pyllylle läimäytys

myös luunapit ja tukistaminen. Kaikki fyysinen väkivalta lasten rankaisuna. Muistaakseni vuodesta 1984.

Itse on hyväksy minkäänlaista ruumiillista rangaistusta lapsen kasvatuksessa, oma (olen tässä asiassa aika mustavalkoinen) mielipiteeni on että kasvattajassa on vikaa jos muita keinoja ei enää ole. Lapsi ei IKINÄ tarvitse minkäänlaista väkivaltaa. Piiskan atamisessa kasvatusmielessä tai lapsen hakkaamisessa ei ole kovinkaan suurta eroa, molemmat ovat puolustuskyvyttömää ihmistä kohti harjoitettua väkivaltaa. Tilanne on mielestäni sama jos " saisit" lyödä tms vaikka puolisoasi kun hän ei käyttäydy kuten haluat. Mutta tosiasiahan se on että Suomessakin perheväkivalta, kaikissa muodoissaan, on valitettavan yleistä, eikä siinä paljon lait auta.



Jyrkästi väkivaltaa (etenkin lapsia kohtaan) vastustava Tipy

Itseäni näissä keskusteluissa jää aina vaivaamaan yksi asia ja nyt aionkin sitä kysyä.

Mikä on se tilanne missä muu kuin ruumiillinen rangaistus ei tehoa? Tai siis paremmin mikä on se toiminta mitä toivotaan. Siis esim. jos taapero kielloista huolimatta jää tielle makaamaan, niin eikö luonnollista olisi kaapat

a muksu kainaloon ja mennä? Jos taapero kielloista huolimatta satuttaa sisarustaan, eikö hänet poisteta tilanteesta? Jos taapero sohlaa ja sotkee ruokapöydässä, eikö hänet nosteta pois pöydästä? Jos lapsi kiukuttelee-

MITÄ SITTEN? En siis kertakaikkiaan keksi tilannetta joka oikeuttaisi minut satuttamaan lastani...

ja yhdyn jo edellä vastanneisiin: näin tuleekin olla. Minusta ei ole mitään järkeä ensin kieltää lasta lyömästä/tönimästä yms. toisia, jos aikuinen sitten läpsii ja lyö. Kyllä asiat pitää selvittää muulla tavalla kuin fyysisellä rankaisulla. Eikö kadulla maahan heittäytyvää lasta voi vaan napata syliin? Ja asiasta voidaan keskustella sen jälkeen. Samoin jos lapsi tönii muita, poistetaan tilanteesta ja asia selvitetään puhumalla ja anteeksi pyytämällä.

Mielenkiintoista keskustelua. En kyllä ole perheväkivaltaa harjoittava epätoivoinen äiti, vaikka semmoisen kuvan olette saaneetkin.

Totta, että nykyisessä kotimaassani katukuvassa näkee turhan paljon kun äiti läpsii mihin milloinkin, ja saattaa raahata hiuksista tms. lastaan kotiin.. Täällä ollaan vielä vanhanajan kasvatusmenetelmissä. Ja siksi ns. läpsäytys pyllylle on erittäin normaalia, jopa puolet lääkäreistä sallivat sen kasvatukseen kuuluvana keinona. En tietenkään ole itsestäni ylpeä, kun puhun että on tullut itsekin tuota käytettyä, mutta maassa maan tavalla. Kun sanoin ettei ole muuta mahdollisuutta, tarkoin esim. tilannetta jossa kaupasta käydessäni kädet täynnä painavia kasseja taaperoni päättää saada kiukkukohtauksensa keskellä suojatietä, pidän tuota tehokkaana vaihtoehtona, yksi kerta on riittänyt tuossa tilanteessa, nyt riittää kun varoitan ja neiti lopettaa kiukuttelun heti. En yksinkertaisesti saa kaapattua neitiä kainalooni.

Asiasta on joskus kovastikin keskusteltu tällä palstalla. Silläkin uhalla, että saan kukkahattutädin maineen: mun mielestäni lapsen lyöminen, läimäyttäminen, tukistaminen, " nippaisu" yms. ovat väkivaltaista käytöstä, jota en hyväksy. " Maassa maan tavalla" on mielestäni huono perustelu: en hyväksy ruumiillista kuritusta mieheni kotimaassa käydessämme eikä sitä hyväksy myöskään mieheni.



Jäin miettimään, että mitä sitten, kun " läimäytys" pyllylle ei enää auta. Tukasta kiinni? Eipä ole meidänkään likkamme ollut helpoimmasta päästä, mutta kun on etukäteen itseltään kieltänyt ruumiillisen kurituksen vaihtoehdon, on ollut pakko keksiä muita keinoja. Lasketaan kolmeen, suunnataan huomio muualle, keksitään kilpailu jne. Ennen kaikkea yritetään ennakoida hankalat tilanteet.

että eikö aikuisen mielestä ole oikeasti hirveetä kun oma lapsi pelkää?? Tarkoitan siis sitä että on esim. läimäittänyt lastaan ja seuraavalla kerralla tehoaa jo uhkaaminen, silloinhan se tarkoittaa että lapsi pelkää saman toistuvan ja tottelee. Tämä on asia joka ei mene päähäni, minusta olisi hirveää ajatella lapseni pelkäävän että lyön häntä tms. Enkä tosiaan usko olevan mitään tilannetta jossa väkivaltainen " kasvatus" olisi oikeutettua.



Tipy

Eli sisarustaan satuttavan lapsen voi nostaa pois tilanteesta ja vieda vaikka toiseen huoneeseen, mutta sen voi (ja pitaisi aina) tehda lasta satuttamatta. Sama patee tuohon maahan heittaytyvaan tai ruokapöydassa sotkevaan lapseen. Ja erityisesti jos vaikka lapsi juoksee autotielle niin eihan siiina auta muu kuin ihan fyysisin keinoin hanet sielta hakea pois. Mutta tuossa " poistamistilanteessa" aikuisen kosketus ei saa tietenkaan satuttaa lasta! On ihan eri asia nostaa lapsi paattavaisella otteella pois jostain paikasta kuin riuhtoa ja repia hanet pois.



Vahan toistakin nakökulmaa asiaan: Olin pitkaan työni vuoksi lasten kanssa tekemisissa entisessa asuinmaassani Valimeren rannalla. Siella lasten fyysinen kurittaminen on valitettavasti ihan arkipaivaa ja sosiaalisestikin ihan hyvaksyttya. Oli muuten tosi vaikea, monen kohdalla taysin mahdotonta saada lapsia noudattamaan yhtaan mitaan saantöja " pelkastaan" puhumalla ja asioista sopimalla, kun monet lapset olivat oppineet pienesta asti etta aikuinen on " tosissaan" vain silloin kun satuttaa lasta fyysisesti sanojaan painottaakseen!



Lasten fyysinen kurittaminen on todellinen pirun kierre. Mita enemman kuritetaan, sita vahemman lapsi " ottaa tosissaan" aikuisen puhetta. Ja sita enemman aikuinen tukeutuu tuohon monesti tassakin ketjussa mainittuun todella surkeaan tekosyyhyn " ettei mikaan muu auta" .



Ja viela viimeinen pointti: Jos harrastaa luunappeja, pyllylle tai sormille napauttamista tai muuta vastaavaa, kannattaa ainakin yrittaa asettaa itsensa hetkeksi lapsen asemaan. Kannattaa miettia, milta tuntuisi jos oma puoliso tai vaikka pomo tukistaisi tai löisi pyllylle joka kerta kun kokisi etta on tapahtunut hanen tahtonsa vastaista...

mutta minä käsitin asian niin että juuri samaa Lilykin tarkoitta. Siis että lapsen voi kyllä poistaa paikalta/tilanteesta, mutta sen lisäksi muu ei ole " sallittua" . Eli tietenkin voi olla tilanteita joissa lapsi pitää poistaa, mutta ikinä ei tilannetta jossa pitäisi lyödä/läimäistä tms.



Tipy

Taidan ilmaista itseäni aika epäselvästi, kun tulin näin totaalisen väärinymmärretyksi :)

Olenkohan vähän väsynyt, mutten oikein edes ymmärtänyt miten sinä minut ymmärsit... Jotenkin väärin kuitenkin.



Pointtini oli, etten ymmärrä miksi lasta täytyisi jossain tilanteessa kurittaa ruumiillisesti. En vain keksi mitään sellaista tilannetta. Ja kyllä, poistaminen jostain tilanteesta esim kantamalla vastaan hangoitteleva lapsi, on eri asia kuin satuttaminen, sehän on selvä.



Mutta mikä on se maaginen hetki kun " mikään muu ei auttanut" , sen haluaisin tietää?

Tuo " kun mikaan muu ei auta" on lausahdus, jonka olen kuullut aika monen sellaisen aidin suusta jotka antavat lapsilleen luunappeja, tukistavat tms. Se on minusta turhaa selittelya, jolla yritetaan oikeuttaa lapseen kohdistuva fyysinen kuritus. Esimerkkina yksi tuttavani jolla on 3v ja 8kk lapset: 3v saa luunapin heti jos vahankaan nayttaa silta etta han aikoo kiusata pikkusisarustaan. Ja aiti nimen omaan vaittaa " ettei mikaan muu auta" . Tuo on minusta surullista.

Ei. Meidän perheessä ei totuteta lasta navan alle kohdistuvilla rankaisuilla tottelemaan. Ainoa keino, millä saan uhmiksen kuriin on edelleenkin aresti- Tovi yksin makuuhuoneessa kesken leikkien. Tehoaa kummasti...

Meillä on myös todella vilkas poika, joka tosiaan osaa testata rajoja ja vanhempien pinnan pituutta. Olen samaa mieltä edellisten kanssa siinä, että jos läpsimiseen, luunappeihin tms. menee, on peli jo menetetty. Meilläkin tehokkaimmaksi keinoksi on osoittautunut jäähylle lähettäminen.



Ymmärrän tosin alkuperäistä kysyjääkin, hän tuskin tarkoittikaan, että olisi hyväksyttävää varsinaisesti lyödä lasta, vaan esim. näpäyttää sormille jos tuhannetta kertaa kosketaan esim. kodinkoneisiin, joihin on kielletty koskemasta. Luultavasti siinäkin se jäähy on kyllä tehokkaampi ja pitkällä tähtäimellä kannattavampi rankaisukeino. Mutta jos puhutaan että mikään muu keino ei auta, niin tuskin se esim. sormille näpäyttäminenkään auttaa - luultavasti lapsi on kuitenkin kohta taas räpläämässä kiellettyä kohdetta. Se on vaan niin, että vilkkaan ja mahdollisesti uhmaikäisen taaperon kanssa voi olla raskasta ja hermoja raastavaakin, mutta siinä se vanhemmuus punnitaan - itse täytyisi jaksaa olla kärsivällinen ja pysytellä tilanteen ulkopuolella, eikä taantua lapsen tasolle. Ja tämä ei tosiaankaan tarkoita, että olisi itse joku superäiti, vaan kyllä sorrun turhan usein huutamaan ja pomppimaan tasajalkaa. En kuitenkaan missään nimessä haluaa satuttaa lastani, raivoamisesta tulee jo mieletön morkkis. Yritän aina jälkikäteen keskustella lapsen kanssa ja selittää mistä hermostumiseni johtui. Luulen, että omista huonoista tavoistaan on helpompi päästä eroon, jos ensin myöntää ne itselleen.



Joku kysyi, eikö tunnu pahalle jos lapsi pelkää. Itselleni ainakin tulee kamala olo, jos lapsi alkaa itkemään jo pelkän huutamisen seurauksena. Varmasti kaikista tuntuu pahalle, jos lapsi pelkää, mutta hyvän vanhemmuuden keinot ovat valitettavan usein hukassa. Mutta sitä vartenhan nämäkin palstat on, että täällä voi purkaa oloaan, kysyä vinkkejä ja vaihtaa kokemuksia! Itselleen kannattaa olla armollinen, täydellisiä vanhempia ei olekaan, mutta aina täytyy silti pyrkiä siihen suuntaan!

Lähes yksimielisesti suomalaiset äidit tuntuvat tuomitsevan fyysisen rankaisemisen, ja hyvä niin. Itsekin vihaan kaikkea toiseen kajoamista, ja pidän lakia kaiken kaikkiaan onnistuneena. Lapsi pelkää kuitenkin myös muuta kuin fyysistä kaltoin kohtelua.



Tosi usein olen nähnyt, miten tuossa 2-3 vuoden iästä eteenpäin suloiset lapset muuttuvatkin yhtäkkiä " kiusankappaleiksi" , joita puhutellaan ärtyneellä äänellä, heille tiuskitaan, huudetaan ja käytetään muutenkin halventavia ja loukkaavia äänensävyjä ja sanontoja. Tai ehkä tämä havaintoni johtuu siitä, että näen muiden tuonikäisiä pääasiassa kauppakeskuksissa ja puistoissa, joissa on tietysti välillä tosi stressaavia tilanteita. Mutta silti mietityttää: olemmeko keskittyneet liikaa fyysiseen koskemattomuuteen, jolloin henkinen puoli saa rehottaa miten vain?



Välillä ajattelen, että välimerenmamman pyllyn läimäytys voi jättää lapseen paljon pienemmät henkiset arvet kuin " sinä se et ikinä osaa olla kunnolla" ja " ensi kerralla jätän sinut kyllä yksin kotiin" -uhkailut.



Tästä muuten oli hyviä esimerkkejä " lapsen mielenterveyden tukeminen" -oppaassa, jota neuvolat jakavat - ehkä ongelma sittenkin on siis ainakin jollain tasolla huomattu. Itse huomasin, että herkkä esikoisemme ahdistuu valtavasti, jos äiti suuttuu ja huutaa vihaisena, ja olenkin joutunut käymään itseni kanssa kovan koulun tässä asiassa. Olen myös tuon oppaan innostamana alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten lapselle puhun.



Summa summarum: takakireä ja asenneongelmainen vanhempi joka ei lyö lastaan ei välttämättä ole ainakaan yhtään sen parempi kuin se pyllylle läimäyttävä, jonka kaikki heti teilaavat.

Olen samaa mieltä asiasta!

Niinkuin sanoit, kukaan äiti ei ole täydellinen! Huomaamatta muutamasta pyllylle läpsäytykestä meidän taapero on erittäin tasainen vilkas pikkuneiti, eikä ollenkaan pelkää vanhempiansa. Itsekin puhuu tietävänsä mitä seuraa jos ollaan oikein tuhmia. Jäähypenkki meilläkin käytössä kaiken aikaa.

Eiköhän kaikki vanhemmat kasvata lapsiansa sen mukaan jonka parhaaksi näkee. Onhan meidätkin useammat kasvatettu kovalla kädellä, mutta emme ole silti sen dramatisoituneita kuin muutkaan. Eriasia on tietenkin lapseen kohdistuva väkivalta, joka ei todellakaan ollut tämän keskustelun aihe...

Kiitos kaikille vastanneille, suomen äidit!

Kyllä herkkään lapseen voi jättää jälkensä se yksikin läimäytys tms. Omat vanhempani ovat kasvattaneet lapset periaatteella, että kerran pitää jokaiselle antaa selkäsauna, jotta ymmärtävät kunnioittaa vanhempiaan. Ja selkäsauna oli tyyliin pari kunnon läimäytystä pepulle. Väkivaltaa ei siis sen enempää käytetty, mutta tuo kyseinen tapahtuma omalta kohdaltani on kyllä jäänyt lähtemättömästi mieleeni, olen ollut silloin n. 4-v. (äitini kertoman mukaan) ja muistan tapahtuman ja nöyryytyksen tunteen edelleen. Sitä samaa en halua omien lasteni kokevan.

Omassa nykyisessa asuinmaassani on myoskin lapsen ruumiillinen rankaisu yleista. En voisi kuvitellakaan menevani " maassa maan tavalla" -menetelman mukaan. Mielestani laimaytys pyllylle, tukistaminen, luunapit yms. ovat vakivaltaa ja olen tassa asiassa mieheni kanssa ehdottoman mustavalkoinen eika harmaata aluetta ole.



Kuinka selittaa lapselle, etta aikuinen saa laimayttaa mutta lapsi ei? " Tee toisille niinkuin toivoisit itsellesti tehtavan" . Mina en ainakaan hyvaksy itselleni tehtavan minkaanlaista fyysista kajoamista, oli kysymys vaikka kuinka pienesta tukistamisesta tai luunapista.

... välillä kun ottaa niin pahasti aivoon, että tekis mieli heittää lapsi seinään... Silloin kyllä on tullut napattua kainalosta aika kovakouraisestikin kiinni ja istutettua tuolille tms. Läpsinyt en ole enkä periaatteessa hyväksy mitään väkivaltaa, mutta niin se vain äidin pimeä puoli joskus yllättää itsensäkin, ja kaipa se tuollainenkin oman raivon " piilopurkaminen" (että puristaa lasta vähän liian lujaa tai viskasee pehmeälle sohvalle vähän rivakammin kuin olisi tarpeen) on eräänlaista väkivaltaa sekin. Mutta tuskin se nyt mitään kamalia traumoja jättää, toivottavasti ei!

Tätä keskustelua lukiessa alkoi tulla jo sellainen olo, että täytyyköhän tässä lähteä ilmiantamaan itsensä poliisiasemalle ja antaa sosiaalitantoilla hoitopaikan osoite, että voivat käydä hakemassa lapseni parempaan hoitoon. Vaikutti nimittäin ihan siltä, että olen maailman ainoa äiti, joka ei hallitse hermojaan, vaan joskus tarttuu lasta liian lujaa kiinni, kun millään äänenvolyymillä annettun käsky ei enää toimi. Itselläni nimittäin on useamminkin kuin kerran tullut käytettyä fyysistä rangaistusta nimeltä " retuuttaminen" , eli olen ottanut liian lujaa käsivarresta kiinni tai kopannut liian rajusti kainalooni vyötäröltä kiinni ja vienyt millioin eteiseen puettavaksi, milloin jäähylle. Mitä tarkoitan " liian lujalla" ? Sitä, että puristan lujempaa kuin mikä on riittävää, että tenava tulee perässä / pysyy kyydissä.



Kyllä, tiedän, se ei ole lain hengen mukaista, mutta kun kertakaikkiaan mun hermot ei kestä. Joskus sitä on itsestä niin pimeitä puolia esillä näiden lasten kanssa, että ihan hirvittää. Juuri tätä oletan Greettankin tarkoittaneen. Ollaanko me ainoita, vai ihanko totta kaikki muut äidit hellitsevat hermonta ja pitävät näppinsä pilteistä erossa?

On kamalan helppoa toistella hurskastelevaa mantraa siitä, miten meillä ei koskaan ja me ei hyväksytä ja on se niin väärin. Ja kaikki nyökyttelevät rytmikkäästi.



Mietin juuri samaa kuin edellinen kirjoittaja, kun aiemmin mainitsin huutamisen ja tiuskinnan. Tilanteet on tosi vaikeita välillä. Jokainen äiti on huomannut, että suuttuminen ei auta mitään ja karjuminen vain pahentaa tilannetta. Lyöminen on laitonta ja muutenkin julmaa. Mutta silti jokin jäi kaihertamaan tässä keskustelussa.



Minullakin on kokemusta yhdessä Välimeren maassa asumisesta, ja silloin lähipiiriimme ei kuulunut yhtään niin kireää äitiä kuin täällä " väkivallattomassa" Suomessa olen tavannut. Sellaista halventavaa äyskimistä en kuullut koskaan. Näin kyllä pyllylle läppäisyjä, mutta nekin olivat jotenkin... hmmm... tämä kuulostaa tässä ketjussa nyt tosi epäortodoksiselta sanoa näin, mutta jotenkin sellaisia _rakastavia_ läpsyjä. Ja vaikka monet naiset tekivät hurjasti töitä perheensä eteen, sellaista uhrautuvaa, hampaat irvessä raatajan mentaliteettia en tavannut.



Ei minulla ole tästä mitään teoriaa, enkä osaa sanoa mistä meillä on kysymys. Minun mielessäni nämä kysymykset liittyvät jotenkin siihen, millaisia keinoja aikuisella on selvitä hankalista tilanteista, ja miten tietty keinottomuus sitten purkautuu. Aihe on jonkinlainen tabu, siitä ei saa otetta ja kaikki mitä haluaisi sanoa, näyttää kirjoitettuna ihan kummalta ja väärältä.