Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?
Kaipaisin nyt vähän vertaistukea, en keljuilua. Löytyykö palstalta muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen? Tuntuu että nykypäivän deittimarkkinat on yhtä pikku kivan ja seksin hakemista, haaremin keräämistä ja multideittailua. Avoimet suhteet, polysuhteet ja yhdenillanjutut ovat pinnalla ja tulee välillä se olo että arvostaako kukaan enää monogaamista suhdetta. Tämä tuottaa surua koska itse toivoisin seurustella vain sen yhden kanssa, muuttaa ajan kanssa kenties yhteen ja perustaa sen perheenkin, mutta se on vaikeaa kun yksi jos toinenkin etsii vain pikkukivaa tai parin kk:n pikasuhdetta. Mikäli haluan saada lapsen ja perheen tässä elämässä, ei minulla ole loputtomasti aikaa etsiä kumppania saati pettyä kun joku ei sitten suurista sanoistaan huolimatta sitoudukaan tai luovuttaa heti kun tulee vastaan ensimmäinen pieni keskustelu/ongelma. Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan. Tuntuu että nykymaailmassa ei malteta tai edes viitsitä panostaa enää yhteen kerralla ja oikeasti näin rakentaa ja saada jotakin yhteistä aikaan. Kun on aina olemassa se seuraava ja seuraava.
Kommentit (1943)
Vierailija kirjoitti:
Ei noita avioliitosta kiinnostuneita miehiä enää paljon muualta löydy kuin seurakunnista. Tulkaa uskoon!
Vasta nytkö hoksataan? Mies nimenomaan haluaa namisiin,jos siitä on jotain hyötyä. Useimmiten uskovaiset hinkuu vihille.
Vierailija kirjoitti:
Ai että tää "kaikilla naisilla on ihailijoita" tarkoittaakin vaan että "Jos ilmaseks annat ni kyllä moni tulis kerran panemaan"?... XD XD XD
Ei saatana älä nyt... eikä muuten tulis kumminkaan se kiinnostava mies, jolla on mistä valita.
Lopeta valitus, kanna vastuusi, ole valmis sitoutumaan muihinkin kuin miss universumeihin, niin löytyy sinullekin hyvä ja kunniallinen vaimo.
"Kaikilla naisilla on ihailijoita" tarkoittaa mielestäni sitä, että kaikilla naisilla on joku mies, joka haluaisi tämän naisen kanssa treffeille ja pitää naisesta jo valmiiksi, noin eroottiselle ja romanttisella levelillä. Se miksi tällaiset ihastuneet jäävät pimentoon naiselta, liittyy mielestäni mm. siihen miten kovia ennakkovaatimuksia naiset asettavat miehille, ja miten sinkkumiehet sitten harjoittavat itsesensuuria tunteittensa ja ihastumistensa kanssa.
M39
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat kuinka on paljon miehiä ja naisia, jotka ovat hoksanneet seksin olevan parempaa kun sitä harrastaa sellaisen kanssa jota kohtaan on tunteita.
Onko se oikeasti totta? Tinderkäyttäjät ja siitä valittavat ihmiset kertovat kokoajaa jotain ihan muuta. Kuinka vain halutaan seksiä aina vaan uusien ja uusien ihmisten kanssa. Valehtelevatko nämä ihmiset? Vai onko tinder ja nettideittailu vain marginaali-ilmiö?
Minäkin toivoisin, että parisuhdetta haluavat löytäisivät sen, mutta tilastot kertovat muuta. Sinkut lisääntyvät, yksinäiset lisääntyvät, erot lisääntyvät ja pelimiesten ja naisten määrä vaan lisääntyy, ei perheiden, naimisiinmenevien tai avoliittojen määrä.
Kirjoitin, että heitä on paljon, en kuitenkaan väitä joukkoa enemmistöksi tai edes lähellä sitä. Tinder ym. pääsääntöisesti kuviin perustuva selailu miellyttävännäköisestä seuralaisesta korostaa pinnallisia arvoja ja täten ei ole koskaan oma valintani seuranhaulle siinä kohtaa kun tarkoitus on löytää muuta kuin hetkellinen ilo vällyjen väliin. Ennemmin sitten vaikkapa tosielämän harrastuksista tai jos haluaa kuitenkin nettitutustumisessa pitäytyä niin ehkäpä joku omiin kiinnostuksiin osuva nettiforumkin on parempi paikka löytää samanhenkistä seuraa kuin pelkkä ulkokuoreen perustuva deittiappi.
Tällä palstalla suorastaan rakastetaan tasoteoriaa. Se pätee vahvasti niiden joukossa, jotka hakevat seuraa pääosin ulkonäöllisin ja pinnallisin perustein. Joskus on äärimmäisen vapauttavaa tutustua ihmiseen vaihtamatta kuvia ja keskittymällä siihen millaisia ajatuksia toisella on. Vasta sitten jos nämä arvot miellyttävät, siirrytään miettimään ulkonäköyhteensopivuutta. Itse olen päätynyt suhteeseen kovinkin vaihtelevannäköisten kanssa ensin ihastuttuani heidän ajatuksiinsa. Jos olisin nähnyt kuvan ensin, olisi saattanut käydä niin, ettei tutustumista olisi ikinä tapahtunutkaan, saati parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kolmekymppinen enkä ole koskaan seurustellut, en edes oikeastaan halua parisuhdetta. Minä olen luonteeltani introvertti joten viihdyn yksin paljon ja muiden ihmisten seura ei kiinnosta joten miten minä edes voisin seurustella?
Mä olen aina ihmetellyt sitä että miten parisuhteessa oleva ihminen voi sanoa olevansa introvertti. Minä itse olen sitä mieltä että introvertit ovat ihmisiä jotka eivät seurustele.
T: aito introvertti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten passiivisuus johtaa tähän. Miehiltä odotetaan suoria lähestymisiä, mutta ne miehet, joilla on pokkaa niihin suoriin lähestymisiin, ovat panomiehiä eivätkä jää suhteeseen.
Sen sijaan jos olet laadukas mies, mutta et se lentäjäpankkiirilääkäri, naiset eivät uskalla lähestyä kovin aktiivisesti. Vihjailla, kyllä. Mutta kun #metoo -ilmapiirissä kaikki miehen lähestymiset nähdään suurin piirtein rikoksina, laadukaskaan, mutta ei niin päällekäyvä mies ei uskalla ottaa riskiä.
Nainen voi yrittää pokata miestä, jos ei yhden yön juttuun pokaa, ilman sosiaalista riskiä. Mies ei voi. No, sitten vaan hymyillään ja pyöritellään pöydän ääressä silmiä, ehkä kysytään jotain monitulkitaista apia ja kysymyksiä, kunnes laaduttomampi mutta rohkeampi kanssasisar ilmestyy vasemmalta pokaa tämän miehen. Sen jälkeen ollan katkeria, ei enää puhuta ja ääneen ihmetellään muille naisille kuinka se-ja-se olisi kyllä saanut paremman. Niin. Olisi saanut. Ja olisit saanut sinäkin paremman miehen tai miehen ylipäänsä, jos olisit uskaltanut reilusti lähestyä etkä tyytyä signaaleihin.
Voi sitä miestäkin syyttää, kun se ei ole aktiivinen, mutta ei se ole, kun on kaksikymmentä vuotta syötetty päähän, kuinka miesten lähestymisyritykset ja seksuaalisuus ovat ei-toivottuja. Aika suuri osa kunnon miehistä uskoo sen, kun riittävästi toistetaan. Ne jotka eivät usko, älkää ihmetelkö jos niitä ei muutenkaan kiinnosta kulttuurin säännöt, kuten uskollisuus.
Siis hetkinen... laadukkaat naiset eivät uskalla tehdä aloitteita, mutta laaduttomat uskaltavat, niinkö se meni? Laaduttomampi kanssasisar pokaa miehen - eli mies kuitenkin kiinnostui ilmeisesti tästä laaduttomammasta, vai? Onko silloin mitään väliä, että joku nainen olisi ollut "laadukkaampi", jos hän ei saanut edes aloitetta tehtyä eikä osoittanut kiinnostusta? Jos joku nainen missaa mahdollisuutensa, kun ei tee aloitetta, niin miksi teette tästä oman ongelmanne (etenkin, jos saatte kuitenkin muita naisia) - eikö sen luulisi olevan naisen oma ongelma?
Mitä muuten edes laadukas tai laaduttomampi tässä yhteydessä tarkoittavat?
Kovasti asia tuntuu olevan juuri itsensä torjutuksi kokeneille naiselle ongelma, ja näiden naisten suusta sitä puhetta laadusta tulee.
Mutta kun pitäisi tehdä jotakin sen kiinnostuksen osoittamisen eteen, muuta kuin valittaa jälkikäteen että mies ei tajua.
Kortit ovat teillä. Älkää valittako hyvien miesten puutetta jos ette lähesty rohkeasti, tai madaltakaa miesten rimaa tehdä aloite ja tulla moitituksi. Tai älkää tehkö niin, vaan valittakaa hyvien miesten puutetta. Ehkä se prinssi ratsullaan tulee, jos joku joinen ei nappaa sitä lennosta..
Kyllä miehistä, jotka haluavat parisuhteen tai siis olla siinä on puutetta. Onko he sitten hyviä tai huonoja on eri asia. Nykymies ei halua sitoutua, vaan hän haluaa olla se karuselli. Kuinka monen naisen, joilla on miehen kanssa yhteisiä lapsia luulet oikeasti haluavan olla avoliitossa, eikä naimisissa?
Miksi luulet, naisten valittavan, kuinka miehet vain käyttävät heitä seksiin ja hylkäävät heti? Kyse ei ole lähestymisestä tai sen vaikeudesta, vaan siitä, että nuo miehet eivät halua sitoutua yhteen ja pitkäjänteisesti. Yksikään nainen ei valita, ettei saa kontaktia mieheen, vaan sitä ettei nämä sitoudu, eikä se ratkea riman madaltamisella tai olemalla aktiivisempi.
Mustikat eivät puolukoiksi muutu, vaikka itse olisi kuinka aktiivien ja matala rima niille puolukoiden laadulle.
Ei naisten ongelma ole se, että miehet eivät halua sitoutua.
Ongelma on enemmänkin siinä, että sellaisia miehiä joita naiset oikeasti haluavat, on aivan liian vähän. Tämä johtaa siihen että näillä halutuilla miehillä on niin paljon kysyntää, että he voivat vaan nauttia elämästään ja hankkia jatkuvasti uusia seksuaalisia kokemuksia uusien naisten kanssa. Mies joka on tuollaisessa tilanteessa, ei tyypillisesti näe sitoutumista yhteen naiseen kovin houkuttelevana, mikä on mielestäni aika ymmärrettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat kuinka on paljon miehiä ja naisia, jotka ovat hoksanneet seksin olevan parempaa kun sitä harrastaa sellaisen kanssa jota kohtaan on tunteita.
Onko se oikeasti totta? Tinderkäyttäjät ja siitä valittavat ihmiset kertovat kokoajaa jotain ihan muuta. Kuinka vain halutaan seksiä aina vaan uusien ja uusien ihmisten kanssa. Valehtelevatko nämä ihmiset? Vai onko tinder ja nettideittailu vain marginaali-ilmiö?
Minäkin toivoisin, että parisuhdetta haluavat löytäisivät sen, mutta tilastot kertovat muuta. Sinkut lisääntyvät, yksinäiset lisääntyvät, erot lisääntyvät ja pelimiesten ja naisten määrä vaan lisääntyy, ei perheiden, naimisiinmenevien tai avoliittojen määrä.Kirjoitin, että heitä on paljon, en kuitenkaan väitä joukkoa enemmistöksi tai edes lähellä sitä. Tinder ym. pääsääntöisesti kuviin perustuva selailu miellyttävännäköisestä seuralaisesta korostaa pinnallisia arvoja ja täten ei ole koskaan oma valintani seuranhaulle siinä kohtaa kun tarkoitus on löytää muuta kuin hetkellinen ilo vällyjen väliin. Ennemmin sitten vaikkapa tosielämän harrastuksista tai jos haluaa kuitenkin nettitutustumisessa pitäytyä niin ehkäpä joku omiin kiinnostuksiin osuva nettiforumkin on parempi paikka löytää samanhenkistä seuraa kuin pelkkä ulkokuoreen perustuva deittiappi.
Tällä palstalla suorastaan rakastetaan tasoteoriaa. Se pätee vahvasti niiden joukossa, jotka hakevat seuraa pääosin ulkonäöllisin ja pinnallisin perustein. Joskus on äärimmäisen vapauttavaa tutustua ihmiseen vaihtamatta kuvia ja keskittymällä siihen millaisia ajatuksia toisella on. Vasta sitten jos nämä arvot miellyttävät, siirrytään miettimään ulkonäköyhteensopivuutta. Itse olen päätynyt suhteeseen kovinkin vaihtelevannäköisten kanssa ensin ihastuttuani heidän ajatuksiinsa. Jos olisin nähnyt kuvan ensin, olisi saattanut käydä niin, ettei tutustumista olisi ikinä tapahtunutkaan, saati parisuhdetta.
Mielenkiintoinen tuo ajatuksesi siitä että tutustuisi ihmiseen kirjoitellen ajan kanssa, näkemättä kuvaa heistä.
En ikinä itse kykenisi tuohon, koska ulkonäkö on minulle ehdottomasti tärkein yksittäinen kriteeri. Pelkäisin liikaa sitä että ihastuisin tähän ihmiseen hänen kirjoitustensa kautta, ja sitten kun näkisin hänet olisi tilanne valtava pettymys jos ulkonäkö ei sitten olisikaan sitä mitä haen.
Vierailija kirjoitti:
Joskus 70-luvun puolivälissä alkoi avoliitto tulla jotenkin hyväksytyksi , sitä enne ei voinut asua yhdessä käymättä vihillä. Avoliittot on pilanneet avioliittomarkkinat. Kaikki vaan kokeilee olla avoliitossa, siitä on liian helppo lähteä 3 kuukauden jälkeen. Ihminen menee jotenkin tunteiltaan rikki neljännen avoliiton jälkeen. Pitäis olla joku suositeltu aika ,just joku puolivuotta. Nainen ainakin ottaa monta riskiä jäädessään monivuotiseen avoliittoon. Mies siinä sitten siittää monelle naiselle lapsia kuin kulkukissa. Mtään perhe-elämää ei hän halua.
Avoliitto alkoi tulla hyväksytyksi 90-luvun puolivälissä. 70-luvulla nimitys oli susipari.
Vierailija kirjoitti:
Ai että tää "kaikilla naisilla on ihailijoita" tarkoittaakin vaan että "Jos ilmaseks annat ni kyllä moni tulis kerran panemaan"?... XD XD XD
Ei saatana älä nyt... eikä muuten tulis kumminkaan se kiinnostava mies, jolla on mistä valita.
Lopeta valitus, kanna vastuusi, ole valmis sitoutumaan muihinkin kuin miss universumeihin, niin löytyy sinullekin hyvä ja kunniallinen vaimo.
Eli oliko se väite nyt sitten, että kaikilla naisilla on ihailijoita? Ei, sitä en allekirjoita todellakaan. Kaikilla naisilla ei ole ihailjoita. Oikeastaan aika harvalla. Mutta miehiä pyörimässä ympärillä kyllä, jos antaa ymmärtää, että ilmaista seksiä on saatavilla.
Valitettava usein tuota lausetta vaan tuntuu kuulevan, jossa naiset valittavat etteivät kelpaa muuhun kuin seksiin. Oletko kuullut jonkun jopa siis valittavan ettei kelpaa kenellekään miehelle edes siihen?
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen tuo ajatuksesi siitä että tutustuisi ihmiseen kirjoitellen ajan kanssa, näkemättä kuvaa heistä.
En ikinä itse kykenisi tuohon, koska ulkonäkö on minulle ehdottomasti tärkein yksittäinen kriteeri. Pelkäisin liikaa sitä että ihastuisin tähän ihmiseen hänen kirjoitustensa kautta, ja sitten kun näkisin hänet olisi tilanne valtava pettymys jos ulkonäkö ei sitten olisikaan sitä mitä haen.
Näin se tuntuu valtaosalla menevän. Tiedostan kyllä olevani tässäkin asiassa valtavirrasta poikkeava yksilö, mutta koen sen toimivan ainoastaan omaksi edukseni. Matkan varrelle on sattunut enemmän positiivisia yllätyksiä kuin jättimäisiä pettymyksiä ja omassa maailmankuvassani pettymys toisen luonteeseen ja arvomaailmaan on radikaalisti fataalimpi kuin kyky löytää toisen ulkonäöstä silmiäni miellyttäviä piirteitä kun olen jo ihastunut hänen persoonaansa.
Toki, tässäkin lajissa on häviäjänsä. Kanssani ei koskaan voi voittaa ne, jotka eivät kykene vahvaan kirjalliseen ilmaisuun, sillä sitä vaaditaan tutustumisessa netin yli. Mikään tapa etsiä seuraa ei ole kaikille oikea ja todennäköisesti ihmiset pyrkivätkin löytämään ne keinot, joissa itse on vahvimmillaan. Toiset pätee ulkonäöllä, toiset verbaalisilla kyvyillään, osalle sitten ehkäpä joku liikunnallinen harrastusympäristö on paikka jossa pääsee parhaiten esille ja niin edelleen. Osa ihmisistä on "monipuolisesti päteviä" ja heillä tietysti mahdollisuudet onnistua ovat moninkertaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että tää "kaikilla naisilla on ihailijoita" tarkoittaakin vaan että "Jos ilmaseks annat ni kyllä moni tulis kerran panemaan"?... XD XD XD
Ei saatana älä nyt... eikä muuten tulis kumminkaan se kiinnostava mies, jolla on mistä valita.
Lopeta valitus, kanna vastuusi, ole valmis sitoutumaan muihinkin kuin miss universumeihin, niin löytyy sinullekin hyvä ja kunniallinen vaimo.Eli oliko se väite nyt sitten, että kaikilla naisilla on ihailijoita? Ei, sitä en allekirjoita todellakaan. Kaikilla naisilla ei ole ihailjoita. Oikeastaan aika harvalla. Mutta miehiä pyörimässä ympärillä kyllä, jos antaa ymmärtää, että ilmaista seksiä on saatavilla.
Valitettava usein tuota lausetta vaan tuntuu kuulevan, jossa naiset valittavat etteivät kelpaa muuhun kuin seksiin. Oletko kuullut jonkun jopa siis valittavan ettei kelpaa kenellekään miehelle edes siihen?
Kyllä jokainen nainen tietää, että jos ilmaiseksi tarjoaa tolsaansa, niin jos jonkunlaista ottajaa kyllä löytyy. Tämä ei vaan ikinä ole ollut mikään naisten valtavirran haave. Sitä paitsi kyllä miehetkin saisi sänkykaverikseen jonkun naisen, jos ottaisi IHAN kenet tahansa. Mutta eivät miehetkään sitä halua, kun pitäisi se erektiokin saada.
Se mitä naiset ihmettelee on juuri se, kun väitetään että naisilla on niin helppoa pariutumismarkkinoilla, että kiinnostuneita miehiä Kyllä löytyy jokaiselle. Ei tuo lause kuulosta samalta kuin että "kyllä sinuakin joku syrjäytynyt panisi jos ilmaiseksi antaisit".
Itseasiassa sehän se tämän epätasaisuuden syy juuri onkin: naisen kiihottumiskynnys on huomattavasti korkeammalla kuin miehen. Kukaan ei halua kumppania joka ei kiihota, mutta kaikki haluavat sellaista joka kiihottaa tarpeeksi, tässä vain ovat naisen ja miehen biologia erilaiset. Eli loppujen lopuksi homma on täysin tasa-arvoinen. Vaikka osaltaan selittääkin juuri sen miksi juuri naiset ovat tätä surullisen kuuluisaa ammattia harjoittaneet eivätkä miehet.
Arvauksesi meni pieleen ja pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että tää "kaikilla naisilla on ihailijoita" tarkoittaakin vaan että "Jos ilmaseks annat ni kyllä moni tulis kerran panemaan"?... XD XD XD
Ei saatana älä nyt... eikä muuten tulis kumminkaan se kiinnostava mies, jolla on mistä valita.
Lopeta valitus, kanna vastuusi, ole valmis sitoutumaan muihinkin kuin miss universumeihin, niin löytyy sinullekin hyvä ja kunniallinen vaimo.Eli oliko se väite nyt sitten, että kaikilla naisilla on ihailijoita? Ei, sitä en allekirjoita todellakaan. Kaikilla naisilla ei ole ihailjoita. Oikeastaan aika harvalla. Mutta miehiä pyörimässä ympärillä kyllä, jos antaa ymmärtää, että ilmaista seksiä on saatavilla.
Valitettava usein tuota lausetta vaan tuntuu kuulevan, jossa naiset valittavat etteivät kelpaa muuhun kuin seksiin. Oletko kuullut jonkun jopa siis valittavan ettei kelpaa kenellekään miehelle edes siihen?Kyllä jokainen nainen tietää, että jos ilmaiseksi tarjoaa tolsaansa, niin jos jonkunlaista ottajaa kyllä löytyy. Tämä ei vaan ikinä ole ollut mikään naisten valtavirran haave. Sitä paitsi kyllä miehetkin saisi sänkykaverikseen jonkun naisen, jos ottaisi IHAN kenet tahansa. Mutta eivät miehetkään sitä halua, kun pitäisi se erektiokin saada.
Se mitä naiset ihmettelee on juuri se, kun väitetään että naisilla on niin helppoa pariutumismarkkinoilla, että kiinnostuneita miehiä Kyllä löytyy jokaiselle. Ei tuo lause kuulosta samalta kuin että "kyllä sinuakin joku syrjäytynyt panisi jos ilmaiseksi antaisit".
Eli olemme siis samaa mieltä, että jokaisen naisen ympärillä pyörii miehiä, kunnes hän laittaa ehtoja. Heti kun hän alkaa niitä laittamaan halukkaiden miesten määrä alkaa vähenemään radikaalisti.
Naisilla ei ole helppoa pariutumismarkkinoilla, mutta se ei poista sitä, että naiset jotka suostuivat mihin tahansa miehen ehtoon, saa jonkun miehen. Ei kaikkia, ei ehkä edes suurinta osaa, mutta siihen ympärille kerääntyy määrätty miesporukka.
Eli naisilla on vaikeaa saada parisuhde, muttei vaikeuksia hankkia miehiä ympärille pyörimään.
No ihan samahan se on miehillä, jotka laittavat toiselle joitain ehtoja, ja hehän he niitä vasta laittavatkin. Ja miehillehän sitä vasta löytyykin kiinnostuneita kumppanikandidaatteja, jos ollaan valmiit ryhtymään suhteeseen kenen vaan kanssa.
... Meinaan siis, että jos löytyy miehiä, jotka eivät Laita naiselle mitään ehtoja, niin aivan taatusti löytyy edes joku kiinnostunut maailman miljardien naisten joukosta.
Mutta ei taida löytyä ihmisiä, jotka eivät laita kumppanikokeilailleen mitään vaihtoehtoja. Ja hyvä niin...
... siis ehtoja eikä vaihtoehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että tää "kaikilla naisilla on ihailijoita" tarkoittaakin vaan että "Jos ilmaseks annat ni kyllä moni tulis kerran panemaan"?... XD XD XD
Ei saatana älä nyt... eikä muuten tulis kumminkaan se kiinnostava mies, jolla on mistä valita.
Lopeta valitus, kanna vastuusi, ole valmis sitoutumaan muihinkin kuin miss universumeihin, niin löytyy sinullekin hyvä ja kunniallinen vaimo.Eli oliko se väite nyt sitten, että kaikilla naisilla on ihailijoita? Ei, sitä en allekirjoita todellakaan. Kaikilla naisilla ei ole ihailjoita. Oikeastaan aika harvalla. Mutta miehiä pyörimässä ympärillä kyllä, jos antaa ymmärtää, että ilmaista seksiä on saatavilla.
Valitettava usein tuota lausetta vaan tuntuu kuulevan, jossa naiset valittavat etteivät kelpaa muuhun kuin seksiin. Oletko kuullut jonkun jopa siis valittavan ettei kelpaa kenellekään miehelle edes siihen?
Olen eri, mutta minun tuttavapiiriini kuuluu ainakin kaksi naista, joita miehet eivät piiritä. Toinen kertoi aikoinaan, miten nöyryyttävää on olla baarissa. Hän voi istua koko illan baaritiskillä (missä naiset eivät yleensä notku) eikä hänelle puhu kuin baarimikko. Siksi hän ei halunnut lähteä baariin. Onnekseen hän löysi sitten työkuvioistaan miehen, joka näki pinnan läpi ja he ovat olleet yhdessä kohta 20 vuotta, lapsia on kolme.
Toisella ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri. Hän elää säästeliäästi ja käy kerran vuodessa lomalla Dominikaanisessa, Gambiassa tms, jossa hän (tai ainakin hänen rahansa) kelpaa.
Kaikille ei ole geenilotossa osuneet ne kauneusgeenit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että tää "kaikilla naisilla on ihailijoita" tarkoittaakin vaan että "Jos ilmaseks annat ni kyllä moni tulis kerran panemaan"?... XD XD XD
Ei saatana älä nyt... eikä muuten tulis kumminkaan se kiinnostava mies, jolla on mistä valita.
Lopeta valitus, kanna vastuusi, ole valmis sitoutumaan muihinkin kuin miss universumeihin, niin löytyy sinullekin hyvä ja kunniallinen vaimo.Eli oliko se väite nyt sitten, että kaikilla naisilla on ihailijoita? Ei, sitä en allekirjoita todellakaan. Kaikilla naisilla ei ole ihailjoita. Oikeastaan aika harvalla. Mutta miehiä pyörimässä ympärillä kyllä, jos antaa ymmärtää, että ilmaista seksiä on saatavilla.
Valitettava usein tuota lausetta vaan tuntuu kuulevan, jossa naiset valittavat etteivät kelpaa muuhun kuin seksiin. Oletko kuullut jonkun jopa siis valittavan ettei kelpaa kenellekään miehelle edes siihen?Olen eri, mutta minun tuttavapiiriini kuuluu ainakin kaksi naista, joita miehet eivät piiritä. Toinen kertoi aikoinaan, miten nöyryyttävää on olla baarissa. Hän voi istua koko illan baaritiskillä (missä naiset eivät yleensä notku) eikä hänelle puhu kuin baarimikko. Siksi hän ei halunnut lähteä baariin. Onnekseen hän löysi sitten työkuvioistaan miehen, joka näki pinnan läpi ja he ovat olleet yhdessä kohta 20 vuotta, lapsia on kolme.
Toisella ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri. Hän elää säästeliäästi ja käy kerran vuodessa lomalla Dominikaanisessa, Gambiassa tms, jossa hän (tai ainakin hänen rahansa) kelpaa.
Kaikille ei ole geenilotossa osuneet ne kauneusgeenit.
Eikö jotain kerro sekin että naiset kokevat nöyryyttävänä jos pelkkä heidän läsnäolonsa ei saa miehiä lähestymään?
Suurimmalle osalle miehistä on itsestäänselvyys ettei kukaan tule puhumaan jos notkut baaritiskillä tai missä tahansa. Ei minulle ainakaan ole 40+ vuoden aikana kukaan tullut mitään puhumaan, vaikka jossain vaiheessa käytiin kaverien kanssa baarissa melko säännöllisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Joskus 70-luvun puolivälissä alkoi avoliitto tulla jotenkin hyväksytyksi , sitä enne ei voinut asua yhdessä käymättä vihillä. Avoliittot on pilanneet avioliittomarkkinat. Kaikki vaan kokeilee olla avoliitossa, siitä on liian helppo lähteä 3 kuukauden jälkeen. Ihminen menee jotenkin tunteiltaan rikki neljännen avoliiton jälkeen. Pitäis olla joku suositeltu aika ,just joku puolivuotta. Nainen ainakin ottaa monta riskiä jäädessään monivuotiseen avoliittoon. Mies siinä sitten siittää monelle naiselle lapsia kuin kulkukissa. Mtään perhe-elämää ei hän halua.
Minä olen nainen ja ollut 23 vuotta avoliitossa. Kaksi peruskouluikäistä lasta on. Mitä riskejä olen mielestäsi ottanut, ja miten tilanne olisi parempi jos olisimme naimisissa?
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat kuinka on paljon miehiä ja naisia, jotka ovat hoksanneet seksin olevan parempaa kun sitä harrastaa sellaisen kanssa jota kohtaan on tunteita.
Onko se oikeasti totta? Tinderkäyttäjät ja siitä valittavat ihmiset kertovat kokoajaa jotain ihan muuta. Kuinka vain halutaan seksiä aina vaan uusien ja uusien ihmisten kanssa. Valehtelevatko nämä ihmiset? Vai onko tinder ja nettideittailu vain marginaali-ilmiö?
Minäkin toivoisin, että parisuhdetta haluavat löytäisivät sen, mutta tilastot kertovat muuta. Sinkut lisääntyvät, yksinäiset lisääntyvät, erot lisääntyvät ja pelimiesten ja naisten määrä vaan lisääntyy, ei perheiden, naimisiinmenevien tai avoliittojen määrä.Kirjoitin, että heitä on paljon, en kuitenkaan väitä joukkoa enemmistöksi tai edes lähellä sitä. Tinder ym. pääsääntöisesti kuviin perustuva selailu miellyttävännäköisestä seuralaisesta korostaa pinnallisia arvoja ja täten ei ole koskaan oma valintani seuranhaulle siinä kohtaa kun tarkoitus on löytää muuta kuin hetkellinen ilo vällyjen väliin. Ennemmin sitten vaikkapa tosielämän harrastuksista tai jos haluaa kuitenkin nettitutustumisessa pitäytyä niin ehkäpä joku omiin kiinnostuksiin osuva nettiforumkin on parempi paikka löytää samanhenkistä seuraa kuin pelkkä ulkokuoreen perustuva deittiappi.
Tällä palstalla suorastaan rakastetaan tasoteoriaa. Se pätee vahvasti niiden joukossa, jotka hakevat seuraa pääosin ulkonäöllisin ja pinnallisin perustein. Joskus on äärimmäisen vapauttavaa tutustua ihmiseen vaihtamatta kuvia ja keskittymällä siihen millaisia ajatuksia toisella on. Vasta sitten jos nämä arvot miellyttävät, siirrytään miettimään ulkonäköyhteensopivuutta. Itse olen päätynyt suhteeseen kovinkin vaihtelevannäköisten kanssa ensin ihastuttuani heidän ajatuksiinsa. Jos olisin nähnyt kuvan ensin, olisi saattanut käydä niin, ettei tutustumista olisi ikinä tapahtunutkaan, saati parisuhdetta.
Mielenkiintoinen tuo ajatuksesi siitä että tutustuisi ihmiseen kirjoitellen ajan kanssa, näkemättä kuvaa heistä.
En ikinä itse kykenisi tuohon, koska ulkonäkö on minulle ehdottomasti tärkein yksittäinen kriteeri. Pelkäisin liikaa sitä että ihastuisin tähän ihmiseen hänen kirjoitustensa kautta, ja sitten kun näkisin hänet olisi tilanne valtava pettymys jos ulkonäkö ei sitten olisikaan sitä mitä haen.
Asia jonka naiset kieltävät, mutta joka on todistettavissa datan ja empiiristen kokemusten kautta, on että naiset pariutumishalut kasvavat huomattavasti +-30v iässä kun perheunelmat alavat pyöriä mielessä.
Jos naisia kiinnostaa tavismiehet itsessään eikä perheunelma jonka mahdollistajia tavismiehet ovat, miksi naisten kiinnostus tavismiehiä vastaan on huomattavasti vähäisempää kun perhe ei ole vielä tai enää suunnitelmissa?
Se luotettava tavismies kiinnostaa naisia kuin harmaa Toyota Avensis lomareissulla. Hukkuu täysin maisemaan arjessa, mutta tuntuu sopivalta tai jopa ihanalta autolta kun mietitään millainen pirssi veisi koko perheen kohteeseen perille.
Siksi vain harvat miehet kiinnostavat nuoria naisia; kaikki perustuu haluun miestä itseään kohtaan. Ja sellaisia, oikeasti haluttavia miehiä, on vain vähän. Näillä miehillä on mahdollisuus seikkailla koska heiltä naiset eivät vaadi muuta kuin seuraa ja seksiä. Tavismiehen on tarjottava muutakin, tai no deal.
Määrittelisitkö, millainen on tämä tavismies?