Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?
Kaipaisin nyt vähän vertaistukea, en keljuilua. Löytyykö palstalta muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen? Tuntuu että nykypäivän deittimarkkinat on yhtä pikku kivan ja seksin hakemista, haaremin keräämistä ja multideittailua. Avoimet suhteet, polysuhteet ja yhdenillanjutut ovat pinnalla ja tulee välillä se olo että arvostaako kukaan enää monogaamista suhdetta. Tämä tuottaa surua koska itse toivoisin seurustella vain sen yhden kanssa, muuttaa ajan kanssa kenties yhteen ja perustaa sen perheenkin, mutta se on vaikeaa kun yksi jos toinenkin etsii vain pikkukivaa tai parin kk:n pikasuhdetta. Mikäli haluan saada lapsen ja perheen tässä elämässä, ei minulla ole loputtomasti aikaa etsiä kumppania saati pettyä kun joku ei sitten suurista sanoistaan huolimatta sitoudukaan tai luovuttaa heti kun tulee vastaan ensimmäinen pieni keskustelu/ongelma. Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan. Tuntuu että nykymaailmassa ei malteta tai edes viitsitä panostaa enää yhteen kerralla ja oikeasti näin rakentaa ja saada jotakin yhteistä aikaan. Kun on aina olemassa se seuraava ja seuraava.
Kommentit (1943)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Alenna rimaa, ota se vähän rumempi, mutta kiltti ja hyvätapainen mies"
Varmaan ihan hyvä neuvo niille naisille, jotka noin pystyvät toimimaan. Itselleni miehen ulkonäkö on kuitenkin niin tärkeä tekijä että en siitä pysty tai suostu kyllä tinkimään.
No sitten on turha itkeä. Hyvännäköiset usein tietävät markkina-arvonsa ja pettävät herkemmin. Mutta kaikkea ei voi saada.
Jos alan suhteeseen jonkun kanssa jota en pidä hyvännäköisenä niin se suhde loppuu äkkiä tai sitten mies saa hyväksyä että harrastan seksiä muiden kanssa. Ilman seksiä en ala huvikseni elelemään.
Mihinkähän sinä sitten sitä miestä taas haitkaan? Pääsi unohtumaan.
En hae mutta varmasti tuollainen järjestely kelpaisi monelle täällä kun sitä suhdetta niin kauhesti tarvitsevat että ovat valmiita tinkimään kaikesta siitä mikä tavalliselle ihmiselle on syy ylipäätänsä alkaa suhteeseen.
Niin että laittakaa vaan viestiä miehet jotka tarvitsee parisuhdetta! Täällä odottaa 31-vuotias nainen, minuun ihastutaan helposti joten ulkonäössä tuskin vikaan. Olen pienikokoinen mutta liivien koko 60 G., hiukset luonnostaan pitkät eikä tatuointeja.
En ole kovin sosiaalinen, mielummin kuuntelen kuin olen äänessä. Tykkään laittaa ruokaa ja järjestää illanistujaisia joita voit sitten isännöidä.
Jos sinulla ei ole kavereita minulta löytyy laaja tuttavapiiri mihin pääset mukaan.
Autan sinut kiinni asuntolainaan ja saat haaveilla lapsista. Voit pistää someen kuvia kun ollaan niin ihanasti yhdessä ja vaikka miten kosit minua!
Nyt vaan viestiä tulemaan!Vai pienikokoinen mutta 60G. Just just. Täähän tässä olikin tärkeintä. Passaan.
No jos rinnat ei ole sinun juttu ja siitä että haluat pienet tissit et ole valmis tinkimään. Mikä mahtaa olla se mistä itse tingit jos ulkonäkö ei se ole? Sitä kuitenkin naisille ehdotetaan.
Varmaan ekana tulee mieleen että jos on noin isot tissit muttei saa miestä niin on läski
Olet joku jonne jolla ei tietoa liivikoosta. Itse epäilen tuota 60, ei kenelläkään niin pieni ole jos ei ole jotain aasiasta.
Kuinka moni mies nyt oikeasti perehtyy tissiliivien kokoon sen enempää mitä ehkä just kuppikoon kirjaimet osataan sanoa
Ja niitä kuppejakaan ei ymmärretä. Silti miehet niihin kokoihin tarttuu kuten tuossakin. Tulee 15-vuotias mieleen joka kikattaa kun näkee jossain kirjaimen D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Alenna rimaa, ota se vähän rumempi, mutta kiltti ja hyvätapainen mies"
Varmaan ihan hyvä neuvo niille naisille, jotka noin pystyvät toimimaan. Itselleni miehen ulkonäkö on kuitenkin niin tärkeä tekijä että en siitä pysty tai suostu kyllä tinkimään.
No sitten on turha itkeä. Hyvännäköiset usein tietävät markkina-arvonsa ja pettävät herkemmin. Mutta kaikkea ei voi saada.
Jos alan suhteeseen jonkun kanssa jota en pidä hyvännäköisenä niin se suhde loppuu äkkiä tai sitten mies saa hyväksyä että harrastan seksiä muiden kanssa. Ilman seksiä en ala huvikseni elelemään.
Mihinkähän sinä sitten sitä miestä taas haitkaan? Pääsi unohtumaan.
En hae mutta varmasti tuollainen järjestely kelpaisi monelle täällä kun sitä suhdetta niin kauhesti tarvitsevat että ovat valmiita tinkimään kaikesta siitä mikä tavalliselle ihmiselle on syy ylipäätänsä alkaa suhteeseen.
Niin että laittakaa vaan viestiä miehet jotka tarvitsee parisuhdetta! Täällä odottaa 31-vuotias nainen, minuun ihastutaan helposti joten ulkonäössä tuskin vikaan. Olen pienikokoinen mutta liivien koko 60 G., hiukset luonnostaan pitkät eikä tatuointeja.
En ole kovin sosiaalinen, mielummin kuuntelen kuin olen äänessä. Tykkään laittaa ruokaa ja järjestää illanistujaisia joita voit sitten isännöidä.
Jos sinulla ei ole kavereita minulta löytyy laaja tuttavapiiri mihin pääset mukaan.
Autan sinut kiinni asuntolainaan ja saat haaveilla lapsista. Voit pistää someen kuvia kun ollaan niin ihanasti yhdessä ja vaikka miten kosit minua!
Nyt vaan viestiä tulemaan!Vai pienikokoinen mutta 60G. Just just. Täähän tässä olikin tärkeintä. Passaan.
60 tässä tarkoittaa rintojen alapuolelta mitattavaa rinnanympärystä, eli rinnat ovat suuret, mutta muuten nainen on "petit". En ole viestin lähettäjä, mutta itselläni on samanlainen tilanne. Näillä spekseillä ei ole helppo löytää rintaliivejä!
Vierailija kirjoitti:
Tiedän 27 v miehen varsinais- Suomesta, joka haluaisi löydä sekä vaimon, että perustaa perhettä, on lapsirakas. Käy töissä ja harrastaa kuntosalia. Miten voisi jättää yhteistietoja? Voiko joku jättää omat tietonsa tänne?
Miksei hän ole tinderissä?

Hän olla kumivene.
Vierailija kirjoitti:
Mun kokemuksen perusteella naiset itse valikoivat sitoutumishaluttomia miehiä ja vain tuollaiset miehet saavat aikaan naisissa kipinöitä.
Deittailu on turhauttavaa kun haluaisi parisuhteen ja oman perheen mutta naisilta tulee vain pakkeja vaikka pääsisi 6.treffeille asti.
Kerran yksi nainen valitti treffeillä että hän löytää vain varattuja tai p anomiehiä mutta silti antoi pakit mulle joka etsin parisuhdetta.Eli kyse ei ole siitä että kunnollisia herrasmiehiä ei olisi vaan naiset eivät vain syty heistä.
Tämä on se totuus, jonka olen huomannut myös omassa kaveripiirissä. Itsevarma hyvännäköinen panomies saa uuden naisen vaikka joka viikko. Naiset luulee, että itsevarmasti käyttäytyvä mies on sillä itsevarmuudellaan kiinnostunut juuri heistä 😆 Nimenomaan vakavasti kiinnostunut mies ei ole päällepäin itsevarma.
Suuntaa pois pk-seudulta! Tinderöin pari vuotta Helsingissä ja näitä kaikenmaailman trendikkäitä polyja ym. tuli vastaan jatkuvasti. Aina oli miehillä vaan seksitreffit mielessä ja muuta vastenmielistä.
Sitten suuntasin maakuntiin ja välillä vielä kauemmaskin kesällä mökille treffailemaan. Maalta löytyi paljon tolkumpia ja perhearvoja vaalivia miehiä. Lopulta löysin omani vajaan tunnin matkan päästä Helsingistä ja täällä olenkin jo asunut pari vuotta ja odotan toista lastamme.
Mä oon nyt laittanu tän päivän aikana jo satoja tykkäyksiä naisille jotka näyttäisi olevan just enimmäkseen kolmekymppisiä.
Kovin vähän tulee vastauksia keneltäkään, osa ei välttämättä vastaa edes vaikka olisivat itse laittaneet tykkäyksen jopa ennen mua.
Aika laiskan oloinen meininki noissa deittisivustoissa ainakin tuntuu olevan, tai sit kelpuutetaan vaan sitä kymmentä ukkoa mitä kaikki muutkin naiset tavoittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Alenna rimaa, ota se vähän rumempi, mutta kiltti ja hyvätapainen mies"
Varmaan ihan hyvä neuvo niille naisille, jotka noin pystyvät toimimaan. Itselleni miehen ulkonäkö on kuitenkin niin tärkeä tekijä että en siitä pysty tai suostu kyllä tinkimään.
No sitten on turha itkeä. Hyvännäköiset usein tietävät markkina-arvonsa ja pettävät herkemmin. Mutta kaikkea ei voi saada.
Jos alan suhteeseen jonkun kanssa jota en pidä hyvännäköisenä niin se suhde loppuu äkkiä tai sitten mies saa hyväksyä että harrastan seksiä muiden kanssa. Ilman seksiä en ala huvikseni elelemään.
Mihinkähän sinä sitten sitä miestä taas haitkaan? Pääsi unohtumaan.
En hae mutta varmasti tuollainen järjestely kelpaisi monelle täällä kun sitä suhdetta niin kauhesti tarvitsevat että ovat valmiita tinkimään kaikesta siitä mikä tavalliselle ihmiselle on syy ylipäätänsä alkaa suhteeseen.
Niin että laittakaa vaan viestiä miehet jotka tarvitsee parisuhdetta! Täällä odottaa 31-vuotias nainen, minuun ihastutaan helposti joten ulkonäössä tuskin vikaan. Olen pienikokoinen mutta liivien koko 60 G., hiukset luonnostaan pitkät eikä tatuointeja.
En ole kovin sosiaalinen, mielummin kuuntelen kuin olen äänessä. Tykkään laittaa ruokaa ja järjestää illanistujaisia joita voit sitten isännöidä.
Jos sinulla ei ole kavereita minulta löytyy laaja tuttavapiiri mihin pääset mukaan.
Autan sinut kiinni asuntolainaan ja saat haaveilla lapsista. Voit pistää someen kuvia kun ollaan niin ihanasti yhdessä ja vaikka miten kosit minua!
Nyt vaan viestiä tulemaan!Vai pienikokoinen mutta 60G. Just just. Täähän tässä olikin tärkeintä. Passaan.
60 tässä tarkoittaa rintojen alapuolelta mitattavaa rinnanympärystä, eli rinnat ovat suuret, mutta muuten nainen on "petit". En ole viestin lähettäjä, mutta itselläni on samanlainen tilanne. Näillä spekseillä ei ole helppo löytää rintaliivejä!
Nii oliki joo, onhan nää joskus kuultu. No, se sitten vahvistaa että tää kyseinen nainen on ihan puhdasta mielikuvituksen tuotetta.
Ei ehkä ekana pyöri perheen perustaminen mielessä tässä tilanteessa, jossa maatamme ajetaan alas sekä myydään hirveällä vimmalla. Ainiin, sitten sodanuhka ja tuleva lama tuohon päälle ja ties mitä, niin eiköhän siinä ole selviytymistaistoa ihmisille riittämiin, että sitä siihen päälle lähtisi vielä pesuetta perustamaan.
Eivät miehet ole sitoutumiskammoisia, vaan: a) Naiset eivät itse kiinnostu niistä miehistä, jotka haluaisivat sitoutua. B) Nämä "sitoutumuskammoiset" miehet ovat niitä miehiä joilla on naismarkkinoilla valinnanvaraa ja eivät rupea sitoutumaan, jos ja kun tunne ei ole toista osapuolta kohtaan riittävän vahva. He eivät luovu vapaudestaan kenen tahansa naisen takia.
Vierailija kirjoitti:
"Alenna rimaa, ota se vähän rumempi, mutta kiltti ja hyvätapainen mies"
Varmaan ihan hyvä neuvo niille naisille, jotka noin pystyvät toimimaan. Itselleni miehen ulkonäkö on kuitenkin niin tärkeä tekijä että en siitä pysty tai suostu kyllä tinkimään.
Ja sitten nillitätte kun ketään ei löydy? Suurinosa suomalaisista on ulkonäöltään korkeintaan keskivertoa, joten pinnalliset jää lehdelle soittelemaan, ei niitä adoniksia riitä jokaiselle tavis pirkolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sulle perheen. Hirmu kasa työtä, väsymystä, rahan, ajan ja elämän haaskaamista. Mitä se toinen osapuoli saa tässä diilissä?
Aika kurja asenne sitoutumista ja perhe-elämää kohtaan.
Joo, tuo itsekkyyden asenne on se joka vallitsee kaikessa. "Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sinulle.." on vahingossa oiva kiteytys nykyihmisen tai nykykaupunkilaisen ajattelutavasta.
Luulen, että kaupungeissa pyörii eniten näitä pintaliitäjiä ja itsekkäitä pyrkyreitä, jotka näkevät toisen ihmisen kertakäyttömateriaalina tai itseään hyödyttävänä lisänä, tää ajatusmaailma on perujaan työelämästä; sillä tiettyjen alojen neukkareissa puhutaan juuri noin. Toki on kai itsekästä haluta se perhekin, mutta luulempa että perinteisempien arvojen vaalijoita löytyy enemmän maaseudulta ja pikkukaupungeista, joissa vielä työpaikkoja, suuntaa pois pääkaupunkiseudulta.Neuvo näin vanhempana tätinä: Jos haluat perheen, hoida tukiverkot kuntoon, säästä hoitovapaan varalle ja hanki lapsi/lapsia itsellisenä äitinä. Helpompi alkaa perheelliseksi alusta asti yksin, kuin että parisuhteessa vauvan tultua huomaa että on kuitenkin yksin, ja lisäksi siinä on sohvalla makailemassa (tai harrastuksissaan kiitämässä) valittava ja vaativa perhe-elämään osallistumaton mies viemässä energiaasi.
Parempi olla alusta asti yksin ja järjestää elämänsä sen mukaan, kuin huomata että "perheenisä" onkin itsekäs lastaan kiusaava k*sipää niin aviomiehenä kuin myöhemmin ex-miehenä.
Juuri näin. Voi laittaa kodin mieleisekseen, eikä tarvitse kärsiä mistään miesten sisustus"ideoista", miehen kavereista, miehen jalkapallon tuijottamisesta, tai miehen vanhemmista. Fyysisiä tarpeita varten löytyy hyvä valikoima satisfyereitä ynnä muita surruuttimia, vastaavat täysin sen mitä mies voi antaa ja jopa enemmänkin. Ennen oli puolipakko löytää mies taloudelliseksi turvaksi, nyt sellaista pakkoa ei enää ole. Itseäni hämmästyttää kuinka tätä itsellisen elämän vaihtoehtoa käytetään niinkin vähän. Mieluummin hommataan kehno parisuhde ja sitten ulistaan asiasta somessa.
Vierailija kirjoitti:
Eivät miehet ole sitoutumiskammoisia, vaan: a) Naiset eivät itse kiinnostu niistä miehistä, jotka haluaisivat sitoutua. B) Nämä "sitoutumuskammoiset" miehet ovat niitä miehiä joilla on naismarkkinoilla valinnanvaraa ja eivät rupea sitoutumaan, jos ja kun tunne ei ole toista osapuolta kohtaan riittävän vahva. He eivät luovu vapaudestaan kenen tahansa naisen takia.
Täsmälleen. Ongelmaa sinänsä ei ole, on vain kysynnän ja tarjonnan kohtaamis-ongelma. Itsekin haluaisin Rolls Roycen, mutta ymmärrän että potentiaalini (=lompakon paksuus) ei riitä, joten kymmeniä vuosia vanhalla Peugeotilla mennään.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin miehenä kierrän tämmöiset perheen perustaja naiset kaukaa. Kertokaa nyt edes yksi HYVÄ syy tehdä lapsia tähän maailmaan ja tilanteeseen??
Sinulle ei varmaan voisi kertoa yhtään hyvää syytä, koska mikään syy ei sinusta henkilökohtaisesti ole hyvä.
Toisista taas on kivaa, että on perhe. Toiset haluavat omia lapsia, joiden kanssa olla. Toiset pitävät ajatuksesta, että vanhana on ehkä jopa lapsenlapsia. Toisten mielestä arjen jakaminen toisen ihmisen kanssa on kivaa. Toiset pitävät siitä, että yhdessä voi puolison kanssa tehdä hauskoja juttuja jne.
Monesta juuri se, että tilanne maailmassa on vaikea perhe tasapainottaisi sitä ja toisi iloa ja onnea. Kaikille perhe ei ole kirous vaan ilo ja ne omat perheenjäsenet ovat rakkaita ja kivoja. Moni karsastaa jotain puoliso, lapsi, koira, kesämökki elämää ja toisille se on juuri se joka tuo sen suurimman onnen.
Mutta sinunlaisille, joille se on maanpäällinen helvetti ehkä, sillä ei ole mitään merkitystä vaikka tuossa todellisuudessa elävät kuinka kertoisivat kuinka tyytyväisiä ja onnellisia ovat. Jokainen tykkää mistä tykkää ja toiset tykkää viettää elämänsä yksin ha hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut ottaa jonkun ruman/lyhyen miehen? Ainakaan ei voi olla polyamorinen, kun he eivät saa sitä ensimmäistäkään naista. Jos välttämättä haluat komean ja pitkän, niin kannattaisi etsiä joku viisikymppinen, joka on juuri tajunnut, että haluaisi perustaa perheen vielä elämänsä aikana. Tosin hekin etsivät ensisijaisesti parikymppistä naista, mutta on sinullakin mahdollisuus.
Voi luoja sä olet harhainen, katkeroitunut tai trolli
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin miehenä kierrän tämmöiset perheen perustaja naiset kaukaa. Kertokaa nyt edes yksi HYVÄ syy tehdä lapsia tähän maailmaan ja tilanteeseen??
Jos ei ole biologista tarvetta omien jälkeläisten hankintaan eikä syytä jatkaa omaa sukuaan, niin sallittakoon tämä valinta sinulle.
Tuo aika on itselläni jäänyt joki iaka sitten taakse kun täytin 40 vuotta. Edelleen olen sinkku. Välillä tuntuu pahalta kun en ole löytänyt ja kohdannut sitä omaa rkastani ja erityistäni, jonka kanssa toteuttaa haave ja unelma perheestä ja mahd, lapsista.
Toisaalta yhä useammin huomaan kysyväni itseltäni. että mitä menettäsin, jos kohtaloni olisi elää loppuikänikin sinkkuna? Myönnän tunteeni kateutta ja mustasukkaisuutta kun olen nähnyt pareja ja nuoria perheitä viettämässä aikaansa.
Myönnän, että sisälläni on mustasukkaisuuden piikki pistänyt kovasti kun kavereistani osa on löytänyt "taas" itselleen uuden ja erityisen. Ja kuinka lähes jokainen heistä on vaikuttanut ihan täyspäisiltä, mukavilta ja kivan näköisltäkin. - Itse huomaan taas pian olleeni sinkkuna yhden vuoden lisää aiempien sinkkuvusien päälle.
En ole katkera, enkä halua katkeran kitkeräksi muuttua. Mutta toisinaan tuntuu aika pahalta.
Neuvoni: ole avoin ja kerro suoraan haaveistasi. Ole valmis muuttamaan satoja kilometrejä kumppanin perässä. Näin itse tein ja sain lapsen 36-vuotiaana, kun ero tuli 30-vuotiaana aiemmasta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sulle perheen. Hirmu kasa työtä, väsymystä, rahan, ajan ja elämän haaskaamista. Mitä se toinen osapuoli saa tässä diilissä?
Aika kurja asenne sitoutumista ja perhe-elämää kohtaan.
Joo, tuo itsekkyyden asenne on se joka vallitsee kaikessa. "Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sinulle.." on vahingossa oiva kiteytys nykyihmisen tai nykykaupunkilaisen ajattelutavasta.
Luulen, että kaupungeissa pyörii eniten näitä pintaliitäjiä ja itsekkäitä pyrkyreitä, jotka näkevät toisen ihmisen kertakäyttömateriaalina tai itseään hyödyttävänä lisänä, tää ajatusmaailma on perujaan työelämästä; sillä tiettyjen alojen neukkareissa puhutaan juuri noin. Toki on kai itsekästä haluta se perhekin, mutta luulempa että perinteisempien arvojen vaalijoita löytyy enemmän maaseudulta ja pikkukaupungeista, joissa vielä työpaikkoja, suuntaa pois pääkaupunkiseudulta.Neuvo näin vanhempana tätinä: Jos haluat perheen, hoida tukiverkot kuntoon, säästä hoitovapaan varalle ja hanki lapsi/lapsia itsellisenä äitinä. Helpompi alkaa perheelliseksi alusta asti yksin, kuin että parisuhteessa vauvan tultua huomaa että on kuitenkin yksin, ja lisäksi siinä on sohvalla makailemassa (tai harrastuksissaan kiitämässä) valittava ja vaativa perhe-elämään osallistumaton mies viemässä energiaasi.
Parempi olla alusta asti yksin ja järjestää elämänsä sen mukaan, kuin huomata että "perheenisä" onkin itsekäs lastaan kiusaava k*sipää niin aviomiehenä kuin myöhemmin ex-miehenä.
Juuri näin. Voi laittaa kodin mieleisekseen, eikä tarvitse kärsiä mistään miesten sisustus"ideoista", miehen kavereista, miehen jalkapallon tuijottamisesta, tai miehen vanhemmista. Fyysisiä tarpeita varten löytyy hyvä valikoima satisfyereitä ynnä muita surruuttimia, vastaavat täysin sen mitä mies voi antaa ja jopa enemmänkin. Ennen oli puolipakko löytää mies taloudelliseksi turvaksi, nyt sellaista pakkoa ei enää ole. Itseäni hämmästyttää kuinka tätä itsellisen elämän vaihtoehtoa käytetään niinkin vähän. Mieluummin hommataan kehno parisuhde ja sitten ulistaan asiasta somessa.
Ihmiset tekevät sen parisuhteen. Kun näitä tekstejä lukee, niin aina tulee käsitys kuinka se on se mies joka tekee siitä parisuhteesta sen kauhean. Ei koskaan nainen. Miesten jalkapallon katsominen ärsyttää, mutta naisten salkkareiden ei. Nainen osaa sisustaa ja miehen sisustus on aina vääränlainen tai he muka vaativat jotain ihmeellisyyksiä sinne kotiin, kuten työpöydän tai mukavan tuolin jossa pelata.
Onko se miehet aina niin huonoja sängyssä ja naiset aivan huippuja? Entä raha? Naiset ne osaa käyttää rahaa ja miehet eivät?
Tosielämässä hyvät, mukautuvat ja kunnolliset tyypit jotakin löytävät toisensa ovat onnellisia keskenään ja sanosin, että mahdollisuudet paranevat jos heillä on sisaruksia tai tottuneet asumaan muiden kanssa. Ikisinkut eivät enää totu siihen vapauden menettämiseen, jota väkisinkin parisuhteessa oleminen ja yhdessä asuminen rajoittaa.
Jos toinen ei hallitse hommaa koko suhde tuhoutuu ja on onneton. Eikä se aina tarkoita sitä, että se eniten sisustava tai siivoava on se oikeassa. Parisuhde ei sovi jyrääville ihmisille.
Itsekkyyden aikakautena moni on onnellinen juuri yksinään, koska ei tarvitse tehdä kompromissejä.
Tuliko kumivene?