Miksi oi miksi, äidit eivät kykene uskomaan, että jo vauvojen luonteet poikkeavat kovasti toisistaan??

Hyvähän se on ihmetellä elämän kurjutta jos itselle on sattunut juuri se maailman onnellisin ja helpoin lapsi. Tasan ei käy onnen lahjat.

Ei millään pahalla, mutta kaikki eivät osaa ajatella, että muilla voivat asiat olla toisin. Suotakoon se heille.

Ja miksi monet äidit luulevat, että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista, jos lapsi sattuu olemaan hyvin syövä ja nukkuva. Monen mielestä tempperamenttisuus ja vaaativuus liittyy vauvoilla vain ja ainoastaan siihen, että ei nukuta, eikä syödä.

itsellä kolme jo isoa lasta ja voin todeta että vauvojen ekat vuodet ovat olleet minulle niin henkisesti kuin fyysiseti ne kaikkein raskaimmat!

Siis täysin käsittämätöntä. Kukaan ei kyseenalaista, että meissä aikuisissa on vilkkaita ja ujoja, rohkeita ja arkoja, reippaita ja laiskempia. Mä en käsitä, miten voi olla niin vaikea tajuta, että samat luonteenpiirteet ovat läsnä jo vauvoissa, ja että vauva ei tosiaankaan ole mikään standardipaketti joka toimitetaan samoilla lisävarusteilla kaikille. Tää tuntuu olevan ihan älyttömän yleinen luulo, vaikka nykypäivänä nimenomaan joka tuutista rummutetaan tätä lapsen yksilöllisyyttä ja oikeutta olla yksilö ihan pienestä pitäen.

Ajattelen kyllä sillä lailla, että äidin kireys, huonotuulisuus, riitelevät vanhemmat yms. heijastuu vauvan/lapsen fiiliksiin. Siis negatiivisesti ja " pahan kierre" on valmis.



Eli oikeasti äidin jaksamiseen, parisuhteen hyvinvointiin pitää kiinnittää enemmän huomita perheissä, joissa on vaikea vauva.



Mutta miten?



nimim. meillä nyt sattuu olemaan varmaan maailman helpoin vauveli

Aivan näin. Täälläkin vauhkotaan ja vauhkotaan miten kaikki ovat erilaisia ja että annetaan kaikkien kukkien kukkia (siis aikuiset) mutta vauvat ovat yhdestä muotista ja kaikkiin toimii sama konsti. Koska minun vauvani on alusta asti nukahtanut nätisti sänkyynsä, kaikki muutkin nukahtavat, muuten on kasvattajassa vika.

mutta kyllä vanhemmillakin on osansa siinä millaista arki vauvan kanssa on, millaisia kommervenkkejä arjessa harrastetaan jne. Tutkitustihan esikoiset mielletään aina " hankalimmiksi" lapsiksi, esikoiset myös itkee eniten jne. jne.



Olen sen itsekin kokenut, esikoiseni oli tosi huono syömään, ja stressasin siitä ihan hirveästi, syömiset oli yhtä temppuilua ja sirkusta jne. Kuitenkin nyt kolmen vuoden päästä tuo lapsi on ihan hengissä ja terve, liekö kasvanut sitten pyhällä hengellä vai millä.



Jos joskus saan toisen yhtä huonosti syövän lapsen, en todennäköisesti koe lasta yhtä hankalaksi, koska minull aon jo kokemus siitä, että jotkut lapset vain syövät yhtä vähän kuin nälkämaan hiiret.



Mutta joo, noin ylipäätään en kiistä ollenkaan tempperamenttierojen olemassaoloa lapsissa, voin ihan rehellisesti sanoa ihailevani ystävääni, joka pärjää mielestäni melko hyvin todella tempperamenttisen poikansa kanssa. JA teidän että hänen arkensa yhden lapsen kanssa on varmasti 10 kertaa raskaampaa, kuin mulla näiden kahden kiltin ja rauhallisen lapsen kanssa.

Ja se mitä ihmettelen ylivoimaisesti ENITEN on seuraava asia:



Nämä eräät äitiyksilöt myöskin ottavat kaiken kunnian itselleen siitä, jos vauva on " kiltti" . Eli hyvän äidin vauva ei koskaan huuda, ja sen, jolla on " kiltti" vauva, täytyy yksinkertaisesti osata olla parempi äiti.



Täysin järjetöntä, mutta istuu kuulkaa sitkeässä tämä uskomus.



Itse en ole huippuhyvä, mutta en surkeakaan äiti ja minulla on kaksi lasta, joista toinen huusi ja oli aina tyytymätön ja toinen oli kuin enkeli.



Mistäköhän mahtaisi johtua?

ja hoitotavallaan olisi merkitystä. Toki sillä on merkitystä paljonkin.



Kuitenkin, kun jotkut tosissaan uskovat että vauva kun vauva " pannaan ruotuun" jollakin tietyllä kasvatusperiaatteella.



Meillä kolmesta lapsesta kuopus on ollut ehdottomasti vaativin, eli itkenyt enemmän kun sisarukset monen vuoden aikana yhteensä, ei viihtynyt missään (syli, vaunut, auto, sänky). Nyt jo parivuotias mutta nukkuu edelleen tosi katkonaisesti ja on niin temperamenttinen että oksat pois.

alkavat jo hiffata tämän luonteiden eron, mutta äitini ja anoppini ovat aivan mahdottomia. Äitini mielestä esikoisemme oli vauvana " tuhma" (koliikki, itsepäinen kuin mikä, hermostuva), kun taas minä ja sisaruksemme olemme olleet " kilttejä" . Anoppini mielestä taas minussa oli vikaa, kun vauva ei nukkunut kymmenpäiväisestä täysiä öitä klo 21-07, kuten hänen molemmat poikansa ovat tehneet.



No niin, sainpahan sanottua...

ymmärtämättömälle äidille purkaa oloaan, niin vastaukset tyyliin " meidänkin tyttö eilen oli vähän kiukkuinen mutta rauhoittui kyllä heti kun..." jne. tuntuu tosi paskamaisilta, ihan kuin toinen yrittäisi viestittää, että mä teen jotain väärin kun lapsi vaan huutaa. Ei kukaan ymmärrä koliikkia jos ei sitä itse ole kokenut, mutta voisi edes miettiä. Toinen hauska lause on, että " varmaan on kamalaa kun on koliikkia ja allergiaa ja ties mitä, mutta on tämä kiltinkin lapsen äitiys rankkaa, kun on niin sidottu vauvaan..." . Eli muka ollaan ymmärtäväisiä, mutta sitten kuitenkin se oma napa sieltä pompsahtaa esiin, ymmärretään tavallaan vain siksi, että saadaan lupa valittaa omasta helposta elämästä.

Moni ei osaa tai uskalla ajatella ohi totutun linjan, siksi on paljon niitä mammoja, jotka niputtavat kaikki vauvat samaan ryhmään, " vauvat" . Monesti nämä mammat tuntuvat olevan niitä, jotka suhtautuvat väheksyen suosituksiin ja neuvolantäteihin, ja sanovat maalaisjärjeksi sitä että toimitaan juuri niinkuin EI suositella. Ja saavat oppinsa ihmisiltä, jotka _tietävät_ miten " vauvoja" hoidetaan. Näiltä mammoilta on hukassa maalaisjärkinen tieto siitä, että kyseessä on ihminen! eikä " vauva" .

Mieheni näytti eilen saamiaan ainakin neljää sähköpostia entiseltä yläastekaveriltaan, jonka kanssa on tekemisissä ehkä kerran kahdessa vuodessa. Sieltä tulee massaspämmiä, jossa selvitetään juurta jaksaen kuinka heidän kullanmurunsa syö, nukkuu, itkee, nauraa. Kirjoitustyyli on tämä teillekin varmasti tuttu " ristiäisissä itkettiin ennen kuin rauhoituttiin" " meillä nukutaan" jne.



Hohhoijaa. Mitähän mun kaverit sanois, jos alkaisin säännöllisesti informoida heitä lapseni arkirutiineista. Tänään jäi vähän perunaa lautaselle, mutta salaatti syötiin loppuun...

Minä olen myös miettinyt tätä! Ja sama jatkuu myös taaperoiässä. Lapsi ei saa olla ainakaan arka, hiljainen, rauhallinen, ujo. Jos on, vika on aina vanhemmissa, sillä oikein kasvatettu lapsi on reipas tuuliviiri. Arka on viallinen.



Jopa terveydenhoitajat käskevät olemaan kantamatta vaativaa, ei ikinä nukkuvaa, jatkuvasti huutavaa vauvaa, koska se oppii siihen.



Nii-in. Jos minulla jokin asia toimii toimittuani tällä tavalla, niin TÄYTYYHÄN sen toimia myös muilla.

Tosi mukavaa. Ja korostan vielä, että en siltikään väitä, etteikö moni muukin asia vaikuta lapsen käytökseen niin vauvaiässä kuin paljon myöhemminkin. Luonne on kuitenkin siellä pohjalla.



Tiedän itse, että kyllä suhteellisen helpotkin vauvat itkevät, mutta ero on siinä, että heitä on helpompi totuttaa ja ohjata uusiin käyttäytymismalleihin. Äiti kokee onnistuvansa ja saa ehkä tunteen, että ne, jotka eivät onnnistu, ovat surkeita.



Meillä esikoinen oli kyllä melko itkuinen vauvana, mutta sitten taaperona hän oli niin helppo joka suhteessa, teki niin kuin pyydettiin, oli iloinen ja sosiaalinen, mutta rauhallinen. Keskimmäinen taas oli vauvana hyvin helppo ja tottui uusiin asioihin nopeasti. Mutta sitten isompana hänen kanssaan on ollut taistoa asiasta jos toisesta, ja olen saanut huomata että ei se ehkä ollutkaan vain minun hyvä kasvatus, joka teki esikoisesta niin helpon...



Niin, ja olen sitä mieltä, että kasvatus, rajat ja rakkaus pitää aina olla. Vaikka joskus voi näyttää että kaikki menee aivan hukkaan niin jossain vaiheessa ne tulokset alkavat näkyä.

Kenellekään ei tule mieleenkään olettaa, että kaikki vauvat olisivat saman näköisiä, vaan jokaisesta etsitään niitä ihan omanlaisia ulkonäköpiirteitä. Mutta annas olla, kun päästään luonteisiin, niin on aivan tavallista olettaa, että vauvat ovatkin toistensa klooneja, jotka sitten kasvatetaan yksilöiksi.

että kaikki on asenteesta ja itsestä kiinni. Suurin osa useamman lapsen äideistä tietää, että omalla asenteella ja toiminnalla voi vain osittain vaikuttaa siihen, minkälaista arki on. Vauvat kun ovat jo syntyessään erilaisia paketteja.

Vierailija:

Näiltä mammoilta on hukassa maalaisjärkinen tieto siitä, että kyseessä on ihminen! eikä " vauva" .

" Vauva" on siis ihminen, eikä vain " vauva!"

' itsehän olette sen tuohon opettaneet' kun tuskailin kuopuksen univaikeuksia.. Niin.