Isovanhemmat tulevat passattaviksi - kuinka usein tätä pitäisi jaksaa?
Heti alkuun: pidän mieheni vanhemmista, mutta tässä asiassa he ovat vähän ajattelemattomia. Tämä kirjoitus ei nyt koske isovanhemmilta saatavaa hoitoapua, josta usein keskustellaan. Kyse on siitä, että nyt pikkulapsiaikana en jaksaisi passata kotonani ketään. Töissä, kotitöissä ja oman perheen asioissa on ihan riittävästi. Emme jaksa kyläillä ystäviemme luona kovin usein, kun kyläilyissä on aikamoinen työmaa tällä hetkellä. Isovanhempien luokse matkustaminen on ollut työlästä hyvin pienen lapsen kanssa: mukaan otettavia tavaroita on paljon ja päiväunien nukkuminen on vieraassa paikassa lapsella todella vaikeaa, usein lapsi ei edes nukahda. Meillä on muutenkin huonosti nukkuva lapsi ja yhä yöt ovat rikkonaisia eli sekin väsyttää.
Miehen vanhemmat tulevat meille tullessaan passattaviksi (ovat terveitä tuoreita eläkeläisiä). Odottavat, että me vanhemmat seurustelemme heidän kanssaan, laitamme kahvit ja ruoat jne, kaiken valmiiksi. Isovanhemmat siis vaikka istuvat vieressä katsomassa tai katsovat telkkaria, kun laitamme ruokaa. Eivät tarjoa apua, eivätkä ole auttaneet, kun on pyydetty. Eivät muutenkaan ole kovin aktiivisia yhteydenpidossa: soittavat miehelle ehkä 2 kertaa vuodessa, muuten mies on aina itse se, joka on vanhempiinsa yhteydessä.
Olemme miehen kanssa sopineet, että kumpikin meistä huolehtisi omien vanhempiemme vierailuista. Eli kun minun vanhemmat tulevat käymään, niin minä huolehdin ruoanlaitot, kahvit ja muut ja mies huolehtii taas omat vanhempansa. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole onnistunut. Viimeksi kun miehen vanhemmat tulivat käymään ja mies oli varannut pullapitkon kahvipöytään, niin anoppi ihmetteli, eikö kahvin kanssa ole muuta. En jaksanut leipoa ja oikeastaan sen ei pitäisi olla minun tehtäväni, kun on miehen kanssa sovittu työnjaosta. Toisella kerralla vierailu taas venyi, kun mies alkoi isänsä kanssa nikkaroimaan ja minun piti laittaa lämmin ruoka isovanhemmillekin (en ollut varautunut tähän ruoan määrään, joten piti lähteä kauppaan). Olemme ehdottaneet jopa, että miehen vanhemmat ottaisivat kylään tullessaan mukaan omat eväät, mutta eivät pitäneet ideasta. "Me syödään sitä, mitä kylässä tarjotaan". Kuitenkaan se pelkkä pulla kahvin kanssa ei riitä ja minulla ei ole sydäntä jättää isovanhempia ilman lämmintä ruokaa, jos tulevat päiväksi kylään.
Minkä verran passattavien isovanhempien kyläilyjä pitäisi jaksaa? Huom! En nyt siis puhu hoitoavusta, vaan siitä, minkä verran näitä kyläilyitä on syytä järjestää (mikä määrä on sopivasti)? Isovanhemmille on tärkeä nähdä lastenlasta ja ymmärrän tämän täysin. Haluan lapsemme tutustuvan isovanhempiinsa. Isovanhemmat haluaisivat käydä useammin, mutta minä olen joutunut sanomaan, etten jaksa. Nykytahdilla nähdään 1-2 kertaa kuukaudessa, yleensä kerran. Minun vanhempiani nähdään harvemmin, kun joku siitä kuitenkin kysyy. Tilanne on siis se, että näemme miehen vanhempia useammin kuin omia kavereitamme, koska aika ja energia menee isovanhempien kanssa kestittämiseen. Kaverimme siis asuvat kauempana, joten arki-illan näkemiset eivät onnistu, vaan mahdollisuus näkemiseen on vain viikonloppuisin. Kaverien kanssa näkeminen on vastavuoroisempaa ja kukaan ei odota mitään sen suurempaa kestitsemistä.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin pitkä teksti
Eikö ole mukavaa, että isovanhemmat kyläilevät. Käykää siellä myös vastavierailuilla. Osta valmista tarjottavaa, niin ei ole kovin työlästä.
Ihan ok, että isäntäväki tekee muonatarjoilut. Muuten on sekavaa.
Kun käytte vastavuoroisesti siellä niin tasan menee.
Kerroin, että pienen lapsemme kanssa matkustaminen on haastavaa nukkumisasioiden takia. Siksi on helpompaa nyt nähdä meillä kotona. Sen sijaan se ei tunnu reilulta, että meidän pitää aina meillä kestitä. Valmisruoat ovat kalliita ja anoppi odottaa, että on itsetehtyä ruokaa.
Ap
Nyt meni provoksi minunkin silmissäni. Kukaan ei vaadi kotona tehtyä eikä kukaan varsinkaan tottele. Uusi yritys, trolli.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään ongelmaa lukea koko aloitus. Mutta joo, näkyy tuolla koulussakin: puolet oppilaista ei jaksa/pysty lukemaan vähääkään pidempiä tekstejä. Näkyy hyvin oppimistuloksissa.
Asiayhteys ratkaisee ainakin minulla, mitä jaksan lukea. Höpöhöpö palstalla toleranssi on pienempi kuin esim. romaaneissa. Jaksan helposti lukea vaikka 1 000 sivua, jos kirja on kiinnostava. Av aloitukset eivät niin kiinnostavia ole, että täällä jaksaisin (lue: viitsisin) ylipitkää tekstiä lukea. Keskustelupalstan idea ei mielestäni ole jaaritella puolta päivää, vaan kerto napakasti mistä on kyse ja antaa sitten "puheenvuoro" muille.
1-2 kertaa kuukaudessa on aika usein eikä teidän tarvitse suostua enempää. Yritä miettiä, miten pääsisitte ruokailussa mahdollisimman helpolla ja tarjotkaa jotain sellaista, jota tekisitte itsellennekin ja jota valmistuu lähes samalla vaivalla isompi määrä. Esimerkkejä tällaisista ruokalajeista: uunilohi, jauhelihakeitto, makaronilaatikko, karjalanpaisti lohikeitto.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään ongelmaa lukea koko aloitus. Mutta joo, näkyy tuolla koulussakin: puolet oppilaista ei jaksa/pysty lukemaan vähääkään pidempiä tekstejä. Näkyy hyvin oppimistuloksissa.
Ei sullakaan oppi ole memnyt kohdallen kun et edes vastannut kysymykseen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovin pitkä teksti
Eikö ole mukavaa, että isovanhemmat kyläilevät. Käykää siellä myös vastavierailuilla. Osta valmista tarjottavaa, niin ei ole kovin työlästä.
Ihan ok, että isäntäväki tekee muonatarjoilut. Muuten on sekavaa.
Kun käytte vastavuoroisesti siellä niin tasan menee.
Kerroin, että pienen lapsemme kanssa matkustaminen on haastavaa nukkumisasioiden takia. Siksi on helpompaa nyt nähdä meillä kotona. Sen sijaan se ei tunnu reilulta, että meidän pitää aina meillä kestitä. Valmisruoat ovat kalliita ja anoppi odottaa, että on itsetehtyä ruokaa.
Anoppi odottaa?? Juurihan tuolla oli, että syövät sitä, mitä tarjotaan. Se on ihan se ja sama, odottaako joku viiden tähden tarjoiluja, jos isäntäväki ei kokkaa, niin ei kokkaa ja sillä siisti.
Sitä paitsi valmisruoat eivät ole ihan niin kalliita, ettei niitä voisi tuollaisessa tilanteessa tarjota. Mutta se on ihan kuten haluat, ja minkä hinnan haluat laskea omalle ajallesi.Ap
Miten on mahdollista että isovanhemmat soittavat vain pari kertaa vuodessa, mutta käyvät teillä usein? Ja kun kerroit, että pelkkä kahvittelu ei riittänyt vaan piti tehdä ruokakin, niin jatkokysymys on - ovatko he teillä yötä? Jos eivät, niin miksi te ette käy heidän luonaan päiväseltään?
Uskomatonta soopaa. Pakastekeittoja sulattamalla ja leipomosta sämpylää, leipää ja pullaa, hinta minimaalinen ja 10 minsassa valmista. Lohikeitto ja sämpylät on vieläpä oikein hyvää tarjottavaa. Pakkaseen saa keitot ja sämpylät sekä pullat niin on aina vierasvara. Kahvin laittaa tippumaan ja sulattaa mikrossa pullat. Astianpesukone hoitaa tiskit.

Ja kaikki hidastuu ja hankaloituu kun on pieniä lapsia. Kun ei edes sinne leipomoon välttämättä pääse - ja muutakin tekemistä on yllin kyllin kuin ajattelemattomien sukulaisten paapominen.
Munkin äiti vaatii aina kyläillessä hanhenmaksaa ja vuosikertaviskiä, ja mä oon yksinhuoltaja. Pakkohan mun on jostain se säästää.
Meillä ei lasketa isovanhempia silleen vieraiksi eikä passata toimintakykyisiä. Yhtälailla kaikki osallistuvat ruoanlaittoon, ollaan anoppiloissa tai meillä . Lapsiperheessä riittää muutenkin tekemistä. Jos anoppi odottaisi täyspassausta,saisi tyytyä siihen mitä jaksan.
Vierailija kirjoitti:
Vinkki seuraavaa aloitusta varten: TIIVISTÄ!
Kukaan ei jaksa lukea pienoisnovellia aloituksena.
Minä luin. Ihme porukkaa, jos ei jaksa lukea. Ette varmaan koskaan lue romaanejakaan? Just ja just jaksatte vauvapalstaa selata, ja iltapäivälehtien klikkiotsikoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään ongelmaa lukea koko aloitus. Mutta joo, näkyy tuolla koulussakin: puolet oppilaista ei jaksa/pysty lukemaan vähääkään pidempiä tekstejä. Näkyy hyvin oppimistuloksissa.
Asiayhteys ratkaisee ainakin minulla, mitä jaksan lukea. Höpöhöpö palstalla toleranssi on pienempi kuin esim. romaaneissa. Jaksan helposti lukea vaikka 1 000 sivua, jos kirja on kiinnostava. Av aloitukset eivät niin kiinnostavia ole, että täällä jaksaisin (lue: viitsisin) ylipitkää tekstiä lukea. Keskustelupalstan idea ei mielestäni ole jaaritella puolta päivää, vaan kerto napakasti mistä on kyse ja antaa sitten "puheenvuoro" muille.
Höpö höpö, ei ollut edes erityisen pitkä tuo aloitus. Parempi niin, että jo aloituksessa selitetään taustoja kuin niin, että lyhyen aloituksen jälkeen ketjuun tipahtelee vähitellen kaikenlaista olennaista mikä aloituksesta jäi pois.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta soopaa. Pakastekeittoja sulattamalla ja leipomosta sämpylää, leipää ja pullaa, hinta minimaalinen ja 10 minsassa valmista. Lohikeitto ja sämpylät on vieläpä oikein hyvää tarjottavaa. Pakkaseen saa keitot ja sämpylät sekä pullat niin on aina vierasvara. Kahvin laittaa tippumaan ja sulattaa mikrossa pullat. Astianpesukone hoitaa tiskit.
Ei kaikilla ole varaa ostella sukulaisille valmiskeittoja ja leipomoiden pullia.
Mies ostanut pullapitkon vanhemmilleen. Siinä se. Kuka idiootti kyselee, että eikö ole muuta ja kuka idiootti reagoi siihen jotenkin muuten kuin että ei ole 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta soopaa. Pakastekeittoja sulattamalla ja leipomosta sämpylää, leipää ja pullaa, hinta minimaalinen ja 10 minsassa valmista. Lohikeitto ja sämpylät on vieläpä oikein hyvää tarjottavaa. Pakkaseen saa keitot ja sämpylät sekä pullat niin on aina vierasvara. Kahvin laittaa tippumaan ja sulattaa mikrossa pullat. Astianpesukone hoitaa tiskit.
Ja kaikki hidastuu ja hankaloituu kun on pieniä lapsia. Kun ei edes sinne leipomoon välttämättä pääse - ja muutakin tekemistä on yllin kyllin kuin ajattelemattomien sukulaisten paapominen.
Miksi pitäisi päästä leipomoon? Sämpylät on helppo tehdä itsekin. Jopa niin helppo, että lapsetkin voivat osallistua leipomiseen.
Taitaa olla taas provo, kun ap sanoo, etteivät isovanhemmat juuri pidä yhteyttä vaan miehen pitää soittaa heille. Ja sitten ovat kuitenkin tulossa usein. Ymmärsin, etteivät ole yötä, mutta ap ei voi käydä heillä, koska pitäisi yöpyä. Sekavaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta soopaa. Pakastekeittoja sulattamalla ja leipomosta sämpylää, leipää ja pullaa, hinta minimaalinen ja 10 minsassa valmista. Lohikeitto ja sämpylät on vieläpä oikein hyvää tarjottavaa. Pakkaseen saa keitot ja sämpylät sekä pullat niin on aina vierasvara. Kahvin laittaa tippumaan ja sulattaa mikrossa pullat. Astianpesukone hoitaa tiskit.
Ei kaikilla ole varaa ostella sukulaisille valmiskeittoja ja leipomoiden pullia.
No sitten pitää olla yksinään ja sanoa kaikille, että meille ei saa koskaan tulla kylään. Jos siis niin köyhä on, että alle euron maksava keitto+sämpylä kokonaisuus on ylivoimainen kustannuserä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään ongelmaa lukea koko aloitus. Mutta joo, näkyy tuolla koulussakin: puolet oppilaista ei jaksa/pysty lukemaan vähääkään pidempiä tekstejä. Näkyy hyvin oppimistuloksissa.
Ei sullakaan oppi ole memnyt kohdallen kun et edes vastannut kysymykseen :D
En niin. Vastasin vain teille, jotka ette jaksa kahta virkettä pidempää tekstiä lukea. Alkoi nyppimään tuo jatkuva "en jaksanut lukea aloitusta mutta vastaanpa kuitenkin".
Soittavat miehelle 2 kertaa vuodessa ja heidän tapaamisesta on hirveä vaiva?
0/5