Apua ahmimishäiriöön?

MINUSTA ei ollut energiamäärällisesti normaalipäivää kovin paljon enempää ees välttämättä, mutta epäterveellistä tietysti.

Koita syödä puoli kiloa kasviksia päivässä. Säännölliset ruoka-ajat. Sitten jos mahtuu vielä kasvisten (ja muiden sörsseleiden, joilla saat kasvikset menemään alas) päälle herkut niin anna mennä. Ja käy ulkona liikkumassa tai shoppailemassa tai mitä vaan muuta tekemistä.

t. entinen ahmija

LOPETA AHMIMINEN!!!!

Se voi olla vaikeata, mutta muuta keinoa siihen ei ole kuin lopettaminen...

Sama ongelma ja ruokamäärät kuulostaa oikein tutuilta.

Tottakai ainoa ratkaisu on lopettaa ahmiminen, mutta nyt puhutaan siitä kun se ei onnistu vaikka kuinka vihaisi itseään, ja välillä ei edes vihaa. Viikonloputkin on vain sitä varten, että voi syödä, syödä ja syödä. Kantaa kassikaupalla ruokaa kotiin ja nauttia koko viikonlopun kaikesta hyvästä. Jossain vaiheessa se repeää jokapäiväiseksi.

Silloin kun onnistuu laihtumaan, niin ei edes oma upea ulkonäkö riitä siihen, etteikö taas jossain vaiheessa ratkea syömään.

Joten siis, mistä apua? Lääkärit eivät ole kiinnostuneita, koska en oksenna. Mielenterveyslääkärin mielestä kärsin lihomisen pelosta, siis sairaalloisesta lihomisen pelosta. Minusta se kuulosti hieman oudolle, sillä haluan vain lopettaa ahmimisen ja syödä normaalisti.

sinänsä mukavaa, että meitä on muitakin. Mulle sanoi lääkäri kerran, että kun oppisi tunnistaman tilanteet, jotka ahmimisen laukaisee, niin niitä voisi oppia välttämään ja ennakoimaan, mutta kuten ap sanoit, en minäkään ole keksinyt mikä tilanteen laukaisee. Joskus toisaan voi mennä pitkiäkin aikoja, että syön normaalisti. Ennen aina luulin, että en enää koskaan sorru ahmimaan, mutta nykyään tiedän, että joskus taas tulee kauhea kausi, vaikka tällä hetkellä olenkin " normaali" .

kunnon keskusteluterapiaa, jokuhan nuo kohtaukset laukaisee. Itse kävin kolme vuotta terapiassa ja parannuin bulimiasta.

Ei kehtaa eikä halua enää ahmia. Itselläni ahmimiseen liittyi oksentaminen. Yksin asuessa ei tarvinnut ajatella mitään muuta. Ostin kaikilla rahoillani herkkuja, söin ja oksensin, söin ja oksensin. Avoliittoon siirtyessäni kaavaan oli pakko tulla muutos. Ymmärrän AP:tä todella hyvin. Sairaus on sairaus, sille ei vaan mahda mitään.

Onko helpompaa puhua lääkärille vai uskaltaako asian ottaa puheeksi jonkun ystävän kanssa?



Mun kahden vrk:n ruokasaldo on 3 porkkanaa, neljännespurkillinen tonnikalaa vedessä, jokunen vitaamiinitabletti ja muutama salmiakkipastilli. En ole moneen kuukauteen sietänyt ajatustakaan syömisestä, laihdun ja palelen. Onhan semmosia kausia ollut joskus ennenkin, paljon nuorempana. Siihen aikaan oli myös noita ap:n mainitsemia ahmimispäiviä/viikkojakin.

Itse en ole mennyt juttelemaan kelläkään, koska jotenkin aina kaudet menee ohi ja uskon, ettei niitä enää tule. Ja kaikisa maailman ongelmista tämä tuskin on kaikkein pahin.

Äskeiselle kirjoittelijalle sanoisin, että mene sinä ihmeessä lääkäriin, noin vähäinen syöminen on terveydelle todella vaarallista! VArmasti osaavat jotenkin auttaa.



Sille, joka neivoi parisuhdetta. Itse olen hyvässä avioliitossa, joskus seurustelun alkuvuosina peittelin ahmimiskausia mieheltäni, mutta nykyään tietää, en osaa hävetä, että hän näkee. Mies tosin on kehoittanut hakeutumaan johonkin hoitoon, ei voi ymmärtää miten voin niin menettää kontrollini. Enpä tiedä, huaah. Tänään olen syönyt pellillisen omenapiirakkaa, litran jäätelöä, sipsipussin, kiinalaista, 300 grammaa irtokarkkeja, kokonaisen kauraleivän... ja mitä vielä, en edes muista...

ja keksi elämääsi jotain muuta ilonaihetta kuin ruoka.



Näillä eväillä minä paranin.

hallitsemattoman himon ruokaan ja erityisesti makeaan. Vaikea ehkä uskoa, mutta totta, kunhan muutaman päivän jaksaa kituuttaa. t. yks toinen herkkuperse