Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ystävällesi on nyt tärkeää saada vatvoa kanssasi koska olet selvillä kuviosta ja ehkä ainut kenelle puhua. Jos voisit kuunnella määrätyn ajan ja sitten sanoa, että nyt jutellaan muusta, jatketaan toisella kertaa. Itse tilanteelle et voi mitään. 

 

Kysyn uteliaisuudesta, että toimiiko tämä oikeasti joidenkin kanssa? Kysyn siksi, että itselläni on aika kuormittava tilanne läheisen kanssa, joten sillä olen seurannut keskustelua MPn tilanteesta, on paljon samaa. Mutta siis onnistuuko joillan tuo, että jutellaan hetki tästä ja sitten sujuvasti siirrytään toisiin asioihin? Miten tuon saa aikaan?"

Ei välttämättä onnistu. Ystäväni sairastui suht nuorena autoimmuunisairauteen joka muutti hänen elämäänsä ainakin akuuttivaiheessa paljon. Hän on myöhemmin kertonut, että käytti kaiken aikansa artikkelien ja keskustelujen etsimiseen sekä lukemiseen aiheeseen liittyen. Hän kyllä puhui sairaudesta ihan koko ajan. Minä sujuvasti kuuntelin ja otin kantaa mihin osasin, tosin kun hän tiesi ihan varmasti kaiken minkä minäkin, niin eipä mulla paljon ollut annettavaa. Sairaus aiheutti myös sen ettei pystytty oikein tekemäänkään mitään hetkeen.

Hän on ystäväni, en oikein tiedä mitä muuta asiaan sanoa mikä paremmin kertoisi kantani.

Vierailija kirjoitti:

On helppoa nyt vuosikymmenien jälkeen sanoa, että lopputulos oli kaikille paras mahdollinen. Olisi voinut käydä toisinkin. Me emme sitä voi tietää koska elämä ei ole toistokoe.

Näinhän se on. Itse tosin suurella varauksella uskon kvanttiteorian rinnakkaiselämiin:-)

Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa ystäväni ei halua tehdä mitään, ei ole kiinnostunut oikein mistään, ei halua lähteä minnekään, jne. Se, mitä hän haluaisi tehdä on miettiä, mitä mies ajattelee ja ehkä hän ajattelee tai ehkä kun viimeksi sanoi niin se tarkoittaa. Joskus saan raahattua hänet jonnekin, mutta eihän se mitään laatuaikaa ole.

Mies on alkanut ottaa etäisyyttä ja korostetusti minulle puhuu perheestään ja lapsistaan, joskin minä miestä vähän välttelen = työasiat tietysti hoidetaan normisti, mutta mitään kahvitaukoja tai lounaita en kanssaan vietä, kuten ennen teimme. Hänellekin olen sanonut suoraan, että ymmärrät varm

Jospa se ystäväsi tekee luopumista kun kuulostaa masentuneelle. Sitten se vasta tukea tarvitseekin.

Kaikenlaisia patologisia valehtelijoita sitä riittää, mutta kuitenkin ihminen tietää. Näin väitän, kyllä sen tietää. Ehkä se sun valehteleva työkaverisi (oletko muuten yhtään pahastunut siitä mihin asemaan hän laittaa ystäväsi ja sinut?) alkaa kallistua kotiin päin ja ystäväsi sen aistii.

Vahingollinen suhde ja sen toinen osapuoli kutkuttaa mielessä, tuo onnen ja epätoivon tunteita, jotka sentään ovat tunteita. Jotka sentään kumpuavat lähteestä jota ainakin näennäisesti ITSE hallitset. Ei sitä hallitsematonta p*skaa joka vyöryy päälle ja saa pelkäämään tulevaa, täysin kyvyttömänä näkemään mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tai sitten  turtaa mieltä vailla ensimmäistäkään tunnetta koska millään ei ole mitään merkitystä (kun tulevaisuudensuunnitelmat romuttuivat tai huollettava kuoli pois tmv).

Jos sulla on parkuja jokin aavistus mikä siellä saattaisi taustalla vaania, niin voisiko henkilöä rohkaista sen asia suhteen?

Tämä on kyllä erittäin hyvä pointti ja oikeastaan muutoinkin taas kuuluu viimeaikaisiin pohdintoihin:-)

Olen itsekin jotain tuonnepäin miettinyt ja yrittänyt nostaa esillekin. Koskaanhan ei hyvistäkään ystävistä oikeasti tiedä kaikkea, vaikka vuosikausia on tunnettukin, kun ei aina kaikkea tiedä edes itsestään.

Ulkoapäin voisi sanoa, että ystävälläni on ollut ns. hyvin tavanomainen menneisyys, pari pidempää suhdetta, joista on tullut tavallinen ero, ei siis mitään draamaa, sinkkuna ollut muutaman vuoden ja aikuinen lapsi muutti juuri omilleen. Heillä käsittääkseni eron jälkeen oli ihan toimiva viikko-viikko systeemi tähän saakka. Mutta niin, se on totta, että tämä on ulkoapäin.

Minulle on kyllä ollut aikamoinen yllätys tämä "romahtaminen". Pelkään sitäkin, että koska hän on erittäin kunnianhimoinen ja suorituskeskeinen, hän piiskaa itseään aivan liikaa tässä tilanteessa. Sitä olen sanonut, että jokaisella on oikeus olla joskus tehotonkin ja ei niin tuotteliaalla päällä. Mutta suomalainen työkulttuuri on kyllä ankara.

Joo. Täytyy lähteä enemmän ehkä tällä kulmalla kuin olen tehnyt!

T: MaratonParkuja

Ehkä se sun valehteleva työkaverisi (oletko muuten yhtään pahastunut siitä mihin asemaan hän laittaa ystäväsi ja sinut?) alkaa kallistua kotiin päin ja ystäväsi sen aistii.

Hohhoijaa. SAMASSA viestissä, johon vastaa:

Mies on alkanut ottaa etäisyyttä ja korostetusti minulle puhuu perheestään ja lapsistaan, joskin minä miestä vähän välttelen = työasiat tietysti hoidetaan normisti, mutta mitään kahvitaukoja tai lounaita en kanssaan vietä, kuten ennen teimme. Hänellekin olen sanonut suoraan, että ymmärrät varmaan tilanteeni.

Ei ihme, että tulee väärinkäsityksiä. Kun yhtään ei lueta viestejä joihin vastataan.

Lapsi muutti pois kotoa joten hänellä ei ole enää perhettä. Helppo. Yksinäisyys saa vatvomaan mielellään jotain näennäisongelmia, upottamaan itsensä töihin tai yrittämään väkisin kiinnittyä johonkin suhteeseen. Siihen on joku termikin mutta enpä nyt muista, kun ihminen on kykenemätön visualisoimaan miltä tulevaisuus voisi uudessa elämäntilanteessa näyttää. Moni jättää sen takia vaikka just eroamatta tai vaihtamatta työpaikkaa. Mutta sitten kun elämänmuutos tulee pyytämättä niin kuin lapsen lentäminen pesästä.. onhan se kriisi. Mikä on elämäni tarkoitus? Tehdä töitä? No v*u jee.

Ehkä keskustelua häiritsee ne sellaiset kyllä MP on vähän epäilyttävänkin hyvä kirjoittaja ja viestit tuntuvat tulevan läheltä, kenties samalta näppikseltä ja sen sellaista. Sitten kun nämä tulevat peräkanaa muiden nimimerkittömien, jotain ykstityiskohtaa puunaavien viestien kanssa, ainakin minun on hyvin vaikea siinä vaiheessa kun ajattelee vastaavansa, enää erotella missä viestissä sanottiin mitäkin. Muuttuvat ikäänkuin sellaiseksi pitkäksi jatkumoksi. Tunnustan että välillä en sitten tästä syystä jaksa nimimerkittömiä viestejä lukea lainkaan, tai vain pintapuolisesti. Jos olisi jokin nimimerkki tai tunniste, olisi helpompaa erotella viestit, ymmärtää mikä selvennys viesti viittaa mihinkin aikaisempaan jne. Tällaisena ei vaan toimi, vaikka kuinka anot niin haluavatkin uskoa. On sitten jokaisen oma valinta, haluaako olla mukana kunnolla vai ei. Jos haluaa pitää kiinni siitä, että ei anna itsestään minkäänlaista tunnistetta joutuu myös hyväksymään sen että kaikki eivät jaksa salapoliisimaisesti yrittää pysyä kärryillä siitä kenelle kuuluisi kunnia mistäkin sanomisista.

Kaikella siis on aina puolensa, ja jokainen valitsee itse. Seurausten kanssa on sitten myös parempi tulla toimeen eikä syyttää niistä aina toisia osapuolia. 

 

-Sinilintu

Vierailija kirjoitti:

 

Ehkä se sun valehteleva työkaverisi (oletko muuten yhtään pahastunut siitä mihin asemaan hän laittaa ystäväsi ja sinut?) alkaa kallistua kotiin päin ja ystäväsi sen aistii.

Hohhoijaa. SAMASSA viestissä, johon vastaa:

Mies on alkanut ottaa etäisyyttä ja korostetusti minulle puhuu perheestään ja lapsistaan, joskin minä miestä vähän välttelen = työasiat tietysti hoidetaan normisti, mutta mitään kahvitaukoja tai lounaita en kanssaan vietä, kuten ennen teimme. Hänellekin olen sanonut suoraan, että ymmärrät varmaan tilanteeni.

Ei ihme, että tulee väärinkäsityksiä. Kun yhtään ei lueta viestejä joihin vastataan.

hohhoijjaa nyt vaan itsellesi. Minäkin välttelin ystäväni entistä miestä kun heidän eronsa oli riitaisa vaikka meillä on yhteinen harrastus. Sanoin hänelle että hän varmaan ymmärtää asemani. Ihan hyvissä väleissä me ollaan, ei mulla ole mitään häntä vastaan kun siihen eroriitaan tarvittiin kyllä kaksi ja ystäväni tuskin oli ainakaan vähempää syyllinen riitelyyn..

Eli jonkun vältteleminen ei kyllä kerro mitään vielä mitä siitä ihmisestä tai sen tekemisistä on mieltä.

Olen pelkkä anonyymi, mutta en minäkään jaksa kaikkien anonyymien riitaviestejä lukea. Luen pitkät kirjoitukset, koska niissä yleensä pyritään edes asiaan ja monet ovat todella hyviä. Minusta hyviin viesteihin muutkin vastaa. MP on hyvä kirjoittaja ja selkeästi on sitä myös jollakin tavalla ainakin sivutyökseen tehnyt. Mutta miksi se tekisi epäilyttävän, sitä en tiedä.

Syy, miksi itse en ole ottanut nimimerkkiä on se, että en uskalla vielä kertoa omia asioita. Syy ei ole ketjussa, eikä muissa kirjoittajissa, vaan minussa. Ties mitä sitä pintaan nousee jos alkaa pöyhimään. Ajattelen, että onko sinulla Sinilintu sama tunne?

Minä en vain rehellisesti ole jaksanut avata omaa asiaani vielä. Ehkä eniten siksi etten jaksa sellaista negatiivista besserwisseilyä mitä tiedän olevan luvassa. Mutta myös siksi että arki vaan vie voimavarat, ja kirjoittaessa pitäisi keskittyä kuitenkin siihen että osaa muotoilla myös niin ettei ole tunnistettavissa. En halua sitä jos joku tuttu lukisi. 

Mutta en ymmärrä miksei voisi olla nimimerkkiä vaikkei kirjoittaisi omaa tarinaa ollenkaan? Saahan vain kommentoida muidenkin juttuja. Nimimerkillä vaan tulisi sellainen persoona, jolla on helpompi vastata, kun kirjoituksille tulee jatkumo. 

 

-Sinilintu

Minä en ainakaan halua olla persoona tässä ketjussa. Ai miksi? Siksi kun on taustalla 45 elinvuodesta 6 kk verran jotain mikä saa osan porukkaa aivot välittömästi räjähtämään ja kaiken objektiivisuuden lentämään ikkunasta niin senhän jälkeen on ihan sama mitä kirjoitat niin saat pelkkää haastamista ja minimoimista osaksesi. Toisaalta en pitäisi kovinkaan kiinnostavana keskustelua jossa nimimerkin takaa toisin esiin itsestäni vain kaikki asiat mitkä kertoo minusta hyvää ja kätkisin huonot. Ja oikeasti näen itsessäni myös huonoa. Omiin hölmöilyihin on tietysti aina joku selitys, mutta syyn ymmärrän kuitenkin olevan minun.

Vierailija kirjoitti:

Minä en vain rehellisesti ole jaksanut avata omaa asiaani vielä. Ehkä eniten siksi etten jaksa sellaista negatiivista besserwisseilyä mitä tiedän olevan luvassa. Mutta myös siksi että arki vaan vie voimavarat, ja kirjoittaessa pitäisi keskittyä kuitenkin siihen että osaa muotoilla myös niin ettei ole tunnistettavissa. En halua sitä jos joku tuttu lukisi. 

Mutta en ymmärrä miksei voisi olla nimimerkkiä vaikkei kirjoittaisi omaa tarinaa ollenkaan? Saahan vain kommentoida muidenkin juttuja. Nimimerkillä vaan tulisi sellainen persoona, jolla on helpompi vastata, kun kirjoituksille tulee jatkumo. 

 

-Sinilintu

Kyllähän täällä on ruodittu monet kerrat nimimerkin käyttämisen hyötyjä ja haittoja, joskus ihan syvällisemmänkin kautta. Ei voi oikein mitään, jos ei ymmärrä, että niistä hyvistä puolista huolimatta, jotkut valitsee toisin omista lähtökohdistaan. 

Ja lisäksi Sinilintu, tämä Vauva-foorumi on kuitenkin anonyymi keskustelupalsta, jossa pääasiassa kirjoitetaan ilman nimimerkkejä. Lähtökohta siis on tämä. Kannattaa itse panostaa vähän asiaan, jos sen kokee vaikeaksi.

On tärkeää, että nimimerkittömiä viestejä luetaan omina viesteinään, varsinkin jos johonkin tiettyyn viestiin vastaa (sitä lainaa). Tuntuu erikoiselta, että tätä pitää muistuttaa, asian kun luulisi olevan keskustelupalstan perusteita. Jokainen on vastuussa omista kommenteistaan, ei jonkun muun ikävällä tavalla esitetystä arvostelusta.  

Edellisestä ylläolevasta viestistä en ymmärrä pointtia ollenkaan.

-Sinilintu

Äh väliin ehti joku. Tarkoitin viestiä nro 9970

-Sinilintu

Ja tuolle anonymiteetistä kirjoittavalle. Kuten sanoin, jokainen tekee omat ratkaisunsa ja elää niiden kanssa. Jos haluat kirjoittaa ilman nimimerkkiä, se on oikeutesi. Ja muilla on oikeus pitää sitä sekavana ja hankalana ja jättää lukematta :)

-Sinilintu

Vierailija kirjoitti:

Edellisestä ylläolevasta viestistä en ymmärrä pointtia ollenkaan.

 

-Sinilintu

Oliskohan sillä viitattu vaikka siihen että nimimerkki on ollut joskus se vihattu toinen nainen. Tai ketjussa moneen kertaan haukuttu jättäjä.

Eihän semmosen tunnustuksen jälkeen voi enää osallitua tällaiseen keskusteluun oikein mitenkään :p

No ota vaikka uusi nimimerkki jos se on ongelma. Tosin en ole lukenut jättäjien haukkumisesta tai vihatun toisen naisen parjaamisesta. Liemmekö lukeneet eri ketjuja.

-Sinilintu

Hyppään täysin uutena keskustelijana mukaan. Tai en tiedä, olenko alkuperäiseen keskusteluun silloin vuosia sitten kommentoinut jotain. Olen ainakin lukenut. Ja lopettanut lukemisen pitkän aikaa sitten, nyt palanneena. Täytyy sanoa, että suurimmaksi osaksi rakastan sitä, millaisella tyylillä täällä ollaan keskusteltu. Suoraan, rehellisesti, ymmärtäen ja toisia kunnioittaen. Sitten on joitakin hyvin ilkeämielisiä kommentteja, jotka kuuluvat siihen perus av-kauraan. Kutsun sitä räksyttämiseksi, kun en parempaa sanaa keksi. Mutta sitä räksyttämistä on suurin osa tästä palstasta, muissa keskusteluissa. Mutta ilahduin positiivisesti näistä kirjoituksista, joiten olen päinvastaisessa järjestyksessä ehtinyt lukemaan sivulle 444 asti.

Halusin Hukassa-tilanteeseen sanoa, että ymmärrän lähes kaikkia kirjoittajia ja Hukassaa itseään. Ymmärrän pointin siitä, että lapset ammentavat vanhempiensa parisuhteesta omaa malliaan ja siitäkin näkökulmasta on tärkeää punnita asioita. Mitä asioita haluaa opettaa lapsille? Mitä pitää sietää ja mitä ei? Mitä jos oma lapsi tulevaisuudessa päätyy samanlaiseen suhteeseen, jossa toinen ei pelaa reilusti, vaan on itsekäs ja hyväksikäyttävä? Tai mitä jos lapsi oppii sen itsekkään ja hyväksikäyttävän mallin ja tekee sitä jollekin toiselle?

Mutta samaan aikaan ymmärrän, ettei päätöksiä tehdä siltä istuimelta. Olen ollut kaltoinkohtelevassa suhteessa ja kun avauduin siitä tällä palstalla omassa ketjussaan, sain todella ilkeitä, vähätteleviä ja ylimielisiä kommentteja osakseni. Tyyliin joojoo, ymmärrä nyt vain sitä miestäsi vielä lisää ja anna käyttää itseäsi hyväksi, turha itkeä ja ihmetellä kun tulet pahoinpidellyksi jne. Ne kommentit eivät auttaneet yhtään, eivät piirun vertaa. Romuttivat vain entisestään huonontunutta itsetuntoani ja olisi voinut saada minut vaikenemaan asista tyystin. Samaan aikaan tosielämän ystäväni sanoivat havaintojaan kyllä välistä aika suoraankin. Eräs miespuoleinen kaverini kommentoi miesytäväni toimintaa, että tuohan on täyttä jaskaa ja nyt on aika unohtaa tyyppi, hän ei käyttäydy terveellä tavalla. En juuri siltä ponkaisulta kyennyt eroamaan, vaan vasta kun mies oli saanut painettua minut niin alas, ettei enää edes toimiessaan viitsinyt tai pystynyt katsomaan silmiini, koska häpesi omaa toimintaansa, niin vasta siinä vaiheessa sisuunnuin ja totesin, että tämä loppuu nyt. Ja se loppui.

Se matka siihen eroon on vain kuljettava kokonaisuudessaan ja ero tapahtuu vasta siinä vaiheessa, kun siihen kykenee. Silti, matkan varrella on tärkeää kuulla muilta ihmisiltä niitä totuuspuheita tilanteesta, koska ne auttavat myös pikkuhiljaa kypsyttämään lopullista päätöstä.jatkuu

 

jatkuu

Mutta totuuspuheet tulee antaa toista kunnioittaen ja ystävällisesti. Jos puhuu toiselle pilkallisesti ja halveksuen, se vain saa ns. uhrin kaivautumaan entistä syvemmälle poteroonsa ja avaamatta asiaa kenellekään häpeän takia. Ilkeä kommentointi vain syventää häpeää. Joten jos aito tarkoitus on auttaa, eikä trollata, on syytä miettiä miten sen tekee ja millä sanoilla. Piikittely ei auta ketään. Apuna toimii rehelliset, mutta empaattiset ja ystävälliset peilit. Muutokseen tarvitaan totta tosiaan niitä muitakin ihmisiä, jotka toimivat peileinä tilanteessa, missä toinen manipuloi, valehtelee, kaasuvalottaa jne.

Ja sananen nimimerkeistä ja nimimerkittömyydestä. Ymmärrän ihmisten tarpeen olla nimetön, etenkin jos paljastaa omasta tilanteestaan jotain arkaa. Mutta täällä on myös sellaisia nimettömiä, joiden tarkoituksena on vain haastaa riitaa, tai purkaa omaa pahaa mieltä muihin. Ja tästä syystä olen itsekin lukiessa mennyt välillä todella sekaisin nimettömistä kommentoijista ja pointissa on ollut vaikea pysyä perässä. Tästä syystä nimeän itse itseni, mutta ymmärrän kyllä täysin ihmisten tarpeen pysyä nimettömänä.

Lopuksi vielä Liekille: tunnistan sinussa niin paljon samaa. Olen myös ryhmäläinen, joten tyyneysrukous on hyvin tuttu. Rakastan tyyliäsi kirjoittaa, se on niin oivaltava ja hauska samanaikaisesti. Käytät hyvin rikasta kieltä, vaikka puhutkin vakavista aiheista.

Toivottavasti Kuurankukka palaa vielä keskusteluun!

- Käpybara

Kyllähän täällä on ruodittu monet kerrat nimimerkin käyttämisen hyötyjä ja haittoja, joskus ihan syvällisemmänkin kautta. Ei voi oikein mitään, jos ei ymmärrä, että niistä hyvistä puolista huolimatta, jotkut valitsee toisin omista lähtökohdistaan.

Ymmärrän kyllä, miksi nimmerkittömyys voi joitakin turhauttaa, koska nimettömyyden suojista tulee myös niin paljon turhaa jaskaa ja vääntämistä. Ja ymmärrän myös, miksi jotkus haluavat pysyä nimettömänä.

Molemmat kannat vain pitää hyväksyä. Sen että joitakin häiritsee ja puheenvuorojen seuraaminen on vaikeampaa ja sen, että siitä huolimatta on tärkeää saada valita, onko nimetön vai nimimerkillä.

- Käpybara

Kiva kun kirjoittelit, Käpybara! Toivottavasti kuulemme lisää ja kyllä Kuurista, Liekkiä, AP, 28 on kiva aina kuulla. Ja senkin Tuumiskin on meidät jättänyt!

MP, ei ystäväsi tarina ole aiheesta ohi vaan yksi juonne näitä tarinoita.