Oudoin seksikokemuksesi?
Mikä on oudoin seksikokemuksesi. itselläni on sellanen et oltiin kaverin kanssa saatu kämpille baarista sellanen pikkasen oulleempi tyttö. alettiin hommiin. tyttö istu sängyllä, me seistiin sen edessä ja se imeskeli meijän kaluja siinä vuorollaan. sit se yhtäkkiä tarraa niistä kummastakin kiinni ja alkaa hieroo niitten päitä vastakkain ja hihittää sitten:"hih, hih, jätkät homoilee". sit se taas jatko imeskelyä ku ei mitään.
Kommentit (129)
Olin aikoinaan tinder treffeillä. Olimme sopineet tapaamisen kauppakeskuksen ovelle. Mikä olikin tyhmä idea kun ihmisiä kulkee ohi etkä tiedä kuka on oikea nainen. Luulinkin hänen kävelleen ohi ja tehneen oharit kun oli jo kymmenen minuuttia myöhässä.
Ajattelin odottaa minuutin ja lähteä, mutta samassa paikalle tulikin nainen joka pahoitteli myöhästymistä koska ei ollut osannut päättää mitkä alusvaatteet pukee. En tähän osannut sanoa mitään koska en keksinyt syytä miksi olisi tärkeää mitkä alusvaatteet ovat, koska olimmehan kauppakeskuksessa.
Kiertelimme kauppoja sekä kävimme kahvilla. Juttu luisti hyvin ja tuli puheeksi alusvaatteet koska oli lähellä treffien peruuntuminen.
Nainen halusikin, että lähtisin itse sanomaan mitkä hänen vartalolleen sopii parhaiten. Tiesin näkemättäkin hänelle sopivan mitkä tahansa mummo mallitkin koska vartalo oli kerrassaan upea.
Alusvaateliikkeessä kierrellessä näytin välillä mikä voisi olla hyvä mutta vaikutti ettei mikään ollut sellainen josta nainen olisi kiinnostunut. Tässä vaiheessa alkoikin itseäni kiinnostaan mitkä hän oli pukenut kun pitkään oli miettinytkin eikä mikään esittämäni malli kiinnostanut.
Ehdotinkin lähtöä naisen kämpille ja tähän hän suostui hymyillen. Kymmenen minuuttia käveltyämme saavuimme hänen asunnolleen ja kysyin suoraan, että panettaako. Tähän hän vastasi ei. Menimme istumaan sohvalle ja katselimme Salkkareita. Jonka jälkeen sovimme näkevämme huomenna uudestaan ja läksin käveleen kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
poikaystävän kanssa kerran pelehdittiin ruokatunnilla työpaikan varastohuoneessa. poikaystävä nuoli mulle orgasmin ja pyysi sitten, että ottaisin häneltä suihin. huomasin et ruokatunti oli kohta lopuillaan ja sanoin, et pitää lähtee. poikaystävä kuitenkin vaati suihinottoo. mä vetosin siihen et ei ehdi, ku pitää käydä vielä paskallakin. no sit se veti jonkun tuhjän suolakurkkupurkin esiin siihen lattialle ja sano et "väännä tohon samalla". ennenku ehdin ajatella mitään, niin olin jo kyykyssä sen purkin päällä ja poikaystävä työnsi kyrvän suuhun. imin sitä samalla ku pyöräytin pitkän pökäleen siihen purkkiin. poikaystävä tuli onneks aika nopeesti ja päästiin lähteen. vasta työpisteellä muistin, ettäolin unohtanu korjata pois sen suolakurkkupurkin.
Miksi keksit noin huonon tarinan. Kertoo paljon kuinka tylsä ihminen on.
Kirjoitin tuon ärsyyttääkseni juuri sinunkaltaisia ihmisiä. Ja näköjään onnistuin siinä.
Kaunis nainen tuli kadulla yhtäkkiä pieremään eteeni. Hän käski minun haistella hänen farkkupeppuaan. No tein työtä käskettyä ja painoin naamani hänen pepulleen. Nainen päästeli pitkiä oikein pahanhajuisia rutisevia pieruja suoraan naamaani. Minä kiltisti imppasin nuo polttavat päästöt. Oli kyllä erikoinen kokemus. Haluaisin kokea sen uudestaan.
Itseäni nuorempi, entuudestaan tuttu nainen pyysi seuraamaan itseään vessaan baarissa. Siellä erityisemmin kyselemättä hän otti suihin ja muuten hillittyyn käytökseensä verrattuna ahneesti ja kovalla rytmillä. Jos tilanne ei olisi ollut kiihottavan lisäksi myös hiukan koominen, nainen olisi saanut kunnon puutosmällit nieltäväksi. Sain ilman suurempia suostuttelemisia lopulta laueta takaapäin lykkimällä yhtä innokkaasti kun sain hetkeä aiemmin suuhoitoa. Tuntui oudolta laukeamisen jälkeen seistä ahtaassa vessassa housut nilkoissa temmi vieläkin kovana yhtä hätäisesti ja vain tarvittavalta osin riisutun tutun naisen läpimärässä pimpsassa.
Satunnaisen naisen kanssa kun pantiin, niin naisen kännykkä soi, ja nainen vastasi siihen. Puhelimessa oli naisen ruotsalainen poikaystävä, ja hän jutteli sille samaan aikaan kun viittoi mulle, että jatka vaan panemista. Sen verran ymmärsin ruotsia, että nainen toisteli useampaan kertaan "ei se mikään ollut", "kyllä, olen yksin", "mulla on telkkari päällä"
Vierailija kirjoitti:
Kaasumies kirjoitti:
Kaunis nainen tuli kadulla yhtäkkiä pieremään eteeni. Hän käski minun haistella hänen farkkupeppuaan. No tein työtä käskettyä ja painoin naamani hänen pepulleen. Nainen päästeli pitkiä oikein pahanhajuisia rutisevia pieruja suoraan naamaani. Minä kiltisti imppasin nuo polttavat päästöt. Oli kyllä erikoinen kokemus. Haluaisin kokea sen uudestaan.
Missä maassa tai kaupungissa tämä hölympöly tapahtui. Toki tämän riemukkaan tapahtuman ajankohta kiehtoo.
Suomessa itä-Vantaalla. Tarkemmin sanoen koivukylässä. Tapahtumasta on aikaa reilu vuosi. Se on kuitenkin jäänyt mieleeni pysyvästi tapahtuman erilaisuudesta johtuen. Kieltämättä haluaisin kokea sen uudestaan, koska jollain kierolla tavalla se oli todella kiihottavaa.
Tietäjä kirjoitti:
Kasvissyöjät kuormittavat valtavasti ilmastoa hirveillä myrkkypäästöillään. Pupunruoan mussuttajathan pierevät ihan tolkuttoman paljon. Sillä on oikeasti vaikutusta ilmaston kuormitukseen sekä kanssaihmisten hengitysilman laatuun.
ja silti sä jäät ilman.
Joitain vuosia sitten varasin ammattikuvaajalta ajan nude-kuvaukseen, tarkoitus oli tehdä kalenteri miehelleni 40 v. lahjaksi. Jännitin tapahtumaa ihan hirveästi, jostain syystä kuvauksen edetessä aloin tuntea kiihoittuvani. Kuvaaja ohjasi hyvin kokeneesti ja jämäkästi joka osaltaan lisäsi tunnetta. Jossain vaiheessa kuvausta sain yht äkkiä valtavan orgasmin. Herran pieksut sitä häpeää, mut kuvista tuli ihan mahtavia.
p.s aviomiehen kännykässä taustakuvana on muuten kuva siitä kun naamani vääntyi orkun kourissa.
joskus nusasin yhtä puolituttua mimmiä, joka käytti asioista ihan kummallisia mimityksiä. nuolin hänelle ensin orgasmin, minkä jälkeen työnnyin sisään. mimmi voihkaisi ja totes tähän: "tuntuu sikahyvältä saada kikkendaalenia launneeseen v i t t tuun." siis oikeesti, kikkendaalenia!

Teeskenteli jotta lopettaisit surkean nuolemisen.

niin, mutta siitä huolimatta se käytti ilmaisua "kikkendal"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
joskus nusasin yhtä puolituttua mimmiä, joka käytti asioista ihan kummallisia mimityksiä. nuolin hänelle ensin orgasmin, minkä jälkeen työnnyin sisään. mimmi voihkaisi ja totes tähän: "tuntuu sikahyvältä saada kikkendaalenia launneeseen v i t t tuun." siis oikeesti, kikkendaalenia!
Teeskenteli jotta lopettaisit surkean nuolemisen.
onko sulla lukemisen ymmärtämisessä vaikeuksia?
Kuulin, että tuttavapariskunnalla oli tapana, että vetävät petting-vaiheessa ihan överikännit ja lopulta mimmi on niin huonossa kunnossa, et menee kontillern vessanpyntyn eteen oksentaan. vasta tässä vaiheessa kundi tulee paikalle, riisuu mimmin housut ja alkaa painaa takaapäin mimmin samalla yökkiessä.
Laivalla kävi joskus niin erään poitsun kanssa, että hän oli siinä mua hyväilemäsdä. Ja vaatteetkin riisuttiin. Sillä oli jalassa enää kiiltävät valkoset kalsarit. Yhtäkkiä yökerhossa vedetyt jallut veti sen mahan sekason ja se juoksi vessaan oksentaan. siinä se oli kumartunerna pöntön puoleen perse muhun päin. Huomasin sitten, miten niihin housuihin ilmaantuu pieni ruskea läntti, joka vaan isonee. sillä oli tullut vetelät housuun kesken oksentelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Partnerin estoton piereskely aktin aikana.
Näistä tulee vaan aina mieleen että jos onkin pillupieruja, niille kun ei voi mitään jos niitä tulee. Itse en mielelläni anna takaapäin jos mies ottaa rajusti niin että muna käy välillä liikaa ulkona koska sitten menee ilmaa ja sen jälkeen pörisee joka työnnöllä. Sinällään harmitonta mutta ei kivan kuuloista.
Noloin itselle joskus nuorena kun eräs mies pani takaapäin ja sen jälkeen halusi 69 ja tietysti pillussa oli ilmaa ja ne pörisi sen miehen naamalle. Mies ei reagoinut mitenkään kai hän tiesi mistä se tuli mutta hävetti itteä niin paljon että en saanut orgasmia vaikka nuoli hyvin 😁
Piereskelijä ei ollut nainen vaan mies.
Vierailija kirjoitti:
oltiin serkkujen kanssa joskus maalla. ite olin vielä teini. vanhin serkuista oli pikkasen yli parikymppinen, lyhyt ja lihava mimmi jolla oli todella, siis todella iso perse. vedettyään kännit se oli sammunu housut kintuissa yläkerran kamarin sohvalle perse pikkusen pystyssä. ite en ollu ollu vielä koskaan naisen kanssa. aloin sitten runkata ja ruiskautin mällit sille mahtavalla kummulle. aamulla tää serkku ryntäs alas ja alko kyseleen et "käviks joku panemassa yöllä tuolla ylhäällä, kun perse on ihan spermassa."
;D ;D ;D

totta, ison takakumpareen lisäksi serkkutytöllä oli vähintäänkin ddd-kuppi, saatto mennä peräti jo een puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Satunnaisen naisen kanssa kun pantiin, niin naisen kännykkä soi, ja nainen vastasi siihen. Puhelimessa oli naisen ruotsalainen poikaystävä, ja hän jutteli sille samaan aikaan kun viittoi mulle, että jatka vaan panemista. Sen verran ymmärsin ruotsia, että nainen toisteli useampaan kertaan "ei se mikään ollut", "kyllä, olen yksin", "mulla on telkkari päällä"
Pakko olla sovittu juttu. Sanonut jollekin tuttavalleen, että soita siihen ja siihen aikaan, eli arviolta just sillon, kun mimmi on ratsailla. selvästi kiihoittuu tuollasesta tuo hurritar. ja kiihoitun kyllä itsekin tuota kertomusta lukiessa.
Oudoimpina olen pitänyt tapauksia kun nainen tullut ehdottamaan suoraan seksiä ilman mitään aiempaa tuttavuutta.
Joskus olimme porukalla suomalaisessa lomakohteessa, grillailimme pihalla miesten (poikien) kesken, paikalle tuli sattumalta naisia. Ei mennyt minuuttiakaan kun yksi heistä ensimmäisinä sanoinaan kysyi minulta "mennäänkö naimaan?". Pidän yhä outona, koska olen pikkasen lihava, aika lyhyt 174cm, en ole komea mies, ja halukkaita miehiä olisi varmasti ollut vaikka kuinka.
Miksi keksit noin huonon tarinan. Kertoo paljon kuinka tylsä ihminen on.