Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12658)
Kun mainitsin, että monet ovat saaneet ihan kiitettävästi tilaa täällä en tarkoittanut että se on epistä. Kirjoitin sen toteamuksena joka on kaiken lisäksi totta. Ilmeisesti tosiasioiden toteamisetkin tulkitaan omien määrätyn väristen lasien läpi.
Tuskin kukaan on pyytänyt vastaamaan kivasti yhyy. Asiallinen käytös on riittävä. Ei tämä ole lasten leikkikenttä, mutta nyt alkaa kyllä siltä tuntua.
Täällä on nyt joukko joitain jotka ihan tahallaan lyövät nyt yli ja haluavat, edelleen, olla ivallisia. Peiliin voisi nyt katsoa, että ollaanko asiallisilla linjoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti on se että moni kommentti joka on saanut todella tylyjä vastauksia osakseen on osin tai jopa kokonaan eronnut sisällöltään niistä aiemmista kommenteista joiden toistamisesta sitä syytetään. Tämän selkeämmin en valitettavasti osaa tätä asiaa teille selittää mikä tässä ketjussa muistuttaa jostain ilkeän työpaikkaklikin käytöksestä kum kahvihuoneessa joku ulkopuolinen huikkaa että 'Ai te puhutte eilisestä pelistä, oli kyllä jännå '. ' ei me kyllä siitä puhuta' ja selkäpuoli 'tunkeilijaa' päin.
Harvoinhan sitä riidellessä kommentointi asiallisena pysyy ja ainakin pari sitkeästi täällä riitaa yllä pitää. ja itse ajattelen, että on todella lapsellista alkaa huutamaan epistä ja että toiset ovat saaneet jo tarpeeksi palstatilaa ja mun kommentteihin pitää vastata kivasti. yhyy liian tylyt kommentit.
Muistutetaan koko ajan että tämä on yleinen kesk
Niinpä, hyvä huomio: Muistutetaan, että tämä on yleinen keskustelupalsta. Välillä tuntuu että sen ovat jotkut unohtaneet. On välillä niin sisäpiiriä, niin sisäpiiriä.
No, kyllähän tämä sitä aiheuttaa, että "vakkarina" ei kamalasti kiinnosta kirjoitella tai vastaavasti itsestään arvioita tai nimityksiä lukea.
Muistan omalta osaltani, kun takerruttiin siihen, että takuulla exällä oli toinen nainen. Vaikka kuinka sanoin, että jos oli niin oli, se ei ole oman tuskailuni ja ajatustyöni kantilta minkäänlainen pointti, siihen palattiin ja palattiin ja kerrottiin, miten sokea olen ja väistelen ja ties mitä.
On hyvin turhauttavaa, kun kaikilla muilla on se parempi tieto elämästäsi ja ajatuksistasi kuin sinulla. Se on kuin kyläjuoru, joka sitkeästi elää, vaikka on täyttä fuulaa. Luonnollisesti mitä enemmän sitä yrität kumota, sen innokkaammiksi kertojat äityvät. Koska tietysti sä sanot noin ja olet defenssissä jne jne.
Tietysti pitäisi nousta kaikenlaisen veetuilun ja ilkeilyn yläpuolelle, itse olen tehnyt sen kirjoittelemalla harvakseen ja vain niissä tilanteissa, kun toivon, että kirjoituksistani voisi ehkä olla joku iloa tms. jollekulle muulle.
T: MaratonParkuja
On välillä niin sisäpiiriä, niin sisäpiiriä.
Se on nyt ainoastaan Sinun päässäsi tuo tunne. Kaikilla on sama mahdollisuus kirjoittaa. Tilaa on.
No. Omat pohdinnat on aika paljon kotoisin mistäpä muualta kuin omista kokemuksista. Isä kävi vieraissa. Fakta, joka ei ole puolusteltavissa, eikä ole tarvettakaan. Kuitenkin hän oli minun isäni, riippumatta siitä mitä hänen ja äitini suhteessa tapahtui. Se oli sitten äidin käytös, joka on täysin perusteltavissa tai ainakin ymmärrettävissä loukatuilla tunteilla, joka teki minusta nevertheless osapuolen, joka ei asiaan liittynyt, mutta jonka olisi pitänyt ottaa puolensa. En halunnut ottaa puolia, enkä edelleen ajattele että 11 vuotiaan pitäisikään. Äidin käytös oli, siitäkin huolimatta että se oli ymmärrettävää, minulle lapsena raskasta. Joten saatoin olla ikään kuin epälojaali, äidin näkökulmasta. Äiti ei varmasti edelleenkään näe toimineensa mitenkään väärin. Eivätkä he eronneet, joten se välikäsi ei ollut mitenkään päättymätön tilanne. Mutta mieleen tulee, ovatko aloittajan lapset yhä tahtomattaan välikädessä? Ja heidän reaktionsa on se mikä on. Kenen pitäisi toimia muutoksen eteen? Äidin, isän vai lasten? Ja kuka manipuloi ja ketä jos muutosta kaikkien kannalta hyvään ei tule toiveista huolimatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan että tilanne on vähän sama kuin jos äiti sairastuisi vaikeasti, joutuisi pyörätuoliin ja sitten vanhemmat eroaisivat. Jos lapsi sen jälkeen haluaisi käydä äitiä moikkaamassa jouluaattona, mutta mennä sitten aattoillaksi isän luo jossa on joulupukki, lahjat ja notkuva ruokapöytä. Olisiko lapsi itsekäs kun näin tekisi, äiti itsekäs kun haluaisi pitää lapsen itsellään jouluaaton vai isä itsekäs kun tarjoaisi lapselle mukavan juhlan. Luultavasti kaikki, omalla tavallaan - mutta voiko yksi moittia toista itseään itsekkäämmäksi? Shit happens, mutta paraneeko se kenenkään kohdalla jakamalla? Eli ajattelen, että jos lapset ovat kärsineet äidin surun ja vihan myötäelämisessä ihan henkilökohtaisestikin, niin voiko heitä syyttää siitä että he haluavat jättää sen vaiheen taakseen? Tai isää, siitä että tarjoaa paikan jossa murhe tuntuu olevan takanapäin. Lapsihan tuntee syyllisyyttä tuollaista valinnoista. Ja se on niin vaikea tunne että sen haluaa työntää pois mielestä. Voisiko ap helpottaa tuota syyllisyyttä omilla toimillaan ja kuinka?
Hyviä pohdintoja 6147 ja 6148.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
-->
Koska olet takertuvaa sorttia.
6147, 6148, tosi hyvää pohdintaa. Herättää ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset joutuvat taiteilemaan paljon eron jälkeen, koska eivät halua valita puoliaan. Myös se "huono" vanhempi on tärkeä. Silloin täytyy tosiaan myös kunnioittaa lasten oikeutta ajatella itseään siinä asiassa missä määrin lapset jaksavat ja haluavat pitää yhteyksiä vanhempiinsa. Ero vie myös heiltä voimia ja heidänkin jaksamiensa on rajallista. Varsinkin kun ovat lapsia tai teinejä heillä ei ole samoja valmiuksia kuin aikuisilla käsitellä tunteitaan. Kun niitä ei ole aina vanhemmillakaan.
Lisään vielä, että juuri, koska monesti lapset joutuvat olosuhteiden pakosta jo ennen eroa vanhempien vielä asuessa yhdessä taiteilemaan ja yrittävät olla lojaaleja molempia vanhempiaan kohtaan ovat jo hyvin väsyneitä js tuskastuneita moniin asioihin. Eron jälkeen pitää antaa heille mahdollisuus päättää missä asuvat ja kuinka pitävät yhteyttä. Yleensä (kaikkien) tilanne rauhoittuu ja tasaantuu aikaa myöten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MaratonParkuja, mitä sinun eläämään nyt kuuluu?
Ja 28v yhdessä ja mökkimies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos sinulle, joka jaat omia kokemuksiasi joita olet lapsena kokenut. Olen pahoillani kokemasi puolesta, mutta kokemuksesi auttaa minua ymmärtämään omia lapsiani ja heidän kokemaansa.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että lasten asumiset olisi aikuisten päätettäviä asioita. Onneksi monien eronneiden kohdalla tämä toteutuukin. Valitettavasti meillä näin ei ole ollut. Olen joka paikassa (perhepalvelut, lastensuojelu...) puhunut kahden tasavertaisen vanhemman tärkeydestä lasten elämässä. Valitettavasti lasten isä on sitä mieltä, että erilaisten arvojen vuoksi lapsilla ei voi olla kahta vanhempaa. Hänen omat sanansa jotka viimeksi toistanut 2kk sitten.
On surullista miten suhteessaan kovia kokenutta vastaan hyökätään ja syyllistetään. Se on syy miksi niin moni vaikenee. Minäkin useimpien seurassa. Ne itsesyytökset ja epäilyt omasta itsestään käy jokainen uhri läpi. Ihan ilman muiden syyttelyäkin. Onneksi on paikkoja joi
Höpöhöpö, kyllä lapsella on oikeus päättää missä haluaa asua.
Ap on itse antanut narsistidiagnoosin exälleen ja kaikki vaan kritiikittä nielee sen.
Vierailija kirjoitti:
Ap on itse antanut narsistidiagnoosin exälleen ja kaikki vaan kritiikittä nielee sen.
Ja suakos se harmittaa, kun ap on uskottava ja sinun löpinäsi ei ketään kiinnosta.
Höh
Maratonparkuja ja 28 on täällä päivittänyt kuulumisiaan... kuin te taas kyselette?
Vierailija kirjoitti:
MaratonParkuja, mitä sinun eläämään nyt kuuluu?
Hei kiitos kysymästä, on ollut aivan mahtava kesä. Olen sieluuni saakka kesäihminen, joten nämä säät ovat totisesti hellineet, olen nauttinut niin kovasti! Olemme käyneet tapahtumissa ja kaverin + serkun mökillä. Istuneet ulkona trooppisia öitä avotulta katsellen. Suomen kesäoitä ei voita mikään! Mökkiä meillä ei ole, mutta asumme aika lähellä järveä, joten soutuvene on pienellä perämoottorilla. En ole kyllä varsinaisesti mökki-ihmisiä, mutta tosi kivaa oli niillä aikaa viettää.
Syksyllä tulee ehkä muutoksia työkuviohin, asiassa on plus ja miinuspuolia. Siinä mielessä olen iloinen kumppanista, että en stressaa niin kovin kuin yksin tekisin, duuni on mulle aika tärkeää. Hän saa ajatukset muualle ja tukee tietysti muutenkin kaikin tavoin.
Elämäni on siis aika tasaista, varmaan jonkun mielestä tylsää, nytkin vietetään vaan aikaa telkkua katsellen. No ensi viikolla lähden itsekseni toiseen kaupunkiin tapaamaan kavereita ja työtapahtumaan.
Kaikille kirjoittajille toivon ihanaa loppukesää!
T: MaratonParkuja
Kiva kuulla MaratonParkuja sinun kuulumisia. Mahtavaa, että kuulumiset on noin hyviä.
Perusarki, peruselämä, silloin kun se sujuu, on parasta. Sitähän ihmisen elämä enimmäkseen on.
Ap
Niin, minä kyllä olen epäillyt sitä, kirjoitteleeko täällä itse narsistinen ihminen joka ei sitä asiaa itse tajua. Jossain vaiheessa pohdin tätä asiaa todella paljon, hain tietoa narsismista, luin kirjallisuutta aiheesta ja tutkin itseäni todella tarkkaan. Edelleenkin, mutta en enää niin paljon, palaan ajoittain tähän pohdintaan. Ja kuullessani narsistin määritelmiä, tekoja jne, peilaan niitä itseeni. Mietin, olenko minä narsisti? Jotain narsististahan meissä on kaikissa. Olisi kamalaa, olla toisia, läheisiään, kohtaan niin haitallinen henkilö tajuamatta sitä itse. Koska mitään ei voi muuttaa jollei muutoksen tarvetta tunnista.
Ja sitten siitä maidosta, olen ostanut maitoa Prismasta, s-marketista, K-kaupasta, Lidlista, Citymarketista, verkkokaupasta. Kevyenä, täysmaitona, rasvattomana, laktoosittomana, kauramaitona, soijamaitona, kahvimaitona, iskukuumennettuna, maitojauheena... Ja se kortti ei vaan ole tuottanut tulosta.
Ja sinä, joka olet kertonut isästäsi, ja äidistäsi joka myöhemmin käytti runsaasti alkoholia. Tavallaan ymmärrän äitiäsi, jos olen oikein ymmärtänyt, oli hän se vieraannutettu vanhempi? Kuinka helppoa olisi turruttaa itseään alkoholilla tai muilla päihteillä saadakseen asiaan hetken unohduksen. Tästä syystä, ja alkoholin aiheuttaman entistä suuremman ahdistuksen vuoksi itse pysyttelin pitkään täysin erossa alkoholista. Mutta, kaikki tämä kokemani on tuonut myös tietynlaista ymmärrystä heitä kohtaan jotka turruttavat itsensä päihteillä. Väärä tapa se on, ja aiheuttaa vain lisää ongelmia ja hankaluuksia, mutta siinä olotilassa se saattaa tuntua ainoalta ratkaisulta. Ainoalta keinolta kestää sietämätöntä oloa ja tilannetta jolle ei voi mitään.
Ap