Lue keskustelun säännöt.
Kaveri varaa minulle ajan kalenteristaan niinkuin jollekin asiakkaalle
Kahvittelu tai muu tapaaminen saattaa mennä kahden viikonkin päähän kun kaverini selaa kalenteriaan. "sopisko 13päivä siinä kello 17 aikaan?"
Oon vähän hämillään mistä on kyse. Ei voida koskaan nähdä spontaanisti vaan kaikki näkemiset pitää järjestellä ja aikatauluttaa.
Kommentit (861)
En ollut tajunnutkaan, että tuollaisesta voisi loukkaantua. En itse juurikaan käytä kalenteria, mutta mulla on kavereita, jotka käyttävät ja ymmärrän sen täysin! Kahden lapsen harrastukset, esim. pelit, joihin pitää kuskata, eivät ole aina samoina päivinä. On muita juttuja esim. satunnaisia kokouksia (vaikka taloyhtiön tai koulun vanhempainyhdistyksen), on työreissuja ja vaikka mitä. Ei kaikkea voi tai tarvitse muistaa ulkoa. Kiva silti, että siellä kalenterissa on tilaa kavereillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein ymmärrä, että miten sitten pitäisi sopia, että miellyttäisi aloittajaa. Ihan normaali käytäntö on että molemmat kertoo mitkä ajat sopii ja niistä haarukoidaan yhteinen. Sehän arvostaa myös aloittajaa, että hänkin tietää milloin tapaaminen on, ettei tarvitse pitää isompaa aikaikkuna varalla.
Spontaani tapaaminen ei kerro ystävyyden
arvostuksesta vaan esim. siitä, että ei ole paljon menoja. Ei kai ystäviä arvosteta sillä tavalla että perutaan muut tapahtumat? Minulla ei ole lapsia tai lukuisia harrastuksia ja periaatteessa pystyisin lähtemään spontaanistikin, mutta vihaan spontaaniutta. Haluan tietää että tapaan ystävän ensi keskiviikkona klo 18 niin voin varmistaa, että silloin lopetan työt ajoissa, ulkoilutan koirat, katson millä liikennevälineellä menen tai siivoan kotona ja hankin tarjottavaa. En tapaa spontaanisti ketään ellei ole hengenhätä.
Älä ap välitä. Minun pitää varata soittoaika "parhaalle ystävälleni". Pitkän välimatkan takia nähdään todella harvoin. Kaikki yhteydenpito toimii nykyään tosin whatsapin kautta. Kerran soitin spontaanisti, kun tiesin ettei ole töissä. Oli niin pirun kiukkuinen, etten toiste ole soittanut. Kaiken huippu kun tämä vielä hokee, että "aina saa tulla käymään" ja "aina saa soittaa". No ei kyllä saa. En enää soita, en enää käy....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei ole normaalia tuollainen kalenterin palvonta. Jos viikonloppua usealle ihmiselle sovitaan niin sitten ok, mutta kyllä iltalenkille tai kahvipposelle kaverin kanssa pitää ehtiä suht spontaanistikin. Perheellinen olen ja töissä.
Mitäs jos se sun kaveri haluaa lähteä kahville silloin kun olet töissä? Sanot pomolle että sorry täytyy lähteä, tuli pakollinen meno?
No tietenkin vastaan "olen töissä, mutta sopiiko että mentäisiin lenkille seitsemän maissa?" tiedätkö, niinkuin normaalia kommunikointia.
Ja miten sitten kun vapaa on yleensä 18-21 ja jokaisessa illassa seuraavat 3 viikkoa on jo ohjelmaa?
No sitten varmaan miettisin jos todella oikeasti tällainen tilanne on, että onpas elämäni mennyt melkoiseksi suorittamiseksi, täytyypä varmaan tehdä asialle jotain, ei näin voi jatkua.
En ole ylempi, mutta mä olen kalenteroinut myös oman luppoajan itselleni. Dn koe olevani mikää superkiireinen suorittaja, mutta tiedän, että tarvitsen omaa aikaa joten pidän pari iltaa viikossa varattuna vain itselleni. Tällöin saatan käydä vaikka lenkillä, neuloa, katsoa tv:tä, siivota tms. mikä milloinkin huvittaa. Mutta pointti on, että näihin ajankohtiin ei kaveritapaamiset minulle sovi. Jos en varailisi tällaisia hetkiä, niin luultavasti tällaiset spontaaniutta peräävät kaverit täyttäisivät nämö hetket.
Ihan naurettavia nämä muka niin kiireiset kalenteri ihmiset. Suomessa muka ei ole aikaa käydä vaikka pikaisesti kahvilla? Ihmeellinen kulttuuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jotenkin ärsyttävää. "Joo no mulla olis aikaa nähdä 15.8 klo 15.30-17.35. Et käviskö se?"
Oon todennut, et antaa olla kun on niin vaikeeta.
Säälittävä!
Miten muuten voisitte sopia näkemisen, jos sitä ei merkitse kalenteriin? Minne sinä merkitset menot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normi juttu. Voisikin melkein kysyä, että pystyykö joku allakoimaan sovitut tekemisensä, ilman että laittaa muistamiset outlookiin tai puhelimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei ole normaalia tuollainen kalenterin palvonta. Jos viikonloppua usealle ihmiselle sovitaan niin sitten ok, mutta kyllä iltalenkille tai kahvipposelle kaverin kanssa pitää ehtiä suht spontaanistikin. Perheellinen olen ja töissä.
Mitäs jos se sun kaveri haluaa lähteä kahville silloin kun olet töissä? Sanot pomolle että sorry täytyy lähteä, tuli pakollinen meno?
No tietenkin vastaan "olen töissä, mutta sopiiko että mentäisiin lenkille seitsemän maissa?" tiedätkö, niinkuin normaalia kommunikointia.
Ja miten sitten kun vapaa on yleensä 18-21 ja jokaisessa illassa seuraavat 3 viikkoa on jo ohjelmaa?
No sitten varmaan miettisin jos todella oikeasti tällainen tilanne on, että onpas elämäni mennyt melkoiseksi suorittamiseksi, täytyypä varmaan tehdä asialle jotain, ei näin voi jatkua.
Ihmiset näkee asiat eri tavalla. Kun mulla on kalenterissa luppoaikaa, se tarkottaa sitä, että mulla on aikaa ihan vaan itselle, olemiseen. En minä silloin halua mihinkään olla menossa tai ketään näkemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa jotenkin p*skantärkeältä. Jotkut ihmiset haluavat tahallaan järjestää itselleen kiireitä ollen siten kauhean tärkeältä näyttäviä.
Mun elämä on paljon hallitumpaa ja antoisampaa just sen takia, että merkkaan kalenteriin kaikki asiat mitä täytyy ja myös ne mitkä haluan tehdä. Esim. kerran viikossa meillä on aina kahden keskeinen treffi-ilta miehen kanssa ja pidän huolta siitä että en sovi mitään muuta samalle illalle. Toki siis näemme muulloinkin, mutta tuo on sellaista meidän omaa aikaa. Kerran kuussa pidetään tyttöjen illan/päivän tyttärien kanssa ja mennään tuolloin vaikka johonkin kivaan ravintolaan, ostoksille tai kylpylään. Merkkaan kalenteriin myös siivouspäivät, varaan aikaa espanjan kielen opiskeluun, postissa käymiset jne. Toki noissa joissan voi jonkin verran joustaa, mutta se kalenterointi nimenomaan auttaa siinä, että ei tule sitä tunnetta että hukkuu kaikkiin asioihin jotka on tehtävä ja toisaalta mikään tärkeä asia ei pääse unohtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos teillä on neljä tai enemmän 10-18 -vuotiasta lasta, voin kertoa, että elämä on tiukkaa kalenterin kanssa eloa. Tietysti työhön liittyvät menot on yksi juttu, ja jos sattuu oma harrastus olemaan. Mutta muuten kaikki illat menee samaan tyyliin. Vie x pianotunnille. Vie y partioon. Vie z jalkapalloon. Hae x pianosta. Vie å musiikin teoriaan. Hae y partiosta. Hae z, hae å.
Oikeasti sellaista elämää eläessä tapaamiset katsotaan ja laitetaan kalenteriin. Jos se jotakuta loukkaa, ei ole oikea ystävä.
Jokainen normaali ihminen ymmärtää tämän. Mutta "no vaivaudun nyt etsimään sulle täältä puoli tuntia ensi kuussa jos on ihan pakko" ei ole sama kuin että pyydät kaverin huomenna kahville siksi aikaa kun Jaana pelaa futista. Ensimmäinen vaikuttaa siltä ettei ystävä oikeasti kyllä halua tavata, toinen siltä että aidosti yrittää järjestää aikaa.
Mutta jos käy yleensä kaupassa Jaanan futistreenien aikaan, niin joutuu miettimään, missä välissä sitten hankkii perheen ruuat, jos näkeekin kaverin. Tai jos yleensä käy lenkillä samalla kun lapsi treenaa, kuten monet tuntemani ihmiset, jää liikunta väliin siltä päivältä.
Ilmeisesti joillekin on vaikea ymmärtää, että on paljon ihmisiä, joilla ei vaan ole luppoaikaa. Päivä on oikeasti aikataulutettu aamusta iltaan.
Elin itse monta vuotta tällaista elämää, kun lapset oli pienempiä ja mies oli kiireinen yrittäjä. Nyt on paljon vapaa-aikaa, kun ei ole miestä ja lapset isoja. En koe olevani sen onnellisempi nyt. Kiireinen aikataulu piti hyvin vauhdissa, vaikka välillä vähän väsytti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettavia nämä muka niin kiireiset kalenteri ihmiset. Suomessa muka ei ole aikaa käydä vaikka pikaisesti kahvilla? Ihmeellinen kulttuuri.
No aphan valittaa juuri siitä, kun kaverille järjestyisi käydä pikaisesti kahvilla jonakin päivänä.
Joillekkin se pikainen kahvittelu on ajallisesti pitempi reissu. Mullakin pyörällä keskustaan menee n. 20min ja jos bussilla menen, olen sitten tiettyjen aikatalujen varassa.
Esimerkiksi vuorotyötä tekevät joutuvat kyllä katsomaan ensin vuorolistaansa ja sovittamaan menonsa sen mukaan.
Aika vähän työssäkäyvillä vanhemmilla on spontaania joutoaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettavia nämä muka niin kiireiset kalenteri ihmiset. Suomessa muka ei ole aikaa käydä vaikka pikaisesti kahvilla? Ihmeellinen kulttuuri.
Mikä nautinto tuollainen muiden menojen väliin tungettu pikakahvi on kenellekään?
"Muka kiireiset"? Kyllä ne ihan oikeita menoja on joka illassa - harvoin tulee ameebana sohvalla löllöteltyä muiden puheluita odottamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettavia nämä muka niin kiireiset kalenteri ihmiset. Suomessa muka ei ole aikaa käydä vaikka pikaisesti kahvilla? Ihmeellinen kulttuuri.
No aphan valittaa juuri siitä, kun kaverille järjestyisi käydä pikaisesti kahvilla jonakin päivänä.
Joillekkin se pikainen kahvittelu on ajallisesti pitempi reissu. Mullakin pyörällä keskustaan menee n. 20min ja jos bussilla menen, olen sitten tiettyjen aikatalujen varassa.
Mä asun miljoonakaupungissa ulkomailla ja täällä tuollainen spontaanius ei todellakaan onnistu jo pelkästään siksi kun kaverit asuvat ympäri kaupunkia ja välimatkat ovat pitkiä. Ei sitä noin vain lähdetä kahville keskustaan kun voi helposti mennä tunti matkaan ja toinen samanmoinen takaisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettavia nämä muka niin kiireiset kalenteri ihmiset. Suomessa muka ei ole aikaa käydä vaikka pikaisesti kahvilla? Ihmeellinen kulttuuri.
Kuka arvostaa mitäkin. Itse arvostan ystävän näkemistä ajan kanssa. Pikakahveja joudun juomaan töissä ihan tarpeeksi.
Mulla on kaikkien kavereiden kanssa käytössä kalenterisysteemi. Merkkaamme miehen kanssa kaiken kalenteriin.
Ensi viikon kalenterissa esim ainat vapaat slotit on ti ja ke klo 17-20, mutta silloin mukana on myös lapsemme eli tapaamiset täytyy suunnitella heidän ehdoillaan. Yksi ilta menee kavereiden kanssa, pe-su ollaan mummolassa ja maanantaina on lasten harrastus. Koska mies on työmatkalla juuri ti-ke kun muuten ei ole mitään ohjelmaa, olen yksin vastuussa lapsista.
Meillä ei ole tukiverkkoja täällä paikkakunnalla, olemme molemmat vuorotöissä ja lisäksi lapsemme harrastavat. Lisäksi käymme vähintään kerran kuussa auttamassa isovanhempia 200 km päässä. Aikaa spontaaneihin tapaamisiin ei ole kovin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettavia nämä muka niin kiireiset kalenteri ihmiset. Suomessa muka ei ole aikaa käydä vaikka pikaisesti kahvilla? Ihmeellinen kulttuuri.
Kuinka monta samantapaista kirjoitusta olet tähän aloitukseen kirjoittanut? 10? Miten kirjoittaisit asian vielä hiukan eri tavalla, niin että se näyttäisi "jonkun muun kuin sinun" kirjoittamaltasi tekstiltä? Alkaako ideat loppumaan kesken?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia ainakin minun ympyröissäni.
Teen 10-12 tunnin työpäiviä ja vielä viikonloppuinakin voi olla työvuoroja, asun osan työvuoroista vielä toisella paikkakunnalla. Spontaanitapaamista samassa talossa asuvan aikuisen lapsenkaan kanssa ei satu viikottain. Nykyisin elämä on useimmilla niin hektistä, että on parasta sopia tapaaminen.
Yhä vieläkin, aloituksen pointti ei ollut että tapaaminen pitää sopia, vaan että se tungetaan kahden viikon päähän tietyin aikarajoituksin kuin työhaastattelu. Kaveri ei mielestäni käyttäydy näin.
Mielestäni jos on vain tunti aikaa nähdä kaveria, on epäkohteliasta sopia mitään tapaamista. Tapaaminen sovitaan vain, jos on oikeasti toiselle aikaa. Ellei asu tyyliin naapurissa tai ole vierekkäiset työpaikat, että voi helposti käydä lounaalla.
Tunnin tarkkaan aikataulutettu tapaaminen ei arvosta sen toisen aikaa.
Onko sinulla koskaan ollut ystävää/kaveria, joka puhuu kuin papupata eikä ymmärrä katsoa kelloa? Minulla on tälläinen ystävä. Tosi mukava tyyppi, mutta elää yksin ja on yksinäinen. Näin ollen hän tavatessamme oikein räjäyttää sanaisen arkkunsa auki ja saan kuunnella ensiksi seikkaperäisen selvityksen hänen työkuvioistaan (jotka suoraan sanottuna eivät kiinnosta puupennin vertaa) ensimmäiset puolitoista tuntia. Sitten jatketaan vapaamuotoisemmista asioista ja tuntemuksista. Suu käy taukoamatta ja itse meinaan nääkähtää ja nukahtaa. Sitten kun yritän tehdä lähtöä, niin juttu vaan jatkuu ja joudun aina roikkumaan milloin missäkin tienristeyksessä hänen kanssaan vielä vähintään tunnin ennen kuin hän lopulta tajuaa lähteä kotiinsa. Tämä UUVUTTAA, vaikka kyseessä on mukava ja fiksu tyyppi. Taidan olla harvoja riittävän kilttejä ihmisiä, jotka jaksavat häntä kuunnella (tai oikeasti en jaksa, mutta kuitenkin...) ja saan sitten kärsiä tästä.
Yritän välttää hänen tapaamistaan mahdollisimman paljon. Ei vaan jaksa, kun tapaamiset aina AINA venyvät. Tuollainen tunnin treffisessio olisi hänen kohdallaan unelmaa.
Minulla on tuollainen ystävä, vähän päälle viisikymppinen neiti-ihminen.
Lisäksi kertoo loputtomiin omista ajatuksistaan, kuinka on niihin päätynyt ja mitä aikoo niiden pohjalta tehdä.
Kun on koko elämänsä asunut yksin ja keskittynyt vain itseensä, analysoi loputtomiin jokaista pikkuasiaa itsessään ja elämässään.
Viimeksi tuli kylään klo 17 ja lähti klo 2 aamuyöllä. Olin nukahtaa pystyyn jo kymmeneltä.
En todellakaan jaksa usein tavata.
No sitten varmaan miettisin jos todella oikeasti tällainen tilanne on, että onpas elämäni mennyt melkoiseksi suorittamiseksi, täytyypä varmaan tehdä asialle jotain, ei näin voi jatkua.