Kysy mitä vaan psykoosista tai kerro oma kokemuksesi siitä

Enteileekö psykoosi/skitsofrenia alttiutta, että sairastin nuorena vakavan OCD:n ja saan helposti unihalvauksia?

Miten huomasit olevasi psykoosissa, vai huomasiko joku toinen? Miten pääsit avun piiriin?

Oletko edelleen psykoosissa?

Eipä Ap:lla näemmä olekaan aikomusta vastata. Typerä provo.

Tähän en valitettavasti osaa vastata, koska itsellä ei ole kokemusta OCD:sta tai unihalvauksista

Mikä lääkitys ja kauanko kesti? Mitä haittoja?

Ulkomaan Ulla kirjoitti:

Miten huomasit olevasi psykoosissa, vai huomasiko joku toinen? Miten pääsit avun piiriin?

Huomasin itse. Aluksi kriisin seurauksena en pystynyt enää nukkumaan öitä. Kun olin valvonut pari vuorokautta, aloin tärisemään holtittomasti, jonka takia soitettiin ambulanssi. He tekivät testejä ym. ja tulivat siihen tulokseen että kaikki on ok. He kehottivat menemään vielä terveyskeskukseen kaiken varalta. Sieltä ohjasivat päivystykseen, koska käyttäytymiseni oli sekavaa. Päivystykseltä psykiatrille ja lopulta psykiatrin kanssa tulimme siihen tulokseen että osastohoito on paras ratkaisu.

Aloin olla todella hajamielinen, en pystynyt puhumaan normaalisti vaan puhe oli poukkoilevaa ja hidasta, lähimuisti huononi, vaikeuksia esim. suunnistaa oikeaan paikkaan kaupungissa tai rakennuksessa joka on itselle uusi. Lopulta osastohoidossa tilani paheni niin että aloin pelkäämään että olen helvetissä ja kaikki ihmiset ympärilläni tietävät tilanteeni. Sen seurauksena menin niin paniikkiin että aloin huutaa

Vierailija kirjoitti:

Oletko edelleen psykoosissa?

Luultavasti olen vähän, koska todellisuus tuntuu edelleen ajoittain epätodelliselta.

Tyttäreni meni psykoosiin parin viikon ajaksi 19-vuotiaana, ja kokemus oli kaikinpuolin kauhea. Hän ei ollut mitenkään vaaraksi itselleen tai muille (vaan näki erilaisia eläimiä ja luuli voivansa puhua niille) mutta siltikään ei tarjottu avohoitoa vaan vietiin oitis pakkohoitoon osastolle.

Tyttäreni vointi heikkeni osastolla ja hän traumatisoitui pahasti. Hän joutui jakamaan huoneen jonkun väkivaltaisen, harhaisen narkomaanin kanssa joka mm. kävi hoitajien kimppuun ja uhkaili tytärtäni.

Tytär ei koskaan aiemmin ollut joutunut näkemään väkivaltaa missään, mutta osastolla sitä oli päivittäin. Osa potilaista tappeli keskenään ja löi hoitajia, osastolla oli hyvin levotonta eikä tyttärelläni ollut mitään omaa rauhallista tilaa mihin vetäytyä.

Hoitajista osa oli ihan okei, mutta enemmistö oli tylyjä eikä kellään ollut aikaa jutella. Annettiin vain lääkkeet ja lyhyesti kysyttiin että mikä vointi tänään ja saitko nukuttua.

Lääkärin tytär tapasi vain kahdesti (tulopäivänä ja kaksi päivää ennen hoidon loppumista). Eli eipä ollut kummoista hoitoa.

Pahinta oli kuitenkin lääkitys ja tarkemmin sanottuna sen haitat. Tytär muuttui jähmeäksi ja jäykäksi, vapisevaksi, kasvoiltaan nykiväksi, tunteettomaksi ja "zombimaiseksi" Risperdal-lääkkeensä takia.

Ja hoitaja vielä kehtasi sanoa minulle että katso että tytär syö lääkkeensä niin myöhemmin voidaan sitten siirtyä pitkävaikutteiseen injektioon. Mitä v*ttua?!

Ei todellakaan haettu lääkkeitä apteekista ja kuukauden päästä tytär oli taas oma normaali itsensä. Ei harhoja, ei lääkehaittoja. Nyt hän opiskelee parhaillaan hammaslääkäriksi, mikä tuskin onnistuisi jos käyttäisi lääkettä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä lääkitys ja kauanko kesti? Mitä haittoja?

Tällä hetkellä Olanzapin 2,5 mg aamuisin ja iltaisin sama, mutta 5mg. Psykoottisrt oireet kestäneet nyt pari viikkoa ja nyt tuntuu että on menossa parempaan suuntaan. Lääkitys aiheuttaa uneliaisuutta ja tunteiden latistumista. Aamulla tosi vaikea nousta sängystä

Oletko yhä osastolla vai avohoidon piirissä?

Psykoosissa pahinta oli ehdottomasti lääkitys ja se, ettei siitä voinut lääkärin kanssa keskustella. Kaikki hoitopäätökset vain saneltiin ylhäältä päin (lääkäri omahoitajan välityksellä) eikä minun itsemääräämisoikeuttani kunnioitettu lainkaan.

Sain Haloperidolista hirveät ja kivuliaat ekstrapyramidaalioireet, mutta lääkitys saatiin vaihdettua toiseen vasta kun ilmoitin että muuten olen ilman lääkettä.

Olanzapiini aiheutti minulle pakkoliikkeitä kasvoihin ja lihomista, mutta taas vaihtaminen oli hyvin haasteellista ja minua uhkailtiin myös injektioilla "jos hoitomyöntyvyys ei parane".

No, aripipratsoli aiheutti niitä samoja pakkoliikkeitä kasvoihin ja kun taas sanoin lopettavani lääkkeen ellen saa parempaa tilalle niin lääkäri vaihtoi sen ominpäin injektiomuotoiseksi :D

Irtisanouduin hoitopaikasta viisi vuotta sitten ja nyt on kaikki taas hyvin. Tärkeintä on ehdottomasti ollut lääkkeettömyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä lääkitys ja kauanko kesti? Mitä haittoja?

Tällä hetkellä Olanzapin 2,5 mg aamuisin ja iltaisin sama, mutta 5mg. Psykoottisrt oireet kestäneet nyt pari viikkoa ja nyt tuntuu että on menossa parempaan suuntaan. Lääkitys aiheuttaa uneliaisuutta ja tunteiden latistumista. Aamulla tosi vaikea nousta sängystä

Kuulostaa pahalta, eihän ihmisen kuulu tunteettomana elää :( Milloin saat lopettaa lääkityksen?

Vierailija kirjoitti:

Oletko yhä osastolla vai avohoidon piirissä?

Nyt olen parin päivän lomalla osastolta. Tänään takaisin. Osastolla seuraillaan vielä miten lääkitys alkaa toimia ja jatkosta en tiedä mitään

Sadan vuoden päästä tämän päivän psykiatrista hoitoa tullaan katsomaan yhtä silmiä pyöritellen kuin me tällä hetkellä katsomme sadan vuoden takaisia hoitokeinoja. Aivan liian nuori tieteenala, pseudotiede vielä pitkään.

Kaikki oikeuskanslerille.

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni meni psykoosiin parin viikon ajaksi 19-vuotiaana, ja kokemus oli kaikinpuolin kauhea. Hän ei ollut mitenkään vaaraksi itselleen tai muille (vaan näki erilaisia eläimiä ja luuli voivansa puhua niille) mutta siltikään ei tarjottu avohoitoa vaan vietiin oitis pakkohoitoon osastolle.

Tyttäreni vointi heikkeni osastolla ja hän traumatisoitui pahasti. Hän joutui jakamaan huoneen jonkun väkivaltaisen, harhaisen narkomaanin kanssa joka mm. kävi hoitajien kimppuun ja uhkaili tytärtäni.

Tytär ei koskaan aiemmin ollut joutunut näkemään väkivaltaa missään, mutta osastolla sitä oli päivittäin. Osa potilaista tappeli keskenään ja löi hoitajia, osastolla oli hyvin levotonta eikä tyttärelläni ollut mitään omaa rauhallista tilaa mihin vetäytyä.

Hoitajista osa oli ihan okei, mutta enemmistö oli tylyjä eikä kellään ollut aikaa jutella. Annettiin vain lääkkeet ja lyhyesti kysyttiin että mikä vointi tänään ja saitko nukuttua.

Lääkärin tytär tapasi vain kahdesti (tulopäivänä ja kaksi päivää ennen hoidon loppumista). Eli eipä ollut kummoista hoitoa.

Pahinta oli kuitenkin lääkitys ja tarkemmin sanottuna sen haitat. Tytär muuttui jähmeäksi ja jäykäksi, vapisevaksi, kasvoiltaan nykiväksi, tunteettomaksi ja "zombimaiseksi" Risperdal-lääkkeensä takia.

Ja hoitaja vielä kehtasi sanoa minulle että katso että tytär syö lääkkeensä niin myöhemmin voidaan sitten siirtyä pitkävaikutteiseen injektioon. Mitä v*ttua?!

Ei todellakaan haettu lääkkeitä apteekista ja kuukauden päästä tytär oli taas oma normaali itsensä. Ei harhoja, ei lääkehaittoja. Nyt hän opiskelee parhaillaan hammaslääkäriksi, mikä tuskin onnistuisi jos käyttäisi lääkettä.

Kuulostaa kauhealta. Itsellä tähän mennessä ollut onneksi mukavia huonekavereita. Täällä myös hoitajat ja jopa lääkäri ovat tylyjä ja tuntuu etteivät ota tosissaan ja lässyttävät teennäisesti kun kerron olostani ja tuntemuksistani.

Kauheaa että tyttäresi muuttui niin paljon lääkkeiden takia. Varmasti minullekin tullaan ehdottamaan injektiota. En kyllä haluaisi sellaista ottaa mutta katsotaan miten asiat etenee

Miten psykoosi muka päättyy parissa päivässä ja vähällä lääkityksellä.

Eikö psykoottisilla ole antipsykootit ja rauhoittavat, ja silti oireet tulevat läpi. Joka oiretta ei edes kyetä lieventämään.

Vierailija kirjoitti:

Psykoosissa pahinta oli ehdottomasti lääkitys ja se, ettei siitä voinut lääkärin kanssa keskustella. Kaikki hoitopäätökset vain saneltiin ylhäältä päin (lääkäri omahoitajan välityksellä) eikä minun itsemääräämisoikeuttani kunnioitettu lainkaan.

Sain Haloperidolista hirveät ja kivuliaat ekstrapyramidaalioireet, mutta lääkitys saatiin vaihdettua toiseen vasta kun ilmoitin että muuten olen ilman lääkettä.

Olanzapiini aiheutti minulle pakkoliikkeitä kasvoihin ja lihomista, mutta taas vaihtaminen oli hyvin haasteellista ja minua uhkailtiin myös injektioilla "jos hoitomyöntyvyys ei parane".

No, aripipratsoli aiheutti niitä samoja pakkoliikkeitä kasvoihin ja kun taas sanoin lopettavani lääkkeen ellen saa parempaa tilalle niin lääkäri vaihtoi sen ominpäin injektiomuotoiseksi :D

Irtisanouduin hoitopaikasta viisi vuotta sitten ja nyt on kaikki taas hyvin. Tärkeintä on ehdottomasti ollut lääkkeettömyys.

Lääkitys todellakin on perseestä, koska tuntuu että oma "minä" on kadonnut kokonaan.. Miten pärjäät lääkkeettömänä? Eikö ole enää psykoottisia oireita?