Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitä sitten toivoisi hieman ymmärrystä läheisiltä, eikä kaiken tulkitsemista sen pahimman vaihtoehdon kautta. 

Mitä tarkoitat tällä? Eli että pitäisi ymmärtää vielä enemmän kuin 28 v teki? Siinäkin tapauksessa, että pahin vaihtoehto osoittautuu pahemmaksi, valheiden verkko suuremmaksi, härskit teot törkeämmiksi, pitäisi löytää hieman ymmärrystä?

Kyllähän tosiasia on, että 28v olisi pitänyt ymmärtää huomattavasti vähemmän, epäillä enemmän, keskittyä enemmän omaan kuin puolison hyvinvointiin. Ei tosiaankaan edes syöpä oikeuta omilla itsekkäillä ja erittäin törkeillä valheilla ja teoilla roikottamaan toisen elämää valheessa lähes vuoden.

eikai se tämä 28 ole ainoa joka on aiheesta kirjoittanut..? Jospa kommentti ei ole hänelle kohdistettu vaan sille jolle vastataan, by any chance

"Parisuhteessa masennus näkyy vetäytymisenä ja keskusteluiden vähentymisenä. Kyky tuntea iloa ja mielihyvää katoavat. Sairastuneen puhetta värittävät väsymys, epäilyt omasta osaamisestaan, kohtuuttomat itsesyytökset tai puheet kuolemasta. Omien tarpeiden tunnistaminen vaikeutuu ja siksi sairastunut ei pysty pitämään huolta omasta hyvinvoinnista samalla tavalla kuin aikaisemmin. Avun pyytämisen kynnys nousee usein korkealle.

Kumppanista voi tuntua, että toiseen on vaikea saada yhteyttä. Hän saattaa epäillä, että toinen haluaa ottaa häneen etäisyyttä tai että toinen on menettänyt kiinnostuksensa suhteeseen. Alavireisen käyttäytyminen herättää kenties huolta ja hätää siitä, mistä on kyse ja kuinka kauan tilanne kestää. On tavallista, että kumppani tuntee ärtymystä ja syvää avuttomuutta, kun masentunutta ei pysty piristämään tai auttamaan. Masennus voi herättää häpeää sekä sairastuneessa että kumppanissa.

Oma huoli kumppanin mahdollisesta sairastumisesta on tärkeää ottaa puheeksi kunnioittavasti, mutta suoraan. Epämääräiset tyytymättömyyden ilmaisut, jatkuva valittaminen tai kehotukset ryhdistäytyä eivät kohenna sairastuneen oloa eivätkä paranna masennuksesta. Pitkittyessään ylihuolehtiminen mahdollistaa masennuksen jatkumisen ilman, että sairautta tunnistetaan ja apua haetaan. Lisäksi ylihuolehtiminen voi johtaa siihen, että kumppani ohittaa omat tarpeensa ja uupuu yrittäessään auttaa toista."

"Samaan aikaan, kun masennus ja sairauden toteaminen voi herättää pelkoa, nimen saaminen jo olemassa oleville oireille voi helpottaa. Syntyy ymmärrys siitä, että kyse ei ole persoonaan tai parisuhteeseen kuuluvasta asiasta, vaan ulkopuolisesta sairaudesta, joka vaikuttaa koko lähipiiriin. Sairaus on parisuhteessa ikään kuin kolmas, kutsumaton vierailija. Tunteet ja ajatukset kutsumatonta vierasta kohtaan ovat eri asia kuin tunteet ja ajatukset kumppania kohtaan."

https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/mita-jos-kumppanini-masentuu/

 

Vierailija kirjoitti:

28.6.22 alkanu 😂

Mökkimiestä enää näkyny aikoihin 😔

28 vuotta ja sikana 🔊 🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶

Hyvää alkanutta vuotta myös Sinulle 🥂

Kyllä minä vielä eilen aamulla mökkimiehen vierestä heräsin, minusta siitä ei niin kauan ole.

Musiikillisesti toivon Sinulle hieman vaihtelua tälle vuodelle, voisi tehdä hyvää. Uusi levy pyörimään.

28 v yhdessä 

Ymmärrätkö, että tuossa, että puhuu omista tunteistaan ja siltä miltä suhteessa tuntuu niin silloin yrittää herätellä sitä toista osapuolta. Antaz suhteelle vielä mahdollisuuden: Jospa meillä olisikin vielä mahdollisuuksia kun yhdessä yrittäisimme jutella ja miettiä. Täällähän on juuri monesti sanottu, että pitäisi antaa mahdollisuus eikä lähteä suhteesta silloin kun itsellä siltä tuntuu. Että vedettiin matto alta, että  kumppani ei puhunut pahasta olostaan yms. Silloinhan juuri ei vedetä toiselta mattoa alta kun annetaan mahdollisuus ehkä korjata yhteistä suhdetta. Tai ainakin ennakoidaan, että toinen on miettinyt eroa.  Puhun nyt tarkoituksella toistaen sanaa "yhteistä". Yhteinen asiahan suhde on silti, vaikka vain toinen ottaa asiat  puheeksi. 

Kun toinen alkaa puhua, että minusta nyt tuntuu tai olen miettinyt niin kyllä mielestäni myös sen toisen silloin pitäisi ottaa vastuu, että ottaa sen tosissaan. Eikä vain käperry siihen, että minulla ei ole mitään valittamista. En halua tästä vakavasti jutella. Vaikka usein varmaan hänelläkin valittamista olisi. Lähtijälle jää yksin taakaksi yrittää puhua ja selvittää olisiko vielä mahdollisuuksia ja kun mitään tosissaan reagoinntia ei toiselta tule niin sitten pitää vielä hoitaa eroaminenkin. Silloin saa usein vielä sen pahiksen ja syyllisen leiman. Toinen saa sympatiat ja voi kertoa  että kun minä olisin ihan hyvin voinut jatkaa, minä en nyt yhtään ymmärrä miksi erosimme...ehkä vielä senkin, että kyllähän me keskustelimme, mutta en tajunnut, että hän oli niin tosissaan...

Se on kummallista, että toisaalta ei saisi hiukan pitkittää eroa selvittääkseen suhteen tilaa puhumalla ja toisaalta taas ei saisi lähteä puhumatta. En nyt tarkoita loputonta pitkittämistä, johon ehkä nyt sotketaan, vaan jotenkin kohtuullista suhteen kartoittamista. 

Vaikeita asioita. Itse kerroin kumppanilleni jo enemmän kuin vuosi sitten, että olen jo sen ikäinen, etten jää suhteeseen, jossa ei ole lain nojalla annettuja oikeuksia hoitaa puolison asioita sekä yhteistä omaisuutta. Lisäksi haluaisin että vanhempani näkisivät minun menevän avioon heille mieleisen kumppanin kanssa ennen kuin heitä ei enää ole.

Asia ei etene mitenkään. Olen ehdottanut edunvalvontavaltuutuksien tekemistä ym paperisotaa tai vaihtoehtoisesti avioliittoa. "Joo, mietitään". En enää viitsi ottaa asiaa esille kun en saa vastineeksi mitään muuta kuin jarrutusta. Asiasta on tullut itseään suurempi, nimenomaan toisen jarruttamisen vuoksi. Miehellä ei ole perhettä, hän on minua lähes 10v vanhempi. Hänen edunvalvojansa on sitten virkaholhooja. Yhteisen asunnon kohtalosta neuvottelisin jonkin valtion asettaman selvittäjän kanssa -jos hän siis menehtyisi, maksaisin valtiolle puolet asunnosta tai muuttaisin ulos.

Miehen epäröinti vaivaa minua näin itsestäänselvässä asiassa. Asiasta on keskusteltu kymmeniä kertoja monesta kulmasta. Olen ehdottanut muuttoa erillisiin asuntoihin, ja että lunastaisin kodin häneltä nyt kun tilanne on minulle taloudellisesti mahdollinen. Mikään ei käy. Monesti suhteessa se voi hyvin, jolle suhteen status quo on mieleinen. Siitä asemasta käsin on mukava pidätellä kaikkea ennallaan ja joka muutosta toivoo, saa sitten anella tai vetää johtopäätökset vain ollakseen sitten suhteen roisto.

Tuleekohan miehelleni pian esittämäni ero yllätyksenä? Onko sitten vaikeaa päästää irti ja olenko se ilkeä jättäjä?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitä sitten toivoisi hieman ymmärrystä läheisiltä, eikä kaiken tulkitsemista sen pahimman vaihtoehdon kautta. 

Mitä tarkoitat tällä? Eli että pitäisi ymmärtää vielä enemmän kuin 28 v teki? Siinäkin tapauksessa, että pahin vaihtoehto osoittautuu pahemmaksi, valheiden verkko suuremmaksi, härskit teot törkeämmiksi, pitäisi löytää hieman ymmärrystä?

Kyllähän tosiasia on, että 28v olisi pitänyt ymmärtää huomattavasti vähemmän, epäillä enemmän, keskittyä enemmän omaan kuin puolison hyvinvointiin. Ei tosiaankaan edes syöpä oikeuta omilla itsekkäillä ja erittäin törkeillä valheilla ja teoilla roikottamaan toisen elämää valheessa lähes vuoden.

Ymmärrän kirjoituksesi hyvin.

Ymmärsin, seisoin rinnalla, tuin, puolustin juuri sen masennuksen takia. Oli hirveä nähdä rakas ihminen niin sekaisin. Olisinko toiminut niin jos olisin tiennyt, että taustalla on toinen nainen, että kaiken takana on ihastuminen/rakastuminen/mahdollinen salasuhde (en tiedä koska alkoi). En olisi toiminut samoin vaan aloittanut omat surutyöt erosta heti. Kuvittelin alkuun, että kun masennus helpottaa niin jatkamme yhdessä. 10 kuukautta minua siinä roikotettiin, kunnes tajusin erota itse. En tiedä kauan olisi roikotettu.

En minä usko, että minusta tuli Hänelle heti arvoton, rakas olin varmaan pitkään. Silti se minusta kiinni pitäminen oli tosi väärin, kun en tiennyt totuutta. 

Ja kyllä sitä taloudellista hyväksikäyttöäkin oli, lainaamiset valehdellen syistä ja maksamatta luvatusti takaisin, pojan rahojen vieminen ja maksattamalla minulla turhia kuluja 18 kk, ottamatta osaa alaikäisen pojan kuluihin (myöhemmin kyllä maksoi pojan puhelinlaskun ja nykyään 30 euroa harrastuskuluja). Lopulta pikkujuttuja.

Kyllä se päivä vielä tulee kun sanon sanoja säästämättä eksälle mitä olen asioista mieltä nykyään kun ero ei enää satuta (siis riitelemättä kuitenkin).

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrätkö, että tuossa, että puhuu omista tunteistaan ja siltä miltä suhteessa tuntuu niin silloin yrittää herätellä sitä toista osapuolta. Antaz suhteelle vielä mahdollisuuden: Jospa meillä olisikin vielä mahdollisuuksia kun yhdessä yrittäisimme jutella ja miettiä. Täällähän on juuri monesti sanottu, että pitäisi antaa mahdollisuus eikä lähteä suhteesta silloin kun itsellä siltä tuntuu. Että vedettiin matto alta, että  kumppani ei puhunut pahasta olostaan yms. Silloinhan juuri ei vedetä toiselta mattoa alta kun annetaan mahdollisuus ehkä korjata yhteistä suhdetta. Tai ainakin ennakoidaan, että toinen on miettinyt eroa.  Puhun nyt tarkoituksella toistaen sanaa "yhteistä". Yhteinen asiahan suhde on silti, vaikka vain toinen ottaa asiat  puheeksi. 

Kun toinen alkaa puhua, että minusta nyt tuntuu tai olen miettinyt niin kyllä mielestäni myös sen toisen silloin pitäisi ottaa vastuu, että ottaa sen tosissaan. Eikä

Joo, joku sanoi, että eikö voisi miettiä päässään sen eron sen verran valmiiksi, että sen pystyisi sitten viemään johdonmukaisesti loppuun, eikä jäisi vaiheilemaan.

No voisi.

Mutta miltä se sitten näyttää se aika kun mietitään. Omalla kohdalla se näyttää siltä, että välillä on hetkiä kun on ihan mukavaa, silloin on seksiäkin. Yleensä tietysti lomalla tai kun on jotain muuta mukavaa ohjelmaa. Kuka se nyt joulunaikaan olisi kurjalla tuulella. Mutta suuren osan ajasta ei tunnu hyvälle. En halua, että kosketaan. En halua tehdä yhdessä mitään. En jaksa kuunnella samaa ainaista valitusta töistä tai juttuja harrastuksesta joka ei itseä kiinnosta. Kun toinen tulee kotiin, alkaa ahdistaa. Hän yrittää kyllä, kotitöiden tekemisestä on keskusteltu ja aina kun menee huonosti toinen herää skarppaamaan. Yrittää urheilla yhdessä. Mutta kun ei tunnu miltään, ainakaan mukavalta.

Kenelle tämä nyt sitten tekee ja mitä hyvää? Toinen tunnustelee, kyselee, mönkii. Toinen väistelee, teeskentelee, hakeutuu olemaan yksin. Välillä yritetään, välillä menee parempaan suuntaan, hetkellisesti, ja sitten taas ote herpaantuu ja valutaan takaisin samaan mössöön. Mutta eroa ei saa ottaa puheeksi, kun en siitä vielä ole varma itsekään. Tämän olen oppinut tältä palstalta, se olisi uhkailua, kiristämistä ja löyhässä hirressä roikottamista. Pitää miettiä valmiiksi ja viestiä sitten johdonmukaisesti. Voi kun olisin tämän meitintäjakson vähän parempi näyttelijä niin ei toisen tarvitsisi olla koko ajan kysymysmerkkinä ja huolissaan.

Joten jatketaan nyt sitten tätä tanssia..kuulostellaan, ollaan epävarmoja, koitetaan kysellä ja koitetaan väistellä suoria vastauksia.

Tuleekohan miehelleni pian esittämäni ero yllätyksenä? Onko sitten vaikeaa päästää irti ja olenko se ilkeä jättäjä?

Ehkä myös niin, että pitäisi päästää irti ajatuksesta, että toinen muuttuu. Jos todellakin puhuu ja puhuu ja mitään ei tapahdu, niin olisi se kai pakko sitten uskoa, että ei tapahdu.

Irti kannattaa päästää myös siitä, mitä muut erosta ajattelee, mitä sen on väliä. Läheiset tietää ja muut ajatelkoot mitä lystää.

Nämä on tietty niitä luonnekysymyksiä. Itsestäni vaan ei olisi jankuttamaan mitään asiaa, puhumaan ja toivomaan, vaan pakosti alkaisin toimimaan.

Joten jatketaan nyt sitten tätä tanssia..kuulostellaan, ollaan epävarmoja, koitetaan kysellä ja koitetaan väistellä suoria vastauksia.

Sinunhan se on valinta on. Jatka vaan, ihmettelen vain kuvauksesi perusteella, mikä sinut vielä saa eroa epäröimään. 

Tai voit yrittää ennen kuulumatonta: kertoa toiselle suoraan nämä tunteesi. Ai niin, mutta se ei onnistu, kun sehän loukkaa. Mieluummin tanssailet teeskennellen kuin otat sen vastuun, että nyt seuraa ikävä, loukkaava keskustelu. Saattaa olla, että toisellakin on sinusta jotain sanottavaa.

Kyllä sun on nyt ihan välttis pakko katsella vähän ympärillesi. Niin jos se ratkaisu vaikka löytyisi työpaikalta, harrastuksesta, jne. Semmoinen sielunkumppani, että mössöstä pääsee pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitä sitten toivoisi hieman ymmärrystä läheisiltä, eikä kaiken tulkitsemista sen pahimman vaihtoehdon kautta. 

Onko kipinää?

Kuvaile.

Alkuhuuma jo ohi?

 

Vierailija kirjoitti:

Joten jatketaan nyt sitten tätä tanssia..kuulostellaan, ollaan epävarmoja, koitetaan kysellä ja koitetaan väistellä suoria vastauksia.

Sinunhan se on valinta on. Jatka vaan, ihmettelen vain kuvauksesi perusteella, mikä sinut vielä saa eroa epäröimään. 

Tai voit yrittää ennen kuulumatonta: kertoa toiselle suoraan nämä tunteesi. Ai niin, mutta se ei onnistu, kun sehän loukkaa. Mieluummin tanssailet teeskennellen kuin otat sen vastuun, että nyt seuraa ikävä, loukkaava keskustelu. Saattaa olla, että toisellakin on sinusta jotain sanottavaa.

Kyllä sun on nyt ihan välttis pakko katsella vähän ympärillesi. Niin jos se ratkaisu vaikka löytyisi työpaikalta, harrastuksesta, jne. Semmoinen sielunkumppani, että mössöstä pääsee pois.

Ihmettelen suuresti mistä tuo ajatus heräsi ettei olisi keskusteltu?

Kun olen sen kymmenen kertaa täältä lukenut että olisi väärin tuoda esiin mahdollisesti haluavani erota ja sitten olla kuitenkaan lopulta eroamatta. Se on sitä roikuttamista löyhässä hirressä. Uhkailua jopa. Niin sitten sanon, että tuntuu etten tiedä rakastanko enää ja syynä nämä ja nämä vaikeudet. Ja sitten yritetään! Ollaan kaksi viikkoa niin ettei räpelletä sohvalla kännykkää koko iltaa ja odoteta valmista, vaan ideoidaan ja valmistetaan ruokaa ja lähdetään yhdessä salille tai lenkille. Pidetään paikat siistinä yhteistyöllä. Kuunnellaan kun toinen puhuu, maltetaan siksi aikaa laskea ne pilkkivideot pois. Ja pyyhkii ihan hyvin, alkaa tuntua ihan mukavalta. Kunnes vääjäämättä, pari viikkoa niin asiat palaa samaan. Alkaa ottaa päähän, ärsyttää, tuntua, että olisi helpompaa kun eläisi yksin. Alan valittaa, ensin ei tapahdu mitään muuta kuin kyselyä: 'mikä sulla on?', 'miksi olet niin ärtynyt koko ajan?', 'mikä sulla nyt TAAS on??'. Kerron, tulee riita, lupaillaan kaikkea, skarpataan, kunnes taas.

Miten tällaisesta suhteesta sitten erotaan, ettei tule moitteita tälläkin palstalla? Tehdään tätä tanssia sen neljä vuotta kunnes lopulta olen varma? Vai saako sanoa ihan ääneen, että se on juma lauta ero jos ei tämä pysyvästi muutu ja pian?. Eihän sitä nyt, sehän on julmaa kiristämistä.. mieluummin mietit kuule nyt päässäsi valmiiksi ja sanot sanan ero sitten kun olet sen valmis tekemään määrätetoisesti ja asiallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"En siis millään mittarilla ole täydellinen vaimo, jota olisi kiva Lapissa tai muualla esitellä, mutta onneksi se ei ole mieheni ykköskriteerikään. "

 

Katkera jostain kumman syystä olet 🤣

Ihan sivusta seuranneena tätä keskustelua, kärjistät kaiken uuden kirjoittajan kirjoitukset. 

Ai? Mulle sivusta näytti siltä, että kaveri sai palautetta siitä, että luulee, että kaikki vaimot luulee, että kun lapset on tehty parisuhde kestää. Ja siitä, että haukkuu ex-vaimoa lihavaksi ja epäviehättäväksi ja siinä sivussa vielä ex-vaimon työtkin. 

Omituisen katkeralta se kuulostaa, kun nyt onnellisia ollaan, eli mikä tarve tulla haukkumaan ex-vaimoa tänne. Luulisi tuntevan myötätuntoa, kun on uusi ihana perhe itsellä, sentään kuitenkin puhuu omien lastensa äidistä.

Uusi suhde. Vapaapäivä. Vauvapalstalla. Hehhee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joten jatketaan nyt sitten tätä tanssia..kuulostellaan, ollaan epävarmoja, koitetaan kysellä ja koitetaan väistellä suoria vastauksia.

Sinunhan se on valinta on. Jatka vaan, ihmettelen vain kuvauksesi perusteella, mikä sinut vielä saa eroa epäröimään. 

Tai voit yrittää ennen kuulumatonta: kertoa toiselle suoraan nämä tunteesi. Ai niin, mutta se ei onnistu, kun sehän loukkaa. Mieluummin tanssailet teeskennellen kuin otat sen vastuun, että nyt seuraa ikävä, loukkaava keskustelu. Saattaa olla, että toisellakin on sinusta jotain sanottavaa.

Kyllä sun on nyt ihan välttis pakko katsella vähän ympärillesi. Niin jos se ratkaisu vaikka löytyisi työpaikalta, harrastuksesta, jne. Semmoinen sielunkumppani, että mössöstä pääsee pois.

Ihmettelen suuresti mistä tuo ajatus heräsi ettei olisi keskusteltu?

Kun olen sen kymmenen kertaa t

Ei näille kannata selittää, mikään ei kuitenkaan kelpaa. Jos kommentoimassa on se eroava haluava osapuoli. Jos on eroon tyytymätön ja vastustaa tai ainakin haluaisi toisen erohaluista huolimatta jatkaa niin sellaista tapaa ole keksitty, etteikö se eroava tee jotain väärin. Koska se eroaminen on heille kokonaan väärin niin mikäs sen silloin oikeaksi tekisi. 

Vai saako sanoa ihan ääneen, että se on juma lauta ero jos ei tämä pysyvästi muutu ja pian?

Olet ymmärtänyt väärin. Juuri tuo pitää sanoa. Mutta sitten jos mikän ei kuitenkaan pysyvästi muutu, pitäisi se ero ottaa. Ei jäädä hokemaan, että voi jumajumalauta ja uhriutua siitä, että toinen ei ota eroa.

Olet selvästi pisteessä, jossa lähes vihaat puolisoasi. Joten olisi mielenkiintoista tietää, mikä sinua pidättelee ottamasta eroa? Siihen et ole vastannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joten jatketaan nyt sitten tätä tanssia..kuulostellaan, ollaan epävarmoja, koitetaan kysellä ja koitetaan väistellä suoria vastauksia.

Sinunhan se on valinta on. Jatka vaan, ihmettelen vain kuvauksesi perusteella, mikä sinut vielä saa eroa epäröimään. 

Tai voit yrittää ennen kuulumatonta: kertoa toiselle suoraan nämä tunteesi. Ai niin, mutta se ei onnistu, kun sehän loukkaa. Mieluummin tanssailet teeskennellen kuin otat sen vastuun, että nyt seuraa ikävä, loukkaava keskustelu. Saattaa olla, että toisellakin on sinusta jotain sanottavaa.

Kyllä sun on nyt ihan välttis pakko katsella vähän ympärillesi. Niin jos se ratkaisu vaikka löytyisi työpaikalta, harrastuksesta, jne. Semmoinen sielunkumppani, että mössöstä pääsee pois.

Ihmettelen suuresti mistä tuo ajatus heräsi ettei olisi k

"Jos on eroon tyytymätön ja vastustaa tai ainakin haluaisi toisen erohaluista huolimatta jatkaa niin sellaista tapaa ole keksitty, etteikö se eroava tee jotain väärin. "

Kyllä, ja sitten viisastellaan että on toisen syyttämistä jos sanon lopulta, ettei tästä tule yhtään mitään kun et sinä jaksa kuunnella tai ottaa tosissaan minun tarpeitani. En tiedä onko tämä kumppanille vain helpon elämän hakemista vai mikä on, mutta ei ole erikoisen arvostettu olo. Mutta ei, ei, tässähän jättäjän pitää nyt ottaa vastuu tunteistaan  ja suoraselkäisesti ottaa nyt sitten vastaan toisen pettymys ja jopa vihantunteet! Eli eipä syytellä nyt sitten ketään, sanotaan vaikka että haluan erota koska en koe olevani tarpeeksi hyvä sinulle.

Mun tilanne on sikäli selvä, että tässä ketjussa kirjoittelevat, enimmäkseen naiset, voivat tämän helposti tunnistaa. Missä naisilla on usein vaikeuksia katsoa peiliin, on se miehen erohaluun usein johtava tilanne, joka onkin sitten vähän vaikeampaa verbalisoida suoraksi palautteeksi jotta puoliso voisi vielä 'korjata tapansa':

Nainen elää lapsilleen ja työlleen, miehen kanssa ei enää mitään yhteistä mikä ei liittyisi lapsiin tai sukulaisiin, tai omaisuuden hoitoon, kosketusta ei ole, kotona asiat tehdään naisen ehdoilla. Mies saa harrastaa itsekseen silloin kun se perheen muihin aikatauluihin, jotka nainen määrittelee, sopii. Mies kokee itsensä remonttireiskaksi, lompakoksi, kyytipalveluksi, komenneltavaksi lakeijaksi. 

Seuraavaksi sanotaan, että on se naisenkin paikka tuossa elämänvaiheessa raskas, naisenko se pitää vaan kotia hoitaa ja lapsia kyytsäillä, että mies saa harrastaa.. Sanoisin että sellainen elämä jossa kaikki aika menee palvellessa työnantajaa, lapsia, kiinteistöomaisuutta ja sukulaisia, on vaan yksinkertaisesti väärin mitoitettu omiin voimavaroihin. Jotain pois: siisteysstandardit, puutarhanhoito, kolmas auto, ylityöt, jokaisen lapsen jokailtainen harrastusrumba.. niin jää aikaa vähän elääkin esim sitä parisuhdetta. Tai sitten käy niin, että mies alkaa elää sitä parisuhdetta kodin ulkopuolella, eli töissä, joka on se toinen paikka kodin lisäksi missä koskaan viettää aikaansa. 

Ja vielä huomautan, ettei meidän tilanteemme miehen kanssa ole mitenkään raskas, ei vaadi niin hirveästi pitää rivaria asiallisessa kunnossa, liikkua ja laittaa itselleen järkevää päivällistä, mutta kun aloitekyky on ihan täysi nolla.. sisäköksi en aikuiselle terveelle lapsettomalle miehelle ala.

Ei näille kannata selittää, mikään ei kuitenkaan kelpaa. Jos kommentoimassa on se eroava haluava osapuoli. Jos on eroon tyytymätön ja vastustaa tai ainakin haluaisi toisen erohaluista huolimatta jatkaa niin sellaista tapaa ole keksitty, etteikö se eroava tee jotain väärin. Koska se eroaminen on heille kokonaan väärin niin mikäs sen silloin oikeaksi tekisi. 

Mitä erohalua sellainen on, että ei ota eroa? Selitellään, että sen toisen takia sitä ei voi ottaa. Kun se vastustaa.

Käännetään varmaan siinä liitossakin asiat just näin nurinpäin: kun sanotaan, että ota ero, jos haluat eron käännetään se niin päin, että jos otan eron, kun sen haluan, se on väärin. Ei ole edelleenkään.

Se on väärin toista kohtaan, että et saa itsestäsi irti ottaa sitä eroa, vastustipa toinen tai halusipa jatkaa. Sitä munattomuutta tässä on arvosteltu.

Vierailija kirjoitti:

Vai saako sanoa ihan ääneen, että se on juma lauta ero jos ei tämä pysyvästi muutu ja pian?

Olet ymmärtänyt väärin. Juuri tuo pitää sanoa. Mutta sitten jos mikän ei kuitenkaan pysyvästi muutu, pitäisi se ero ottaa. Ei jäädä hokemaan, että voi jumajumalauta ja uhriutua siitä, että toinen ei ota eroa.

Olet selvästi pisteessä, jossa lähes vihaat puolisoasi. Joten olisi mielenkiintoista tietää, mikä sinua pidättelee ottamasta eroa? Siihen et ole vastannut.

Ahaa, eli kun tänään sanon, että tämä tulee johtamaan vääjäämättä eroon kun tämä suhde ei parane kuin aina viikoksi pariksi kerrallaan ja kun alan viimein tuntea itseni taas onnelliseksi tässä niin taannutaan takaisin samaan tilanteeseen jossa toinen masentuu sohvalla kännykän kanssa ja toinen yrittää elää, niin voin sitten vuoden päästä erota ja tuntea toimineeni oikein. En vetänyt mattoa alta, koska sanoin. En toisaalta roikuttanut löyhässä hirressä koska erosin sitten kun tunteet oli lopulta kuolleet pois. Hyvä juttu!

Nyt siis voimme huokaista helpotuksesta, kukaan täällä tarinansa kertoneista ei ole tullut roikuttaneeksi/roikkuneeksi löyhässä hirressä, koska on lopulta eronnut, eikä ole toisaalta eronnut aivan yllättäenkään, koska on kuitenkin asiasta maininnut /kuullut mainittavan jo aiemmin. 

28v

Ahaa, eli kun tänään sanon, että tämä tulee johtamaan vääjäämättä eroon kun tämä suhde ei parane kuin aina viikoksi pariksi kerrallaan ja kun alan viimein tuntea itseni taas onnelliseksi tässä niin taannutaan takaisin samaan tilanteeseen jossa toinen masentuu sohvalla kännykän kanssa ja toinen yrittää elää, niin voin sitten vuoden päästä erota ja tuntea toimineeni oikein. En vetänyt mattoa alta, koska sanoin. En toisaalta roikuttanut löyhässä hirressä koska erosin sitten kun tunteet oli lopulta kuolleet pois. Hyvä juttu!

Kuule: sinä voit mennä nettiin nyt ja laittaa eron vireille. Miksi et sitä tee? Siitä tässä nyt on kysymys. Sinä itse päätät olla aloittamatta eron vireille laittoa.

Ja kyllä: reilua olisi sanoa tuo nyt, eikä hillota tunteitaan ja antaa toisen kuvitella, että kaikki on kuten ennenkin, lopulta ihan hyvin, mitä nyt nainen välillä vähän narisee, mutta sehän on vain meidän suhteen dynamiikka ja sellainen meidän suhde on, ei täydellinen, mutta ihan hyvä. Kun eihän tuo ole edes erosta puhunutkaan.

Mutta huomaatko boldatun: sinä et ole halukas eroon, koska tunteesi eivät ole kuolleet pois. Sinä haluat odotella, että niin käy, et erota. Ja sitä ennen pitää suun visusti supussa, koska haluat rauhassa itse valmistua tilanteeseen kun niin käy. Viis toisesta, mahdollistakoon hän tämän. 

Vierailija kirjoitti:

Ei näille kannata selittää, mikään ei kuitenkaan kelpaa. Jos kommentoimassa on se eroava haluava osapuoli. Jos on eroon tyytymätön ja vastustaa tai ainakin haluaisi toisen erohaluista huolimatta jatkaa niin sellaista tapaa ole keksitty, etteikö se eroava tee jotain väärin. Koska se eroaminen on heille kokonaan väärin niin mikäs sen silloin oikeaksi tekisi. 

Mitä erohalua sellainen on, että ei ota eroa? Selitellään, että sen toisen takia sitä ei voi ottaa. Kun se vastustaa.

Käännetään varmaan siinä liitossakin asiat just näin nurinpäin: kun sanotaan, että ota ero, jos haluat eron käännetään se niin päin, että jos otan eron, kun sen haluan, se on väärin. Ei ole edelleenkään.

Se on väärin toista kohtaan, että et saa itsestäsi irti ottaa sitä eroa, vastustipa toinen tai halusipa jatkaa. Sitä munattomuutta tässä on arvosteltu.

Kun ottaa. Kun lopulta ottaa, ja sitten saa kuulla, että oli väärin toiminut ennen eroa, eron aikana, eron jälkeen. Toimipa miten hyvänsä. Jos ottaa asian esille hyvissä ajoin jo kun alkaa eron vaihtoehtoa pohtimaan, niin sitten saa eron jälkeen kuulla, että julmuuttaan ja omaa etuaan ajaakseen vedätti kun ei heti sitten eronnut. No duh, ei eronnut heti, koska ei ollut varma haluaako erota ja tiesi ettei toinen ainakaan halua.

Entäs sitten jos ei eroa maininnutkaan ennen kuin on päätöksensä tehnyt? No silloinhan kyse on yllätyserosta, joka sekin on väärin. "elettiin ihan tavallista arkea", " olihan meillä vaikeutemme kuten kaikilla", "oli työväsymystä ja pahantuulisuutta, muttei ikinä mitään sellaista mistä olisi voinut ajatella että haluaa erota", "yllättää vain erolla, eikä anna minulle, meille mitään mahdollisuutta yrittää vielä korjata tilannetta", "seksiäkin meillä vielä oli".. Kuulostaako tutulle?