Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se täällä muidenkin lukijoiden mieleen tuli että jospa se on 28:n kesän nyksä linjoilla. Ja jos on, niin on kyllä tiedossa kylmää kyytiä kun on syötetty valheita hänellekin. 

Taitaa olla vaan niin tavallista että pajunköyttä syötetään molempiin suuntiin näissä tilanteissa. 

Tietäjä ei taida tietää mihin soppaan on itsensä laittanut.

 

Minä luulen, että tämä "tietäjä" on sama huutelija kuin mikä yli vuoden kirjoitellut 28v:lle solvauksia. Joku 28v:n kirjoituksissa kaivelee, että pitkään jaksaa roikkua mukana. 28v on tehnyt vaikutuksen. 

Tahtomattani tehnyt vaikutuksen =)

Olen itse myös miettinyt, että onko sama kirjoittaja (höpöhöpö mökki tarinat, 28v ja sikana ja nyt tietäjät tietää vaihe päällä).

Innolla kyllä jaksaa kulkea tätä yhteistä matkaa.

On vähän niinku takiainen, mutta ei haittaa.

28 v yhdessä 

Kutsukaa minua naiiviksi romantikoksi, miten vaan. Mutta uskon silti, että rakkaus on kuin vesi. Se löytää uomansa. Jos tahtoa molemmilla todella on.

Ajattelin vähän lisää eilisiä ajatuksiani😀 Periaatteessa uskon samoin kuin Kuurankukka, mutta käytäntö taitaa vähän sakata.

Aloin ajatella nimittäin uudelleen sitä, mikä oli niin vaikeaa edellisessä suhteessa nimenomaan irtipäästämisen suhteen ja se oli kyllä juuri se, että minä niin kovasti halusin rakastaa ja niin kovasti halusin ymmärtää. Halusin ymmärtää, mitä toisen päässä tapahtuu ja halusin ymmärtää, miksi sitä tätä ja miksi minä ja miten minä ja ja ja jajajaja. Halusin rakastaa, koska oikeasti rakastinkin ja koska rakastin, ajattelin, että ymmärtäminen on avain siihen, että vesi löytää uomansa ja rakkaus lisää ymmärrystä ja ymmärrys rakkautta.

Herra tietää, että tahtoa ei puuttunut kummaltakaan, ainahan päädyimme lopulta "keskustelemaan" ja yhteen takaisin. 

Jossain vaiheessa kuitenkin muistin vanhemman työkaverin lakonisen lauseen:"aina vaan se rakkaus ei riitä". Ja tajusin, että ei tosiaankaan kyse ole siitä, että rakkautta ei ole tarpeeksi vaan siitä, että aina rakkaus ei kumoa kaikkea, paranna kaikkea, ole se ylivoimainen voima.

Nykyään minusta ajatus rakkaudesta, joka väkisin vetää ihmiset yhteen, väkisin puskee läpi mistä hyvänsä on oikeastaan kauhistus. Olisi kauhistus räpistellä siinä suhteessa vain rakkauden voimin ja vuoksi. 

Älkää ymmärtäkö väärin, totta kai suurin niistä on rakkaus. Mutta nykyään ajattelen, että rakkaus on hyvä renki, mutta huono isäntä. Jos suhteessa ei ole muuta, kuten aidosti yhteneväiset tulevaisuuden tavoitteet, toimiva arki, keskinäinen automaattinen kunnioitus, jne. ei se rakkaus vain aina riitä. 

Sanoisin siis, että omasta näkökannastani näen, että ensin pitää tulla kaiken muun, minkä ihmisessä näkee, mitä ihmisen kanssa olemisessa arvostaa ja sitten siihen päälle sinetiksi rakkaus. Ei enää ikinä minulle toivottavasti toisin päin.

T: MaratonParkuja

P.S: Uskon minäkin, että tietäjä on vanha tuttu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se täällä muidenkin lukijoiden mieleen tuli että jospa se on 28:n kesän nyksä linjoilla. Ja jos on, niin on kyllä tiedossa kylmää kyytiä kun on syötetty valheita hänellekin. 

Taitaa olla vaan niin tavallista että pajunköyttä syötetään molempiin suuntiin näissä tilanteissa. 

Tietäjä ei taida tietää mihin soppaan on itsensä laittanut.

Sama on tullut mieleen minullakin. 

Tuolla tietyllä ilkiöllä on niin pakkomielteinen tarve kiusata, kiistää, kinata ja dissata 28:aa, että eihän tuo ole normaalia laisinkaan. Joko hän on puhehousuttoman nyxä (vaiko jo ex-nyxä?), jolle karu totuus suhteen alusta on valjennut vasta täällä, tai sitten joku, joka on elänyt lähes identtisessä tilanteessa ja saanut siinä pahasti siipeensä.

Mieli pyrkii kieltämään ja selittelemään kaiken niin, ettei traumatisoivaa tapahtumaa tarvitsisi katsoa silmiin ja tajuta, että minulle on puhuttu täyttä potaskaa. Tietäjä kuvitteli tietävänsä, mutta huomasi ettei sittenkään tiennyt, eikä voi myöntää sitä. Kovat on defenssit.

Yön yli Kuurankukan sanoja rakkaudesta pohdittuani joudun kuitenkin hyppäämään MaratonParkujan kannelle. Tähän liittyy myös epämääräinen tuntuma siitä, että persoonallisuuksina saatamme MP:n kanssa olla enemmän järjellä kuin tunteella ohjautuvia. Ihan vaikka jätettäisiin minun ajoittaiset tunne-elämän häiriöni huomiotta.

Näin jälkikäteen on vaikea nähdä, että isäni ja äitini liitto olisi varsinaisesti kaatunut rakkaudenpuutteeseen. Isäni päihdeongelmaan ja molempien kyvyttömyyteen käsitellä vaikeita tunteita kylläkin. Isäni taitaa rakastaa äitiäni tänä päivänäkin, mutta se ei toki estänyt pahoinpitelemästä häntä humalassa. Tai edesauttanut minkäänlaista elämänhallintaa.

Itse kysyin aikuisena, äitini toimintaan menneisyydessä pettyneenä, miten hänen aina mainostamansa rakkaus minuun oikein näkyi. Lapsena minusta tuli ylipainoinen, kun minut hylättiin yksin television ääreen einesten kanssa. Teini-iässä jäin vaille  minkäänlaista huolenpitoa: lämmintä ruokaa, puhtaita vaatteita, lääkäriä, kun olisin sitä tarvinnut. Osa näiden laiminlyöntien jäljistä näkyy kehossani tänä päivänäkin. Äitini vastaus kysymykseen rakkauden näkymisestä oli, että hän oli itkenyt autossa sen jälkeen, kun he olivat isäpuoleni kanssa olleet auttamassa minua muutossa pois kotoa. Joitain vuosia myöhemmin asetin äitini valinnan eteen: hän voisi pitää elämässään minut tai alkoholin, ei molempia. En ole sen jälkeen kuullut hänestä.

Pitäisikö minun ajatella, että äitini ei koskaan rakastanut minua? Olen alkanut ajatella, että se riippuu aivan täysin siitä, mitä mieltää rakkaudeksi. Äidilleni se on tunne. Se ei ole sitoutumista, se ei ole huolenpitoa, se ei ole vastuun kantamista omien tekemisten seurauksista. Se on vain tunne. Ja jos ajatus rakkaudesta kiteytyy tunteeseen, se ei sisällä avioliittovalan tahtomista, tai vastamäkiä. Se on laskettelua alamäkeen niin kauan kuin itsestä hyvältä - tai edes siedettävältä - tuntuu. 

Tällainen "rakkaus" on kuitenkin äärimmäisen itsekästä, eikä siihen sisälly vaivannäköä tai vaikeiden asioiden kohtaamista. Eikä kyse välttämättä ole tietoisesta valinnasta. Tiedän omasta kokemuksestani, miten vaikeat tunteet tiedostamattomina voivat ajaa vahingoittavaan toimintaan. Minun kohdallani tunteiden tukahduttamiseen syömällä tai  ymmärtämään toista silloinkin, kun hän ei pysty tai halua ymmärtää minua. Ja ehkä jotenkin, nyt kun asiaa ajattelen, molempien - sekä väistelyn että liiallisen ymmärtämisen taustalla on yritys säilyttää tunneyhteys väistämällä vaikeita tunteita. Kuten vihaa tai luopumisen surua.

Se, mikä Kuurankukan kommentissa kolahti, oli että minä en voi päättää toisen puolesta, miten hänen tulisi toimia. Voin olla vain oma itseni ja toimia niin kuin minulle on oikein, miettimättä lopputulosta. Päästää irti, ja katsoa mitä tapahtuu.

-Liekki

Nykyään minusta ajatus rakkaudesta, joka väkisin vetää ihmiset yhteen, väkisin puskee läpi mistä hyvänsä on oikeastaan kauhistus. Olisi kauhistus räpistellä siinä suhteessa vain rakkauden voimin ja vuoksi. 

KUKA tämä ihminen on oikein. Taas iski kuin lekalla mahaan tämä ajatus ja ajatus siitä, mikä omassa suhteessa tällä hetkellä on eniten pielessä. Ajatus siitä että rakkauden vuoksi pitää taistella ja jaksaa ja jaksaa. Voisiko päästää irti suhteesta vaikka ei päästä rakkaudesta.

En vieläkään kykene omaa tarinaa kertomaan, mutta sen tahdon sanoa, että saan niin paljon apua näiden keskustelujen lukemisesta. Kiitos. Älkää antako ilkeilijöiden viedä tätä ketjua.

MaratonParkuja, kirjoituksesi herätti minussa kysymyksen. Kerroit, että edellisessä suhteessa halusit niin kovasti ymmärtää mitä toisen päässä liikkuu jajaja. Minä uuvuin pelkästään lukemalla noita rivejä. Ajatteletko niin, että kova yritys ymmärtää toista olisi yksi muoto yrittää kontrolloida rakkautta?

Minusta tie aitoon rakkauteen on nimenomaan kontrollista irti päästäminen. Rakkautta ei voi kontrolloida.

Noin periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että toimivaan parisuhteeseen tarvitaan muutakin. Esimerkiksi samanlainen arvomaailma asioissa, jotka ovat tärkeitä ja toimiva kommunikaatio. Olen silti itsepäisesti sitä mieltä, että mikäli rakkautta riittää ja ihmiset ovat oikeita toisilleen, siis sopivia, niin kyllä riittää myös tahtoa ratkaista ongelmia, löytää kompromisseja ja tapoja elää yhdessä. Rakkauteen ei kuulu mielestäni minkäänlainen pakottaminen tai väkivalta. En ole asiantuntija näissä kysymyksissä, mutta eikö sellaisissa tilanteissa ole kyse pikemminkin läheisriippuvuudesta, ei rakkaudesta. Korostan myös, että puhun itse parisuhderakkaudesta. Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on asia erikseen.

Liekki, olen todella pahoillani siitä, mitä olet joutunut lapsuudessa kokemaan.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

MaratonParkuja, kirjoituksesi herätti minussa kysymyksen. Kerroit, että edellisessä suhteessa halusit niin kovasti ymmärtää mitä toisen päässä liikkuu jajaja. Minä uuvuin pelkästään lukemalla noita rivejä. Ajatteletko niin, että kova yritys ymmärtää toista olisi yksi muoto yrittää kontrolloida rakkautta?

Minusta tie aitoon rakkauteen on nimenomaan kontrollista irti päästäminen. Rakkautta ei voi kontrolloida.

Noin periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että toimivaan parisuhteeseen tarvitaan muutakin. Esimerkiksi samanlainen arvomaailma asioissa, jotka ovat tärkeitä ja toimiva kommunikaatio. Olen silti itsepäisesti sitä mieltä, että mikäli rakkautta riittää ja ihmiset ovat oikeita toisilleen, siis sopivia, niin kyllä riittää myös tahtoa ratkaista ongelmia, löytää kompromisseja ja tapoja elää yhdessä. Rakkauteen ei kuulu mielestäni minkäänlainen pakottaminen tai väkivalta. En ole asiantuntija näissä kysymyksissä,

Voi Kuurankukka...

Pystyn ohittamaan kaikki ilkeilyt ja pahantahtoiset kommentit, tarvittaessa antamaan takaisinkin. Mutta myötätunto on sitten se, millä tämän järkeilevän jääneidon saa kyyneliin sekunneissa. Sisimmässään pehmo sitä kai sitten on kuitenkin.

Näiden keskustelujen käyminen ja seuraaminen on jo nyt avartanut ymmärrystä omasta ja muiden toiminnasta enemmän kuin kolmen vuoden terapia. On jotenkin kiehtovaa ja lohdullista, että ensivaikutelmalta isotkin näkemyserimielisyydet voivat osoittautua hetkissä vain erilaiseksi tarkastelukulmaksi, jonka taustalla on hyvin samankaltainen ajatus- ja arvomaailma.

Kiitos myös minulta kaikille keskusteluun osallistuneille. Rohkaisen uusia mukaan, jos vain suinkin pystytte kohtaamaan sivutuotteet. Itselleni tämä on ollut parantava ja puhdistava kokemus.

-Liekki

MaratonParkuja, kirjoituksesi herätti minussa kysymyksen. Kerroit, että edellisessä suhteessa halusit niin kovasti ymmärtää mitä toisen päässä liikkuu jajaja. Minä uuvuin pelkästään lukemalla noita rivejä. Ajatteletko niin, että kova yritys ymmärtää toista olisi yksi muoto yrittää kontrolloida rakkautta?

Ei, vaan se oli yritys kanavoida rakkautta. Se oli yritys ymmärtää, miksi tämä tunne, joka selkeästi molemmilla on vahva, ei vaan saa aikaan sitä toimivaa, molemmat lopulta onnellisiksi tekevää suhdetta.

Luulen, että tässä on vähän sama dilemma kuin siinä, kun monet sanovat, että jos ei ole kokenut sitä hulluksi tekevää rakkautta, jolla vaikkapa pettämistä usein selitetään, ei voi tietää, mistä puhutaan niin myös toisin päin. Jos ei ole kokenut sitä hulluksi tekevää rakkautta, joka ei sittenkään vaan riitä, ei vain saa aikaan sitä toimivaa, onnellista suhdetta, ei voi tietää, mistä puhutaan.

Voi sen hyvin selittää sitenkin, että me vain emme olleet oikeasti toisillle oikeat, että se rakkaus, mitä tunnettiin, ei ollut oikeasti oikeaa tms. mutta nämä selitykset omaan korvaani ovat vähän liian kohtaloon kalskahtavia, jotta ne minua miellyttäisivät. Sinä selkeästi ajattelet toisin.

Lisäksi hantille laittaa yllärinä tunnepuoli:-) eli kyllä se rakkaus tuntui oikealta, ihminen tuntui oikealta, mutta kun ei vaan se riittänyt, vaikka uskon tunteen olleen molemminpuollinen. Tätä on todella vaikea selittää järkevästi, hehhe. Ehkä se sitten oli joku kosminen maaginen kohtalo, joka ei sallinut meitä toisillemme:-)?

Tämän ketjun parhautta on kyllä erilaisten ihmisten kirjoitukset.

Minulle kävi myös niin, että Kuurankukan eilinen kaunis kirjoitus rakkaudesta jäi mietityttämään kovasti.

Ostin jokaisen sanan ensilukemalla, olenhan se herkkä ja tunteella elävä ihminen. Sitten iski epäilys, siitä että olenko mennyt rikki. Halusin niin kovasti uskoa Kuurankukan kuvailuun "ikuisesta rakkaudesta / keskenään oikeiden ihmisten yhteydestä / kaiken kestävästä rakkaudesta (jos tahtoa löytyy)". 

Onko se sitten ikä, elämänkokemus, omat kokemukseni, mutta minusta rakkaus on kovin monimutkainen asia. Pitkässä suhteessa toki on aikoja kun pitää myös päättää rakastaa edelleen (tahtoessaan), muuten näen että rakkaus on asia jota joko on tai ei ole, ei sitä voi pakottaa. Rakkaus myös muuttaa muotoaan moneen kertaan, mutta toista ihmistä rakastaessa huolehditaan siitä, että yhteys ja toisen kunnioitus säilyy.

Niin romanttisen höpsö en enää ole, että edes kuvittelisin "että, ihmiselle olisi vain yksi oikea ihminen" tai että rakkaus voittaa kaiken. Rakkaus voi olla raakaa ja rumaakin, sellaista rakkautta ei kenellekään toivo.

Ja silti romanttinen höpsö minä aion nauttia tämän hetkisestä rakkaudesta täysillä. Suhteemme syvenee koko ajan ja mökkimies sanoi minulle eilen jotain niin kaunista, että vieläkin hymyilyttää (en paljasta mitä, mutta asia kuvasi meidän elämää ja persoonia täydellisesti). Uskon kyllä rakkauteen, mutta ihmismielen metkut ympärillä on hävittänyt tietynlaisen sädekehän siltä. 

28 v yhdessä 

MaratonParkuja, ehkä sitten on vain niin, että en vain ole kokenut sellaista rakkautta, joka tuntuu rakkaudelta ja jossa toinen tuntuu oikealta, mutta se vain ei syystä tai toisesta onnistu. Miksi se sitten teillä ei onnistunut, en jotenkin tavoita edelleenkään miksi. Pääasia tietysti on, että itse tiedät sen.

Voi tietysti ajatella, että näkemykseni kuulostaa kohtaloon sidotulta. Kukin ajatelkoon miten haluaa. Itse näen kuitenkin niin, että rakkaus elää nimenomaan vapaasta tahdosta, kummankin halusta rakastaa juuri sitä toista ihmistä. Kuten olen aikaisemmin tuonut ilmikin, niin rakkaus voi myös kuolla. 

Siinä mielessä ajattelen, että rakkaus joko on tai ei ole kuten 28 kirjoitti. Jos sitä ei ole tai se on yksipuolista, turha yrittää väkisin.

Ehkä olen turhan palikka-aivo ajattelemaan näin monimutkaisia. Mutta jos jostain asiasta nimenomaan olen sitä mieltä, että se ei ole järjen asia, niin se on rakkaus. Ja joskus meillä ihmisillä on tarve keksiä monimutkaisia selityksiä tapahtumille, kun itse asiassa vastaus saattaakin olla yllättävän yksinkertainen.

Kuurankukka

Kuurankukka, itse en näe että termiä rakkaus tarvitsee lokeroida yhdellä lailla. Ei ole oikeaa tai väärää vastausta.

Sinun tapasi ajatella on ihana ja selkeä.

"Siinä mielessä ajattelen, että rakkaus joko on tai ei ole kuten 28 kirjoitti. Jos sitä ei ole tai se on yksipuolista, turha yrittää väkisin."

Tohon kyllä myös itse lisään, että kyllä sitä oikeesti voi olla rakastanut niin, että rakkaus vain loppuu toiselta. Eli rakkautta oli, vaikka rakkaus loppui tai muutti muotoaan. Vaikka exästä montaa mieltä olen niin en hetkeäkään epäile, etteikö olisi rakastanut ja varmaan rakasti vielä eronkin jälkeen (jollakin tasolla). Samoin on lohdullista tajuta, että kipeänkin eron jälkeen myös jätetyltä se rakkaus oikeasti loppuu (omaan tahtiin jokaisella).

Ja vaikka lastaan kohtaan kokema rakkaus on eriasia niin omia kipupisteitä siinäkin on. 

Voi sentään koko rakkaus. Niin ihana tunne parhaimmillaan, mutta pahimmillaan niin kipeä kokemus.

28 v yhdessä 

Kuurankukka erotti vanhemman ja lapsen välisen rakkauden aikuisten välisestä rakkaudesta. Vastuun ja vallan  näkökulmasta siinä onkin vinha ero. Samanaikaisesti meidän kokemuksemme rakkaudesta kuitenkin muodostuu tämän suhteen ja vanhempien omassa parisuhteessaan tarjoaman mallioppimisen kautta. Harva saa sitä toimivaa, molempia osapuolia kunnioittavaa mallia, joka Kuurankukalla selvästi on. Useimmilla meistä - myös minulla - tunteeseen liittyy tiedostamattomalla tasolla hyvien asioiden lisäksi myös esimerkiksi epäreilua vallankäyttöä, manipulointia, ohittamista ja vaillejäämistä. Sama tunne siellä voi silti olla taustalla. En siis näkisi, että tunteen aitoutta olisi tarvetta kiistää sen perusteella, osaako sen pohjalta toimia rakentavasti.

Ehkä poimisin Kuurankukan sanomasta seuraavan "mikäli rakkautta riittää ja ihmiset ovat oikeita toisilleen, siis sopivia, niin kyllä riittää myös tahtoa ratkaista ongelmia, löytää kompromisseja ja tapoja elää yhdessä".

Itse näkisin, että tunteen lisäksi sopivuuteen vaikuttavat ratkaisevasti myös elämäntilanteet, omat tunnetaidot ja ihan silkka persoonallisuuksien yhteensopivuus. En rajaisi aidosta rakkaudesta pois myöskään yksipuolista rakkautta. Itse asiassa koen, että itseni kohdalla aidoin ja pyyteettömin rakkaus kohdistui mieheen, joka ei omista olosuhteistaan johtuen pystynyt palauttamaan palvelusta, vaikka itse teki aloitteen suhteeseen. En ikinä pyrkinyt muuttamaan hänen näkökantaansa, en miellyttämään häntä itseni kustannuksella tai hakeutunut pakonomaisesti yhteyteen. Rakkauteni ei ole satuttanut minua välittömän hylkäämisen jälkeen. Välitän hänestä edelleen syvästi tänä päivänäkin ja toivon hänelle vain kaikkea parasta elämässä, vaikka emme ole tekemisissä ja hän on naimisissa toisen kanssa. Minusta tämä on mitä suurimmassa määrin rakkautta. Joskus suurinta rakkautta on päästää irti.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

MaratonParkuja, ehkä sitten on vain niin, että en vain ole kokenut sellaista rakkautta, joka tuntuu rakkaudelta ja jossa toinen tuntuu oikealta, mutta se vain ei syystä tai toisesta onnistu. Miksi se sitten teillä ei onnistunut, en jotenkin tavoita edelleenkään miksi. Pääasia tietysti on, että itse tiedät sen.

Voi tietysti ajatella, että näkemykseni kuulostaa kohtaloon sidotulta. Kukin ajatelkoon miten haluaa. Itse näen kuitenkin niin, että rakkaus elää nimenomaan vapaasta tahdosta, kummankin halusta rakastaa juuri sitä toista ihmistä. Kuten olen aikaisemmin tuonut ilmikin, niin rakkaus voi myös kuolla. 

Siinä mielessä ajattelen, että rakkaus joko on tai ei ole kuten 28 kirjoitti. Jos sitä ei ole tai se on yksipuolista, turha yrittää väkisin.

Ehkä olen turhan palikka-aivo ajattelemaan näin monimutkaisia. Mutta jos jostain asiasta nimenomaan olen sitä mieltä, että se ei ole järjen asia, niin se on rakkaus. Ja joskus meillä ihmisillä on tarve keksiä monimutkaisia selityksiä tapahtumille, kun itse asiassa vastaus saattaakin olla yllättävän yksinkertainen.

Kuurankukka

Taitaa tosiaan nyt olla, että sinun on vaikea ymmärtää tilannetta, jossa rakkautta kyllä on valtavasti molemminpuoleisesti, mutta muut asiat estävät yhdessäolon ja toimivan parisuhteen. Ehkä ymmärrät asia paremmin, jos vaikka selkeäksi esimerkiksi annan sellaisen tilanteen, jossa toisella on esim. paha päihdeongelma ja traumaattinen tausta, joka aiheuttaa niin paljon ongelmia, että toimiva parisuhde, jossa voisi hyvin, ei onnistu. Se ei tarkoita, etteikö voisi rakastaa ihan valtavasti toisiaan silti syvällä tasolla. Eikä ole kyse siitä että vain "tuntuu rakkaudelta", vaan kyllä se tosiaan voi olla ihan sitä ehtaa itseään.

Ihmiset eivät ole täydellisiä ja kaikkivoipia voidakseen pystyä ihan mihin vain isonkaan rakkauden tähden. On monenlaista ongelmaa, puutteita, traumaa, olosuhteita jnejne. Syitä voi olla monia hyvin erilaisia, tuo vakavampi päihdeongelma nyt oli vain esimerkki, joka on ehkä aika helppo sisäistää. Ja jos kohtalosta puhutaan, niin "elämänkohtaloita" tosiaan on erilaisia, kaikilla se ei ole elämänmittainen parisuhde rakastettunsa kanssa.

Ylipäätään rakkaus ja se, ollaanko pariskuntana yhdessä, ovat jo sinällään kaksi eri asiaa. Ei ole mielestäni kovin monimutkaista osata erottaa nämäkään asiat toisistaan. 

MaratonParkuja, ehkä sitten on vain niin, että en vain ole kokenut sellaista rakkautta, joka tuntuu rakkaudelta ja jossa toinen tuntuu oikealta, mutta se vain ei syystä tai toisesta onnistu. Miksi se sitten teillä ei onnistunut, en jotenkin tavoita edelleenkään miksi. Pääasia tietysti on, että itse tiedät sen.

En lähtisi veikkaamaan tiedänkö😂 sillä niitä vastauksiahan ymmärtämisellä ja vastauksien saamisella hain. Lopulta oikeastaan tyydyin siihen, että kaikkia asioita ei vaan voi selittää. Ehkä aika ei ollut oikea, ehkä tilanteet ei, ehkä joskus jossain toisessa elämässä olisi toisin. Jätin jossittelun ja mitä enemmän aikaa kuluu, ajattelen, että se oli yksi tarina monen joukossa ja omalla tavallaan erittäin hyvä ja kauniskin. 

Sen vain tiedän, että tosiaankaan yksinkertaisia nämä asiat eivät ole! Ja mietin, että ehkä minäkin olin liian pitkään fiksautunut ajatukseen, että sen olisi pitänyt toimia. Kun kaikki elementit oli kasassa, miksi taika ei toteutunutkaan? Mikä minussa on vikana, että en kyennyt siihen? Mitä olisin voinut tehdä toisin, enkö tahtonutkaan tarpeeksi? Kumpi tai eikö kumpikaan ollutkaan oikea? Miksi sitten luulin niin?

Lopulta ihan turhia kysymyksiä muutoin paitsi sikäli, että itseeni tehdyt retket kyllä paljastivat paljon historiastani ja tavoistani reagoida sekä siitä, mitä toivon tulevalta. Antoi elementtejä uuteen seikkailuun, voisi sanoa.

T: MaratonParkuja

Kuurankukalle haluan vielä sanoa, että viimeisimmät kirjoituksesi on kertonut Sinusta aika paljon tai siitä miten ja miksi reagoit joihinkin kirjoituksiini elämästäni varsinkin exääni liittyen. Ja tämä on äärettömän mielenkiintoista.

Nyt ymmärrän paremmin miksi välillä reagoit vahvasti kun kirjoitan menneestä, tai koet että jotenkin annan menneen rakkauden vaikuttaa liikaa nykyisyyteen.

Olen nykyään niin kovin onnellinen ja rakastunut, silti koin rakkautta ennenkin ja en edelleenkään näe "että se oli jotenkin väärempää rakkautta" tai "että, meitä ei ollut tarkoitettu yhteen". Loppu oli kieltämättä ruma, mutta olen äärettömän kiitollinen siitä että sain kokea pitkän yhteisen elämän Hänen kanssaan. Eron jälkeen henkilöstä kuoriutui ihminen, jota en enää rakasta, mutta jos erosta seurasi (mökkimiehen lisäksi) jotakin hyvää niin olen oppinut ymmärtämään itseäni paljon enemmän. Oman navan kaivelu on tehnyt äärettömän hyvää. 

Kiitos Kuurankukka kun olet ja kirjoitat.

Liekille haluan sanoa, että sanoitat hyvin lapsen kokemaa rakkautta / rakkauden "puutetta. Samoin vanhempien näyttämää mallia aikuisten välisestä rakkaudesta. 

28 v yhdessä 

28, kyllä selitys taitaa kuitenkin olla vain se, että minua ärsyttää todella paljon eksäsi käytös ja se, että hänellä tuntuu edelleen olevan vielä jonkinlaista valtaa sinun elämääsi. Se paistaa minun mielestäni välillä kirjoituksistasi. Lisäksi on käytännön asiat kuten yhteinen asunto. Minua myös todella ärsyttää se, miten hän kohtelee omaa lastaan :(

Olemme varmasti varsin erilaisia ihmisiä, sillä minä olisin sinun asemassasi polttanut päreeni jo monta kertaa.

En ole missään vaiheessa ollut mikään eksäsi suurin fani :D Sen takia varmaankin reagoin vahvasti.

Kuurankukka

Ihmiset eivät ole täydellisiä ja kaikkivoipia voidakseen pystyä ihan mihin vain isonkaan rakkauden tähden.

Ja jotkut meistä historiansa vuoksi tekevät hyvinkin nopeasti senkin rajan, mihin ei haluakaan pystyä isonkaan rakkauden tähden.

Kun huomasin (lue: suostuin myöntämään), että tämä rakkaus aiheuttaa enemmän tuskaa kuin onnellisuutta, aloitin luopumisen tien. Se ei ollut helppo ja otettiin yksi askel eteen ja kuusi taakse, mutta viimein se onnistui. Sen lopettamiseen kyllä tarvittiin myös molempien tahtoa.

Liekiltä tosiaan hyvä pointti myös tuo, että eihän se rakkaus tyhjiössä ole. Siihen vaikuttaa monet asiat, joita vain ei välttämättä ole kykyä muuttaa.

T: MaratonParkuja

28, kyllä selitys taitaa kuitenkin olla vain se, että minua ärsyttää todella paljon eksäsi käytös ja se, että hänellä tuntuu edelleen olevan vielä jonkinlaista valtaa sinun elämääsi.

Taitaa olla niin, että kaikilla meille merkityksellisillä ihmisillä tulee aina olemaan jonkinlaista valtaa elämässämme. Etenkin silloin kun kohtaa samankaltaisia juttuja ja nostaahan tämä ketjukin ainakin itselläni mennyttä taas esiin, saa miettimään sen aikaisia asioita, omaa suhtautumista silloin ja nyt, muutosta itsessä, jne.

Ei sillä, että puhepöksytön mies ei ärsyttäisi. Kyllä ärsyttää. Sekin, että hän on alkanut taas tämän saman jumpan, eli ehdottelemaan juttelemista ja pakkohan siihen nyt viimein olisi käytännön asioiden vuoksi alkaa. Tosin paha epäily että ei siitä nytkään mitään tule, vaan 28 v joutuu asiat edelleen itse ja yksin hoitamaan.

T: MaratonParkuja

Mitä Ap kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

28, kyllä selitys taitaa kuitenkin olla vain se, että minua ärsyttää todella paljon eksäsi käytös ja se, että hänellä tuntuu edelleen olevan vielä jonkinlaista valtaa sinun elämääsi. Se paistaa minun mielestäni välillä kirjoituksistasi. Lisäksi on käytännön asiat kuten yhteinen asunto. Minua myös todella ärsyttää se, miten hän kohtelee omaa lastaan :(

Olemme varmasti varsin erilaisia ihmisiä, sillä minä olisin sinun asemassasi polttanut päreeni jo monta kertaa.

En ole missään vaiheessa ollut mikään eksäsi suurin fani :D Sen takia varmaankin reagoin vahvasti.

Kuurankukka

Ymmärrettävästi eksäni käytös ärsyttää, mutta en koe, että henkistä valtaa elämässäni enää on minkäänlaista. Ihan itsenäistä onnellista elämää elän miettimättä eksän nykyistä elämää. Täällä palstalla pyöriessä menneet tulee mieleen hyvässä ja pahassa. Emme näe, soittele tai viestittele. Jopa oikeasti unohdin, että exä olisi halunnut keskustella.

Ihminen ei ole minulle niin merkityksellinen, että enää jaksaisin päreitäni poltella, toki pojan takia niin kyllä edelleen käy.

Tämä yhteisessä omistuksessa oleva asunto toki on, mutta niin sujuvasti se mökkimieskin on tänne kotiutunut (niinkuin minäkin hänen kotiinsa), että ei täällä eksän haamut enää pyöri. Pojan lähtiessä on luonnollista hoitaa tämä asuntoasiakin pois alta. 

28v yhdessä