Miten ja millä hoidatte ihonne kuntoon kesän jäljiltä?
Sitten kun lämpimimmät kelit on ohi eikä uv-säteet enää niin voimakkaat?
Itse käyn hiotuttamassa kuolleet ja ihon pintaa hikoillessa "rosoiseksi" tehneet ihosolut timanttihionnassa ja jolla huokoset saa takaisin näkymättömiksi, otan suojaavan c-vitamiinihoitokerroksen, ja ihoa elvyttävää ja uudistavaa led-valohoitoa. Tämä toimi viime vuonna, ja talvella otan hionnan jälkeen ihoa kosteuttavat ja rauhoittavat hoidot.
Vaikka käytän kesällä Suomessakin 25-50 suojakerrointa, enkä ole auringossa kuin vasta klo. 16 jälkeen niin tuntuu ja näyttää siltä että iho alkaa olla tunkkaisen näköinen.
Jos kulmakarvat haalistuu ja tuntuu että iän myötä ohenevat taas hieman, niin käyn ottamassa niihin tyhjiin kohtiin hieman luonnollista kolmiulotteista kestopigmentointia (ei leveitä karvapuskaisia microblading-tekniikalla tehtyjä kulmia missään tapauksessa!) teetin tuon pigmentoinnin melkein kaksi vuotta sitten ja ne ovat toki pysyneet toistaiseksi.
Kotona käytän silmänalus ja kasvonaamioita, sellaisia lappuja tai levitettäviä aineita. Kosteutan ja kuorin kevyesti kerran viikossa. Meikkaan lähinnä bb- tai cc-voiteilla, en pidä paksuista meikkivoiteista eikä niitä enää itse asiassa tarvitse kun ihohuokoset on hoidettu näkymättömiksi hoitolassa.
Olen 41v ja ihoni on normaali, kesällä hieman rasvoittuu ja talvella pintakuivuu.
Kommentit (41)
Nythän muotia on ollut se että väki hakee naamaan botoxia ja täyteainetta, mutta jättää perus ihonhoidon väliin. Hienoa sitten ne tötteröhuulet, palloposket, palloleuka ja jähmeä botoxiotsa ja silmäkulmat ja muut, kun ihot on kraateriset, finniset, pikkunäppyläiset, mustapäiset ja laikukkaat. Korostuvat vielä lisää pistoshoidetussa pingottuneessa ihossa nuo ihovirheet. 😀
Niin voishan sen ihon vaikka kuoria. Pitääkin tehdä hunaja-sokeriseos. Muuten en tee mitään kummempia teoimenpiteitä muuta kuin vaihdan ihorasvat aurinkorasvoista tavallisiin (paitsi kasvoille menee edelleen sk 50).
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään.
näytä sitten kakkanaamalta, ei ole meiltä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään.
näytä sitten kakkanaamalta, ei ole meiltä pois.
En näytä.
Mä hoidan säännöllisesti ihoa. En makaa auringossa. Jos mahdollista niin olen aina varjossa. Ei tarvitse erikseen hoitaa kesän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mä hoidan säännöllisesti ihoa. En makaa auringossa. Jos mahdollista niin olen aina varjossa. Ei tarvitse erikseen hoitaa kesän jälkeen.
Sama
Kesällä aina spf 50 kasvoilla, muulloin spf 20. Vältän aina aurinkoa. Hoidan ihoani normaalisti ympäri vuoden.
Kesän jälkeen iho jotenkin väsähtäneen ja vanhentuneen näköinen, vaikka lomalla rentoutuu. Tai pitäisi rentoutua muttei se näy naamaan asti enää lähemmäs viiskymppisenä.
Kaipaisin hyviä vinkkejä.
Syksyä kaapissa odottavat ravitsevammat ja keramidipitoisemmat aurinkosuoja- ja kosteusvoiteet. Tähän mennessä liikapigmentoituminen on pysynyt hyvin kurissa, mutta jos tilanne ehtii vielä karata käsistä, pitää tehostaa syksyn alussa.
Vierailija kirjoitti:
Kesän jälkeen iho jotenkin väsähtäneen ja vanhentuneen näköinen, vaikka lomalla rentoutuu. Tai pitäisi rentoutua muttei se näy naamaan asti enää lähemmäs viiskymppisenä.
Kaipaisin hyviä vinkkejä.
Käytä suojakerroin 50 maaliskuusta syyskuuhun, älä vietä aikaasi suorassa auringonpaisteessa eikä kovimman uv-tykityksen aikaan keskellä päivää varjossakaan jos ei ole pakko, suojaa kasvot hatuilla/huiveilla, juo paljon vettä, älä juo alkoholia. Sokerin syönnilläkin on vaikutusta ihon tunkkaisuuteen/kuulauteen.
Ei ole varaa tuollaisiin. Jos joku haluaa kustantaa mulle viiden tonnin hoidot ja tuotteet, niin siitä vaan.
Ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Ei mulla kesä mitenkään vaikuta ihon kuntoon. Välttelen aurinkoa ja ihan hyvässä kunnossa iho pysyy.
Käyn itse timanttihionnassa vähintään neljä kertaa vuodessa, ja kesän jälkeen happohoito joka uudistaa ihokerroksen. Syksyllä ja talvella miedommat hapot.
Tuon jälkeen näytän aina kuvissa 5 vuotta nuoremmalta, kun se silottaa kivasti :) Hyvä ottaa ennen ja jälkeen kuvat itselle muistiin myös ja nähdä tulokset.
Hapoilla ei kannata kotona alkaa, ja sitä paitsi ne kuluttajille myydyt ei ole yhtä tehokkaita, tein itse pari kertaa mutta sitten menin kauneushoitolaan, ja on aivan eri näköinen kun siellä tehdään se hoito ja sen päälle punoitusta laskeva erillinen hoito jonka nimeä en nyt muista.
Mä käytän maksaläiskiin Arbutinia. Vaikka vietän valtaosan ajastani sisätiloissa ja kasvoilla on sk 50 ympäri vuoden ja kesäisin vielä puuterikerroskin, niitä vaan tulee. Siinä on mun kesänaikaiset ja -jälkeiset ylimääräiset "ihonkorjaukset".
Ikää huimat 37 että mitähän tämä on kun olen 50...
Mä ihmettelen että miks tähän vastaa semmoset jotka ei hoidata ihoa kesän jälkeen, tai ylipäätään koskaan, vaikka kysytään että miten ja millä hoidattaa. Mikään ei ole kauheamman näköistä kuin auringon kärventämä mustapäinen ja maksalänttinen iho. Tulee kieltämättä sellanen kulahtanut pubiruusu vaikutelma monista :D
Vierailija kirjoitti:
Ei ole varaa tuollaisiin. Jos joku haluaa kustantaa mulle viiden tonnin hoidot ja tuotteet, niin siitä vaan.
Timantti-hionnan lisähoitoineen saa noin satasella.
Itseensä sijoittaminen kannattaa aina.
Toki voihan tonkin rahan helposti upottaa röökiin, kaljaan ja siideriin kesällä jos kokee sen sijoitukseksi.
Mulla kesällä iho on aina parhaassa kunnossa. Talvella taas iho kuivuu korpuksi ja tulee ihottumaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kesällä iho on aina parhaassa kunnossa. Talvella taas iho kuivuu korpuksi ja tulee ihottumaa.
Jos ihon kuorii kunnolla kesän jälkeen, niin tuota kuivumista ei tapahdu niin helpolla kun kosteusvoiteet imeytyy paremmin ja suojaa sitä.
Nimittäin aiemmin koin samaa :)
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen että miks tähän vastaa semmoset jotka ei hoidata ihoa kesän jälkeen, tai ylipäätään koskaan, vaikka kysytään että miten ja millä hoidattaa. Mikään ei ole kauheamman näköistä kuin auringon kärventämä mustapäinen ja maksalänttinen iho. Tulee kieltämättä sellanen kulahtanut pubiruusu vaikutelma monista :D
Tiedät varmaan että taipumus maksaläiskiin on perinnöllistä. Kuinka asiallista on nauraa toisen ulkonäössä asialle mille tämä ei mahda oikein mitään? Kyllä se sinunkin kauneus vielä katoaa. Toivottavasti kukaan ei naura sitten sinulle.

Minä kävin poistattamassa maksaläiskät laserilla, eivätkä ole tulleet takaisin.
Maksoi muistaakseni 240 eur.
En mitenkään.