Vähän saatan ihmetellä, jos lapsi on 10 tai enemmän, koska se on niin poikkeuksellista. Mutta jos lapset saavat kunnollista hoitoa, rakkautta ja turvaa, niin mikäpä siinä vaikka tekisi 30 lasta.
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, mikä saa tekemään suurperheen? Esim tuo Julianna Kovasen touhu näyttää epätoivoiselta. Hänellä ollut nuorena ujoutta ja mielenterveysongelmia eikä ole uskaltanut käydä töissä. Siksikö hän nyt tekee joka vuosi lapsen ettei joudu töihin? Ja se Hämeenlinnalainen Anette, teiniäideistä, ei ollut hänelläkään kaikki kunnossa.
Toki on myös kunnollisia, opiskelleita ja työelämässä olevia vanhempia.
Joo mietin usein, voidaanko oikeasti näissä perheissä tarjota lapsille paljon mitään ihmeellistä jos niitä siunaantuu näinkin paljon. Ja miten se jaksaminen?
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan, lapsiperhe-elämä olis pahin painajainen. Just erehdyin käymään prismassa ja voi luoja sitä kiljumista ja riehumista.
Kuitenkin lapsettomat maksavat suhteessa enemmän veroja kuin lapselliset, vaikka joutuvat kärsimään muiden pentujen takia. Ei hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, mikä saa tekemään suurperheen? Esim tuo Julianna Kovasen touhu näyttää epätoivoiselta. Hänellä ollut nuorena ujoutta ja mielenterveysongelmia eikä ole uskaltanut käydä töissä. Siksikö hän nyt tekee joka vuosi lapsen ettei joudu töihin? Ja se Hämeenlinnalainen Anette, teiniäideistä, ei ollut hänelläkään kaikki kunnossa.
Toki on myös kunnollisia, opiskelleita ja työelämässä olevia vanhempia.
Julianna on itsekin sanonut, että tekee lapsia, koska ei pärjää töissä. Anettella taasen selkeästi mt-ongelmia ja kuvittelee, että paljaalla paneminen kenen tahansa kanssa ratkaisee ne. Jonkinlaista uskosta sairastumista, joka tosin on ristiriidassa sen kanssa, että yleensä uskovat mieltävät syrjähypyt ja itsensä jakamisen synniksi.
Kaksi tai enemmän lasta on ympäristörikos. Se pitäisi säätää rangaistavaksi.
En, mua surettaa niiden puolesta. Yksi lapsi on hyvä. Lapseni tyttöystävä oli suurperheestä ja kovin vaillejäänyt. Kuvaa paljastavia kuvia someen ja tasapainoton. Hirvittävän surullista. Yritin ohjata apua hakemaan, en tiedä hakeeko. Ovat jo eronneet.
Kyllä ja en. Silloin olen kateellinen kun tavataan hyvissä merkeissä, juhlissa tai muualla, siitä yhteisöllisyydestä, rakkaudesta ja "meidän porukka meiningistä" joka isommista perheistä ilmenee. Puhun nyt lähinnä aikuisista. Perheestä on tuki ja turva ja sosiaalinen elämä näyttää vilkkaalta, juhlat ovat aina isoja, talkoot hoituu omalla porukalla, pienet sukuun syntyvät lapset saa paljon hellittelyjä. Tällaisissa hetkissä oma pienen perheen elämä näyttäytyy aika valjulta. Toisaalta en kuitenkaan kadehdi liikoja, oma on elämäni ja täytyy elää omien valintojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, mikä saa tekemään suurperheen? Esim tuo Julianna Kovasen touhu näyttää epätoivoiselta. Hänellä ollut nuorena ujoutta ja mielenterveysongelmia eikä ole uskaltanut käydä töissä. Siksikö hän nyt tekee joka vuosi lapsen ettei joudu töihin? Ja se Hämeenlinnalainen Anette, teiniäideistä, ei ollut hänelläkään kaikki kunnossa.
Toki on myös kunnollisia, opiskelleita ja työelämässä olevia vanhempia.Joo mietin usein, voidaanko oikeasti näissä perheissä tarjota lapsille paljon mitään ihmeellistä jos niitä siunaantuu näinkin paljon. Ja miten se jaksaminen?
Eihän Anettella olekaan. Suurin osa lapsista huostassa tai isällään. Mutta silti pakko pusata lisää lapsia, koska "lapset ovat Jumalan lahja". Juliannalla taitaa olla kaikki lapset saman miehen kanssa ja parisuhdekin koossa, joten hänellä huomattavasti paremmat lähtökohdat antaa lapsilleen. Onhan sitä lestadiolaisperheissäkin paljon lapsia ja silti lapset ovat hyvässä hoidossa, puhtaita, ruokittuja jne.
Olen, mutta haluaisin itse olla yksi niistä lapsista 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin, mikä saa tekemään suurperheen? Esim tuo Julianna Kovasen touhu näyttää epätoivoiselta. Hänellä ollut nuorena ujoutta ja mielenterveysongelmia eikä ole uskaltanut käydä töissä. Siksikö hän nyt tekee joka vuosi lapsen ettei joudu töihin? Ja se Hämeenlinnalainen Anette, teiniäideistä, ei ollut hänelläkään kaikki kunnossa.
Toki on myös kunnollisia, opiskelleita ja työelämässä olevia vanhempia.Joo mietin usein, voidaanko oikeasti näissä perheissä tarjota lapsille paljon mitään ihmeellistä jos niitä siunaantuu näinkin paljon. Ja miten se jaksaminen?
Ennen kaikkea: miten se naapureiden jaksaminen? Syyttömiä he ovat.

Naapuri muuttaa pois, jos ei elämän ääniä kestä. Tosin se ainut 12-lapsinen perhe, jonka minä tunnen asuu niin sivussa muista, että naapurit tuskin edes huomaisivat, vaikka koko lauma huutaisi yhteen ääneen niin kovaa kuin jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en todellakaan, lapsiperhe-elämä olis pahin painajainen. Just erehdyin käymään prismassa ja voi luoja sitä kiljumista ja riehumista.
Kuitenkin lapsettomat maksavat suhteessa enemmän veroja kuin lapselliset, vaikka joutuvat kärsimään muiden pentujen takia. Ei hyvä.
Ryhdy työttömäksi niin ei tarvitse tuollakaan päätä vaivata.
En ole kateellinen. Päinvastoin, hyvä jos perhetilanne on heillä juuri sellainen kuin toivottu on. Ja jaksavat sekä pystyvät perheestään huolehtimaan. Tapahtui mitä tahansa.