Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa
Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.
Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.
Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.
No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?
Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (1874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä puoliso voi jäädä hoitamaan lasta tilapäiselle hoitovapaalle, jos toinen huoltaja on estynyt sairauden takia hoitamasta lasta. Työnantaja voi edellyttää sairaustodistuksen. Pomo ei tykkää on kyllä ihan paskapuhetta. Elämässä sattuu ja tapahtuu.
Eli sairas on sairauslomalla (tässä tapauksessa äiti) ja puoliso tilapäisellä hoitovapaalla. Terve ei voi jäädä saikulle.
Juuri näin. Ihme kuvitelmaa, ettei perhevapaalta voisi olla saikulla. Kyllä ne äiditkin voi sairastaa! Ei se työssäkäyvä tietenkään ole saikulla, vaan se sairas. Toisen on kuitenkin oltava lasta hoitamassa (eli tilapäinen hoitovapaa), kun perheessä pieni lapsi, joka ei ole kodin ulkopuolella hoidossa ja vakituinen hoitaja (tässä äiti), on sairaslomalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuullostat ihan mun eksältä. Aina kun mulla oli jotain menoa alkoi eksälle pukata migreeniä yms. Hoida hommas äläkä ulise.
Lapsi on isänkin homma ja vastuussa yhtä paljon. Turhaan uliset.
Jotenkin huvittavaa että nämä naisten oikeuksien puolesta huutajat eivät ole korjanneet tuota asiaa työlainsäädännössä vaan odotetaan että äiti pää kainalossa hoitaa myös sairaan vauvan. Korjautunee jatkossq kun isät laitetaan pakkoäitiyslomalle imettämään hormoneilla.
Vierailija kirjoitti:
Voi tavaton. Yhdelle on kuume ja päänsärky paha ja toinen jaksaa koko perheen hoitaa. Vauvasta pidät yksinkin huolta. Kyllä mies saa mennä ehdottomasti toverinsa häihin, vai vaaditko häiden siirtämistä.
Olet jo parempaan päin, ja jaksoit uskomattoman pitkän teksitinkin kirjoittaa. Ei hätää, tilaa pitsaa kotiin ja käy aina pitkällesi kun voit.
Hyvä tavaton YKSI viikonloppu elämässä 24 tuntia vuorokausi, jos et jaksa olla lapsen kanssa olet kovasti voimaton ja heikko henkilönä. Ei miehesi sinun tilannettasi ole kriittisenä pitänyt, en minäkään. Soita ambulanssa jos on tarve, tai pyydä tuttava hakemaan ruokaa.Kyllä sinun miehesi on ihan kunnon mies. Nyt vain TÄNÄ yhtenä viikonloppuna sattui niin paljon samaan aikaan.
Vain yksi viikonloppu. Äläkä pilaa miehesi iloa olla kaverinsa häissä. Usko , että olet kykenevä - se sinun pitää oppia. On vakavampia asioita elämässä, ja niistä pitää selvitä.
Äläkä vihoittele miehellesi!
Jos tilanne olisi toisin päin, kaltaisesi ihminen syyttäisi silti naista. "Mies kotona kipeänä pienen kipeän vauvan kanssa ja äiti lähtee pitämään hauskaa"
Vai mitä?
Epäilen, ettei ap mitään miestä ole hoitanut kun on ollut kipeänä. Muistaa vaan väärin nyt kun tahtoi miehen töistä kotiin ja miehen peruvan osallistumisensa kaverinsa häihin. Vakuttaakseen itsensä ja muut oikeassa olemisestaan hän uskottelee itselleen olevansa lähes kuoleman porteilla ja vauvan myös. Enää muulla ei ole väliä saati kaikkiea tyydyttävän ratkaisun selvittämisellä. Vain sillä, että ap oli oikeassa ja hän olisi ollut oikeutettu saamaan haluamansa. Lapsiparka päätyy riitaisan ja katkeran kahden kodin repimäksi jo ennen kuin muistaa mitään tuosta teidän lapsellisesta perheleikkihelvetistänne. Itsekkäät aikuiset taas vauhdissa, minä minä minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä puoliso voi jäädä hoitamaan lasta tilapäiselle hoitovapaalle, jos toinen huoltaja on estynyt sairauden takia hoitamasta lasta. Työnantaja voi edellyttää sairaustodistuksen. Pomo ei tykkää on kyllä ihan paskapuhetta. Elämässä sattuu ja tapahtuu.
Eli sairas on sairauslomalla (tässä tapauksessa äiti) ja puoliso tilapäisellä hoitovapaalla. Terve ei voi jäädä saikulle.
Tilapäistä hoitovapaata ei saa, jos lapsen toinen vanhempi kykenee hoitamaan lasta. Lisäksi tuo edellyttää sen, että puoliso ei ole perhevapailla, perheestä kaksi kun ei voi samaan aikaan saada samaan asiaan tukea.
Nimenomaan jos puoliso kykenee hoitamaan lasta ei tietenkään voi olla molemmat kotona. Tilapäisestä hoitovapaasta ei kyllä kukaan saa mitään tukia (ei työntekijä eikä työnantaja). Vapaan palkallisuus/palkattamuus vaihtelee työehtosopimuksittain.
Veemäinen temppu mieheltä ja jotenkin pitäisi sille rautalangasta vääntää, että ei käy jatkossa.
Itsellä migreeni ja kyllä, kyllä todella mies tuli kipinkapin töistä pientä vauvaa hoitamaan, kun ilmoitin migreenin iskeneen. Sen verran empatiakykyä ja kriisitietoisuutta hänellä. Ja tuli myöskin aikaisemmin töistä silloin, kun rintatulehduksessa nousi 39 asteen kuume.
Ja todellakin. Kun toinen on sairas, silloin meillä häntä passataan. Oli miesflunssa tai migreeni. Puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Voi tavaton. Yhdelle on kuume ja päänsärky paha ja toinen jaksaa koko perheen hoitaa. Vauvasta pidät yksinkin huolta. Kyllä mies saa mennä ehdottomasti toverinsa häihin, vai vaaditko häiden siirtämistä.
Olet jo parempaan päin, ja jaksoit uskomattoman pitkän teksitinkin kirjoittaa. Ei hätää, tilaa pitsaa kotiin ja käy aina pitkällesi kun voit.
Hyvä tavaton YKSI viikonloppu elämässä 24 tuntia vuorokausi, jos et jaksa olla lapsen kanssa olet kovasti voimaton ja heikko henkilönä. Ei miehesi sinun tilannettasi ole kriittisenä pitänyt, en minäkään. Soita ambulanssa jos on tarve, tai pyydä tuttava hakemaan ruokaa.Kyllä sinun miehesi on ihan kunnon mies. Nyt vain TÄNÄ yhtenä viikonloppuna sattui niin paljon samaan aikaan.
Vain yksi viikonloppu. Äläkä pilaa miehesi iloa olla kaverinsa häissä. Usko , että olet kykenevä - se sinun pitää oppia. On vakavampia asioita elämässä, ja niistä pitää selvitä.
Äläkä vihoittele miehellesi!
Olet varmaan 60+?
Sitä ikäluokkaa, että TOTTA KAI se mies sai rauhassa sairastaa sen tautinsa, ja TIETENKÄÄN äiti ei saa.
Töistä poisjääminen voi olla säätöä, mutta häät olisi tässä tilanteessa pitänyt jättää väliin.
Mitä enemmän tätä Mietin niin sitä enemmän raivostuttaa se, että miehen mielestä hänen tulee ilmeisesti saada kaikki edut mitä vaan on olemassa. Jos olisi perunut häät ja tehnyt viikon töitä normaalisti, niin siltikin minä olisin joutunut joustamaan enemmän ja olla kotona sairaana kipeän vauvan kanssa. Tai jos vastaavasti olisi ollut töistä pois, mutta lähtenyt juhliin, niin sama juttu: minun niskaan olisi silti kaatunut isompi lasti joustamista eli viikonloppu sairaan vauvan kanssa itse toipilaana. Mutta toinen näistä vaihtoehdoista olisi edes ollut kompromissi! Sen sijaan mies ei tullut kummassakaan asiassa vastaan vaan halusi itselleen molemmat edut (ei kinaa pomon kanssa ja kivat juhlat) minun kustannuksella.
Mulla on sellainen olo, ettei tästä selvitä ihan helpolla. Kun jouduin anelemaan puhelimessa miestä kotiin torstaina migreenissä, ajattelin, että onko tämä edes todellista vai onko tää joku piilokamera. Miten voi lähemmäs nelikymppinen ihminen olla noin itsekäs!
Ap
Miten jaksat väsäillä näitä pitkiä miesv haprovoja joka päivä. Mikä sua oikein vaivaa? Käytä energiasi johonkin järkevämpään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä puoliso voi jäädä hoitamaan lasta tilapäiselle hoitovapaalle, jos toinen huoltaja on estynyt sairauden takia hoitamasta lasta. Työnantaja voi edellyttää sairaustodistuksen. Pomo ei tykkää on kyllä ihan paskapuhetta. Elämässä sattuu ja tapahtuu.
Eli sairas on sairauslomalla (tässä tapauksessa äiti) ja puoliso tilapäisellä hoitovapaalla. Terve ei voi jäädä saikulle.
Miten voi olla tilapäisellä hoitovapaalla samaan aikaan toisen ollessa lastenhoidon takia perhevapailla? Palkatonta vapaata voi toki saada, mutta silloin äidin pitää olla sairaalassa.
Voi nyt, yrittäkää tajuta jo, ettei äiti ole silloin niinä päivinä perhevapaalla vaan sairaspäivärahalla. Migreeni kyllä estää vauvan hoidon ja saikun saa. Ei tarvi olla sairaalassa.
Vierailija kirjoitti:
Kuullostat ihan mun eksältä. Aina kun mulla oli jotain menoa alkoi eksälle pukata migreeniä yms. Hoida hommas äläkä ulise.
Hoiditko ite? Pidit puolet perhevapaista tai elätit kotona olevan exäsi?
Taas yksi YH lisää tinderin pohjattomaan roskakuiluun.
Olin itse totaali yh ensimmäiset vuodet ja se oli varmasti helpompaa kuin tuo ap:n tilanne. Yksin hoidin vauvaa kipeänä, mutta niin ap:kin joutuu hoitamaan. Minulla ei ollut k-pää vapaamatkustajamiestä, mikä olisi verottanut henkistä jaksamistani. Ihan vaan huomiona sanon, että jos on parisuhteessa, siitä pitäisi olla enemmän hyötyä kuin negatiivista, jotta se kannattaa.
Jos olisin ap, en jättäisi tuota tuohon, vaan kun mies tulee, lähtisin yksin all inclusive etelänlomalle lepäämään ja jättäisin miehen yksin vauvan kanssa.
Ap kirjoitta miehestään niin rumasti, etten ennusta kovin pitkää ikää tuolle liitolle, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän tätä Mietin niin sitä enemmän raivostuttaa se, että miehen mielestä hänen tulee ilmeisesti saada kaikki edut mitä vaan on olemassa. Jos olisi perunut häät ja tehnyt viikon töitä normaalisti, niin siltikin minä olisin joutunut joustamaan enemmän ja olla kotona sairaana kipeän vauvan kanssa. Tai jos vastaavasti olisi ollut töistä pois, mutta lähtenyt juhliin, niin sama juttu: minun niskaan olisi silti kaatunut isompi lasti joustamista eli viikonloppu sairaan vauvan kanssa itse toipilaana. Mutta toinen näistä vaihtoehdoista olisi edes ollut kompromissi! Sen sijaan mies ei tullut kummassakaan asiassa vastaan vaan halusi itselleen molemmat edut (ei kinaa pomon kanssa ja kivat juhlat) minun kustannuksella.
Mulla on sellainen olo, ettei tästä selvitä ihan helpolla. Kun jouduin anelemaan puhelimessa miestä kotiin torstaina migreenissä, ajattelin, että onko tämä edes todellista vai onko tää joku piilokamera. Miten voi lähemmäs nelikymppinen ihminen olla noin itsekäs!
Ap
Nyt ainakin tiedät, ettei jatkossa mieheltä voi pyytää mitään. Hän tuo vain rahaa talouteen ei mitään muuta. Se on se hänen panoksensa perheeseensä.
Jos sulla on jotain vastaan sanomista niin syyttelee sua itsekkyydestä ja pitää prinsessana (vaikka itse on sellainen).
Mitä enemmän näytät kärsimystä, sitä enemmän miehellä menee defenssit päälle.
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoitta miehestään niin rumasti, etten ennusta kovin pitkää ikää tuolle liitolle, valitettavasti.
Miten tuollainen asia kirjoitetaan kauniisti ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihdata lukot ja heitä äijän kamat pihalle.
Meinaatko, että mies ei jatkossa sitten jätä naista pulaan?
Se on jännä ilmiö, kun eron jälkeen lähipiiri alkaa tarjota lastenhoitoapua jne. (aiemmin kai olettivat miehen hoitavan hommansa). Ja kun mies näkee lasta vain joka toinen viikonloppu, niin yleensä ihan mielellään ottaa ylimääräistä, jos saa, silloin, kun exänsä apuja kaipaa. Se on vähän, että samassa huushollissa ollessa eivät auta, mutta eron jälkeen kyllä.
Niin tai vaaditaan että lasta saa nähdä yhtä paljon kuin äitikin vaikka yhdessäoloaikana ei olisi osallistuttu lapsen hoitoon kertaakaan.
Ei ainakaan oma exäni vaatinut. Päin vastoin, ehdotin itse tasapuolisempaa jakoa, mutta ei halunnut. Jos kaiken maailman juhlat ja urakehitys kiinnostaa enemmän, niin ei se siitä eron myötä muutu. Jos kiusallaan vaatii, niin kannattaa suostua. Peruu vaatimuksensa pian.
Niin tai vaaditaan että lasta saa nähdä yhtä paljon kuin äitikin vaikka yhdessäoloaikana ei olisi osallistuttu lapsen hoitoon kertaakaan.