Rikiel Sirviö kokee vähemmistöstressiä koko ajan, käsitteitä tuntemattomat ihmiset ahdistavat
https://yle.fi/uutiset/3-12517748
Mitä enemmän Rikiel Sirviö on avoin itsestään, sitä useammin hän löytää itsensä kysymystuokiosta muiden kanssa. Hän kertoo kokevansa vähemmistöstressiä kellon ympäri.
Monilta tuntuu unohtuvan, että en ole enemmistön kävelevä tietokirja, olen vain ihminen. Kysymykset omista asioistani eivät haittaa, kunhan minulta on siihen lupa. Voi kuitenkin närkästyttää, väsyttää ja tuottaa lisää vähemmistöstressiä, jos pitää avata käsitteitä, jotka voisi helposti googlata ja joihin en itse haluaisi vastata.
Kommentit (188)
Vierailija kirjoitti:
Minulle aiheuttaa suunnatonta normatiivi-stressiä se,
että joudun koko ajan oikeuttamaan olemassaoloani heterona,
jota ei kiinnosta kenenkään sukupuoli-specialiteetit,
ja perustelemaan miksen huomioi riittävästi heitä, joille specialiteetit ja niiden korostaminen arjessa, ovat heidän olemassaoloa eniten määrittelevä tekijä.
Kiinnostaa, millaisessa seurassa liikut? 99% normi heteroista ei selittele identiteettiään, eikä sitä heiltä kysytä.
Tuo on kyllä itsekäs ajattelutapa, että kaikkien pitäisi tuntea termit ja määrittelyt. Ei tarvitse. Jos nämä ihmiset käyttävät aikaa ja vaivaa keksiäkseen itselleen jonkun uuden identiteetin, niin ihan vapaasti, mutta ei kukaan ole velvollinen tekemään samaa, tai edes olemaan kiinnostunut. Jos joku minulle uusi naispuolinen henkilö sanoisi, että en ole nainen, vaan jonkin sortin muunsukupuolinen, sanoisin että ihan vapaasti, mutta minulle sinä olet nainen.
Jokainen identifikoitukoon kuten haluaa, mutta hemmetin minäkeskeistä touhua vaatia kaikkia muita pyörimään oman erityislaatuisuutensa ympärillä. Tulee vaan mieleen, että mitään oikeita ongelmia ei ole ikinä ollut vaan niitä pitää kehittää.
Ja mikä pistää jopa vihaksi on se, että tämä porukka ainakin osin kiistää biologisen sukupuolen olemassaolon. Lähes kaikilla meistä on selkeä biologinen sukupuoli pl. tietyt kromosomipoikkeavuudet. Tämä on samanlaista kulttia kun uskisten evoluution kieltäminen. Mutta ei sitä porukkaa päästetä mihinkään uskottavaan mediaan levittämään tiedevastaista jaskaansa.
Näille pitäisi sanoa:
'Maailma ei pyöri sinun ympärillä". Heille pitäisi antaa tekemistä, jotta eivät kokoajan miettisi itseään. Ajatukset ovat liian kiinni itsessään. Sen sijaan voisivat tehdä jotain kehittävää.
Vierailija kirjoitti:
Pikkupaikkakunnan erilaisella nuorella on ranccaa. Seuraavaksi Yle uutisoi, että vesi on märkää.
Ennemminkin Yle uutisoi että vesi ei ole märkää. Ylen jutut on mitä on.
Tämä aiheuttaa vaan mies- ja naiskuvan kaventumista. Jos et sovi stereotypisen miehen tai naisen malliin, olet muunsukupuolinen tai jotain siltä väliltä. Miksi ei tehdä töitä sen eteen, että voit olla millainen vain välittämättä siitä, mitkä sukupuolielimet sinun jalkovälissä on?
Miksi nämä muunsukupuoliset eivät välitä siitä, että minua loukkaa termi cis-nainen? En ole mikään cis-nainen vaan haluan tulla kutsutuksi ihan vaan omalla nimellä tai sitten naisena. Minua loukkaa etuliite joka minuun nyt liitetään tämän tietyn tahon toimesta. Elän sinä sukupuolessa joksi olen syntynyt ja teen elämälläni ihan sitä mitä lystään. Vatut mistään kulttuurin odotuksista. Miksi ei vaan voi ajaa molempien sukupuolten moninaisuutta sen sijaan, että aletaan määritellä jotain uusia sukupuoli-identiteettejä ja termejä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä aiheuttaa vaan mies- ja naiskuvan kaventumista. Jos et sovi stereotypisen miehen tai naisen malliin, olet muunsukupuolinen tai jotain siltä väliltä. Miksi ei tehdä töitä sen eteen, että voit olla millainen vain välittämättä siitä, mitkä sukupuolielimet sinun jalkovälissä on?
Miksi nämä muunsukupuoliset eivät välitä siitä, että minua loukkaa termi cis-nainen? En ole mikään cis-nainen vaan haluan tulla kutsutuksi ihan vaan omalla nimellä tai sitten naisena. Minua loukkaa etuliite joka minuun nyt liitetään tämän tietyn tahon toimesta. Elän sinä sukupuolessa joksi olen syntynyt ja teen elämälläni ihan sitä mitä lystään. Vatut mistään kulttuurin odotuksista. Miksi ei vaan voi ajaa molempien sukupuolten moninaisuutta sen sijaan, että aletaan määritellä jotain uusia sukupuoli-identiteettejä ja termejä.
Ei lisättävää. Pidän cis-etuliitettä loukkaavana. Kaikista loukkaavinta olisi alentaa minut pelkäksi sukupuolielimen toiminnoksi puhumalla esimerkiksi menstruoivana henkilönä. En ole pelkkä synnytuskone.
Vierailija kirjoitti:
Pidin pelottavana tätä kohtaa, jota ei artikkelissa kyseenalaisteta:
Sekä Happosen että Siivikon mukaan haasteena on se, että yhteiskunta tunnistaa sukupuoliksi vain naisen ja miehen, vaikka sukupuoli on itsemäärittelykysymys.
Kukaan muu ei voi ulkopuolelta kertoa, mikä sukupuoli on. Meillä kaikilla on oikeus määritellä se itse, mutta myös olla määrittelemättä, Enni Happonen kiteyttää.
Näin ei kyllä ole vaan sukupuolen voi määritellä kaikilta. Ja sitten on eri asia mihin sukupuoleen haluaa identifioitua.
Nimenomaan. Sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat eri asioita. Kukaan ei voi itse valita sukupuoltaan (ei edes ns. "cis" ihmiset), mutta joku saattaa identifioitua eri tavoin.
Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti muuta henkilön sukupuolta, mutta tietyissä tilanteissa myös henkilön identiteetti voidaan ottaa huomioon, esimerkiksi dysforiaa kokevan transsukupuolisen kohdalla. Tämä kohteleminen kuin eri sukupuolen edustajana kuin mitä varsinaisesti on, juontuu kohteliaisuudesta, mutta ei tarkoita että henkilön sukupuoli olisi tosiasiassa muuttunut. Tässäkin on omat fyysisen maailman rajoitteensa jotka eivät muutu pelkällä kielen ja termien pyörittelyllä.
Minä koen enemmistöstressiä koko ajan, mutta kyllä minuakin tuntemattomat ihmiset ahdistavat.
Tämä epänormaali on uusi normaali, oppikaatte.
Minusta huolestuttavaa on sekin, jos miettii vähän pidemmälle tulevaisuuteen, mihin se johtaa että näiden ihmisten mielipiteiden edessä nöyristellään niin paljon, että heidän annetaan käyttää joukkoväkivaltaa yksittäisiä ihmisiä kohtaan, jos he ilmaisevat mielipiteen, joka eroaa heidän omastaan. Puhun siis JK Rowlingista. Rowling ainoastaan puhui tieteeseen perustuvaa maalaisjärkeä ääneen, niin sen jälkeen on yleisesti oikeutettua sivuuttaa hänet kaikesta mitä on tehnyt, käytännössä viedä häneltä elämäntyönsä. Tämmöinen joukkolynkkaaminen ja syrjiminen nähdään oikeutetumpana kuin mielipiteensä lausuminen. Tuo vertautuu minusta hieman Venäjän ja Ukrainan tilanteeseen. Ukraina halusi olla osa länttä, EU:n ja Naton jäsen ja itsenäinen suvereeni valtio. Venäjä oli eri mieltä ja pommittaa maata maan tasalle. Minusta Rowling on Ukraina ja nämä sukupuoliherännäiset ovat Venäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en muista ainuttakaan kertaa, jolloin olisin spontaanisti joutunut tilanteeseen, jossa seksuaali-identiteettini olisi ollut keskustelunaiheena. Tuota ei vaan normaalisti tapahdu, ellei siihen itse anna aihetta.
Jääköön seksuaali-identiteettini tälläkin kertaa ruotimatta :)
Mua ainakin on nuorempana useastikin haukuttu homoksi.
Samoin minua, kun en ollut miehistynyt vielä kunnolla. Joskus jopa kysyttiin olenko mies vai nainen. Viime aikoina ei kyllä ole haukuttu homoksi tai luultu naiseksi. Parta kasvaa sen verran hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi äsken poistuneessa ketjussa, miten englannin they/them oikeasti toimii. Eli ihan niin että että he tai she korvataan sillä they:llä.
- Did you meet them at the party?
- How long have you known them?
- Can you give this to them, please.Tämä toimii englannissa, koska they on jo pitkään toiminut myös yksikössä, kun henkilön sukupuolta ei ole tiedetty.
- If an employee notices anything unusual, they must inform their supervisor immediately.
Nykyään sitten jotkut haluavat että heihin viitataan nimenomaan näin.
Minä kysyin ja aioin jo kysyä uudelleen kun se toinen keskustelu hävisi. Kiitos selvennyksestä!
Medialta on täysin vastuutonta tehdä näitä juttuja LAPSISTA.
Hyppäisi katolta betoniin, alkaa nää mussuttajat riittää, toisilla on ihan OIKEITAKIN ongelmia
"etsin ja janosin tietoa siitä, millaisia identiteettejä on olemassa"
Tämä kertookin kaiken oleellisen tästä gender-uskonnosta jolla näitä teiniparkoja saadaan sekaisin.
Median ei pitäs antaa asialle mitään huomiota, ellei sitten varoitus-tarkoituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Medialta on täysin vastuutonta tehdä näitä juttuja LAPSISTA.
Juuri oli Hesarissa alkuviikosta juttu useammasta nuoresta joka pähkäili näitä asioita. Yhteistä kaikelle on se että ns. asiantuntijat vain nyökyttelevät päätään miten viisaita ja avoimia nämä selvästi itsensä kanssa hukassa olevat nuoret ovat, ja media komppaa innoissaan. Varmasti tosiuskovaisia löytyy mediakentältäkin mielin määrin, mutta eiköhän siellä aina joku kyynikko ole joka hykertelee kun tietää että nämä lapset joutuvat naurunalaisiksi. Klikkejä satelee!
Miksi aikuiset ovat lakanneet olemasta aikuisia? Kai siinä nyt nuorella menee pää pyörälle kun sanotaan että mitään sääntöjä ei ole, tee täysin niinkuin itse haluat. Jaa mutta sitten kumminkin naiseudessa on ilmiselvästi jotain salaisesti hävettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Cis: termi kuvaa sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset."
Seta ei ole ajatellut ihan loppuun asti. Passissani lukee nainen ja miellän itseni naiseksi. En kuitenkaan toteuta KULTTUURIN odotuksia naiseudesta (olen vela, insinööri, jne.), joten en mahdu tuohon Setan cis-määrittelyyn. Mikä lie siis olen. Itse haluan vain olla ja elää, eikä naiseus passissa kahlitse minua. Setan lokerot kahlitsee.
Nainenhan saa käsittääkseni olla aika pitkälti millainen haluaa. Miehiä katsotaan oudosti jos pukeutuvat hameisiin tai korkokenkiin.
Olen muuten itsekin vela-insinööri 😄
Kolmas vela-insinöörinainen ilmoittautuu keskusteluun :D Kaupan päälle olen vielä biseksuaali, ja tästä kaikesta huolimatta en koe tarvetta olla muuta kuin nainen. Toisaalta jos eläisin miehen kropassa, niin sekin sopisi.
Siksi on vähän vaikea ymmärtää näitä jotka haluavat kovasti olla jotain muuta sukupuolta. Siis ellei ole kyse ihmisestä, joka on oikeasti esim. poikkeuksellisilla kromosomeilla varustettu.
Sinällään voisi olla kätevää, jos virallisia sukupuolia olisi kolme. Mies, nainen ja muunsukupuolinen. Cis-ihmiset voisivat olla miehiä ja naisia, ja kaikki intersukupuoliset, transsukupuoliset yms. sitten kategoriassa "muu".
Emma K. kirjoitti:
Taitaa Sirviö olla aikamoinen hirviö.
Ei todellakaan ole hirviö vaan mukava ja ystävällinen ihminen. Törkeää haukkua toisia.
T. Rikielin tunteva
Suomalaiset kaukonäköisinä ovat ottaneet puhekieleen käyttöön termit se ja ne. :)