Rikiel Sirviö kokee vähemmistöstressiä koko ajan, käsitteitä tuntemattomat ihmiset ahdistavat
https://yle.fi/uutiset/3-12517748
Mitä enemmän Rikiel Sirviö on avoin itsestään, sitä useammin hän löytää itsensä kysymystuokiosta muiden kanssa. Hän kertoo kokevansa vähemmistöstressiä kellon ympäri.
Monilta tuntuu unohtuvan, että en ole enemmistön kävelevä tietokirja, olen vain ihminen. Kysymykset omista asioistani eivät haittaa, kunhan minulta on siihen lupa. Voi kuitenkin närkästyttää, väsyttää ja tuottaa lisää vähemmistöstressiä, jos pitää avata käsitteitä, jotka voisi helposti googlata ja joihin en itse haluaisi vastata.
Kommentit (188)
Minä kuvittelen olevani napoleon. Miksi minut viedään mielisairaalaan?
Vierailija kirjoitti:
Minä kuvittelen olevani napoleon. Miksi minut viedään mielisairaalaan?
Muistitko sanoa, että olet muunsukupuolinen Napoleon?
"Cis: termi kuvaa sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset."
Seta ei ole ajatellut ihan loppuun asti. Passissani lukee nainen ja miellän itseni naiseksi. En kuitenkaan toteuta KULTTUURIN odotuksia naiseudesta (olen vela, insinööri, jne.), joten en mahdu tuohon Setan cis-määrittelyyn. Mikä lie siis olen. Itse haluan vain olla ja elää, eikä naiseus passissa kahlitse minua. Setan lokerot kahlitsee.
Pidin pelottavana tätä kohtaa, jota ei artikkelissa kyseenalaisteta:
Sekä Happosen että Siivikon mukaan haasteena on se, että yhteiskunta tunnistaa sukupuoliksi vain naisen ja miehen, vaikka sukupuoli on itsemäärittelykysymys.
Kukaan muu ei voi ulkopuolelta kertoa, mikä sukupuoli on. Meillä kaikilla on oikeus määritellä se itse, mutta myös olla määrittelemättä, Enni Happonen kiteyttää.
Näin ei kyllä ole vaan sukupuolen voi määritellä kaikilta. Ja sitten on eri asia mihin sukupuoleen haluaa identifioitua.
Ja minua ahdistaa, kun tuollaiset jutun kaltaiset ihmiset vaativat itselleen erikoispronomineja ja loukkaantuvat, kun en osaa lukea ajatuksia ja sanoa, mitkä ne ovat.
Miksi pitää loukkaantua, jos en just tiedä sinun x juttuja ja kysyn niistä, kun niitä ei voi googlettaakaan.

Narsisteilla on tapana loukkaantua, jos muu maailma ei suostu pelaamaan heidän ehdoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on nykyään hirveästi aikaa miettiä itseään. Minäminäminä.
Ukrainassa ei oo tällästä. Transutkin rintamalla.
Yliopiston sekopäähautomoon muiden mt-potilaiden seuraksi ja sieltä sitten SDP:n , Vasemmistoliiton tai Vihreiden kautta valtuustoon, eduskuntaan ja lopulta ministeriksi.
Minulle aiheuttaa suunnatonta normatiivi-stressiä se,
että joudun koko ajan oikeuttamaan olemassaoloani heterona,
jota ei kiinnosta kenenkään sukupuoli-specialiteetit,
ja perustelemaan miksen huomioi riittävästi heitä, joille specialiteetit ja niiden korostaminen arjessa, ovat heidän olemassaoloa eniten määrittelevä tekijä.
Vierailija kirjoitti:
"Cis: termi kuvaa sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset."
Seta ei ole ajatellut ihan loppuun asti. Passissani lukee nainen ja miellän itseni naiseksi. En kuitenkaan toteuta KULTTUURIN odotuksia naiseudesta (olen vela, insinööri, jne.), joten en mahdu tuohon Setan cis-määrittelyyn. Mikä lie siis olen. Itse haluan vain olla ja elää, eikä naiseus passissa kahlitse minua. Setan lokerot kahlitsee.
Nainenhan saa käsittääkseni olla aika pitkälti millainen haluaa. Miehiä katsotaan oudosti jos pukeutuvat hameisiin tai korkokenkiin.
Olen muuten itsekin vela-insinööri 😄
Mikä ihme on Rikielin läpikäymä "nimikriisi"?
Kriisistä kriisiin kuljen kevyin askelin. . . .
Olisikohan elämässä jotain muutakin kuin oma napa minkä ympärillä pyöriä.
"Älä mee mukaan lyömään itteäsi", neuvoo Rikiel.
No joo, en.
Lähden bitsille tai kirjastoon. Ciao.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on Rikielin läpikäymä "nimikriisi"?
Mt-ongelmien piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Ja minua ahdistaa, kun tuollaiset jutun kaltaiset ihmiset vaativat itselleen erikoispronomineja ja loukkaantuvat, kun en osaa lukea ajatuksia ja sanoa, mitkä ne ovat.
Miksi pitää loukkaantua, jos en just tiedä sinun x juttuja ja kysyn niistä, kun niitä ei voi googlettaakaan.
Jos kysyy, se on väärin ja aiheuttaa vähemmistöstressiä. Jos ei kysy ja vaan sanoo ja tekee, se on väärin koska oletetaan ja sorretaan. Kaikkien vähemmistö ja woke pakkomielteisten kanssa sama juttu. Parempi siis antaa vaan olla omassa kuplassaan, jossa yllätys yllätys eivät tule toimeen edes keskenään.
Itse en muista ainuttakaan kertaa, jolloin olisin spontaanisti joutunut tilanteeseen, jossa seksuaali-identiteettini olisi ollut keskustelunaiheena. Tuota ei vaan normaalisti tapahdu, ellei siihen itse anna aihetta.
Jääköön seksuaali-identiteettini tälläkin kertaa ruotimatta :)"
Sama täällä.
En ole kertaakaan kokenut tarvetta " avata seksuaalisuuttani" , saati käydä keskusteluita tämä nimenomaisena aiheena.
Minun seksuaali-identiteettini.
En oleta vähääkään ,että se ylipäänsä edes kiinnostaisi ketään sen kummemmin.
Pikkupaikkakunnan erilaisella nuorella on ranccaa. Seuraavaksi Yle uutisoi, että vesi on märkää.
" En kuitenkaan toteuta KULTTUURIN odotuksia naiseudesta (olen vela, insinööri, jne.), joten en mahdu tuohon Setan cis-määrittelyyn.
Mikä lie siis olen.
Itse haluan vain olla ja elää, eikä naiseus passissa kahlitse minua. Setan lokerot kahlitsee."
En halua että minua lokeroidaan. En halua olla mikään kulttuurillisesti muka valmiiksi stereotyypitelty "cis" . Näpit irti yksilöllisyydestäni ja persoonallisuudestani!
Setan tarve lokeroida ja määritellä kaikki on omituista ja ristiidassa, vaikka käsittääkseni toitottavat yksilön sukupuolisen identiteetin itseilmaisuvapauden ja sallivuuden puolesta ?
Minä olen aina kokenut olevani sveitsiläinen, mutta jostain syystä Sveitsi ei anna minun toteuttaa sveitsiläisyyttäni myöntämällä kansalaisuuden. On tosi rankkaa joutua kaikille aina selittämään sitä, etten koe itseäni suomalaiseksi ja monet kyseenalaistavat kokemukseni sveitsiläisyydestäni. Kyllä minulla pitäisi olla oikeus määritellä kansalaisuuteni itse.
Joku kysyi äsken poistuneessa ketjussa, miten englannin they/them oikeasti toimii. Eli ihan niin että että he tai she korvataan sillä they:llä.
- Did you meet them at the party?
- How long have you known them?
- Can you give this to them, please.
Tämä toimii englannissa, koska they on jo pitkään toiminut myös yksikössä, kun henkilön sukupuolta ei ole tiedetty.
- If an employee notices anything unusual, they must inform their supervisor immediately.
Nykyään sitten jotkut haluavat että heihin viitataan nimenomaan näin.
Kai tällainen täytyy luokitella jonkin asteiseksi narsismiksi, jos kokee identiteettikriisiä sen vuoksi mitä muut saattavat hänestä ajatella.