Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
Maratoonari ym ajattelevat että kokonaisvaltaisesti syy on aina yksin PETTÄJÄN. Ei mitään merkitystä niillä vihaisilla puheilla, tai itsekkäällä seksillä. Kun suhteessa on PETTÄJÄ, on syyllisyys selvä yhdellä näytön kappaleella, muu todistelu on relevanttia vain jos se osoittaa PETTÄJÄN kaikkinaista pahuutta ihmisenä.
Projecting much?
En tiedä projektoinnista, mutta kyllähän tuo huudon mukaan ottaminen kovin defensiiviseltä vaikuttaa.
Kyse ei siis ollut vain erosta, vaan myös eron jälkeisistä tapahtumista. Voin kai jotenkin kuvitella, että läheiseni on niin kamala ihminen, että pakotti tämän naisen pettämään useita kertoja ja viimeisellä eroon johtaneella viikolla menemään uuden miehen kotiin ja lähettelemään sieltä ammeesta kuvia miehelle. Yleensä täysin kynnysmatoksi alistetuilla ihmisillähän on taipumusta juuri tällaiseen toimintaan, pakon edessä. Kerron nyt vain tämän, kun on siitä kevyemmästä päästä, toimet koventuivat tämän jälkeen kaikenlaiseen uhkailuun ja lapsien mukaan vetämiseen. Tiedän, että kohta huudetaan, että pic or it did not happen, mutta en minäkään näitä yhtään enempää avaa. Fiksummat ymmärtävät, mistä syystä en.
Olen useaan otteeseen sanonut, että en ole kovin seksuaalisesti mustasukkainen tyyppi, joten en ota pettämistä minään maailman romauttavana seikkana. Sen sijaan ongelmaksi muodostuu se, miten pettäminen tehdään, kuinka paljon valheita siihen liittyy ja ennen kaikkea: miten petetyn tunteita kohdellaan, kun pettäminen ilmi tulee. Tähän on uskopa vain aika monenlaisia tapoja.
Itselleni kyllä kyynisenä ihmisenä on aina yllätys, että joidenkin taitaa olla vaikea uskoa, että ihan ilman mitään diagnoosejakaan jotkut ihmiset voivat olla oman napa edellä eläviä, itsekkäitä, rajattomia, ilkeitäkin.
Ja toisaalta uskotaan kuitenkin, että on niitä niin hirveitä itsekästä seksiä harrastavia on, että se pakottaa pettämään. Kummin päin se nyt on: ihmiset voi olla itsekkäitä vai ei voi olla?
T: MaratonParkuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tällainen äiti kun on ap on. Emme ole missään tekemisissä oikeastaan. Eron jälkeen äidistä tuli erilainen. Isää kaikesta syyttävä, negatiivinen, koko elämä oli häntä vastaan ja häntä piti yrittää kannatella, kun hänellä oli vaan niin vaikeaa.
Raskasta oli.
Kiitos kun kerroit, meitä on varmasti enemmän kuin kukaan arvakaan :( :(
On totta, että täällä palstalla tiedämme tästä tarinasta vain aloittajan näkemyksen ja kokemuksen, koska hän on se osapuoli joka tänne palstalle on kirjoittanut. Emme siis voi lainkaan tietää, miltä tilanne vaikuttaa toisen osapuolen eli exän silmin. Jos saisimme kuulla miten hän on kokenut asiat ja tilanteen kehittymisen, ymmärtäisimme varmasti paremmin kokonaiskuvion, ja hänellekin varmaan löytyisi ymmärrystä. Mutta koska exä ei kirjoita tänne, emme voi tietää miten hän on tämän koko tapahtumaketjun kokenut.
Meidän tehtävämme ei ole olla tuomareita. Tapahtumilla on aina vähintään kaksi puolta, ja totuus on harvoin mustavalkoinen. Haluan kuitenkin huomauttaa, että tässä ketjussa on alkujaan kyse yhden henkilön eli Ap:n (sittemmin myös muutaman muun) omasta kokemuksesta. Kokemus on aina kokijalleen tosi, olipa kyse sitten absoluuttisesta totuudesta tai ei. Ap on siis kokenut asiat näin ja käynyt läpi oman henkilökohtaisen h*lvettinsä. Suurin osa meistä täällä kirjoittaneista on halunnut tukea, herätellä ja kannatelta häntä vaikealta tuntuvassa tilanteessa ja auttaa häntä lempeästi päästämään irti. Se vaikuttaa kantaneen hyvää hedelmää, ja kasvu jatkuu.
Toivotan kaikille hyvää alkavaa vuotta, olkoon se eheytymisen vuosi itse kullekin. Otetaan itse tukea vastaan silloin kun sitä on mahdollisuus saada, ja vastavuoroisesti tarjotaan tukea kanssaihmisillemme silloin kun he sitä pyytävät eivätkä heidän omat voimansa ja uskonsa sillä hetkellä tunnu riittävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tällainen äiti kun on ap on. Emme ole missään tekemisissä oikeastaan. Eron jälkeen äidistä tuli erilainen. Isää kaikesta syyttävä, negatiivinen, koko elämä oli häntä vastaan ja häntä piti yrittää kannatella, kun hänellä oli vaan niin vaikeaa.
Raskasta oli.
Kiitos kun kerroit, meitä on varmasti enemmän kuin kukaan arvakaan :( :(
Ja tämä oma kokemuksenne estää teitä näkemässä, että joskus se äiti olekaan vaan hirveä marttyyri vaan ero on voinut mennä toisinkin päin ja ihan kuten se on kerrottu.
Teette siis omatraumaisen tulkinnan, ihan sama, mitä teille kerrotaan. Mulla on ollut tälläinen ystävä ja oli kamalaa, kun hän peilasi vielä viiskymppisenä maailmaan oman äitinsä kautta.
Vierailija kirjoitti:
Maratoonari ym ajattelevat että kokonaisvaltaisesti syy on aina yksin PETTÄJÄN. Ei mitään merkitystä niillä vihaisilla puheilla, tai itsekkäällä seksillä. Kun suhteessa on PETTÄJÄ, on syyllisyys selvä yhdellä näytön kappaleella, muu todistelu on relevanttia vain jos se osoittaa PETTÄJÄN kaikkinaista pahuutta ihmisenä.
Projecting much?
En tiedä projektoinnista, mutta kyllähän tuo huudon mukaan ottaminen kovin defensiiviseltä vaikuttaa.
Kyse ei siis ollut vain erosta, vaan myös eron jälkeisistä tapahtumista. Voin kai jotenkin kuvitella, että läheiseni on niin kamala ihminen, että pakotti tämän naisen pettämään useita kertoja ja viimeisellä eroon johtaneella viikolla menemään uuden miehen kotiin ja lähettelemään sieltä ammeesta kuvia miehelle. Yleensä täysin kynnysmatoksi alistetuilla ihmisillähän on taipumusta juuri tällaiseen toimintaan, pakon edessä. Kerron nyt vain tämän, kun on
"Itselleni kyllä kyynisenä ihmisenä on aina yllätys, että joidenkin taitaa olla vaikea uskoa, että ihan ilman mitään diagnoosejakaan jotkut ihmiset voivat olla oman napa edellä eläviä, itsekkäitä, rajattomia, ilkeitäkin.
Ja toisaalta uskotaan kuitenkin, että on niitä niin hirveitä itsekästä seksiä harrastavia on, että se pakottaa pettämään. Kummin päin se nyt on: ihmiset voi olla itsekkäitä vai ei voi olla?"
Ei kun minä nimenomaan uskon että ihminen voi olla mitä vaan, joten en lähde mihinkään tarinaan kyytiin diagnosoimaan itselle tuntemattomia ihmisiä millään diagnoosilla. Koska nimenomaan uskon, että kuka tahansa voi olla itsekäs, rajaton, ilkeä, peittää oikeat motiivinsa, valehdella häikäilemättömästi tai olla itselleen sokeutunut.
Mitä kerroit läheisellesi tapahtuneen kuulostaa kamalalle, ymmärrettävästi läheisillekin jää tuollaisista tapahtumista pää täyteen kysymyksiä, hämmennystä ja kiukkua. Toivottavasti kaikki on kääntynyt parempaan - jo lastenkin vuoksi tuollaiset erot vaativat osapuolilta kärsivällisyyttä ja viisautta, valitettavasti siihen ei aina osapuolet pysty ja lapsethan (ja suhteet lapsiin) siinä ristipaineessa kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tällainen äiti kun on ap on. Emme ole missään tekemisissä oikeastaan. Eron jälkeen äidistä tuli erilainen. Isää kaikesta syyttävä, negatiivinen, koko elämä oli häntä vastaan ja häntä piti yrittää kannatella, kun hänellä oli vaan niin vaikeaa.
Raskasta oli.
Kiitos kun kerroit, meitä on varmasti enemmän kuin kukaan arvakaan :( :(
Sama. Ainoa että vanhemmat ei lopulta eronneet vaan sitä lystiä on riittänyt tänne nelikymppiseksi saakka. Toisaalta äiti on sitä laatua, että ammatinvalintakin oli omien vanhempien ja olosuhteiden vika, inhat asuinpaikat miehen vika, ystävyyden rikkoutuminen ystävän vika jne. Vaikka rakas onkin niin on negatiivisuudessaan välillä myös raskas.
Vierailija kirjoitti:
On totta, että täällä palstalla tiedämme tästä tarinasta vain aloittajan näkemyksen ja kokemuksen, koska hän on se osapuoli joka tänne palstalle on kirjoittanut. Emme siis voi lainkaan tietää, miltä tilanne vaikuttaa toisen osapuolen eli exän silmin. Jos saisimme kuulla miten hän on kokenut asiat ja tilanteen kehittymisen, ymmärtäisimme varmasti paremmin kokonaiskuvion, ja hänellekin varmaan löytyisi ymmärrystä. Mutta koska exä ei kirjoita tänne, emme voi tietää miten hän on tämän koko tapahtumaketjun kokenut.
Meidän tehtävämme ei ole olla tuomareita. Tapahtumilla on aina vähintään kaksi puolta, ja totuus on harvoin mustavalkoinen. Haluan kuitenkin huomauttaa, että tässä ketjussa on alkujaan kyse yhden henkilön eli Ap:n (sittemmin myös muutaman muun) omasta kokemuksesta. Kokemus on aina kokijalleen tosi, olipa kyse sitten absoluuttisesta totuudesta tai ei. Ap on siis kokenut asiat näin ja käynyt läpi oman henkilökohtaisen h*lvetti
Hyvin kirjoitettu kaiken kaikkiaan. Minä häivyin ketjusta siinä kohtaa kun aloittajan lapsia parjattiin ja kehoitettiin vetämään heihin pesäero kun ovat isänsä "manipuloimia". Se ei ollut mielestäni aloittajan tukemista, enkä ole tähän hetkeen tainnut mieltäni muuttaa. Omia tunteitaan on vaikeaa valoisammiksi muuttaa kun on tullut loukatuksi. Eikä tarvitsekaan. Mutta lapset menevät niiden aikuisen loukattujen tunteiden edelle ja piste. Tämä kokemuksesta, monelta puolelta montaa pöytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kun minä nimenomaan uskon että ihminen voi olla mitä vaan, joten en lähde mihinkään tarinaan kyytiin diagnosoimaan itselle tuntemattomia ihmisiä millään diagnoosilla. Koska nimenomaan uskon, että kuka tahansa voi olla itsekäs, rajaton, ilkeä, peittää oikeat motiivinsa, valehdella häikäilemättömästi tai olla itselleen sokeutunut.
En ole ketään diagnosoinut, päinvastoin useampaan otteeseen sanonut, että ei ihmiset diagnooseja tarvitse tehdäkseen inhottavia tekoja. Ja muutoinkin olen itse aika varovainen näissä, sillä oikeasti esim. narsisti on todella harva. Sen sijaan narsistisia piirteitä voi olla useammassa ja varmaan tilannekohtaisesti itsessäkin. Sen vuoksi siihenkin asiaan tutustuminen voi auttaa jossain tilanteissa.
Toisaalta en koe lähteväni "tarinan kyytiin", jos kuuntelen toista, hänen tarinaansa ja annan tukea, jos siitä mitään hyötyä on. Onhan ihan mahdollista, että symppaan väärää tyyppiä, minua hassutetaan ja olen ihan tyhmä, kun uskon, mitä toinen kertoo. Se on valitettavaa, mutta toisaalta en halua antaa periksi kyynisyydelleni, eli varmuuden vuoksi hakea varmistusta sille, että onhan tämä tarina varmaan fuulaa.
Kiitos sanoistasi, läheisellä menee paremmin nyt kun lapset on täysi-ikäisiä. Aika paljon säröjä on korjattavana kyllä ja onhan se suurin syyllisyys siitä, että antoi asioiden liian pitkälle jatkua. Ei tajunnut ajoissa, ei uskonut, mitä muut sanoivat, jne. Mutta ammattiapu on auttanut paljon ja onhan aika armollinen parantaja!
T: MaratonParkuja
Sen verran sivusta huutelen, että muistan sen tunneilmaston kotoa kun alkoholisti-isäni vei kaiken myötätunnon ja lapsena ajattelin että äiti on kylmä ja tunteeton ihminen. No ei kai sitä juoppoa hulttiota kovin kauan tarvitse katsella kun kaikki lämpimät tunteet katoaa. Kaikki asiat jää omille harteille kun juoppo lokkeilee ja sitten vielä saa sen kunnollisen vanhemman jotenkin näyttämään huonolta. Lapsena sitä ei vaan tajunnut että kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja että kaikki mitä sanotaan ei pidä paikkaansa. Nyt aikuisena ymmärrän jotain alkoholistien sielunelämästä ja metkuista.
Jokainen voi aina kertoa vain sen oman näkökantansa, joskus toinen puhuu täyttä palturia ja joskus se joka sitä sääliä ja ymmärrystä kerjää on se pimahtanut osapuoli. Aika läheltä pitää katsoa, että tietää asioiden todellisen laidan.
Ystävän exmies juoksi eron jälkeen joka paikassa kertomassa miten hullu eksänsä on, lastensuojelua myöten uskoivat sen valheet ja manipuloinnin. Mies meni eron myötä ihan sekaisin, ryhtyi väkivaltaiseksi ja haki lapset valheilla itselleen, yritti käännyttää eksänsä ystävät ja sukulaiset puolelleen. Nyt lapset ovat jo aikuisia eivätkä ole isänsä kanssa missään tekemisissä. Tässäkin tapauksessa mies teki sen eropäätöksen, ja itsellään oli jo sivusuhde meneillään. Ei kannata aliarvioida sitä vihan määrää mikä joissakin herää eron myötä, vaikka olisi itse se eropäätöksen tehnyt. Tässäkin tapauksessa siitäkin syytettiin ulkopuolisille exvaimoa, että pysyttiin itse "puhtoisena" ja syyttömänä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhean vaikea on ymmärtää, ettei se ei-sanan sanominen ole se asian ydin, mikä ärsyttää vaan se, mikä on motiivi lyödä noin jyrkkä ei. Kun on kuitenkin ensin kertonut satoja sivuja elämästään julkisesti.
Jos minä kerron avoimesti ja toistuvasti kavereilleni, että on niin kamalaa, vaikeata, mies on ihan mahdoton, kiusaa ja hankaloittaa kaikkea elämääni niin eikö ole ihan tavallista, että kysytään, että kerro nyt hiukan tarkemmin mitä se mies sitten sulle tekee ja vaikeuttaa elämääsi.
Olen sitten varmaan huono kaveri, mutten ehkä enää noteeraa jos parikin vuotta sama virsi jatkuu ja mitään sen kummempaa selvitystä ei miehen kamaluudesta ei ole tullut. Kuin, että uskokaa nyt vain, että se on kamala vaikka en kerro teille miten.
Mulla on henkkilökohtaista kokemusta kahdesta tapauksesta, jossa kukaan ei hyödy mitenkään sii
Heh, oletko koskaan kohdannut yksilöä joka olisi eron jälkeen osannut nimetä yhtäkään asiaa missä olisi itse eroon myötävaikuttanut? Ihme että aina niin rakastettavat ihmiset tulevat poikkeuksetta loukatuksi ja hylätyksi.
Nojaa, kun mietin, niin kyllähän moni lausuu "olin niin hyväuskoinen ja sokea" tai "enhän minäkään virheetön ole, mutta..", mutta koskaan en ole kuullut yhtään konkreettista esimerkkiä missä tuli itse ryssittyä.
No, here goes; vaadin nuorena puolisolta liikaa aikaa, terve erillisyys katosi. Ajattelen, että tuo liiallinen ripustautuminen nujersi seksuaalisen jännitteen, jonka vaalimiseen kiinnitin sitten liian vähän huomiota. En saanut vauvakiloja laihdutettua, enkä huolehtinut riittävästi edes siitä että olisin miehelle yhä hemaiseva, kun ei itselläkään tehnyt mieli niin mitä väliä, kai. Puitteista tuli tärkeämpiä kuin sisältö. Heräsin ongelmiin liian myöhään. Rakastin lasta ja perhettä, mutten enää miestä. Olin myös joskus tarpeettoman suora kommenteissani, ilmeisesti koska minua ei olisi loukannut kumppaniltani tuleva arvostelu niin kuvittelin ettei häntäkään loukkaisi.
Jos on suostunut siihen, että molemmat saa sutinoida tahoillaan, niin kyllä sitä nyt vaan kutsutaan avoimeksi suhteeksi. Jos Hukassa ei ole sopimukseen tyytyväinen, se on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tällainen äiti kun on ap on. Emme ole missään tekemisissä oikeastaan. Eron jälkeen äidistä tuli erilainen. Isää kaikesta syyttävä, negatiivinen, koko elämä oli häntä vastaan ja häntä piti yrittää kannatella, kun hänellä oli vaan niin vaikeaa.
Raskasta oli.
Kiitos kun kerroit, meitä on varmasti enemmän kuin kukaan arvakaan :( :(
Ja tämä oma kokemuksenne estää teitä näkemässä, että joskus se äiti olekaan vaan hirveä marttyyri vaan ero on voinut mennä toisinkin päin ja ihan kuten se on kerrottu.
Teette siis omatraumaisen tulkinnan, ihan sama, mitä teille kerrotaan. Mulla on ollut tälläinen ystävä ja oli kamalaa, kun hän peilasi vielä viiskymppisenä maailmaan oman äitinsä kautta.
Onpa todella ikävää, että hyökkäät meitä vastaan. Mitä pahaa olemme sinulle tehneet?
Vierailija kirjoitti:
Jos on suostunut siihen, että molemmat saa sutinoida tahoillaan, niin kyllä sitä nyt vaan kutsutaan avoimeksi suhteeksi. Jos Hukassa ei ole sopimukseen tyytyväinen, se on eri asia.
Saa kutsua miksi vaan, mutta itse avoimessa liitossa elävänä olen kyllä maratonparkujan linjoilla. Avoin suhde on juurikin sitä, avoin. Se on avoin paitsi teoissa myös tunteissa, eli itse en todellaan voisi sutinoida tahollani tietäen, että puoliso itkee samaan aikaan sohvalla.
Ja se on vähän enemmän kuin sopimus, se on elämäntapa. Sen vuoksi toivoisin kyllä minäkin, että sitä ei käytettäisi nimikkeenä tilanteissa, jossa halutaan vain laukata vieraissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, here goes; vaadin nuorena puolisolta liikaa aikaa, terve erillisyys katosi. Ajattelen, että tuo liiallinen ripustautuminen nujersi seksuaalisen jännitteen, jonka vaalimiseen kiinnitin sitten liian vähän huomiota. En saanut vauvakiloja laihdutettua, enkä huolehtinut riittävästi edes siitä että olisin miehelle yhä hemaiseva, kun ei itselläkään tehnyt mieli niin mitä väliä, kai. Puitteista tuli tärkeämpiä kuin sisältö. Heräsin ongelmiin liian myöhään. Rakastin lasta ja perhettä, mutten enää miestä. Olin myös joskus tarpeettoman suora kommenteissani, ilmeisesti koska minua ei olisi loukannut kumppaniltani tuleva arvostelu niin kuvittelin ettei häntäkään loukkaisi.
Ja toisella puolella on puoliso, joka voisi sanoa, että en ymmärtänyt tarpeeksi selkeästi laittaa rajoja ja vaatia enemmän tervettä erillisyyttä. En osannut nähdä seksuaalisuutta syvempänä kuin pelkkä ulkonäkö ja raskauskilot. En osannut herätellä naisen seksuaallisuutta tavoilla, joka olisi innostanut olemaan hemaiseva. Keskityin puitteiden rakentamiseen. En osannut olla tarpeeksi suora, koska kuvittelin toisen olevan yhtä herkkä loukkaantumaan kuin minä olen.
Tämän vuoksi en oikein innostu tästä pelistä, että totta kai aina on kaksi osapuolta ja on hyvä nähdä ne omatkin virheet. Itse esimerkkiksi olen paljon työstänyt sitä (kertonut siitä myös täällä), että minun on todella vaikea näyttää pahastumistani. Teeskentelen helposti, että ei tässä mitään, yhtään ei kolahtanut, mikä on tehokas kommunikoinnin estäjä. Ja tämä vain yhtenä esimerkkinä.
Oman kasvun takia näitä on hyvä miettiä, mutta turha on toisaalta myöskään ajatella, että kyse oli näistä omista virheistä ja jos ne olisi korjannut liitto olisi jatkunut. Koska tokkopahan, kun siellä vastassa oli toisen virheet ja osaamattomuus.
Ja sitten kokonaan eri asia ovat erot, joissa tapahtuu jotain traagisempaa, kuten laajamuotoiset petokset muunkin kuin seksuaalisuuden alueella, väkivaltaa, henkistä ja fyysistä, jne jne.
T: MaratonParkuja
Vierailija kirjoitti:
No, here goes; vaadin nuorena puolisolta liikaa aikaa, terve erillisyys katosi. Ajattelen, että tuo liiallinen ripustautuminen nujersi seksuaalisen jännitteen, jonka vaalimiseen kiinnitin sitten liian vähän huomiota. En saanut vauvakiloja laihdutettua, enkä huolehtinut riittävästi edes siitä että olisin miehelle yhä hemaiseva, kun ei itselläkään tehnyt mieli niin mitä väliä, kai. Puitteista tuli tärkeämpiä kuin sisältö. Heräsin ongelmiin liian myöhään. Rakastin lasta ja perhettä, mutten enää miestä. Olin myös joskus tarpeettoman suora kommenteissani, ilmeisesti koska minua ei olisi loukannut kumppaniltani tuleva arvostelu niin kuvittelin ettei häntäkään loukkaisi.
Ja toisella puolella on puoliso, joka voisi sanoa, että en ymmärtänyt tarpeeksi selkeästi laittaa rajoja ja vaatia enemmän tervettä erillisyyttä. En osannut nähdä seksuaalisuutta syvempänä kuin pelkkä ulkonäkö ja raskauskilot. En osannut herätellä naisen
Toivottavasti onkin toisella puolella entinen puoliso joka myös miettii mitä olisi hyvä tehdä uudessa suhteessaan toisin.
Mutta minä en näe oikein hedelmällisenä jäädä kaivelemaan mitä se toinen teki väärin, eivät ne asiat mua enää loukkaa. Varmaan koska en enää rakasta, en tarvinnut enkä tarvitse mitään erovihaa omaksi terapiakseni.
Sen sijaan mietin oikeinkin analyyttisesti ja strategisesti tätä nyt pian kymmenen vuotta vanhaa suhdettani. Uin sikäli vastavirtaan tämän päivän tuulia, että koen kyllä ihan myös omaksi vastuukseni pitää huolen suhteen kipinästä -siis sopivasti vapautta, sopivasti yhteistä ja toisen kohteleminen kuten toivoisi itseään kohdeltavan. Pitää sisällään myös ulkonäöstä huolehtimisen, hygienian, aloitteiden tekemisen ja kyllä, miellyttämisen sängyssä ja muualla.
Ja kas! Kaiken mitä annan, saan takaisin! Onko tämä onnellisen elämän resepti oikeasti näin yksinkertainen? Vai vain satumaista tuuria?
En tiedä, mutta itse kiitän itseäni kun tein sen työn jossa menin syvemmälle itseeni kuin kokemiini vääryyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Jos on suostunut siihen, että molemmat saa sutinoida tahoillaan, niin kyllä sitä nyt vaan kutsutaan avoimeksi suhteeksi. Jos Hukassa ei ole sopimukseen tyytyväinen, se on eri asia.
Kyllähän tämä Hukassa olevan tilanne on ollut käytännössä avoin suhde jo viisi vuotta, ihan sama millä nimellä sitä jotkut haluavat kutsua tai eivät halua. Hukassa on suostunut, että mies saa tapailla ja olla seksisuhteessa eri naisiin. Jopa niin pitkälle avoin, että on samaan aikaan myös itse seksisuhteessa mieheensä ja elävät kuten ennenkin parisuhteenomaista elämää, lomia myöten. Vieläkään ei halua erota vaan suostuu odottamaan meneekö tämä viimeisin suhde ohi ja luultavasti tulee joku uusi viritelmä sen jälkeen.
Mies on ehdottanut Hukassa olevalle myös muita miehiä. Se on taas eri asia haluaako, mutta ehdotettu on kuitenkin. Onhan paljon sellaisia avoimia suhteita luultavasti, joissa vain toinen harrastaa ulkopuolisia suhteita. Nytkin on TIS-sarjassa Kimmo.
Luin eilen pitkästä aikaa ketjua alusta lähtien, en enää pitkälti loppuosaa, sen muistan koko lailla. Ketjun alussahan oli niin, että aika pian löytyi aloittajalle sielunsiskoja, jotka kommentoivat toisilleen vakituisesti ja toisiaan ymmärtäen ja kompaten. 28, Tuumis, Maratoonari, Kuurankukka nyt ainakin. Eipä ole ihme, että he nyt edelleen ovat kuin kolme muskettisoturia laajennettuna versiona pitävät toistensa puolia. Nyt vasta itsekin tajusin kuinka paljon siellä oli heidän keskeisiään kommentointeja, muut olivat hiukan kuin statisteja. Ilmeisesti silloin ikäänkuin olettivat saavansa pitää ketjun omalle itselleen sopivana sisäpiirijuttuna ja kommentoinnit sen mukaisina ja myötämielisinä aloittajalle ja heille itselleen.
Kyllähän alkupuolella ketjua oli nimimerkittömiä aloittajaa ja näitä mainittujakin kohtaan suorasanaisia ja aika kriittisiäkin kommentteja, mutta niihin ei käyty kiinni niin innokkaasti kuin nyt tuntuu olevan käytäntö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on suostunut siihen, että molemmat saa sutinoida tahoillaan, niin kyllä sitä nyt vaan kutsutaan avoimeksi suhteeksi. Jos Hukassa ei ole sopimukseen tyytyväinen, se on eri asia.
Kyllähän tämä Hukassa olevan tilanne on ollut käytännössä avoin suhde jo viisi vuotta, ihan sama millä nimellä sitä jotkut haluavat kutsua tai eivät halua. Hukassa on suostunut, että mies saa tapailla ja olla seksisuhteessa eri naisiin. Jopa niin pitkälle avoin, että on samaan aikaan myös itse seksisuhteessa mieheensä ja elävät kuten ennenkin parisuhteenomaista elämää, lomia myöten. Vieläkään ei halua erota vaan suostuu odottamaan meneekö tämä viimeisin suhde ohi ja luultavasti tulee joku uusi viritelmä sen jälkeen.
Mies on ehdottanut Hukassa olevalle myös muita miehiä. Se on taas eri asia haluaako, mutta ehdotettu on kuitenkin. Onhan paljon sellaisia avoimia s
Totta. Itsellänikin oli sellainen. Itseä ei irtoseksi kiinnostanut kuten miestä. Mutta lopulta ihastuin ja annoin tunteiden viedä kun kerran avoin suhde ja kaikki. Lopun voinee arvata.
Vierailija kirjoitti:
Luin eilen pitkästä aikaa ketjua alusta lähtien, en enää pitkälti loppuosaa, sen muistan koko lailla. Ketjun alussahan oli niin, että aika pian löytyi aloittajalle sielunsiskoja, jotka kommentoivat toisilleen vakituisesti ja toisiaan ymmärtäen ja kompaten. 28, Tuumis, Maratoonari, Kuurankukka nyt ainakin. Eipä ole ihme, että he nyt edelleen ovat kuin kolme muskettisoturia laajennettuna versiona pitävät toistensa puolia. Nyt vasta itsekin tajusin kuinka paljon siellä oli heidän keskeisiään kommentointeja, muut olivat hiukan kuin statisteja. Ilmeisesti silloin ikäänkuin olettivat saavansa pitää ketjun omalle itselleen sopivana sisäpiirijuttuna ja kommentoinnit sen mukaisina ja myötämielisinä aloittajalle ja heille itselleen.
Kyllähän alkupuolella ketjua oli nimimerkittömiä aloittajaa ja näitä mainittujakin kohtaan suorasanaisia ja aika kriittisiäkin kommentteja, mutta niihin ei käyty kiinni niin innokkaasti kuin nyt tuntuu olevan käytäntö
Niinpä. Jossain sivulla noin 10 neuvoin aloittajaa lähtemään ainakin yhteisestä sängystä ja miettimään miten menisi eteenpäin jos ero tulisi. Miehellään on todennäköisesti sivusuhde. Sain täystyrmäyksen. "aloittaja tekee päätöksiä kun on niihin itse valmis!"
Pian yksi yhä aktiivisista kirjoittajista esitti aivan samaa ja muut lauloivat stemmoja.
Sama noin muutama kymmen sivua myöhemmin: ehdotin, että aloittaja miettisi vähemmän tulevan exänsä motiiveja ja ajatuksia ja keskittyisi enemmän miettimään omia toiveitaan tulevaisuudelle. "ei tarvii neuvoa, jokaisen on tehtävä oma erotyönsä omassa tahdissaan". Hieman myöhemmin olimme kaikki herttaisen yksimielisiä siitä, että exän motiivien kelaaminen ei auta aloittajaa eteenpäin.
Jotain kerrassaan erikoista tässä ketjussa on :'D
Jokainen ero ja eroaja on toki omanlaisensa mutta kun on itse oikein kunnon neliödraaman elänyt niin moni kuvaus vaan monen kirjoittajan tekstissä soitti kelloja. Ihan alusta tähän päivään saakka, samoja askelia tarvotaan, minä muutaman vuoden edellä, moni sen verran tai enemmän perässä. Kuinka voikin olla, että ihminen toistaa kerta toisensa jälkeen samaa kaavaa.
Tottakai mennään. Tiedän pariskunnan jonka toinen osapuoli tahtoi erota, mutta suostui vielä terapiaan kuvitellen sen auttavan rakentavaan erokeskusteluun. Toinen osapuoli halusi määrätä etukäteen mistä aiheista terapiassa saa puhua ja minkä puheeksi ottamisesta hän häipyy. Käynti terapeutilla jäi kertaan kun terapeutti ei halunnutkaan kerrata erohaluttoman ikävää lapsuutta tai herkkää psyykettä -tai käyttää koko puoltatoista tuntia erohaluisen syyttelemiseen. Vaan selvittää onko kumppaneilla itseasiassa halua jatkaa suhdetta vai aletaanko miettiä kuinka saavutettaisi molempia edes kohtuullisesti tyydyttävä ero.