Kerroin eilen uudesta työpaikastani somessa ja vain kaksi ihmistä onnitteli

Tuon takia some on myrkkyä

Itse en enää meinaa jaksaa somea enkä siellä tykkäillä tai kommentoida puolituttujen juttuja. Jos itse saisin uuden työpaikan, kertoisin siitä korkeintaan parille läheisimmälle ystävälle ihan live-elämässä. Siinä ne pari "tykkäystä". Ehken edes jaksaisi erikseen kertoa, tulisi se varmasti esille puheissa muutenkin jossain vaiheessa. Iloitsisin vain itsekseni.

Tuo sana"TYÖ" jo itsessään kuulostaa vastenmieliseltä! Valtaväestö kokee sen ei kehuttavana asiana!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulla ole oikeita ihmisiä, perhettä ja/tai ystäviä, jotka onnittelevat, kun täytyy kerjäämällä kerjätä niitä jostain saakelin sosiaalisesta mediasta, jossa hädin tuskin ketään kiinnostaa muutenkaan yhtään mikään ?

Turhaa siitä on itselleen elämää suurempaa ongelmaa kehittää.

Tasan yhtä vähän hyödyttää erilaisten teorioiden vääntely ja kääntely omassa päässään.

Sosiaalinen media on sosiaalinen media.

Ihan omanlaisensa alusta, jossa oikeastaan yhtään mitään kannattaa ottaa kovinkaan henkilökohtaisesti.

Mielestäni en kerjäämällä kerjää jos uudesta työpaikasta ilmoitan - niin tekevät monet muutkin. On ihan normaalia olla onnellinen omista saavutuksistaan.

Mitenhän ennen somea ihmiset kykenivät olemaan onnellisia omista saavutuksistaan?

Olet varmaan oikea KUNINGASLOHI työpaikalles jos tommoset harmittaa. Noo etpä ole siellä pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian epätoivoinen ei ikinä kannata olla. Se on iso turn off useimmille. Me kaikki tunnetaan ainakin yksi tällainen henkilö joka on koko ajan kerjäämässä huomiota ja kehuja ja onnitteluja. Porukka ei yleensä jaksa kauaa katsella tollaista epätoivoista läähätystä ja ripustusta toisiin.

noo, emmä tiiä. Omassa tuttavapiirissä ainakin kaikkein aktiivisimmat somettajat "saa" eniten niitä reaktioita. Ehkä se on se algoritmi tai sitten vastavuoroisuus.

Kuinkahan tän muotoilisin..noin yleisesti ottaen ihmiset ehkä suhtautuu myönteisimmin ja tsemppaavimmin heihin kenessä on eniten tarttumapintaa. Mulla nyt esim on pyyhkinyt jo muutaman vuoden satumaisen hyvin. En päivitä enää mitään, koska huomasin, ettei kiinnosta tai ehkä jopa tarkoituksella jätetään huomiotta etenkin ne päivitykset, jossa mulle tapahtuu jotain mukavaa /näytän kauniilta tmv. Ja siis nimenomaan ne kaverit ja tuttavat jättää, perhe ja parraat ystävät toki ilahtuu ja tsemppaa, ja sitten toisaalta työympyröistä tutut ihmiset.

Suhtautuminen oli vähän toisenlaista kun olin juuri eronnut ja asuin ankeasti ja kärsin rahapulasta maksaessani kahta asuntoa..

Eniten some-reaktioita viime vuosina on "saanut" varoittavaksi tarkoitettu päivitykseni koirani vakavasta myrkytyksestä...

Tämä! Sain itsekin muutama vuosi sitten vielä paljon somehuomiota kun minulla meni päin per*että. Eli ihmiset ajattelevat, etten tarvitse enää huomiota?

Ap

tarviiko tuota nyt kaunistella. Kateus. Jos olisit jotenkin elämän päähänpotkima, olisit saanut enempi peukkuja. Suomalainen ei vaan osaa kehua pikku jutuista ihan kehumisen vuoksi, vaan se pitää aina sisällään jonkin suuremman arvolatauksen; kehun, koska olet rakkain ystäväni /kumppanini / rakkaani. Tai kehun, vaikkapa kauniiksi, koska olet enää vain 30 kiloa ylipainoinen ja finninaamainen tavis, kun aiemmin olit 50 kiloa ylipainoinen finninaamainen tavis. Suomalainen rakastaa underdogia, ja rakastaa tuntea itsetyytyväisyyttä kun lahjoittaa tykkäyksensä tai kannustavan kommenttinsa jollekin, joka ei ihan yllä kuitenkaan saavutuksessaan omalle tasolle.

Toki moni tykkää, koska aikoo itse pian päivittää jotain ja haluaa, että saa myös sun tykkäyksesi.

FB on niiiiiiiiin turha 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni en kerjäämällä kerjää jos uudesta työpaikasta ilmoitan - niin tekevät monet muutkin. On ihan normaalia olla onnellinen omista saavutuksistaan.

On normaalia, mutta ehkei kovin tervettä odottaa tykkäysten ja onnittelujen tulvaa somessa tai vetää kummoisia johtopäätöksiä siitä, tuleeko niitä ja kuinka monta. Olihan ne pari ihmistä kuitenkin jo mukana ilossasi, eikö se riitä?

Vierailija kirjoitti:

Ap, tältä palstalta et sympatiaa saa.

Totta. Täällä voi anonyymisti päästellä ajatuksiaan, mitä oikeasti on asioista mieltä, että jaksaa taas sievistellä ja tykkäillä somessa omalla profiilillaan.

Eivät tiedä, kuinka tärkeitä onnittelut sinulle ovat. Ehkä someseuraajasi kokevat, ettei uusi työpaikka ole tykkäystä kummempaa huomiota vaativa asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian epätoivoinen ei ikinä kannata olla. Se on iso turn off useimmille. Me kaikki tunnetaan ainakin yksi tällainen henkilö joka on koko ajan kerjäämässä huomiota ja kehuja ja onnitteluja. Porukka ei yleensä jaksa kauaa katsella tollaista epätoivoista läähätystä ja ripustusta toisiin.

noo, emmä tiiä. Omassa tuttavapiirissä ainakin kaikkein aktiivisimmat somettajat "saa" eniten niitä reaktioita. Ehkä se on se algoritmi tai sitten vastavuoroisuus.

Kuinkahan tän muotoilisin..noin yleisesti ottaen ihmiset ehkä suhtautuu myönteisimmin ja tsemppaavimmin heihin kenessä on eniten tarttumapintaa. Mulla nyt esim on pyyhkinyt jo muutaman vuoden satumaisen hyvin. En päivitä enää mitään, koska huomasin, ettei kiinnosta tai ehkä jopa tarkoituksella jätetään huomiotta etenkin ne päivitykset, jossa mulle tapahtuu jotain mukavaa /näytän kauniilta tmv. Ja siis nimenomaan ne kaverit ja tuttavat jättää, perhe ja parraat ystävät toki ilahtuu ja tsemppaa, ja sitten toisaalta työympyröistä tutut ihmiset.

Suhtautuminen oli vähän toisenlaista kun olin juuri eronnut ja asuin ankeasti ja kärsin rahapulasta maksaessani kahta asuntoa..

Eniten some-reaktioita viime vuosina on "saanut" varoittavaksi tarkoitettu päivitykseni koirani vakavasta myrkytyksestä...

Tämä! Sain itsekin muutama vuosi sitten vielä paljon somehuomiota kun minulla meni päin per*että. Eli ihmiset ajattelevat, etten tarvitse enää huomiota?

Ap

Ihmiset, joilla on aina mennyt hyvin, pitävät sitä hyvin menemistä normaalitilana, eivätkä ymmärrä, että jollekin se voi olla saavutus. Se, että menee huonosti, on poikkeustila, josta aivan kuin itsestään palataan takaisin "normaaliin", joten ei sen vuoksi tarvitse mitään huomiota antaa. Eivät ymmärrä, että jonkun on oikeasti pitänyt tehdä töitä päästäkseen siihen heidän "normaaliinsa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulla ole oikeita ihmisiä, perhettä ja/tai ystäviä, jotka onnittelevat, kun täytyy kerjäämällä kerjätä niitä jostain saakelin sosiaalisesta mediasta, jossa hädin tuskin ketään kiinnostaa muutenkaan yhtään mikään ?

Turhaa siitä on itselleen elämää suurempaa ongelmaa kehittää.

Tasan yhtä vähän hyödyttää erilaisten teorioiden vääntely ja kääntely omassa päässään.

Sosiaalinen media on sosiaalinen media.

Ihan omanlaisensa alusta, jossa oikeastaan yhtään mitään kannattaa ottaa kovinkaan henkilökohtaisesti.

Mielestäni en kerjäämällä kerjää jos uudesta työpaikasta ilmoitan - niin tekevät monet muutkin. On ihan normaalia olla onnellinen omista saavutuksistaan.

Mitenhän ennen somea ihmiset kykenivät olemaan onnellisia omista saavutuksistaan?

Kasvokkain saa helpommin kehuja. Muutenkin oletus on että ystävät olisivat iloisia puolestasi, mutta some tiputtaa herkästi polvilleen tällaisista uskomuksista.

Tulee olo ettei välitetä vaikka alunperin olisi ollut onnellinen ilman mitään tykkäyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ihmiset ovat tottuneet näkemään sinut epäonnistujana

Tämä.

Tai sitten se, että on kesä, ulkona helle ja ihmisillä lomia. Eivät jaksa päivystää samalla tavalla somessa tai ainakaan niin tarkasti.

Tykkään kaikkien kivojen ihmisten kaikista positiivisista päivityksistä, onnittelen myös, jos ehdin ja jaksan.

Syitä, miksi en tykkää:

- en ole huomannut koko päivitystä. Kun on satoja FB-kavereita, ei kaikkien kaikkia päivityksiä nää.

-Ihminen on vanha tuttu, esim entinen työkaveri, jota nyt ei vaan ole tullut poistettua, mutta ei silti tunnu luontevalta onnitella kun ei ole puhuttu 10 vuoteen.

- Ihminen luo draamaa ympärilleen. Kaikki on aina vaikeampaa kuin muilla, on ne sitten rokotusoireita, lapsen hoidon järjestämistä, ihmissuhteita, milloin mitäkin. En halua sekaantua draamaa luovien ihmisten juttuihin, varsinkin jos niihin liittyy jotain huuhaa-ajattelua. Positiivisiin juttuihin näissäkin toki voin laittaa tykkäyksen.

Siinä oikeastaan kaikki syyt.

Jee! Hauskoja työpäiviä!