Kosintaa (turhaan) odottavat naiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan varmaan alapeukkuja tästä mielipiteestä:

Jos reippaasti aikuiseen ikään ehtineiden parisuhteessa ei kuulu kosintaa muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen, niin toinen ei halua naimisiin ja ole suhteessa tosissaan. Kyllä reippaasti aikuiseen ikään ehtinyt tietää, haluaako olla toisen kanssa vai ei. Eri juttu jonkun 2 kk seurustelun jälkeen tai teininä seurustelunsa aloittavat, mutta kyllä joku kolmekymppinenkin tietää parin vuoden yhdessäolon jälkeen, onko tämä nyt se ihminen, johon haluan sitoutua. Eli jos kosintaa ei kuulu, niin suhteesta ei olla varmoja ja halutaan jättää ovi auki.

Olen samaa mieltä. Miehen kanssa oltu nyt 29 vuotta yhdessä, ei ole tullut kosintaa, joten ei se ole tosissaan eikä välttämättä halua olla kanssani. Outo juttu, että ei ole heivannut pois elämästään, sehän omistaa yksinään tämän kodiksi kutsumani talon (ja minä vastaavasti pari sijoituskämppää, joihin voisin muuttaa).

Toisaalta jos sinulla olisi tilanne etteivät miehen sukulaiset pidä sinusta yhtään ja miehesi ei ole terveydenhuollon rekisteriin merkinnyt sinua lähimmäksi omaisekseen erillisellä ilmoituksella niin sillä kertaa kun miehesi saisi sairaskohtauksen, joutuisi onnettomuuteen tms. sinut voidaan kylmästi blokata miehen elämästä kokonaan pois etkä pääse edes katsomaan miestäsi sairaalaan jos miehen suku sen kieltää ja tilanteessa jos olisi niin vakavasti sairastunut/loukkaantunut, sinulta ei kysytä mitään eikä infota mitään miehen voinnista ja jatkohoidosta. Tai jos mies kuolee, sinulla ei ole mitään määräysvaltaa edes siihen mihin mies haudataan ja sinulta voidaan kieltää pääsy hautajaisiin.

Näin se juridiikan mukaan menee, edes avopuoliso ei ole automaattisesti lähiomainen joten naimisiinmeno on tässäkin kohtaa pieni vaiva ongelmien poissulkemiseksi tilanteessa missä ei olisi hyväksytty miehen suvun puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Oma moka, jos on suostunut perheenlisäykseen ja taloon ilman kosintaa. Minä tein miehelle selväksi, että lapsen syntyessä ollaan naimisissa. Onneksi oltiin kumpikin samaa mieltä tästä.

"Minä tein miehelle selväksi aikataulun..!!"

"Minä en suostu!!!"

"Minä sitä minä tätä!!! Minä minä minä!"

Uhkailu, kiristys, pakottaminen, itkupotkuraivarit...

On se todellinen ihme, jos miehet ei halua naimisiin. Ja ne jotka myöntyvät, kokevat olevansa vankilassa. Ei tuollaisessa ole mitään kunnioitusta, kun jyrä jyrää.

Vierailija kirjoitti:

Vähän tuntuu, että tässä on yritetty tehdä sisältöä ohjelmaan oman kokemuksen kautta, joka ei pidä edes paikkaansa. Vaikea kuvitella, että tuollaisella alalla olevat naiset eivät saisi suutaan auki, etenkin kun siitä vielä ohjelmassaan puhuvat.

Metsään meni, kuten tämänkin ketjun vastauksista huomaa. Harvalla naisella on samaistumispintaa tähän. Miehen yllättävä kosinta ei ole enää tätä päivää, vaan avioliitto on yksi asia mikä keskustellaan yhdessä. Lisäksi yhä useammat eivät edes halua avioliittoon, koska eivät näe sen tuovan valmiiksi vakinaistuneeseen suhteeseen mitään lisäarvoa.

Ei tietenkään se tuo suhteeseen mitään lisäarvoa, sehän on juridinen sopimus! Vaikka toki avioliittoon mennään rakkaudesta ja halusta sitoutua toisiinsa, niin pitäisi silti pitää mielessä että avioliitto on ennen kaikkea puolison ja perheen turvaksi. 

Häät ovat sitten aivan oma kuvionsa, eikä niitä pitäisi ollenkaan sotkea tähän avioliittokeskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitosta ei ole mitää hyötyä miehen näkökulmasta. Naiselle siitä on äärettömän paljon varsinkin kun ei suostu avioehtoon niin siittä saa kivan kiristys välineen että saa miehen tekemään niin kuin itse haluaa vähän kun uhkailee erolla ja omaisuuden jaolla jonka kerryttämiseen ei itse ole osallistunut

Siksipä suosittelenkin naisille vielä nykyaikanakin seksistä pidättäytymistä ennen avioliittoa. Jos se miehen näkökulma muuttuisi. Ellei muutu, tyytyköön omaan käteen.

Näin se kuuluu mennäkin, nainen pitää avaimia seksiin, mies pitää avaimia perheeseen/seurusteluun.

Perheavaimet ovat biologisista syistä naisella. Ja jos haluaa naimisiin, ei tehdä lapsia avoliittoon. Pitää osata turvata selustansa.

Seksin avaimet ovat biologisista syistä naisella. Päätös avioliitosta on yleensä yhteinen ja lapsen yrittäminenkin, jos pari yhdessä siitä haaveilee.

Joo, nekin. Kannattaa olla kranttu sekä seksin että puolison suhteen.

Mikä ettei, jos tuollaiseen kranttuiluun on varaa. Minä miehenä olen ottanut sen, jonka joskus saan. Ei ole ollut varaa valita.

Olen ymmärtänyt, että miehille parisuhde on joka tapauksessa elämänlaatua kohentava asia. Naisen kannattaa olla kranttu, ettei valitse huonosti, sillä elämä yksinkin on hyvää.

No se on täysin yksilöllistä, ihan yhtälailla voi yleistää toiseen suuntaan ja sanoa että elämänlaatu miehellä heikkenee parisuhteen myötä.

Tästähän on meemejä ja muita vitsejäkin vaikka kuinka paljon.

Naisen kranttuilun mahdollistaa ainoastaan se, että nykyään puolison voi tosta vaan ilmoitusluontoisesti korvata valtion pohjattomalla säkillä, kun tämä säkki viedään pois, huomaat hetkessä miten sössötykset yksin elämisen autuudesta katoaa julkisesta keskustelusta käytännössä kokonaan.

Höpöhöpö. Naiset käyvät töissä.

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on taloudellinen sopimus. Harva nainen suostuu siihen, että kosinnan jälkeen tehdään samantien avioehto valmiiksi (mikä on mun, se on mun ja mikä on sun, se on sun) sekä käydään läpi mahdollisten lasten aiheuttamien kulujen tasaaminen. Jos nainen haluaa jäädä hoitamaan lasta oman vanhempainvapaajaksonsa jälkeen, niin hän kustantaa tuolta ajalta edelleen puolet kuluista, koska on tehnyt valinnan hoitaa lasta jne.

Nainen haluaa vain kosinnan, prinsessahäät - ja ehdottomasti puolet miehen omaisuudesta, mielellään vähän enemmän.

Muuten samalla linjalla, mutta lapsenhoito on yhteinen päätös, jossa LAPSEN EDUN tulee olla keskeisin seikka. Toivottavasti molemmat vanhemmat haluaa viettää aikaa kotona lapsen ollessa pieni, eikä ajattele vain omaa taloudellista puolta, mistä hyötyy taloudellisesti eniten. Pikkulapsivaihe on todella lyhyt ja ohikiitävä aika ja lapselle äärettömän tärkeää saada molempien lasten läsnäoloa.

Mun mies varmaa haluaa sitten naimisiin jos saadaan lapsi. Tältä siis tuntuu. Oltiin oltu joku 5-vuotta yhdessä ja kysyin että millonkas me mennään naimisiin. Vastaus oli että haluutko sä ikinä lapsia. Totesin hämmästyneenä että okei, just. Erottiinkin jossain vaiheessa muista syistä ja palattiin. Vaikka oltaisiin oltu naimisissa niin oltiin erossa alle puoli vuotta reilusti, mikä on muutenkin harkinta-aika avioliitosta erottaessa. Nyt n. 10vuotta yhdessä oloa, enkä halua naimisiin mistään syystä. Ei yksinkertaisesti kiinnosta enää. Kaikista paskin syy olisi mennä naimisiin jonkun lapsen takia, mun mielestä. En tiedä, ehkä hän ajattelee että hänellä olisi paremmat oikeudet lapseen jos oltaisiin naimisissa, en minä tiedä mitä hän ajattelee. En keksi muutakaan syytä. Mutta joo en todellakaan halua naimisiin mistään syystä, tuli lapsia tai ei. Toivottavasti hän ei kosi tai ainakaan osta valmiiksi kalliita sormuksia ennen.

Minä olen kysynyt varovasti mieheltä avioliitosta ja hän oli niin kauhuissaan asiasta, että hautasin heti haaveeni häistä, avioliitosta ja yhteisestä sukunimestä. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen yhdessä olin varma että haluaisin olla hänen vaimonsa ja olisin onnellinen loppu elämäni hänen kanssaan, mutta ymmärsin pian ettei hän halua minusta vaimoa ja silloin ei ole mitään järkeä mennä naimisiin. Jotain hän puhui että katsotaan myöhemmin, mutta en ole hölmö, en usko että sopivaa aikaa tulee koskaan. Jos ihminen ei ensihuumassa halua naimisiin, ei hän sitä halua myöhemminkään. Luultavasti hänelle olisi joku muu ihminen olemassa joka herättäisi sen toiveen, tai joskus on ollut.

Alan jo olla liian vanhakin morsiameksi. Minusta naimisiinmenossa ei ole mitään hienoa jos molemmat ei tahdo sitä tosissaan. Siksi en ole kosinut minäkään.

Kyllä se vieläkin vähän itkettää, mutta olen jo sinut asian kanssa enkä juurikaan ajattele sitä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies varmaa haluaa sitten naimisiin jos saadaan lapsi. Tältä siis tuntuu. Oltiin oltu joku 5-vuotta yhdessä ja kysyin että millonkas me mennään naimisiin. Vastaus oli että haluutko sä ikinä lapsia. Totesin hämmästyneenä että okei, just. Erottiinkin jossain vaiheessa muista syistä ja palattiin. Vaikka oltaisiin oltu naimisissa niin oltiin erossa alle puoli vuotta reilusti, mikä on muutenkin harkinta-aika avioliitosta erottaessa. Nyt n. 10vuotta yhdessä oloa, enkä halua naimisiin mistään syystä. Ei yksinkertaisesti kiinnosta enää. Kaikista paskin syy olisi mennä naimisiin jonkun lapsen takia, mun mielestä. En tiedä, ehkä hän ajattelee että hänellä olisi paremmat oikeudet lapseen jos oltaisiin naimisissa, en minä tiedä mitä hän ajattelee. En keksi muutakaan syytä. Mutta joo en todellakaan halua naimisiin mistään syystä, tuli lapsia tai ei. Toivottavasti hän ei kosi tai ainakaan osta valmiiksi kalliita sormuksia ennen.

No jos olet sen ilmaissut selvästi, ettet naimisiin halua ja ei kannata sormusta ostaa, niin tuskinpa ostaa.

Aika epätoivoista. Tuntuuko se kosinta sitten kivalta, jos mies on painostettuna siihen ryhtynyt? Jos mies ei tajuaisi kosia minua oma-aloitteisesti melko pian (vuoden sisään) suhteen alettua, toteaisin, että ehkä tämä ei ole sitä mitä minä haen ja etsisin miehen, joka on kanssani samalla sivulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitosta ei ole mitää hyötyä miehen näkökulmasta. Naiselle siitä on äärettömän paljon varsinkin kun ei suostu avioehtoon niin siittä saa kivan kiristys välineen että saa miehen tekemään niin kuin itse haluaa vähän kun uhkailee erolla ja omaisuuden jaolla jonka kerryttämiseen ei itse ole osallistunut

Erossa jaetaan yhteinen omaisuus, ei miehen omaisuutta. Älkää valitko niitä persaukisia naisia vaimoiksi.

Ei ole yhteistä omaisuutta, vaan kumpikin omistaa omansa. Rikkaampi kompensoi köyhemmälle sitten mitä hän "jää vaille" siitä, että tilanne olisi tasan.

Kyllä nykymaailmassa kannattaa ehdottomasti tehdä avioehtosopimus edes jossain muodossa.

Toisin oli ihanalla 80 luvulla kirjoitti:

Minä naisena halusin naimisiin ennenkuin perhe perustettiin. Se oli ja on mielestäni merkki siitä, että molemmat haluavat elää perheenä, jossa kaikilla on sama sukunimi. Maailma on muuttunut niistä ajoista ja en ota kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin. Tuntuu, että nykyaikana miehet eivät halua sitoutua oikeasti ja vastuu perheestä pelottaa. Tinderistä voi aina katsoa uuden, jos joku asia alkaa parisuhteessa harmittamaan

Ketä/mikä on mielestäsi syyllinen siihen, ettei miehet halua enää sitoutua?

Vierailija kirjoitti:

Aika epätoivoista. Tuntuuko se kosinta sitten kivalta, jos mies on painostettuna siihen ryhtynyt? Jos mies ei tajuaisi kosia minua oma-aloitteisesti melko pian (vuoden sisään) suhteen alettua, toteaisin, että ehkä tämä ei ole sitä mitä minä haen ja etsisin miehen, joka on kanssani samalla sivulla.

"Jos mies ei tajua kosia vuoden sisään..."

Vierailija kirjoitti:

Mun mies varmaa haluaa sitten naimisiin jos saadaan lapsi. Tältä siis tuntuu. Oltiin oltu joku 5-vuotta yhdessä ja kysyin että millonkas me mennään naimisiin. Vastaus oli että haluutko sä ikinä lapsia. Totesin hämmästyneenä että okei, just. Erottiinkin jossain vaiheessa muista syistä ja palattiin. Vaikka oltaisiin oltu naimisissa niin oltiin erossa alle puoli vuotta reilusti, mikä on muutenkin harkinta-aika avioliitosta erottaessa. Nyt n. 10vuotta yhdessä oloa, enkä halua naimisiin mistään syystä. Ei yksinkertaisesti kiinnosta enää. Kaikista paskin syy olisi mennä naimisiin jonkun lapsen takia, mun mielestä. En tiedä, ehkä hän ajattelee että hänellä olisi paremmat oikeudet lapseen jos oltaisiin naimisissa, en minä tiedä mitä hän ajattelee. En keksi muutakaan syytä. Mutta joo en todellakaan halua naimisiin mistään syystä, tuli lapsia tai ei. Toivottavasti hän ei kosi tai ainakaan osta valmiiksi kalliita sormuksia ennen.

Taas kerran herää kysymys, miksi kukaan haluaa tuhlata ainutkertaisen elämänsä kuvatunlaisessa ihmissuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Aika epätoivoista. Tuntuuko se kosinta sitten kivalta, jos mies on painostettuna siihen ryhtynyt? Jos mies ei tajuaisi kosia minua oma-aloitteisesti melko pian (vuoden sisään) suhteen alettua, toteaisin, että ehkä tämä ei ole sitä mitä minä haen ja etsisin miehen, joka on kanssani samalla sivulla.

Vuoden seurustelun jälkeen sua pitää kosia?

Ei helvetti, eihän se aika riitä ollenkaan näkemään sun todellista karvaa, arviointijakson pitää kestää vuosia nykyään, koska eroaminenkin on tehty niin helpoksi, ilmoitusluontoiseksi asiaksi.

Eli yksin jäät, tai sit otat jonkun hönöpöksyn joka on valmis antamaan avaimensa sulle noin lyhyen jakson jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitosta ei ole mitää hyötyä miehen näkökulmasta. Naiselle siitä on äärettömän paljon varsinkin kun ei suostu avioehtoon niin siittä saa kivan kiristys välineen että saa miehen tekemään niin kuin itse haluaa vähän kun uhkailee erolla ja omaisuuden jaolla jonka kerryttämiseen ei itse ole osallistunut

Siksipä suosittelenkin naisille vielä nykyaikanakin seksistä pidättäytymistä ennen avioliittoa. Jos se miehen näkökulma muuttuisi. Ellei muutu, tyytyköön omaan käteen.

Näin se kuuluu mennäkin, nainen pitää avaimia seksiin, mies pitää avaimia perheeseen/seurusteluun.

Perheavaimet ovat biologisista syistä naisella. Ja jos haluaa naimisiin, ei tehdä lapsia avoliittoon. Pitää osata turvata selustansa.

Jos varmistaa tällä tavalla oman selustansa niin okei, mutta sitten ei voi syyttää miestä siitä että se haluaa avioehdon ja isyystestin.

Itse tulin nopeasti raskaaksi ja kyllä mies kosi. Ihan ilman minun aloitetta, olin tosin niin nuori etten osannut ajatella avioliittoa siinä 25-vuotiaana. Kolmekymppisenä sitä ehkä olisi alkanut ajattelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kysynyt varovasti mieheltä avioliitosta ja hän oli niin kauhuissaan asiasta, että hautasin heti haaveeni häistä, avioliitosta ja yhteisestä sukunimestä. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen yhdessä olin varma että haluaisin olla hänen vaimonsa ja olisin onnellinen loppu elämäni hänen kanssaan, mutta ymmärsin pian ettei hän halua minusta vaimoa ja silloin ei ole mitään järkeä mennä naimisiin. Jotain hän puhui että katsotaan myöhemmin, mutta en ole hölmö, en usko että sopivaa aikaa tulee koskaan. Jos ihminen ei ensihuumassa halua naimisiin, ei hän sitä halua myöhemminkään. Luultavasti hänelle olisi joku muu ihminen olemassa joka herättäisi sen toiveen, tai joskus on ollut.

Alan jo olla liian vanhakin morsiameksi. Minusta naimisiinmenossa ei ole mitään hienoa jos molemmat ei tahdo sitä tosissaan. Siksi en ole kosinut minäkään.

Kyllä se vieläkin vähän itkettää, mutta olen jo sinut asian kanssa enkä juurikaan ajattele sitä.

Niin, tärkeintä on että on edes joku mies sen sijaan että eläisi joko sinkkuna kaikki kulunsa itse maksaen tai löytäisi sen itselleen sopivan puolison jonka kanssa ajatukset oman elämän merkityksellisimmistä asioista ja arvoista käyvät yksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika epätoivoista. Tuntuuko se kosinta sitten kivalta, jos mies on painostettuna siihen ryhtynyt? Jos mies ei tajuaisi kosia minua oma-aloitteisesti melko pian (vuoden sisään) suhteen alettua, toteaisin, että ehkä tämä ei ole sitä mitä minä haen ja etsisin miehen, joka on kanssani samalla sivulla.

Vuoden seurustelun jälkeen sua pitää kosia?

Ei helvetti, eihän se aika riitä ollenkaan näkemään sun todellista karvaa, arviointijakson pitää kestää vuosia nykyään, koska eroaminenkin on tehty niin helpoksi, ilmoitusluontoiseksi asiaksi.

Eli yksin jäät, tai sit otat jonkun hönöpöksyn joka on valmis antamaan avaimensa sulle noin lyhyen jakson jälkeen.

Ei pidä, mutta teen siitä sitten omat johtopäätökseni. Uskon että jos ihminen tuntuu oikealta, ei tarvita mitään vuosien arviointijaksoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika epätoivoista. Tuntuuko se kosinta sitten kivalta, jos mies on painostettuna siihen ryhtynyt? Jos mies ei tajuaisi kosia minua oma-aloitteisesti melko pian (vuoden sisään) suhteen alettua, toteaisin, että ehkä tämä ei ole sitä mitä minä haen ja etsisin miehen, joka on kanssani samalla sivulla.

"Jos mies ei tajua kosia vuoden sisään..."

Tai ehkä ennemmin, että jos ei halua kosia. Sitä tarkoitin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika epätoivoista. Tuntuuko se kosinta sitten kivalta, jos mies on painostettuna siihen ryhtynyt? Jos mies ei tajuaisi kosia minua oma-aloitteisesti melko pian (vuoden sisään) suhteen alettua, toteaisin, että ehkä tämä ei ole sitä mitä minä haen ja etsisin miehen, joka on kanssani samalla sivulla.

Vuoden seurustelun jälkeen sua pitää kosia?

Ei helvetti, eihän se aika riitä ollenkaan näkemään sun todellista karvaa, arviointijakson pitää kestää vuosia nykyään, koska eroaminenkin on tehty niin helpoksi, ilmoitusluontoiseksi asiaksi.

Eli yksin jäät, tai sit otat jonkun hönöpöksyn joka on valmis antamaan avaimensa sulle noin lyhyen jakson jälkeen.

Minun mieheni kosi minua (ihan oma-aloitteisesti) alle puoli vuotta seurustelun alkamisesta. Kavereita olimme olleet pidempään. Pitkä ja hyvä avioliitto on ollut. Jos on oikeasti rakastunut, mihin ihmeeseen tarvitaan jotain arviointijaksoa?

Jestas millaisia suhteita ja maailmankuvia täällä palstalla ihmisillä on. Kai avioliitosta voi ihan keskustella parisuhteessa, niin kuin kaikesta muustakin? Ja mitä ihmeen höpötystä jostain seksin tai avioliiton avaimista, te ette ilmeisesti elä normaaleissa tasavertaisissa parisuhteissa?