Lue keskustelun säännöt.
Miten kuvailisit masennusta?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
On todella uupunut, lamaantunut ja yksinäinen olo. Ei saa mistään mitään nautintoa, paitsi syömisestä. Ja paino vaan nousee.
Mulla sama. Ainoa asia, mistä saan edes vähän mielihyvää. Kun tunkee kitusiinsa herkkuja. On edes pienen hetken aikaa hyvä olla. Ja masentuneena ei jaksa välittää vaikka paino, kolesteroli- ja sokeriarvot nousee. Aivan sama. Varmaan kuolen tähän ylensyöntiin, mutta mitä sitten? On niin pas*ka olo ja elämä, että kuolema ei tunnu pelottavalta. En myöskään näe mitään syytä lopettaa herkkujen syömistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ajan tyhjä olo, ja vaikka välillä tulisi toivon tai tarmon pilkahdus, se on yleensä että "huomenna mä kyllä..." ja seuraavana aamuna on sit taas et "ei _ttu en mä kyl tänää."
Sit sitä ruoskii vähän itseään että on niin paska ettei taaskaan tehny mitä piti, sit vähän lohduttaa itseään mut se kääntyy sääliks. Ja sit se vaihtelee noiden olotilojen välillä.
Yhteistä kaikille se ettei sitä jaksa tehdä mitään ylimääräistä.
Vakava masennus tuntui pahemmalta kuin syöpä.
Vierailija kirjoitti:
Vakava masennus tuntui pahemmalta kuin syöpä.
Uskon, että on juurikin näin. Mulla on nimittäin parantumaton syöpä, eikä olo ole lainkaan niin toivoton kuin mitä tämän ketjun kirjoitukset kuvaavat. Mun elämä nimittäin tuntuu voimakkaasti: iloja ja suruja on entistäkin enemmän enkä tunne epätoivoa kuin aika ajoin lyhyitä ajanjaksoja. Ilo, onni ja rakkaus korostuvat, kun oma tulevaisuus on hämärän peitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä pääsee pois!!! 7 vuoden terapian jälkeen diagnoosina: täysin toipunut.
Pitkä tie, syyt kannattaa selvittää itselleen. Sen jälkeen on se oma itsensä. Voi tuntua nyt haasteelliselta. Kannattaa liikkua, olla hyvien, empaattisten ja sinut pitkään tuntevien ihmisten kanssa ja hakea mielihyvää niistä itselleen tärkeistä asioista.
Vertaistukipaikkoja löytyy. Yksi esimerkki on tämä palsta.
Vierailija kirjoitti:
Kuvittele pahin krapula joka sulla on koskaan ollut. Yhtä paha olo, potenssiin tuhat. Ja se vaan jatkuu jatkuu, loppua ololle ei näy.
Ei sitten sinne päinkään. Tai sit sulla on tosi kummallinen masennus tai outoja darroja. Ihan erilaisia olotiloja.
Krapula on ensisijaisesti fyysinen olotila, keho reagoi kuin se olisi myrkytetty - ja sitähän se onkin. Siihen liittyy toki sitten myös katumusta (morkkis), yleistä alavireisyyttä ja negatiivista mielentilaa mutta musta silti erittäin kaukana masennuksesta.
Krapula on akuutisti paljon pahempi, tuskaisempi, kokonaisvaltainen psykofyysinen hälytystila - mutta myös lyhytkestoinen, joka tekee siitä helpommin kestettävän (kun tietää, ettei tarvitse kauaa kärsiä). Masennus on pitkittynyttä ja musertavaa pessimismiä, apatiaa, ja synkkyyttä, mitä leimaa erityisesti toivottomuus joka lamaa täysin kun usko ulospääsyyn voi olla varsin vähäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pysty, ei kykene, ei vaikka kuinka haluaisi.
Keskivaikeassa lähti kaikki unet. Kävin koulua, en nukkunut. Joku suorittaja teki kaiken. Masennuslääkitys vei kaikki tunteet. Istuin terapiassa, en puhunut mitään. Sitä ennen. Valtavan musta kuilu. Päivä muuttui yöksi, yö päiväksi. En peseytynyt. Kaikki epäonnistumiset olivat valtavan suuria pettymyksiä jossa kaikki
Kaatui kerralla niskaan. Halusin tappaa itseni keskellä päivää ja sen hetken jälkeen en halunnut mennä. En sanoa ventovieraalle, et nyt oli niin paha olla, et kesken kaiken halusin hypätä elämästä pois. En tiennyt mikä minun oli. En halunnut vastata puhelimeen. Vain maata paikoillaan. Ei ollut sanoja. Ja joka ikinen kerta kun joku sanoi et pysty, et osaa. KOKO elämä likoineen kaatui niskaan. Välillä se tyhjyys palaa. Kaduin sitä etten tappanut itseäni sinä päivänä..... kunnes heitin sen kaiken joenrantaan. Ja aloin elää elämääni uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suunnittelin pahimmassa vaiheessa joka päivä itsemurhaa, se tuntui ainoalta pois pääsyltä. En kuitenkaan voinut jättää lapsia, niin syvällä en ollut. Samaan aikaan kaiken täydellinen merkityksettömyys, tunteettomuus, väritön harmaus ja musertava ahdistus. 9 vuotta elämästä. Tulin aika erilaisena ihmisenä sieltä manalasta pois.
Surua, jossa on syvä menetys, varsinkin mitä tulee omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Se on ylitettävä vaihe, silloin kun on mahdollistaa enää rakentaa mielekästä elämää jäljellä olevasta, kuten yleensä voidaan rakentaa, kunhan makuaisti saadaan takaisin, joka tekee siitä mielekkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaan kiinnosta pitää itsestäni huolta, pesut, sairauksien hoito "unohtuu" tai ei vain välitä.
Kaikki värit, tunteet, ovat täydellisesti poissa, olet täysin ulkopuolinen ja vieras. Tiedät että tulevaisuutta ei ole. Jokainen sekunti sattuu, sieluun ja myös fyysisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Painajainen, joka ei tunnu päättyvän.
Vierailija kirjoitti:
On todella uupunut, lamaantunut ja yksinäinen olo. Ei saa mistään mitään nautintoa, paitsi syömisestä. Ja paino vaan nousee.
On todella uupunut, lamaantunut ja yksinäinen olo. Ei saa mistään mitään nautintoa ja joutuu pakottamaan itsensä syömään, vaikka olisi nälkäkin. Ja paino vain laskee :(
On paha olla. Myös fyysinen pahan olon tunne rinnassa. Haluaa vain kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä te masentuneet odotatte tapahtuvan tilanteenne parantamiseksi? Kenen tulisi auttaa ja miten? Tuntuu, että vain ruikutatte ja jäätte tuleen makaamaan ja odottamaan, että joku auttaa, tajuamatta sitä, että kaikilla meillä tulee elämässä eteen vaikeuksia! Jokainen on hetkellisesti lamaantunut jonkin musertavan asian edessä. Se viimeinen sysäys päästä tilanteessa eteenpäin tulee aina itsestä!! Kukaan ei voi ikuisesti tekohengittää toista, jos sen masentuneen asenne on se, että: "Voi voi kun olen pohjalla ja surkea, auta minut nyt tästä ylös, NO, AUTA! Minä saan olla miten veemäinen tahansa, mutta sinun pitää nostaa minut täältä!"
Kyllä, minulla on erittäin huono kokemus siitä, miten masennusdiagnoosin saanut toimii ja mitä hän vaatii läheisiltään. Masennuskortti vedetään esiin juuri silloin, kun siitä on hyötyä, ja muuten saa käyttäytyä miten lystää.
Te te te...sä tunnet yhden masentuneen, älä yleistä sen perusteella.
Kuin painaisi tonnin, sekä henkisesti että fyysisesti. Pahimpina hetkinä tuntui, ettei jaksa kuin olla paikallaan ja hengittää. Aamut ja päivät olivat pahimpia, iltaa kohden olo helpottui. Jostain luin selityksen tälle, että aamuisin stressihormonit ovat luontaisestikin korkeimmillaan. Kai ne masentuneella ovat sitten erityisen korkealla.
Ja musta tuossa näkyy hyvin se miten tuntuu että noita erilaisia mörköjä (tulkitsen: kaikkea paskaa, niin olosuhteita kuin negatiivista sisäistä puhetta) tulee joka suunnalta, sitä musertuu siihen kun aivan KAIKKI tuntuu ylivoimaisen vaikealta - kaikki menee päin Peetä. Sitä on aivan lamaantunut ja tuskissaan sen kaiken keskellä.