Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?
Kaipaisin nyt vähän vertaistukea, en keljuilua. Löytyykö palstalta muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen? Tuntuu että nykypäivän deittimarkkinat on yhtä pikku kivan ja seksin hakemista, haaremin keräämistä ja multideittailua. Avoimet suhteet, polysuhteet ja yhdenillanjutut ovat pinnalla ja tulee välillä se olo että arvostaako kukaan enää monogaamista suhdetta. Tämä tuottaa surua koska itse toivoisin seurustella vain sen yhden kanssa, muuttaa ajan kanssa kenties yhteen ja perustaa sen perheenkin, mutta se on vaikeaa kun yksi jos toinenkin etsii vain pikkukivaa tai parin kk:n pikasuhdetta. Mikäli haluan saada lapsen ja perheen tässä elämässä, ei minulla ole loputtomasti aikaa etsiä kumppania saati pettyä kun joku ei sitten suurista sanoistaan huolimatta sitoudukaan tai luovuttaa heti kun tulee vastaan ensimmäinen pieni keskustelu/ongelma. Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan. Tuntuu että nykymaailmassa ei malteta tai edes viitsitä panostaa enää yhteen kerralla ja oikeasti näin rakentaa ja saada jotakin yhteistä aikaan. Kun on aina olemassa se seuraava ja seuraava.
Kommentit (1943)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät napataan heti nuorena pois kuleksimasta. Monet 30v miehet ovat olleet vaan sen itsensä perässä ja nyt ehkä haluavat leikkiä jonkun kanssa perhettä. Kyllä se minunkin lähipiiri alkaa olla hyvin löytänyt viimeistään 25v sopivan kumppanin itselleen ja nämä ikisinkut eivät muka ikinä löydä ketään. Vinkkiä nuorille naisille, että hyvät löytyy siinä parikymppisenä ja eivät koskaan välttämättä enää vapaudu " markkinoille".
Eli kolmikymppisissä sinkkuuntuvan on sitten vaan luovuttava haaveesta koko loppuelämäksi kun elämä ja hyvät miehet meni jo?
Kyllä. Suosittelen kissan/kissojen hankkimista. Ovat paljon mukavampia kuin miehet.
Samahan koskee tuon ikäisiä sinkkunaisia. Kyllä kissat heidät voittaa.
Jep kaikki kolmekymppiset on roskaa.
Käyn jo seitsemättäkymmentä mutta ai että tommonen Alizee olis kyllä unelmien täyttymys. Sit vois vaikka kuolla.
Olen itse mies ehkä ole koskaan seurustellut, miksi pitäisi seurustella? Olen reilu kolmekymppinen.
En ole sitoutumiskammoinen(on muuten typerä nimitys) vaan en keksi mitään syytä sille miksi seurustelisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sun ongelma se, että sä tarkoitat deittailulla vain internetiä?
Mä itse olen mies, ja olisi varmaan ihana tavata Tinderissä joku nainen, joka tahtoo mun kanssani seksiä ja suhdetta. Varmaan mä semmoiseen lähtisinkin. Sitten, kun ollaan pari kuukautta oltu yhdessä mä alkaisin varmaan miettiä, että onko tää nainen oikeasti sellainen ihminen, jonka kanssa mulla todella klikkaa, vai tulinko mä lähteneeksi tähän vaan siksi, että kerrankin joku nätti tyty kiinnostui ja tahtoi osoittaa hellyyttä?
Ennen vanhaan netti oli ujojen ihmisten juttu, mutta nykyään tää on ihan toisinpäin. Tosielämässä tutustuminen on paljon väljempää, kun ei heti käydä miettimään sitä, että "sytyttääkö toinen". Kannattaisiko sun esim. harkita jotain harrastusta, jossa liikkuu miehiä? Siellä voisi tutustua useampaan ihmiseen ajan kanssa ilman, että siinä on sitä seksi- ja seurustelukontekstia päällä, jolloin sieltä saattaisi löytää se joku erityinen, eikä vaan joku, joka hiukan sattuu kiinnostamaan.
Näin vertaistukena: itse olen kolmekymppisenä miehenä tosi yksinäinen. Ihania ystäviä löytyy ja olen aika hauska ja komeakin, mutta nettiin en tahdo lähteä. Välillä sitä pelkää, että onkohan kaikki sinkkutytöt pelkästään Tinderissä, vai käykö joku vielä tosielämänkin harrastuksissa.
Tinderin käyttö ei sulje pois tosielämän harastuksia. Omat harrastukseni ovat yksilölajeja, joten niiden kautta en voisi edes tavata ketään, joten siksi minulla on harrastusten ohessa Tinder :)
Nimenomaan tarkoitinkin sellaisia harrastuksia, joissa tutustuu muihin ihmisiin. Ei kai se ole mikään häpeä, että aloittaa jonkun harrastuksen ihan sen vuoksi, että siellä tapaa vastakkaisen sukupuolen edustajia, jos se asia kuitenkin jossain määrin kiinnostaa?
Ei tietenkään ole häpeä, en tainnut mitään sen suuntaista edes kommentoida? Ei se Tinderinkään käyttö ole mikään häpeä. Kukin valitkoon itselleen sopivan tavan.
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen välttyisi pelimiehen loukulta jos ei rupeaisi seksihommiin niin nopeasti. Kumma homma, että voidaan pidättäytyä seksistä pitkäänkin, mutta sitten pelimiehelle annetaan heti. Ei kukaan pelimies jaksa odottaa "palkintoaan" jos se se vie esim viikkoja tai vaikka muutaman kuukaudenkin. Edellyttäen toki, että näette myös säännöllisesti ja pelimies joutuu käyttämään sinuun oikeasti aikaansa. Jos kaikki pohjautuu taasen enimmäkseen viesteilyyn, niin sitä pelimies kyllä jaksaa tehdä, kun se ei niin maksa vaivaa. Aidosti kiinnostunut ja mahan pohjassa kutinaa tunteva mies taas kyllä jaksaa odottaa, eikä halua kusta asioita.
Aina näissä keskusteluissa ehdotetaan naisille seksistä pidättäytymistä, mutta kuitenkin myös niille tosissaan oleville miehille tuntuu seksi maistuvan. Olisi kiva kuulla konkreettisia neuvoja, että miten se pidättäytyminen tapahtuu - pidetäänkö koko juttu kaverillisena usean kuukauden ajan, käydään leffassa ja kahvilla, ehkä keilaamassa yhdessä, vai niinkö se tapahtuu, että kun kummankin tekee mieli ja on suudeltu ja halailtu, sitten nainen viheltää pelin poikki. Mutta miten se tapahtuu? Ehdotatteko, että nainen esittää ettei seksi kiinnosta, vai että hänellä on joku periaate, että pitää odottaa tietty aika?
Mietin vaan, että itse olen nainen, mutta jos seurustelisin kuukausia jonkun kanssa, joka ei osoita mielenkiintoa seksiin, kyllä itselläni kävisi mielessä, että ehkä häntä joko ei seksi kiinnosta TAI sitten hän ei halua seksuaalisesti juuri minua. Kuinkahan todennäköisesti miehille tulee samanlaisia ajatuksia, vai ajatteletteko, että on ihan ok, ettei naisenne halua seksiä, että sinä joko voit olla ilman tai harrastaa sitten myöhemmin seksiä vastentahtoisesti ja velvollisuudesta hommiin ryhtyneen naisen kanssa? Koska sellainen mielikuvahan helposti tulee, että jos toinen ei halua seksiä, se tulee olemaan hänelle pakkopullaa. Edelleenkö kiinnostus säilyy? Jos säilyy, niin sittenhän miehet eivät itsekään vaikuta kauhean kiinnostuneita seksistä olevan - ja se taas ei jotenkin tunnu ihan uskottavalta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
Viime vkl juuri kaverin kanssa pohdittiin samaa! Missään ei ole hyvännäköisiä ja hauskoja miehiä kertapanoon.
On toki, mutta ne saa teitä paremmat naiset panoonsa.
Oletko kokeillut nostaa tasoasi?
Missä ne piileskelee? Pitäisi ensin löytää että näen onko ne minkään vaivan arvoisia.
Joku ehdotti baaria, siellä ei ainakaan ole mitään minkä eteen tekisi itse mitään.
Ilmeisesti aika harvinaisia vaikka täällä vihjaillaan että ne vie kaikki naiset.Jos et tiedä missä ne "piileksii" sä et vain liiku oikeissa piireissä. Älä turhaan mieti asiaa, ei sun tasos riitä.
No mutta tämä helpotti. Piirejä vaihtamalla sitten löytää niitä naisia jotka ei haaveile pelimiehistä kun ei ne niitä edes tapaa.
Ei se ettet tapaa pelimiehiä estä sua haaveilemasta.
Mutta muuten tuo pitää paikkansa, tietysti.
Haluatko tapailla kansainvälisiä huippumalleja? Ei onnistu Kupittaan Shellillä kaljaa kitaten. Etkö pääse piireihin joissa edes näkisit huippumalleja? Elämä on kovaa. Moni pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sulle perheen. Hirmu kasa työtä, väsymystä, rahan, ajan ja elämän haaskaamista. Mitä se toinen osapuoli saa tässä diilissä?
Aika kurja asenne sitoutumista ja perhe-elämää kohtaan.
Niin siis naisen unelmien täyttämistä.
Naiset ovat kuitenkin muuttuneet, omien sanojensa mukaan parempaan.
Siihen naisilla on toki oikeus, mutta ei tarvitse ihmetellä miksi miehet ei lähde mahdollistajaksi valkoisen naisen koti-leikkeihin, kun miehelle on luvassa vain henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse mies ehkä ole koskaan seurustellut, miksi pitäisi seurustella? Olen reilu kolmekymppinen.
En ole sitoutumiskammoinen(on muuten typerä nimitys) vaan en keksi mitään syytä sille miksi seurustelisin.
Kyllä! Olen itse reilu kolmikymppinen nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Minulla onseksiin muutamia vakituisisia kumppaneita ja tämän enempää en halua. Minulla ei ole mitään antipatioita ketään kohtaan, tulen hyvin juttuun niin miesten kuin naistenkin kanssa, mutta parisuhteeseen kiinnostus on ollut täysin nolla.
Kavahdan myös nimitystä sitoutumiskammoinen. Se antaa ymmärtää, että kaikkien tulisi tähdä pitkään, vakiintuneeseen parisuhteeseen. Se ei vain ole kaikkien juttu, eikä siihen liity mitään kammoa, kyvyttömyyttä tai muutakaan. Se on vain tapa elää omannäköistä elämäänsä siinä missä toiselle se on parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen välttyisi pelimiehen loukulta jos ei rupeaisi seksihommiin niin nopeasti. Kumma homma, että voidaan pidättäytyä seksistä pitkäänkin, mutta sitten pelimiehelle annetaan heti. Ei kukaan pelimies jaksa odottaa "palkintoaan" jos se se vie esim viikkoja tai vaikka muutaman kuukaudenkin. Edellyttäen toki, että näette myös säännöllisesti ja pelimies joutuu käyttämään sinuun oikeasti aikaansa. Jos kaikki pohjautuu taasen enimmäkseen viesteilyyn, niin sitä pelimies kyllä jaksaa tehdä, kun se ei niin maksa vaivaa. Aidosti kiinnostunut ja mahan pohjassa kutinaa tunteva mies taas kyllä jaksaa odottaa, eikä halua kusta asioita.
Aina näissä keskusteluissa ehdotetaan naisille seksistä pidättäytymistä, mutta kuitenkin myös niille tosissaan oleville miehille tuntuu seksi maistuvan. Olisi kiva kuulla konkreettisia neuvoja, että miten se pidättäytyminen tapahtuu - pidetäänkö koko juttu kaverillisena usean kuukauden ajan, käydään leffassa ja kahvilla, ehkä keilaamassa yhdessä, vai niinkö se tapahtuu, että kun kummankin tekee mieli ja on suudeltu ja halailtu, sitten nainen viheltää pelin poikki. Mutta miten se tapahtuu? Ehdotatteko, että nainen esittää ettei seksi kiinnosta, vai että hänellä on joku periaate, että pitää odottaa tietty aika?
Mietin vaan, että itse olen nainen, mutta jos seurustelisin kuukausia jonkun kanssa, joka ei osoita mielenkiintoa seksiin, kyllä itselläni kävisi mielessä, että ehkä häntä joko ei seksi kiinnosta TAI sitten hän ei halua seksuaalisesti juuri minua. Kuinkahan todennäköisesti miehille tulee samanlaisia ajatuksia, vai ajatteletteko, että on ihan ok, ettei naisenne halua seksiä, että sinä joko voit olla ilman tai harrastaa sitten myöhemmin seksiä vastentahtoisesti ja velvollisuudesta hommiin ryhtyneen naisen kanssa? Koska sellainen mielikuvahan helposti tulee, että jos toinen ei halua seksiä, se tulee olemaan hänelle pakkopullaa. Edelleenkö kiinnostus säilyy? Jos säilyy, niin sittenhän miehet eivät itsekään vaikuta kauhean kiinnostuneita seksistä olevan - ja se taas ei jotenkin tunnu ihan uskottavalta...
Osoitetaan läheisyyttä ja välittämistä, keskustellaan mitä haluaisi tulevaisuudelta, pussaillaan ja ollaan sohvalla sylikkäin. Mutta miehen yrittäessä, nainen ei lähde riisumaan vaatteita/ anna miehen riisua vaatteita. Tätä kun jatkaa edes kuukauden, mielellään kaksi ekoista treffeistä, niin taatusti on selvillä onko mies se mies, jonka kanssa tulee loppuelämän suhde. Ei kovin vaikeaa, paitsi jos pitää seksiä kättelyyn verrattavana tapahtumana, kuten suurin osa naisista nykyään pitää.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät napataan heti nuorena pois kuleksimasta. Monet 30v miehet ovat olleet vaan sen itsensä perässä ja nyt ehkä haluavat leikkiä jonkun kanssa perhettä. Kyllä se minunkin lähipiiri alkaa olla hyvin löytänyt viimeistään 25v sopivan kumppanin itselleen ja nämä ikisinkut eivät muka ikinä löydä ketään. Vinkkiä nuorille naisille, että hyvät löytyy siinä parikymppisenä ja eivät koskaan välttämättä enää vapaudu " markkinoille".
Eli kolmikymppisissä sinkkuuntuvan on sitten vaan luovuttava haaveesta koko loppuelämäksi kun elämä ja hyvät miehet meni jo?
Kyllä. Suosittelen kissan/kissojen hankkimista. Ovat paljon mukavampia kuin miehet.
Samahan koskee tuon ikäisiä sinkkunaisia. Kyllä kissat heidät voittaa.
Jep kaikki kolmekymppiset on roskaa.
Ja vanhetessa vaan pahenee. En ymmärrä näitä jotka vielä haaveilee jostain perheestä. Haaveilisi mielummin että kasvattaa siivet.
Hetken olin facen deittijutussa, siellä ne 30 ylittäneet miehet laittaa jo esittely tekstiin että perhettä halutaan eli ovat harhaisia jämiä. Netistä ei taida muunlaisia löytää.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, ja mitä olen (etenkin) naispuolisten ystävieni kanssa keskustellut, niin aika monella heistä on melko tiukat kriteerit sille, millaisia asioita ei voi hyväksyä. Muutamia tosielämän esimerkkejä:
- miehellä on maksuhäiriömerkintä - ei jatkoon. Sillä ei ole väliä, mistä merkintä on tullut, onko velka ehkä jo maksettu, ja miten asia on nyt hoidossa.
- mies on joskus viihdekäyttänyt muita päihteitä, kuin alkoholia - ei jatkoon. Kannabista joskus poltellut tai jopa edelleen satunnaisesti poltteleva mies on narkkari ja pajapää, josta ei ole parisuhteeseen.
- miehellä on mielialalääkitys - ei jatkoon. Mielenterveysongelmat, burn out, masennus tai hoitotasapainossa oleva mielen sairaus tekevät miehestä kelvottoman parisuhteeseen.
- miehellä on lapsia edellisestä liitosta - ei jatkoon. Miehen tulee haluta lapsia ja olla huomaavainen ja sitoutumishaluinen kumppani, mutta vasta tämän uuden naisen kanssa.
- miehellä on naispuolisia ystäviä - ei jatkoon. Miehen on oltava tasa-arvoa kannattava, mutta hänen on myös tajuttava, ettei vastakkainen sukupuoli ole ystävämateriaalia.
- mies asuu väärässä paikassa - ei jatkoon. Ei jaksa alkaa kaukosuhteeseen, ei halua viettää tapaillessa aikaa toisen kanssa maalla/kaupungissa.
- mies on työtön tai sairaseläkkeellä - ei jatkoon. Syyllä ei ole väliä, töitä kyllä nohevalle löytyy aina ja työkyvytön on luonnollisesti myös kyvytön parisuhteeseen.
- eriävä poliittinen kanta tai ei poliittista kantaa lainkaan - ei jatkoon. Väärät arvot, ei sovi ja ei käy.Tähän kun vielä lisätään ehdottomat ulkonäkökriteerit, niin kumppanin löytäminen alkaa olla jo aika hankalaa. Pitää olla oikean mittainen ja painoinen ja rakenteinen ja sopivan tyylinen. Viimeistään vääränlainen penis saattaa romahduttaa lupaavasti alkaneen suhteen.
En tarkoita, etteikö ihmisellä saisi olla ehdottomiakin periaatteita ja kriteereitä potentiaaliselle kumppanille, mutta minusta kannattaa kuitenkin aina tutustua kiinnostavaan ihmiseen avoimella mielellä.
Nuorina naiset etsivät miehestä huippuominaisuuksia, vakiintuessa pitäisi olla tasaisen vahva mies jolla ei ole heikkouksia. Mutta vaikka vaatimukset ovat yksittäisinä kohtuullisia, miehiä joilla ei ole ainuttakaan merkittävää heikkoutta, on todella vähän. Tätä naiset eivät tajua, vaan tietämättään hakevat top 5% miestä.
Eikä se tuohon lopu.
Pitää olla joko selkeästi naista pidempi tai edes vähän pidempi jos nainen on pitkä = eli kaikki haluavat pitkän miehen. Roteva pitää olla, koska nainen on siro ja naisellinen tai koska nainen on roteva itsekin. Naista selkeästi menestyneempi jos nainen on kodin hengetär, tai yhtä menestynyt jos nainen on menestynyt itsekin.
Sängyssä pitää osata viedä, vietävä mies on nou nou. Mies aloitteellisempi, vanhanaikainen herrasmies mutta uskoo modernisti tasa-arvoon. Jännittävä mutta luotettava. Näyttää tunteensa mutta vain oikealla hetkellä, muulloin pitää olla stooalainen peruskallio. Ja hauska tietysti, mutta mainitsinhan miehisen jämeryyden ja sen ettei hymiöitä viljellä? Kokenut pitää olla, mutta ei pelimies.
Ei ole liikaa vaadittu, koska RotuNainen72 av-palstalta ainakin sai sellaisen miehen joka on alfa ja täydellinen perheenisä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen välttyisi pelimiehen loukulta jos ei rupeaisi seksihommiin niin nopeasti. Kumma homma, että voidaan pidättäytyä seksistä pitkäänkin, mutta sitten pelimiehelle annetaan heti. Ei kukaan pelimies jaksa odottaa "palkintoaan" jos se se vie esim viikkoja tai vaikka muutaman kuukaudenkin. Edellyttäen toki, että näette myös säännöllisesti ja pelimies joutuu käyttämään sinuun oikeasti aikaansa. Jos kaikki pohjautuu taasen enimmäkseen viesteilyyn, niin sitä pelimies kyllä jaksaa tehdä, kun se ei niin maksa vaivaa. Aidosti kiinnostunut ja mahan pohjassa kutinaa tunteva mies taas kyllä jaksaa odottaa, eikä halua kusta asioita.
Aina näissä keskusteluissa ehdotetaan naisille seksistä pidättäytymistä, mutta kuitenkin myös niille tosissaan oleville miehille tuntuu seksi maistuvan. Olisi kiva kuulla konkreettisia neuvoja, että miten se pidättäytyminen tapahtuu - pidetäänkö koko juttu kaverillisena usean kuukauden ajan, käydään leffassa ja kahvilla, ehkä keilaamassa yhdessä, vai niinkö se tapahtuu, että kun kummankin tekee mieli ja on suudeltu ja halailtu, sitten nainen viheltää pelin poikki. Mutta miten se tapahtuu? Ehdotatteko, että nainen esittää ettei seksi kiinnosta, vai että hänellä on joku periaate, että pitää odottaa tietty aika?
Mietin vaan, että itse olen nainen, mutta jos seurustelisin kuukausia jonkun kanssa, joka ei osoita mielenkiintoa seksiin, kyllä itselläni kävisi mielessä, että ehkä häntä joko ei seksi kiinnosta TAI sitten hän ei halua seksuaalisesti juuri minua. Kuinkahan todennäköisesti miehille tulee samanlaisia ajatuksia, vai ajatteletteko, että on ihan ok, ettei naisenne halua seksiä, että sinä joko voit olla ilman tai harrastaa sitten myöhemmin seksiä vastentahtoisesti ja velvollisuudesta hommiin ryhtyneen naisen kanssa? Koska sellainen mielikuvahan helposti tulee, että jos toinen ei halua seksiä, se tulee olemaan hänelle pakkopullaa. Edelleenkö kiinnostus säilyy? Jos säilyy, niin sittenhän miehet eivät itsekään vaikuta kauhean kiinnostuneita seksistä olevan - ja se taas ei jotenkin tunnu ihan uskottavalta...
Osoitetaan läheisyyttä ja välittämistä, keskustellaan mitä haluaisi tulevaisuudelta, pussaillaan ja ollaan sohvalla sylikkäin. Mutta miehen yrittäessä, nainen ei lähde riisumaan vaatteita/ anna miehen riisua vaatteita. Tätä kun jatkaa edes kuukauden, mielellään kaksi ekoista treffeistä, niin taatusti on selvillä onko mies se mies, jonka kanssa tulee loppuelämän suhde. Ei kovin vaikeaa, paitsi jos pitää seksiä kättelyyn verrattavana tapahtumana, kuten suurin osa naisista nykyään pitää.
t. eri
Ja kun kuukauden pari läpsii miestä kädelle kun tämä pyrkii avaamaan rintsikan hakasia niin mies on vaan onnesta soikeana?
Tuttua on ja olenkin luovuttanut asian suhteen jo kuusi vuotta sitten, kun olin 31 vuotias. Perheen perustaminen saa siis jäädä haaveeksi minun osalta. Deittailu on nykyään liian raakaa peliä, miehet tuntuivat suhtautuvan minuun kuin johonkin hyödykkeeseen. En halua olla esine, vaan haluan että mut kohdataan ihmisenä.
Tinder uuvutti mut totaalisesti, menetin siellä uskoni mihinkään aitoon rakkauteen. Meno on pinnallista ja julmaa, hyväksikäytön maku jäi suuhun. Sitten tulikin korona ja vietin lähinnä aikaa yksin kotona. Toki en ennen koronaakaan seuraa baareista tai yöelämästä etsinyt, joten kauheasti se ei kai lopulta muuttanut mitään.
Olen naisvaltaisella alalla töissä. Ainut miespuolinen työkaveri eläköityi vuosia sitten, joten sielläkään ei tapaa ketään. Vaikka tapaisikin, niin luultavasti siitä ei syntyisi mitään lyhyttä tapailua kestävämpää. Se tuntuu olevan ajan henki. Itse en sellaista jaksa. Eli olen sit yksin. Ihan ok näinkin. Ja mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa tai sarjadeittailijoiden hyödykkeenä.

Jos nainen sanoisi hellästi samalla "ei vielä" ja suutelisi, niin olisin innosta soikeana ( ja nainen varmasti tuntisi sen jos ollaan sylikkäin), ja pyrkisin parhaani mukaan osoittamaan, että me halutaan molemmat pitkää ja sitoutunutta suhdetta ja tunteeni kasvavat häntä kohtaan päivä päivältä.

Haluaisin tavata jonkun kaltaisesi naisen, jolla on pidempi aika mistään. Niin on minullakin. Itse 42v mies, jolla myös Tinder- ja korona-aika vienyt halut edes yrittää. Mutta jos jossain voisin tavata tuollaisen naisen kuin sinä, niin sitten ehkä innostuisin yrittämään.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on ja olenkin luovuttanut asian suhteen jo kuusi vuotta sitten, kun olin 31 vuotias. Perheen perustaminen saa siis jäädä haaveeksi minun osalta. Deittailu on nykyään liian raakaa peliä, miehet tuntuivat suhtautuvan minuun kuin johonkin hyödykkeeseen. En halua olla esine, vaan haluan että mut kohdataan ihmisenä.
Tinder uuvutti mut totaalisesti, menetin siellä uskoni mihinkään aitoon rakkauteen. Meno on pinnallista ja julmaa, hyväksikäytön maku jäi suuhun. Sitten tulikin korona ja vietin lähinnä aikaa yksin kotona. Toki en ennen koronaakaan seuraa baareista tai yöelämästä etsinyt, joten kauheasti se ei kai lopulta muuttanut mitään.
Olen naisvaltaisella alalla töissä. Ainut miespuolinen työkaveri eläköityi vuosia sitten, joten sielläkään ei tapaa ketään. Vaikka tapaisikin, niin luultavasti siitä ei syntyisi mitään lyhyttä tapailua kestävämpää. Se tuntuu olevan ajan henki. Itse en sellaista jaksa. Eli olen sit yksin. Ihan ok näinkin. Ja mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa tai sarjadeittailijoiden hyödykkeenä.
Naiset valittavat että Tinderissä päätyy vain hyväksikäytetyksi.
90% miehistä valittaa ettei saa Tinderissä ollenkaan matcheja, 10% kokee sen olevan hyvä paikka löytää seksiä.
Mikä päätelmä tästä pitäisi tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen välttyisi pelimiehen loukulta jos ei rupeaisi seksihommiin niin nopeasti. Kumma homma, että voidaan pidättäytyä seksistä pitkäänkin, mutta sitten pelimiehelle annetaan heti. Ei kukaan pelimies jaksa odottaa "palkintoaan" jos se se vie esim viikkoja tai vaikka muutaman kuukaudenkin. Edellyttäen toki, että näette myös säännöllisesti ja pelimies joutuu käyttämään sinuun oikeasti aikaansa. Jos kaikki pohjautuu taasen enimmäkseen viesteilyyn, niin sitä pelimies kyllä jaksaa tehdä, kun se ei niin maksa vaivaa. Aidosti kiinnostunut ja mahan pohjassa kutinaa tunteva mies taas kyllä jaksaa odottaa, eikä halua kusta asioita.
Aina näissä keskusteluissa ehdotetaan naisille seksistä pidättäytymistä, mutta kuitenkin myös niille tosissaan oleville miehille tuntuu seksi maistuvan. Olisi kiva kuulla konkreettisia neuvoja, että miten se pidättäytyminen tapahtuu - pidetäänkö koko juttu kaverillisena usean kuukauden ajan, käydään leffassa ja kahvilla, ehkä keilaamassa yhdessä, vai niinkö se tapahtuu, että kun kummankin tekee mieli ja on suudeltu ja halailtu, sitten nainen viheltää pelin poikki. Mutta miten se tapahtuu? Ehdotatteko, että nainen esittää ettei seksi kiinnosta, vai että hänellä on joku periaate, että pitää odottaa tietty aika?
Mietin vaan, että itse olen nainen, mutta jos seurustelisin kuukausia jonkun kanssa, joka ei osoita mielenkiintoa seksiin, kyllä itselläni kävisi mielessä, että ehkä häntä joko ei seksi kiinnosta TAI sitten hän ei halua seksuaalisesti juuri minua. Kuinkahan todennäköisesti miehille tulee samanlaisia ajatuksia, vai ajatteletteko, että on ihan ok, ettei naisenne halua seksiä, että sinä joko voit olla ilman tai harrastaa sitten myöhemmin seksiä vastentahtoisesti ja velvollisuudesta hommiin ryhtyneen naisen kanssa? Koska sellainen mielikuvahan helposti tulee, että jos toinen ei halua seksiä, se tulee olemaan hänelle pakkopullaa. Edelleenkö kiinnostus säilyy? Jos säilyy, niin sittenhän miehet eivät itsekään vaikuta kauhean kiinnostuneita seksistä olevan - ja se taas ei jotenkin tunnu ihan uskottavalta...
Osoitetaan läheisyyttä ja välittämistä, keskustellaan mitä haluaisi tulevaisuudelta, pussaillaan ja ollaan sohvalla sylikkäin. Mutta miehen yrittäessä, nainen ei lähde riisumaan vaatteita/ anna miehen riisua vaatteita. Tätä kun jatkaa edes kuukauden, mielellään kaksi ekoista treffeistä, niin taatusti on selvillä onko mies se mies, jonka kanssa tulee loppuelämän suhde. Ei kovin vaikeaa, paitsi jos pitää seksiä kättelyyn verrattavana tapahtumana, kuten suurin osa naisista nykyään pitää.
t. eri
Ja kun kuukauden pari läpsii miestä kädelle kun tämä pyrkii avaamaan rintsikan hakasia niin mies on vaan onnesta soikeana?
Jos nainen sanoisi hellästi samalla "ei vielä" ja suutelisi, niin olisin innosta soikeana ( ja nainen varmasti tuntisi sen jos ollaan sylikkäin), ja pyrkisin parhaani mukaan osoittamaan, että me halutaan molemmat pitkää ja sitoutunutta suhdetta ja tunteeni kasvavat häntä kohtaan päivä päivältä.
Ja et alkaisi epäillä, että nainen ei haluakaan sinusta mitään fyysistä vaan vain esim ilmaisia aterioita samalla kun panee sitä giga chadia? Vai maksaisitteko kaiken varalta kaiken puoliksi ja sinun luona käydessä naisen pitäisi tuoda omat vessapaperit?
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on ja olenkin luovuttanut asian suhteen jo kuusi vuotta sitten, kun olin 31 vuotias. Perheen perustaminen saa siis jäädä haaveeksi minun osalta. Deittailu on nykyään liian raakaa peliä, miehet tuntuivat suhtautuvan minuun kuin johonkin hyödykkeeseen. En halua olla esine, vaan haluan että mut kohdataan ihmisenä.
Tinder uuvutti mut totaalisesti, menetin siellä uskoni mihinkään aitoon rakkauteen. Meno on pinnallista ja julmaa, hyväksikäytön maku jäi suuhun. Sitten tulikin korona ja vietin lähinnä aikaa yksin kotona. Toki en ennen koronaakaan seuraa baareista tai yöelämästä etsinyt, joten kauheasti se ei kai lopulta muuttanut mitään.
Olen naisvaltaisella alalla töissä. Ainut miespuolinen työkaveri eläköityi vuosia sitten, joten sielläkään ei tapaa ketään. Vaikka tapaisikin, niin luultavasti siitä ei syntyisi mitään lyhyttä tapailua kestävämpää. Se tuntuu olevan ajan henki. Itse en sellaista jaksa. Eli olen sit yksin. Ihan ok näinkin. Ja mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa tai sarjadeittailijoiden hyödykkeenä.
Jos olet naisena onnistunut olemaan kuusi vuotta yksin, niin joko et tosiaan ole liikkunut kotoa ulos, tai ulkonäkösi estää miehen läheisyyden kokonaan, mikä on erittäin harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen välttyisi pelimiehen loukulta jos ei rupeaisi seksihommiin niin nopeasti. Kumma homma, että voidaan pidättäytyä seksistä pitkäänkin, mutta sitten pelimiehelle annetaan heti. Ei kukaan pelimies jaksa odottaa "palkintoaan" jos se se vie esim viikkoja tai vaikka muutaman kuukaudenkin. Edellyttäen toki, että näette myös säännöllisesti ja pelimies joutuu käyttämään sinuun oikeasti aikaansa. Jos kaikki pohjautuu taasen enimmäkseen viesteilyyn, niin sitä pelimies kyllä jaksaa tehdä, kun se ei niin maksa vaivaa. Aidosti kiinnostunut ja mahan pohjassa kutinaa tunteva mies taas kyllä jaksaa odottaa, eikä halua kusta asioita.
Aina näissä keskusteluissa ehdotetaan naisille seksistä pidättäytymistä, mutta kuitenkin myös niille tosissaan oleville miehille tuntuu seksi maistuvan. Olisi kiva kuulla konkreettisia neuvoja, että miten se pidättäytyminen tapahtuu - pidetäänkö koko juttu kaverillisena usean kuukauden ajan, käydään leffassa ja kahvilla, ehkä keilaamassa yhdessä, vai niinkö se tapahtuu, että kun kummankin tekee mieli ja on suudeltu ja halailtu, sitten nainen viheltää pelin poikki. Mutta miten se tapahtuu? Ehdotatteko, että nainen esittää ettei seksi kiinnosta, vai että hänellä on joku periaate, että pitää odottaa tietty aika?
Mietin vaan, että itse olen nainen, mutta jos seurustelisin kuukausia jonkun kanssa, joka ei osoita mielenkiintoa seksiin, kyllä itselläni kävisi mielessä, että ehkä häntä joko ei seksi kiinnosta TAI sitten hän ei halua seksuaalisesti juuri minua. Kuinkahan todennäköisesti miehille tulee samanlaisia ajatuksia, vai ajatteletteko, että on ihan ok, ettei naisenne halua seksiä, että sinä joko voit olla ilman tai harrastaa sitten myöhemmin seksiä vastentahtoisesti ja velvollisuudesta hommiin ryhtyneen naisen kanssa? Koska sellainen mielikuvahan helposti tulee, että jos toinen ei halua seksiä, se tulee olemaan hänelle pakkopullaa. Edelleenkö kiinnostus säilyy? Jos säilyy, niin sittenhän miehet eivät itsekään vaikuta kauhean kiinnostuneita seksistä olevan - ja se taas ei jotenkin tunnu ihan uskottavalta...
Osoitetaan läheisyyttä ja välittämistä, keskustellaan mitä haluaisi tulevaisuudelta, pussaillaan ja ollaan sohvalla sylikkäin. Mutta miehen yrittäessä, nainen ei lähde riisumaan vaatteita/ anna miehen riisua vaatteita. Tätä kun jatkaa edes kuukauden, mielellään kaksi ekoista treffeistä, niin taatusti on selvillä onko mies se mies, jonka kanssa tulee loppuelämän suhde. Ei kovin vaikeaa, paitsi jos pitää seksiä kättelyyn verrattavana tapahtumana, kuten suurin osa naisista nykyään pitää.
t. eri
Ja kun kuukauden pari läpsii miestä kädelle kun tämä pyrkii avaamaan rintsikan hakasia niin mies on vaan onnesta soikeana?
Jos nainen sanoisi hellästi samalla "ei vielä" ja suutelisi, niin olisin innosta soikeana ( ja nainen varmasti tuntisi sen jos ollaan sylikkäin), ja pyrkisin parhaani mukaan osoittamaan, että me halutaan molemmat pitkää ja sitoutunutta suhdetta ja tunteeni kasvavat häntä kohtaan päivä päivältä.
Ja et alkaisi epäillä, että nainen ei haluakaan sinusta mitään fyysistä vaan vain esim ilmaisia aterioita samalla kun panee sitä giga chadia? Vai maksaisitteko kaiken varalta kaiken puoliksi ja sinun luona käydessä naisen pitäisi tuoda omat vessapaperit?
Nainen tekee noin joka tapauksessa jossain vaiheessa.
Esimerkiksi viesti #7 ja #13 ensimmäisellä sivulla ja katso tykkäysmäärät.