Miten ja millä hoidatte ihonne kuntoon kesän jäljiltä?
Sitten kun lämpimimmät kelit on ohi eikä uv-säteet enää niin voimakkaat?
Itse käyn hiotuttamassa kuolleet ja ihon pintaa hikoillessa "rosoiseksi" tehneet ihosolut timanttihionnassa ja jolla huokoset saa takaisin näkymättömiksi, otan suojaavan c-vitamiinihoitokerroksen, ja ihoa elvyttävää ja uudistavaa led-valohoitoa. Tämä toimi viime vuonna, ja talvella otan hionnan jälkeen ihoa kosteuttavat ja rauhoittavat hoidot.
Vaikka käytän kesällä Suomessakin 25-50 suojakerrointa, enkä ole auringossa kuin vasta klo. 16 jälkeen niin tuntuu ja näyttää siltä että iho alkaa olla tunkkaisen näköinen.
Jos kulmakarvat haalistuu ja tuntuu että iän myötä ohenevat taas hieman, niin käyn ottamassa niihin tyhjiin kohtiin hieman luonnollista kolmiulotteista kestopigmentointia (ei leveitä karvapuskaisia microblading-tekniikalla tehtyjä kulmia missään tapauksessa!) teetin tuon pigmentoinnin melkein kaksi vuotta sitten ja ne ovat toki pysyneet toistaiseksi.
Kotona käytän silmänalus ja kasvonaamioita, sellaisia lappuja tai levitettäviä aineita. Kosteutan ja kuorin kevyesti kerran viikossa. Meikkaan lähinnä bb- tai cc-voiteilla, en pidä paksuista meikkivoiteista eikä niitä enää itse asiassa tarvitse kun ihohuokoset on hoidettu näkymättömiksi hoitolassa.
Olen 41v ja ihoni on normaali, kesällä hieman rasvoittuu ja talvella pintakuivuu.
Kommentit (41)
Eikö jossain ollut jopa tutkimus, ennen koronaa, että suomalaiset naiset sijoittaa vähiten ihonhoitoon verrattuna muun maalaisiin ja käyttää vähiten ihonhoitoon liittyviä palveluja?
Kaikki pohjoismaalaiset oli suomalaisia paljon edellä, kärkipaikoilla.
Sen takia Suomessa on varmaan vähiten kosmetiikkaa myynnissä väkilukua kohden, eikä Sephorat ja muut välitä avata tänne mitään koska ei mene kaupaksi.
Toisaalta hienoa että jotkut välittää hoidattaa ihoistaan täydellisempiä, niin he erottuvat sitten edukseen muista tuolla katukuvassa. 😁
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo ylenpalttinen kemikaalimyrkkyjen läträäminen naamalle.
Mä käytän ihan perusvoidetta, luomuna.
Iho voi oikein hyvin, aurinkoa välttelen.
Nyt 65-vuotiaanakin iho on minun ja muidenkin mielestä harvinaisen kaunis. Ei pahemmin ryppyjäkään, koska en ole ihoa vatvonut ja veivannut. Ei ole venynyt.
Kemikaalimyrkkyjä on vain ihon alle pistettävät botoksit ja muut. Lisäksi liimalla kiinnitettävät ripsijatkeet, hiusjatkeet, rakennekynnet!
Salongeissa on tänä päivänä luomutuotteet hyvin edustettuina.
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen että miks tähän vastaa semmoset jotka ei hoidata ihoa kesän jälkeen, tai ylipäätään koskaan, vaikka kysytään että miten ja millä hoidattaa. Mikään ei ole kauheamman näköistä kuin auringon kärventämä mustapäinen ja maksalänttinen iho. Tulee kieltämättä sellanen kulahtanut pubiruusu vaikutelma monista :D
Mulla on hyvä iho. Ryppyjä on vähän. :D
Älä puhu paskaa kun et ole nähnyt henkilöä.
52v.
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo ylenpalttinen kemikaalimyrkkyjen läträäminen naamalle.
Mä käytän ihan perusvoidetta, luomuna.
Iho voi oikein hyvin, aurinkoa välttelen.
Nyt 65-vuotiaanakin iho on minun ja muidenkin mielestä harvinaisen kaunis. Ei pahemmin ryppyjäkään, koska en ole ihoa vatvonut ja veivannut. Ei ole venynyt.
Huutista! Huvittaa tommoset huutelijat jotka väittää olevansa kaunisihoisia muiden ja itsensä mielestä, ja ilman vaivannäköä ja kulkevat tuolla arvostelemassa muita kun luulevat olevansa parempia.
Kannattaa ottaa kännykamerakuva ilman filttereitä ja hyvässä valossa niin totuus paljastuu, leukasi roikkuu, rypyt on kuin harakalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo ylenpalttinen kemikaalimyrkkyjen läträäminen naamalle.
Mä käytän ihan perusvoidetta, luomuna.
Iho voi oikein hyvin, aurinkoa välttelen.
Nyt 65-vuotiaanakin iho on minun ja muidenkin mielestä harvinaisen kaunis. Ei pahemmin ryppyjäkään, koska en ole ihoa vatvonut ja veivannut. Ei ole venynyt.Kemikaalimyrkkyjä on vain ihon alle pistettävät botoksit ja muut. Lisäksi liimalla kiinnitettävät ripsijatkeet, hiusjatkeet, rakennekynnet!
Salongeissa on tänä päivänä luomutuotteet hyvin edustettuina.
Siellähän nämä perusvauvalaiset käykin...😄
Onko kukaan kokeillut kasvoille radiofrekvenssihoitoa? Tai vartalolle?
Kryohoidossa olen käynyt, kasvoille ja vartalolle. Minulla 5 kiloa ylipainoa, koronakiloja. Olisi pitänyt käydä kauemmin tai useammin mutta vyötäröstä lähti heti 4,5 cm ekalla kerralla. Kesän jälkeen voisi taas panostaa.
Ajattelin käydä pientä kaksoisleukaa pois täsmä-kryohoidossa, se kiteyttää siitä ylimääräiset rasvat aineenvaihduntaan. Kellään kokemusta siitä?
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo ylenpalttinen kemikaalimyrkkyjen läträäminen naamalle.
Mä käytän ihan perusvoidetta, luomuna.
Iho voi oikein hyvin, aurinkoa välttelen.
Nyt 65-vuotiaanakin iho on minun ja muidenkin mielestä harvinaisen kaunis. Ei pahemmin ryppyjäkään, koska en ole ihoa vatvonut ja veivannut. Ei ole venynyt.
Vai että ylenpalttista. Normaalista ihonhoidosta ei ole haittaa. Mulla on hyvä iho ja ryppyjä on vain silmänympärysiholla. Ihoa ei vatvota ja veivata. Voiteen laittamiseen ei käytetä voimaa.
52v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo ylenpalttinen kemikaalimyrkkyjen läträäminen naamalle.
Mä käytän ihan perusvoidetta, luomuna.
Iho voi oikein hyvin, aurinkoa välttelen.
Nyt 65-vuotiaanakin iho on minun ja muidenkin mielestä harvinaisen kaunis. Ei pahemmin ryppyjäkään, koska en ole ihoa vatvonut ja veivannut. Ei ole venynyt.Huutista! Huvittaa tommoset huutelijat jotka väittää olevansa kaunisihoisia muiden ja itsensä mielestä, ja ilman vaivannäköä ja kulkevat tuolla arvostelemassa muita kun luulevat olevansa parempia.
Kannattaa ottaa kännykamerakuva ilman filttereitä ja hyvässä valossa niin totuus paljastuu, leukasi roikkuu, rypyt on kuin harakalla.
Tulihan se sieltä, odotettu ja ennalta arvattava kommentti;D.
-ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo ylenpalttinen kemikaalimyrkkyjen läträäminen naamalle.
Mä käytän ihan perusvoidetta, luomuna.
Iho voi oikein hyvin, aurinkoa välttelen.
Nyt 65-vuotiaanakin iho on minun ja muidenkin mielestä harvinaisen kaunis. Ei pahemmin ryppyjäkään, koska en ole ihoa vatvonut ja veivannut. Ei ole venynyt.Kemikaalimyrkkyjä on vain ihon alle pistettävät botoksit ja muut. Lisäksi liimalla kiinnitettävät ripsijatkeet, hiusjatkeet, rakennekynnet!
Salongeissa on tänä päivänä luomutuotteet hyvin edustettuina.
Siellähän nämä perusvauvalaiset käykin...😄
😅😅 Ai ottamassa "e l ä n ä m k o l u laisen setin" johon kuuluu tekoripset, tekojatkeet ja tekokynnet, runsaalla liimalla. Vahva blondaus tai mustat hiukset. Vielä ne Breznevi tai angry birds kulmat mikrobleidauksella ja afrikkalaismiehen näköset ruiskulla pruutatut nakkihuulet niin siinä on rupusakkilähiö wee tee lookki valmis! 👍👍👍
Oon menossa Profhilo pistoshoitoon elokuussa. Ehkä joku kemiallinen kuorinta kans. Ei nämä mun hoidot kuitenkaan oo maksaläiskiin auttanut, niitä tulee uusia joka kesä, vaikka käytän 50 sk ja välttelen aurinkoa 😄
Täytyykin varata kasvohoito ensi kuulle. Ihoni on kuivan ja elottoman näköinen.
Kokemusta muuten pistoshoidoista? Ihoni on todella kuiva varsinkin kaulasta. Kaula menee myös aivan ryppyiseksi jos ei rasvaa monta kertaa päivässä. Olisiko hyaluronihaposta pistoksina apua?
Vierailija kirjoitti:
Oon menossa Profhilo pistoshoitoon elokuussa. Ehkä joku kemiallinen kuorinta kans. Ei nämä mun hoidot kuitenkaan oo maksaläiskiin auttanut, niitä tulee uusia joka kesä, vaikka käytän 50 sk ja välttelen aurinkoa 😄
Kasvoille, kaulaa, kaula-aukkoon vai käsiin?
Työkaverille, ikä muistaakseni 48-49 tai jotain, nimittäin tehtiin Espoossa Profhilo kaulaan ja kaula-aukkoon, kertoi että pieniä neulauksia eli "hyttysen pistoksia" laitettiin jotka leviää sinne ihon alle ja pysyy ja kosteuttaa sitä ihoa vuoden. Oli sanottu että se on nykyaikaisempi täyteaine eikä mikään muhkuroita tai patteja vahingossakaan tekevä. Sen verran mitä kaulaansa ja kaula-aukkoaan näin, niin hyvältä ja sileältä näytti ja tajusin että mun 38v. iho näyttää paljon vanhemmalta joten voisin harkita itsekin, neljäsataa maksaa tuo mutta pysyy vuoden ainakin, jollain kuulemma pysynyt puolitoista vuotta.

Ehdottomasti Profhilo, josta oli tuossa juttua.
Siis miten hoidan kuntoon? Ihoni on kesäisin aina parhaassa kunnossa ikinä. Ei näppyjä, ei kuivuutta. Kesäisin puhdistan vain vedellä, en meikkaa. Välillä laitan yövoidestta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon menossa Profhilo pistoshoitoon elokuussa. Ehkä joku kemiallinen kuorinta kans. Ei nämä mun hoidot kuitenkaan oo maksaläiskiin auttanut, niitä tulee uusia joka kesä, vaikka käytän 50 sk ja välttelen aurinkoa 😄
Kasvoille, kaulaa, kaula-aukkoon vai käsiin?
Työkaverille, ikä muistaakseni 48-49 tai jotain, nimittäin tehtiin Espoossa Profhilo kaulaan ja kaula-aukkoon, kertoi että pieniä neulauksia eli "hyttysen pistoksia" laitettiin jotka leviää sinne ihon alle ja pysyy ja kosteuttaa sitä ihoa vuoden. Oli sanottu että se on nykyaikaisempi täyteaine eikä mikään muhkuroita tai patteja vahingossakaan tekevä. Sen verran mitä kaulaansa ja kaula-aukkoaan näin, niin hyvältä ja sileältä näytti ja tajusin että mun 38v. iho näyttää paljon vanhemmalta joten voisin harkita itsekin, neljäsataa maksaa tuo mutta pysyy vuoden ainakin, jollain kuulemma pysynyt puolitoista vuotta.
Kasvoille, oon ollut kerran ennemmin ja iho kyllä heräsi uudestaan eloon. Suosittelen! Todella hyvä hoito! Ensimmäinen ja toinen kerta suositellaan tehtäväksi kuukauden välein ja sen jälkeen riittää ylläpitohoito. Mulle on tehty myös mesoterapiaa, ja sekin on ollut hyvä hoito. Siinä myös neulalla pisteellään aktiiviaineita ihon alle, ja ihosta tulee ihanan hehkeä. Yks ihana "tuhkimo hoito" on myös Prx t33 (nimi voi olla sinne päin 🤭 ) joka on kemiallinen, vahva kuorinta, jossa iho ei kuitenkaan tarvi palautumisaikaa toipumiseen.
Ikään en oo aurinkoa ottanut ja ihoni joka paikasta, myös kaulasta ja rintamuksesta kuin 15-kesäisellä. Olen 45. Luomu ja upeus ;) herättääjo huomiota. Aion Suomen vanhimpana vielä täräyttää ja myyn tämän luomuihmeen ISOLLA RAHALLA ISOON LEHTEEN ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo ylenpalttinen kemikaalimyrkkyjen läträäminen naamalle.
Mä käytän ihan perusvoidetta, luomuna.
Iho voi oikein hyvin, aurinkoa välttelen.
Nyt 65-vuotiaanakin iho on minun ja muidenkin mielestä harvinaisen kaunis. Ei pahemmin ryppyjäkään, koska en ole ihoa vatvonut ja veivannut. Ei ole venynyt.Kemikaalimyrkkyjä on vain ihon alle pistettävät botoksit ja muut. Lisäksi liimalla kiinnitettävät ripsijatkeet, hiusjatkeet, rakennekynnet!
Salongeissa on tänä päivänä luomutuotteet hyvin edustettuina.
Siellähän nämä perusvauvalaiset käykin...😄
😅😅 Ai ottamassa "e l ä n ä m k o l u laisen setin" johon kuuluu tekoripset, tekojatkeet ja tekokynnet, runsaalla liimalla. Vahva blondaus tai mustat hiukset. Vielä ne Breznevi tai angry birds kulmat mikrobleidauksella ja afrikkalaismiehen näköset ruiskulla pruutatut nakkihuulet niin siinä on rupusakkilähiö wee tee lookki valmis! 👍👍👍
Aivan järkyttävää puhetta kanssasisarista. Olet sisäisesti yhtä ruma kuin haukkumasi naiset.
t: luomunaama mutta käytöstavat
Vierailija kirjoitti:
Mulla kesällä iho on aina parhaassa kunnossa. Talvella taas iho kuivuu korpuksi ja tulee ihottumaa.
Sama. Ihoni talvella kuin ohutta kuivaa paperia. Nyt loistavassa kunnossa. Auringossa en makoile.