Lapsi puhuu koko ajan

Ihanaa, että puhuu! Jos tuntuu pukeminen jäävän häiritsevästi juttelun alle, niin ole siinä mukana - ojentele hänelle seuraavaa vaatekappaletta puettavaksi. Mutta älä nyt hyvänen aika lähde sanomaan, että olepa hiljaa.

Itselläni myös puheliaita lapsia, nyt jo teini-ikäisiä, ja tunnistan tuon kuvauksesi kyllä. Eikä kyseessä todellakaan tarvitse olla mitään aspergeria, jestas! Hirveän helposti ulkopuoliset ovat tätä nykyä jo diagnooseja antamassa tietämättä sen kummemmin. Mutta meillä toimi pukeutumisessa esim. ennakointi, vaatteet valmiiksi katsottuina siis, ja puolihuolimaton ohjaaminen juttelun keskellä pukeutumiseen.

Ole onnellinen juttelevasta lapsestasi. Sitä tiedä, minkälaiseksi tilanne kääntyy murrosiässä - osasta kun voi tulla varsin sulkeutuneitakin.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että puhuu! Jos tuntuu pukeminen jäävän häiritsevästi juttelun alle, niin ole siinä mukana - ojentele hänelle seuraavaa vaatekappaletta puettavaksi. Mutta älä nyt hyvänen aika lähde sanomaan, että olepa hiljaa.

Itselläni myös puheliaita lapsia, nyt jo teini-ikäisiä, ja tunnistan tuon kuvauksesi kyllä. Eikä kyseessä todellakaan tarvitse olla mitään aspergeria, jestas! Hirveän helposti ulkopuoliset ovat tätä nykyä jo diagnooseja antamassa tietämättä sen kummemmin. Mutta meillä toimi pukeutumisessa esim. ennakointi, vaatteet valmiiksi katsottuina siis, ja puolihuolimaton ohjaaminen juttelun keskellä pukeutumiseen.

Ole onnellinen juttelevasta lapsestasi. Sitä tiedä, minkälaiseksi tilanne kääntyy murrosiässä - osasta kun voi tulla varsin sulkeutuneitakin.

Mitä onnea siinä on, jos pukeminen ei onnistu, kun lapsi vain puhuu eikä toimi? Minusta tuollainen ei ole ilon aihe, vaan herää huoli. 5-vuotiaan pitäisi osata jo ihan omatoimisesti pukea, vaikka juttelisikin samalla. AP:n lapsihan nyt ei osaa ja se on huolestuttavaa. Jutteleminen on toki hyvästä, mutta rajansa siinäkin pitää olla. Lapsenkin on hyvä oppia, että puhuminen ei ole ainut asia, mitä elämässä pitää tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ohjaa ajatusta vaikka siihen, miksi on pukemassa ja miten sen tekee? Mitä mieltä on vaatteistaan? Sen sijaan että epäsuorasti ohjaat pukemaan vaikenemisen kautta.

Tällöin hän alkaa puhua vaatteista. Tulee loputtomasti juttua siitä miten vaatteet valmistetaan, mistä niitä voi ostaa, mitä erilaisia vaatteita on, miten pitää pukea eri vaatteet eri säähän jne. Tai alkaa selittämään mitä mieltä on eri vaatteistaan, mistä tykkää eniten ja miksi jne. Ei pue vaan puhuu. Sinänsä näitä juttuja on todella hauska kuunnella, mutta kun pitäisi päästä lähtemään niin olisihan se hyvä, jos lapsi pukisi (kun pukea kuitenkin osaa). Ap

😅 Sina olla hjuva trulli.

Mitä tehdä, kun lapsi ei käytännössä osaa pukea, vaikka meno sitä edellyttää? Siinäpä vasta pulma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ohjaa ajatusta vaikka siihen, miksi on pukemassa ja miten sen tekee? Mitä mieltä on vaatteistaan? Sen sijaan että epäsuorasti ohjaat pukemaan vaikenemisen kautta.

Tällöin hän alkaa puhua vaatteista. Tulee loputtomasti juttua siitä miten vaatteet valmistetaan, mistä niitä voi ostaa, mitä erilaisia vaatteita on, miten pitää pukea eri vaatteet eri säähän jne. Tai alkaa selittämään mitä mieltä on eri vaatteistaan, mistä tykkää eniten ja miksi jne. Ei pue vaan puhuu. Sinänsä näitä juttuja on todella hauska kuunnella, mutta kun pitäisi päästä lähtemään niin olisihan se hyvä, jos lapsi pukisi (kun pukea kuitenkin osaa). Ap

😅 Sina olla hjuva trulli.

Pääsiäisnoita 🤔

Osaako lapsi olla esim. juhlissa hiljaa. Tulevaa esikoulu ja kouluaikaa silmällä pitäen pikkuhiljaa olisi syytä opetella myös hiljaa olemista. Se on pakollinen taito, vaikka vapaakasvattajien mielestä ehkä rajoittaakin lapsen ilmaisuvapautta. Mutta fakta on, että koko aikaa ei voi yksi pajattaa, vaan pitää osata myös kuunnella ja olla hiljaakin. Mitä siitäkin tulisi, jos koulussa tunnilla kaikki vaan puhuisivat yhtäaikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että puhuu! Jos tuntuu pukeminen jäävän häiritsevästi juttelun alle, niin ole siinä mukana - ojentele hänelle seuraavaa vaatekappaletta puettavaksi. Mutta älä nyt hyvänen aika lähde sanomaan, että olepa hiljaa.

Itselläni myös puheliaita lapsia, nyt jo teini-ikäisiä, ja tunnistan tuon kuvauksesi kyllä. Eikä kyseessä todellakaan tarvitse olla mitään aspergeria, jestas! Hirveän helposti ulkopuoliset ovat tätä nykyä jo diagnooseja antamassa tietämättä sen kummemmin. Mutta meillä toimi pukeutumisessa esim. ennakointi, vaatteet valmiiksi katsottuina siis, ja puolihuolimaton ohjaaminen juttelun keskellä pukeutumiseen.

Ole onnellinen juttelevasta lapsestasi. Sitä tiedä, minkälaiseksi tilanne kääntyy murrosiässä - osasta kun voi tulla varsin sulkeutuneitakin.

Mitä onnea siinä on, jos pukeminen ei onnistu, kun lapsi vain puhuu eikä toimi? Minusta tuollainen ei ole ilon aihe, vaan herää huoli. 5-vuotiaan pitäisi osata jo ihan omatoimisesti pukea, vaikka juttelisikin samalla. AP:n lapsihan nyt ei osaa ja se on huolestuttavaa. Jutteleminen on toki hyvästä, mutta rajansa siinäkin pitää olla. Lapsenkin on hyvä oppia, että puhuminen ei ole ainut asia, mitä elämässä pitää tehdä. 

Voisi olettaa, että asiassa olisi esim. neuvolassa tai varhaiskasvatuksessa noussut jo huolenaihetta, mikäli se semmoisena nähtäisiin, eikö totta? Ja minkä esimerkiksi voit sille, että lapsesi on eloisa, vilkas tapaus, joka osaa ja haluaa jutella, havainnoida ympäristöään? Lähdetkö sinä kiireisenä ja kireänä lyttäämänä toista? Kuten jo sanoin, jos mahdollista, niin ennakoikaa tilanteet. Tietysti pitää ohjata ja opastaa toiseen rinnakkaiseen asiaan paneutumista ja keskittymistäkin mutta nythän emme esim. tiedä, miten lapsi toimii muualla. Ja pukeahan lapsi osaa mutta se vain jää juttelemisen jalkoihin. Hakeeko sitten huomiota itselleen sillä, sitäkään emme tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että puhuu! Jos tuntuu pukeminen jäävän häiritsevästi juttelun alle, niin ole siinä mukana - ojentele hänelle seuraavaa vaatekappaletta puettavaksi. Mutta älä nyt hyvänen aika lähde sanomaan, että olepa hiljaa.

Itselläni myös puheliaita lapsia, nyt jo teini-ikäisiä, ja tunnistan tuon kuvauksesi kyllä. Eikä kyseessä todellakaan tarvitse olla mitään aspergeria, jestas! Hirveän helposti ulkopuoliset ovat tätä nykyä jo diagnooseja antamassa tietämättä sen kummemmin. Mutta meillä toimi pukeutumisessa esim. ennakointi, vaatteet valmiiksi katsottuina siis, ja puolihuolimaton ohjaaminen juttelun keskellä pukeutumiseen.

Ole onnellinen juttelevasta lapsestasi. Sitä tiedä, minkälaiseksi tilanne kääntyy murrosiässä - osasta kun voi tulla varsin sulkeutuneitakin.

Mitä onnea siinä on, jos pukeminen ei onnistu, kun lapsi vain puhuu eikä toimi? Minusta tuollainen ei ole ilon aihe, vaan herää huoli. 5-vuotiaan pitäisi osata jo ihan omatoimisesti pukea, vaikka juttelisikin samalla. AP:n lapsihan nyt ei osaa ja se on huolestuttavaa. Jutteleminen on toki hyvästä, mutta rajansa siinäkin pitää olla. Lapsenkin on hyvä oppia, että puhuminen ei ole ainut asia, mitä elämässä pitää tehdä. 

Voisi olettaa, että asiassa olisi esim. neuvolassa tai varhaiskasvatuksessa noussut jo huolenaihetta, mikäli se semmoisena nähtäisiin, eikö totta? Ja minkä esimerkiksi voit sille, että lapsesi on eloisa, vilkas tapaus, joka osaa ja haluaa jutella, havainnoida ympäristöään? Lähdetkö sinä kiireisenä ja kireänä lyttäämänä toista? Kuten jo sanoin, jos mahdollista, niin ennakoikaa tilanteet. Tietysti pitää ohjata ja opastaa toiseen rinnakkaiseen asiaan paneutumista ja keskittymistäkin mutta nythän emme esim. tiedä, miten lapsi toimii muualla. Ja pukeahan lapsi osaa mutta se vain jää juttelemisen jalkoihin. Hakeeko sitten huomiota itselleen sillä, sitäkään emme tiedä.

Neuvolassa ollaan noin puoli tuntia kerran vuodessa. Siinä ei saa kuvaa siitä, millainen lapsi on arjessa. Varhaiskasvatuksessa taasen kaikki lapset eivät (onneksi) ole, vaan osaa hoidetaan ihan kotona. Vilkkaan lapsenkin on pakko oppia, että koko aikaa ei voi puhua. Yksinkertaisesti siksi, että se ei ole ok. Kyse on ihan siitä, että opetellaan kunnioittamaan muita ihmisiä. Maailma ei pyöri lapsen navan ympärillä, vaan ihmisenä olemiseen kuuluu myös kuunteleminen ja hiljaa oleminen. Ei tarvitse olla kiireinen ja kireä ymmärtääkseen, että tauoton puhuminen ei vaan onnistu, jos aikoo elää normaalia elämää. 

P.s. Mikä saa sinut kuvittelemaan, että neuvola tai varhaiskasvatus tunnistaisi lapsen ongelmat paremmin kuin lapsen oma äiti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ohjaa ajatusta vaikka siihen, miksi on pukemassa ja miten sen tekee? Mitä mieltä on vaatteistaan? Sen sijaan että epäsuorasti ohjaat pukemaan vaikenemisen kautta.

Tällöin hän alkaa puhua vaatteista. Tulee loputtomasti juttua siitä miten vaatteet valmistetaan, mistä niitä voi ostaa, mitä erilaisia vaatteita on, miten pitää pukea eri vaatteet eri säähän jne. Tai alkaa selittämään mitä mieltä on eri vaatteistaan, mistä tykkää eniten ja miksi jne. Ei pue vaan puhuu. Sinänsä näitä juttuja on todella hauska kuunnella, mutta kun pitäisi päästä lähtemään niin olisihan se hyvä, jos lapsi pukisi (kun pukea kuitenkin osaa). Ap

😅 Sina olla hjuva trulli.

Pääsiäisnoita 🤔

Ei pidä sotkea pakanallisia pyhään.

Kiljula.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että puhuu! Jos tuntuu pukeminen jäävän häiritsevästi juttelun alle, niin ole siinä mukana - ojentele hänelle seuraavaa vaatekappaletta puettavaksi. Mutta älä nyt hyvänen aika lähde sanomaan, että olepa hiljaa.

Itselläni myös puheliaita lapsia, nyt jo teini-ikäisiä, ja tunnistan tuon kuvauksesi kyllä. Eikä kyseessä todellakaan tarvitse olla mitään aspergeria, jestas! Hirveän helposti ulkopuoliset ovat tätä nykyä jo diagnooseja antamassa tietämättä sen kummemmin. Mutta meillä toimi pukeutumisessa esim. ennakointi, vaatteet valmiiksi katsottuina siis, ja puolihuolimaton ohjaaminen juttelun keskellä pukeutumiseen.

Ole onnellinen juttelevasta lapsestasi. Sitä tiedä, minkälaiseksi tilanne kääntyy murrosiässä - osasta kun voi tulla varsin sulkeutuneitakin.

Mitä onnea siinä on, jos pukeminen ei onnistu, kun lapsi vain puhuu eikä toimi? Minusta tuollainen ei ole ilon aihe, vaan herää huoli. 5-vuotiaan pitäisi osata jo ihan omatoimisesti pukea, vaikka juttelisikin samalla. AP:n lapsihan nyt ei osaa ja se on huolestuttavaa. Jutteleminen on toki hyvästä, mutta rajansa siinäkin pitää olla. Lapsenkin on hyvä oppia, että puhuminen ei ole ainut asia, mitä elämässä pitää tehdä. 

Voisi olettaa, että asiassa olisi esim. neuvolassa tai varhaiskasvatuksessa noussut jo huolenaihetta, mikäli se semmoisena nähtäisiin, eikö totta? Ja minkä esimerkiksi voit sille, että lapsesi on eloisa, vilkas tapaus, joka osaa ja haluaa jutella, havainnoida ympäristöään? Lähdetkö sinä kiireisenä ja kireänä lyttäämänä toista? Kuten jo sanoin, jos mahdollista, niin ennakoikaa tilanteet. Tietysti pitää ohjata ja opastaa toiseen rinnakkaiseen asiaan paneutumista ja keskittymistäkin mutta nythän emme esim. tiedä, miten lapsi toimii muualla. Ja pukeahan lapsi osaa mutta se vain jää juttelemisen jalkoihin. Hakeeko sitten huomiota itselleen sillä, sitäkään emme tiedä.

Käytöstapojen opettaminen ei ole lyttäämistä. Hyviin käytöstapoihin kuuluu antaa puheenvuoro muillekin eikä pälättää itse koko aikaa. 2-vuotiaalta on ymmärrettävää, että hiljaa oleminen ei vielä onnistu, mutta 5-vuotias on jo niin iso, että pitää osata välillä kuunnella ja tehdä asioita hiljaakin. 5-vuotias saattaa olla menossa jo reilun kuukauden päästä eskariin. Siellä ei arki suju, jos ei puhuu koko ajan ja muut asiat jäävät tekemättä. 

Meillä oli tuollainen 5-vuotias, nykyään 8-vuotias. En voi väittää keksineeni mitään maagista lääkettä tähän, mutta joskus auttaa sellainen "onpa mielenkiintoista, kerro mulle lisää tästä heti kun on nuo housut jalassa/legot kerätty/murokulho tyhjä". Koulussa lapsi on opetettu kirjoittamaan kysymyksiään/huomioitaan vihkoon, jonka voi tunnin jälkeen katsoa yhdessä open kanssa (yleensä ei tarvitse) sen sijaan että kälättäisi koko tunnin ääneen niin että opetus häiriintyy. Välitunnille ja sieltä siirtyminen on kyllä edelleen hidasta kun papupata pauhaa. Kyllä se on ihan hyödyllinen taito osata tauottaa puhe ja keskittyä tekemiseen, tiedoksi teille jotka ohjeistatte lähinnä nauttimaan lapsen uteliaisuudesta. Vaikka saa siitä nauttiakin ja kuuluu sitä ihastellakin, mutta samalla ohjata huomioimaan tilanne, toiminta ja muut ihmiset.

Välillä on joutunut tiukastikin rajaamaan että nyt minä en kuuntele ennen kuin on kengät jalassa, koske muuten se puolen tunnin monologi jatkuu ja rönsyää niin että menisi hammaslääkäriajat ja bussikyydit ohi. Sitten parkaistaan, poljetaan jalkaa, mutta pikkuhiljaa useammin ja useammin puetaan ne kengät reippaasti jotta juttu voi jatkua. Mulle saa myös sanoa muistisanan, kun usein pelottaa että hyvä juttu unohtuu, niin mä lupaan sit kysyä sillä muistisanalla kun asia x on tehty ja sitten kuuntelen.

Teillä "anna vaan puhua tauotta" kirjoittajilla ei ilmeisesti ole omia lapsia tai sitten heitä on vain yksi. Isommassa perheessä tuollainen ei toimi, koska muillakin sisaruksilla on asiaa. Ei voi tehdä niin, että antaa yhden selittää koko ajan, vaan pitää sanoa välillä hyvinkin tiukasti, että nyt on Kaisan vuoro kertoa asia ja Veeti on sillä aikaa hiljaa. 

Päästään vialla sairas pikkunilkki

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli tuollainen 5-vuotias, nykyään 8-vuotias. En voi väittää keksineeni mitään maagista lääkettä tähän, mutta joskus auttaa sellainen "onpa mielenkiintoista, kerro mulle lisää tästä heti kun on nuo housut jalassa/legot kerätty/murokulho tyhjä". Koulussa lapsi on opetettu kirjoittamaan kysymyksiään/huomioitaan vihkoon, jonka voi tunnin jälkeen katsoa yhdessä open kanssa (yleensä ei tarvitse) sen sijaan että kälättäisi koko tunnin ääneen niin että opetus häiriintyy. Välitunnille ja sieltä siirtyminen on kyllä edelleen hidasta kun papupata pauhaa. Kyllä se on ihan hyödyllinen taito osata tauottaa puhe ja keskittyä tekemiseen, tiedoksi teille jotka ohjeistatte lähinnä nauttimaan lapsen uteliaisuudesta. Vaikka saa siitä nauttiakin ja kuuluu sitä ihastellakin, mutta samalla ohjata huomioimaan tilanne, toiminta ja muut ihmiset.

Välillä on joutunut tiukastikin rajaamaan että nyt minä en kuuntele ennen kuin on kengät jalassa, koske muuten se puolen tunnin monologi jatkuu ja rönsyää niin että menisi hammaslääkäriajat ja bussikyydit ohi. Sitten parkaistaan, poljetaan jalkaa, mutta pikkuhiljaa useammin ja useammin puetaan ne kengät reippaasti jotta juttu voi jatkua. Mulle saa myös sanoa muistisanan, kun usein pelottaa että hyvä juttu unohtuu, niin mä lupaan sit kysyä sillä muistisanalla kun asia x on tehty ja sitten kuuntelen.

Tässä tuli hyviä neuvoja! Pienillä lapsilla voi vielä toiminnanohjaus olla sellainen, että ei riitä kapasiteetti sekä puhumiseen että tekemiseen samaan aikaan. On pakko valita jompi kumpi - eikä arjesta tule mitään, jos lapsi saa vapaasti aina valita puhumisen tekemisen sijaan. Vanhemman on ohjattava ja rajattava lasta tarpeen mukaan. Em. kommentissa oli hyviä vinkkejä siihen, miten ohjausta/rajausta voi tehdä ilman, että lapsi kokee, ettei aikuinen välitä hänelle tärkeistä jutuista ja yrittää vain vaientaa. Itse olen usein sanonut lapselleni, että puhutaan tästä matkalla (eli kun hän saa ulkovaatteet puettua ja pääsemme matkaan, hän saa vaikka koko matkan päiväkodille kertoa sitä juttuansa). Ilman tätä rajausta myöhästyisimme joka aamu. 

Ja sitten ihmetellään miksi lapsettomat aikuiset haluaisivat lapsivapaan uimarannan. Tämä ketju vastaa siihen kysymykseen aika kattavasti.

Olen lapseton, joten mun mielipide on teistä varmaan typerä, mutta kerron.

Voiko lapsille sanoa asioista ihan suoraan? Siis niin suoraan, että se vanhemman oma fiiliskin tulee esille? Huutamista tai nolaamista en tietenkään kannata, mutta jos lapselle vaan sanois, että "nyt äiti ei ehdi kuunnella, paita päälle". Jos höpötys jatkuu, annat sen paidan ja ohjaat sitä päälle, sanot että "nyt puetaan". 

Joskus tuntuu, että vanhemmat itse höpöttävät ja selittävät ihan liikaa, miksi jotain pitäisi tai ei pitäisi tehdä, kun paremmin toimisi selkeän napakka "SHHH!!! Paita päälle ja pölpötykset pyllyyn!" Jos haluaa hieman huumoria käyttää ;) Ja pieni mielen pahoitus ei aina ole pahasta. Jos lapsi huomaa, ettei aikuinen jaksa aina kuunnella, niin se olkoon opetus elämästä. Ei aikuisen oikeasti tarvitse kuunnella lapsen joka ikistä tarinaa kissasta ja koirasta ja naapurin isla-esteristä.

Teillä on ehkä liian kiire. Mitä jos ottaa aikaa asioille. Voiko sanoa että jutellaan kohta ja laitetaan ensin vaatteet päälle. Ei tee liiallista numeroa siitä puhuuko lapsi vai ei, ettei lapselle tule käsitystä että hänet vaiennetaan ja yrittää saada äänensä kuuluviin entistä enemmän. Miksi lapsen pitää siivota jo vai tarkoittaako se leluja, aikuisten tehtävä on siivota. Entä jos lapsi oppisi kuvittelemaan ja ajattelemaan, niin ei tarvitse joka sekunti puhua, esim. keksii jotain harjoituksia jotka ovat leikkiä /kivaa. Entä jos lapsella on joskus tärkeää asiaa jonka haluaa sanoa.

Jos kotitontut ja keijut haluavat joskus hiljaisuutta, että voivat lukea kirjaa ja levätä - jos kyseessä on pikkulapsi. Jos on iso lapsi, niin toiset ohjeet. Älä painosta lasta tai hoputa koko ajan(?), se pahentaa asioita ja ahdistaa ketä tahansa. Varaa etukäteen aikaa tarpeeksi. Älä ole mielellään liian kontrolloiva, vaan yritä ymmärtää hänen kannalta myös. Lapsi pitää ottaa huomioon, ei aikuisten itsekkäät vaatimukset tässä maailmassa. Aikuisella voi olla kiire, lapsi opettelee asioita.

Ennen oli mielikuvituksellisia satukirjoja ja piirtämistä. Niistä lapsi sai mielikuvituksen alkuun. Ja leikit, leikkimieli. 

Kyllä sitä vaan voi sanoakin, että nyt vähän enemmän toimintaa ja vähemmän puhetta, jos pitää saada vaikka asioita tehtyä.

Lapselle pitää saada kavereita, kenen kanssa puhua.