Lapsi vai ei?

Sitähän se on, kun saa lapsen joutuu joistain asioista luopumaan ainakin joksikin aikaa, kuten kunnollisista yöunista, kapeasta vyötäröstä ja matkustelusta. Mutta tilalle saa sitten muuta: riumua ja iloa lapsesta ja tunteen siitä, että elämällä on merkitys, kun pieni ihmisenalku on tarvitsee sinua.

Lapsen kanssa eläminen ei todella ole pelkkää auvoista lököttelyä, se vaatii uudenlaista järjestystä elämään. Kipu ja kehon muuttuminen kuuluvat raskauteen ja synnytykseen, uskon, että totut hiljalleen muutoksiin. Itse en olisi " uskaltanut" jäädä lapsettomaksi, helpommalla olisin kyllä päässyt. Itse koen, että lapset rasittavuudessaankin tuovat sisällön elämääni. Käyn siis työssä ym, että muutakin elämää on kuin perhe.

Kiitos 1:lle asiallisesta kommentista!

pelkäät ihan turhia asioita (jos saat aknen, saisit sen vaihdevuosina kuitenkin, jos vartalosi muuttuu niin ettei jumppa tehoa niin muuttuisi se kuitenkin ja mitään opiskelun tai työn ovia vauva ei lopullisesti sulje - akateeminen uramaailma on täynnä perheellisiä naisia ja miehiä, joista monet käyvät ulkomaillakin töissä vuoden/parin jaksoissa.)



Mikset pelkää sitä että vauva on vammainen, ettet osaa ruokkia ja kasvattaa sitä, että siitä tulee huligaani, ettei teillä olekaan varaa asuntolainaan, että tulee sota tai kasvihuoneilmiö tai taivas putoaa niskaan? Ne olisivat järkevämpiä pelkoja.



Ja huom, tämä ei ole kettuilua, tämä on asiallinen vastaus.

Itse olen sua 3 vuotta vanhempi ja ainakin toistaiseksi lapseton. Oma elämä on niiiiin mukavaa, etten halua sitä ehdoin tahdoin muuttaa. Jos vauvakuume orastaa, otan hoitoon sisarten tai tuttavien lapsen ja huomaan hyvin nopeasti, että olen vain ja ainoastaan helpottunut kun saan taas oman rauhani ja riippumattomuuteni takaisin.



Olen itse miettinyt asian niin, että lapsia hankin vasta sitten, kun olen 100% varma siitä, että se on just sitä mitä haluan. Kerran kun se lapsi siinä sitten on tehtynä, niin pois sitä ei saa ja kenellekään lapselle en haluaisi sellaista elämää, että hänen olemassaoloaan kaduttaisiin. Joten toistaiseksi lapseton.



En tiedä oliko tästä sulle nyt mitään neuvoa..

Kuulosta siltä ettei sinulla kovin suurta halua ole saada lasta, vaan ajattelet vain, että nyt olisi aika lapsi hankkia tai sitten miehesi painostaa. Jos todella lapsen haluaa niin ei kai kukaan vartalon menetystä mieti.

Jos ette ala pikkuhiljaa suunnittelemaan perheenlisäystä, voi tilanne olla vielä niin että huomaat olevasi 40+ ja sitten haluatkin niitä lapsia todenteolla. Sittenpähän asia ei olekaan enään niin " yksinkertainen" . Voit korkean iän takia joutua mahdollisesti käymään rankkoja kalliita lapsettomuushoitoja, iän takia vauvalla saatetaan todeta jotain kehityshäiriöitä mm. down tai sitten raskautuminen ei vaan enään onnistu. Kyllä se sitten harmittaa viimeistään nuorempana ollut itsekkyys... Tämmöistä on nykyään aivan liian paljon: kouluttaudutaan korkeasti, sitten ollaan oman alan työssä, hankitaan talot, mökit, autot ja kaikki muu ei niin oikeasti oleellista lapsen hankinnassa... Sitten onkin ikää ja voivotellaan kun ei se lapsi tulekaan tai ei vaan enää jaksa oman iän takia hoitaa niitä lapsia... Lapset siis kannattaa tehdä vielä kun jaksaa ja eiköhän kroppasi palaudu jos vaan näet vähän vaivaa, jota olet tehnyt todennäköisimmin jo nyt! Ei muuta kun hommiin! Se " tekeminen" onki hauskaa =)

Eikö parempi vaihtoehto olisi sitten vaikka nelikymppisenä adoptoida tai ruveta sijaisvanhemmaksi, jos silloin iskee musertava lapsenkaipuu.



Mun mielestä on tyhmää, että lastentekoon painostetaan tyyliin " kyllä siihen tottuu, ettei saa öisin nukkua" tai " kaikilla äideillähän maha roikkuu" tms.



Mun mielestä pitää olla ehdottoman varma asiasta ennenkuin ne lapset tekee. Eipähän tartte sitten valitella jälkikäteen.



Mutta tämä on vaan mun mielipide, vaikka pidänkin sitä kohtalaisen järkevänä.

lapset kun on siitä veikeitä että jokainen on omanlaisensa, niinkuin ovat vanhemmatkin. Etukäteen EI VOI tietää, mitä tuleman pitää - eikä siis myöskään voi olla " ehdottoman varma" .



Nimimerkillä yllätykset jatkuvat kun lapsi on 10---

Vierailija:

Sitähän se on, kun saa lapsen joutuu joistain asioista luopumaan ainakin joksikin aikaa, kuten kunnollisista yöunista, kapeasta vyötäröstä ja matkustelusta. Mutta tilalle saa sitten muuta: riumua ja iloa lapsesta ja tunteen siitä, että elämällä on merkitys, kun pieni ihmisenalku on tarvitsee sinua.

Juuri noiden vakuuttelujen takia (" sitten et ehdi kuntoilla/lihot takuuvarmasti/parisuhde menee pilalle/ei ole varaa matkustella) minäkin lykkäsin lasten hankintaa monella vuodella. Voisin nyt iskeä hampaat kurkkuun kaikilta pelottelijoilta, sillä ilman heitä lapseni olisivat todennäköisesti syntyneet paljon aikaisemmin.

Minulla on lapsia, jopa ihan pieni vauva, ja silti minulla on hoikka vyötärö (raskauden aikana EI ole pakko lihoa 25 kiloa), hyvä parisuhde (miestäkin voi huomioida lastenhoidon ohessa puolin ja toisin), matkustaa voi lastenkin kanssa, varsinkin pienen vauvan kera se voi olla jopa vaivatonta, rahaakin riittää kun suunnittelee hieman elämäänsä eikä perheenperustaminen satu siihen p**saukisimpaan vaiheeseen. Minulla hyvä äitiyspäiväraha ja käteen jää yhtä paljon kuin töissä ollessa. Harrastaakin ehdin jonkun verran, sillä varmistin jo ennen perheenlisäystä, että mieheni on sellainen ihminen joka kantaa kortensa kekoon lastenhoidossa eikä odota minusta pelkkää kotiorjaa. Ja mitä yöuniin tulee, ehkä meillä on tuuria mutta vauvamme on nukkunut 5-9 tuntia yössä lähes syntymästään lähtien satunnaisia " kitinäöitä" lukuun ottamatta.

On siis mahdollista saada sekä lapsi että muutenkin laadukas elämä. Ja vaikka lihoisitkin ja harrastukset jäisivät hetkeksi, lapsi on sen arvoinen!

hyvästit vähintään 12 vuodeksi. Olla siis täysin lapsen ehdoilla ja unohtaa omat kotkotukset.

Mulla oli murrosiässä tosi paha akne. Raskaaksi tulin 21-vuotiaana ja eipä mitään tullut ihoon, ihan kukoistin! nyt olen 35-v, tytär 14-vuotias ja mies haluaisi vauvaa... itseä mietityttää... olenkohan liian vanha.... rohkaisuja kaipaisin... tekisi niin toisaalta mieli, nyt ihana mies, toisin kuin silloin 21-vuotiaana. Silloin kaikki oli sekaisin, kuitenkin hyvin selvisin vauvankin kanssa, miksen siis nyt..

luonto päättää, seuraako siitä vauvaa. jos päätät ehkäistä vielä 5-10 vuotta, se riski suurenee, että luonto päättää, että et saa, ainakaan luomukonstein.

ja sitä paitsi - jos haluat vauvan nyt etkä myöhemmin, niin se lähtee kotoakin nopeammin, ja oma alämä alkaa 50- vuotiaana uudestaan....

itse olen aina halunnut kovasti lasta, joten en pysty täysin eläytymään pulmaasi. vaikka itse olen lastani kovasti toivonut, silti minulle oli yllätys, miten paljon äitiys on tuonut positiivista elämääni. suosittelen lämpimästi, ette jättäydy siitä paitsi

tuli mulle tunne että ehkä vielä ei ole lasten aika sinulle. Sitten kun tekee mieli lapsia, on se kuume, tuollaisilla asioilla ei ole merkitystä..

Vierailija:

tuli mulle tunne että ehkä vielä ei ole lasten aika sinulle. Sitten kun tekee mieli lapsia, on se kuume, tuollaisilla asioilla ei ole merkitystä..

Me vaan kylmästi " tehtiin" lapsi, vaikka mun mielessä pyörikin ulkonäkö- ym. pinnalliset asiat koko raskauden ajan. Kun lapsi syntyi, kaikki meni kuitenkin hyvin ja rakkautta riittää. Ei kaikilla naisilla lapsen haluaminen ole " hinnalla millä hyvänsä muusta välittämättä" -meininkiä

Pitää vielä vähän tarkentaa, että eniten minua pelottaa kyllä se viimeisenä mainitsemani asia, eli ovien sulkeutuminen lapsen myötä. Vartalon tiedän saavani kuntoon ja kaiken mikä on rahasta kiinni, voimme järjestää, esimerkiksi lastenhoitajan, jopa sitten tarvittaessa sen plastiikkakirurgisen toimenpiteen. Minua kiehtoo kaikesta huolimatta jollakin tavalla ajatus raskaudesta ja tiedän ehdottomasti haluavani lapsia, uskon elämän lasten kanssa olevan todella antoisaa. Minua vaan edelleen kaihertaa mielen pohjalla jokin, ajatus siitä että olisiko vielä jotakin mitä " pitäisi" tehdä ennen vauvaa...en oikein itsekään osaa määritellä sitä tämän tarkemmin. T. Aloittaja

Harkinnan syysi kyllä antavat sinusta aika epäkypsän kuvan, mutta joillekin ihmisille lapsen saaminen auttaa silläkin tavalla, että saavat arvot fiksumpaan järjestykseen. Mutta lasta ei kannata tehdä, jos ainoa syy on se, että muutkin tekevät!



Kertomistasi huolenaiheista juuri tuo viimeinen on varmasti asiallisin, ja voin sanoa, että sekin on vain asennekysymys. TOTTAKAI lapsi rajoittaa jonkun verran elämää, mutta varsinkin yhden lapsen kanssa on täysin mahdollista päättää, kuinka paljon. Voit olla sellainen äiti, joka hampaat irvessä hoitaa lapsensa yksin, ei käy viiteen vuoteen ulkona paitsi toppahaalareissa, ja muutenkin elää vain lastaan varten. Tai sitten voit olla äiti, joka on yhtä aikaa huolehtiva ja rakastava vanhempi, ja silti elää myös omaa elämäänsä. Käy leffoissa, kahvilla tyttöjen kanssa, viettää miehen kanssa kahden keskisiä iltoja. Lapselle voi olla hyvä vanhempi, eikä silti tarvitse jokaista hereilläolon minuuttia omistaa hänelle.



Lapsen saamisessa on ymmärrettävä se, että ensimmäisinä vuosina yhteys lapseen on tiiviimmillään. Silloin lapsi todella tarvitsee kaiken vanhempiensa huomion. Mutta vuosien kuluessa vapaa-aika ja lapsen itsenäisyys lisääntyvät, minkä varmaan sen ajan tullessa huomaat harmittavankin sinua! ;)



Toinen juttu on se, että lapsen kanssa ei tarvitse jäädä neljän seinän sisään. Me olemme käyneet 2-veen kanssa kahviloissa, konserteissa, museoissa, lomamatkoilla. Luonnollisesti nämä reissut tehdään lapsen ehdoilla siinä mielessä, että jos pieni väsyy istumaan ja olemaan hiljaa, sitten mennään hetkeksi pihalle purkamaan energiaa. Lapsen ikätaso on otettava huomioon. Eikä unohdeta kanssaihmisiä. :)

En kokenut vauvakuumetta, itseasiassa vasta vauvan synnyttyä tajusin mitä ko. termillä tarkoitetaan.



Sain siis lapsen, joka on nyt 3,5 vuotias. suurin yllätys oli oikeastaan se, että ei se elämä siihen loppunutkaan, eikä omaa elämää tarvinnut laittaa telakalle 12 vuodeksi niinkuin joku lapseton tuossa aiemmin kirjoitti. Ekat kuukaudet toki meni totaalisesti vauvan ehdoilla, luonto tuntui hormooneilla hoitaneen sen niin, etten edes tajunnut kuinka muka voisin kaivata jotain muuta kuin vauvan ehdoilla elämistä, ja jo tunnin ero vauvasta teki suorastaan fyysisesti kipeää. (tätä en mukavuuden haluisena ja yksityisyyttä arvostavana ihmisenä tosiaankaan ollut osannut odottaa)



Kun lapsi sitten on kasvanut, on kaipuuta siihen omaan tullut samaan tahtiin lisää, mutta jotkut asiat ja arvot on kyllä pysyvästi muuttuneet. Enkä kumma kyllä kaipaa yhtään entistä. Ehkä se on sitä kasvua ihmisenä, jota ei voi ennalta nähdä.



Mutta oma elämä on edelleen. Entiseen elämääni verrattuna minulla on paljon mielenkiintoisempi työ, parempi itsetunto, enemmän merkityksen tunnetta ja rakkautta elämässä, ja vielä muutama kuukausi sitten oli 10 kg hoikempi vartalokin.



Nyt olen uudelleen raskaana, ja odotan tulevaa ihan yhtä jännittyneenä, mutten läheskään niin peloissani kuin ekalla kerralla. Taaskin vauva oli vain järkipäätös ilman vauvakuumetta, mutta nyt luotan siihen, että luonto hoitaa omat tunteeni siihen jamaan, että siihen mennessä kun vauva syntyy, olen jo täysin hullantunut häneen.



Sanoisin, että kaikki nuo ajatuksesi kuuluu asiaan, ja ovat osa sitä äitiyteen kasvua. Älä torppaa niitä pois, mutta älä anna niiden olla myöskään esteenä eteenpäin menolle, jos sitä oikeasti haluat. Ekan lapsen saaminen on aina suuri hyppäys tuntemattomaan, siis riski. Mutta suurin osa lienee sitä mieltä, että se riski kannatti ehdottomasti ottaa.

tässä elämässä. Mulla 2 lasta, jotka olen saanut 27 ja 29 ikäisinä. Nyt olen 37 ja saan kohta 3 lapsen.



Me molemmat vanhemmat ollaan akateemisissa duuneissa ja ihan hyvin ollaan saatu yhdistettyä lastenhoito ja uran " rakentaminen" .



Nyt ei voi kyllä puhua, että tässä olisi " rikastunut" , mutta en olisi näissä töissä tutkijana rikastunut ILMAN lapsiakaan.... Myös ulkomaille olisimme voineet lähteä töihin mutta ei ole ollut palavaa kiinnostusta.



Mielestäni avainseikka on se kuinka paljon myös isä on valmis osallistumaan lastenhoitoon ym. Meillä on toiminut hyvin tämä perheyhtiö Oy (= lapset, ura ja vähäiset harrastukset)



Emme ole kaivanneet mitään enempää!

Ei nyt ole tarkoitus olla tyly, mutta noilla ajatuksilla unohda koko juttu. Vaikka vain huomiseen asti, mutta kun huolena on roikkuvat vatsanahat ja finnit, niin anna hetkeksi itsellesi rauha lapsista. :-)



Nuo ovat ihan tavallisia asioita, jotka ihmisen mielessä pyörii, kun lasten hankinta tulee ajankohtaiseksi. Mutta jos jäät noihin ajatuksiin, ne jäävät päähäsi kiinni ja kohta huomaat, että ainut ajatus minkä vauvat aiheuttavat sinussa on iso vatsamakkara, jättimäiset finnit ja menetetty ura.



Lasten kanssa ei meillä oikeastaan ole mikään muuttunut. Matkustelen, harrastan ja teen asioita, joita haluan. Nyt vaan on lapset mukana. Meidän elämä ei pyöri kotona, eikä lasten ehdoilla. Lapset ovat osa perhettämme ja he elävät niin kuin tässä perheessä on tapana. On oma valinta, millaiseksi elämänsä muokkaa, kun perheessä pääluku lisääntyy.