Lue keskustelun säännöt.
Saako äiti toivoa pienelle lapselle lahjaksi asioita, jotka ovat äidistä kauniita/tarpeellisia?
12.07.2022 |
Nyt en siis puhu siitä, että Emma 4 v toivoo lahjaksi yksisarvislelua, vaan tilanteista, joissa lapsi on vielä niin pieni, ettei itse osaa toivoa. Tällainen tilanne on vauvan/pienen taaperon kohdalla. Saako äiti toivoa lapselle lahjaksi sellaista, mikä on äidistä kaunista/tarpeellista? Ja lahjatoiveet eivät ole mitään kohtuuttoman hintaisia, vaan n.10-20 euroa. Jos äiti toivoo jotain lahjaksi pienelle lapselle ja toive on kohtuuhintainen, pitääkö toivetta mielestäsi noudattaa?
"Meidän Eino kasvaa sen verran nopeasti pluskäyrällä ja on todettu merkin X housut hänelle sopiviksi, niin toivoisin sellaisia koossa Y lahjaksi."
"Lahjatoiveena olisi Olivialle body koossa X, väritoiveena vaaleankeltainen, beige tai lila."
"Toivottaisiin Eeville synttärilahjaksi Tiitiäisen satupuu -kirjaa."
Kiinnostaisi kuulla perusteluja sille, saako äiti esittää lahjatoiveita lapsen puolesta ja toivoa sellaista, mikä on äidistä kaunista/tarpeellista? Jos jollain on kokemusta tällaisista tilanteista joko äitinä tai lahjan ostajana, niin kiinnostaa myös kokemukset!
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei haittaa se, jos joku ostaa lahjan ominpäin, mutta kannattaisi kysyä jotain osviittaa, jos ei tiedä lapsesta juuri mitään. Meidän 1,5 v:n hampaiden puhkeaminen kutittaa yhä ja lapsi syö/puree kaikkia mahdollisia esineitä, kun kutittaa. Kaikki laitetaan yhä suuhun. Jos lahjaksi tulee jotain "sisältää pieniä osia, ei alle 3 v", niin kaapin perukoille nuo menee. Jonkun toisen 1,5 v voi varmasti käsitellä jo kaikkia pieniä esineitä laittamatta niitä suuhunsa, mutta meillä valitettavasti ei.
Näissä keskusteluissa mua hämmentää eniten tämä: miten teidän lapsille antaa lahjoja ihmiset, jotka eivät tiedä lapsesta mitään? Tarkoitan, että eihän tämmöiset ihmiset mitään läheisiä voi olla, joten miksi he ostavat teidän alle kaksivuotiaalle lahjoja?
Mulla on tainnut käydä tuuri, kun kummilapsen (ainoa, en ole ole suostunut muiden kummipyyntöihin) vanhempien kanssa sovittiin jo raskausaikana säännöt näille hommille. Ihan, että ei tule yllärinä mikään.
Sovimme ensimmäisenä, mitä me, minä ja mieheni, EMME osta. Emme osta vaatteita, isompia leluja, tms. Vanhemmat hoitaa ne, kun tietää, mitä kokoa puuttuu.
Sen sijaan ostamme jotain pientä. Nyt katselin poikaa keväällä ja kun alkukesästä 5 v synttärit koitti, toin lasten pienen puutarhatyökalusetin, maksoiko jonkun parikymppiä. Kovin oli mieleinen ja äiti nauroi, että kuuna kullanvalkeana ei olisi itse keksinyt.
Eli: eikö ihmiset teidän lasten kanssa ole vai ettekö luota, että huomaavat lapsesta jotain? Sitä en tiedä, oliko äidin mielestä lahja tarpeeksi kaunis ja heidän designeen sopiva, mutta ei tuntunut ketään haittaavan. Ja roskiin tai muualle oletan niidenkin kalujen päätyvän, mutta koska niistä on 5 vuotiaalle iloa, en odotakaan pojan niitä ekaan omaan kämppään pakkaavan.
Joskaan emme tiedä sitäkään.
Moni vanhempi ihminen (täälläkin) haluaa ennen kaikkea kokea itse sitä antamisen riemua ja katit välittää lapsen ajatuksista tai toiveista.
Osa mummoista tai tädeistä ei pidä siitä että välissä on äiti joten he ostaa tahallaan toiveiden vastaisesti.
Osa ei oikeastana edes lasta ihmisenä vaan itsensä jatkeena. Minun lapsenlapseni ja päläpälä.
Tommosessa puutarhasetissäkin on se riski että niitä saadaan vaikka kuibka monta. Meillekin on tuotu ainakin neljät lasten kottarit, 15 lapsen istutuslapiota ja yli 10 erilaista pientä kastelukannua haraviakin on mutta niitä käytön minä kasvilavoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos palstan mummoilta kysytään niin ei saa. Mummo tietää paremmin mitä lapsi tarvitsee!
Höpöhöpö. Minusta on hyvä, että vanhemmat kertovat, mitä lapsi tarvitsee, niin ei tule turhia ostoksia.
Täällä mummot kilvan selittää että ne lahjatoiveet on loukkaavia ja pilaavat antamisen ilon ja ne koetaan tilaamiseksi ja todella ikäväksi.
Ja että lapset on huonotapaisia jos ne ei ilahdu siitä minkä mummo katsoo heille ykköstoiveeksi ohi lapsen itsensä.
Kun vuonna miekka ja kypärä mummokaan ei saanut kuin ontuvan puuponin ja pettua.
Sehän on antamisen iloa parhaimmillaan, kun lapsi itkien ihmettelee, miksi sai pipsa possun eikä jotain mieluisempaa.
Ei mun lapset kyllä koskaan ole itkeneet lahjoja saadessaan, että olisi pitänyt tulla jotain muuta, tilattua.
Ehkä vähän kannattaisi kasvattaa lastaankin huomioimaan muita ja jonkunlaiset käytöstavat edes.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos palstan mummoilta kysytään niin ei saa. Mummo tietää paremmin mitä lapsi tarvitsee!
Höpöhöpö. Minusta on hyvä, että vanhemmat kertovat, mitä lapsi tarvitsee, niin ei tule turhia ostoksia.
Täällä mummot kilvan selittää että ne lahjatoiveet on loukkaavia ja pilaavat antamisen ilon ja ne koetaan tilaamiseksi ja todella ikäväksi.
Ja että lapset on huonotapaisia jos ne ei ilahdu siitä minkä mummo katsoo heille ykköstoiveeksi ohi lapsen itsensä.
Kun vuonna miekka ja kypärä mummokaan ei saanut kuin ontuvan puuponin ja pettua.
Sehän on antamisen iloa parhaimmillaan, kun lapsi itkien ihmettelee, miksi sai pipsa possun eikä jotain mieluisempaa.
Ei mun lapset kyllä koskaan ole itkeneet lahjoja saadessaan, että olisi pitänyt tulla jotain muuta, tilattua.
Ehkä vähän kannattaisi kasvattaa lastaankin huomioimaan muita ja jonkunlaiset käytöstavat edes.
Ehkä niiden aikuisten lahjan antajien kannattaisi opetella huomioimaan muut. Ja käytöstavat.
Vierailija kirjoitti:
Minä ole toivonut kestäviä leluja, joista olisi lapselle iloa vuosia. Tyyliin puisia palikoita, joita ensin opetellaan taaperon kanssa ottamaan laatikosta ja laittamaan laatikkoon. Sitten opetellaan tekemään palikoista torneja, nimeämään värejä ja palikoissa olevia numeroita. Lopulta voidaan tehdä jo hienompia rakennelmia palikoista. Paljon enemmän minä tuollaista vuosia käytössä kestävää lahjaa arvostan, kuin samalla summalla hankittua muovikrääsää, joka hajoaa nopeasti käytössä. Osa ei kuitenkaan yhtään ymmärrä, miksi toivon jotain tuollaista tylsää ja kestävää, kun voi hankkia jonkun kivan ääntä pitävän muovihärpäkkeen sen sijaan.
On teillä kyllä ihania lapsia, kun ne jaksaa kiinnostua vuodesta toiseen siitä äidin heille valitsemasta lahjasta oppikirjanomaisesti. Mun penskat takuulla olisi kyllästyneet jo tuossa kakkosvaiheessa, kun tuputtaisin heille jotain vanhoja palikoita ja nimeämään värejä.
Kyllä mieluummin, ikävä kyllä, ottavat sen uuden lelun, vaikka se sitten hajoaisikin leikissä. Toisaalta sittenhän siitä pääsee eroon, ellei ole lapselle niin tärkeä, että haluaa sen säilyttää vähän risanakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos palstan mummoilta kysytään niin ei saa. Mummo tietää paremmin mitä lapsi tarvitsee!
Höpöhöpö. Minusta on hyvä, että vanhemmat kertovat, mitä lapsi tarvitsee, niin ei tule turhia ostoksia.
Täällä mummot kilvan selittää että ne lahjatoiveet on loukkaavia ja pilaavat antamisen ilon ja ne koetaan tilaamiseksi ja todella ikäväksi.
Ja että lapset on huonotapaisia jos ne ei ilahdu siitä minkä mummo katsoo heille ykköstoiveeksi ohi lapsen itsensä.
Kun vuonna miekka ja kypärä mummokaan ei saanut kuin ontuvan puuponin ja pettua.
Sehän on antamisen iloa parhaimmillaan, kun lapsi itkien ihmettelee, miksi sai pipsa possun eikä jotain mieluisempaa.
Ei mun lapset kyllä koskaan ole itkeneet lahjoja saadessaan, että olisi pitänyt tulla jotain muuta, tilattua.
Ehkä vähän kannattaisi kasvattaa lastaankin huomioimaan muita ja jonkunlaiset käytöstavat edes.
Ehkä niiden aikuisten lahjan antajien kannattaisi opetella huomioimaan muut. Ja käytöstavat.
Niinhän he jo tekevät, huomioivat lastanne, kun sille lahjoja vuodesta toiseen kantavat. Ai niin mutta kun eihän se riitä, pitäisi ostaa sellaisia lahjoja joita juuri ÄITI haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei haittaa se, jos joku ostaa lahjan ominpäin, mutta kannattaisi kysyä jotain osviittaa, jos ei tiedä lapsesta juuri mitään. Meidän 1,5 v:n hampaiden puhkeaminen kutittaa yhä ja lapsi syö/puree kaikkia mahdollisia esineitä, kun kutittaa. Kaikki laitetaan yhä suuhun. Jos lahjaksi tulee jotain "sisältää pieniä osia, ei alle 3 v", niin kaapin perukoille nuo menee. Jonkun toisen 1,5 v voi varmasti käsitellä jo kaikkia pieniä esineitä laittamatta niitä suuhunsa, mutta meillä valitettavasti ei.
Näissä keskusteluissa mua hämmentää eniten tämä: miten teidän lapsille antaa lahjoja ihmiset, jotka eivät tiedä lapsesta mitään? Tarkoitan, että eihän tämmöiset ihmiset mitään läheisiä voi olla, joten miksi he ostavat teidän alle kaksivuotiaalle lahjoja?
Mulla on tainnut käydä tuuri, kun kummilapsen (ainoa, en ole ole suostunut muiden kummipyyntöihin) vanhempien kanssa sovittiin jo raskausaikana säännöt näille hommille. Ihan, että ei tule yllärinä mikään.
Sovimme ensimmäisenä, mitä me, minä ja mieheni, EMME osta. Emme osta vaatteita, isompia leluja, tms. Vanhemmat hoitaa ne, kun tietää, mitä kokoa puuttuu.
Sen sijaan ostamme jotain pientä. Nyt katselin poikaa keväällä ja kun alkukesästä 5 v synttärit koitti, toin lasten pienen puutarhatyökalusetin, maksoiko jonkun parikymppiä. Kovin oli mieleinen ja äiti nauroi, että kuuna kullanvalkeana ei olisi itse keksinyt.
Eli: eikö ihmiset teidän lasten kanssa ole vai ettekö luota, että huomaavat lapsesta jotain? Sitä en tiedä, oliko äidin mielestä lahja tarpeeksi kaunis ja heidän designeen sopiva, mutta ei tuntunut ketään haittaavan. Ja roskiin tai muualle oletan niidenkin kalujen päätyvän, mutta koska niistä on 5 vuotiaalle iloa, en odotakaan pojan niitä ekaan omaan kämppään pakkaavan.
Joskaan emme tiedä sitäkään.
Moni vanhempi ihminen (täälläkin) haluaa ennen kaikkea kokea itse sitä antamisen riemua ja katit välittää lapsen ajatuksista tai toiveista.
Osa mummoista tai tädeistä ei pidä siitä että välissä on äiti joten he ostaa tahallaan toiveiden vastaisesti.
Osa ei oikeastana edes lasta ihmisenä vaan itsensä jatkeena. Minun lapsenlapseni ja päläpälä.
Tommosessa puutarhasetissäkin on se riski että niitä saadaan vaikka kuibka monta. Meillekin on tuotu ainakin neljät lasten kottarit, 15 lapsen istutuslapiota ja yli 10 erilaista pientä kastelukannua haraviakin on mutta niitä käytön minä kasvilavoilla.
Kysyn uudelleen: kuinka monia aikuisia siis teidän lapsella on, jotka tuovat säännöllisesti lahjoja kymmenittäin?
Kuinka monet mummot tädit ja kummit?
Olen kyllä aina näiden keskustelujen lomassa tyytyväinen siitä, että oma piirini on pieni, olen kummi vain lapselle, jonka vanhempien kanssa olen oikeasti läheinen, vaikka en ole sukulainen ja sitten on tietty sukulaisten lapset, miehen veljen ja oman siskon.
En ole joutunut tilanteeseen, jossa lahjani kilpailee tai on vääränlainen kymmenien muiden lahjojen kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos palstan mummoilta kysytään niin ei saa. Mummo tietää paremmin mitä lapsi tarvitsee!
Höpöhöpö. Minusta on hyvä, että vanhemmat kertovat, mitä lapsi tarvitsee, niin ei tule turhia ostoksia.
Täällä mummot kilvan selittää että ne lahjatoiveet on loukkaavia ja pilaavat antamisen ilon ja ne koetaan tilaamiseksi ja todella ikäväksi.
Ja että lapset on huonotapaisia jos ne ei ilahdu siitä minkä mummo katsoo heille ykköstoiveeksi ohi lapsen itsensä.
Kun vuonna miekka ja kypärä mummokaan ei saanut kuin ontuvan puuponin ja pettua.
Sehän on antamisen iloa parhaimmillaan, kun lapsi itkien ihmettelee, miksi sai pipsa possun eikä jotain mieluisempaa.
Ei mun lapset kyllä koskaan ole itkeneet lahjoja saadessaan, että olisi pitänyt tulla jotain muuta, tilattua.
Ehkä vähän kannattaisi kasvattaa lastaankin huomioimaan muita ja jonkunlaiset käytöstavat edes.
Eri, mutta kyllä sellainen kakara on harvinaisen huonosti kasvatettu, joka kehtaa lahjan antajalle itkeä, että sun olisi pitänyt ostaa mulle jotain mieluisampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei haittaa se, jos joku ostaa lahjan ominpäin, mutta kannattaisi kysyä jotain osviittaa, jos ei tiedä lapsesta juuri mitään. Meidän 1,5 v:n hampaiden puhkeaminen kutittaa yhä ja lapsi syö/puree kaikkia mahdollisia esineitä, kun kutittaa. Kaikki laitetaan yhä suuhun. Jos lahjaksi tulee jotain "sisältää pieniä osia, ei alle 3 v", niin kaapin perukoille nuo menee. Jonkun toisen 1,5 v voi varmasti käsitellä jo kaikkia pieniä esineitä laittamatta niitä suuhunsa, mutta meillä valitettavasti ei.
Näissä keskusteluissa mua hämmentää eniten tämä: miten teidän lapsille antaa lahjoja ihmiset, jotka eivät tiedä lapsesta mitään? Tarkoitan, että eihän tämmöiset ihmiset mitään läheisiä voi olla, joten miksi he ostavat teidän alle kaksivuotiaalle lahjoja?
Mulla on tainnut käydä tuuri, kun kummilapsen (ainoa, en ole ole suostunut muiden kummipyyntöihin) vanhempien kanssa sovittiin jo raskausaikana säännöt näille hommille. Ihan, että ei tule yllärinä mikään.
Sovimme ensimmäisenä, mitä me, minä ja mieheni, EMME osta. Emme osta vaatteita, isompia leluja, tms. Vanhemmat hoitaa ne, kun tietää, mitä kokoa puuttuu.
Sen sijaan ostamme jotain pientä. Nyt katselin poikaa keväällä ja kun alkukesästä 5 v synttärit koitti, toin lasten pienen puutarhatyökalusetin, maksoiko jonkun parikymppiä. Kovin oli mieleinen ja äiti nauroi, että kuuna kullanvalkeana ei olisi itse keksinyt.
Eli: eikö ihmiset teidän lasten kanssa ole vai ettekö luota, että huomaavat lapsesta jotain? Sitä en tiedä, oliko äidin mielestä lahja tarpeeksi kaunis ja heidän designeen sopiva, mutta ei tuntunut ketään haittaavan. Ja roskiin tai muualle oletan niidenkin kalujen päätyvän, mutta koska niistä on 5 vuotiaalle iloa, en odotakaan pojan niitä ekaan omaan kämppään pakkaavan.
Joskaan emme tiedä sitäkään.
Moni vanhempi ihminen (täälläkin) haluaa ennen kaikkea kokea itse sitä antamisen riemua ja katit välittää lapsen ajatuksista tai toiveista.
Osa mummoista tai tädeistä ei pidä siitä että välissä on äiti joten he ostaa tahallaan toiveiden vastaisesti.
Osa ei oikeastana edes lasta ihmisenä vaan itsensä jatkeena. Minun lapsenlapseni ja päläpälä.
Tommosessa puutarhasetissäkin on se riski että niitä saadaan vaikka kuibka monta. Meillekin on tuotu ainakin neljät lasten kottarit, 15 lapsen istutuslapiota ja yli 10 erilaista pientä kastelukannua haraviakin on mutta niitä käytön minä kasvilavoilla.
Kysyn uudelleen: kuinka monia aikuisia siis teidän lapsella on, jotka tuovat säännöllisesti lahjoja kymmenittäin?
Kuinka monet mummot tädit ja kummit?
Olen kyllä aina näiden keskustelujen lomassa tyytyväinen siitä, että oma piirini on pieni, olen kummi vain lapselle, jonka vanhempien kanssa olen oikeasti läheinen, vaikka en ole sukulainen ja sitten on tietty sukulaisten lapset, miehen veljen ja oman siskon.
En ole joutunut tilanteeseen, jossa lahjani kilpailee tai on vääränlainen kymmenien muiden lahjojen kasassa.
Yksikin riittää jos se kantaa ei-toivottua roinaa koko ajan😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos palstan mummoilta kysytään niin ei saa. Mummo tietää paremmin mitä lapsi tarvitsee!
Höpöhöpö. Minusta on hyvä, että vanhemmat kertovat, mitä lapsi tarvitsee, niin ei tule turhia ostoksia.
Täällä mummot kilvan selittää että ne lahjatoiveet on loukkaavia ja pilaavat antamisen ilon ja ne koetaan tilaamiseksi ja todella ikäväksi.
Ja että lapset on huonotapaisia jos ne ei ilahdu siitä minkä mummo katsoo heille ykköstoiveeksi ohi lapsen itsensä.
Kun vuonna miekka ja kypärä mummokaan ei saanut kuin ontuvan puuponin ja pettua.
Sehän on antamisen iloa parhaimmillaan, kun lapsi itkien ihmettelee, miksi sai pipsa possun eikä jotain mieluisempaa.
Ei mun lapset kyllä koskaan ole itkeneet lahjoja saadessaan, että olisi pitänyt tulla jotain muuta, tilattua.
Ehkä vähän kannattaisi kasvattaa lastaankin huomioimaan muita ja jonkunlaiset käytöstavat edes.
Eri, mutta kyllä sellainen kakara on harvinaisen huonosti kasvatettu, joka kehtaa lahjan antajalle itkeä, että sun olisi pitänyt ostaa mulle jotain mieluisampaa.
Niinhän ei kirjoitettu vaan lapsi voi alkaa itkeä pettymyksestä. Se on ihan normaali lapsen reaktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos palstan mummoilta kysytään niin ei saa. Mummo tietää paremmin mitä lapsi tarvitsee!
Höpöhöpö. Minusta on hyvä, että vanhemmat kertovat, mitä lapsi tarvitsee, niin ei tule turhia ostoksia.
Täällä mummot kilvan selittää että ne lahjatoiveet on loukkaavia ja pilaavat antamisen ilon ja ne koetaan tilaamiseksi ja todella ikäväksi.
Ja että lapset on huonotapaisia jos ne ei ilahdu siitä minkä mummo katsoo heille ykköstoiveeksi ohi lapsen itsensä.
Kun vuonna miekka ja kypärä mummokaan ei saanut kuin ontuvan puuponin ja pettua.
Sehän on antamisen iloa parhaimmillaan, kun lapsi itkien ihmettelee, miksi sai pipsa possun eikä jotain mieluisempaa.
Ei mun lapset kyllä koskaan ole itkeneet lahjoja saadessaan, että olisi pitänyt tulla jotain muuta, tilattua.
Ehkä vähän kannattaisi kasvattaa lastaankin huomioimaan muita ja jonkunlaiset käytöstavat edes.
Ehkä niiden aikuisten lahjan antajien kannattaisi opetella huomioimaan muut. Ja käytöstavat.
Niinhän he jo tekevät, huomioivat lastanne, kun sille lahjoja vuodesta toiseen kantavat. Ai niin mutta kun eihän se riitä, pitäisi ostaa sellaisia lahjoja joita juuri ÄITI haluaa.
Jos joku kantaa vuodesra toiseen lahjoja joilla tyydyttää omia tarpeitaan ei hän huomioi kuin itsensä ja omat tarpeensa.
Ja jos osaat lukea ylempää huomaat että puhutaan lapsen toiveesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos palstan mummoilta kysytään niin ei saa. Mummo tietää paremmin mitä lapsi tarvitsee!
Höpöhöpö. Minusta on hyvä, että vanhemmat kertovat, mitä lapsi tarvitsee, niin ei tule turhia ostoksia.
Täällä mummot kilvan selittää että ne lahjatoiveet on loukkaavia ja pilaavat antamisen ilon ja ne koetaan tilaamiseksi ja todella ikäväksi.
Ja että lapset on huonotapaisia jos ne ei ilahdu siitä minkä mummo katsoo heille ykköstoiveeksi ohi lapsen itsensä.
Kun vuonna miekka ja kypärä mummokaan ei saanut kuin ontuvan puuponin ja pettua.
Sehän on antamisen iloa parhaimmillaan, kun lapsi itkien ihmettelee, miksi sai pipsa possun eikä jotain mieluisempaa.
Ei mun lapset kyllä koskaan ole itkeneet lahjoja saadessaan, että olisi pitänyt tulla jotain muuta, tilattua.
Ehkä vähän kannattaisi kasvattaa lastaankin huomioimaan muita ja jonkunlaiset käytöstavat edes.
Eri, mutta kyllä sellainen kakara on harvinaisen huonosti kasvatettu, joka kehtaa lahjan antajalle itkeä, että sun olisi pitänyt ostaa mulle jotain mieluisampaa.
Tämä siis kirjoittajalle joka toivoi lahjanantajille käytöstapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa, jos toivetta kysytään ja eikös sitä yleensä kysytäkin.
Minusta tarkankin toiveen esittäminen on ok, jos sitä erikseen kysytään. Mutta pyytämättä sanelu ei ole ok kuten joku edellä totesikin. Ja minulla särähtää myös korvaan toivoa jotain niinkin arkista kuin tiettyä bodya. Melkein sama kuin käskisi tuomaan ruokakassin tai antamaan rahaa. Toki jos perhe on oikeasti varaton niin silloin voikin pyytää arkisia käyttötavaroita, mutta työssäkäyvän perhe voi minusta ostaa ne arkitavarat itse ja antaa sukulaisten hankkia lahjaksi jotain selkeästi spesiaalia ja ekstra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos palstan mummoilta kysytään niin ei saa. Mummo tietää paremmin mitä lapsi tarvitsee!
Höpöhöpö. Minusta on hyvä, että vanhemmat kertovat, mitä lapsi tarvitsee, niin ei tule turhia ostoksia.
Täällä mummot kilvan selittää että ne lahjatoiveet on loukkaavia ja pilaavat antamisen ilon ja ne koetaan tilaamiseksi ja todella ikäväksi.
Ja että lapset on huonotapaisia jos ne ei ilahdu siitä minkä mummo katsoo heille ykköstoiveeksi ohi lapsen itsensä.
Kun vuonna miekka ja kypärä mummokaan ei saanut kuin ontuvan puuponin ja pettua.
Sehän on antamisen iloa parhaimmillaan, kun lapsi itkien ihmettelee, miksi sai pipsa possun eikä jotain mieluisempaa.
Ei mun lapset kyllä koskaan ole itkeneet lahjoja saadessaan, että olisi pitänyt tulla jotain muuta, tilattua.
Ehkä vähän kannattaisi kasvattaa lastaankin huomioimaan muita ja jonkunlaiset käytöstavat edes.
Eri, mutta kyllä sellainen kakara on harvinaisen huonosti kasvatettu, joka kehtaa lahjan antajalle itkeä, että sun olisi pitänyt ostaa mulle jotain mieluisampaa.
Tämä siis kirjoittajalle joka toivoi lahjanantajille käytöstapoja.
Sinulle toivoisin lukutaitoa.
Jos lahjan antaja kysyy lahjatoivetta, niin on ok sellaisen antaminen.
Ei ole ok, että lahjan saaja alkaa itse esittää tarkkoja toiveita, mitä haluaa, jollei antaja niitä kysy.
Esim hinta saattaa olla liian suuri tai sitten lahjan antaja haluaa hiukan yllättää tms.
Vierailija kirjoitti:
Musta on vaan kiva, jos saan tarkan lahjatoiveen. Ei tarvitse arvuutella, mitä toisilla jo on tai keksiä jotain omasta mielestäni kivaa lahjaa. Jos se lahja miellyttää äidin silmää niin kiva vaan.
Tämä eikä se vuoden ikäinen lapsi muista minkäväristä talvihaalaria on pitänyt päällään. Minä tykkään jos sanotaan vielä ihan tarkka tuote ja annetaan linkki sivulle mistä tuotteen voin ostaa niin tulee varmasti oikea
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei haittaa se, jos joku ostaa lahjan ominpäin, mutta kannattaisi kysyä jotain osviittaa, jos ei tiedä lapsesta juuri mitään. Meidän 1,5 v:n hampaiden puhkeaminen kutittaa yhä ja lapsi syö/puree kaikkia mahdollisia esineitä, kun kutittaa. Kaikki laitetaan yhä suuhun. Jos lahjaksi tulee jotain "sisältää pieniä osia, ei alle 3 v", niin kaapin perukoille nuo menee. Jonkun toisen 1,5 v voi varmasti käsitellä jo kaikkia pieniä esineitä laittamatta niitä suuhunsa, mutta meillä valitettavasti ei.
Näissä keskusteluissa mua hämmentää eniten tämä: miten teidän lapsille antaa lahjoja ihmiset, jotka eivät tiedä lapsesta mitään? Tarkoitan, että eihän tämmöiset ihmiset mitään läheisiä voi olla, joten miksi he ostavat teidän alle kaksivuotiaalle lahjoja?
Mulla on tainnut käydä tuuri, kun kummilapsen (ainoa, en ole ole suostunut muiden kummipyyntöihin) vanhempien kanssa sovittiin jo raskausaikana säännöt näille hommille. Ihan, että ei tule yllärinä mikään.
Sovimme ensimmäisenä, mitä me, minä ja mieheni, EMME osta. Emme osta vaatteita, isompia leluja, tms. Vanhemmat hoitaa ne, kun tietää, mitä kokoa puuttuu.
Sen sijaan ostamme jotain pientä. Nyt katselin poikaa keväällä ja kun alkukesästä 5 v synttärit koitti, toin lasten pienen puutarhatyökalusetin, maksoiko jonkun parikymppiä. Kovin oli mieleinen ja äiti nauroi, että kuuna kullanvalkeana ei olisi itse keksinyt.
Eli: eikö ihmiset teidän lasten kanssa ole vai ettekö luota, että huomaavat lapsesta jotain? Sitä en tiedä, oliko äidin mielestä lahja tarpeeksi kaunis ja heidän designeen sopiva, mutta ei tuntunut ketään haittaavan. Ja roskiin tai muualle oletan niidenkin kalujen päätyvän, mutta koska niistä on 5 vuotiaalle iloa, en odotakaan pojan niitä ekaan omaan kämppään pakkaavan.
Joskaan emme tiedä sitäkään.
Moni vanhempi ihminen (täälläkin) haluaa ennen kaikkea kokea itse sitä antamisen riemua ja katit välittää lapsen ajatuksista tai toiveista.
Osa mummoista tai tädeistä ei pidä siitä että välissä on äiti joten he ostaa tahallaan toiveiden vastaisesti.
Osa ei oikeastana edes lasta ihmisenä vaan itsensä jatkeena. Minun lapsenlapseni ja päläpälä.
Tommosessa puutarhasetissäkin on se riski että niitä saadaan vaikka kuibka monta. Meillekin on tuotu ainakin neljät lasten kottarit, 15 lapsen istutuslapiota ja yli 10 erilaista pientä kastelukannua haraviakin on mutta niitä käytön minä kasvilavoilla.
Kysyn uudelleen: kuinka monia aikuisia siis teidän lapsella on, jotka tuovat säännöllisesti lahjoja kymmenittäin?
Kuinka monet mummot tädit ja kummit?
Olen kyllä aina näiden keskustelujen lomassa tyytyväinen siitä, että oma piirini on pieni, olen kummi vain lapselle, jonka vanhempien kanssa olen oikeasti läheinen, vaikka en ole sukulainen ja sitten on tietty sukulaisten lapset, miehen veljen ja oman siskon.
En ole joutunut tilanteeseen, jossa lahjani kilpailee tai on vääränlainen kymmenien muiden lahjojen kasassa.
Yksikin riittää jos se kantaa ei-toivottua roinaa koko ajan😂
Tämä lienee onkin ihan eri tilanne kuin mistä ap puhui, eli siis syntymäpäivä- joulu tms. lahjat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei haittaa se, jos joku ostaa lahjan ominpäin, mutta kannattaisi kysyä jotain osviittaa, jos ei tiedä lapsesta juuri mitään. Meidän 1,5 v:n hampaiden puhkeaminen kutittaa yhä ja lapsi syö/puree kaikkia mahdollisia esineitä, kun kutittaa. Kaikki laitetaan yhä suuhun. Jos lahjaksi tulee jotain "sisältää pieniä osia, ei alle 3 v", niin kaapin perukoille nuo menee. Jonkun toisen 1,5 v voi varmasti käsitellä jo kaikkia pieniä esineitä laittamatta niitä suuhunsa, mutta meillä valitettavasti ei.
Näissä keskusteluissa mua hämmentää eniten tämä: miten teidän lapsille antaa lahjoja ihmiset, jotka eivät tiedä lapsesta mitään? Tarkoitan, että eihän tämmöiset ihmiset mitään läheisiä voi olla, joten miksi he ostavat teidän alle kaksivuotiaalle lahjoja?
Mulla on tainnut käydä tuuri, kun kummilapsen (ainoa, en ole ole suostunut muiden kummipyyntöihin) vanhempien kanssa sovittiin jo raskausaikana säännöt näille hommille. Ihan, että ei tule yllärinä mikään.
Sovimme ensimmäisenä, mitä me, minä ja mieheni, EMME osta. Emme osta vaatteita, isompia leluja, tms. Vanhemmat hoitaa ne, kun tietää, mitä kokoa puuttuu.
Sen sijaan ostamme jotain pientä. Nyt katselin poikaa keväällä ja kun alkukesästä 5 v synttärit koitti, toin lasten pienen puutarhatyökalusetin, maksoiko jonkun parikymppiä. Kovin oli mieleinen ja äiti nauroi, että kuuna kullanvalkeana ei olisi itse keksinyt.
Eli: eikö ihmiset teidän lasten kanssa ole vai ettekö luota, että huomaavat lapsesta jotain? Sitä en tiedä, oliko äidin mielestä lahja tarpeeksi kaunis ja heidän designeen sopiva, mutta ei tuntunut ketään haittaavan. Ja roskiin tai muualle oletan niidenkin kalujen päätyvän, mutta koska niistä on 5 vuotiaalle iloa, en odotakaan pojan niitä ekaan omaan kämppään pakkaavan.
Joskaan emme tiedä sitäkään.
Moni vanhempi ihminen (täälläkin) haluaa ennen kaikkea kokea itse sitä antamisen riemua ja katit välittää lapsen ajatuksista tai toiveista.
Osa mummoista tai tädeistä ei pidä siitä että välissä on äiti joten he ostaa tahallaan toiveiden vastaisesti.
Osa ei oikeastana edes lasta ihmisenä vaan itsensä jatkeena. Minun lapsenlapseni ja päläpälä.
Tommosessa puutarhasetissäkin on se riski että niitä saadaan vaikka kuibka monta. Meillekin on tuotu ainakin neljät lasten kottarit, 15 lapsen istutuslapiota ja yli 10 erilaista pientä kastelukannua haraviakin on mutta niitä käytön minä kasvilavoilla.
Kysyn uudelleen: kuinka monia aikuisia siis teidän lapsella on, jotka tuovat säännöllisesti lahjoja kymmenittäin?
Kuinka monet mummot tädit ja kummit?
Olen kyllä aina näiden keskustelujen lomassa tyytyväinen siitä, että oma piirini on pieni, olen kummi vain lapselle, jonka vanhempien kanssa olen oikeasti läheinen, vaikka en ole sukulainen ja sitten on tietty sukulaisten lapset, miehen veljen ja oman siskon.
En ole joutunut tilanteeseen, jossa lahjani kilpailee tai on vääränlainen kymmenien muiden lahjojen kasassa.
Yksikin riittää jos se kantaa ei-toivottua roinaa koko ajan😂
Tämä lienee onkin ihan eri tilanne kuin mistä ap puhui, eli siis syntymäpäivä- joulu tms. lahjat.
Se yksi tuo helposti jo ne 10 muuta lahjaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos lahjan antaja kysyy lahjatoivetta, niin on ok sellaisen antaminen.
Ei ole ok, että lahjan saaja alkaa itse esittää tarkkoja toiveita, mitä haluaa, jollei antaja niitä kysy.
Esim hinta saattaa olla liian suuri tai sitten lahjan antaja haluaa hiukan yllättää tms.
Nimenomaan näin. Jos siis jonkinlaisia käytöstapoja halutaan noudattaa.
Näissä keskusteluissa mua hämmentää eniten tämä: miten teidän lapsille antaa lahjoja ihmiset, jotka eivät tiedä lapsesta mitään? Tarkoitan, että eihän tämmöiset ihmiset mitään läheisiä voi olla, joten miksi he ostavat teidän alle kaksivuotiaalle lahjoja?
Mulla on tainnut käydä tuuri, kun kummilapsen (ainoa, en ole ole suostunut muiden kummipyyntöihin) vanhempien kanssa sovittiin jo raskausaikana säännöt näille hommille. Ihan, että ei tule yllärinä mikään.
Sovimme ensimmäisenä, mitä me, minä ja mieheni, EMME osta. Emme osta vaatteita, isompia leluja, tms. Vanhemmat hoitaa ne, kun tietää, mitä kokoa puuttuu.
Sen sijaan ostamme jotain pientä. Nyt katselin poikaa keväällä ja kun alkukesästä 5 v synttärit koitti, toin lasten pienen puutarhatyökalusetin, maksoiko jonkun parikymppiä. Kovin oli mieleinen ja äiti nauroi, että kuuna kullanvalkeana ei olisi itse keksinyt.
Eli: eikö ihmiset teidän lasten kanssa ole vai ettekö luota, että huomaavat lapsesta jotain? Sitä en tiedä, oliko äidin mielestä lahja tarpeeksi kaunis ja heidän designeen sopiva, mutta ei tuntunut ketään haittaavan. Ja roskiin tai muualle oletan niidenkin kalujen päätyvän, mutta koska niistä on 5 vuotiaalle iloa, en odotakaan pojan niitä ekaan omaan kämppään pakkaavan.
Joskaan emme tiedä sitäkään.