Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi joka ei ole mihinkään tyytyväinen ja vaatii koko ajan lisää

Vierailija
23.07.2022 |

Esimerkki tältä päivältä: heti aamusta menimme yhdessä koiran kanssa aamulenkille, siitä yhdessä kauppaan, lapsi sai siellä olla munana ja auttaa, punnita tavaroita ym. Kotona tehtiin yhdessä ruokaa ja sitten leivottiin. Hetken leikki isosiskon kanssa. Sit tehtiin vielä uudestaan yhdessä koiran kanssa lenkki.

Nyt haluaisin jo hetkeksi istua alas rauhassa ja sanoin lapselle että hän voi nyt ottaa omassa huoneessa jonkun kivan leikin hetkeksi yksin ja myös ehdotin ja sitten annoin leikkivälineet siihen valmiiksi. Niin kauhee huuto ja kiukuttelu ja vänkääminen. Ei halua olla yksin. Koko päivä on nyt taas ihan huono. Ainoastaan suostuisi siihen että saisi levittää kaikki linnatarvikkeet ja legot tähän olohuoneeseen, josta tiedän jo valmiiksi että leikki kiinnostaa max 10 min ja sit kauhee tappelu siivoamisesta.

Haluaisi koko ajan että on jonkun kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja kyljessä kiinni ja se on tosi rankkaa. Kyseessä kuitenkin jo 7v. On pienestä saakka ollut samankaltainen, ja pienestä saakka ollaan harjoiteltu sitä "nyt äiti/isi/mummi/hoitotäti tekee sinun kanssa tätä ja sen jälkeen on sinun aika leikkiä hetki yksin tätä jne". Muutoin ihan normaalisti kehittynyt ja taitava monessa (no ei ihme kun energiaa riittää harjoitella vaikka 10 uutta asiaa per päivä ja silti ei väsytä, huoh).

Lapsi imee minusta kaikki mehut.

Kommentit (48)

Vierailija
21/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No nyt viimeistään on korkea aika opetella sitä yksin oloa. Älä taivu lapsen oikkuihin. Olet selkeästi opettanut hänet siihen, että huutamalla saa tahtonsa läpi. Jatkossa annat huutaa vaikka maailman tappiin, mutta ET MENE lohduttelemaan jne. jos kyseessä vain kiukuttelua siitä, että pitää leikkiä itsekseen. Ei mitään huomiota tuollaiselle käytökselle niin pikkuhiljaa oppii ettei maailma pyöri hänen napansa ympärillä. 

Vierailija
22/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

7 vuotias on jo sen ikäinen, että en ohjaisi minkään leikin pariin. Menisin sohvalle oikooseksi, ja sanoisin että nyt MINÄ lepään. Kouluikäinen osaa kyllä keksiä itselleen puuhaa, ja olisi myös aivojen kehityksen kannalta hyvä, että saisi "tylsistyä" ja keksiä aktiviteettinsa itse. Ei aina, mutta välillä.

Eli ei tarvitse ehdotella ja järjestää nukkekotileikkejä että sinä saisit hetken levätä. Jos lapsi tulee pyytämään leikkiin, sano että lepäät nyt. Jos meinaa tuoda leegot olkkariin, sano ettei saa. Jos mouruaa että on tylsää, ehdota että siivoaa huoneensa. Jos ei jätä sua rauhaan, sano että lepäät nyt ja jos tahtoo olla myös olkkarissa niin hänen pitää myös olla rauhassa.

Kyllä minä monesti toimin ihan juuri noin. Silloin lapsi hakee sen huomion huonolla käytöksellä. Hänelle nimittäin kelpaa myös se oikein hyvin jos ei muuta saa. Sit aika menee lapsen kanssa vääntämiseen, hänen rauhoitteluun, sen raivon kuuntelemiseen tms. Hän siis myös riehuu, raivoaa, voi alkaa kiusaamaan vaikka siskoa, koiraa tms jos häntä ei muuten huomioida. Joskus hän vain roikkuu väkisin lahkeessa tai päällä eikä kertakaikkiaan usko. Joku tavaran tms poisotto tai muu rangaistus ei auta, koska se huomio on hänelle 100x tärkeämpää kuin mikään muu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/48 |

Ei hän saa mitään huutamalla läpi.

Vierailija
24/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samaa. Oma leikki yksin jaksaa kiinnostaa max 5min ja sitten ollaan taas jaloissa vinkumassa tylsyyttä. Eikä todellakaan olla viihdytetty koko ajan, mutta tämä ongelma ei vain poistu. On niin seurallinen lapsi, että haluaisi kakalla istuessaankin seuraa.

Meillä kun vinguttiin tylsyyttä ja sitä, ettei ole tekemistä, äiti totesi tyynesti, että sitten pitää olla tekemättä mitään ja jatkoi omia puuhiaan. Äidin tai isän ei tarvitse olla mikään hovinarri, joka aamusta iltaan vain viihdyttää lasta ja keksii tälle tekemistä. Jos lapsi ei itse keksi tekemistä, sitten hän on tekemättä mitään. Piste. 

Vierailija
25/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt viimeistään on korkea aika opetella sitä yksin oloa. Älä taivu lapsen oikkuihin. Olet selkeästi opettanut hänet siihen, että huutamalla saa tahtonsa läpi. Jatkossa annat huutaa vaikka maailman tappiin, mutta ET MENE lohduttelemaan jne. jos kyseessä vain kiukuttelua siitä, että pitää leikkiä itsekseen. Ei mitään huomiota tuollaiselle käytökselle niin pikkuhiljaa oppii ettei maailma pyöri hänen napansa ympärillä. 

Ei hän saa mitään huutamalla läpi.

No saahan. Hän saa sen, että sinä rupeat hyppäämään hänen ympärillään sen sijaan, että antaisit vain huutaa yksinään. 

Vierailija
26/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samaa. Oma leikki yksin jaksaa kiinnostaa max 5min ja sitten ollaan taas jaloissa vinkumassa tylsyyttä. Eikä todellakaan olla viihdytetty koko ajan, mutta tämä ongelma ei vain poistu. On niin seurallinen lapsi, että haluaisi kakalla istuessaankin seuraa.

Anteeksi, minua alkoi naurattaa. Meidän pienempi ronkui myös varmaan 7-vuotiaaksi asti aina kakkaseuraa. Ihan kauheeta. :D

Ap:lle en osaa sanoa muuta kuin että tsemppiä. Ehkä se joskus siitä. 7-vuotias osaisi varmaan olla jo aika hyvin itse ulkona jonkun tietyn ajan jos ei ole kauhean paha liikenne juuri teidän kohdalla. Ehkä voisi paistaa aina välillä vaikka kävelylle / puistoon / kotipihalle vaikka puoleksi tunniksi juuri sillä verukkeella, ettei olisi kotona mankumassa ja tylsistymässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis kysyin lapselta mitä haluaisi tehdä. Ei halunnut tehdä mitään (yksin). Ehdotin eri leikkejä ja leluja mitä voisi tehdä (yksin), mitenkään alleviivaamatta sitä että nyt hän jää yksin, vaan rauhallisesti selitin että nyt olemme koko aamun puuhanneet kaikkea yhdessä ja nyt KAIKKIEN on aika ottaa joku oma puuha. Oma puuha taisi olla käsite, mitä käytin.

Levitin valmiiksi (otin kaapista esille) nukketalon ja koitin houkutella sillä leikkimään. Ei halunnut. Sanoin että voi miettiä sitten hetken että mitä haluaisi leikkiä omassa huoneessa hetken. Niin ainoa mitä haluaa nyt niin levittää ne legot ym olohuoneeseen. Jossa en nyt anna periksi koska hän voi nyt hyvin leikkiä niillä omassakin huoneessa + kokemuksesta tiedän ettei niitä ilman taistelua edes tule siivoamaan.

Onko siis kohtuutonta, jos tässä kohtaa vaadin että 7v voi hetken leikkiä yksin ja että lelut pysyy omassa huoneessa (jossa on enemmän kuin hyvät puitteet leikkiä niillä)? Kyllä minä olen myös koko ajan syyllistynyt ja huono omatunto, niinkuin en ikinä tekisi tarpeeksi.

Itse mainitsit aloituksessa, että lapsi olisi halunnut leikkiä linnatarvikkeilla ja legoilla mutta et antanut. sen takia täällä ymmärrettävästi ihmetellään valitustasi siitä että lapsi ei leiki yksin. Kun siis päätit etukäteen ettei lapsi jaksa leikkiä tarpeeksi kauan eikä lapsi tietenkään ala yksin leikkimään kun kielsit leikkimästä sitä leikkiä mitä olisi halunnut leikkiä.

Vierailija
28/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7 vuotias on jo sen ikäinen, että en ohjaisi minkään leikin pariin. Menisin sohvalle oikooseksi, ja sanoisin että nyt MINÄ lepään. Kouluikäinen osaa kyllä keksiä itselleen puuhaa, ja olisi myös aivojen kehityksen kannalta hyvä, että saisi "tylsistyä" ja keksiä aktiviteettinsa itse. Ei aina, mutta välillä.

Eli ei tarvitse ehdotella ja järjestää nukkekotileikkejä että sinä saisit hetken levätä. Jos lapsi tulee pyytämään leikkiin, sano että lepäät nyt. Jos meinaa tuoda leegot olkkariin, sano ettei saa. Jos mouruaa että on tylsää, ehdota että siivoaa huoneensa. Jos ei jätä sua rauhaan, sano että lepäät nyt ja jos tahtoo olla myös olkkarissa niin hänen pitää myös olla rauhassa.

Kyllä minä monesti toimin ihan juuri noin. Silloin lapsi hakee sen huomion huonolla käytöksellä. Hänelle nimittäin kelpaa myös se oikein hyvin jos ei muuta saa. Sit aika menee lapsen kanssa vääntämiseen, hänen rauhoitteluun, sen raivon kuuntelemiseen tms. Hän siis myös riehuu, raivoaa, voi alkaa kiusaamaan vaikka siskoa, koiraa tms jos häntä ei muuten huomioida. Joskus hän vain roikkuu väkisin lahkeessa tai päällä eikä kertakaikkiaan usko. Joku tavaran tms poisotto tai muu rangaistus ei auta, koska se huomio on hänelle 100x tärkeämpää kuin mikään muu.

Lopetat tuon. Lapsihan nimenomaan HALUAA, että sinä hyppäät kun hän huutaa. Hänestä on hauskaa pompotella äitiä ja koska äiti siihen auliisti suostuu, lapsi ottaa leikistä ilon irti. Omaan huoneeseen ja ovi kiinni. Pois pääsee sitten, kun osaa käyttäytyä. Noin isolle lapselle ei ole haittaa siitä, jos joutuu olemaan huoneessaan yksin huutamassa. Mitään lohdutteluja ei tarvita, jos huutaminen on pelkkää kiukuttelua. Eikä myöskään kuuntelua. Älä ole pässi, jota lapsi vetelee narusta miten tahtoo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/48 |

Hänellä on ihan kaikki luvat mennä ulos, osaa ihan hienosti olla siellä itse jne. Ei mitään ongelmaa. Mutta kylkimyyryläinen kun on niin ei hän sinne TIETENKÄÄN yksin mene. Silloin jos naapurin kaveri on kotona niin leikkivät ulkona kyllä. Mutta kaveri on usein poissa.

Vierailija
30/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7 vuotias on jo sen ikäinen, että en ohjaisi minkään leikin pariin. Menisin sohvalle oikooseksi, ja sanoisin että nyt MINÄ lepään. Kouluikäinen osaa kyllä keksiä itselleen puuhaa, ja olisi myös aivojen kehityksen kannalta hyvä, että saisi "tylsistyä" ja keksiä aktiviteettinsa itse. Ei aina, mutta välillä.

Eli ei tarvitse ehdotella ja järjestää nukkekotileikkejä että sinä saisit hetken levätä. Jos lapsi tulee pyytämään leikkiin, sano että lepäät nyt. Jos meinaa tuoda leegot olkkariin, sano ettei saa. Jos mouruaa että on tylsää, ehdota että siivoaa huoneensa. Jos ei jätä sua rauhaan, sano että lepäät nyt ja jos tahtoo olla myös olkkarissa niin hänen pitää myös olla rauhassa.

Kyllä minä monesti toimin ihan juuri noin. Silloin lapsi hakee sen huomion huonolla käytöksellä. Hänelle nimittäin kelpaa myös se oikein hyvin jos ei muuta saa. Sit aika menee lapsen kanssa vääntämiseen, hänen rauhoitteluun, sen raivon kuuntelemiseen tms. Hän siis myös riehuu, raivoaa, voi alkaa kiusaamaan vaikka siskoa, koiraa tms jos häntä ei muuten huomioida. Joskus hän vain roikkuu väkisin lahkeessa tai päällä eikä kertakaikkiaan usko. Joku tavaran tms poisotto tai muu rangaistus ei auta, koska se huomio on hänelle 100x tärkeämpää kuin mikään muu.

Lopetat tuon. Lapsihan nimenomaan HALUAA, että sinä hyppäät kun hän huutaa. Hänestä on hauskaa pompotella äitiä ja koska äiti siihen auliisti suostuu, lapsi ottaa leikistä ilon irti. Omaan huoneeseen ja ovi kiinni. Pois pääsee sitten, kun osaa käyttäytyä. Noin isolle lapselle ei ole haittaa siitä, jos joutuu olemaan huoneessaan yksin huutamassa. Mitään lohdutteluja ei tarvita, jos huutaminen on pelkkää kiukuttelua. Eikä myöskään kuuntelua. Älä ole pässi, jota lapsi vetelee narusta miten tahtoo. 

Ja pidän ulkopuolelta ovea kiinni?

Ei pysy siellä. Tulee pois. Kyllä häntä on myös huudatettu, kun ei muut keinot toimi. Eipä oo vielä tähän mennessä oppinut sen paremmin. Sama taistelu taas hetken päästä.

Ja sitä omaa rauhaa minä en sitten ole saanut vieläkään, sitä huutoa kuunnellessa. Joka oli se pointti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uus``avuttomia vanhempia. Vapaan kasvatuksen saaneita lapsia. Loputon ongelmien suo.

Vierailija
32/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äidin päivätorkkujen ajaksi voisi hyvin antaa ruutuaikaa lapselle, puhelin tai padi tms.

Yleensä viihtyvät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä pidetään lounaan jälkeen rauhoittumishetki, 6-vuotias viihtyy huoneessaan yksin kun saa kuunnella samalla äänikirjaa tai esim YLE Areenasta löytyy laaja ja ilmainen valikoima lapsille tarkoitettuja ääniohjelmia. Näiden avulla jaksaa keskittyä esim. piirtämiseen tai palapelien tekoon huomattavasti pidempään.

Vierailija
34/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kysyin lapselta mitä haluaisi tehdä. Ei halunnut tehdä mitään (yksin). Ehdotin eri leikkejä ja leluja mitä voisi tehdä (yksin), mitenkään alleviivaamatta sitä että nyt hän jää yksin, vaan rauhallisesti selitin että nyt olemme koko aamun puuhanneet kaikkea yhdessä ja nyt KAIKKIEN on aika ottaa joku oma puuha. Oma puuha taisi olla käsite, mitä käytin.

Levitin valmiiksi (otin kaapista esille) nukketalon ja koitin houkutella sillä leikkimään. Ei halunnut. Sanoin että voi miettiä sitten hetken että mitä haluaisi leikkiä omassa huoneessa hetken. Niin ainoa mitä haluaa nyt niin levittää ne legot ym olohuoneeseen. Jossa en nyt anna periksi koska hän voi nyt hyvin leikkiä niillä omassakin huoneessa + kokemuksesta tiedän ettei niitä ilman taistelua edes tule siivoamaan.

Onko siis kohtuutonta, jos tässä kohtaa vaadin että 7v voi hetken leikkiä yksin ja että lelut pysyy omassa huoneessa (jossa on enemmän kuin hyvät puitteet leikkiä niillä)? Kyllä minä olen myös koko ajan syyllistynyt ja huono omatunto, niinkuin en ikinä tekisi tarpeeksi.

Itse mainitsit aloituksessa, että lapsi olisi halunnut leikkiä linnatarvikkeilla ja legoilla mutta et antanut. sen takia täällä ymmärrettävästi ihmetellään valitustasi siitä että lapsi ei leiki yksin. Kun siis päätit etukäteen ettei lapsi jaksa leikkiä tarpeeksi kauan eikä lapsi tietenkään ala yksin leikkimään kun kielsit leikkimästä sitä leikkiä mitä olisi halunnut leikkiä.

No ehkä selitin huonosti.

Tottakai sai leikkiä niillä. OMASSA HUONEESSA.

Mutta ei niin että ne raijataan taas siihen muiden kylkeen kiinni, ihan vaan siksi, että saa taas olla muiden kyljessä kiinni. Olen kuitenkin ollut tämän lapsen äiti 7 vuotta, niin äitinä kyllä osaan myös jo ennakoida ja tunnen lapseni. Niin monet kerrat ne legot on olkkariin raijattu, levitetty ja sit käyty tuntien tahtojen taistot siitä keräämisestä. Olenpa minä niitä sit kerännyt suoraan roskapussiinkin siitä, ei kuulemma haitannut.

Tämä lapsi ei siis ole koskaan juurikaan välittänyt leluista. Leikkii leluilla VAIN jos joku muu leikkii samoilla samaan aikaan. Muuten ne on hänelle aika yhden tekeviä. 5 min saattaa joku kiinnostaa. Ei viittitä edes jouluksi enää ostaa paljon leluja, kun ei ne ole kiinnostaneet edes uutena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Äidin päivätorkkujen ajaksi voisi hyvin antaa ruutuaikaa lapselle, puhelin tai padi tms.

Yleensä viihtyvät.

No viime aikoina on vähän viihtynyt jonkun meikkipelin parissa. Mutta aika vähän. Se on meillä kyllä sit taas ehdottomasti positiivinen ongelma. Tämän lapsen kanssa ei ole koskaan tarvinnut vääntää ruutuajasta.

Noi jonkun mainitsemat äänikirjat häntä jonkin verran on kiinnostanut. Mutta meillä ei just nyt ole sellaista koska ovat maksullisia.

Vierailija
36/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Reippaasti otat oman tilan! Kyllä mäkin jo meidän on 4 veelle sanon että NYT äiti juo KAHVIN ennen kun tulee leikkimään😄

Vierailija
37/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri pidin 8 vuotiaalle puhuttelun, että on tärkeä taito osata olla itsekseen ilman kavereita ja keksiä itse itselleen tekemistä. Nyt sitä tuossa harjoittelee puolen tunnin raivoamisen jälkeen. Lähti ensin suutuspäissään huoneeseensa, mutta nyt kuulostaa siltä, että kaivoi lelut kaapista.

Vierailija
38/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on samanlainen nyt jo

9-vuotias lapsi. Iän myötä on vähän helpottanut, mutta onhan tämä raskasta. Itse olen vielä todella paljon omaa tilaa tarvitseva introvertti ja mieheni on reissutöissä ja välillä parikin viikkoa putkeen poissa. Hän on ainoa lapsi, mutta selkeästi myös luonteeltaan myös sellainen äidissä roikkuja, koska haluaa paljon huomiotani myös silloin, kun olemme jossain kaveri mukana.

Itse olen käyttänyt ruutuaikaa. Mutta myös selittänyt jo isolle lapselle, että minun ihan oikeasti pitää saada olla joskus omassa rauhassa tai olen huonolla tuulella. Jos ei anna minulle tilaa, niin minun tiuskiminen ja huono tuuli on lapsen syytä. Vähän karua, mutta totta. Olen myös selittänyt, että jokaisen tarvetta omaan tilaan pitää kunnioittaa.

Silti lapsi on todella kiinni minussa. Nukkuukin minun kanssa isänsä ollessa poissa. Onneksi nyt on innostunut lukemaan Harry Pottereita, niin saan välillä olla vähän rauhassa. Tosin lukisikin mielummin minun kainalossa tai ihan lähellä. Huoh.

Vierailija
39/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on 6-v. esikoinen samanlainen. Ollut seuraa vaativa vauvasta asti. Nukkuikin tissi suussa melkein 2-vuotiaaksi asti.

Jos käyn sohvalle katsomaan jotain aikuisten ohjelmaa telkkarista, hän ryntää kylkeen kiinni vaikka olisi piirtelemässä huoneessaan aivan rauhassa. Kuopus kyllä leikkii yksin ja on kiinnostunut tekemään ja tutkimaan kaikkea, sellainen perus-lapsi.

Ovat temperamenteiltaan erilaisia.

Meinaa hermo kiristyä, vaikka toki lapsi on rakas minulle.

Vierailija
40/48 |
23.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7 vuotias on jo sen ikäinen, että en ohjaisi minkään leikin pariin. Menisin sohvalle oikooseksi, ja sanoisin että nyt MINÄ lepään. Kouluikäinen osaa kyllä keksiä itselleen puuhaa, ja olisi myös aivojen kehityksen kannalta hyvä, että saisi "tylsistyä" ja keksiä aktiviteettinsa itse. Ei aina, mutta välillä.

Eli ei tarvitse ehdotella ja järjestää nukkekotileikkejä että sinä saisit hetken levätä. Jos lapsi tulee pyytämään leikkiin, sano että lepäät nyt. Jos meinaa tuoda leegot olkkariin, sano ettei saa. Jos mouruaa että on tylsää, ehdota että siivoaa huoneensa. Jos ei jätä sua rauhaan, sano että lepäät nyt ja jos tahtoo olla myös olkkarissa niin hänen pitää myös olla rauhassa.

Kyllä minä monesti toimin ihan juuri noin. Silloin lapsi hakee sen huomion huonolla käytöksellä. Hänelle nimittäin kelpaa myös se oikein hyvin jos ei muuta saa. Sit aika menee lapsen kanssa vääntämiseen, hänen rauhoitteluun, sen raivon kuuntelemiseen tms. Hän siis myös riehuu, raivoaa, voi alkaa kiusaamaan vaikka siskoa, koiraa tms jos häntä ei muuten huomioida. Joskus hän vain roikkuu väkisin lahkeessa tai päällä eikä kertakaikkiaan usko. Joku tavaran tms poisotto tai muu rangaistus ei auta, koska se huomio on hänelle 100x tärkeämpää kuin mikään muu.

Lopetat tuon. Lapsihan nimenomaan HALUAA, että sinä hyppäät kun hän huutaa. Hänestä on hauskaa pompotella äitiä ja koska äiti siihen auliisti suostuu, lapsi ottaa leikistä ilon irti. Omaan huoneeseen ja ovi kiinni. Pois pääsee sitten, kun osaa käyttäytyä. Noin isolle lapselle ei ole haittaa siitä, jos joutuu olemaan huoneessaan yksin huutamassa. Mitään lohdutteluja ei tarvita, jos huutaminen on pelkkää kiukuttelua. Eikä myöskään kuuntelua. Älä ole pässi, jota lapsi vetelee narusta miten tahtoo. 

Ja pidän ulkopuolelta ovea kiinni?

Ei pysy siellä. Tulee pois. Kyllä häntä on myös huudatettu, kun ei muut keinot toimi. Eipä oo vielä tähän mennessä oppinut sen paremmin. Sama taistelu taas hetken päästä.

Ja sitä omaa rauhaa minä en sitten ole saanut vieläkään, sitä huutoa kuunnellessa. Joka oli se pointti.

No sitten olet kuin lasta ei olisikaan. Vaikka kuulokkeet päähän niin huuto ei kuulu niin paljon. Etkä anna periksi etkä rupea taistelemaan, koska siitä lapsi vain innostuu. Sinä olet hänet opettanut takertujaksi, joten sinun on myös opetettava, ettei se peli vetelee enää. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan seitsemän