Vähenisiköhän pettäminen, jos siitä seuraisi aina ero
Pohdin. Tuntuu, että pettämisestä on tullut jotenkin sallitumpaa toisille, kun monet eivät eroa vaan nielevät yhden itsetunnolle eniten traumatisoivimmista teoista, yrittävät antaa anteeksi ja jatkavat suhdetta, vaikka lopulta kaikki tietää, että suhde ei ole enää ikinä samanlainen kuin se oli ennen pettämistä.
Olen itse pettänyt ennen tosi paljon. Se on tietenkin mun syy ja mun vastuulla. Aloin kuitenkin miettiä, kun olen lukenut ihmisten kirjoituksia asiasta, että jos mulle olisi laitettu rajat eikä annettu aina anteeksi, olisin todennäköisesti hakeutunut terapiaan huomattavasti aiemmin ja lopettanut pettämisen. Mielestäni pettämisestä pitäisi seurata ero.
Terapian avulla ymmärsin kunnolla, miten valtavan itsekäs olin ja miten paljon olen aiheuttanut tuskaa muille. Se on hirveää ja totta kai kannan vastuun ja kärsin nyt oman osani. Edellisestä omasta pettämisestäni on nyt jo vuosia ja silti usein mietin tekojani ja kadun. En tiedä miettivätkö kaikki muut, on nimittäin alkanut vaikuttaa, että nykyään osaa ei edes kiinnosta. Uskoakseni se johtuu liiallisesta vapaudesta ja individualismista, missä ei enää hahmoteta itseä osaksi paria ja ryhmää, vaan on vain Minä ja Mun oikeudet ja Mun vapaus. Se on hurjaa.
T. Entinen pettäjä
Kommentit (23)
Olet oikeassa. Toiselle osapuolelle kannattaa tehdä selväksi suhteen alussa, että se on deal breaker. Se ei estä pettämistä,mutta korottaa kynnystä.
Jos pettää kerran ja saa anteeksi, rikkomus on helpompi toistaa.
Kaikella on hintansa, sinulla pahoista teoista on seurauksena katumus. Onneksi olet oppinut, moni ei muutu koskaan.
Kerroin vaimolle sala-suhteesta ja eroa ei tullut kunhan lopetin suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa. Toiselle osapuolelle kannattaa tehdä selväksi suhteen alussa, että se on deal breaker. Se ei estä pettämistä,mutta korottaa kynnystä.
Jos pettää kerran ja saa anteeksi, rikkomus on helpompi toistaa.
Tämä on totta. Rajat on hyvä käydä läpi heti alussa. Aivan varmasti nostaa kynnystä.
Pitääkö mennä senkin takia terapiaan ettei kykene olemaan rehellinen itselleen ja muille?
Itse olin epäkypsä enkä osannut puhua suhteissa näkymättömyyden kokemuksistani. Tunsin ja huomasin kyllä, että silloiset kumppanini olivat ihastuneita ja rakastuneita minuun, mutta se mikä hämmensi oli sellaisen todellisen tutustumisen puuttuminen.
Olen aina ollut muiden mielestä tosi kaunis ja ollut tosi suosittukin. Itse olen kyllä aina lähinnä ihmetellyt miksi. En kokenut tunnetasolla itse niin, johtuen rikkinäisestä lapsuudestani. Mutta koin noissa suhteissanikin, että todellisella minulla ei ollut niin väliä.
En tiedä olenko liian tarkka, mutta olen aina ollut tosi kiinnostunut muista ihmisistä, heidän ajatuksistaan ja tunnoistaan ja oikeasti halunnut tutustua heihin sen sijaan, että ihastuisin omiin mielikuviini. Törmäsin kuitenkin noissa suhteissa siihen, että alun tutustumisen jälkeen ja sen jälkeen, kun oltiin sovittu parisuhteesta, toisen osapuolen aktiivinen yritys oikeasti tutustua sisäiseen maailmaani loppui. Heille ikään kuin riitti vain se pinta ja, että vain olin. Minulle tästä seurasi se, että aloin kokea, että sisäisellä minulla ei oikeastaan olekaan niin väliä. En tiedä mitä oikeasti tarkoitetaan "pitää itsestäänselvyytenä", mutta siltä musta tuntui. En osannut ottaa asioita puheeksi enkä käsitellä tunteitani. Oli jotenkin ihan automaattista jo jossain välissä hakea muualta näkyväksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksia. Vaikka eihän mitkään yhden illan jutut sitä anna kuin pieneksi hetkeksi. Se oli myös koukuttavaa.
Ei me määritelty myöskään mitään sopivia rajoja suhteessa, miehet pitivät itsestäänselvyytenä uskollisuuttani. Jotenkin inhottavan itsekkäästi käytin sitä hyväkseni.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö mennä senkin takia terapiaan ettei kykene olemaan rehellinen itselleen ja muille?
Omasta mielestäni kannattaa, jollei nyt ole jotain vakavaa persoonallisuushäiriötä. Oman pettämiseni taustat on rikkinäisestä lapsuudenkodista. Hain siis apua siihen kaikkeen, pettäminen oli ikään kuin oire. Tuhoisa sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Kerroin vaimolle sala-suhteesta ja eroa ei tullut kunhan lopetin suhteen.
Miten teillä menee? Miksi sä petit?
Vierailija kirjoitti:
Kaikella on hintansa, sinulla pahoista teoista on seurauksena katumus. Onneksi olet oppinut, moni ei muutu koskaan.
Totta ja se katumus ja oma tuska on ollut hirveän tärkeää, että olen kasvanut ulos pettämisestä ym. Huolestuttaa lähinnä muutaman tutun asenne omiin touhuihin. Mä tiesin aina, että teen väärin, vaikka toki kaikenmaailman itsepetoksilla ja valheilla uskottelin itselleni, että "mitä väliä".
En usko että pettäminen vähentyisi vaikka pettämisestä seuraisi aina ero. Ihmiset on erilaisia. Eihän tätä voisi soveltaa esim. ihmisen kanssa jolla on seksiaddiktio. Seksiriippuvainen ei parane kuin ehkä terapialla, jos sillonkaan eikä siihen erot auta. Sitä ei aina muisteta että jossain tapauksissa pettäjä satuttaa myös itseään pettämällä, yleensä petettyä tsempataan, mikä on kyllä hyvä juttu. Ihminen joka sarja pettää, voi peilata omaa käytöstään toiseen ja ajattelee että puolisokin pettää (vaikka se ei olisi totta). Se ei helpota pettäjän oloa, vaan hänelle voi tulla paska olo, joka tosin on itse aiheutettua.
Vierailija kirjoitti:
En usko että pettäminen vähentyisi vaikka pettämisestä seuraisi aina ero. Ihmiset on erilaisia. Eihän tätä voisi soveltaa esim. ihmisen kanssa jolla on seksiaddiktio. Seksiriippuvainen ei parane kuin ehkä terapialla, jos sillonkaan eikä siihen erot auta. Sitä ei aina muisteta että jossain tapauksissa pettäjä satuttaa myös itseään pettämällä, yleensä petettyä tsempataan, mikä on kyllä hyvä juttu. Ihminen joka sarja pettää, voi peilata omaa käytöstään toiseen ja ajattelee että puolisokin pettää (vaikka se ei olisi totta). Se ei helpota pettäjän oloa, vaan hänelle voi tulla paska olo, joka tosin on itse aiheutettua.
Ei varmasti kaikilla ihmisillä. Itse uskon, että jos alussa keskustellaan rajat auki ja tehdään selväksi, että se on kerrasta poikki, ei ihan kaikki pettäjät lähde leikkimään tulella.
Siinä vaiheessa kun pettää puolisoaan on se ihan se ja sama mitä se vinkuu. Ero tulee. Miksi jäisin suhteeseen katsomaan ihmistä jota en kunnioita pätkääkään ja inhoankin niin paljon että petän sitä.
Kerroin vaimolleni kaikki 15 vuoden aikana tapahtuneet pettämiset. Edelleen ollaan yhdessä.
Meillä jokaisella on himot ja halut. Vaimo oli puolestani onnellinen että olis saanut sitä mitä olin halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Kerroin vaimolleni kaikki 15 vuoden aikana tapahtuneet pettämiset. Edelleen ollaan yhdessä.
Meillä jokaisella on himot ja halut. Vaimo oli puolestani onnellinen että olis saanut sitä mitä olin halunnut.
Jos pitää pettää niin mikset vaa jätä? Koska selkeesti et vaimoasi rakasta tarpeeks tai sitten vaa narsismi syynä. Ehkä siksi että vaimon itsetunto alhaalla ja sä et ketää löytäisi joka kahtelisi sitä että makaat muiden kanssa.
Ennenhän erot oli harvinaisempia kun jo epäilys uskottomuudesta saattoi päätyä perhesurmaan.
Toivottavasti ap:lla ei ole lapsia. Lapset aistii tosi herkästi vanhempien pettämisen. Oireilevat sitten myöhemmin, vaikka eivät sillä hetkellä oireilisikaan, kun vanhempi pettää toista vanhempaa.
Onko kukaan muu pohtinut tällaisia?