Lue keskustelun säännöt.
Pojalla skitsofrenia eikä mikään lääkitys sovi, vertaistukea?
02.07.2022 |
Pojalla (23v) todettiin skitsofrenia kolme vuotta sitten ja nyt on viides lääkekokeilu menossa. On ollut sekä tabletteja että injektioita, ja juuri nyt kokeillaan Serenasea. Välissä on ollut myös lääkkeettömiä jaksoja.
Olen hirveän epätoivoinen ja turhautunut, kun mikään lääke ei tunnu sopivan. On ollut lihomista, ekstrapyramidaalioireita, täyttä tunteettomuutta, masennusta, kuolaamista ja yksi lääke jopa aiheutti tardiivin dyskinesian joka onneksi saatiin kuitenkin hoidettua.
Voiko tämä oikeasti mennä niin, että nuorelle ihmiselle määrätään lääkkeitä joiden haittoja pitää lääkitä Parkisonin tautiin tarkoitetuilla lääkkeillä?
Pojan lääkemyöntyvyys on ollut näiden haittojen takia ymmärrettävästi hyvin heikko, ja hänestä on vähitellen tullut todella hoitokielteinen. Kuten myös minusta.
Poika on sitä mieltä että jos nyt kokeiltava lääke ei toimi niin hän ottaa jatkossa vastaan vain lääkkeettömiä hoitoja, ja aion tukea häntä siinä.
Onko täällä muita skitsofreenikkojen omaisia?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Olen myös skitsofreenikon äiti. Samoja kokemuksia. Lapsellani myös useampia lääkekokeiluja ja jaksoja sairaalassa. Mikään lääke ei ole poistanut täysin harhoja, mutta jokaisesta on ollut ikäviä sivuvaikutuksia, kuten juuri tuo lihominen ja tunne-elämän täydellinen latistuminen. Nyt lapseni on reilu puoli vuotta sitten lopettanut viimeisimmän lääkkeen käytön. Mä ymmärrän kyllä miksi. Toki pelkään, että sairauden oireet harhoineen johtavat taas akuuttiin psykoosiin ja osastolle. Mä en äitinä voi tälle asialle mitään. Mä toivoisin vain, että lapseni vointi pysyisi sellaisena kuin nyt; oireita on mutta niiden kanssa pärjää.
Nelli
Voimia! Skitsofrenia on meille läheisille todella raskas sairaus :( Oman pojan kohdalla pitäisin satunnaisia osastojaksoja pienempänä pahana kuin jatkuvien lääkehaittojen kanssa elämistä, sen verran hirveitä ne ovat. Vaikka onhan se osastohoitokin kieltämättä aika karua.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On totta, että skitsofrenian lääkehoito on polkenut pitkään paikallaan: se on hakuammuntaa ja nykyisiä lääkkeitä parempia ei vain ole. Luulen, ettei lääketehtaita ja ehkä tutkijoitakaan loppujen lopuksi kiinnosta, koska kysehän on "vain hulluista" ja potilaat pakotetaan tyytymään sekundaan.
Ap:lle ja pojalleen paljon jaksamista, jospa tieteen saralla saataisiin kuitenkin jossain vaiheessa läpimurto!
Olisikohan tuossa syy psykiatripulalle? Luulisi että lääkärit valitsevat mieluummin sellaisen erikoistumisalan jossa aidosti pääsee auttamaan potilaita, kuin psykiatrian jossa joutuu huonoilla työkaluilla antamaan heikkolaatuista hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On totta, että skitsofrenian lääkehoito on polkenut pitkään paikallaan: se on hakuammuntaa ja nykyisiä lääkkeitä parempia ei vain ole. Luulen, ettei lääketehtaita ja ehkä tutkijoitakaan loppujen lopuksi kiinnosta, koska kysehän on "vain hulluista" ja potilaat pakotetaan tyytymään sekundaan.
Ap:lle ja pojalleen paljon jaksamista, jospa tieteen saralla saataisiin kuitenkin jossain vaiheessa läpimurto!
Olisikohan tuossa syy psykiatripulalle? Luulisi että lääkärit valitsevat mieluummin sellaisen erikoistumisalan jossa aidosti pääsee auttamaan potilaita, kuin psykiatrian jossa joutuu huonoilla työkaluilla antamaan heikkolaatuista hoitoa.
Niin, en tiedä. Onhan ja kehitetäänhän psykiatrian saralla nykyisin näitä neuromodulaatiohoitoja yms. masennukseen ja muuhun. Tosin Suomessa ollaan julkisen rahoituksen osalta näitäkin kohtaan aivan todella konservatiivisiä.
Olisiko psykiatripulaan kuitenkin enemmän syynä se, että lääketieteelliseen hakeutuvat eivät yleensä ole kiinnostuneita mielen asioista? Jos on näistä kovin kiinnostunut, hakeutuu ehkä mieluummin psykologiaa lukemaan? Nykyisin myös kovan puolen mt-ongelmat, mielisairaudet, on jotenkin todella pahasti häivytetty diskurssista: vain neuroottistasoiset oirehdinnat saavat julkisuutta ja näihin kohdistuukin sitten jopa yliampuvaa mielenkiintoa kaiken muun, myös somaattisen puolen, kustannuksella.
Äänet sisälläni dokumentti oli aikoinaan Yle Areenassa. En tiedä löytäisikö sitä jostakin muualta. Siinä käytiin erilaisia hoitomuotoja läpi, oli silmiä avaava.
Ei ole hoitokielteinen, mikäli valmis sitoutumaan lääkkeettömään hoitoon, tiedostaen mitä se tulee myös itseltä vaatimaan.
Opiskelen normaalisti, lääkkeetön ja parisuhde on. Tiedän, että stressaantuneena voi esiintyä psykoottisuutta, kuten kenellä tahansa. Varmuuden vuoksi ei tarvitse lääkkeitä syödä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä niin tiedän. Naapurilla sama.
Googlaa lri Terry Wahlsin dieetti.Hän hoitaa keskushermostosairauksia ruokavaliolla.Hän sanoo etta jotta aivojen välittäjäaineita voisi muodostua, pitaa syodä niiden muodostumiseen tarvittavia hivenaineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös skitsofreenikon äiti. Samoja kokemuksia. Lapsellani myös useampia lääkekokeiluja ja jaksoja sairaalassa. Mikään lääke ei ole poistanut täysin harhoja, mutta jokaisesta on ollut ikäviä sivuvaikutuksia, kuten juuri tuo lihominen ja tunne-elämän täydellinen latistuminen. Nyt lapseni on reilu puoli vuotta sitten lopettanut viimeisimmän lääkkeen käytön. Mä ymmärrän kyllä miksi. Toki pelkään, että sairauden oireet harhoineen johtavat taas akuuttiin psykoosiin ja osastolle. Mä en äitinä voi tälle asialle mitään. Mä toivoisin vain, että lapseni vointi pysyisi sellaisena kuin nyt; oireita on mutta niiden kanssa pärjää.
Nelli
Voimia! Skitsofrenia on meille läheisille todella raskas sairaus :( Oman pojan kohdalla pitäisin satunnaisia osastojaksoja pienempänä pahana kuin jatkuvien lääkehaittojen kanssa elämistä, sen verran hirveitä ne ovat. Vaikka onhan se osastohoitokin kieltämättä aika karua.
-ap
Voisiko osastohoidolta välttyä? Mikä aiheuttaa osastolle joutumisen?Tuleeko pojastasi avoimen psykoottinen? Voisiko vain sairastaa kotona?
Vierailija kirjoitti:
Tupakka/nikotiini helpottaa oireita.
Tupakointi lisää myös psykoosin riskiä, eli ei ole hyvä "lääke".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne ja turhautuminen on ymmärrettävää. Pitää kuitenkin yrittää muistaa ettei uusia lääkkeitä kehitellään jatkuvasti ja ihmiset myös reagoivat lääkkeisiin hyvin eri tavoin. Eli joskus siinä vaan menee pitkän aikaa löytää sopiva hoitotasapaino. Itselläni meni noin 10 vuotta löytää sopiva lääkitys (eri sairaus). Sairastuessani kyseistä lääkettä ei vielä edes käytetty ja kävin läpi monta eri itselleni sopimatonta lääkettä. Ja huom. tunnen ihmisiä joille kyseiset lääkkeet taas sopivat hyvin. Ei lääkärit kiusallaan niitä eri lääkkeitä kokeile.
Mutta miksi niitä huonoja lääkkeitä alunperinkään piti ruveta määräämään pojalleni? Miksei lääkäri voinut toimia ammatillisesti ja valita sellaista lääkettä, joka olisi hyvin siedetty eikä aiheuttaisi sen kummempia haittoja? Tai jos sellaista ei ole, niin olla sitten määräämättä mitään?
Minulla on verenpainetauti ja diabetes, ja kumpaankin olen saanut hyvää lääkehoitoa. Ystävällinen lääkäri määräsi lääkkeet joiden ansiosta voin hyvin enkä todellakaan kärsi mistään lääkehaitoista. Ihmettelen, miksei skitsofreenikkoja kohdella samoin.
-apKoska skitsofreniaan ei ole olemassa yhtä lääkettä, joka sopisi kaikille tai edes suurimmalle osalle. Eri ihmisille sopivat eri lääkkeet. Sinun pojallesi sopimaton lääke toimii jollain toisella potilaalla tosi hyvin. Kokeilematta ei voi tietää, mikä toimii pojallasi. Toivottavasti löydätte pian apua.
No, kokeiluja on nyt takana jo neljä eikä sopivaa lääkettä ole löytynyt. Nuoren ihmisen elämästä 3v on mennyt hukkaan tämän pelleilyn takia ja kaikki on jatko-opintoja myöten jäissä.
Jos pojalla olisi vaikka reuma tai samat sairaudet kuin minulla niin ne olisi vain hoidettu kuntoon antamalla hyvät lääkkeet. Mutta kun on mt-vaivasta kyse niin mitään hyvää hoitoa ei edes yritetä ja se turhauttaa.
-apOlen pahoillani, mutta teidän on alettava hyväksymään tuo hirveä sairaus ja hyvästeltävä kaikki nyt epärealistisiksi tulleet haaveet. Poikasi ei tule opiskelemaan enää eikä saamaan normaalia elämää. Sellaista lääkettä ei ole.
Lääkkeetön hoito on ainoa mahdollisuus toipua ennalleen. Sekä sairaus että neuroleptit nimittäin tuhoavat aivoja ja ennen pitkää tekevät opiskelusta mahdotonta.
Psykoterapia on kallista mutta kustanna se pojallesi vaikka velkarahalla. Lue miten Tapio Gauffin selvisi takaisin elämään pitkän neuroleptikierteen jälkeen.
Juuri olin mainitsemassa Tapio Gauffinin.
Psykoterapiaa suosittelen minäkin, psykoosikokemus pitää käsitellä. Lääkärit ja hoitajat lähinnä tuputtavat lääkkeitä joita syömällä muuttuu vuosien saatossa apaattiseksi ja aloitekyvyttömäksi vihannekseksi, joka menettää kykynsä asua itsenäisesti. Potilasta ei tuossa kuviossa kuunnella, jos kertoo haittavaikutuksistaan niin leimataan hoitokielteiseksi. Mieleltään sairastuneiden potilaiden kohtelu on kylmää, heitä ei kuunnella.
Mua huumattiin neurolepteillä ja vastaavilla tujuilla lääkkeillä pienestä lapsesta asti, vaikka olin terve ja tehtiin sähköshokkihoitojakin... voitte kuvitella, millaiset sivuvaikutukset koko ajan. Pyyhkiytyykö pojaltasi koskaan muisti kokonaan? Jos hän on kyvytön liikkumaan, ei edes pysty kertomaan kaikkea. Älä koskaan anna eristää häntä niin, että ei pysty edes soittamaan, ole paikalla aina, kun pystyt. Niin paljon puoskarointia, mitä tulee terveydenhuoltoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua huumattiin neurolepteillä ja vastaavilla tujuilla lääkkeillä pienestä lapsesta asti, vaikka olin terve ja tehtiin sähköshokkihoitojakin... voitte kuvitella, millaiset sivuvaikutukset koko ajan. Pyyhkiytyykö pojaltasi koskaan muisti kokonaan? Jos hän on kyvytön liikkumaan, ei edes pysty kertomaan kaikkea. Älä koskaan anna eristää häntä niin, että ei pysty edes soittamaan, ole paikalla aina, kun pystyt. Niin paljon puoskarointia, mitä tulee terveydenhuoltoon.
Minä tulin yllättäen täysin terveeksi, kun eristäydyin yli puoleksi vuodeksi... Olen ehkä ollut jonkin rikossarjan uhri. Ei edes ole diagnooseja, mutta minua huumattiin, pidettiin väkisin pienissä tiloissa, kuten autossa... vapaudenriistoa, kidutusta. Tekivät korkeakoulussakin sitä. Enää eivät tee tai kostan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne ja turhautuminen on ymmärrettävää. Pitää kuitenkin yrittää muistaa ettei uusia lääkkeitä kehitellään jatkuvasti ja ihmiset myös reagoivat lääkkeisiin hyvin eri tavoin. Eli joskus siinä vaan menee pitkän aikaa löytää sopiva hoitotasapaino. Itselläni meni noin 10 vuotta löytää sopiva lääkitys (eri sairaus). Sairastuessani kyseistä lääkettä ei vielä edes käytetty ja kävin läpi monta eri itselleni sopimatonta lääkettä. Ja huom. tunnen ihmisiä joille kyseiset lääkkeet taas sopivat hyvin. Ei lääkärit kiusallaan niitä eri lääkkeitä kokeile.
Mutta miksi niitä huonoja lääkkeitä alunperinkään piti ruveta määräämään pojalleni? Miksei lääkäri voinut toimia ammatillisesti ja valita sellaista lääkettä, joka olisi hyvin siedetty eikä aiheuttaisi sen kummempia haittoja? Tai jos sellaista ei ole, niin olla sitten määräämättä mitään?
Minulla on verenpainetauti ja diabetes, ja kumpaankin olen saanut hyvää lääkehoitoa. Ystävällinen lääkäri määräsi lääkkeet joiden ansiosta voin hyvin enkä todellakaan kärsi mistään lääkehaitoista. Ihmettelen, miksei skitsofreenikkoja kohdella samoin.
-apKoska skitsofreniaan ei ole olemassa yhtä lääkettä, joka sopisi kaikille tai edes suurimmalle osalle. Eri ihmisille sopivat eri lääkkeet. Sinun pojallesi sopimaton lääke toimii jollain toisella potilaalla tosi hyvin. Kokeilematta ei voi tietää, mikä toimii pojallasi. Toivottavasti löydätte pian apua.
No, kokeiluja on nyt takana jo neljä eikä sopivaa lääkettä ole löytynyt. Nuoren ihmisen elämästä 3v on mennyt hukkaan tämän pelleilyn takia ja kaikki on jatko-opintoja myöten jäissä.
Jos pojalla olisi vaikka reuma tai samat sairaudet kuin minulla niin ne olisi vain hoidettu kuntoon antamalla hyvät lääkkeet. Mutta kun on mt-vaivasta kyse niin mitään hyvää hoitoa ei edes yritetä ja se turhauttaa.
-ap
Vaikutat uskovan että jokin tosi hyvä ja aina tehokas hoitomuoto on olemassa mutta sitä ei vain ole haluttu antaa lapsellesi. Tuostahan ei ole kyse. Teet haittaa jos poikasi kuullen puhut tuollaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojan hoitoon ei valitettavasti ole minulla vinkkejä, mutta oletko AP ollut Finfamiin eli mielenterveysomaisten järjestöön yhteydessä? Siellä on tarjolla omaisille tukea, vinkkejä ja keskusteluapua.
Teillekin näkyy käyneen se klassinen, mitä ei saisi tapahtua ikinä kenellekään: vastuu ongelmista ja hoidosta kaatuu lopulta omaisen niskaan. Hoidosta vastaavan tahon pitäisi hävetä ja rankasti. On täysin heidän syynsä, että perheenne on noin tuskallisessa tilanteessa.
Elokuvassa "kuudes aisti" Bruce Willis kertoo kaikkein parhaimman neuvon, mitä koskaan voisi olla tällaisiin "näen kuolleita ihmisiä" - tilanteeseen.
Kuuntele niitä.
Se auttoi itselläni. Aaveet katoaa.
Nuo lääkkeen myrkyt ja keskeneräinen pseudotiede-psykiatria ei todellaan muuta kuin vähintään pahentaa tilannetta. Hirveitä myrkkyjä, jotka sotkee loputkin elämästä.
Mutta tietty juu. Lääkärit on aina oikeassa ja ammattilaisia ja lääkkeet on vain potilaan parhaaksi.
Mutta miksi niitä sitten vain arvaillaan ja kokeillaan? Missä se TIETO on?
Vierailija kirjoitti:
Elokuvassa "kuudes aisti" Bruce Willis kertoo kaikkein parhaimman neuvon, mitä koskaan voisi olla tällaisiin "näen kuolleita ihmisiä" - tilanteeseen.
Kuuntele niitä.
Se auttoi itselläni. Aaveet katoaa.
Nuo lääkkeen myrkyt ja keskeneräinen pseudotiede-psykiatria ei todellaan muuta kuin vähintään pahentaa tilannetta. Hirveitä myrkkyjä, jotka sotkee loputkin elämästä.
Mutta tietty juu. Lääkärit on aina oikeassa ja ammattilaisia ja lääkkeet on vain potilaan parhaaksi.
Mutta miksi niitä sitten vain arvaillaan ja kokeillaan? Missä se TIETO on?
Lisään vielä.
Tuo "kuuntele niitä" tarkoittaa yksinkertaisesti, että niillä/sillä on jotain kerrottavaa. Sillä on tarina. Kun se tarina on käsitelty, "aave" muuttuu hyödyttömäksi ja katoaa. Todellisuudessa kyseessä on juuri jokin henkinen lukkotila joka on jäänyt jumiin. Ylempänä joku kertoi psykoterapiasta, joka voisi tehdä ihan saman asian. Se lukko pitää avata. Se on jokin tiedostamaton trauma, jossa alitajunta yrittää kertoa jotain asiaa.
Ei saa pelätä. Tutki. Yritä ratkaista se arvoitus.
Voi yllättyä, kuinka syvälle kaninkolo saattaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne ja turhautuminen on ymmärrettävää. Pitää kuitenkin yrittää muistaa ettei uusia lääkkeitä kehitellään jatkuvasti ja ihmiset myös reagoivat lääkkeisiin hyvin eri tavoin. Eli joskus siinä vaan menee pitkän aikaa löytää sopiva hoitotasapaino. Itselläni meni noin 10 vuotta löytää sopiva lääkitys (eri sairaus). Sairastuessani kyseistä lääkettä ei vielä edes käytetty ja kävin läpi monta eri itselleni sopimatonta lääkettä. Ja huom. tunnen ihmisiä joille kyseiset lääkkeet taas sopivat hyvin. Ei lääkärit kiusallaan niitä eri lääkkeitä kokeile.
Mutta miksi niitä huonoja lääkkeitä alunperinkään piti ruveta määräämään pojalleni? Miksei lääkäri voinut toimia ammatillisesti ja valita sellaista lääkettä, joka olisi hyvin siedetty eikä aiheuttaisi sen kummempia haittoja? Tai jos sellaista ei ole, niin olla sitten määräämättä mitään?
Minulla on verenpainetauti ja diabetes, ja kumpaankin olen saanut hyvää lääkehoitoa. Ystävällinen lääkäri määräsi lääkkeet joiden ansiosta voin hyvin enkä todellakaan kärsi mistään lääkehaitoista. Ihmettelen, miksei skitsofreenikkoja kohdella samoin.
-apKoska skitsofreniaan ei ole olemassa yhtä lääkettä, joka sopisi kaikille tai edes suurimmalle osalle. Eri ihmisille sopivat eri lääkkeet. Sinun pojallesi sopimaton lääke toimii jollain toisella potilaalla tosi hyvin. Kokeilematta ei voi tietää, mikä toimii pojallasi. Toivottavasti löydätte pian apua.
No, kokeiluja on nyt takana jo neljä eikä sopivaa lääkettä ole löytynyt. Nuoren ihmisen elämästä 3v on mennyt hukkaan tämän pelleilyn takia ja kaikki on jatko-opintoja myöten jäissä.
Jos pojalla olisi vaikka reuma tai samat sairaudet kuin minulla niin ne olisi vain hoidettu kuntoon antamalla hyvät lääkkeet. Mutta kun on mt-vaivasta kyse niin mitään hyvää hoitoa ei edes yritetä ja se turhauttaa.
-ap
Varmasti stressaava tilanne, mutta en ihan ymmärrä tätä asennetta. Ihan kuin se olisi lääkäreiden vika ja aiheuttamaa, että poikasi sairastui? Ne 3 vuotta olisivat takuuvarmasti menneet "hukkaan" myös ilman lääkkeitä ja lääkäreitä, kun näin vakavasta ongelmasta on kyse. Totta kai on odotettava jonkin aikaa kunnon hoitovastetta, ei lääkkeitä voi vaihdella viikon välein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne ja turhautuminen on ymmärrettävää. Pitää kuitenkin yrittää muistaa ettei uusia lääkkeitä kehitellään jatkuvasti ja ihmiset myös reagoivat lääkkeisiin hyvin eri tavoin. Eli joskus siinä vaan menee pitkän aikaa löytää sopiva hoitotasapaino. Itselläni meni noin 10 vuotta löytää sopiva lääkitys (eri sairaus). Sairastuessani kyseistä lääkettä ei vielä edes käytetty ja kävin läpi monta eri itselleni sopimatonta lääkettä. Ja huom. tunnen ihmisiä joille kyseiset lääkkeet taas sopivat hyvin. Ei lääkärit kiusallaan niitä eri lääkkeitä kokeile.
Mutta miksi niitä huonoja lääkkeitä alunperinkään piti ruveta määräämään pojalleni? Miksei lääkäri voinut toimia ammatillisesti ja valita sellaista lääkettä, joka olisi hyvin siedetty eikä aiheuttaisi sen kummempia haittoja? Tai jos sellaista ei ole, niin olla sitten määräämättä mitään?
Minulla on verenpainetauti ja diabetes, ja kumpaankin olen saanut hyvää lääkehoitoa. Ystävällinen lääkäri määräsi lääkkeet joiden ansiosta voin hyvin enkä todellakaan kärsi mistään lääkehaitoista. Ihmettelen, miksei skitsofreenikkoja kohdella samoin.
-apKoska skitsofreniaan ei ole olemassa yhtä lääkettä, joka sopisi kaikille tai edes suurimmalle osalle. Eri ihmisille sopivat eri lääkkeet. Sinun pojallesi sopimaton lääke toimii jollain toisella potilaalla tosi hyvin. Kokeilematta ei voi tietää, mikä toimii pojallasi. Toivottavasti löydätte pian apua.
No, kokeiluja on nyt takana jo neljä eikä sopivaa lääkettä ole löytynyt. Nuoren ihmisen elämästä 3v on mennyt hukkaan tämän pelleilyn takia ja kaikki on jatko-opintoja myöten jäissä.
Jos pojalla olisi vaikka reuma tai samat sairaudet kuin minulla niin ne olisi vain hoidettu kuntoon antamalla hyvät lääkkeet. Mutta kun on mt-vaivasta kyse niin mitään hyvää hoitoa ei edes yritetä ja se turhauttaa.
-ap
Äidilläni oli reuma , annettiin kultapistoksia , ei sopinut. Minä sain tavallisesta penisilliinistä ja sulfasta todella voimakkaat sivuoireet ( naama täynnä näppyjä , kurkku turposi , ym). Lääkärit on ihmisiä , ei ne heti tiedä miten potilas reagoi mihinkin lääkkeeseen!! Onko pojan suvussa muita mt-ongelmaisia?
Lääkkeetön hoito on ainoa mahdollisuus toipua ennalleen. Sekä sairaus että neuroleptit nimittäin tuhoavat aivoja ja ennen pitkää tekevät opiskelusta mahdotonta.
Psykoterapia on kallista mutta kustanna se pojallesi vaikka velkarahalla. Lue miten Tapio Gauffin selvisi takaisin elämään pitkän neuroleptikierteen jälkeen.