Voiko koko lapsuus- ja nuoruusikänsä väkivaltaisessa kodissa elänyt olla joskus tasapainoinen aikuinen?

Ei voi ja tälläisiä ei missään tapauksessa kannata ottaa puolisoiksi

Kai noita on pilvin pimein.

Miksi sen sinulle tai suvulleen pitäisi lapsuuttaan tilittää?

Ulkoisesti olen tasapainoinen aikuinen mutta henkinen puoli on vähän niin ja näin.

Ei sen traumat sulle kuulu!

Ei voi. Feikata voi vaikka vuosikymmeniä, mutta kaikki se padottu paska velloo siellä sisuksissa ja jossain vaiheessa alkaa iskeä paha masennus. T. Eräs, joka on kokenut kammottavan lapsuuden.

Voi olla. Ne on kaikkein kovimpia tapauksia, jotka kokevat kaikkea sairasta, mutta selviävät ilman persoonallisuushäiriötä ja osa vielä korkean moraalin kanssa. Rehtejä ihmisiä on muutenkin niin vähän.

Kyllä voi. Mutta täällä ei voi sitä todistaa.

Kyllä voi pitkäänkin kun elämä menee hyvin, paitsi jos tulee joku tilanne missä ennen on selvinnyt väkivallalla, se nousee sieltä esiin taas. Punainen sumu laskeutuu ja nyrkit alkaa viuhua.

Minä en mielelläni puhu kamalasta lapsuudestani sellaisille, jotka eivät itse ole sellaista kokeneet. Olen huomannut että ihmiset ikäänkuin pelästyvät ja luulevat minunkin olevan jotenkin psykopaatti.

Olen työssä päiväkodin lto: na eikä kukaan ikinä uskoisi mitä ole joutunut näkemään.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi. Feikata voi vaikka vuosikymmeniä, mutta kaikki se padottu paska velloo siellä sisuksissa ja jossain vaiheessa alkaa iskeä paha masennus. T. Eräs, joka on kokenut kammottavan lapsuuden.

Ei me tiedetä onko ap:n ystävä käsitellyt menneisyyttään vaikkapa psykologin kanssa. Nykyään tuonkin voi tehdä vaikka netissä.

Jos sinä et ole kokenut samaa, hän ei pysty puhumaan sinulle, koska et ymmärtäisi. Toivotaan, että puhuu jollekin muulle.

T. Samoista oloista

Turha vatvoa. Ne asiat voi olla jo käsitelty ja siksi ei jaksa puhua muiden kuin oikeasti asiaa ymmärtävien kanssa. Ne voi olla hedelmällisiä keskusteluja. Aloituksesta päätellen et ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla. Ne on kaikkein kovimpia tapauksia, jotka kokevat kaikkea sairasta, mutta selviävät ilman persoonallisuushäiriötä ja osa vielä korkean moraalin kanssa. Rehtejä ihmisiä on muutenkin niin vähän.

Mä samaistun tähän. Olin teininä todella masentunut ja parikymppisenä jokseenkin epävakaa, mutta nyt päälle kolmekymppisenä elämä tuntuu todella tasapainoiselta. Olen myös tottunut selviytymään yksin joten valitsen seurani erittäin tarkkaan, kaikki löyhämoraaliset ja valehtelijat heivaan elämästäni saman tien. Tosin en koe että voisin työskennellä lasten kanssa, koska mun tunne-elämä on aika lattea ja lasten kanssa oleminen tuo omat lapsuusmuistot mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Ulkoisesti olen tasapainoinen aikuinen mutta henkinen puoli on vähän niin ja näin.

Täällä toinen!

Vierailija kirjoitti:

Kai noita on pilvin pimein.

Miksi sen sinulle tai suvulleen pitäisi lapsuuttaan tilittää?

Ei ole moneen sukupolveen enää ollut kuin lähinnä alimman sosiaaliluokan keskuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en mielelläni puhu kamalasta lapsuudestani sellaisille, jotka eivät itse ole sellaista kokeneet. Olen huomannut että ihmiset ikäänkuin pelästyvät ja luulevat minunkin olevan jotenkin psykopaatti.

Olen työssä päiväkodin lto: na eikä kukaan ikinä uskoisi mitä ole joutunut näkemään.

Sama. Jostain syystä ihmiset pitävät minua syypäänä siihen että jouduin kuuntelemaan kovaäänistä panemista kaiket yöt, että revittiin päästä ja heitettiin esineillä ja sairaalla tavalla yritettiin estää itsenäistyminen tallomalla takaisin lapseksi nälvimällä ja kohtelemalla lapsena.

Voi. Voi olla pitkäänkin tasapainossa ennen kuin ne traumat eskaloituvat. Tai ei välttämättä eskaloidu ollenkaan, jos elämässä ei tapahdu mitään, mikä triggeröisi niitä vanhoja muistoja. Tai jos pystyy pikkuhiljaa käsittelemään rauhassa niitä traumaattisia tapahtumia. Mutta useimmilla traumatisoituneilla tulee jossain vaiheessa elämää joku burnout, masennus tai muu kriisi, joka laukaisee tarpeen käsitellä vanhoja asioita.

Lisääntyminen on itsekästä. Siksi on itsekkäät vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en mielelläni puhu kamalasta lapsuudestani sellaisille, jotka eivät itse ole sellaista kokeneet. Olen huomannut että ihmiset ikäänkuin pelästyvät ja luulevat minunkin olevan jotenkin psykopaatti.

Olen työssä päiväkodin lto: na eikä kukaan ikinä uskoisi mitä ole joutunut näkemään.

Sama. Jostain syystä ihmiset pitävät minua syypäänä siihen että jouduin kuuntelemaan kovaäänistä panemista kaiket yöt, että revittiin päästä ja heitettiin esineillä ja sairaalla tavalla yritettiin estää itsenäistyminen tallomalla takaisin lapseksi nälvimällä ja kohtelemalla lapsena.

Jopa emä itse alkoi pilkata lasta oireilusta ja avautui jokaiselle puolitutulle joka jaksoi kuunnella kuinka hänen lapsensa on niin sairas ettei halua olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en mielelläni puhu kamalasta lapsuudestani sellaisille, jotka eivät itse ole sellaista kokeneet. Olen huomannut että ihmiset ikäänkuin pelästyvät ja luulevat minunkin olevan jotenkin psykopaatti.

Olen työssä päiväkodin lto: na eikä kukaan ikinä uskoisi mitä ole joutunut näkemään.

Sama. Jostain syystä ihmiset pitävät minua syypäänä siihen että jouduin kuuntelemaan kovaäänistä panemista kaiket yöt, että revittiin päästä ja heitettiin esineillä ja sairaalla tavalla yritettiin estää itsenäistyminen tallomalla takaisin lapseksi nälvimällä ja kohtelemalla lapsena.

Jopa emä itse alkoi pilkata lasta oireilusta ja avautui jokaiselle puolitutulle joka jaksoi kuunnella kuinka hänen lapsensa on niin sairas ettei halua olla tekemisissä.

Hyi yäk. Osaa taas arvostaa sitä ettei omat vanhemmat ole olleet elämässä mukana.