Miksi lapset tappelee äidin luona, isän luona ei

Meillä on rutiinit ja rajat joista pidän kiinni. Isän luona on myös rutiineja, mutta erilaisia. Saa mm. katsoa telkkaria ja nukahtaa siihen ym mitä itse en voi allekirjoittaa. Ollaan näitä käyty siellä perheneuvolassa läpi.

Isällä on uusi puoliso joka asuu lasten kanssa. Minulla ei.

Minä olen ennen eroa ollut lasten pääasiallinen huoltaja, isä ei. Eli varmasti olen siinä mielessä se "tutumpi".

Tuttua tuo et soittelevat peräänkin kauppaan minulle, toi teki sitä ja toi tätä. Hohhoijjjaa. Tottakai olen rajoja vetänyt siihenkin, muutoinkin annan seuraamuksia jotka on loogisia.

Huomiota lapset minulta saa ja tehdään yhdessä juttuja. Esim minä olen vienyt lapset lomalla jo useampaan paikkaan, isä ei vienyt mihinkään.

Kyllä se vaan usein epäreilulta tuntuu että minä tunnun tekevän moninkertaisen työn isään nähden. Lapset myös ovat minulla enemmän kuin isällä.

Ap

Sanot niille lapsille, että sama käytös kuin isän luona. Vaikka olo olisi miten paljon kivampi äidin luona niin se ei oikeuta käyttäytymään kuin häiriintyneet saatanat.

Vierailija kirjoitti:

Äidin luona turvallista, saavat olla kuten haluavat - nahistelua.

Isän luona pitää olla valppaana, varoa jotain tai paikka ei ole niin tuttu - eivät nahistele.

Höpön löpön. meillä isä asetti lapsena rajat, äiti ei. Eron jälkeen äidin luona tapellaan, isän ei. Isän luona kokevat olonsa turvalliseksi ja saavat olla kuten haluavat, kun tietävät rajat. Äidin luona kokeillaan venyttää rajoja ja siellä on levottomampaa.

Vierailija kirjoitti:

Sanot niille lapsille, että sama käytös kuin isän luona. Vaikka olo olisi miten paljon kivampi äidin luona niin se ei oikeuta käyttäytymään kuin häiriintyneet saatanat.

Häiriintyneet saatanat 🤣 Tän otan käyttöön! Kiitos.

Mitä tuon ikäiset tekevät sisällä kesällä? Ulos siitä leikkimään.

Meilläkin on selkeä ero siinä kenen seurassa/luona riidellään, ja se alkoi jo ennen eroa. Kun olimme yhdessä, lapset noin yleisestikin kääntyivät asioidensa kanssa todennäköisemmin minun puoleeni, koska isä oli vähän... haluaisin sanoa poissaoleva mutta en tarkoita sillä mitään negatiivista, hän vain on tyyppi jonka ei tarvitse olla koko ajan vuorovaikutuksessa toisiin, kun minä taas olen enemmän suuntautunut läsnäoleviin ihmisiin ja siksi helpommin "kutsuttavissa". Hänellä ei myöskään ehkä ollut aina taitoa kohdata lasten hankalia tunteita (en väitä olevani tässä parempi vaan eri tavalla huono) joten hän herkästi liukeni paikalta. Tästä (ja varmasti monista omista virheistä) seurasi se, että koin usein olevani aika yksin vastaamassa lasten tarpeisiin ja pyyntöihin ja aina se joka keskeytetään ja jonka pitää kaikki ratkaista ja selvittää. Se tuntui epäreilulta, kävin ärtyisäksi, ja pinnani ole lasten normaalin kinastelun suhteen lyhyempi kuin ennen. Kun suhtauduin kinasteleviin lapsiin kireästi ja joskus tylystikin, näytin heille mallia että näin toimitaan jos joku toinen ärsyttää ja samalla loin itse kotiin ikävää ilmapiiriä. Mistä seurasi lisää lasten riitelyä, mistä seurasi lisää mun pinnan kiristymistä ja sellaista... yleistä tuskastumista. Joka taas vaikutti lapsiin, ja syntyi itseään ruokkiva kehä johon mies ei ollut enää mitenkään osallinen. Eron jälkeen meni aikansa että sain itsessäni muutoksen aikaiseksi.

Edelleen ajattelen että olen tehnyt monia asioita oikein, olen ollut se joka on paikalla niissä hankalissa tilanteissa ja se joka puhuu ja kuuntelee ja ottaa syliin. Mutta silti päädyin toimimaan myös tavalla joka vain pahensi tilannetta. Eli kyllä minäkin ehdittaisin tarkastelemaan myös omaa toimintaa, ei syyttäen vaan ratkaisua etsien.