Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Laita "28 vuotta yhdessä" se nimimerkki alkuun, helpompi skipata sinun tekisit.

En minäkään haluaisi niitä lukea, pahoittelut jos pahoitin mielesi.

Kenen tekstejä h a l u a t  lukea?

Sivusta kysyn

Muuta itse omaan asuntoon, hae ero ja hommaa uusi mies. Sillä se unohtuu.

Vierailija kirjoitti:

Laita "28 vuotta yhdessä" se nimimerkki alkuun, helpompi skipata sinun tekisit.

En minäkään haluaisi niitä lukea, pahoittelut jos pahoitin mielesi.

Ystävä hyvä, näytä Sinä ensin esimerkkiä ja laita nimimerkkisi alkuun niin on helpompi skipata tekstisi yli.

AI NIIN, sinä tykkäät huudella täysin nimettömänä.

Ei Sinun tarvitse lukea yhtäkään kirjoitustani, mutta sen verran joudut näkemään vaivaa että kurkkaat viestin perään.

Etkä pahoittanut mieltäni, minulle ei merkitse mielipiteesi laisinkaan. 

Toivottavasti huomenna heräät paremmalla mielellä.

28 v yhdessä 

Iltaa. Paljon hyvää ja aktiivista keskustelua ollut. Itselläni on tällä hetkellä jotenkin vaikea löytää sanottavaa. En oikein tiedä missä ajatusteni kanssa menen. Se syksyn valtava tunnemyrsky itkuineen ja sohvayöpymisineen on takana päin. Miehen jatkuva paha tuuli ja kiukuttelu on myös jäänyt taakse. Välimme ovat olleet lämpimät ja riidattomat. Tämä toinen nainen piti taukoa yhteydenpidossa, kunnes omien sanojensa mukaan vahingossa soitti miehelleni. Ovat jälleen olleet yhteydessä ja kerran tavanneet. Mieheni sanoo, ettei ole rakastunut, vaan haluaa olla naisen kanssa kaveri, eikä juttu ole kehittymässä mihinkään. Tunneyhteys minuun on vahva, eikä hän ole eroamassa ja on sen naiselle tehnyt selväksi ja sanonut olevansa kaveripohjalla liikkeellä. Noh, tiedostan toki, että asia saattaa muuttua ajan kanssa. Mahdollistahan on myös se, ettei minulle koko totuutta kerrota.

 

Itselläni on tällä hetkellä ehkä jonkinlainen kyllästyminen asiaan. Aluksi tiedonjanoni oli valtava ja halusin olla perillä kaikesta ja miehen liikkeiden ja tunnetilojen seuraaminen oli jopa pakkomielteistä. Nyt olen antanut olla, eikä minua oikestaan jaksa kovasti kiinnostaa. Yritän keskittyä nyt enemmän itseeni ja olla kuormittamatta mieltäni asioilla, joihin en voi vaikuttaa. Toisinaan saatan ohimennen vuodattaa muutaman hiljaisen kyyneleen, mutta en muista koska viimeksi sitäkään on tapahtunut. En tiedä mihin tässä ajatusteni kanssa olen menossa ja mitä lopulta elämältäni haluan. Psykologin aika on vasta edessä päin. Alkukyselyt tein ja niiden mukaan masennusta ei ole, mutta työuupumus on kohtalainen. Varmasti uuvuttava työ sekä kuormittava kotitilanne buustaavat toinen toisiaan. Toisaalta kuitenkin se työarki sekä touhut omien lasten kanssa pitävät liikkeessä ja tuovat elämään paljon iloa, eivätkä anna pysähtyä paikoilleen murehtimaan. Aika näyttää miten muijan käy.

- Hukassa

ISO ISO HALI <3 <3 :lle.

Lainaus: "Tärkeintä ei ole se, miten pitkälle olemme päässeet, vaan se, miten lähelle toisiamme olemme löytäneet."

Tiedän, että myös Sinä ja Mökkimies olette löytäneet todella lähelle toisianne, ja tiedän sen läheisyyden vain kasvavan mahdollisten vastoinkäymistenkin edessä"

Ihan alussa jo se meidän puheyhteys hämmästytti, kuinka helppoa toiselle on puhua, tulla kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kun on, läheisyys Hänen kanssa on ihanaa (todellakin, edelleenkin). Se naurun määrä yhdessä on järjetön, ei meidän juttuja moni ymmärtäisi. Paljon tässä on jo koettu yhdessä ja toivotaan, että aikaa on paljon vielä kokea. Olemme kyllä löytäneet lähelle toisiamme ja vaikka sunnuntaina surin asiaa niin päätin, että en sure yhtään enempää ennen kuin aika on.

Vuoronperään Ap tai minä joudumme täällä "myrskyn silmään", mutta ei se tunnu enää missään. Onneksi kuitenkin välillä kuulee mukaviakin asioita. 

28 v yhdessä 

Luulen, että ihmisiä saattaa ärsyttää juuri tuo, että 28v on nykyään niin onnellinen ja hänen elämänsä hymyilee. Monille tuntuu olevan niin vaikea iloita toisen puolesta ja jostain syystä se toisen onni tuntuu aiheuttavan pahansuopaa ja katkeraa käytöstä. Onneksi täällä niin moni osaa kuitenkin iloita kanssasi ja nämä asiattomat ja häijyt kommentit ovat selkeää vähemmistöä. Vaikeahan heitä on mitenkään ymmärtää, mutta ei ehkä ole tarvettakaan.

- Hukassa

Kaikki olikin taloudellista hyötyä, fuulaa ja vedätystä. Tärkeitä vuosia meni. Vanhuus tulee.

Vierailija kirjoitti:

Iltaa. Paljon hyvää ja aktiivista keskustelua ollut. Itselläni on tällä hetkellä jotenkin vaikea löytää sanottavaa. En oikein tiedä missä ajatusteni kanssa menen. Se syksyn valtava tunnemyrsky itkuineen ja sohvayöpymisineen on takana päin. Miehen jatkuva paha tuuli ja kiukuttelu on myös jäänyt taakse. Välimme ovat olleet lämpimät ja riidattomat. Tämä toinen nainen piti taukoa yhteydenpidossa, kunnes omien sanojensa mukaan vahingossa soitti miehelleni. Ovat jälleen olleet yhteydessä ja kerran tavanneet. Mieheni sanoo, ettei ole rakastunut, vaan haluaa olla naisen kanssa kaveri, eikä juttu ole kehittymässä mihinkään. Tunneyhteys minuun on vahva, eikä hän ole eroamassa ja on sen naiselle tehnyt selväksi ja sanonut olevansa kaveripohjalla liikkeellä. Noh, tiedostan toki, että asia saattaa muuttua ajan kanssa. Mahdollistahan on myös se, ettei minulle koko totuutta kerrota.

 

Itselläni on tällä hetkellä ehkä jonkinlainen kylläs

Kiva kun Hukassa päivittelit tilannettasi. Ymmärrän Sinua / tilannettasi, vaikka tavallaan en täysin pysty ymmärtämään. Selkeästi haluaisit uskollisen parisuhteen, mutta miehellesi se ei riitä ja miehen halujen mukaan sitten mennään. Ei helppo tilanne laisinkaan, tekisi mieli sanoa vaikka mitä rumaa siitä miehestäsi, mutta en sano.

Minusta tuo mainitsemasi kyllästyminen asiaan on hyvä merkki, voisin nähdä myös sen tunteiden viilenemisestä.

Minä luen tekstejäsi mielenkiinnolla, mutta minun on vaikea kirjoittaa mitään järkevää kun tekisi niin mieleni "vähän ravistella" Sinua ja todeta, että ansaitset parempaa, minusta kuvio on epäreilu.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki olikin taloudellista hyötyä, fuulaa ja vedätystä. Tärkeitä vuosia meni. Vanhuus tulee.

Olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti toivut ja saat viettää vielä onnellisen loppuelämän.

Vierailija kirjoitti:

ISO ISO HALI <3 <3 :lle.

Lainaus: "Tärkeintä ei ole se, miten pitkälle olemme päässeet, vaan se, miten lähelle toisiamme olemme löytäneet."

Tiedän, että myös Sinä ja Mökkimies olette löytäneet todella lähelle toisianne, ja tiedän sen läheisyyden vain kasvavan mahdollisten vastoinkäymistenkin edessä"

Voi että! 

Jännää.

Onko rahaa? Onnea.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että ihmisiä saattaa ärsyttää juuri tuo, että 28v on nykyään niin onnellinen ja hänen elämänsä hymyilee. Monille tuntuu olevan niin vaikea iloita toisen puolesta ja jostain syystä se toisen onni tuntuu aiheuttavan pahansuopaa ja katkeraa käytöstä. Onneksi täällä niin moni osaa kuitenkin iloita kanssasi ja nämä asiattomat ja häijyt kommentit ovat selkeää vähemmistöä. Vaikeahan heitä on mitenkään ymmärtää, mutta ei ehkä ole tarvettakaan.

- Hukassa

Kiitos Hukassa Sinulle. Kirjoitettiin samaan aikaan viestejämme.

Suruja ja iloja elämä täynnä varmasti kaikilla. Mutta kun on uponnut oikein syvään päähän niin sieltä ylös päässeenä ne ilot maistuu makealta. Mitä enemmän tässä tulee ikää niin sitä enemmän arvostaa monia asioita, eikä pidä mitään itsestäänselvänä. Eikä kaikki ole niin mustavalkoista.

Hyvää yötä,

28v yhdessä 

Näinhän se on. Ei tämä minun perusluonteelleni sovi laisinkaan. Myös mieheni on itse suoraan sanonut, ettei pysty kohtelemaan minua reilusti ja oikeudenmukaisesti ja potee siitä huonoa omaatuntoa. Kuitenkin kokee nyt vahvasti tarvitsevansa vapautta ja riippumattomuutta eikä pysty tällä hetkellä palaamaan sellaiseen suhteeseen, mitä meillä aiemmin oli. Silloin nuorina elimme ehkä liiaksikin symbioosissa, joten jonkinlainen irtautuminen toki olikin tarpeen. Hän kokee tämän seikkailunhalunsa olevan vain ohimenevä vaihe, mutta itse en jotenkaan siihen jaksa uskoa. Ajattelen, että minun on suhtauduttava tähän nyt uutena todellisuutena johon joko sopeudun, tai sitten jatkan elämääni ilman häntä. Sitä ajatustyötä tässä teen, mutta olen selkeästi hyvin hidas.

Mies kyseenalaistaa sitä, että tuleeko hän koskaan riittämään minulle. Hän kokee, että olisin toisenlaisen miehen kanssa onnellisempi. Siinä hän on varmasti oikeassa. Hän sanoo tiedostavansa, että oikein olisi ollut erota jo ajat sitten, mutta hän ei pysty sitä tekemään, koska tuntee sisimmässään syvää rakkautta. Kuitenkin on sanonut ymmärtävänsä, jos minä haluan eron. Jotenkin liian kiinni toisissamme taidamme olla edelleen, mutta uskoisin, että tuo 28:n mainitsema tunteiden osittainen viilentyminen pitää paikkansa. Tai ainakin jonkinlainen arvostus tai kunnioitus on laskenut paljon.

- Hukassa

Tämän kaikki onnelliset suhteet ovat onnellisia samalla tavalla ja onnettomat onnettomia eri tavoillaan sanoi Leo Tolstoi kirjansa Anna Karenina ensimmäisinä sanoi a, kun suhteet vaihdetaan muotoon perheet 😊.

Toivottavasti teidän ihanien asiat järjestyvät parhain päin. 

 

M53

Pikaiseen ennen töiden aloittamista itse ketjun aiheesta, eli irti päästämisestä.

Huomasin alkuviikosta, etten pystynyt edes itselleni myöntämään, miten paljon miehen Tinderiin meno oli keljuttanut. Koska en itse tunnistanut sitä, en ollut osannut kertoa sitä myöskään toiselle. Pureskelin asiaa pari päivää, ja mietin onko tämä nyt niin tärkeä asia enää, kun meni jo. Ja pohdin, mitä seurauksia omista tunteista kertomisella voisi olla. Toisaalta se voisi herättää toisessa ärsytystä ja häpeää (ei ota kauhean tyynesti vastaan toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä...). Toisaalta huomasin, että asia vaivasi minua itseäni.

Siinä tuumiessani totesin, että omien tunteiden hilloaminen siinä pelossa, että toinen niiistä suuttuu, on yhdenlaista manipulaatiota. Kun täällä pohdittiin luottamuksen pettämisen eri muotoja, niin näkisin tämän yhtenä sellaisena.

Kirjoitin sitten viestin. Ja kun mies ei sitä parin tunnin kuluessa ollut lukenut, jänistin ja poistin. Ja sitten sisuunnuin ja kirjoitin uusiksi. Päätin olla rehellinen itselleni ja toiselle, hinnasta viis.

Tajusin prosessissa, miten vaikea on päästää irti hallinnantarpeesta toisen reaktioon ja tunteisiin. Ja että itselläni tämä käytös lähtee suoraan pelosta, jolla on juuret lapsuuteen. Olen aina ajatellut, että minä en ole ainakaan läheisriippuvainen. Kunnes opin, että siitä on olemassa myös välttelevä muoto, jossa pyritään kaikin keinoin olemaan riippumattomia toisista. Sellaisella ei hyvällä tavalla...

Otin alkuviikosta yhteyttä läheisriippuvuuden hoito-ohjelmaa vetävään tahoon ja olen vastausta odotellessani lukenut Irene Kristerin kirjaa Tule lähelle, mene pois. Uskon, että monikin tämän ketjun ongelmallisia parisuhdekuvioita pohtiva löytää sieltä itsensä.

Erityisesti Hukassa saattaisi haluta vilkaista, koska mies on alkoholistiperheessä kasvanut. Pohdin myös, olisiko pariterapia tässä vaiheessa vielä kortti, joka kannattaisi kääntää, kun molemmilla kuitenkin on tunteita? Tilanteen jatkuminen tuollaisena tuskin vie asioita kenenkään kannalta loppujen lopuksi mihinkään onnelliseen paikkaan. Kyllä niitä vahinkoja voi myös korjata ja ihmiset muuttua, kun tilanteiden ei anneta edetä liian pitkälle.

-Liekki

Hyvää keskustelua on ollut täällä taas. Kiitos Hukassa ja Liekki kun päivititte tilannettanne. Yritän vasta molemmille.

Hukassa, minusta kuulostaa siltä, että olet keskellä muutosprosessia. Kyllästyminen saattaa viitata tunteiden viilenemiseen. Rakkaus tarvitsee kasvaakseen kunnioitusta ja luottamusta ja mies on nyt romuttanut molemmat käytöksellään eli nakertanut merkittävästi rakkautenne pohjaa. Lisäksi tiedostat ja mieskin tiedostaa, että ansaitset parempaa. Yksiavioisen miehen kanssa olisit onnellisempi ja saisit sen mitä ansaitset. Keskittyminen muihin asioihin elämässä kuten työhön ja lapsiin voi olla hyvä asia tai sitten se voi olla pakoa avioliiton todellisuudesta, jota et jaksa ajatella. 

On muutamia mahdollisuuksia. Ensinnäkin alkaa valmistella eroa ja toteuttaa se. Se kirpaisee, mutta sen jälkeen on mahdollista olla onnellinen. Toiseksi yrittää kasvattaa omaa vapautta avioliitossa. Tämän voit tehdä monella tavalla. Tärkeintä olisi mennä kohti asioita, jotka tuntuvat sinusta hyvältä ja tekevät sinulle hyvää. Voit vahvistaa muita ihmissuhteita ja tavata uusia ihmisiä. Voit myös ottaa etäisyyttä avioliittoon. Minusta ei olisi huono idea ollenkaan jos voisit joksikin aikaa lähteä pois. Matkustaa jonnekin tai ottaa vaikka hotellin kotipaikkakunnalta. Päästä pois miehen vaikutuspiiristä ja keskittyä ajattelemaan. Voit myös alkaa elää omaa elämääsi avioliitossa keskittymällä itseesi. Mies voi silloin ottaa suuremman vastuun perheestä ja arjen pyörittämisestä. Prosessissa vahvistut ja saat tuntumaa siihen, mitä itse haluat. Kolmas vaihtoehto on tuo mikä tuli Liekiltä eli pariterapia. Minusta kuulostaa siltä, että keskenänne keskustellessanne ette pääse puusta pitkään. Asiat eivät muutu eivätkä ainakaan siihen suuntaan kun sinä haluat. Joka tapauksessa minusta on hyvä asia, että menet itse juttelemaan psykologille. Tarvitset ulkopuolista näkökulmaa ja siksi varmaan olet hakeutunut tähän ketjuunkin.

Liekki, minusta tuo on merkittävä oivallus, että olet edelleen epävarma tuomaan omia tunteitasi esille sen pelossa, miten toinen siihen reagoi. Rohkeutta vaan. Parisuhteessa on kaksi ihmistä, jolloin molempien tunteet ja tarpeet ovat ihan yhtä tärkeitä. Näen niin, että ihmisillä on oikeus ja suorastaan velvollisuus tuoda esille omat mielipiteensä tärkeissä asioissa. Muuten on mahdotonta olla parisuhteessa, jos toinen on näkymätön tai vain toisen varjo.

Suoraan tuon mielipiteeni edelleen ja toivon, että tyylini ei loukkaa ketään. Tunnistan olevani ratkaisukeskeinen ihminen, jolloin neuvoni ovat usein varsin konkreettisia. En silti loukkaannu, jos joku on eri mieltä. Päinvastoin, se on tervetullutta ja kehittää omaa ajatteluani  myös. Toivon silti, että ketjussa kunnioitetaan toisia ihmisiä. 28 ja Ap ovat useaan otteeseen saaneet osakseen asiatonta ja suorastaan törkeää kohtelua. 

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Liekki, minusta tuo on merkittävä oivallus, että olet edelleen epävarma tuomaan omia tunteitasi esille sen pelossa, miten toinen siihen reagoi. Rohkeutta vaan. Parisuhteessa on kaksi ihmistä, jolloin molempien tunteet ja tarpeet ovat ihan yhtä tärkeitä. Näen niin, että ihmisillä on oikeus ja suorastaan velvollisuus tuoda esille omat mielipiteensä tärkeissä asioissa. Muuten on mahdotonta olla parisuhteessa, jos toinen on näkymätön tai vain toisen varjo.

Kiitos viisaista sanoista Kuurankukka, olet aivan ytimessä. Itse olen perinyt konfliktienpelon myös mallioppimisella vanhemmiltani, ja väitän että ilmiö on läsnä useimmissa suomalaisissa parisuhteissa. Toki sitä aina joutuu tekemään harkintaa siinä, mikä ylittää huomautuskynnyksen, mutta olennaista ei kannata pimittää. Luulen, että useimmat jotka jättävät tunteensa kertomatta kokevat olevansa joustavia, se parempi ja avarakatseisempi osapuoli. Tai sitten aidosti luulevat, että toinen tietää kertomattakin ajatukset ja tunteet. Molempia olen itse takavuosina tehnyt.

Ja kun on riittävän kauan niellyt tunteitaan, ei sitä sitten enää edes tunnista surua, pettymystä, loukkaantumista tai vihaa. Kerro niistä sitten toiselle...

-Liekki

Mieheni sanoo, ettei ole rakastunut, vaan haluaa olla naisen kanssa kaveri, eikä juttu ole kehittymässä mihinkään.

Tunneyhteys minuun on vahva, eikä hän ole eroamassa ja on sen naiselle tehnyt selväksi ja sanonut olevansa kaveripohjalla liikkeellä.

Myös mieheni on itse suoraan sanonut, ettei pysty kohtelemaan minua reilusti ja oikeudenmukaisesti ja potee siitä huonoa omaatuntoa. Kuitenkin kokee nyt vahvasti tarvitsevansa vapautta ja riippumattomuutta eikä pysty tällä hetkellä palaamaan sellaiseen suhteeseen, mitä meillä aiemmin oli.

Mies kyseenalaistaa sitä, että tuleeko hän koskaan riittämään minulle. 

Mies on joko pihalla tai todella manipuloiva valehtelija. Aikaisemmin H on kertonut, että naisella tunteita miestä kohtaan ja nyt mies sanoo, että on kaveripohjalta yhteydessä naiseen. Miksi ihmeessä olisi, jos kokee huonoa omaatuntoa siitä, miten sinuun vaikuttaa. Ja siinäkin kysymys taitaa olla enempi siitä, että hän ei halua olla "konna" vaikka onkin. Todella valheellista.

Sinähän se et riitä miehelle! Ja ei silloin niin, että hänkään riittäisi sinulle vieraine naisine ja vapauden haluineen. Ja selvästi nyt sanoo, ettei pysty sellaiseen suhteeseen, mitä teillä aiemmin oli. Mies ei halua erota, ymmärrän, nyt hänellä olisi vakaa alusta, jolta säntäillä omaan vapauteensa ja vielä kertoilla sinulle niistä seikkailuistaan. Kerropa tuo sille ammattilaiselle. Nythän on vain sinusta kiinni, jatkatko tuota liittoa itsesi ja varmasti lastesikin kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita "28 vuotta yhdessä" se nimimerkki alkuun, helpompi skipata sinun tekisit.

En minäkään haluaisi niitä lukea, pahoittelut jos pahoitin mielesi.

Ystävä hyvä, näytä Sinä ensin esimerkkiä ja laita nimimerkkisi alkuun niin on helpompi skipata tekstisi yli.

AI NIIN, sinä tykkäät huudella täysin nimettömänä.

Ei Sinun tarvitse lukea yhtäkään kirjoitustani, mutta sen verran joudut näkemään vaivaa että kurkkaat viestin perään.

Etkä pahoittanut mieltäni, minulle ei merkitse mielipiteesi laisinkaan. 

Toivottavasti huomenna heräät paremmalla mielellä.

28 v yhdessä 

Älä ole noin ilkeä, missä on sun empatia?? Kelaa nyt, toinen lukee pitkää tekstiä, jatkaa ja jatkaa, nyt on settiä, nyt on hyvää settiä ja sitten lopussa: PERCEEE!<

M i k ä   s u a  v a i v a a ?

Hyvä ihminen, miten kestät itseäsi, miten muut kestää sua?

Parempaa päivää Sinulle :)

Mies kyseenalaistaa sitä, että tuleeko hän koskaan riittämään minulle. Hän kokee, että olisin toisenlaisen miehen kanssa onnellisempi. Siinä hän on varmasti oikeassa. Hän sanoo tiedostavansa, että oikein olisi ollut erota jo ajat sitten, mutta hän ei pysty sitä tekemään, koska tuntee sisimmässään syvää rakkautta. Kuitenkin on sanonut ymmärtävänsä, jos minä haluan eron. Jotenkin liian kiinni toisissamme taidamme olla edelleen, mutta uskoisin, että tuo 28:n mainitsema tunteiden osittainen viilentyminen pitää paikkansa. Tai ainakin jonkinlainen arvostus tai kunnioitus on laskenut paljon.

Huh, onpas taas paljon kaikkea mielenkiintoista ja hyvää pohdintaa! Aloitan nyt tästä, vaikka.

Kun me ihmiset olemme niin erilaisia, niin minä suuttuisin aivan stanasti tuommoisesta lätinästä. Kokisin, että mies paitsi uhriutuu: yhyy, enhän voi koskaan olla arvoisesi, mutta parhaani minäkin tässä vajavaisilla kyvyilläni yritän ja toiseksekseen sysää koko vastuun minulle: sinä olet syvimmän sisimmäni rakkaus, joten enhän voi sinusta erota. Mutta hei, sähän sen voit aina tehdä, koska selvästikin jo välität minusta vähemmän kuin ennen.

Kyyninen minä ajattelee, että tämä on vain se maailman vanhin tapa saada itselleen ero: odotella rauhassa, että toisen tunteet muuttuvat ensin välinpitämättömiksi ja sitten tehdä joku kiva prseily, joka katkaisee sen kamelin selän viimein. Toki se tehdään semmoisessa uhriutuvassa, hyvässä hengessä, it's not you, it's me, eikös niin.

Jotenkin kinni sitä tietysti ollaan kumppanissa, jonka kanssa on historiaa ja lapsia tehty. Minustakin on hyvä mennä ammatilaiselle juttelemaan, mutta uin tässä vastavirtaan, enkä ehdota pariterapiaa. Minusta päinvastoin on oivallinen ajatus, että Hukassa lähtee ihan itse, itselleen pohtimaan sitä, mitä se kiinniolo on ja mihin se perustuu.

Tunteiden puuttumistakaan en pidä yhtään hyvänä juttuna. Käytännön tasolla tietysti se tarkoittaa, että on helpompi ehkä ottaa etäisyyttä, mutta niin. Omasta elämästäni olen oppinut, että tässä olen Liekin (taas:-)  linjoilla: on hemmetin ohut viiva, joka erottaa tunteiden viilenemisen ja turruttamisen. 

Hyvin sanottu Liekiltä myös tuo, että on manipulaatiota myös hillota tunteitaan ja siten kontrolloida sitä, miten toinen niihin reagoi. Pelkään, että Hukassa antaa koko ajan vääriä signaaleja tunteistaan ihan senkin vuoksi, että ei itsekään tahdo nostaa niitä pinnalle, elettäviksi, tunnettaviksi ja sitä kautta käsiteltäviksi.

Sekin on aina vähän comsi comsa, mikä on sitä, että ei tahdo ja mikä on sitä, että ei pysty. Aika usein näihin liittyy myös ego (jälleen puhun kokemuksesta): kun on kertaalleen itselleen pukenut sen hyviksen viitan, sen, joka ymmärtää, joka haluaa ymmärtää, sen joka kannattelee, sen joka rakastaa rakastaa aina eniten, sen joka kestää, niin on helkkarin vaikeaa heittää se nurkkaan ja todeta, että pskat mä mikään sankari ole.

Loukata en minäkään tietenkään tahdo yhtään ketään, mutta laitanpa tänne taas oman viisisenttiseni!

T: MaratonParkuja