Sain kutsun saattohoitoon
Kärsin haimasyövästä joka on edennyt aivoihin saakka ja nyt tuli postista tällainen kutsu.
Olen elänyt oikeastaan ihan ok elämän, mutta surettaa ja pelottaa kuolla jo vähän alle 50-vuotiaana.
Pelottaa kuolla. Mutta ei mulla oikeastaan ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin saattohoito, sillä en halua kokea tuskallista kuolemaa. Olen taas koko päivän uskotellut itselleni että kuolema on osa elämää ja ei se satu (välttämättä).
Viimeisen vuoden ajan olen suunnitellut sukulaisten kanssa hautajaisia. Puolisoa minulla ei siis koskaan ole ollut.
Tuntuu vieläkin että olisin unessa tai jossakin. Mutta ei. Se kutsu on edelleen siellä yöpöydän päällä allekirjoitettomana. Kun minä allekirjoitan sen, se taitaa olla elämäni suurin ja hyvin mahdollisesti viimeinen päätökseni.
Oli pakko purkaa tämä tunne jonnekkin. Eli anonyymille palstalle. En käy täällä kovin usein mutta nyt oli pakko. En oikein tykkää esim Suomi24:stä koska se on jotenkin niin sekava sivusto.
Kommentit (56)
Olen pahoillani puolestasi. Vaikka sairastaminen on rankkaa ja kivuliasta, niin saattohoitoon siirtymispäätöksen tekeminen on eri tavalla rankkaa. Joudut tekemään tietoisen päätöksen siitä, että olet valmis kuolemaan. Ihmisissä on kuitenkin useimmissa tapauksissa hyvin syvällä jossain tahto selviytyä ja tuollaisen paperin allekirjoittaminen vaatii rohkeutta.
Toivottavasti saat läheiset rinnallesi, kun sen hetki on ja saat mennä rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Jos jaksat, lue Anita Moorjanin kirja, Kuolema antoi minulle elämän. Anita sairastui syöpään, oli jo terminaalivaiheessa, kunnes palasi takaisin. Kaikki on mahdollista
Haimasyöpä on paha. Minun tuttava maksoi 1.5 miljoonaa kruunua Saksaan että auttaisivat .Ei voittanut syöpää.
Täällähän on pidetty syöpää suurinpiirtein flunssaan verrattavana ja väitetty että ALS ja Alzheimer ovat muka pahempia sairauksia kuin syöpä. Eivät ole vaan syöpä, varsinkin haimasyöpä on sairauksista pahimipia.
Kun seuraan, miten Alzheimer on vienyt 59-vuotiaalta miesystävältäni järjen ja mielen, niin pakko olla kanssasi eri mieltä. Jäljellä ovat pahat harhat (joihin lääkitys ei auta) ja ahdistus, käytös jossa ei ole enää mitään mieltä. Puhe on lapsen jokeltelua. Jos ei ole hänen ikäistään ja kaltaistaan ihmistä koskaan nähnyt siinä tilassa, ei tiedä mistä puhuu.
Uskomattoman pitkälle ihminen voidaan nöyryyttää, ennen kuin kuolema tulee.
Toivon sulle AP hyvää ja rauhallista lähtöä ja että olet saanut asiat niin selvitettyä, että omaisesi voivat hoitaa järjestelyt helposti.
Kirjoita paperille sun varat, velat, asuinpaikat rippikouluiästä ja hautajaistoiveesi. Ja tee testamentti, jos ei ole lapsia tai puolisoa.
Kolmen omaisen hautajaisia järjestäneenä ja todistuksia tilanneena nuo dokumentoidut asiat helpottavat jälkeenjääneiden taakkaa. Suru on jo niin raju juttu, että virallisten asioiden hoitaminen ottaa voimille, varsinkin jos ne on epäselviä.
En toivota sulle voimia, koska se tuntuu absurdilta.
Rukoilen puolestasi juuri nyt.
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Jos ollenkaan jaksat tee rauha sydämmessäsi Jumalan kansssa. (voit pyytää minkä tahansa seurakunnan papin luoksesi, saattokotiin tai kotiisi antamaan ehtoollisen jne).
Elämästä luopuminen on pelottavaa ja tuskallista.
Iso hali.
Mut hei mietippäs pystyt etukäteen varautumaan kuolemaasi, muut kuolee määrittämättömänä ajankohtana. Ainut hyvä puoli.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi vaan, mutta saattohoitoon mennään, kun on 2-7 päivää elämää jäljellä, ja silloin on oikeasti aika sekaisin syövän vereen tuottamista myrkyistä jo. AP kirjoitus on ihan liian selkeä siihen tilanteeseen.
Huono provo vakavasta aiheesta.
Mutta, jos pääsee oikeaan saattohoitoon (villa glims yms.) niin ei ole mitään pelättävää. Kuolee hyvän kuoleman. Ei ole kipuja. Sen sijaan "saattohoito" tavallisella osastolla voi tarkoittaa, että huutaa täysin epätoivoisesti sanoinkuvaamattomissa syöpäkivuissa päiviä tai viikkoja, eikä anneta asiallista kivunhoitoa, ettei tule riippuvaiseksi lääkkeistä. Oikeasti.
Joo,tosi huono provo vakavavasta aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi vaan, mutta saattohoitoon mennään, kun on 2-7 päivää elämää jäljellä, ja silloin on oikeasti aika sekaisin syövän vereen tuottamista myrkyistä jo. AP kirjoitus on ihan liian selkeä siihen tilanteeseen.
Huono provo vakavasta aiheesta.
Mutta, jos pääsee oikeaan saattohoitoon (villa glims yms.) niin ei ole mitään pelättävää. Kuolee hyvän kuoleman. Ei ole kipuja. Sen sijaan "saattohoito" tavallisella osastolla voi tarkoittaa, että huutaa täysin epätoivoisesti sanoinkuvaamattomissa syöpäkivuissa päiviä tai viikkoja, eikä anneta asiallista kivunhoitoa, ettei tule riippuvaiseksi lääkkeistä. Oikeasti.
Käsittääkseni esimerkiksi sittemmin menehtynyt Janita Lukkarinenkin vietti pitkiä aikoja Terhokodissa ja kävi välillä asumassa kotonaankin, kun sairaus ei edennyt odotetusti. Ja ihan selkeästi kirjoitteli somepäivityksiäänkin. Mehän emme tiedä, missä saattohoito ollaan toteuttamassa, vai tiedämmekö?
Joka tapauksessa paljon voimia kaikille parantumattoman sairauden kanssa eläville ja niihin kuoleville.
Olipa provo tai ei, niin ehkä tämä ketju antaa voimia jollekin joka googlen kautta tänne päätyy. Joko oman tai läheisensä tilanteen vuoksi. Joten sinulle joka tätä luet: voimia vaikeaan elämäntilanteeseen. Elämän, johon myös kuolema väistämättä kuuluu.
Ihan nyt tiedoksi, että saattohoitoon siirtymisestä ei tule postin kautta mitään päätöstä/ilmoitusta.
Saattohoitoon siirtymisestä neuvotellaan oman hoitavan lääkärin kanssa ja saattohoito koskee elämän viimeisiä päiviä tai viikkoja.
Palliatiivinen eli oireita lievittävä, ei-parantava vaihe alkaa jo tätä ennen ja se toteutetaan usein kotona/avohoidossa, mutta tarvittaessa osastolla.
Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo antaa syntisi anteeksi, tulla sydämeesi asumaan.
Ei saattohoitoon mitään kutsuja postitse lähetellä eikä niitä olemattomia kutsuja itse allekirjoitella. Postin kulku kestää nykyään vähintään viikon, johan potilas ehtisi kuolla ennen kuin kutsu on perillä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuolemaa tarvitse pelätä, se on kuin suloiseen uneen vaipumista. Elämän loppuminen tietenkin surettaa, mutta sen parhaan osan elämästäsi olet jo elänyt.
No huhhuh!
- n66v -
Mitä musiikkia olet ajatellut kuunnella siellä saattokodissa aloittaja?