Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Isovanhemmat tulevat passattaviksi - kuinka usein tätä pitäisi jaksaa?

Vierailija
07.07.2022 |

Heti alkuun: pidän mieheni vanhemmista, mutta tässä asiassa he ovat vähän ajattelemattomia. Tämä kirjoitus ei nyt koske isovanhemmilta saatavaa hoitoapua, josta usein keskustellaan. Kyse on siitä, että nyt pikkulapsiaikana en jaksaisi passata kotonani ketään. Töissä, kotitöissä ja oman perheen asioissa on ihan riittävästi. Emme jaksa kyläillä ystäviemme luona kovin usein, kun kyläilyissä on aikamoinen työmaa tällä hetkellä. Isovanhempien luokse matkustaminen on ollut työlästä hyvin pienen lapsen kanssa: mukaan otettavia tavaroita on paljon ja päiväunien nukkuminen on vieraassa paikassa lapsella todella vaikeaa, usein lapsi ei edes nukahda. Meillä on muutenkin huonosti nukkuva lapsi ja yhä yöt ovat rikkonaisia eli sekin väsyttää.

Miehen vanhemmat tulevat meille tullessaan passattaviksi (ovat terveitä tuoreita eläkeläisiä). Odottavat, että me vanhemmat seurustelemme heidän kanssaan, laitamme kahvit ja ruoat jne, kaiken valmiiksi. Isovanhemmat siis vaikka istuvat vieressä katsomassa tai katsovat telkkaria, kun laitamme ruokaa. Eivät tarjoa apua, eivätkä ole auttaneet, kun on pyydetty. Eivät muutenkaan ole kovin aktiivisia yhteydenpidossa: soittavat miehelle ehkä 2 kertaa vuodessa, muuten mies on aina itse se, joka on vanhempiinsa yhteydessä.

Olemme miehen kanssa sopineet, että kumpikin meistä huolehtisi omien vanhempiemme vierailuista. Eli kun minun vanhemmat tulevat käymään, niin minä huolehdin ruoanlaitot, kahvit ja muut ja mies huolehtii taas omat vanhempansa. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole onnistunut. Viimeksi kun miehen vanhemmat tulivat käymään ja mies oli varannut pullapitkon kahvipöytään, niin anoppi ihmetteli, eikö kahvin kanssa ole muuta. En jaksanut leipoa ja oikeastaan sen ei pitäisi olla minun tehtäväni, kun on miehen kanssa sovittu työnjaosta. Toisella kerralla vierailu taas venyi, kun mies alkoi isänsä kanssa nikkaroimaan ja minun piti laittaa lämmin ruoka isovanhemmillekin (en ollut varautunut tähän ruoan määrään, joten piti lähteä kauppaan). Olemme ehdottaneet jopa, että miehen vanhemmat ottaisivat kylään tullessaan mukaan omat eväät, mutta eivät pitäneet ideasta. "Me syödään sitä, mitä kylässä tarjotaan". Kuitenkaan se pelkkä pulla kahvin kanssa ei riitä ja minulla ei ole sydäntä jättää isovanhempia ilman lämmintä ruokaa, jos tulevat päiväksi kylään.

Minkä verran passattavien isovanhempien kyläilyjä pitäisi jaksaa? Huom! En nyt siis puhu hoitoavusta, vaan siitä, minkä verran näitä kyläilyitä on syytä järjestää (mikä määrä on sopivasti)? Isovanhemmille on tärkeä nähdä lastenlasta ja ymmärrän tämän täysin. Haluan lapsemme tutustuvan isovanhempiinsa. Isovanhemmat haluaisivat käydä useammin, mutta minä olen joutunut sanomaan, etten jaksa. Nykytahdilla nähdään 1-2 kertaa kuukaudessa, yleensä kerran. Minun vanhempiani nähdään harvemmin, kun joku siitä kuitenkin kysyy. Tilanne on siis se, että näemme miehen vanhempia useammin kuin omia kavereitamme, koska aika ja energia menee isovanhempien kanssa kestittämiseen. Kaverimme siis asuvat kauempana, joten arki-illan näkemiset eivät onnistu, vaan mahdollisuus näkemiseen on vain viikonloppuisin. Kaverien kanssa näkeminen on vastavuoroisempaa ja kukaan ei odota mitään sen suurempaa kestitsemistä.

Kommentit (85)

Vierailija
61/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis ettekö te miehesi kanssa syö mitään? EI kai se ole kuin tehdä vähän isompi annos mitä ruokaa nyt itsellenne laittaisittekaan. Uudet perunat ja silli, salaatti. Joku keitto ja leipä. Meksikonpata-tyylinen riisipataruoka. Broilerinkoipia riisipedillä. Ihan tavallisia kotiruokia. Jos itse mieluummin syötte vaivalloisempia ruokia, teette niitä silloin kuin isovanhemmat eivät ole teillä.

Eri asia taas on se, kuinka jaksatte kyläileviä isovanhempia. Meillä kaikki isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, joten kun tulevat vierailulle, ovat sitten pari yötä kerralla. On raskasta, mutta ei mahdotonta. Eihän siinä omaa elämää pysty elämään.

Vierailija
62/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pitkä teksti

Eikö ole mukavaa, että isovanhemmat kyläilevät. Käykää siellä myös vastavierailuilla. Osta valmista tarjottavaa, niin ei ole kovin työlästä.

Ihan ok, että isäntäväki tekee muonatarjoilut. Muuten on sekavaa.

Kun käytte vastavuoroisesti siellä niin tasan menee.

Kerroin, että pienen lapsemme kanssa matkustaminen on haastavaa nukkumisasioiden takia. Siksi on helpompaa nyt nähdä meillä kotona. Sen sijaan se ei tunnu reilulta, että meidän pitää aina meillä kestitä. Valmisruoat ovat kalliita ja anoppi odottaa, että on itsetehtyä ruokaa.

Ap

Nyt meni provoksi minunkin silmissäni. Kukaan ei vaadi kotona tehtyä eikä kukaan varsinkaan tottele. Uusi yritys, trolli.

No mitä ihmettä. Kukaan ei tarjoa vieraille valmista vaan tehdään itse ja mieluiten vähän parempaa. Järkyttävää myös, kun joku ehdotti jotain makaronilaatikkoa. Eihän sellaista kukaan syö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin pitkä teksti

Eikö ole mukavaa, että isovanhemmat kyläilevät. Käykää siellä myös vastavierailuilla. Osta valmista tarjottavaa, niin ei ole kovin työlästä.

Ihan ok, että isäntäväki tekee muonatarjoilut. Muuten on sekavaa.

Osta valmista ja nauraa, että itse teit, jos kerta anoppi vaatii itsetehtyä

Kun käytte vastavuoroisesti siellä niin tasan menee.

Kerroin, että pienen lapsemme kanssa matkustaminen on haastavaa nukkumisasioiden takia. Siksi on helpompaa nyt nähdä meillä kotona. Sen sijaan se ei tunnu reilulta, että meidän pitää aina meillä kestitä. Valmisruoat ovat kalliita ja anoppi odottaa, että on itsetehtyä ruokaa.

Ap

Vierailija
64/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

1-2 kertaa kuukaudessa vaikuttaa aika tiiviiltä kyläilytahdilta. Kuinka kaukana isovanhemmat oikein asuvat?

Vierailija
65/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis ettekö te miehesi kanssa syö mitään? EI kai se ole kuin tehdä vähän isompi annos mitä ruokaa nyt itsellenne laittaisittekaan. Uudet perunat ja silli, salaatti. Joku keitto ja leipä. Meksikonpata-tyylinen riisipataruoka. Broilerinkoipia riisipedillä. Ihan tavallisia kotiruokia. Jos itse mieluummin syötte vaivalloisempia ruokia, teette niitä silloin kuin isovanhemmat eivät ole teillä.

Eri asia taas on se, kuinka jaksatte kyläileviä isovanhempia. Meillä kaikki isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, joten kun tulevat vierailulle, ovat sitten pari yötä kerralla. On raskasta, mutta ei mahdotonta. Eihän siinä omaa elämää pysty elämään.

Ei kaikki ihmiset itselleen laita viittä ateriaa kotona tai noudata isovanhempien ruokarytmiä. Työssäkäyvät syö kotona ainakin lounaan, minä syön aamiaisenkin. Illalla jotain kevyttä salaattia.

Vierailija
66/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloituksessa oli että isovanhemmat soittavat pojalleen noin kaksi kertaa vuodessa. Muuten mies pitää yhteyttä.

Jospa mies alkaisi vähentää soittelua, voihan isovanhemmat itse soittaa kun haluavat.

Ehkä yhteydenpito hiukan vähenisi luontevasti.

Toisaalta, jos anoppi kaipaa kahvin kanssa muutakin kuin pullapitkoa, niin AP voi sanoa anopilleen, että leivopa sinä jotakin tai nakittaa lapsenvahdiksi hetkeksi , niin että AP pääsee kauppaan/ lenkille tms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta soopaa. Pakastekeittoja sulattamalla ja leipomosta sämpylää, leipää ja pullaa, hinta minimaalinen ja 10 minsassa valmista. Lohikeitto ja sämpylät on vieläpä oikein hyvää tarjottavaa. Pakkaseen saa keitot ja sämpylät sekä pullat niin on aina vierasvara. Kahvin laittaa tippumaan ja sulattaa mikrossa pullat. Astianpesukone hoitaa tiskit.

Ei kaikilla ole varaa ostella sukulaisille valmiskeittoja ja leipomoiden pullia.

Täh? Keitto maksaa kaupassa 2,35 € (kertaa kaksi) ja pulla 4 € saa 6 viineriä tai 3 € saa 6 voisilmäpullaa.

Jos tuohon ei ole varaa niin ei kannata hankkia lapsia, tai saisinkohan ne vielä sijaisvanhemmille? Jos leipomoon ei ole aikaa (kauppamatkan varrella) niin osta käntty kaupasta. Jos lapsi estää sinua laittamasta keiton sulatukselle mikroon 6-10 min niin olet uusavuton ja miten ihmeessä ehdit ruokkimaan lapsesi?

Vierailija
68/85 |

Yhteydenpito vähenisi luontevasti kahdesta kerrasta vuoteen niin yhteen kertaan vuoteen? :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta soopaa. Pakastekeittoja sulattamalla ja leipomosta sämpylää, leipää ja pullaa, hinta minimaalinen ja 10 minsassa valmista. Lohikeitto ja sämpylät on vieläpä oikein hyvää tarjottavaa. Pakkaseen saa keitot ja sämpylät sekä pullat niin on aina vierasvara. Kahvin laittaa tippumaan ja sulattaa mikrossa pullat. Astianpesukone hoitaa tiskit.

Ei kaikilla ole varaa ostella sukulaisille valmiskeittoja ja leipomoiden pullia.

Täh? Keitto maksaa kaupassa 2,35 € (kertaa kaksi) ja pulla 4 € saa 6 viineriä tai 3 € saa 6 voisilmäpullaa.

Jos tuohon ei ole varaa niin ei kannata hankkia lapsia, tai saisinkohan ne vielä sijaisvanhemmille? Jos leipomoon ei ole aikaa (kauppamatkan varrella) niin osta käntty kaupasta. Jos lapsi estää sinua laittamasta keiton sulatukselle mikroon 6-10 min niin olet uusavuton ja miten ihmeessä ehdit ruokkimaan lapsesi?

Ei kaikilla ole kauppamatkan varrella mitään leipomoa.

Jos isovanhemmat käy kahdesti kuussa, alkaa valmistarjoiluille tulla jo hintaa.

Ja kun on lapsia, monet simppelitkin askareet on työläämpiä.

Eikä kaikki isovanhemmat suostu syömään kaupan keittoja tai kaupan pullaa. Minunkin appivanjempani riehuisivat moisesta 20 vuotta.

Vierailija
70/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No hommatkaa nyt vaan pakastimeen jotain valmisruokaa ja sieltä sitten vaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/85 |

Ihmeellisiä sukulaisia teillä joillain.

Vierailija
72/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt otat pään pois sieltä persuksista ja lakkaat valittamasta! Ne ovat sinun appivanhempasi, jotka varmaan ovat häätkin maksaneet. Sinun tehtäväsi on hoitaa emännänvelvollisuutesi ja laittaa heille ruoat pöytään ja kohdella kuten vieraita kohdellaan, ellet halua joutua häpeään ja nolata myös miestäsi siitä, että on ottanut laiskan eukon ristiksensä. Olisit kiitollinen, että appivanhemmat teillä käyvät!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
73/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauheeta kahvin tärkeyttä. Eikö osata elää ilman tuota päihdettä.

Vierailija
74/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta terve isovanhempi voi auttaa pikkujutuissa eikä se ole liikaa vaadittu. En siis tarkoita mitään yön yli lastenvahtina olemista, vaan sitä, että mummo voi tehdä salaatin miniän laittaessa kastiketta ja perunoita. Ei ole iso vaiva.

Miksi MINIÄN on laitettava mitään? Eikö poikansa voi hoitaa sen? Ja myös MUMMO toki tekee salaatin, ei pappa.

🥴🥴🥴🙄

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta soopaa. Pakastekeittoja sulattamalla ja leipomosta sämpylää, leipää ja pullaa, hinta minimaalinen ja 10 minsassa valmista. Lohikeitto ja sämpylät on vieläpä oikein hyvää tarjottavaa. Pakkaseen saa keitot ja sämpylät sekä pullat niin on aina vierasvara. Kahvin laittaa tippumaan ja sulattaa mikrossa pullat. Astianpesukone hoitaa tiskit.

Ei kaikilla ole varaa ostella sukulaisille valmiskeittoja ja leipomoiden pullia.

Täh? Keitto maksaa kaupassa 2,35 € (kertaa kaksi) ja pulla 4 € saa 6 viineriä tai 3 € saa 6 voisilmäpullaa.

Jos tuohon ei ole varaa niin ei kannata hankkia lapsia, tai saisinkohan ne vielä sijaisvanhemmille? Jos leipomoon ei ole aikaa (kauppamatkan varrella) niin osta käntty kaupasta. Jos lapsi estää sinua laittamasta keiton sulatukselle mikroon 6-10 min niin olet uusavuton ja miten ihmeessä ehdit ruokkimaan lapsesi?

Ei kaikilla ole kauppamatkan varrella mitään leipomoa.

Jos isovanhemmat käy kahdesti kuussa, alkaa valmistarjoiluille tulla jo hintaa.

Ja kun on lapsia, monet simppelitkin askareet on työläämpiä.

Eikä kaikki isovanhemmat suostu syömään kaupan keittoja tai kaupan pullaa. Minunkin appivanjempani riehuisivat moisesta 20 vuotta.

Ihmeellisiä sukulaisia teillä joillain.

Erittäin tyypilliset isovanhemmat. Varsinkin anopit ilkeilee jos vähänkään on eineksiä tms

Vierailija
76/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ette ota kylään sen useammin kuin itse jaksatte. 

Saisiko muuten joku kaveri rampata teillä vaikka joka viikko odottaen, että pistätte pöydän koreaksi? Niinpä.

Kaveri kerran viikossa ja isovanhemmat kerran kuussa. Sama asia?

Vierailija
77/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huuhaata. Tuo omien eväiden ehdotus paljasti.

Vierailija
78/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta soopaa. Pakastekeittoja sulattamalla ja leipomosta sämpylää, leipää ja pullaa, hinta minimaalinen ja 10 minsassa valmista. Lohikeitto ja sämpylät on vieläpä oikein hyvää tarjottavaa. Pakkaseen saa keitot ja sämpylät sekä pullat niin on aina vierasvara. Kahvin laittaa tippumaan ja sulattaa mikrossa pullat. Astianpesukone hoitaa tiskit.

Ei kaikilla ole varaa ostella sukulaisille valmiskeittoja ja leipomoiden pullia.

Täh? Keitto maksaa kaupassa 2,35 € (kertaa kaksi) ja pulla 4 € saa 6 viineriä tai 3 € saa 6 voisilmäpullaa.

Jos tuohon ei ole varaa niin ei kannata hankkia lapsia, tai saisinkohan ne vielä sijaisvanhemmille? Jos leipomoon ei ole aikaa (kauppamatkan varrella) niin osta käntty kaupasta. Jos lapsi estää sinua laittamasta keiton sulatukselle mikroon 6-10 min niin olet uusavuton ja miten ihmeessä ehdit ruokkimaan lapsesi?

Ei kaikilla ole kauppamatkan varrella mitään leipomoa.

Jos isovanhemmat käy kahdesti kuussa, alkaa valmistarjoiluille tulla jo hintaa.

Ja kun on lapsia, monet simppelitkin askareet on työläämpiä.

Eikä kaikki isovanhemmat suostu syömään kaupan keittoja tai kaupan pullaa. Minunkin appivanjempani riehuisivat moisesta 20 vuotta.

Kaksi kertaa kuussa vaikka kahden päivän keittoateria 18,80 € ja kun lapset ovat nukkumassa - kai teidän lapset nukkuvat joskus? - niin leivot sämpylät ja pullat yhdessä miehesi kanssa. Pari pussia jauhoja, hiivaa, voita, sokeria jne. ei maksa paljoa. Ehkä 30€ kuussa menee tarjoiluihin ja kahvipaketti päälle. Ei kannata olla uusavuton vaan reippaasti vaan hösseliksi. Turhasta valitat. Vierailut ovat lapsia varten niin 36 € kuussa on varaa koska siinähän tekin syötte samalla.

Vierailija
79/85 |

Vastasin ääliöviestiisi miten haetaaneä eineksiä ja leipomon pullia.

Sinähän se uusavuton olit.

Vierailija
80/85 |
07.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sä olet Päivi vain laiska ja tunnekylmä ihminen, et ansaitse miestäsi etkä lapsiasi, vaikka kovasti koitat itsellesi niin somessa uskotella. Miehesi ei jaksa sinua enää pitkään.