Lue keskustelun säännöt.
Pojalla skitsofrenia eikä mikään lääkitys sovi, vertaistukea?
02.07.2022 |
Pojalla (23v) todettiin skitsofrenia kolme vuotta sitten ja nyt on viides lääkekokeilu menossa. On ollut sekä tabletteja että injektioita, ja juuri nyt kokeillaan Serenasea. Välissä on ollut myös lääkkeettömiä jaksoja.
Olen hirveän epätoivoinen ja turhautunut, kun mikään lääke ei tunnu sopivan. On ollut lihomista, ekstrapyramidaalioireita, täyttä tunteettomuutta, masennusta, kuolaamista ja yksi lääke jopa aiheutti tardiivin dyskinesian joka onneksi saatiin kuitenkin hoidettua.
Voiko tämä oikeasti mennä niin, että nuorelle ihmiselle määrätään lääkkeitä joiden haittoja pitää lääkitä Parkisonin tautiin tarkoitetuilla lääkkeillä?
Pojan lääkemyöntyvyys on ollut näiden haittojen takia ymmärrettävästi hyvin heikko, ja hänestä on vähitellen tullut todella hoitokielteinen. Kuten myös minusta.
Poika on sitä mieltä että jos nyt kokeiltava lääke ei toimi niin hän ottaa jatkossa vastaan vain lääkkeettömiä hoitoja, ja aion tukea häntä siinä.
Onko täällä muita skitsofreenikkojen omaisia?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elokuvassa "kuudes aisti" Bruce Willis kertoo kaikkein parhaimman neuvon, mitä koskaan voisi olla tällaisiin "näen kuolleita ihmisiä" - tilanteeseen.
Kuuntele niitä.
Se auttoi itselläni. Aaveet katoaa.
Nuo lääkkeen myrkyt ja keskeneräinen pseudotiede-psykiatria ei todellaan muuta kuin vähintään pahentaa tilannetta. Hirveitä myrkkyjä, jotka sotkee loputkin elämästä.
Mutta tietty juu. Lääkärit on aina oikeassa ja ammattilaisia ja lääkkeet on vain potilaan parhaaksi.
Mutta miksi niitä sitten vain arvaillaan ja kokeillaan? Missä se TIETO on?
Lisään vielä.
Tuo "kuuntele niitä" tarkoittaa yksinkertaisesti, että niillä/sillä on jotain kerrottavaa. Sillä on tarina. Kun se tarina on käsitelty, "aave" muuttuu hyödyttömäksi ja katoaa. Todellisuudessa kyseessä on juuri jokin henkinen lukkotila joka on jäänyt jumiin. Ylempänä joku kertoi psykoterapiasta, joka voisi tehdä ihan saman asian. Se lukko pitää avata. Se on jokin tiedostamaton trauma, jossa alitajunta yrittää kertoa jotain asiaa.
Ei saa pelätä. Tutki. Yritä ratkaista se arvoitus.
Voi yllättyä, kuinka syvälle kaninkolo saattaa mennä.
Ja voit yllättyä, miten sieltä kaninkolosta on vaikea päästä ylös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Morjes. M24 täällä ja kaikki lääkkeet tuli testattua ja paras oli kun lopetti ihan kaikki lääkkeet ja alkoi elämään mahdollisimman terveellisesti ja nostelemaan painoja. Nyt olen jo melkein palautunut tuosta helvetistä, lupaan että toivoa on aina parantua. Kaikesta voi parantua, minäkin menin helvetin läpi poikasi tavoin ja nyt nousemassa uudestaan kuin feeniksin lintu. Lääkkeet kannattaa lopettaa, mutta suosittelen lopettamaan ne mitkä lääkkeet menee tällähetkellä niin hiljattain eli ei jätä seinään niin vieroitusoireet ja muut oireet ei tule niin pahana ja kestä niin kauan. Sanoisin että 6kk-12kk ilman lääkkeitä ja poikasi on kunnossa jos on uskoa itseensä, se on kova prosessi tiedän sen mutta täysin toteutettavissa, mikään tässä maailmassa ei ole mahdotonta.
Entinen avopuoliso sairasti erilaistumatonta skitsofreniaa.Sairaus puhkesi 26vuotiaana.Erittäin fiksu kuuden ällän kirjoittaja jne.
Kuitenkin eläkepaperit oli kädessä 32vuotiaana.
Oli lääkevastainen juurikin tuon lihomisen ja tunteettomuuden sivuoireiden vuoksi.Kun joutui osastolle niin päästäkseen pois jaksoi syödä lääkkeensä viikon kaksi kunnes taas jätti ne ottamatta.
Asioita ei myöskään auttanut alkoholin suurkulutus ja sen mukana tykkäsi napsia Opareita.
Psykooseja oli vähän väliä, jolloin oli väkivaltainen harhoissaan,haukkui,sylki päälle ja pask*i housuunsa.
Psykoosit koskivat aina enkeleitä ja kuninkaita,maailman pelastusta kuinka hän on valittu siihen tehtävään.
Oli hyvin raskaat 3vuotta elämästäni ja ikävä kyllä,muistan niin olleen myös hänen muillekin läheisilleen.
Vaikea tilanne. Skitsofreniaa sairastava aikuinen poikani on ollut vuosia tässä myllyssä, ja hänelle on kyllä käynyt niin, että joka kerta, kun erittäin lääkekielteisenä on kokonaan lopettanut lääkkeet, paha psykoosi on palannut hurjine harhoineen ja on joutunut jälleen osastohoitoon, missä on uudelleen aloitettu aina uusi lääkitys. Nyt jo pitkään jonkinlaisessa suhteellisen hyvässä tasapainossa Olanzapiinilla. Jokainen taudinkuva skitsofreniassa on erilainen, joten yleispätevää lääkettä tai hoitoa ei ole. Unelmahan olisi, jos lääkkeettömiä hoitoja olisi tarjolla (ei ole ainakaan julkisella puolella saatavilla) ja joku saisi niillä avun, mutta on vaarallista kuvitella, että niistä kaikki hyötyisivät. Osa tarvitsee lääkitystä loppuelämänsä.
Suomessa on tällä hetkellä vain koko ajan ajettu näitä hoitoja alas, käsittämätöntä, miten heitteillä monet skitsofreenikot ovat avohoidon puolella ja osastopaikkoja jatkuvasti vähennetään. Oletko ollut yhteydessä vertaistukea tarjoavaan Finfami- yhdistykseen?
Hei! Tässä itse skitsofreenikon kokemus ja mielipide.
Aloin saada muistini mukaan skitsofreenisia, paranoidisia oireita 14-vuotiaana. On niitä voinut olla aiemminkin, mutta en muista. Monesti ihminen ei muista traumaattisimpia asioita ja itsekään en muista kaikkein vaikeimpia ajanjaksoja elämässäni niin hyvin, kuin helpompia.
18-vuotiaana ammattikouluni terveydenhoitaja ohjasi minut mielenterveystoimistoon, kun olin tullut hänen pakeilleen tasan samana päivämääränä kuin edellisenäkin vuotena. En tullut omasta aloitteestani vaan minut oli opettaja lähettänyt, koska aloin itkea oppitunnilla ilman että kukaan ymmärsi miksi. Itsekin ymmärsin vain osittain, mutta minulla on ollut näitä hämmennyksen/paineiden tuomia itkukohtauksia jo alle kouluikäisenä. Samat päivämäärät viittaa minusta siihen, että olisiko niillä paikkein jonain vuonna tapahtunut jotain traumaattista? En kumminkaan muista, mitä? En ole mihinkään hypnooseihinkaan halukas menemään, koska tiedän, että niissä on onnistuneesti "palautettu" ihmisten mieliin myös valemuistoja.
Asuin silloin 18-vuotiaana Torniossa, missä tuo avoimen dialogin malli on kehitetty. Jouduin siis mielenterveystoimistoon tunnilla itkeskelyn takia, mutta kerroin siellä sitten jo jonkin aikaa vaivanneesta, että minulla oli semmoisia pelkoja, että ihmiset aikovat satuttaa minua, ehkä tappaa.
Ymmärsin jollainlailla ne luuloni luuloiksi, mutta toisaalta pidin niiden todenperäisyyttäkin mahdollisena, koska, no, onhan ihmiset tehneet iän kaiken kaikenlaista sekopäistä ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Minulle ei mitään psykoosilääkitystä ehdoteltu eikä minulle sanottu edes että minulla olisi psykoosi tai skitsofrenia. Kävin vuosien mittaan eri paikkakunnilla mielenterveystoimistoissa ja a-klinikoilla, koska asuin eri paikkakunnilla ja sairastuin myös alkoholiriippuvuuteen ja kerroin samat jutut kuin siellä Torniossa. Edelleenkään ei mitään psykoosilääkitystä eikä skitsofreniadiagnoosia ehdoteltu. Kolmikymppisenä sain taas uuden hoitokontaktin, missä kerroin taas avoimesti mielenmaisemastani. Erikoistuva lääkäri sanoi, että ajatusharhani kuulostavat aika pelottavilta ja "Diagnosoin sinulle skitsofrenian, koska se on pahinta, mitä sinulla on". En vastustellut, koska elämä oli rankkaa ja luulin pääseväni näin edes eläkkeelle, koska kaikki ystäväni, joilla oli skitsofreniadiagnoosi olivat eläkkeellä. No en saanut eläkettä vaan psykoosilääkereseptejä ja syyllistämistä siitä, etten ole ollut puoleen vuoteen töissä.
Lopetin hoitosuhteen. En ole ottanut määrättyjä lääkkeitä, koska tiedän, että millaisia oireita ne voivat aiheuttaa ja tiedän itseni erityisherkäksi, joten niiden oireiden sietäminen olisi minulle paljon vaikeampaa, kuin joillekin toisille, sekä että en tulisi saamaan mitään apua niihin oireisiin, vaan ne kuitattaisiin "Johtuu varmaan lääkkeistä. Lääkitys on pakollinen ja elinikäinen".
Olin n. 19 vuotta oireineni ilman lääkitystä. En kertaakaan päätynyt yrittämään itsemurhaa enkä osastolle. Miksi siis ne lääkkeet ois minulle välttämättömiä? Oon selvinnyt psykoottisuuksistani puhumalla luotettaville ystäville. En siis edes sen avoimen dialogin turvin vaan "ominpäin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheiseni on itse lääkäri ja skitsofreenikko.
Hänelle ei oikein mikä lääke sopinut. Kaikista tuli niin voimakkaita sivuvaikutuksia, että lopettaa ne pakkohoitojaksojen jälkeen.
Nyt on menettänyt lääkärinoikeutensa ja elelee omissa maailmoissaan ja paranoidisien kuvitelmien vuoksi häiritsee naapureitaan.
Alkaako tämän ko. lääkärin etunimi T-kirjaimella?
Mä tunnsin yhden skitsofreenikkolääkärin T., mut se on jo kuollut,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elokuvassa "kuudes aisti" Bruce Willis kertoo kaikkein parhaimman neuvon, mitä koskaan voisi olla tällaisiin "näen kuolleita ihmisiä" - tilanteeseen.
Kuuntele niitä.
Se auttoi itselläni. Aaveet katoaa.
Nuo lääkkeen myrkyt ja keskeneräinen pseudotiede-psykiatria ei todellaan muuta kuin vähintään pahentaa tilannetta. Hirveitä myrkkyjä, jotka sotkee loputkin elämästä.
Mutta tietty juu. Lääkärit on aina oikeassa ja ammattilaisia ja lääkkeet on vain potilaan parhaaksi.
Mutta miksi niitä sitten vain arvaillaan ja kokeillaan? Missä se TIETO on?
Lisään vielä.
Tuo "kuuntele niitä" tarkoittaa yksinkertaisesti, että niillä/sillä on jotain kerrottavaa. Sillä on tarina. Kun se tarina on käsitelty, "aave" muuttuu hyödyttömäksi ja katoaa. Todellisuudessa kyseessä on juuri jokin henkinen lukkotila joka on jäänyt jumiin. Ylempänä joku kertoi psykoterapiasta, joka voisi tehdä ihan saman asian. Se lukko pitää avata. Se on jokin tiedostamaton trauma, jossa alitajunta yrittää kertoa jotain asiaa.
Ei saa pelätä. Tutki. Yritä ratkaista se arvoitus.
Voi yllättyä, kuinka syvälle kaninkolo saattaa mennä.
Ja voit yllättyä, miten sieltä kaninkolosta on vaikea päästä ylös.
Noh kun tämä tähän meni. On jopa täysin mahdollista, että sieltä ei koskaan pääse ylös. Tämähän on pirun vaarallista. Mutta niin on ne mömmötkin. Eikä ne ratkaise arvoitusta. Ne vain tekee kemiallisen sotkun. Pahimmillaan, jopa pahentaa asioita.
Maailma toimii aika eri tavalla kuin voisi kuvitella tai kuin meille kerrotaan. Jokainen meistäkin on tavallaan aave. Niin kuin ne skitsofreenikon näkemätkin/kuulematkin aaveet on.
Mutta paras metodi pärjätä on löytää se avain lukkoon. Sekä avata se. Sen voi tehdä vain määrätietoisella, pelkäämättömällä työllä.
Tutkimuksissa on todettu gluteenilla olevan mahdollisesti yhteyttä psyykkisiin oireisiin.
Ruokavalion merkityksestä skitsofrenian oireiden hoidossa kannattaa lukea, jos pohtii lääkkeettömien vaihtoehtojen merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on skitsofrenia. Olen psykoosissa 2-3 kertaa viikossa vaikka syön lääkkeeni. Sairauteni ei juurikaan näy ulos päin.
Itselläni puhkesi skitsofrenia 18- vuotiaana, neljä vuotta sitten. Vasta nyt on löydetty sopiva lääkeyhdistelmä. (Leponex, +Solian + Litium)
Lääkeyhdistelmän löytö vaati kolme psykoosia.
Kyllä se oikea yhdisyelmä löytyy!
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on skitsofrenia, ja nuo sivuoireet katoavat puolen vuoden päästä kun on aloittanut lääkkeiden oton. Tai mulla kesti puoli vuotta ja otin niitä parkinsoni lääkkeitä sivuoireisiin jos olivat pahoja, tai sitten otin lääkkeet illalla ennen nukkumaan menoa niin pahimmat oireet tulivat yöllä nukkuessa. Ihme ettei teidän lääkärit ole selittäneet asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Litium? Sehän tepsii. Täytyy miettiä lääkkeen haitat ja hyödyt. Ei sellaista lääkettä olekaan jolla ei olisi sivuvaikutuksia.
Litium on kyllä bipolaarisuuteen tarkoitettu.
Vanha lääke, itseasiassa litiumsuola. Ennen melkein ainoa bipo-lääke (maanis-depressiivisyys). Edelleen käytössä jos munuaisarvot jne. ei nouse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elokuvassa "kuudes aisti" Bruce Willis kertoo kaikkein parhaimman neuvon, mitä koskaan voisi olla tällaisiin "näen kuolleita ihmisiä" - tilanteeseen.
Kuuntele niitä.
Se auttoi itselläni. Aaveet katoaa.
Nuo lääkkeen myrkyt ja keskeneräinen pseudotiede-psykiatria ei todellaan muuta kuin vähintään pahentaa tilannetta. Hirveitä myrkkyjä, jotka sotkee loputkin elämästä.
Mutta tietty juu. Lääkärit on aina oikeassa ja ammattilaisia ja lääkkeet on vain potilaan parhaaksi.
Mutta miksi niitä sitten vain arvaillaan ja kokeillaan? Missä se TIETO on?
Lisään vielä.
Tuo "kuuntele niitä" tarkoittaa yksinkertaisesti, että niillä/sillä on jotain kerrottavaa. Sillä on tarina. Kun se tarina on käsitelty, "aave" muuttuu hyödyttömäksi ja katoaa. Todellisuudessa kyseessä on juuri jokin henkinen lukkotila joka on jäänyt jumiin. Ylempänä joku kertoi psykoterapiasta, joka voisi tehdä ihan saman asian. Se lukko pitää avata. Se on jokin tiedostamaton trauma, jossa alitajunta yrittää kertoa jotain asiaa.
Ei saa pelätä. Tutki. Yritä ratkaista se arvoitus.
Voi yllättyä, kuinka syvälle kaninkolo saattaa mennä.
Ei kaikilla edes ole mitään traumaa. Itse kun sain hallusinaatioita syystä tai toisesta, kun lakkasin pelkäämästä, tajusin, että voin hallita niitä.
Tuo on se ensimmäinen askel. Pitää lakata pelkäämästä.
Sen jälkeen voi ottaa tilanteen hallintaansa. Tutkia asiaa. Katsella ympärille. Ymmärtää, miksi asia on niin kuin on.
Tämä vain yksinkertaisesti toimii.
Sama niksi muuten unihalvaukseen. Älkää pyristelkö, älkää yrittäkö väkisin. Se vain ei toimi ja tulee pelko ja paniikki kun mikään ei liiku. Mutta kun lakkaa pelkäämästä. Ottaa tieteellisen näkökulman asiaan. Ymmärtää mikä asia on. Rentoutuu. Tarkastelee. Naks. Unihalvaus on ohi.
Pitää tehdä päinvastoin kuin tekee. Suuri ongelma nykyajassa on myös roppakaupalla vääriä neuvoja kaiken hiton "asiantuntijoilta" ja muilta, ketkä rakastaa omaa ääntänsä.
Tuo viimeinen lause tuli sinusta mieleen jo ensimmäistä lausettasi lukiessa.
Lobotomia, sähköshokkihoidot, peräruiskeet, kasvisruokavalio, jumppa, asuminen meren rannikolla, uiminen meden suolavedessä, kylmät pyyhkeet, saunakylvyt, kuppaaminen, insuliinishokkihoito, kestoneuroosit ja iilimadot imemään pahaa verta pois auttavat taatusti.
lääkityksen toimivuus vaikea löytää en itse sairasta mut tiedän hyvin toipuneita entisiä skitsofreenikoita.elävät lääkkeil normaalia elämää-terapia usein auttaa ja puhuminen. ikääntyessä ilmeisesti vähenee kohtaukset.nuoruudessa episodit vissiin yleisempiä. halu parantua pitää olla itsellä.kyky puhua itselleen että häiritsevät ajatukset eivät ole todellisia.
Oma vikasi. Jos olisit rakastanut lastasi ja ollut rakastanut häntä, niin hän ei olisi sairastunut.
Ymmärrän ap:n turhautumisen. Hoitajat ja lääkärit osaavat olla hyvin tunnekylmiä kun heille kertoo lääkkeiden haittavaikutuksista. Ihminen sysätään syrjään, aivankuin ei olisi oikeutta enää olla olemassa kun olet mieleltäsi sairastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne ja turhautuminen on ymmärrettävää. Pitää kuitenkin yrittää muistaa ettei uusia lääkkeitä kehitellään jatkuvasti ja ihmiset myös reagoivat lääkkeisiin hyvin eri tavoin. Eli joskus siinä vaan menee pitkän aikaa löytää sopiva hoitotasapaino. Itselläni meni noin 10 vuotta löytää sopiva lääkitys (eri sairaus). Sairastuessani kyseistä lääkettä ei vielä edes käytetty ja kävin läpi monta eri itselleni sopimatonta lääkettä. Ja huom. tunnen ihmisiä joille kyseiset lääkkeet taas sopivat hyvin. Ei lääkärit kiusallaan niitä eri lääkkeitä kokeile.
Mutta miksi niitä huonoja lääkkeitä alunperinkään piti ruveta määräämään pojalleni? Miksei lääkäri voinut toimia ammatillisesti ja valita sellaista lääkettä, joka olisi hyvin siedetty eikä aiheuttaisi sen kummempia haittoja? Tai jos sellaista ei ole, niin olla sitten määräämättä mitään?
Minulla on verenpainetauti ja diabetes, ja kumpaankin olen saanut hyvää lääkehoitoa. Ystävällinen lääkäri määräsi lääkkeet joiden ansiosta voin hyvin enkä todellakaan kärsi mistään lääkehaitoista. Ihmettelen, miksei skitsofreenikkoja kohdella samoin.
-apKoska skitsofreniaan ei ole olemassa yhtä lääkettä, joka sopisi kaikille tai edes suurimmalle osalle. Eri ihmisille sopivat eri lääkkeet. Sinun pojallesi sopimaton lääke toimii jollain toisella potilaalla tosi hyvin. Kokeilematta ei voi tietää, mikä toimii pojallasi. Toivottavasti löydätte pian apua.
No, kokeiluja on nyt takana jo neljä eikä sopivaa lääkettä ole löytynyt. Nuoren ihmisen elämästä 3v on mennyt hukkaan tämän pelleilyn takia ja kaikki on jatko-opintoja myöten jäissä.
Jos pojalla olisi vaikka reuma tai samat sairaudet kuin minulla niin ne olisi vain hoidettu kuntoon antamalla hyvät lääkkeet. Mutta kun on mt-vaivasta kyse niin mitään hyvää hoitoa ei edes yritetä ja se turhauttaa.
-apVaikutat uskovan että jokin tosi hyvä ja aina tehokas hoitomuoto on olemassa mutta sitä ei vain ole haluttu antaa lapsellesi. Tuostahan ei ole kyse. Teet haittaa jos poikasi kuullen puhut tuollaisia.
Juuri näin. Ap:n lapsi voisi kuvitella, että häntä vastaan on joku lääkäreiden salaliitto.
Minullakin on suvussa kyseistä tautia sairastava henkilö ja on kyllä ollut kurjaa, että hänen on täytynyt siitä kärsiä. Hän on voinut kuitenkin tehdä kevyttä työtä, tosin on nykyisin 55v ja taitaa olla sairaseläkkeellä.
Toivottavasti sopiva hoitokeino löytyy apn lapselle.
Samoin tupakoinnin yht'äkkinen lopettaminen. Olisi hyvä tehdä harkitusti ja maltillisesti, tuettuna.