Lapsi vai ei?

Että oikeen plastiikkakirurgisen toimenpiteen saatte järjestymään? Ootko hieman pinnallinen bimbo vai etkö urheilemalla saa itsees kuosiin?



Oikeesti sä huvitat mua!!

Vierailija:

Olen 29 v., hyvin koulutettu, vakaassa ja onnellisessa avioliitossa elävä superterve ja sporttinen nainen. Meillä on tilava omakotitalo ja erittäin hyvät tulot. Kaikki perusjutut siis kunnossa vauvaa varten. Ongelma on kuitenkin tämä: pelkään raskautta ja sen tuomia muutoksia kehossani ihan hirveästi. Olen nuorena kärsinyt pahasta aknesta joka vei täysin itsetuntoni. Nyt pelkään että raskauden myötä akne palaa kuvioihin. Pelkään myös synnytykseen liittyvää kipua ja sitä, etten pysty hyväksymään muuttuvaa kroppaani! Lisäksi pelkään ehkä eniten sitä, että vauvan tulon myötä sulkeutuvat jotkut ovet elämässä lopullisesti, en voi enää lähteä ulkomaille töihin (mistä olen haaveillut) tai opiskelemaan. Onko kellään jotakin rohkaisevaa/järkevää sanottavaa minulle? Mitä tekisitte tilanteessani?

Vierailija:

Harkinnan syysi kyllä antavat sinusta aika epäkypsän kuvan, mutta joillekin ihmisille lapsen saaminen auttaa silläkin tavalla, että saavat arvot fiksumpaan järjestykseen. Mutta lasta ei kannata tehdä, jos ainoa syy on se, että muutkin tekevät!

Kertomistasi huolenaiheista juuri tuo viimeinen on varmasti asiallisin, ja voin sanoa, että sekin on vain asennekysymys. TOTTAKAI lapsi rajoittaa jonkun verran elämää, mutta varsinkin yhden lapsen kanssa on täysin mahdollista päättää, kuinka paljon. Voit olla sellainen äiti, joka hampaat irvessä hoitaa lapsensa yksin, ei käy viiteen vuoteen ulkona paitsi toppahaalareissa, ja muutenkin elää vain lastaan varten. Tai sitten voit olla äiti, joka on yhtä aikaa huolehtiva ja rakastava vanhempi, ja silti elää myös omaa elämäänsä. Käy leffoissa, kahvilla tyttöjen kanssa, viettää miehen kanssa kahden keskisiä iltoja. Lapselle voi olla hyvä vanhempi, eikä silti tarvitse jokaista hereilläolon minuuttia omistaa hänelle.

Lapsen saamisessa on ymmärrettävä se, että ensimmäisinä vuosina yhteys lapseen on tiiviimmillään. Silloin lapsi todella tarvitsee kaiken vanhempiensa huomion. Mutta vuosien kuluessa vapaa-aika ja lapsen itsenäisyys lisääntyvät, minkä varmaan sen ajan tullessa huomaat harmittavankin sinua! ;)

Toinen juttu on se, että lapsen kanssa ei tarvitse jäädä neljän seinän sisään. Me olemme käyneet 2-veen kanssa kahviloissa, konserteissa, museoissa, lomamatkoilla. Luonnollisesti nämä reissut tehdään lapsen ehdoilla siinä mielessä, että jos pieni väsyy istumaan ja olemaan hiljaa, sitten mennään hetkeksi pihalle purkamaan energiaa. Lapsen ikätaso on otettava huomioon. Eikä unohdeta kanssaihmisiä. :)

mieti oma rakas pieni ihminen joka rakastaa sinua yli kaiken, olet maailman tärkein ihminen sille pienelle ihmisen alulle joka on niin pieni ja samalla niin suuri että enään sen jälkeen kun olet kokenut sen niin mikään ei ole tärkeämpää kuin oma ihana, rakas lapsi

kun on ihan varma asiasta, tehdä ne lapset. Siis, on varma, että mikään ei jää kaihertamaan mieltä, että olisinpa tehnyt sen ennen lasta...

Itse olin kanssa tilanteessa, että tiesin ehdottomasti haluavani asua+työskennellä ulkomailla ennen kuin alan tehdä lapsia. Sain mahdollisuuteni, käväisin ulkomailla, ja totesin, että elämä on samanlaista Suomen rajojen sisällä ja ulkopuolella. Mutta pääasia oli se, että mulla ei ollut enää päässä jotain asiaa, jonka haluan tehdä ennen kuin hankin lapsen... Nyt mulla sitten on lapsi ja toinen tulossa, eikä mikään kiire mihinkään.

Ja tuossa ' haluan asua ulkomailla' -jutussa oli kyse siis paljon muustakin kuin vain siitä, miltä se kuulostaa. Sinä aikana ns. löysin itseni, sain työkokemusta, joka auttoi minut Suomessa heti hyvään duuniin, sain itsevarmuutta ja paljon kaikkea muutakin, joka on auttanut elämässä eteenpäin.

Ja vaikka se lapsi antaa paljon, eikä elämä pysähtyisi lapseen, niin silti kannattaa tehdä ne omat asiat ensin. Niissä kun on kyse sitten loppujen lopuksi paljon enemmästäkin.

että syyllistät heitä täydellisen vartalosi " rupsahtamisesta" ja katkerana nappailet psyykenlääkkeitä ja viinaa vuorotellen masennut ja menetät elämänhalusi.



Oikeasti jos lapsen haluaa ja onnistuu samaan oma itse jää taka-alalle ja se on luonnollista ja normaalia. Uskon sinun olevan kontrollifriikki joka ei saa edes orgasmia. Olen pahoillani puolestasi.

kaikin puolin, paitsi että olen sinua 7 v vanhempi. Itselläni on sellainen tilanne, että olen eronnut 3 vuotta sitten suhteesta, jossa ns kasvettiin erilleen. Nyt minulla on elämäni mies, elämä mallillaan töiden ja muunkin puolesta. Menimme kihloihin puolen vuoden seurustelun jälkeen, ja muutimme yhteen. Häät ovat uutena vuotena. Pelkään raskautta ja synnyttämistä yli kaiken, en niinkään vartaloni muuttumista, kjäh se kun ei kuosissaan enää ole näillä luvuilla=). Suurin syy miksi mietin samaa kuin sinä, on se, että pelkään tämän hyvän suhteeni puolesta. Ystäväni eivät ole naimisissa, avopareja ja useamman lapsen vanhempia kaikki kuitenkin. Heidän suhteensa ovat jääneet lasten teon jalkoihin, siis parisuhteet eivät enää kukoista. Eronneitakin on paljon. Itse pelkään hyvän suhteen kuolevan vaippavuoriin ja yövalvomisiin. En pode vauvakuumetta, mieheni tosin senkin edestä. Pidän lapsista, mutta en tunne olevani kovin äitihahmo. Pelkuri kylläkin monessa suhteessa.. Voimia sinulle, annetaan ajan kulua, kyllä asioilla on tapana järjestyä.

Tunnut olevan vielä sen verran itsekäs. Täällä maailmassa on ihan tarpeeksi onnettomia lapsia ja onnettomia vanhempia. Jätä lapsenteko niille, jotka niitä oikeasti haluavat, eivätkä välitä siitä jos oma napa ja elämä muuttuu...

miltä vanhempana olo tuntuu. Voihan olla, että kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, kun lapsi on syntynyt. Mutta voi olla, että eivät. Mielestäni ei kannata ryhtyä lapsentekoon vain siksi, että ulkoiset olosuhteet ovat kohdallaan, jos asia kerran epäilyttää. Itse sain lapsen vauvakuumeilun jälkeen, mutta silti käy välillä mielessä, että olisihan sitä voinut vielä joitakin juttuja kokea ennen perheellistymistä.

että ap ei ole itsekäs. Päin vastoin on lasta kohtaan oikein miettiä omat toiveensa ja tunteensa kunnolla läpi ensin. Mitenkäs se keneltäkään on pois, jos ap haluaa käydä ulkomailla, tai miettii ulkonäköasioita?

Meillä oli (on kyllä edelleenkin) miehen kanssa loistava suhde, ja muutekin elämä mukavaa. En koskaan potenut mitään vauvakuumetta, ennemminkin tiesin vain että haluan joskus vielä lapsia, mutta ei iiihan vielä, kun elämä oli niin mukavaa ilmankin.



Kyseltyäni lapsellisilta ystäviltäni ja katseluani heidän arkeaan en pystynyt mitenkään ymmärtämään, että mitä niin ihanaa niissä huutavissa ja mölyävissä lapsissa oli. Minua ei niinkään haitanneet mitkään huolet oman kropan " menetyksestä" vaan se, että tuntui että pienten lasten kanssa elo on yhtä huutoa tappelua ja valvomista. Ystäväni vastavivat, että " lapset antavat niin paljon rakkautta takaisin, se on siksi sen arvoista" . Minä olin sitä mieltä että saan ihan tarpeeksi rakkautta mieheltänikin.



Kun täytin 29, alkoi useammalle ja useammalle ystävälleni syntyä vauvoja, ja ajattelin että ehkäpä nyt on meidänkin aika yrittää. Tulin heti raskaaksi, ja raskaana ollessani vartaloni ei todellakaan rupsahtanut mihinkään ja voin erinomaisesti. Kun lapsi syntyi niin oli todella yllättävää ja shokki kuinka paljon sitä pientä olentoa voi rakastaa. Ja nyt lapsen ollessa reilu 2.v olen NIIN onnellinen että teimme lapsen siitä holimatta vaikka varsinaista vauvakuumetta ei koskaan ollut. Elämä on lapsen kanssa niin paljon rikkaampaa kuin ennen (vaikka myös raskaampaa ja erilaista kuin ennen). Ja se lapsi todella antaa niin paljon rakkautta takaisin. Onneksi sitä ei lapsettomana ymmärrä täysin mistä jää paitsi jos ei koskaan saa

lapsia, toisaalta kyllä säälikin.



tsemppiä ap:lle, mitä sitten päätättekin tehdä!

Hyvin ehdit vielä. Tee vaikka niin että päätät miettiä asiaa uudestaan ensi syksynä. Ja elä sitten se vuosi kuin viimeistä päivää ;). Sen verran silmäilin mitä muut on vastanneet, että toi kypsymisasia on ainoa joka itselläni ehkä vaikuttais asiaan jos sais tehdä kaiken uudestaan. Eli itse tein ekan vasta 34-vuotiaana, ja silloin vasta tunsin aikuistunvani. Eli pari kertaa on käynyt mielessä, että olis voinut tehdä hyvää siinä mielessä tehdä lapset aikaisemmin. Toisaalta, ehkä olin vasta nyt kypsä aikuistumiselle, ja pystyin tekemään lapsentekopäätöksen. Ken ties...