Onko teillä muilla ongelmana että appivanhemmat yrittää väkisin "roolittaa" teidät samalla tavalla kuin heillä itsellään on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä sillä on? Jakakaa keskenänne tuomiset, miten haluatte. Anoppisi on oman sukupolvensa tuote, kuten sinä omasi.

Omat vanhemmat ovat samaa sukupolvea, mutta se ei häiritse. Ei sillä ole väliä, vaikka toimivat samalla lailla.

Minä kyllä tyttärenä sanon vanhemmilleni suoraan, jos huomaan tuollaista asennetta.

Ongelma on se että mies ei toimi samalla tavalla. En tiedä sitten jos salaa toivookin että muuttuisin anopin kaltaiseksi passaajarobotiksi 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on jo ex-anoppi, mutta koska hän oli elänyt 40 vuotta kotiorjana, niin kyläillessämme hän halusi nakittaa minut siihen rooliin. Eli käytännössä minä tein hänen kotityöt, hän arvosteli että liian hitaasti tai väärin tehty, ja jos yritin levähtää ja seurustella muun perheen kanssa kuten vierailuun kuuluu niin olin laiska ja hyödytön miniä. Viimeinen niitti oli kun yritin raatamisen välissä imettää vauvaani olohuoneessa ja anoppi tuli raivoamaan että laiskottelen. Huoneessa olisi ollut hänen aviomiehensä, hänen poikansa sekä kälyn perhe joilla vanhempi lapsi. Mutta hän tarvitsi heitä kaikkia rupattelutuokioon, joten minun olisi pitänyt mennä.

Anoppi vaikutti eropäätökseen, kuten myös se ettei aviomieheni pitänyt puoliani edes siinä vaiheessa kun minulla lopulta napsahti päässä.

Tätä en usko.

Mä uskon. Omalla kohdalla ei ollut anoppi, vaan oma äiti, joka nakitti mua jatkuvalla syötöllä joulupöydän laittamiseen kun olin aivan viimeisilläni raskaana. Ja tosiaan tupa täynnä muutakin väkeä. Onneksi oma mies sitten meni äitini avuksi, ja sanoi vielä, että annetaan mun levätä. Toivotaan vauvan syntyvän vasta uuden vuoden puolella. Oli äitini ihmeissään. Sillä puolison tuella on tosiaan aikamoinen merkitys liiton keston kannalta.

Tuntuu olevan koko vanhemman ikäluokan ongelma. Minun vanhempien naapurissa mies joutui sairaalaan pidemmäksi aikaa ja nainen joutui kyselemään isältäni apuja moneen asiaan, auton tankkaus, konepellin avaaminen tuulilasunpesunestettä varten jne. Ei siinä, mielellään ovat avuksi. Siskoni perheen naapurissa asuu vanhempi pariskunta, joka kyselee pihatöistä aina hänen mieheltään, vaikka siskoni niitä tekee yhtä paljon, siskoni kertoi maalanneensa terassin, niin tähän naapurin mies yritti korjata niin siis *miehen nimi*ko maalasi? Ei hänen rouvallaan nääs pysy pensseli, lumikola tai ruohonleikkuri käsissä.

Sama se on omien isovanhempieni luona, hyvin tarkat on roolit, isoisäni tuskin korjaa edes omaa ruokalautastaan pöydästä pois. Suvun kesken kun kylässä ollaan niin naiset jäävät keittiöstä astioita korjaamaan ja miehet menevät olohuoneeseen ruokailun jälkeen.

Joo, mun anoppi opetti myös pojalleen, että nainen laittaa ruokaa, siivoaa ja hoitaa kodin, ja mies istuu valmiiseen ruokapöytään eikä edes auta millään lailla pöydän kattamisessa ja astioiden poisviennissä. Appi ei varmaan koskaan imuroinut saati tiskannut käsin yhtään mitään. Appi ei edes keittänyt koskaan kahvia - toki osasi sitten ottaa itselleen valmiiksi keitettyä, tai anoppi tarjoili miehelleen kahvin kuppiin.

Appiukko kyllä oletti, että eläisin, kuten hänkin(miehillä oma maailmansa, josta ei akoille mitään puhuta) on elänyt ja yritti jopa puuttua tyttärensä pitkiin hiuksiin ja farkkuihin.

35-vuotias emäntä vähintään pitää tukkansa nutturalla tai leikkaa polkan tai ottaa kukkakaalipermanentin selä pukeutuu "siveästi".

Vierailija kirjoitti:

Appivanhemmat riehuivat siitä että en ruoki heidän poikaansa, riehuivat siitä että heille tarjottiin meillä vääränlaista ruokaa.

Ja siitä että en ota niskoilleni yhteydenpitoa miehen sukuun. Jota en edes tunne.

Heillä ollessani räyhättiin kun luin kirjaa enkä passannut heitä.

Siitä tuli mekkala että pidin oman sukunimeni ja tyttärillä on minun sukunimeni.

Jatkuvaa kyykyttämistä ja paikan näyttämistä.

Onko oma sukunimesi äitisi vai isäsi sukunimi? Miksi lapsella ei saa olla isän sukunimeä?

Vierailija kirjoitti:

Appiukko kyllä oletti, että eläisin, kuten hänkin(miehillä oma maailmansa, josta ei akoille mitään puhuta) on elänyt ja yritti jopa puuttua tyttärensä pitkiin hiuksiin ja farkkuihin.

35-vuotias emäntä vähintään pitää tukkansa nutturalla tai leikkaa polkan tai ottaa kukkakaalipermanentin selä pukeutuu "siveästi".

1950-luvullako?

Laita rajat perheenne asioihin sekaantuville appivanhemmille! Pidä omista ja oman perheesi rajoista kiinni. Vähennä kaikenlaista yhteydenpitoa appivanhempiin. Pitkä välimatka on usein hyväksi.

Appivanhempien mielestä on oikein, että mies ja perheenisä ei tee kotona mitään. Ei huolehdi omista lapsistaan, ei hoida omia lapsiaan, sälyttää lastenhoitovastuun ja kasvatusvastuun vaimolle eli perheenäidille, ei lue koulun Wilma-viestejä, ei käy koulun vanhempainilloissa, ei laita ruokaa, ei siivoa, ei pese pyykkiä, ei tee ruokaostoksia, ei tee puutarhatöitä, ei osallistu perhejuhlien valmisteluihin.

Anoppi on passannut miespuoliset pilalle. Anoppi kuljettaa jopa kahvikupin olohuoneeseen, ettei appiukon vaan tarvitse nostaa pe**ettään nojatuolista. Miehen tehtävä on lukea sanomalehteä, katsoa televisiota ja ajaa autoa.

Appivanhempien vanhanaikaiset roolimallit ovat hanurista - sieltä ja syvältä! Mies päättää suurista asioista, perheen raha-asioista, mitä isoja hankintoja tehdään, millaisessa asunnossa ja millä paikkakunnalla asutaan. Nainen saa päättää vain vähäpätöisistä asioista, kuten laittaako aamulla punaisen vai sinisen paidan päälleen. Anoppi ei seuraa uutisia eikä tiedä yleistietoon kuuluvia tavallisia asioita. Esimerkiksi mitkä puolueet ovat Suomen hallituksessa ja oppositiossa.

Näitä vanhanaikaisia, ummehtuneita, sovinistisia ja jopa syrjiviä asenteita yritetään tuputtaa aikuisten lasten perheisiin. EI kiitos! Suurille ikäluokille ja muille 1940-50-luvuilla syntyneille vanhuksille tiedoksi, että emme elä enää 1960-ja 1970-luvulla.

Appivanhempien mielestä on ihan normaalia, että äiti ei ole imettänyt omaa vauvaansa. Vauvoja on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Inflaatio on syönyt asuntolainaa tehokkaasti. Lasten ruumiillinen kuritus on ollut sallittua. Lapsia on saanut tukistaa, lyödä, kohdella kaltoin ja laiminlyödä. Lapsia on alistettu ja peloteltu muun muassa selkäsaunalla, mustalaisilla ja koulukotiin ja muihin lastensuojelulaitoksiin hylkäämisellä.

Vanhemmuus on ollut monessa perheessä kehnoa. Lapset eivät ole saaneet äidiltään ja isältään ikätasoista huolenpitoa ja hoitoa. Pieniä lapsia on jätetty yksin kotiin, kun vanhemmat ovat olleet milloin missäkin: Juhlimassa, juopottelemassa, kylässä, harrastuksissa, kesämökillä tai ulkomaanmatkalla. Lapsia on hoidatettu usein ja pitkiä aikoja mummoloissa ja sukulaisilla. Lapsille on annettu kotona "asennekasvatusta": Mies on perheen pää. Vaimo on tahdoton hissukka. Mies on älykäs. Nainen on tyhmä. Jne., jne.

Vierailija kirjoitti:

Tää on jo ex-anoppi, mutta koska hän oli elänyt 40 vuotta kotiorjana, niin kyläillessämme hän halusi nakittaa minut siihen rooliin. Eli käytännössä minä tein hänen kotityöt, hän arvosteli että liian hitaasti tai väärin tehty, ja jos yritin levähtää ja seurustella muun perheen kanssa kuten vierailuun kuuluu niin olin laiska ja hyödytön miniä. Viimeinen niitti oli kun yritin raatamisen välissä imettää vauvaani olohuoneessa ja anoppi tuli raivoamaan että laiskottelen. Huoneessa oli hänen aviomiehensä, hänen poikansa sekä kälyn perhe joilla vanhempi lapsi. Mutta hän tarvitsi heitä kaikkia rupattelutuokioon, joten minun olisi pitänyt mennä.

Anoppi vaikutti eropäätökseen, kuten myös se ettei aviomieheni pitänyt puoliani edes siinä vaiheessa kun minulla lopulta napsahti päässä.

Ap, ei kuulosta ongelmalta jos se rajoittuu tavaroiden tuomiseen. Ihan sama, itsehän päätätte kuka niitä käyttää. Kai olette aikuisia?

Minunkaan anoppi ei salaillut vanhanaikaista naiskuvaansa: pitää siivota ja kokata ja järjestää juhlat ja viihdyttää heidän sukuaan.

Aluksi tunsin valtavaa huonommuutta kun en opiskelijatyttönä siihen rooliin oikein sopinut. Myöhemmin tajusin että ei mun tarvitse uhrata koko elämääni toisten passaamiseen. Ja miksi minun pitäisi yhtään enempää huomioida miehen sukua kuin mitä mies huomioi minun sukuani? Unelmaminiä kai passaa ja joustaa, passaa ja joustaa. Ja on vielä ulkonäöltäänkin edustava. Kyllä pukeutu istani on jaksettu kytätä ja kommentoida!

Onneksi anopin arvomaailma on jäämässä unholaan. Nykyään ei toisten ulkonäköä enää ole sopivaa arvostella eikä olettaa että nainen tekee kaiken. Jokaisella naissukupolvella on helpompaa, toivon ja oletan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appivanhemmat riehuivat siitä että en ruoki heidän poikaansa, riehuivat siitä että heille tarjottiin meillä vääränlaista ruokaa.

Ja siitä että en ota niskoilleni yhteydenpitoa miehen sukuun. Jota en edes tunne.

Heillä ollessani räyhättiin kun luin kirjaa enkä passannut heitä.

Siitä tuli mekkala että pidin oman sukunimeni ja tyttärillä on minun sukunimeni.

Jatkuvaa kyykyttämistä ja paikan näyttämistä.

Onko oma sukunimesi äitisi vai isäsi sukunimi? Miksi lapsella ei saa olla isän sukunimeä?

En ole tuo aiempi, mutta kysymys ihmetyttää. Tietenkin lapsella SAA olla isän sukunimi ja varmaan 95 prosentilla suomalaisista onkin. Mutta ihan yhtä hyvin voi ja SAA olla äidin sukunimi, jos se kyseisen perheen mielestä on paras ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appiukko kyllä oletti, että eläisin, kuten hänkin(miehillä oma maailmansa, josta ei akoille mitään puhuta) on elänyt ja yritti jopa puuttua tyttärensä pitkiin hiuksiin ja farkkuihin.

35-vuotias emäntä vähintään pitää tukkansa nutturalla tai leikkaa polkan tai ottaa kukkakaalipermanentin selä pukeutuu "siveästi".

1950-luvullako?

  Täällä tuntuu aika moni kommentti olevan 1950-luvulta. 

Kyllä. On sanonut, että ruoanlaitot ja siivoamiset ja lastenhoito kuuluvat naiselle, kun minä ne lapset olen halunnutkin (yhdessä ne on tehty). Appi sanoo, että isät nyt on tuollaisia, että niitä alkaa kiinnostaa lapset vasta kouluiässä ja anoppi puolestaan, että pienet lapset tarvitsee enemmän äitiä, kun yritän kaikin keinoin osallistaa isää. Lapset siis 4kk vauva ja alle 2v taapero.

Meillä siis riidellään koko ajan (monta kertaa viikossa) siitä, miten vähän mies osallistuu kodin- ja lastenhoitoon ja kun sitten loppuun palamisen partaalla huudan miehelle ja välillä räjähtelen lapsillekin väsymystäni, minua syyllistetään koko miehen perheen voimin. Uhkaillaan, että jos huuto ja riitely jatkuu, niin sitten lastensuojeluun yhteyttä ja pahimmassa tapauksessa lapset kokonaan pois. Siis ihan oikeasti heidän mielestään parempi vaihtoehto, että lapset viedään pois minultakin, joka olen heidät 90% yksin tähän saakka hoitanut ja kasvattanut, kuin että heidän poikansa osallistuisi lastenhoitoon tarpeeksi. Tietävät myös poikansa olevan väkivaltainen minua kohtaan, mutta miehen lyömisestäkin syytetään minua. Olen kuulemma provosoinut, kun olen kehdannut valittaa, ettei mies auta.

En edes pyydä mahdottomia. Vain että mies vahtii lapsia kun olen ruoanlaitossa/vessassa, tai pitää taaperolle seuraa, ettei tuhoa paikkoja sillä aikaa kun imetän vauvaa ja että tekisi oman osansa kotitöistä, kuten tiskeistä ja pyykkien laittamisesta kuivamaan. (Ei tee ruokaa, eikä pyykkää, eikä siivota kuin kerran kuussa jos sitäkään, kun ei auta.) Ei, tekee omia asioitaan ja taapero pyörii aina jaloissa, levittää kaiken ympäri kämppää, ja vauva ei saa ruokarauhaa. Päivät jo hoidan lapsia yksinäni, kun mies on töissä, joten töiden jälkeen sitä kaipaisi edes hetken keskittymisrauhaa ja etenkin sitä kuuluisaa omaa aikaa, mutta sitä saa paljon vähemmän kuin lasten kanssa keskenään, kun taapero vonkaa isiltä pahoja tekemällä huomiota, mitä ei saa normaalisti.

Sanomattakin varmaan selvää, että sanoin miehelle, että jos noin aletaan uhkailla, niin loppuu lasten vierailut isovanhemmilla ja että jos pistää valitsemaan, että joko kasvatan lapset yksinäni (eron jälkeen) tai että mennään lasuun, niin valitsen aina ensimmäisen vaihtoehdon. Minähän ne lapset olen tähänkin mennessä kasvattanut ja hoitanut 90% yksinäni, niin voin ne loputkin 10% hoitaa. Omaa aikaa ja rauhaa en saa sittenkään, mutta ainakaan lasten ei tarvitse kuunnella huutoa sen takia, että isiä ei kiinnosta, kun se huudon suurin syypää on poissa kuvioista. Viettäkööt sitten lasten kanssa aikaa, kun oikeasti kiinnostaa ja jos ei kiinnosta, niin osallistuu sitten vain rahallisesti.

Eikö teillä, hyvät ihmiset, jopa viiskymppisilläkin , ole varaa jättää 80- vuotiaiden puheet ja tuomiset ohittaa raivoamatta?

Miniäthän täällä nytkin raivoaa kuin penskat, anoppi sanoo mielipiteitään.

Minäpä kerron, miten aikuiset suhtautuvat, he kuuntelevat , ovat kohteliaita mutta tekevät ja elävät kuten tahtovat.

Vierailija kirjoitti:

Laita rajat perheenne asioihin sekaantuville appivanhemmille! Pidä omista ja oman perheesi rajoista kiinni. Vähennä kaikenlaista yhteydenpitoa appivanhempiin. Pitkä välimatka on usein hyväksi.

Appivanhempien mielestä on oikein, että mies ja perheenisä ei tee kotona mitään. Ei huolehdi omista lapsistaan, ei hoida omia lapsiaan, sälyttää lastenhoitovastuun ja kasvatusvastuun vaimolle eli perheenäidille, ei lue koulun Wilma-viestejä, ei käy koulun vanhempainilloissa, ei laita ruokaa, ei siivoa, ei pese pyykkiä, ei tee ruokaostoksia, ei tee puutarhatöitä, ei osallistu perhejuhlien valmisteluihin.

Anoppi on passannut miespuoliset pilalle. Anoppi kuljettaa jopa kahvikupin olohuoneeseen, ettei appiukon vaan tarvitse nostaa pe**ettään nojatuolista. Miehen tehtävä on lukea sanomalehteä, katsoa televisiota ja ajaa autoa.

Appivanhempien vanhanaikaiset roolimallit ovat hanurista - sieltä ja syvältä! Mies päättää suurista asioista, perheen raha-asioista, mitä isoja hankintoja tehdään, millaisessa asunnossa ja millä paikkakunnalla asutaan. Nainen saa päättää vain vähäpätöisistä asioista, kuten laittaako aamulla punaisen vai sinisen paidan päälleen. Anoppi ei seuraa uutisia eikä tiedä yleistietoon kuuluvia tavallisia asioita. Esimerkiksi mitkä puolueet ovat Suomen hallituksessa ja oppositiossa.

Näitä vanhanaikaisia, ummehtuneita, sovinistisia ja jopa syrjiviä asenteita yritetään tuputtaa aikuisten lasten perheisiin. EI kiitos! Suurille ikäluokille ja muille 1940-50-luvuilla syntyneille vanhuksille tiedoksi, että emme elä enää 1960-ja 1970-luvulla.

Appivanhempien mielestä on ihan normaalia, että äiti ei ole imettänyt omaa vauvaansa. Vauvoja on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Inflaatio on syönyt asuntolainaa tehokkaasti. Lasten ruumiillinen kuritus on ollut sallittua. Lapsia on saanut tukistaa, lyödä, kohdella kaltoin ja laiminlyödä. Lapsia on alistettu ja peloteltu muun muassa selkäsaunalla, mustalaisilla ja koulukotiin ja muihin lastensuojelulaitoksiin hylkäämisellä.

Vanhemmuus on ollut monessa perheessä kehnoa. Lapset eivät ole saaneet äidiltään ja isältään ikätasoista huolenpitoa ja hoitoa. Pieniä lapsia on jätetty yksin kotiin, kun vanhemmat ovat olleet milloin missäkin: Juhlimassa, juopottelemassa, kylässä, harrastuksissa, kesämökillä tai ulkomaanmatkalla. Lapsia on hoidatettu usein ja pitkiä aikoja mummoloissa ja sukulaisilla. Lapsille on annettu kotona "asennekasvatusta": Mies on perheen pää. Vaimo on tahdoton hissukka. Mies on älykäs. Nainen on tyhmä. Jne., jne.

Vierailija kirjoitti:

Tää on jo ex-anoppi, mutta koska hän oli elänyt 40 vuotta kotiorjana, niin kyläillessämme hän halusi nakittaa minut siihen rooliin. Eli käytännössä minä tein hänen kotityöt, hän arvosteli että liian hitaasti tai väärin tehty, ja jos yritin levähtää ja seurustella muun perheen kanssa kuten vierailuun kuuluu niin olin laiska ja hyödytön miniä. Viimeinen niitti oli kun yritin raatamisen välissä imettää vauvaani olohuoneessa ja anoppi tuli raivoamaan että laiskottelen. Huoneessa oli hänen aviomiehensä, hänen poikansa sekä kälyn perhe joilla vanhempi lapsi. Mutta hän tarvitsi heitä kaikkia rupattelutuokioon, joten minun olisi pitänyt mennä.

Anoppi vaikutti eropäätökseen, kuten myös se ettei aviomieheni pitänyt puoliani edes siinä vaiheessa kun minulla lopulta napsahti päässä.

Nykyään kylläkin appivanhemmat ovat syntyneet 1960- 1980 luvuilla.  Tosi vanhanaikainen sun kirjoitus, minkä ikäinen olet?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. On sanonut, että ruoanlaitot ja siivoamiset ja lastenhoito kuuluvat naiselle, kun minä ne lapset olen halunnutkin (yhdessä ne on tehty). Appi sanoo, että isät nyt on tuollaisia, että niitä alkaa kiinnostaa lapset vasta kouluiässä ja anoppi puolestaan, että pienet lapset tarvitsee enemmän äitiä, kun yritän kaikin keinoin osallistaa isää. Lapset siis 4kk vauva ja alle 2v taapero.

Meillä siis riidellään koko ajan (monta kertaa viikossa) siitä, miten vähän mies osallistuu kodin- ja lastenhoitoon ja kun sitten loppuun palamisen partaalla huudan miehelle ja välillä räjähtelen lapsillekin väsymystäni, minua syyllistetään koko miehen perheen voimin. Uhkaillaan, että jos huuto ja riitely jatkuu, niin sitten lastensuojeluun yhteyttä ja pahimmassa tapauksessa lapset kokonaan pois. Siis ihan oikeasti heidän mielestään parempi vaihtoehto, että lapset viedään pois minultakin, joka olen heidät 90% yksin tähän saakka hoitanut ja kasvattanut, kuin että heidän poikansa osallistuisi lastenhoitoon tarpeeksi. Tietävät myös poikansa olevan väkivaltainen minua kohtaan, mutta miehen lyömisestäkin syytetään minua. Olen kuulemma provosoinut, kun olen kehdannut valittaa, ettei mies auta.

En edes pyydä mahdottomia. Vain että mies vahtii lapsia kun olen ruoanlaitossa/vessassa, tai pitää taaperolle seuraa, ettei tuhoa paikkoja sillä aikaa kun imetän vauvaa ja että tekisi oman osansa kotitöistä, kuten tiskeistä ja pyykkien laittamisesta kuivamaan. (Ei tee ruokaa, eikä pyykkää, eikä siivota kuin kerran kuussa jos sitäkään, kun ei auta.) Ei, tekee omia asioitaan ja taapero pyörii aina jaloissa, levittää kaiken ympäri kämppää, ja vauva ei saa ruokarauhaa. Päivät jo hoidan lapsia yksinäni, kun mies on töissä, joten töiden jälkeen sitä kaipaisi edes hetken keskittymisrauhaa ja etenkin sitä kuuluisaa omaa aikaa, mutta sitä saa paljon vähemmän kuin lasten kanssa keskenään, kun taapero vonkaa isiltä pahoja tekemällä huomiota, mitä ei saa normaalisti.

Sanomattakin varmaan selvää, että sanoin miehelle, että jos noin aletaan uhkailla, niin loppuu lasten vierailut isovanhemmilla ja että jos pistää valitsemaan, että joko kasvatan lapset yksinäni (eron jälkeen) tai että mennään lasuun, niin valitsen aina ensimmäisen vaihtoehdon. Minähän ne lapset olen tähänkin mennessä kasvattanut ja hoitanut 90% yksinäni, niin voin ne loputkin 10% hoitaa. Omaa aikaa ja rauhaa en saa sittenkään, mutta ainakaan lasten ei tarvitse kuunnella huutoa sen takia, että isiä ei kiinnosta, kun se huudon suurin syypää on poissa kuvioista. Viettäkööt sitten lasten kanssa aikaa, kun oikeasti kiinnostaa ja jos ei kiinnosta, niin osallistuu sitten vain rahallisesti.

Mies lyö sinua ja perhe uhkailee?? Eroa kuin olisit jo!!!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. On sanonut, että ruoanlaitot ja siivoamiset ja lastenhoito kuuluvat naiselle, kun minä ne lapset olen halunnutkin (yhdessä ne on tehty). Appi sanoo, että isät nyt on tuollaisia, että niitä alkaa kiinnostaa lapset vasta kouluiässä ja anoppi puolestaan, että pienet lapset tarvitsee enemmän äitiä, kun yritän kaikin keinoin osallistaa isää. Lapset siis 4kk vauva ja alle 2v taapero.

Meillä siis riidellään koko ajan (monta kertaa viikossa) siitä, miten vähän mies osallistuu kodin- ja lastenhoitoon ja kun sitten loppuun palamisen partaalla huudan miehelle ja välillä räjähtelen lapsillekin väsymystäni, minua syyllistetään koko miehen perheen voimin. Uhkaillaan, että jos huuto ja riitely jatkuu, niin sitten lastensuojeluun yhteyttä ja pahimmassa tapauksessa lapset kokonaan pois. Siis ihan oikeasti heidän mielestään parempi vaihtoehto, että lapset viedään pois minultakin, joka olen heidät 90% yksin tähän saakka hoitanut ja kasvattanut, kuin että heidän poikansa osallistuisi lastenhoitoon tarpeeksi. Tietävät myös poikansa olevan väkivaltainen minua kohtaan, mutta miehen lyömisestäkin syytetään minua. Olen kuulemma provosoinut, kun olen kehdannut valittaa, ettei mies auta.

En edes pyydä mahdottomia. Vain että mies vahtii lapsia kun olen ruoanlaitossa/vessassa, tai pitää taaperolle seuraa, ettei tuhoa paikkoja sillä aikaa kun imetän vauvaa ja että tekisi oman osansa kotitöistä, kuten tiskeistä ja pyykkien laittamisesta kuivamaan. (Ei tee ruokaa, eikä pyykkää, eikä siivota kuin kerran kuussa jos sitäkään, kun ei auta.) Ei, tekee omia asioitaan ja taapero pyörii aina jaloissa, levittää kaiken ympäri kämppää, ja vauva ei saa ruokarauhaa. Päivät jo hoidan lapsia yksinäni, kun mies on töissä, joten töiden jälkeen sitä kaipaisi edes hetken keskittymisrauhaa ja etenkin sitä kuuluisaa omaa aikaa, mutta sitä saa paljon vähemmän kuin lasten kanssa keskenään, kun taapero vonkaa isiltä pahoja tekemällä huomiota, mitä ei saa normaalisti.

Sanomattakin varmaan selvää, että sanoin miehelle, että jos noin aletaan uhkailla, niin loppuu lasten vierailut isovanhemmilla ja että jos pistää valitsemaan, että joko kasvatan lapset yksinäni (eron jälkeen) tai että mennään lasuun, niin valitsen aina ensimmäisen vaihtoehdon. Minähän ne lapset olen tähänkin mennessä kasvattanut ja hoitanut 90% yksinäni, niin voin ne loputkin 10% hoitaa. Omaa aikaa ja rauhaa en saa sittenkään, mutta ainakaan lasten ei tarvitse kuunnella huutoa sen takia, että isiä ei kiinnosta, kun se huudon suurin syypää on poissa kuvioista. Viettäkööt sitten lasten kanssa aikaa, kun oikeasti kiinnostaa ja jos ei kiinnosta, niin osallistuu sitten vain rahallisesti.

Tarkennan vielä, että kumpikaan vanhemmista ei ole alkoholisti, narkomaani tai edes tupakoitsija. Minä en ole juonut alkoholia kahteen vuoteen, mies juo pari olutta kerran viikossa. Molemmilla vakityöpaikat, minä olen vanhempainvapaalla omastani. Lapsia ei pahoinpitele kukaan, mutta miehen vanhemmista riidan yhteydessä huutaminen on pahempaa kuin se, että heidän poikansa uhkailee minua väkivallalla ja ratkoo riitoja pahimmillaan lyömällä. Ymmärrän kyllä, että oman lapsen puutteille tulee sokeaksi, mutta en voi käsittää, miten parempi vaihtoehto on uhkailla yksinään lapset jo muutenkin hoitavaa äitiä lasten menettämisellä kuin saada isä osallistumaan normaalin ihmisen verran perhe-elämään.

Varmaan jotain kertoo jo se, että kun lapsia oli vaan yksi, miehen mielestä perhe oli hänen vanhempansa ja siskonsa, ei me esikoisen kanssa. Kun lapsia tuli toinenkin (jonka mies halusi enemmän kuin minä), sitten tokaisi, että nyt me ollaan perhe.

No, ei olla kauaa tällä menolla.

Vierailija kirjoitti:

Appiukko kyllä oletti, että eläisin, kuten hänkin(miehillä oma maailmansa, josta ei akoille mitään puhuta) on elänyt ja yritti jopa puuttua tyttärensä pitkiin hiuksiin ja farkkuihin.

35-vuotias emäntä vähintään pitää tukkansa nutturalla tai leikkaa polkan tai ottaa kukkakaalipermanentin selä pukeutuu "siveästi".

Kai nyt vanhojen ihmisten seurassa voi panba tissit peittoon ja hameen polviin. Semmosta pikkusta kulissia vaikka tykkäiskin antavista vaatteista.

Kyllä. Mieheni perheessä on ollut todella perinteiset sukupuoliroolit, jossa isä on raatanut töissä elättääkseen perheen ja äiti on ollut kotiäiti. Anopilla on sitten ollut melko paljon aikaa keskittyä lastensa elämään, vielä näiden aikuistuttuakin. Kun minä tulin kuvioihin, anoppi oletti, että minä otan vastuulleni hänen poikansa paapomisen. Nykyään sitten minä saan haukut, jos mies ei ole muistanut esimerkiksi täyttää veroilmoitusta tai soittaa isovanhemmilleen, koska kyllähän se nyt on naisen (oli kyseessä sitten äiti tai vaimo) tehtävä hoitaa asiat miehen puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. On sanonut, että ruoanlaitot ja siivoamiset ja lastenhoito kuuluvat naiselle, kun minä ne lapset olen halunnutkin (yhdessä ne on tehty). Appi sanoo, että isät nyt on tuollaisia, että niitä alkaa kiinnostaa lapset vasta kouluiässä ja anoppi puolestaan, että pienet lapset tarvitsee enemmän äitiä, kun yritän kaikin keinoin osallistaa isää. Lapset siis 4kk vauva ja alle 2v taapero.

Meillä siis riidellään koko ajan (monta kertaa viikossa) siitä, miten vähän mies osallistuu kodin- ja lastenhoitoon ja kun sitten loppuun palamisen partaalla huudan miehelle ja välillä räjähtelen lapsillekin väsymystäni, minua syyllistetään koko miehen perheen voimin. Uhkaillaan, että jos huuto ja riitely jatkuu, niin sitten lastensuojeluun yhteyttä ja pahimmassa tapauksessa lapset kokonaan pois. Siis ihan oikeasti heidän mielestään parempi vaihtoehto, että lapset viedään pois minultakin, joka olen heidät 90% yksin tähän saakka hoitanut ja kasvattanut, kuin että heidän poikansa osallistuisi lastenhoitoon tarpeeksi. Tietävät myös poikansa olevan väkivaltainen minua kohtaan, mutta miehen lyömisestäkin syytetään minua. Olen kuulemma provosoinut, kun olen kehdannut valittaa, ettei mies auta.

En edes pyydä mahdottomia. Vain että mies vahtii lapsia kun olen ruoanlaitossa/vessassa, tai pitää taaperolle seuraa, ettei tuhoa paikkoja sillä aikaa kun imetän vauvaa ja että tekisi oman osansa kotitöistä, kuten tiskeistä ja pyykkien laittamisesta kuivamaan. (Ei tee ruokaa, eikä pyykkää, eikä siivota kuin kerran kuussa jos sitäkään, kun ei auta.) Ei, tekee omia asioitaan ja taapero pyörii aina jaloissa, levittää kaiken ympäri kämppää, ja vauva ei saa ruokarauhaa. Päivät jo hoidan lapsia yksinäni, kun mies on töissä, joten töiden jälkeen sitä kaipaisi edes hetken keskittymisrauhaa ja etenkin sitä kuuluisaa omaa aikaa, mutta sitä saa paljon vähemmän kuin lasten kanssa keskenään, kun taapero vonkaa isiltä pahoja tekemällä huomiota, mitä ei saa normaalisti.

Sanomattakin varmaan selvää, että sanoin miehelle, että jos noin aletaan uhkailla, niin loppuu lasten vierailut isovanhemmilla ja että jos pistää valitsemaan, että joko kasvatan lapset yksinäni (eron jälkeen) tai että mennään lasuun, niin valitsen aina ensimmäisen vaihtoehdon. Minähän ne lapset olen tähänkin mennessä kasvattanut ja hoitanut 90% yksinäni, niin voin ne loputkin 10% hoitaa. Omaa aikaa ja rauhaa en saa sittenkään, mutta ainakaan lasten ei tarvitse kuunnella huutoa sen takia, että isiä ei kiinnosta, kun se huudon suurin syypää on poissa kuvioista. Viettäkööt sitten lasten kanssa aikaa, kun oikeasti kiinnostaa ja jos ei kiinnosta, niin osallistuu sitten vain rahallisesti.

Mies lyö sinua ja perhe uhkailee?? Eroa kuin olisit jo!!!

Tavarat on jo pakattu, miehen muuttoa odotellessa. Vanhempansa auttavat kuulemma asunnon etsimisessä. En tiedä miten aktiivisesti.

Joku kuitenkin kysyy, miksi ei olla muutettu jo lasten kanssa. No, koska ainoat tukiverkot asuvat nyt lähellä ja kahden pienen kanssa tosi hankala lähteä muuttamaan. Helpompaa, että se osapuoli lähtee, joka ei tarvitse niitä tukiverkkoja tai isoa kolmiota yksinään.

Mies yrittänyt viime aikoina osallistua enemmän, kun on lomalla, mutta veikkaan että kesälomansa jälkeen tilanne palaa ennalleen ja jos ei ole siihen mennessä kämppää löytänyt, niin minä alan etsiä asuntoa lasten kanssa. Omat vanhemmat varmaan jaksaisi raahautua pidemmänkin matkaa auttamaan, ja niihin miehen vanhempiin en välitä yhteyttä pitää, jos asenne on tuollainen.