Vihaan adhd
Tekisin mitä vaan että saisin sen itseltäni pois. Ärsyttävää, varsinkin kun ei pysty kuuntelemaan toista. Lisäksi vihaan sitä, että jotkut eivät ymmärrä sitä etten vaikka vaivu omiin mailmoihin siksi että haluan, vaan en pysty lopettajamaan ajatusten harhailua. Sitten on niitä ketkä vähättelevät ongelmia, ai että ne käy hermojen päälle. Voisinmpa vain unohtaa koko asian.
Kommentit (24)
Mikset menisi testeihin, jos niitä on sinulle tarjottukin? Voisit saada apua oireisiin, ehkä myös ihmiset ymmärtäisivät sinua paremmin kun olisi mustaa valkoisella diagnoosista.
Mua on auttanut adhd:n huonojen puolien suhteen enimmäkseen asiat joita nuorena pyrin välttämään: säännöllinen vuorokausirytmi, tasainen verensokeri, suunnittelu. Kaikki tämä vähentää kuormitusta (jota väkisinkin syntyy esim sosiaalisessa vuorovaikutuksessa) ja auttaa kovin asiaa kun palautuu välillä.
13 v diagnosoituna, siitä 10v lääkkeettömänä. Luulen tietäväni mistä puhun. Nuorena nämä kaikki neuvot olisivat toisaalta olleet mulle yhtä kuin tylsä pystyynkuollut ennustettava elämä... mutta kai sitä on vähän kapinallisuus matkan varrella karissut.
Hyviäkin puolia on. Olet se joka pitää pyörät pyörimässä tai näkee asian toisin kun muut jäisivät junnaamaan paikalleen.
Ja lopuksi vielä, älä anna kenenkään sanoa et ikinä kuuntele tai puhut liikaa. Näitä taitoja voi osin oppia mutta osin se on omasta persoonasta ja vireystilasta kiinni.
Niitäkin löytyy jotka vääntää sun haaveilun yhteiseksi vitsiksi (mun yksi kaveri alkaa kyseleen multa päättömiä kysymyksiä jos huomaa etten keskity puhelimessa ja laskee kuinka monesti tulee "Joo" ennenkuin huomaan). Löytyy myös niitä joiden kans voi sujuvasti puhua vuoron perään toisen päälle eikä se haittaa kommunikointia.
Adhd on mulle se supervoima millä oon mennyt elämän isoimmat kolhut yli (koska kuka jaksaa jäädä murehtimaan kun on kiire seuraavaan juttuun). Se on tuonut elämään myös kirjavan kaveriporukan vertaisryhmistä, joista muuten voi löytyä vinkkejä miten toiset selviytyy just siitä jutusta jota itse koitat ratkaista.
Jälkikasvulle oon aina sanonut että tää ei ole sairaus, tää on ominaisuus. Eikä aina ollenkaan huono.
Ei se paljoa auta kun vanhemmat ovat juurikin sellaisia vitsin vääntäjiä. Viimeksi nauroivat siitä kuinka en osaa oikeaa ja vasenta tai kuk en ollut varma mikä vuosi nyt on. Ärsyttävää... eivät tosiaan tiedä adhd epäilystä ja en halua heille sitä sanoa. Ottabat kuitnekin vain vitsinä ja jos suuttuisin ja olisin tosissani vastaus voisi kutakuinkin olla että älä keksi tekosyitä laiskuudelle, ei sinulla mitään ole. Kaveriporukka koostuu itseasiassa aika laajasti juurikin adhdn omaavia henkilöitä. He ymmärtävät eikä valita jos jokin menee väärin tai en kuuntele tarpeeksi tai puhun liikaa. Onneksi on sentää ystävät. Suvussa myös jonkin verran adhd, myös sisarus puolella add. Eikös ole aika periytyvää tuo?
Hei oikeesti! Nyt sinne testeihin heti! Ei se adhd mihinkään toivomalla katoa. Ihan sama mitä mieltä vanhempasi, tai kuka tahansa on! Kun saat toimivat lääkkeet elämänlaatusi parantuu niin uskomattoman paljon! Aikuisena on paljon vaikeampi päästä testeihin, ja tulee tosi kalliiksi. Nyt asia hoituu vielä helposti koululääkärin kautta. Pyydä lähete sieltä! Oikeasti! Älä pilaa elämääsi asian takia joka ylivoimaisesti suurimmalla osalla on ihan hoidettavissa oleva juttu!
No ei se nii helppoo vaan oo kävellä sisään ja kertoa tollasia juttuja mitä on salannu koko elämänsä. On teilläkin varmaan salaisuuksia joita ette halua koko mailman tietävän?
Kannattaako ottaa asia ensin kotona puheenaiheeksi kun varmasti saavat sen kuitnekin jossainvaiheessa tietää? Pystyykö sen jotnekin vääntämään niin etten olisi itse hakutunut testeihin vaan opettaja olisi laittanut. Uskoisivat varmaan ongelmiin paremmin.
Miten pystyisin vihjaamaan kotona asiasta? Huomaako edes amiksessa tai kiinnittääkö huomiota keskittymisen haasteisiin? Jos vaan oottais et opettaja pistäis lähetteen jolloin voin vanhemmille perustella että en tiiä et kattoo mitä mieltä me siel on.
Testeissä ei salaisuuksia tartte kertoa ne kyselee ja teet nepsy-testejä .
Vierailija kirjoitti:
Testeissä ei salaisuuksia tartte kertoa ne kyselee ja teet nepsy-testejä .
No kyllä siinä haastattelussa varmasti kysellään haasteista yms noista.
Mä rakastan ADHD:tä niin kauan kun ei tarvi olla työelämässä. Työelämässä vihaan sitä yli kaiken, koska siellä siitä on lähinnä vain haittaa. Vapaa-ajalla se on parasta ikinä, koska ideoita riittää, saa jatkuvasti kaikenlaisia elämyksiä kun kokeilee kaikkea kivaa, oppii paljon kun tutkii ties mitä ilmiöitä yms.
Kannattaa ilman muuta mennä testeihin, sillähän asiat lähtee selviimään ja on mahdolista saada tarvitsemaansa apua ja tukea, ehkä myös kuntoutusta. Nuorille on vielä kaikenlaisia kursseja sun muuta.
Mulle kaikki nauroi, että oot ihan vitsi jos luulet että sulla on adhd. Mutta monelta eri asiantuntijalta alkoi tulla sitä viestiä, että vaikuttaisi aika selkeästi adhd:ltä ja lopulta menin testeihin. Se oli paras päätös ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Mä rakastan ADHD:tä niin kauan kun ei tarvi olla työelämässä. Työelämässä vihaan sitä yli kaiken, koska siellä siitä on lähinnä vain haittaa. Vapaa-ajalla se on parasta ikinä, koska ideoita riittää, saa jatkuvasti kaikenlaisia elämyksiä kun kokeilee kaikkea kivaa, oppii paljon kun tutkii ties mitä ilmiöitä yms.
Niin no oon kesätöissä ja pelottaa miten noi tulevat opinnot tulee menemään.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilman muuta mennä testeihin, sillähän asiat lähtee selviimään ja on mahdolista saada tarvitsemaansa apua ja tukea, ehkä myös kuntoutusta. Nuorille on vielä kaikenlaisia kursseja sun muuta.
Mulle kaikki nauroi, että oot ihan vitsi jos luulet että sulla on adhd. Mutta monelta eri asiantuntijalta alkoi tulla sitä viestiä, että vaikuttaisi aika selkeästi adhd:ltä ja lopulta menin testeihin. Se oli paras päätös ikinä.
Kuulostaa tutulta. Miten ilmoitit asian läheisillesi?
Muumimörkö kirjoitti:
Kannattaako ottaa asia ensin kotona puheenaiheeksi kun varmasti saavat sen kuitnekin jossainvaiheessa tietää? Pystyykö sen jotnekin vääntämään niin etten olisi itse hakutunut testeihin vaan opettaja olisi laittanut. Uskoisivat varmaan ongelmiin paremmin.
Sinähän kerroit että opettajat ovat jo suositelleet teetejä. Sanot kotona että opettajat ovat atällaista ehdottaneet, ja kun olet asiaa miettinyt, olet iysekin sitä mieltä että voisi olla hyvä juttu. Kerro että sinun on vaikea keskittyä koulussa, ja vaikea kuunnella/ seurata keskustelua kun ajatukset eivät pysy kasassa. Voi olla että vanhempasi ovatkin samaa mieltä ja ovat ehkä itsekin huomanneet että vaikutat välillä siltä kuin et kuuntelisi, tai et saa asioita tehdyksi.
Vierailija kirjoitti:
Muumimörkö kirjoitti:
Kannattaako ottaa asia ensin kotona puheenaiheeksi kun varmasti saavat sen kuitnekin jossainvaiheessa tietää? Pystyykö sen jotnekin vääntämään niin etten olisi itse hakutunut testeihin vaan opettaja olisi laittanut. Uskoisivat varmaan ongelmiin paremmin.
Sinähän kerroit että opettajat ovat jo suositelleet teetejä. Sanot kotona että opettajat ovat atällaista ehdottaneet, ja kun olet asiaa miettinyt, olet iysekin sitä mieltä että voisi olla hyvä juttu. Kerro että sinun on vaikea keskittyä koulussa, ja vaikea kuunnella/ seurata keskustelua kun ajatukset eivät pysy kasassa. Voi olla että vanhempasi ovatkin samaa mieltä ja ovat ehkä itsekin huomanneet että vaikutat välillä siltä kuin et kuuntelisi, tai et saa asioita tehdyksi.
Siirtyyköhän tieto peruskoulunpuolelta amikseen? Vai kartoitetaanko erikseen joillain lippulapuilla rasti ruutuun tyyppisillä lomakkeilla että kokeeko tarvitsevansa erityistä tukea opinnoissa?
Olen myös adhd ja asiasta kertominen läheisille on järkevää jo senkin vuoksi, ettei jumituta ihmettelemään miksi en heti muista vasenta tai oikeaa tai mikä vuosi meneillään. Ainakin minulle olisi tosi turhauttavaa jumittaa aina samoissa asioissa, joita muut eivät ymmärrä, ja joihin pitäisi keksiä selityksiä.
Adhd ei ole sairaus, eikä loppu elämän raskas tuomio, vaan se on hyvin yksilöllistä oirehtien monella tavalla ihmisessä. Joku adhd voi olla loistava esiintyjä, toinen adhd taas sukelluskerhon vetäjä, kolmas pakkaa reppuaan Kilimanjaron pikku retkelle,neljäs voi kirmailla luonnossa kuvaamassa sudenkorentoja yms.
Koulu ei ole ainoa mittapuu adhd:n ihmisarvolle. Elämä tuo ihan uusia juttuja eteesi ja joissa selviät paremmin kuin monet muut adhd.n ansiosta.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös adhd ja asiasta kertominen läheisille on järkevää jo senkin vuoksi, ettei jumituta ihmettelemään miksi en heti muista vasenta tai oikeaa tai mikä vuosi meneillään. Ainakin minulle olisi tosi turhauttavaa jumittaa aina samoissa asioissa, joita muut eivät ymmärrä, ja joihin pitäisi keksiä selityksiä.
Adhd ei ole sairaus, eikä loppu elämän raskas tuomio, vaan se on hyvin yksilöllistä oirehtien monella tavalla ihmisessä. Joku adhd voi olla loistava esiintyjä, toinen adhd taas sukelluskerhon vetäjä, kolmas pakkaa reppuaan Kilimanjaron pikku retkelle,neljäs voi kirmailla luonnossa kuvaamassa sudenkorentoja yms.
Koulu ei ole ainoa mittapuu adhd:n ihmisarvolle. Elämä tuo ihan uusia juttuja eteesi ja joissa selviät paremmin kuin monet muut adhd.n ansiosta.
Niin.. olihan se vain helpompaa elää mielestäni ilman adhd oireita, mutta ei sitä poiskaan saa. Mitä siinä menettää jos juttelisin vanhemmille. Veljelle olen jutellut ja hän ymmärsi ja kertoi huomanneensa samoja oireita kuin itse koen omaavani. Se hieman helpotti että joku sentään ymmärtää. Ehkä voisin koulun alettua kertoa opettajan laittaneen lähetteen testeihin, vaikka olisin otse hakeutumut sinne. En usko että sitä kuitnekaan kertovat jos pyydän etteivät kerro vanhemmilleni että itse hakeuduin testeihin?
Muumimörkö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilman muuta mennä testeihin, sillähän asiat lähtee selviimään ja on mahdolista saada tarvitsemaansa apua ja tukea, ehkä myös kuntoutusta. Nuorille on vielä kaikenlaisia kursseja sun muuta.
Mulle kaikki nauroi, että oot ihan vitsi jos luulet että sulla on adhd. Mutta monelta eri asiantuntijalta alkoi tulla sitä viestiä, että vaikuttaisi aika selkeästi adhd:ltä ja lopulta menin testeihin. Se oli paras päätös ikinä.
Kuulostaa tutulta. Miten ilmoitit asian läheisillesi?
En ilmoittanut. Menin itsenäisesti. Äitini kirjoitti kuvauksen lapsuudestani paperille. Sitä kyllä ihmetteli vähän, mutta ei kai tajunnut asiaa.
Jos lähdet asiaa hoitamaan, saat sieltä kyllä tukea tarvittaessa läheisten kanssa keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Muumimörkö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ilman muuta mennä testeihin, sillähän asiat lähtee selviimään ja on mahdolista saada tarvitsemaansa apua ja tukea, ehkä myös kuntoutusta. Nuorille on vielä kaikenlaisia kursseja sun muuta.
Mulle kaikki nauroi, että oot ihan vitsi jos luulet että sulla on adhd. Mutta monelta eri asiantuntijalta alkoi tulla sitä viestiä, että vaikuttaisi aika selkeästi adhd:ltä ja lopulta menin testeihin. Se oli paras päätös ikinä.
Kuulostaa tutulta. Miten ilmoitit asian läheisillesi?
En ilmoittanut. Menin itsenäisesti. Äitini kirjoitti kuvauksen lapsuudestani paperille. Sitä kyllä ihmetteli vähän, mutta ei kai tajunnut asiaa.
Jos lähdet asiaa hoitamaan, saat sieltä kyllä tukea tarvittaessa läheisten kanssa keskusteluun.
Eli eivät ilmoita heti ekan käynnin jälkeen vanhemmille jos en otse sitä halua? Olen vielä parivuotta alaikäinen...
Varsinkin pahinta tässä on se, että mietin vain sitä enemmän asiaa kun ajattelen sitä ettei sitä ole minnekkään diagnoosiksi kirjattu vaan, kovin ne opettajat haluaisi tunkea mua testeihin. Onneks vaihtu koulu amikseen niin ei tarvi enää selitellä.