Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Käpybara kirjoitti:

"Hän hakee epätoivoisesti huomiota. Joten olen huomannut, että kun luen nimettömien kommentteja, olen paljon epäluuloisempi, kun mietin, että onko tässä se sama henkilö tekeytyneenä vain toiseksi ja kolmanneksi. En pidä pelaamisesta enkä halua olla kenenkään pelinappula. Ja sitä tämä henkilö tekee, pelaa."

Mielestäni kyllä kannattaisi lopettaa tuollainen noin pitkälle menevä arvailu. Itsehän tuossa alat pelaamaan, ja todennäköisesti sotket täysin asiaan liittymättömiä muita kommentojia siihen mukaan. On vähän eri asia tunnistaa jonkun kirjoitustyyli. Suosittelen, että jätät arvailun sille rajalle. Menee muuten siihen suuntaan, kuin tuolla jollakin kommentoijalla, joka kuvittelee välillä, että suurinpiirtein vain yksi ihminen on kaikkien nimimerkkien takana.

Aikamoinen suo tuollainen epäluuloon pohjautuva arvailu. Terve skeptisyys tai rohkeus katsoa suoraan asioita ok. Vallitseva epäluuloisuus oman toiminnan pohjana, näh, ei niin kannattavaa.

Puhuit itse jossain oikeudenmukaisuuden tärkeydestä. Eikö se koskekaan anonyymejä kommentoija ja sitä, että viestit arvioidaan niiden todellisen sisällön mukaan (vaan epäluulojen mukaan)? Itselleni meinaan tuo oikeudenmukaisuus on yksi tärkeimpiä asioita, ja tämä kyllä nyt särähtää korvaan.

Kyllä voi olla tosiaa, ettei kakkosnainen vaadi mitään ratkaisua erosta. On sovittu keskenään. On voinut jopa sanoa, ettei halua mieen eroavan koska ei halua siitä johtuvaa sotkua (riidat, lasten tapaamiset, omaisuuden jako yms) ja mahdollista miehen potemaa huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä erosta. Myös kakkosnainen voi ajatella, että jos salasuhde joskus loppuu, niin mies ei ole kakkosnaisen takia tehnyt mitään suuria ratkaisuja elämässään. Esimerkiksi asunnon myynti tms. Kakkosnainen voi itse jatkaa ilman syyllisyyttä miehen ja perheen elämän mullistamisesta tässä mielessä. 

Eihän Hukassa mies tätä voi tietenkään Hukassa olevalle sanoa, mutta puhuu suhteen muuttamisesta ystävyydeksi. Saadakseen tilanteen rauhoittumaan Hukassa olevan suunnalta. 

Tarkoitin eniten sanoa että eivät ne kakkosnaisetkaan mitään rationaalisuuden ilmentymiä ole. Heilläkin on tunteet, ja hekin toimivat usein niiden ohjailemana, kuten nyt vaikka M-P:n työkaverin esimerkissä oli. Se kakkosnainen voi olla todella huonovointinen tilanteeseen myös, ja ennenkaikkea aiheuttaa itselleen hallaa siinä olemalla. Ja vaikka omakin periaate voi olla ollut että ei sekaannu varattuihin. Vaikka usein haluammekin ajatella toimivamme ennenkaikkea järjellä, tutkitustikkin se ei pidä paikkaansa. 

Rakastumisessa kyse on aivokemiasta ja sitä on hyvin vaikea vastustaa ajattelulla. Se kai lienee perusbiologinen tarkoituskin.

-Sinilintu

Kiva kuulla Kuurankukastakin! MaratonParkuja on täysin oikeassa siinä, että miehen ajatusmaailma on rationaalisesta kaukana. Pitää usein oikein pinnistää, että saan ymmärrettyä hänen pointtinsa. Hän todella uskoo itse ajatuksiinsa, mutta on tosin myöntänyt, että homma on lähtenyt niin lapasesta, että hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt.

Hän itse näkee asian niin, että hän ei ole halunnut vaaleanpunaiset linssit päässä heittää suhdettamme hukkaan kohdattuaan ja ihastuttuaan tähän ystävänaiseen, vaan hän on halunnut taistella liittomme puolesta ja uskoa syvään yhteyteemme, jota hänen kuvitelmissaan ei mikään pysty horjuttamaan. Ja hän todella aidosti kokee niin tehneensä samalla, kun hänen toimintansa on minulle näyttäytynyt täysin päinvastaisessa valossa. Hän pitää tuota vain ohimenevänä vaiheena, jossa alun huuma laantuu ja jäljelle jää ystävyys. Naisesta on tässä vajaan vuoden aikana ehtinyt muodostua hänelle kuitenkin tärkeä, joten hän tahtoisi säilyttää tämän elämässään. Hän kutsuu liittoamme kaikenkestäväksi ja pitää eroa suurena virheenä, jota jäisimme katumaan. Olen yrittänyt vääntää hänelle omaa näkemystäni rautalangasta, mutta se on melko turhauttavaa. Olen kertonut kattavasti ajatuksiani matkan varrella, jotta mahdollinen ero ei tulisi yllätyksenä, mutta nyt se kuitenkin tuntuu hänelle sellainen olevan.

Hän ajattelee asioita niin suoraviivaisesti ja itsekkäästi, että hän miettii vain pinnallisia ratkaisuja. Hän yrittää nyt parantaa tapansa ja olla rehellinen, mutta kiitokseksi hän saakin avioerohakemuksen. Olen toivonut fyysistä etäisyyttä, joten hän on yrittänyt noudattaa siinä toivettani, mutta ehdottaa nyt, että yrittäisimme lähentyä jälleen ja sitä myötä vanha vahva yhteytemme palautuisi ennalleen. Hänen puoleltaan vahva kipinä ja kemia on edelleen tallella, eikä hän usko löytävänsä samaa henkistä yhteyttä koskaan muualta. Kuitenkin tämä naisystävä on reilusti nuorempi, hänelle on tehty kauneustoimenpiteitä ja hän on treenattu, joten ulkonäkö vetää puoleensa. Ja toki lisäksi siihen on kehittynyt henkinen yhteys sekä ihastus. Heillä on yhdessä mukavaa, eikä hän ymmärrä mitä pahaa on viettää aikaa ystävänsä kanssa. Ei ymmärrä, vaikka kuinka asiaa hänelle avaan. 

 

Nyt hän on todella ahdistunut ja kokee, että vedän vessasta alas kaiken yhdessä rakentamamme hänen virheensä takia, vaikka hän nyt kaikin voimin juuri yrittää ratkaista tilannetta. Olen todennut tähän, että samalla kun hän on elänyt kuplassaan ja toiminnallaan rikkonut kaiken, olen minä tehnyt aktiivisesti ajatustyötä, josta olen hänet kyllä kartalla pitänyt. Hän tietää kohdelleensa minua väärin, mutta kuitenkin on itsekkäistä syistään näin toiminut. Myös hän on ollut tilanteesta rikki ja hänellä on ollut todella rankkaa, kuten myös tällä naisystävällä. Keskustelu hänen kanssaan on siis lopulta ehkä melko turhaakin. Tilanne on mikä on ja seuraukset ovat sen mukaiset. 

 

- Hukassa

Hukassa, ymmärrän turhautumisen. Ja ehkä vielä enemmän kuin miehesi teot, ajattelen että suhteestanne hän etäännyttää sinut siksi, että ei pysty kohtaaman ja näkemään tilannetta sinun silmin. Vaikka hän nyt lopettaisi ulkopuolisen suhteen ja yhteydenpidon kokonaan, voisiko tuohon koskaan rakentua luottamusta takaisin, kun hän ei henkisesti pysty asettumaan sinun asemaasi. Ei se fyysinen läheisyys sitä yhteyttä palauta.

Olet viisas ja rohkea. Nostan sinulle hattua todella. Olisipa minulla sinun kykysi kärsivällisyyteen ja analyyttisyyteen.

-Sinilintu

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla Kuurankukastakin! MaratonParkuja on täysin oikeassa siinä, että miehen ajatusmaailma on rationaalisesta kaukana. Pitää usein oikein pinnistää, että saan ymmärrettyä hänen pointtinsa. Hän todella uskoo itse ajatuksiinsa, mutta on tosin myöntänyt, että homma on lähtenyt niin lapasesta, että hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt.

Hän itse näkee asian niin, että hän ei ole halunnut vaaleanpunaiset linssit päässä heittää suhdettamme hukkaan kohdattuaan ja ihastuttuaan tähän ystävänaiseen, vaan hän on halunnut taistella liittomme puolesta ja uskoa syvään yhteyteemme, jota hänen kuvitelmissaan ei mikään pysty horjuttamaan. Ja hän todella aidosti kokee niin tehneensä samalla, kun hänen toimintansa on minulle näyttäytynyt täysin päinvastaisessa valossa. Hän pitää tuota vain ohimenevänä vaiheena, jossa alun huuma laantuu ja jäljelle jää ystävyys. Naisesta on tässä vajaan vuoden aikana ehtinyt muodostua hänelle

Bravo 👏, voit antaa isot aplodit itsellesi. Olet löytänyt rajasi ja itsekunnioituksesi, löytänyt arvosi. Suurin ongelmahan on nimenomaan miehen itsekkyys, jota hän ei kertakaikkisesti ole valmis työstämään. Ja kerta perusongelma pysyy taustalla samana, niin muutosta ei ole tulossa. Mies ei kunnioita rajojasi eikä ajattele sinun parastasi millään tavalla, sitä alleviivaa tuo kuinka hän yrittää saada sinut luopumaan fyysisestä etäisyydestä, jotta voisi saada sinut jälleen välittäjäaine-koukkuun. Häntä ei kiinnosta ottaa selvää siitä, mitä sinä todella haluat ja mikä sinulle on parhaaksi, vaan kaiken keskiössä on hän, aina vain. On hyvin hälyyttävää, ettei hän haluaisi kunnioittaa edes fyysisiä rajojasi, jotta saisi manipuloitua sinut luokseen.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Käpybara kirjoitti:

"Hän hakee epätoivoisesti huomiota. Joten olen huomannut, että kun luen nimettömien kommentteja, olen paljon epäluuloisempi, kun mietin, että onko tässä se sama henkilö tekeytyneenä vain toiseksi ja kolmanneksi. En pidä pelaamisesta enkä halua olla kenenkään pelinappula. Ja sitä tämä henkilö tekee, pelaa."

 

Mielestäni kyllä kannattaisi lopettaa tuollainen noin pitkälle menevä arvailu. Itsehän tuossa alat pelaamaan, ja todennäköisesti sotket täysin asiaan liittymättömiä muita kommentojia siihen mukaan. On vähän eri asia tunnistaa jonkun kirjoitustyyli. Suosittelen, että jätät arvailun sille rajalle. Menee muuten siihen suuntaan, kuin tuolla jollakin kommentoijalla, joka kuvittelee välillä, että suurinpiirtein vain yksi ihminen on kaikkien nimimerkkien takana.

Aikamoinen suo tuollainen epäluuloon pohjautuva arvailu. Terve skeptisyys tai rohkeus katsoa suoraan asioita ok. Vallitseva

Tuossahan Käpybara suoraan tunnusti, että hän lukee anonyymit kommentit epäluuloisesti. Voiko tuon enää  selkeämmin sanoa. Lisäksi hän miettii kaiken aikaa hakien tuskaisesti viitteitä ja sanamuotoja onko joku sama henkilö, jota hän nyt ilmeisen epäluuloisen vahvasti yrittää seurata. Selväähän silloin on, että kommenttien asiasisältö on sivuseikka ja menee ohi. Epäluulot koskevat miltei kaikkia anonyymejä koska kommentteja on niin valtava määrä, että on miltei mahdoton jotain yhtä henkilöä seurata ilman, että muutkin sekoittuvat samaan kastiin hänen mielessään. Ja mahdotonta, että olisi joku yksi ja sama henkilö. 

Tosiaan, jos syyttää toisia pelaajiksi niin mitähän tuo on muuta kuin omaa pelaamista. Ei tuollainen "vainoharhaisuus" kuulu tavalliseen keskusteluun täällä. Eikä ainakaan ole rehtiä ja rakentavaa. Toisaalta on tullut mieleeni, että joku ja jotkut on ollut Käpybaran kanssa jotenkin sukset ristissä täällä ja se on jäänyt hänelle muhimaan. Käpybara astui nyt esiin uutena ja nimmerkin tai uuden nimimerkin keralla. Millään ei voi muuten ymmärtää tuollaista tarkkaa anonyymien kommenttien syynäämistä ja omaa mietintää millähän eri nimimerkeilä tuo henkilö X nyt mahtaakaan kirjoittaa. 

Mitä ihmeen erityishuomiota täällä monen vuoden ketjussa anonyyminä on edes mahdollisuutta saada? Kommentit tulevat ja menevät, yli kymmenetuhannen kommentin ketjussa tuskin kukaan saa ainakaan pitempiaikaista huomiota.  Mistä kumpuaa luulo, että tämä joku hakee epätoivoisesti huomiota. 

Piti jo aikaisemmin kysyä, mutta ajattelin etten kysy, mutta nyt sitten voin kun joku nosti asian taas esille: voisiko Käpybara antaa jonkin elävän esimerkin minkälaisia ja mitä kommentteja hän noilla lausunnoillaan tarkoittaa? 

Vierailija kirjoitti:

Muistan kuinka paljon joskus aikoinaan järkytyin siitä kun ymmärsin, että vaikka kuinka selittää, kaikki ihmiset eivät koskaan kykene ymmärtämään mitä tarkoitan. Että sellaista oikeutta ei tule. Että että koskaan pysty selittämään tunteitasi, tarkoitusperiäis ja ajatuksiais niin että oikeasti muut ymmärtäisivät. Edelleen on toki - nykyään enenevissä määrin kun se on tämän aikakauden leima - ihmisiä jotka tahallaan ymmärtävät väärin, pöyristyvät ja kauhistelevat jotakin mitä toinen on muka sanonut, tahallaan takertuvat johonkin sanaan tai sanamuotoon jne. Nämä ovat luku erikseen; he saavat kai jonkilaista hyvää mieltä tai tyydytystä moisesta käytöksestä. 

Tavallaan sokeeraavaa oli silloin joskus ymmärtää se että ihmisten perusluonteiden erojen takia on vain joskus mahdotonta kommunikoida ymmärrettävästi vaikka molemmilla olisi aito halu kommunikoida. 

 

Mutta suosittelen tutustumaan Rosenber

Juuri näin. Kyse ei ole aina edes siitä, että toinen tahallaan ja manipuloidakseen ymmärtäisi väärin, vaan jotkut ihmiset eivät vain millään ymmärrä, vaikka kuinka selittäisi mitä itse on milläkin tarkoittanut ja mikä pointti missäkin olisi. Ja myönnän, en minäkään kaikkea ymmärrä. Eräs läheiseni on paljon sinnikkäämpi selittämään ja selittämään ja selittämään itseään aivan kaikille, minä luovutan varmaan ehkä liiankin helposti toisinaan. En vain jaksa selittää ja selittää, jos on täysin selvää, että toinen ei vain yksinkertaisesti kykene ymmärtämään. Vaikka molemmilla olisi vilpitön tahto. Kumppanini kanssa ollaan harjoiteltu sitä, että ei yritetä vakuuttaa toista oman katsantokannan paremmuudesta, vaan todetaan jossain kohtaa, että olemme erimieltä ja se on täysin fine, kuinkas sitten edetään? Ja tämä pätee kyllä kaikissa muissakin ihmissuhteissa. Olen mielessäni todennut tämän naapurinikin suhteen ja olen huomannut, että hän on hyväksynyt saman asian: olemme poliittisista asioista monesti hyvin erimieltä, mutta entäs sitten? Silti pidän naapuriani ihan jees-tyyppinä.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla Kuurankukastakin! MaratonParkuja on täysin oikeassa siinä, että miehen ajatusmaailma on rationaalisesta kaukana. Pitää usein oikein pinnistää, että saan ymmärrettyä hänen pointtinsa. Hän todella uskoo itse ajatuksiinsa, mutta on tosin myöntänyt, että homma on lähtenyt niin lapasesta, että hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt.

Hän itse näkee asian niin, että hän ei ole halunnut vaaleanpunaiset linssit päässä heittää suhdettamme hukkaan kohdattuaan ja ihastuttuaan tähän ystävänaiseen, vaan hän on halunnut taistella liittomme puolesta ja uskoa syvään yhteyteemme, jota hänen kuvitelmissaan ei mikään pysty horjuttamaan. Ja hän todella aidosti kokee niin tehneensä samalla, kun hänen toimintansa on minulle näyttäytynyt täysin päinvastaisessa valossa. Hän pitää tuota vain ohimenevänä vaiheena, jossa alun huuma laantuu ja jäljelle jää ystävyys. Naisesta on tässä vajaan vuoden aikana ehtinyt muodostua hänelle

Miten harhainen tuo mies oikein onkaan? Hän taistelee liittonne ja syvän yhteytenne puolesta pitämällä kakkosnaista? Erikoinen strategiavalinta, täytyy sanoa. Kiinnitti huomiota myös nuo miehen "yritykset" tehdä sitä ja tätä: hän yrittää parantaa tapansa, yrittää olla rehellinen, yrittää vieroittaa kakkosnaisen ystävätasolle, yrittää noudattaa toivettasi antamalla fyysistä etäisyyttä, haluaisi yrittää lähentyä jälleen kanssasi fyysisen yhteyden kautta, yrittää ratkaista tilannetta. Aikamoinen sarjayrittäjä.

Elämänkokemus on osoittanut, että ihminen, joka lupaa "yrittää" tehdä jotakin, ei todellisuudessa ole sitoutunut siihen tekemiseen, eikä niin ollen tule tekemään tilanteelle mitään. Vrt. alkoholisti, joka "yrittää" raitistua. Siinäkin vaihtoehdot ovat joko tai: joko tehdään tai ei tehdä, mutta ne lupaukset "yrittämisestä" ovat vain tyhjiä korulauseita, joilla pelataan aikaa.

Hukassa, miehen pitäisi nyt ennen kaikkea tajuta, että tässä ei olla millään temppuradalla, jossa hän voi saada suorituksista pisteitä. Eli että nyt ei ole mitään listaa, johon merkitään tähti, kun oltu rehellisiä ja surunaama, kun lipsahdettiin selittelyjen puolelle.

Kupla on kyllä hyvä sana ja hyvin sanottu Sinilinnulta myös tuo, että hän yrittää rakentaa sellaista sinun kanssasi uudelleen, koska sellaisessahan te sen toisen suhteen alkaessa olitte. 

Hän ei nyt tiedosta, että kyllä se piru on jo merrassa. Hän aidosti ajattelee, että ponnistelemalla rintamillaan nyt jokin liikahtaa hänen toiveidensa mukaan. Kun vaan saadaan nyt teidät molemmat naiset näkemään, miten vilpitön hän on näissä rehkimisissään.

Tuo on jotain, jota on mahdotonta ymmärtää, mutta ystäväni tilanteen kautta olen saanut välähdyksen. Jotain tuntuu ihan oikeasti aivokemiassa tapahtuvan sellaista, että ns normaalisti (mikä sitä nyt kenellekin on) hurjatkaan tapahtumat eivät tunnu edes hätkäyttävän, vaan samalla tiellä jatketaan, kenties jopa entistä päättäväisempänä. 

Aivan kuten eräs Ano tuolla sanoi, ei se "toinenkaan" välty varmastikaan yhtään sen enempää kuin muut piirin jäsenet ihan kaikilta tunnevaikutuksilta, mitä asioissa on. Samaa epätoivoa ja samalla varmuutta tai onnea tai mitä sitä nyt onkaan kulkee aalloissa, vuoksi vaan vaihtuu yleensä siinä miehen mukaan kumpaankin suuntaan. 

On erittäin hyvä, että Hukassa on nyt päättänyt siirtyä piiristä pois miettimään omaa asemaansa itselleen. Toivon, että tiestä ei tule liian kuoppainen, sillä nythän se polku vasta aukeaa.

T: MaratonParkuja

Silloin, kun ei ole varma, niin kannattaa sanoa, että lupaa yrittää. Jos itse tietää, ettei ole varma niin silloin on parempi olla lupaamatta.

Eikö vielä pahempaa olisi luvata varmaksi? Mies on nyt tavallaan tässä asiassa rehellinen. Ei mene lupaamaan valheellisesti. 

Itse olen erittäin huono lupaamaan mitään varmaksi. Katson niin olevan parempi kun ei koskaan voi tietää menevätkö asiat kuitenkaan niin. Hyvin harva asia on vain itsestä kiinni ja se mutkistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Silloin, kun ei ole varma, niin kannattaa sanoa, että lupaa yrittää. Jos itse tietää, ettei ole varma niin silloin on parempi olla lupaamatta.

Eikö vielä pahempaa olisi luvata varmaksi? Mies on nyt tavallaan tässä asiassa rehellinen. Ei mene lupaamaan valheellisesti. 

Itse olen erittäin huono lupaamaan mitään varmaksi. Katson niin olevan parempi kun ei koskaan voi tietää menevätkö asiat kuitenkaan niin. Hyvin harva asia on vain itsestä kiinni ja se mutkistaa. 

Onhan se tietysti hyvä, että hukassan mies vain lupaa yrittää, kuin että suoraan valehtelisi, että tulee tekemään niin ja näin (joka ei pitäisi paikkansa). Mutta lupaamalla yrittää mies sekä pettää itseään että vaimoaan: tässä tapauksessa lupauksessa yrittää on nimenomaan tuo perääntymisen mahdollisuus, että voin silti epäonnistua vaikka kuinka lupasin yrittää. Yhdistettynä kaikkeen muuhun miehen pohjattomaan itsekkääseen käytökseen, niin hukassa taitaa olla ennemminkin mies, kuin vaimo. Ainoa tie ylöspäin tuosta olisi itsensä raatorehellinen tarkastelu (siis miehen) ja sen tunnustaminen aidosti ja rehellisesti, että kyllä, olen ja käyttäydyn kuin itsekäs taapero, joka haluaa kaiken mutta ei pysty ottamaan ketään muuta huomioon kuin omat tarpeensa. Ja sitä mies ei tee.

- Käpybara

"Itse olen erittäin huono lupaamaan mitään varmaksi. Katson niin olevan parempi kun ei koskaan voi tietää menevätkö asiat kuitenkaan niin. Hyvin harva asia on vain itsestä kiinni ja se mutkistaa. "

Mutta kyllähän sentään moni asia on itsestä kiinni. Ja harva asia on niin paljon itsestä kiinni kuin se, aikooko jatkaa suhdetta toiseen ihmiseen, vaikka tietää sen loukkaavan puolisoa.

Silloin kuin on epävarma, voi pitää lupauksiaan, pitää sanoa niin suoraan, eikä lupailla mitään yrityksiä. Vaan sanoa suoraan, että en tiedä, pystynkö tähän, mikä kertoo sitten toiselle, että turha toivoa ja pettyä.

Exä ilmoitti, että ero tulee. Sanoin okei. Se sanoi että etsi oma kämppä. Sanoin okei. Löysin kämpän ja muutin pois. Sitten se soitteli, että tulenko pitää seuraa. Asuimme sen kämpässä vielä kolme vuotta ja seksiä oli viikottain. Kalliimmaksi se tuli meille pitää kahta asuntoa. Ihmettelin pari viimeistä vuotta, että miksi hän halusi minut sinne kotiinsa. En keksi muuta syytä kuin hän halusi nukkua lusikassa kanssani vielä pari extra vuotta ennen lopullista erkaantumista. Itse tykkäsin kyllä ja jäi kivat muistot. Ero oli tasainen ja seksi helpotti.

Olisi niin paljon helpompaa, jos voisi vain katkaista yhdellä nipsaisulla kaikki tunneyhteydet ihmisiin, jotka satuttavat. Yksi näistä sisaruksistani, jotka valitsivat ennemmin vaikenemisen ja tekijöiden suojelun, teki sen ratkaisun, että katkaisi välinsä täysin minuun. Johtuen viestienvaihdosta, jota kävimme siihen liittyen, että he eivät suostu puhumaan ja oikeastaan jopa kiistivät minkään rikoksen tapahtumista. Tottakai loukkaannuin tästä ja viestittelimme aiheesta kiivaasti, kyseenalaistin valinnan mm. sillä, että jos heidän lapsilleen tehtäisiin samalla tavalla, niin olisivatko vain hiljaa? En ole varma, oliko syy siinä kommentissa, vai jossain toisessa, mutta sisarukseni loukkaantui ja sanoi, ettei halua olla enää tekemisissä kanssani.

Tässä taannoin heillä oli perhejuhlat, jonne minua ei kutsuttu. Kuulin, että tekijät olivat siellä, heidät kyllä kutsuttiin. En pysty käsittämään, enkä voi koskaan antaa anteeksi. Ja tämä repii rikki sieluani. En voi käsittää enkä ymmärtää.

- Käpybara

Toisen ihmisen päähän ei koskaan voi täysin päästä. Eikä varsin vieraan ihmisen ja toisen käden tiedon pohjalta etenkään. Silti, komoisdraamoja nähneenä, tuossa on minusta sisällä täysin samat "luut" kuin melkein missä tahansa muussakin kolmiossa. Keskiössä oleva pelaa aikaa. Minä koitan ja yritän, odota vielä hetki kyllä tämä tästä.

Olen pahoillani mutta olen lähes varma siitä, että tilanteenne noudattaa samoja lainalaisuuksia kuin kaikki tähän saakka näkemäni tapaukset. Miehesi pelkää aloittaa uutta uuden naisen kanssa, ei ole luottoa että se kestäisi, tai kelpaisiko hän lopulta tälle naiselle ihan päätyyn saakka. Tahto tuohon uuteen suhteeseen on silti niin kova, ettei siitä mahdollisuudesta halua laskea irtikään. Mitä se sitten tekee sinusta? Varasuunnitelman ja saavutetun selkänojan johon peruutella jos hommat ei menekään toivotun mukaan.

Kysyin eräältä toista naista puoli vuotta pitäneeltä, joka samaan aikaan "yritti" tehdä eroa vakituisesta kumppanistaan, että kuinka hän pystyi kuitenkin seksiin tämän kumppaninsa kanssa jos oli jo ainakin vuoden verran halunnut siitä erota. Vastaus oli aika järkky. "en halunnut sitä riitaa ja syyttelyä, tai asioitten kaivelua, jos en olisi enää suostunut. Enkä minä häntä nyt niin fyysisesti vastenmielisenä pitänyt ettenkö olisi voinut seksiä harrastaa sen kerran pari kuussa"

Mulle aika hämmästyttävä kommentti kun itse en pystyisi enää seksiin jos tunteet olisi poissa ja ero mielessä. Tuntuisi kuin makaisi jonkun lähisukulaisen kanssa. Yyyhh.

Vierailija kirjoitti:

Olisi niin paljon helpompaa, jos voisi vain katkaista yhdellä nipsaisulla kaikki tunneyhteydet ihmisiin, jotka satuttavat. Yksi näistä sisaruksistani, jotka valitsivat ennemmin vaikenemisen ja tekijöiden suojelun, teki sen ratkaisun, että katkaisi välinsä täysin minuun. Johtuen viestienvaihdosta, jota kävimme siihen liittyen, että he eivät suostu puhumaan ja oikeastaan jopa kiistivät minkään rikoksen tapahtumista. Tottakai loukkaannuin tästä ja viestittelimme aiheesta kiivaasti, kyseenalaistin valinnan mm. sillä, että jos heidän lapsilleen tehtäisiin samalla tavalla, niin olisivatko vain hiljaa? En ole varma, oliko syy siinä kommentissa, vai jossain toisessa, mutta sisarukseni loukkaantui ja sanoi, ettei halua olla enää tekemisissä kanssani.

Tässä taannoin heillä oli perhejuhlat, jonne minua ei kutsuttu. Kuulin, että tekijät olivat siellä, heidät kyllä kutsuttiin. En pysty käsittämään, enkä voi koskaan antaa anteeksi. Ja tämä repii ri

Elämä on vaan just niin raadollista, että jos koet yhden sisaruksen läheisemmäksi (tulee paremmin juttuun, tulee vietettyä aikaa yhdessä, on enemmän yhteistä ollut aina) kuin toisen, niin vaikka se läheisempi toimisi väärin etäisempää kohtaan, niin eipä se tilannetta juuri muuta. Harva ottaa toisten ihmisten [periaatteellisista] taistoista omiaan. Sisarukset voi myös kokea lapsuuden ihan eri tavalla. Esim oma siskoni on vasta aikuisena (erottuaan lapsensa isästä) alkanut uskoa, ettei hänestä lapsena välitetty yhtä paljon kuin muista. Minä en usko sitä, meitä on 4 ja esikoinen on esikoinen, iltatähti tietysti kaikkien lellikki, mutta en minä koe että meiltä kahdelta keskellä olisi mitään puuttunut. Sen enempää kuin muiltakaan. Hän laskeskelee mitä kukakin on lapsuudesta saakka ns saanut ja vanhemmat yrittävät olla mieliksi kaikin keinoin, antavat viisikymppiselle naiselle rahaa, ovat hoitaneet siskon lasta ja koiria ym ym paaaaljon paljon enemmän kuin meidän muiden. Jo 20 vuotta on ollut tuo outo kuvio aikuisen lapsen ja vanhempiensa välillä. Ja silti siskolla vaan on ja pysyy se vaille jäämisen kokemus. Hän tosin lukee muidenkin ihmisten tarkoitusperät aina sen pahemman vaihtoehdon kautta, en tiedä, ero ja yksin jääminen lapsen kanssa kai rikkoi jotain perusluottamusta.

Mutta täytyy sanoa, että välit ovat etääntyneet vuosi vuodelta merkittävästi, etenkin minulla ja hänellä. Vanhemmat taas kokevat hänet läheisimmäksi, koska hän on ihan kirjaimellisesti ollut läheisin, asumisen ja yhdessä vietetyn ajan pohjalta. Vanhemmat puolustavat aina hänen outoja riidanhaluisia kommenttejaan ja vetoavat minuun, että pitää ymmärtää, loputtomasti vaan ymmärtää.

Kyllä minä ymmärrän miksi vanhemmat ottavat siskon "puolen". Hän on läheisin.

Vierailija kirjoitti:

 

Juuri näin. Kyse ei ole aina edes siitä, että toinen tahallaan ja manipuloidakseen ymmärtäisi väärin, vaan jotkut ihmiset eivät vain millään ymmärrä, vaikka kuinka selittäisi mitä itse on milläkin tarkoittanut ja mikä pointti missäkin olisi. Ja myönnän, en minäkään kaikkea ymmärrä. Eräs läheiseni on paljon sinnikkäämpi selittämään ja selittämään ja selittämään itseään aivan kaikille, minä luovutan varmaan ehkä liiankin helposti toisinaan. En vain jaksa selittää ja selittää, jos on täysin selvää, että toinen ei vain yksinkertaisesti kykene ymmärtämään. Vaikka molemmilla olisi vilpitön tahto. Kumppanini kanssa ollaan harjoiteltu sitä, että ei yritetä vakuuttaa toista oman katsantokannan paremmuudesta, vaan todetaan jossain kohtaa, että olemme erimieltä ja se on täysin fine, kuinkas sitten edetään? Ja tämä pätee kyllä kaikissa muissakin ihmissuhteissa. Olen mielessäni todennut tämän naapurinikin suhteen ja olen huomannut, että hän on hyväksynyt saman asian: olemme poliittisista asioista monesti hyvin erimieltä, mutta entäs sitten? Silti pidän naapuriani ihan jees-tyyppinä.

- Käpybara

Monesti kannattaisi myös keskittyä kuuntelemaan ja ymmärtämään mitä se toinenkin todella kertoo, ja mikä hänen näkökulmansa on ja miksi. Eikä keskittyä vain selittämään itseään kiivaasti toiselle, ja torjua toisen asia.

"Yhdistettynä kaikkeen muuhun miehen pohjattomaan itsekkääseen käytökseen, niin hukassa taitaa olla ennemminkin mies, kuin vaimo. Ainoa tie ylöspäin tuosta olisi itsensä raatorehellinen tarkastelu (siis miehen) ja sen tunnustaminen aidosti ja rehellisesti, että kyllä, olen ja käyttäydyn kuin itsekäs taapero, joka haluaa kaiken mutta ei pysty ottamaan ketään muuta huomioon kuin omat tarpeensa. Ja sitä mies ei tee."

No sellaista sukupuolikäsitystä, oletko sinä muuten nainen itse...eipä väliä. Totuushan on, että tarinassa hukassa on suostunut avoimeen liittoon, joten kummallakin on syytä nyt tarkastella mitä siitä on seurannut sekä heille, lapsilleen että sille ulkopuoliselle naiselle. Ja parisuhteelle. Kyllä siinä vastuu  on molemmilla ja nimimerkki hukassan on turha ruveta nyt marttyyriksi kruunu päässään. Pikemminkin narrin hattu.

Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi niin paljon helpompaa, jos voisi vain katkaista yhdellä nipsaisulla kaikki tunneyhteydet ihmisiin, jotka satuttavat. Yksi näistä sisaruksistani, jotka valitsivat ennemmin vaikenemisen ja tekijöiden suojelun, teki sen ratkaisun, että katkaisi välinsä täysin minuun. Johtuen viestienvaihdosta, jota kävimme siihen liittyen, että he eivät suostu puhumaan ja oikeastaan jopa kiistivät minkään rikoksen tapahtumista. Tottakai loukkaannuin tästä ja viestittelimme aiheesta kiivaasti, kyseenalaistin valinnan mm. sillä, että jos heidän lapsilleen tehtäisiin samalla tavalla, niin olisivatko vain hiljaa? En ole varma, oliko syy siinä kommentissa, vai jossain toisessa, mutta sisarukseni loukkaantui ja sanoi, ettei halua olla enää tekemisissä kanssani.

Tässä taannoin heillä oli perhejuhlat, jonne minua ei kutsuttu. Kuulin, että tekijät olivat siellä, heidät kyllä kutsuttiin. En pysty käsittämään,

 

Tässä kyse ei ole kuvitelluista asioista, vaan esitutkinnan päätös oli, että olin rikoksen uhri mutta muotoseikoista ja vanhentumisajoista johtuen asiaa ei pystytty edistämään. Olisin myös saanut ihmisiä todistamaan oikeuteen muiten todisteiden lisäksi, jos asia olisi sinne asti edennyt.

- Käpybara