Tuntuu, että kaikki muut tekee lasten kanssa vaikka mitä, mutta meidän lasten kanssa ei vain onnistu mikään

Muilla mies varmaan osallustuu ja auttaa niin onnistuu.

Sitä kutsutaan kasvatukseksi. Sitä harrastamalla saadaan lapsista kelvollisia julkisille paikoille. Jos lapsillasi on diagnoosi, pyydän kommenttiani anteeksi.

Et tee mitään väärää. Päinvastoin teet oikein kun et rasita lapsia muutoksilla joita he eivät ole vielä valmiita kohtaamaan. Matkustaa ehtii myöhemminkin. Lapset kasvavat ja kyllä he sitten siinä noin 10v iässä rupeaa jo itse haluaa huvipuistoon ja muuta mitä muutkin lapset tekevät.

Kasvatus, se ratkaisee monta asiaa. Lasten kanssa pitää opetella ennakoimaan, aloittakaa pienistä retkistä. Evästä, pientä syötävää mukaan estämään nälkäkiukkua. Myös juotavaa. 

Hyvin pieni osa lapsiperheitä tekee mitään isompia matkoja, nää ihmiset jotka matkustavat paljon tuovat vaan paljon itsensä esiin. Meidän pihasta yksikään lapsiperhe ei ole koko kesänä käynyt kesämökkiä kauempana.

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan kasvatukseksi. Sitä harrastamalla saadaan lapsista kelvollisia julkisille paikoille. Jos lapsillasi on diagnoosi, pyydän kommenttiani anteeksi.

Ei ole diagnoosia. Ja parhaani mukaan niitä kasvatan koko ajan. En vain ole keksinyt tapaa millä kasvattaa sellaiseksi, että ei vihaisi muutoksia tai ei yhtäkkiä väsähtäisi niin että heittäytyy kadulle makaamaan eikä siitä liiku jne (en jaksa kantaa väkisin noin isoja, jotka heittäytyvät täysin löysiksi). Ap

Meillä on kaksi ADHD lasta ja voidaan mökkeillä ja matkustaa

Meillä joskus sama juttu: vanhempi lapsi sai esikouluiässä ADGH - diagnoosin ja toinen lapsi muutoksi inhoava! Mies EI myöskään osallistunut mihinkään, esim. Jos mentiin kylpylään niin olin lasten kanssa altaalla, koska miestä väsytti. En sitten mennyt mihinkään sellaiseen paikkaan missä en ollut varma, että selviän lasten kanssa - yksin-, vaikka mies oli näennäisesti mukana.ei käyty ulkomailla, ei Haltilla vaeltamassa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin pieni osa lapsiperheitä tekee mitään isompia matkoja, nää ihmiset jotka matkustavat paljon tuovat vaan paljon itsensä esiin. Meidän pihasta yksikään lapsiperhe ei ole koko kesänä käynyt kesämökkiä kauempana.

Meillä ei ole edes kesämökkiä, vuokramökki voitaisiin ottaa ellei automatkat olisi yhtä huutoa (mies ei suostu osallistumaan jos on) ja jos lapset suostuisi nukkumaan vieraassa paikassa eikä valvoisi siellä melkein koko yötä ja sitten kiukuttelisi väsyneenä päiviä. Ap

Oli nautinto eräässä taidemuseossa, jossa oli perheitä, kaikki kulkivat hiljaa rauhassa ihastellen taidetta, ne lapsetkin siis. Sai keskittyä taiteeseen, vaikka tiesin, että siellä oli muitakin.

Aloittaja, ruvetkaa harjoittelemaan rauhallisuutta vähän kerrallaan paikoissa, joista pääsette nopeasti ulos tarvittaessa. Esim. reissu lähikirjastoon, jossa pitää olla hiljaa ja asioida rauhallisesti. Opeta säännöt kotona valmiiksi. Jos menee hulinaksi, heti ulos, sääntöjen kertaaminen ja sitten uusi yritys.

Muutosten sietämiseen auttaa se, että kerrot etukäteen, mitä tänään tapahtuu ja miten pitää olla esim. siellä kirjastossa ja mitä seuraa, jos ei tottele.

Symppaan sinua! Oma lapseni oli n.4-7-vuotiaana helppo matkakaveri ja myös muualla oli suht vaivatonta käydä. Sitten alkoi tulla omaa tahtoa, kaverisuhteet syveni ja joku museokäynti äidin kanssa ei kiinnosta.

Kesältä odotin paljon, mutta muutos on tapahtunut vuodessa. En halua pakottaa lasta, koska kansallispuistokierros ei vaan ehkä oikeasti ole lapsesta kiva juttu ja lähimetsä riittää. Matkat kyllä toteutan aina, niistä en tingi, mutta muuten koitan nyt luovia niin, että meillä molemmilla on mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi ADHD lasta ja voidaan mökkeillä ja matkustaa

No anna minulle muutama hyvä neuvo miten se onnistuu.

Ap

Kouluta se vetelä mies ensin auttamaan lasten kanssa ja sitten lähdette reissuun

Ihan ovat pieniä lapsia vielä. Kaikki arjesta poikkeava voi olla haastavaa. Veikkaan, että matkustavilla pikkulapsiperheillä on kaksi erittäin aktiivista vanhempaa, jotka kantavat vastuuta ja huolehtivat asioista tasapuolisesti yhdessä.

Sulle on sattunut sellaisia tuttavia. Musta taas tuntuu, että kaikkien muiden lapset on syntymästään asti aivan hirveitä parkujia ja niskapaskantajia eikä niiden kanssa voi koskaan lähteä minnekään ja lasten kanssa kaikki on mahdotonta, käydä töissä, levätä kotona, puuhastella kotona, käydä missään... Tai sitten muutamat tällaiset vanhemmat, joiden elämä lasten kanssa on hirveää, ovat tuttavapiireissäni saaneet muut varuilleen, etteivät vaikuttaisi epäempaattisilta "leuhkimalla" kuinka normaalia tai kivaa heillä on lasten kanssa. Meillä sujuu lasten kanssa itse asiassa kaikki, yrittäminen, opiskelu, matkustelu, kaikki harrastaminen, yökyläilyt... mitä näitä nyt onkaan. Tuntuu, että olen tuttavistani ainoa onnekas, mutta voi toki olla, etteivät muutkin piilottavat sen onnensa.

Vierailija kirjoitti:

Kouluta se vetelä mies ensin auttamaan lasten kanssa ja sitten lähdette reissuun

Tämä tuntuu olevan vielä paljon vaikeampaa kuin lasten kasvattaminen, ellei jopa mahdotonta. Ap

Tuossa tapauksessa hiljaa hyvä tulee ja vähemmän on enemmän.

Aloitatte lyhyemmistä matkoista. Ei ole pakko kiivetä heti Haltille, tehkää lyhyt retki lähimetsään tai kaupungille, missä nyt haluaisittekaan reissata. Eivät lapset osaa, jos eivät ole tottuneet.

Vierailija kirjoitti:

Oli nautinto eräässä taidemuseossa, jossa oli perheitä, kaikki kulkivat hiljaa rauhassa ihastellen taidetta, ne lapsetkin siis. Sai keskittyä taiteeseen, vaikka tiesin, että siellä oli muitakin.

Aloittaja, ruvetkaa harjoittelemaan rauhallisuutta vähän kerrallaan paikoissa, joista pääsette nopeasti ulos tarvittaessa. Esim. reissu lähikirjastoon, jossa pitää olla hiljaa ja asioida rauhallisesti. Opeta säännöt kotona valmiiksi. Jos menee hulinaksi, heti ulos, sääntöjen kertaaminen ja sitten uusi yritys.

Muutosten sietämiseen auttaa se, että kerrot etukäteen, mitä tänään tapahtuu ja miten pitää olla esim. siellä kirjastossa ja mitä seuraa, jos ei tottele.

Lapseni eivät juokse ja riehu kirjastossa tai taidemuseossa vaan ensimmäinen haaste on edes saada heidät sinne. Näkevät ovelta että jotenkin outo tai vääränlainen paikka heidän mielestä eivätkä suostu millään houkuttelulla edes sisälle. Tai siis toinen, vähän vaihtelee kumpi. Ja samalla toista alkaa kiukuttamaan, koska toinen hankaloittaa. Siinä olen sitten yksin museon ovella täyden stopin tehneen tenavan ja siitä suuttuneen toisen tenavan kansaa miettimässä miten selviän tästäkin yksin. Lopulta molemmat vain itkee, eri syistä tosin. Ja minä pidättelen omaa itkua, kun kaikki on niin vaikeaa. Ap

Kiipeää Haltille 3-vuotiaana? Eli siis kävelee 110 km jos menee Suomen puolelta, tai sitten sitä saatnan jyrkkää Norjan reunaa? Ootko nyt ihan varma ap?