Eläkeestä ei kannata haaveilla jos tämä maailmanmeno jatkuu, eletään nyt jo velalla plus meillä ei tule olemaan veronmaksajia jos suomalaiset kuolee sukupuuttoon
Eläkeestä ei kannata haaveilla jos tämä maailmanmeno jatkuu, eletään nyt jo velalla plus meillä ei tule olemaan veronmaksajia jos suomalaiset kuolee sukupuuttoon...
Kommentit (133)
Eläketurvakeskuksen tutkija on ainut jonka olen julkisuudessa nähnyt myöntävän eläkeuudistusten olleen kaikista epäreiluin 60- ja 70-luvuilla syntyneille. Syynä: mitkään parannukset eivät koske, mutta kaikki heikennykset koskevat.
Nämä nykyisten eläkeläisten perusulinat:
"Meille ei kertynyt eläke alle 23-vuotiaana tehdystä työstä." VIELÄ KERRAN - ei kertynyt myöskään meille nuoremmille jos olimme syntyneet ennen 80-lukua!
"Teille kertyy eläke opiskelustakin". Ei kerry, sama juttu kuin yllä. Ja sitä paitsi ketään ei tunnu kiinnostavan se, mistä "palkkasummasta" se opiskeluajan eläke kertyy, se on huimat 700 euroa kuussa eli 5 vuoden maisterintutkinnosta saa 50 euroa eläkettä. Eli tuota ei voi millään verrata kokopäiväisestä työnteosta kertyvään eläkkeeseen. (3500 euroa kuussa tienaava saa 50 euroa eläkettä vuodessa kun eläkettä kertyy 1,5 palkasta).
Olen myös joutunut kuuntelemaan, kuinka eräs 1951 syntynyt valitti kuinka elinaikakerroin leikkasi 0.5 % hänen eläkettään. No, 1960 -syntyneiden leikkuri on jo 5.3 % ja veikkaan että meille 70-luvulla syntyneille ei edes riitä se arvioitu 10 % leikkaus..... Toki vaihtoehto on työskennellä sinne tavoite-elinikään asti jos terveys ja työnantaja sallii. Sehän toki on vain n. 70 vuotta, todella monen terveys ei tule kestämään tuonne asti. Työnantajien ikäsyrjinnästä puhumattakaan, potkut ehtii tulla paljon ennen.
Suosittelen jokaista tarkistamaan oman työeläkeotteensa tyoelake.fi -sivustolta, sieltä näkee mitä on kertynyt ja mitä on kenties jos tulotaso pysyy suunnilleen samana.
Omakohtainen kokemus on, että nykyisistä eläkkeistään valittavat kaikista eniten entiset julkisen puolen työntekijät, lähinnä entiset valtion virkamiehet. Heidän koko työuran palkkansa on tullut muiden veronmaksajien pussista ja myös heidän eläkkeensä tulee isolta osin muilta veronmaksajilta budjetin kautta koska kyse on valtion eläkkeestä. Ja kaiken kukkuraksi monilla entisillä virkamiehillä on todella isot eläkkeet jos ovat yli 70-vuotiaita ja jääneet vanhan järjestelmän aikana eläkkeelle.
Yksikin entinen virkamies valitti kovasti eläkeläisen raippaveroaan mistä tietää, että hänenkin eläkkeensä on yli 4000 euroa....
Tällainen kaveri kun on eläkkeellä sen 20+ vuotta niin olemme maksaneet hänelle miljoona euroa eläkettä. Ja niin valtavan kiittämättömiä tuntuvat olevan
Vierailija kirjoitti:

Hyvätuloiset eläkeläiset elävät yleensä myös pisimpään. Se tarkoittaa sitä, että yhteiseen pottiin aikoinaan maksettu eläkemaksu on syöty moneen kertaan. Miksi kukaan ylipäätään tarvitsee 70-vuotiaana yli 2000 euron eläkettä? Asunto on ostettu, jos on ostettu. Osa ei kykene enää mökkiä pitämään. Matkustelu on kivaa, mutta harva matkustelee kuukausittain.
EU-maissa eläkkeellä on yläraja. Toki, jos haluat ottaa erillisen eläkkeen, jota ei makseta veroilla, se on mahdollista. Suomessa on arvioitu, että ylin desiili vie jopa kolmasosan kaikista eläkevaroista! Osa pienipalkkaisista ja huonostikoulutetuista saattaa kuolla ennen kuin pääsevät eläkeikään. Niinpä ovat kuitenkin maksaneet koko elämänsä eläkemaksuja, joista eivät kostu mitään, ei edes perikunta. Eläkkeitä olisi korkea aika kohdella sosiaalietuutena muiden joukossa.
Lisäksi, demareiden kansanedustaja räväytti faktat pöytään muutama vuosi sitten ja paljasti, että Suomen valtiolla on 250 miljardia euroa eläkevarantoja "jemmassa". Ne on sijoitettu rahastoihin ja niiden tuotoista ei käytetä kuin vain osa eläkkeisiin. Loput ohjataan ties minne. Samaisia 250 miljardia pidetään EU-neuvotteluissa valtion varoina, joten ne toimivat julkisen sektorin vakauttajana, takuina, vakuuksina, vai miten niitä itse kukainen haluaa kutsua. Ei tarvitse ihmetellä nuorempien sukupolvien eläkemaksuja, jos nämä pienet ja huonosti ansaitsevat ikäluokat joutuvat maksamaan suurten ikäluokkien eläkkeet.
Ei kannata katsoa velan euromäärää, vaan velan osuutta bruttokansantuotteesta. Se on olennaisempaa. Vuonna 2020 valtionvelka oli 52,5 % BKT:sta, seuraavana vuonna enää 50,9 %, vaikka valtio lisää velkaa ottikin.
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkinen-talous/Valtion-vel…
Suomen eläkevarat sijoitettuina ja korkoa keräämässä ovat suunnattomat.
Jos valtio ei maksa lainoja, pankki on hädässä, ei valtio.
Luuleeko AP, että suomalaiset saattavat kuolla sukupuuttoon vielä meidän elinaikanamme? :D
Juu ei kannata sit varmaan eläkkeestä minunkaan haaveilla. Enää muutama suomalainen jäljellä ilmeisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakohtainen kokemus on, että nykyisistä eläkkeistään valittavat kaikista eniten entiset julkisen puolen työntekijät, lähinnä entiset valtion virkamiehet. Heidän koko työuran palkkansa on tullut muiden veronmaksajien pussista ja myös heidän eläkkeensä tulee isolta osin muilta veronmaksajilta budjetin kautta koska kyse on valtion eläkkeestä. Ja kaiken kukkuraksi monilla entisillä virkamiehillä on todella isot eläkkeet jos ovat yli 70-vuotiaita ja jääneet vanhan järjestelmän aikana eläkkeelle.
Yksikin entinen virkamies valitti kovasti eläkeläisen raippaveroaan mistä tietää, että hänenkin eläkkeensä on yli 4000 euroa....
Tällainen kaveri kun on eläkkeellä sen 20+ vuotta niin olemme maksaneet hänelle miljoona euroa eläkettä. Ja niin valtavan kiittämättömiä tuntuvat olevan
Hyvätuloiset eläkeläiset elävät yleensä myös pisimpään. Se tarkoittaa sitä, että yhteiseen pottiin aikoinaan maksettu eläkemaksu on syöty moneen kertaan. Miksi kukaan ylipäätään tarvitsee 70-vuotiaana yli 2000 euron eläkettä? Asunto on ostettu, jos on ostettu. Osa ei kykene enää mökkiä pitämään. Matkustelu on kivaa, mutta harva matkustelee kuukausittain.
EU-maissa eläkkeellä on yläraja. Toki, jos haluat ottaa erillisen eläkkeen, jota ei makseta veroilla, se on mahdollista. Suomessa on arvioitu, että ylin desiili vie jopa kolmasosan kaikista eläkevaroista! Osa pienipalkkaisista ja huonostikoulutetuista saattaa kuolla ennen kuin pääsevät eläkeikään. Niinpä ovat kuitenkin maksaneet koko elämänsä eläkemaksuja, joista eivät kostu mitään, ei edes perikunta. Eläkkeitä olisi korkea aika kohdella sosiaalietuutena muiden joukossa.
Lisäksi, demareiden kansanedustaja räväytti faktat pöytään muutama vuosi sitten ja paljasti, että Suomen valtiolla on 250 miljardia euroa eläkevarantoja "jemmassa". Ne on sijoitettu rahastoihin ja niiden tuotoista ei käytetä kuin vain osa eläkkeisiin. Loput ohjataan ties minne. Samaisia 250 miljardia pidetään EU-neuvotteluissa valtion varoina, joten ne toimivat julkisen sektorin vakauttajana, takuina, vakuuksina, vai miten niitä itse kukainen haluaa kutsua. Ei tarvitse ihmetellä nuorempien sukupolvien eläkemaksuja, jos nämä pienet ja huonosti ansaitsevat ikäluokat joutuvat maksamaan suurten ikäluokkien eläkkeet.
Eläkerahaston varoja ei voi käyttää mihinkään muuhn kuin eläkkeiden maksamiseen. Laki estää sen. Mahdollinen tuotto vain kasvattaa sitä rahastoa. Enemmänkin ongelmana on se, että noiden työeläkesijoitusten tuotto häviää vuodesta toiseen osakemarkkinoiden keskimääräiselle nousulle muutamalla prosenttiyksiköllä. Käytännössä siis summamutikassa sijoittamallakin taisi todennäköisesti paremman tuoton. Kun vuosikymmenestä toiseen jää saamatta miljardin-parin tuotto vuosittain, siitä kertyy korkoa korolle laskettuna todella iso summa.

Vaan kun ei estä. Tuosta on julkaistu ihan tarpeeksi informaatiota. Eikä tuo ole edes eka kerta. 50-luvulla eläkesäästöt kaapaistiin valtion hankkeisiin keskustan johdolla. Myös perussuomalaisten entinen ministeri haikaili eläkerahastojen perään... niillä kun uusisi helposti Suomen heikon tiestön ja rautatiet.
Ilmaiselle rahalle on ottajia, vai miten se menikään. Taitaa vaan aihe olla liian herkkä.
Vierailija kirjoitti:
Ilmaisen rahan jako lopetettava, sosiaalietuuksia kiristettävä, ihmisten täytyy mennä töihin, työvoimasta on huutava pula . Eihän tästä muuten mitään tule.
Eräs henkilö oli tehnyt seitsemän vuotta samaa työtä, mutta hänet siirrettiin/ylennettiin toimistotöihin silloin kun työnsä yleinen palkkataso puolittui. Tein sitten itse tuota työtä puolikkaalla palkalla kunnes koin työtapaturman jonka johdosta pääsin juttelemaan tuon ylennetyn henkilön kanssa. Ylennetty henkilö saarnaa miten hän teki kyseistä työtä seitsemän vuotta, mutta unohti mainita saarnassaan, että lopetti kyseisen työn saman tien kun palkka puolittui. Se seitsemän vuoden työskentely ja mahdolliset kouluttautumiset eivät silti olleet tuonneet ylennetylle henkilölle ymmärrystä siitä miten kengät liittyvät työturvallisuuteen kävelytyössä.
*******
Voi olla, että on työvoimapula, mutta se on varma, että on olemassa henkilöitä jotka istuvat väärillä palleilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakohtainen kokemus on, että nykyisistä eläkkeistään valittavat kaikista eniten entiset julkisen puolen työntekijät, lähinnä entiset valtion virkamiehet. Heidän koko työuran palkkansa on tullut muiden veronmaksajien pussista ja myös heidän eläkkeensä tulee isolta osin muilta veronmaksajilta budjetin kautta koska kyse on valtion eläkkeestä. Ja kaiken kukkuraksi monilla entisillä virkamiehillä on todella isot eläkkeet jos ovat yli 70-vuotiaita ja jääneet vanhan järjestelmän aikana eläkkeelle.
Yksikin entinen virkamies valitti kovasti eläkeläisen raippaveroaan mistä tietää, että hänenkin eläkkeensä on yli 4000 euroa....
Tällainen kaveri kun on eläkkeellä sen 20+ vuotta niin olemme maksaneet hänelle miljoona euroa eläkettä. Ja niin valtavan kiittämättömiä tuntuvat olevan
Hyvätuloiset eläkeläiset elävät yleensä myös pisimpään. Se tarkoittaa sitä, että yhteiseen pottiin aikoinaan maksettu eläkemaksu on syöty moneen kertaan. Miksi kukaan ylipäätään tarvitsee 70-vuotiaana yli 2000 euron eläkettä? Asunto on ostettu, jos on ostettu. Osa ei kykene enää mökkiä pitämään. Matkustelu on kivaa, mutta harva matkustelee kuukausittain.
EU-maissa eläkkeellä on yläraja. Toki, jos haluat ottaa erillisen eläkkeen, jota ei makseta veroilla, se on mahdollista. Suomessa on arvioitu, että ylin desiili vie jopa kolmasosan kaikista eläkevaroista! Osa pienipalkkaisista ja huonostikoulutetuista saattaa kuolla ennen kuin pääsevät eläkeikään. Niinpä ovat kuitenkin maksaneet koko elämänsä eläkemaksuja, joista eivät kostu mitään, ei edes perikunta. Eläkkeitä olisi korkea aika kohdella sosiaalietuutena muiden joukossa.
Lisäksi, demareiden kansanedustaja räväytti faktat pöytään muutama vuosi sitten ja paljasti, että Suomen valtiolla on 250 miljardia euroa eläkevarantoja "jemmassa". Ne on sijoitettu rahastoihin ja niiden tuotoista ei käytetä kuin vain osa eläkkeisiin. Loput ohjataan ties minne. Samaisia 250 miljardia pidetään EU-neuvotteluissa valtion varoina, joten ne toimivat julkisen sektorin vakauttajana, takuina, vakuuksina, vai miten niitä itse kukainen haluaa kutsua. Ei tarvitse ihmetellä nuorempien sukupolvien eläkemaksuja, jos nämä pienet ja huonosti ansaitsevat ikäluokat joutuvat maksamaan suurten ikäluokkien eläkkeet.
Eläkerahaston varoja ei voi käyttää mihinkään muuhn kuin eläkkeiden maksamiseen. Laki estää sen. Mahdollinen tuotto vain kasvattaa sitä rahastoa. Enemmänkin ongelmana on se, että noiden työeläkesijoitusten tuotto häviää vuodesta toiseen osakemarkkinoiden keskimääräiselle nousulle muutamalla prosenttiyksiköllä. Käytännössä siis summamutikassa sijoittamallakin taisi todennäköisesti paremman tuoton. Kun vuosikymmenestä toiseen jää saamatta miljardin-parin tuotto vuosittain, siitä kertyy korkoa korolle laskettuna todella iso summa.
Vaan kun ei estä. Tuosta on julkaistu ihan tarpeeksi informaatiota. Eikä tuo ole edes eka kerta. 50-luvulla eläkesäästöt kaapaistiin valtion hankkeisiin keskustan johdolla. Myös perussuomalaisten entinen ministeri haikaili eläkerahastojen perään... niillä kun uusisi helposti Suomen heikon tiestön ja rautatiet.
Ilmaiselle rahalle on ottajia, vai miten se menikään. Taitaa vaan aihe olla liian herkkä.
Linkkaa edes jotain tuollaista informaatiota.
Koko ihmiskunta kuolee joka tapauksessa sukupuuttoon ilmastokatastrofin myötä ennen vuotta 2050, joten ei niillä eläkkeillä ole kovin paljon väliä.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat kuuluu suureen ikäluokkaan eivätkä millään tajua eläkejuttua.
Ei vaikka kuinka olen heille rautalangasta vääntänyt.Ottivat nokkiinsa, että onko tämäkin HEIDÄN vika kun eivät tehneet lapsia kuin max. 2 kpl?
Välillisesti kyllä 🤷Näytin kuinka vähän heidän palkasta meni eläkemaksuja verrattuna nykyisiin palkkoihin.
Heillä n. 6% YHTEENSÄ, sis. myös työnantajan osuuden. Nykyään n. 25%
Ja kuinka eläkeläisiä on enemmän ja elävät pidempään.
Veropohja näillä veronmaksajilla ei riitä enää kartuttamaan heidän omaa eläkettään.
Turhaa siinä vanhempiasi syytät, äänestä sellaiset päättäjät jotka puuttuu asiaan, mikä on ollut on ollut, get over it
Et haluaisi elää maassa jossa ei ole sosiaalisia etuuksia. Jos haluisit, olisit jo muttanut sinne. Niitä kutsutaan kehitysmaiksi.
Huonot turvaverkot johtaa ihan suoraan rikollisuuden nousuun ja yleiseen turvattomuuteen. Siis sellaiseen ihan oikeaan, ei feikki-turvattomuuteen millä populistit sinua pelottelevat. Suomessa ei ole pelkoa joutua kadulla ryöstö-murhan kohteeksi. Maailmassa on maita jossa sellainen on päivittäistä.