Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Lukiolainen taitaa saada jo asumistukea, eli ainakin soluasunnon voi sillä maksaa eikä tarvitse vanhemmilta siihen tukea.

Mitä järkeä? Jos siis perheellä suht iso koti ja lukio esim. vieressä. Ei silloin ole mitään järkeä muuttaa mihinkään soluasuntoon kärvistelemään ventovieraiden ihmisten kanssa eikä tarvitse mennä johonkin kaninkoppiin kyhjöttämään eli kämäseen yksiöön.

Ehkä Suomessakin näiden sosiaalitukien leikkauksien myötä kulttuuri alkaa mennä siihen, mitä ennenvanhaan oli ja miten Euroopassa eletään yhä.

Eli lapset elävät pitkään lapsuudenkodissaan, sillä yhteiskunta ei avokätisesti kustanna nuoren elämistä omillaan.

Jossain Etelä-Euroopassa on täysin normaalia, että kotoa muutetaan pois vasta sitten, kun opiskelut on opiskeltu ja kunnon työpaikka saatu. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Suomessa tää on vain niin vääristyny, kun täysin raakileita teini-ikäisiä potkitaan pois isosta lapsuudenkodista asumaan johonkin pikku yksiöön ja yhteiskunta maksaa viulut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tuli 28 exän salakämpästä ja sen alkuperäisestä vuokralaisesta eli exän työkaverista mieleeni ns miesten koodi, eli kuinka työpaikan miehet suojelevat toisiaan kun nämä pettävät puolisoitaan. Hyvin yleistä sekä työpaikoilla että miesten kaveriporukoissa noin yleensä. Itsellänikin on muutama broileri kynittävänä exäni työkavereitten kanssa, kunhan joskus vielä kohdataan.

Tässäkin saattaa olla kyse kämpän lumevuokraamisesta exälle. Ex on voinut sopia parin sadan euron kuukausimaksusta, jotta voi silloin tällöin esittää esimerkiksi pojalle, että juu täällä minä asun. Harvoin vuokra-asuntoa voi vuokrata eteenpäin, johan sen vuokrasopimuskin usein kieltää. Exän on siis vaikeata laittaa itseään kirjoille vuokrakämppään, jos siellä asuu virallisesti joku työpaikan hemmo. Tiedätkö 28, missä työkaveri muka nyt asuu, jos ei tuossa vuokra-asunnossaan?

Ei jotenkin sovi kuvaan pienituloisen pettäjämiehen kohdalla,

Tosiaan tiedän tuon asunnon kuvion ja joulukuun (2022) loppuun asti eksä maksoi asunnosta vain pienen siivun, siinä voitti molemmat. Asunto oli jo tyhjennetty. Ja tiedän missä oikea vuokralainen asuu ja tiedän syyn miksi asunto tyhjentyi ennen aikojaan. Virallisena asunnon vuokralaisena edelleen on tuo työkaveri. Tässä varmaan on se suurin syy miksi eksä on tässä edelleen kirjoilla, nyt se ei vaan sovi minulle enää. Tuota en epäile laisinkaan. Tiedän myös, että kämppä ei ollut tyhjä ennen syyskuuta, siitä asti sitten voinut toimia salarakkaan kanssa lemmenpesänä, minulle koko asunto selvisi marraskuussa. 

Jostakin syystä eksä haluaa edelleen pitää oman tilan vaikka käsittääkseni viettää aikaa nykyisensä kanssa. 

28 v yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukiolainen taitaa saada jo asumistukea, eli ainakin soluasunnon voi sillä maksaa eikä tarvitse vanhemmilta siihen tukea.

Mitä järkeä? Jos siis perheellä suht iso koti ja lukio esim. vieressä. Ei silloin ole mitään järkeä muuttaa mihinkään soluasuntoon kärvistelemään ventovieraiden ihmisten kanssa eikä tarvitse mennä johonkin kaninkoppiin kyhjöttämään eli kämäseen yksiöön.

Ehkä Suomessakin näiden sosiaalitukien leikkauksien myötä kulttuuri alkaa mennä siihen, mitä ennenvanhaan oli ja miten Euroopassa eletään yhä.

Eli lapset elävät pitkään lapsuudenkodissaan, sillä yhteiskunta ei avokätisesti kustanna nuoren elämistä omillaan.

Jossain Etelä-Euroopassa on täysin normaalia, että kotoa muutetaan pois vasta sitten, kun opiskelut on opiskeltu ja kunnon työpaikka saatu. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Suomessa tää on vain niin v

Ymmärrän molempia kirjoituksia.

Ongelmanahan tässä on tavallaan se, että perheellä ei ole isoa asuntoa vaan tässä asutaan toisen omistajan "suopeudella (kakan marjat sanon tähän)". Eli jos toinen vanhemmista alkaa haluamaan myyntiä, niin muutto tulee jokatapauksessa. Olisiko lapsen sitten aika itsenäistyä ja toisen vanhemman aika ostaa/vuokrata oma asunto omiin tuloihin suhteutettuna (eli pieni asunto). Lisäksi pojalla on pitkä matka lukioonsa, olisi päässyt paljon lähemmäksikin, mutta ykköstoiveena oli eräs ja kun sinne pääsi niin järkipuhe ei auttanut (ja hienosti poika on matkat jaksanut).

Olen tätä kaikkea miettinyt kovasti. Olen sitä mieltä, että parasta olisi asua kotona mahdollisimman pitkään, mutta kun pojalla olisi halu itsenäistyä ja jos muutto tulee joka tapauksessa niin mikä olisi silloin viisain ratkaisu.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on monta ystävää ja tuttua, joiden tietoja ei mistään nropalvelusta löydy. Samoin kavereita, joiden tiedän muuttaneen jo vuosia sitten toisella puolelle Suomea, mutta edelleen nropalvelussa vanha osoite. Nykyajan monet nuoret eivät myöskään ole antaneet tietojaan noihin palveluihin. Eli ei mitään ihmeellistä salaamista tarvitse olla, ellei sitten varmasti tiedä, että aiemmin on ollut tiedot näkyvillä/saatavissa.

Ai oletko  jokaisen ystäväsi ja tutun tiedot tarkistanut, ovatko ne julkiset vai salaiset? Enpä nyt ihan usko.

Ja nyt ei puhuta nykyajan nuorista, vaan yli 40+ ikäisistä, jotka ovat nuoruutensa eläneet ysärillä.

Ja kolmannekseen, tiedot ovat oletuskohtaisesti julkiset. Eli osoitteesi ja numerosi on saatavilla numeropalveluista, mikäli et ole erikseen älynnyt pistää tietojasi salaiseksi.

Puhelinnumero pistetään salaiseksi sillä

No en tietty kaikkia, mutta monesti oon joutunut numeroita etsimään. Oman operaattorin kautta ne tiedot menee numeropalveluun ja asiakkaalta kysytään, että saako ne laittaa. Mun kaverit on jo 50-65 vee. Mutta nuoret läheiseni, ei myöskään 4-kymppinen löydy kuin firman numerolla palvelusta. Ei ne ole sinänsä salaisia, niitä vain ei ole haluttu sinne turhaan laittaa. Ja nuo muuttaneet ystäväni eivät ole uutta osoitettaan muuttaneet; ei varmaan ole tullut edes mieleen, kun nro pysynyt samana.

Lisään vielä, että emme asu isossa asunnossa vaan aika pienessä kolmiossa.

Ja tämä äiti saattaa muuttaa sellaiseen kämäseen kaninkoppiin.

Jos siis asuisimme tässä nyt sitä normaalia onnellista perhe-elämää ja maksaisimme vastiketta puoliksi eksän kanssa ja muutkin kulut puoliksi niin rahaa jäisi säästöön. Yrittäisin pitää pojan mahdollisimman pitkään kotona ja kun muuton aika sitten tulisi niin poikaa pystyttäisiin vähän sponsata.

Elämä ei mennyt niin, eksä teki omat ratkaisut kun poika oli 16,5 vuotta.

28 v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että emme asu isossa asunnossa vaan aika pienessä kolmiossa.

Ja tämä äiti saattaa muuttaa sellaiseen kämäseen kaninkoppiin.

Jos siis asuisimme tässä nyt sitä normaalia onnellista perhe-elämää ja maksaisimme vastiketta puoliksi eksän kanssa ja muutkin kulut puoliksi niin rahaa jäisi säästöön. Yrittäisin pitää pojan mahdollisimman pitkään kotona ja kun muuton aika sitten tulisi niin poikaa pystyttäisiin vähän sponsata.

Elämä ei mennyt niin, eksä teki omat ratkaisut kun poika oli 16,5 vuotta.

28 v yhdessä 

Vaikea päättää, mistä tarttuisi kiinni, kun on tullut niin paljon taas mielenkiintoisia vastauksia😃 mutta jos vaikka tästä.

Näin se vain usein menee, että erossa valitettavasti lapsetkin kärsivät nimenomaan taloudellisen tilanteen kautta vähintään ja usein muullakin tavoin. Tässähän kuitenkin vähän positiivista on, että poika itsekin jo kokee, että olisi kiva lähteä omilleen ja varmaan on siihen myös aika valmiskin, eli tunneälyinen ja realistinen. Pärjäävä.

Tietysti ideatilanne on, että kaikki jatkuisi ennallaan hänelle sinne lukion loppuun viimeistään, mutta tässä mennään nyt sitten siihen, että se tarkoittaisi 28v kohdalla täsmälleen sitä, mistä häntä toisaalta on esim. täällä aika rankasti kritisoitu, eli joustamista, neuvottelua, yrittämistä tulla toimeen exän kanssa. Koska fakta on, että hän itse ei pysty ostamaan asuntoa exältä, ainut vaihtoehto on sitten jatkaa jonkunlaista epämääräistä asumista jakamattomassa kämpässä.

En tiedä, missä pisteessä on pojan uusi parisuhde, ts. kuinka vakavalla pohjalla, eli onko ajatuksissa esim. muuttaa heidän yhteen ja missä vaiheessa. Olen itse aikanaan lähtenyt myös kovin varhaisessa vaiheessa omilleni monestakin syystä, joten en osaa pitää sitä kamalimpana vaihtoehtona, jos mitään järkiratkaisuja löytyy (eli käytännössä ns. elinkelpoinen kämppä ja mieluiten lähellä lukiota).

Ja vielä lukiosta tuli mieleen, että hyvä, että poika ei järjen ääntä kuunnellut, vaan lähti sinne, minne sydän vetää opiskelemaan! Nimittäin aika kova uhraushan se olisi "tyytyä" normilukioon jos olisi mahdollisuus johonkin jo erikoistua, vain sen vuoksi, että matka on hankala.

T: MaratonParkuja

Hei, minulle on käynyt jotain vastaavaa vuosia sitten. Tietämättömänä uskoin ainakin sen verran narsistin puheita, että erehdyin parisuhteeseen ja saamaan pari poikaa . Hyvin varhaisessa niitä ikäviä luonteenpiirteitä alkoi paljastua hänestäkin.   Jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää puhuttiin minulle rumasti , kuitenkin vielä kokeilumielessä varmaan, että miten reagoin.

Näen nyt vuosikymmenten jälkeen, että olin liian kova pala alistettavaksi ja suhteemme alkoi rakoilla juuri sen vuoksi. Sillä naisena ilkeydet aiheuttivat minussa tunteiden jäätymistä .  Tuo tietysti riivasi miestä : aiheetonta mustasukkaisuutta ja puhumattomuutta, jotka kohdistuivat myös lapsiin. Näen tilanteet mielessäni nyt jopa koomisina kun miehellä menee pasmat sekaisin kun ei kaikki mennytkään niinkuin hän oletti - että minä olisin orja, lastenhoitaja, äiti hänelle. Valitettavasti juuri äitiä he etsivät, huoltovarmuutta, rajatonta suvaitsevuutta heidän omaa vajavaisuuttaan hyväksymään .

Naisen itsenäisyys, kodin ulkopuolinen elämä, iloisuus ja onnistuminen ärsyttävät tuollaista miestä. Lisäksi ovat mustasukkaisia lasten ja äidin hauskasta äiti-lapsi-rakkaudesta johon he eivät mahdu, tosiaan monella miehellä ongelmia kuulua joukkoon kun lapsi syntyy.

Siitä alkaa perhesuhteiden jäähtyminen jos mies ei sopeudu omaa pienuuttaan lapsiperheeseen. Mies jää vaille yksipuolista naisen huomiota ja tuntee itsensä hylätyksi. Tuota on narsismi, kun suosiota joutuu jakamaan niin alkavat käyttäytyä kuin ne 3-vuotiaat. Ja kostamaan naiselle. Laput silmillään eivät tunnista,että kiusaamalla lastensa äitiä potkivat samalla omia lapsiaan.

Yleensä rahalla yritetään saada sitten lapsilta rakkautta ja huomiota. Narsisti voi olla pidemmässä parisuhteessa ellei siihen kuulu lapsia, saa huomiota tai ainakin huollon kotona ja riippuvuudet tyydytetään jossain - ei mitään väliä missä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että emme asu isossa asunnossa vaan aika pienessä kolmiossa.

Ja tämä äiti saattaa muuttaa sellaiseen kämäseen kaninkoppiin.

Jos siis asuisimme tässä nyt sitä normaalia onnellista perhe-elämää ja maksaisimme vastiketta puoliksi eksän kanssa ja muutkin kulut puoliksi niin rahaa jäisi säästöön. Yrittäisin pitää pojan mahdollisimman pitkään kotona ja kun muuton aika sitten tulisi niin poikaa pystyttäisiin vähän sponsata.

Elämä ei mennyt niin, eksä teki omat ratkaisut kun poika oli 16,5 vuotta.

28 v yhdessä 

Vaikea päättää, mistä tarttuisi kiinni, kun on tullut niin paljon taas mielenkiintoisia vastauksia😃 mutta jos vaikka tästä.

Näin se vain usein menee, että erossa valitettavasti lapsetkin kärsivät nimenomaan taloudellisen tilanteen kautta vähintään ja usein muullakin tavoin. Tässähän kuit

Ottaen huomioon lukiolaisen elämässä tapahtuneet isot ja aika omituiset muutokset (isä), niin olisi hyvä, että kaikki muu pysyisi suht ennallaan ja turvallisena. Uskoisin, että isäkin olisi samaa mieltä, sillä hän on vaikuttanut muuten tilanteeseen. Ei ole mitään turhaa joustamista haluta lapsensa parasta.

Ai, että MaratonParkuja osaat tarttua asian ytimeen, kirjoituksesi ovat aina täyttä timanttia.

Tämä on nyt oikeastaan vasta iskeytynyt tajuntaani, että muutoksia asumisjärjestelyihin pitää jollakin aikavälillä tehdä. Minun tuloillani ei oteta sellaista lainaa, että asunnon itselleni eksältä ostaisin. Toinen fakta on se, että myös minä haluan tästä pois, tämä on iso pala menneisyyttä ja todellakin yksi iso pala joka pitää eksässä kiinni. Tämä ei tunnu enää omalta kodilta. Minä en näe asiaa niin, että minun kuuluisi olla kiitollinen, että tähän sain jäädä asumaan vaan minulle ei jätetty vaihtoehtoa, minut, lapsemme ja KAIKKI tavarat vain hyljättiin tänne kysymättä sopiiko se minulle. Eksä vain karisti kaiken vanhan harteiltaan ja aloitti uuden elämän. Minulle ei jäänyt muita mahdollisuuksia kun kestää suru, selviytyä järkytyksestä toisen perään ja yrittää pitää pojan elämä kuitenkin mahdollisimman vakaana. Sillä isä ja poika olivat todella läheisiä ja isä jätti pojan tosi yksin alkuun. Se mistä olen kiitollinen on tämä kasvun matka itseni kanssa.

Minä olen valmis tässä asunnossa vielä asumaan olosuhteiden takia, mutta olisin todellakin muutoksiin valmis. 

Uusi tyttöystävä on niin tuore tapaus, että sen varaan en laske vielä mitään.

28 v yhdessä 

LAINAAN: Ottaen huomioon lukiolaisen elämässä tapahtuneet isot ja aika omituiset muutokset (isä), niin olisi hyvä, että kaikki muu pysyisi suht ennallaan ja turvallisena. Uskoisin, että isäkin olisi samaa mieltä, sillä hän on vaikuttanut muuten tilanteeseen. Ei ole mitään turhaa joustamista haluta lapsensa parasta.

Ylläolevaan olen äitinä pyrkinyt ja se on se syy miksi olen mm. tässä asunnossa kestänyt. Että, isän lähdön jälkeen muut asiat pysyisivät ennallaan. Uskoisin myös, että se on se syy miksi pojan isä ei halua puhua asunnon myynnistä, poika on tuonnut alusta asti niin vahvasti sen, että haluaisi asua juuri tässä (kunnes muuttaa omaan kotiin).

28 v yhdessä 

Tämä kosketti myös minua, joka aikoinaan olen kokenut vähän samaa. Että toinen voi noin vain yllättäen häipyä, ja jättää Kaiken, myös kaiken kokoamansa romun jälkeensä. Ja olettaa että toinen siivoaa jäljet. Jotenkin tuossa tilanteessa pitäisi (tiedän etten itsekään aikoinaan kyennyt siihen) koota vain ukkonsa romut ja tarpeettomat huonekalut ja  elokuvamaiseen tapaan  nakata ulos  ikkunasta tai parvekkeelta. Mutta toki kaupungissa siitä saisi varmaan sakot, harmi. Mutta kyllä tuollainen kaiken p...n taaksensa  tuosta vain jättävä ihminen on  jonkinlainen selkärangaton luuseripelkuri joka ei pysty tekemistään vastuuta kantamaan, ja hylkää vieläpä oman poikansakin. No ehkä karma hoitaa vielä jonakin päivänä.

"Ottaen huomioon lukiolaisen elämässä tapahtuneet isot ja aika omituiset muutokset (isä), niin olisi hyvä, että kaikki muu pysyisi suht ennallaan ja turvallisena. Uskoisin, että isäkin olisi samaa mieltä, sillä hän on vaikuttanut muuten tilanteeseen. Ei ole mitään turhaa joustamista haluta lapsensa parasta."

Voi,kyllä me uskomme, että isä todellakin on sitä mieltä, että pojalla kaikki pysyisi mahdollisimman ennallaan! Hänhän suorastaan hyvän hyvyyttään toimi juuri siten, käveli ulos  kokonaan, selittämättä, keräämättä romujaan ja hei tosiaan, jätti jopa osoitteen muutoksen tekemättä ja maksatti näin vesimaksua turhaan, että mahdollisimman ennallaan olisi asiat! Elatusmaksujaan ei kannattanut maksaa, kun eihän mikään ole muuttunut.

Ei kai tässä nyt saakeli ole siitä kyse, että ei haluttaisi lapsen parasta, vaan siitä, mikä on mahdollista yksin kustantaa, etenkin, kun ex on vielä kaiken päälle valheilla lainannut rahaa, jota saa ruinata takaisin.

En ole sitä paitsi aivan varma, että lapsen paras on nyt jäädä tuohon asuntoon, jossa huom. myös hänelle kummittelee se koko entinen elämä, muistot, se, että isä ei ole enää läsnä oikein millään tavoin ja hänet on selkeästi tiputettu kakkoskaartiin uuden elämän ja uusien lasten myötä. Kenties osa innosta lähteä omilleen kumpuaa myös hänellä siitä, että haluaa jättää nämä pari vuotta taakseen ja aloittaa konkreettisesti uuden elämän.

Ehkä voisi hänen kanssaan avoimesti nyt jutella, miten olisi, jos tuo myytäisiin (exältä ei nyt enää kysellä muuta kuin että ostaako itse vai meneekö muuten myyntiin) ja jos ostettaisiin/vuokrattaisiin pienempi asunto, kaksio, lähempänä lukiota. Käytännössä se tarkoittaisi ahdasta asumista ja 28v petiä olkkariin pariksi, kolmeksi vuodeksi. Kuulostaa ikävältä ja onkin ikävää, mutta toisaalta, 28v tulee viettämään aikoja mökillä, nuorella miehellä on nuoren miehen menot, joten kuinka paljon etenkin ajanjaksolla kevät-syyskesä aikaa todella siellä vietettäisiin?

Nimittäin mitä enemmän noita juttuja paljastuu ja näyttää siltä, että niitähän paljastuu, sen mahdottomammaksi käy yhteisomistus exän kanssa. Itse en uskaltaisi omistaa hänen kanssaan maitopurkkia. On otettava huomioon, että koko ajan exän rahankäyttö on sen tyyppistä, että 28v saa tosissaan pelätä, mikä pommi sieltä räjähtää. Mikä lappu tai lippu vedetään esiin, mitä velkoja paljastuu, jne.

Ja heille, jotka mielellään nyt ajattelevat, että niin olisi pitänyt olla varovaisempi, sanoisin, että kyllä aina ollaan maalla viisaita, kun merellä tulee vahinko. Aloin nimittäin ajattelemaan, että vaikka oma suhteeni on vasta pari vuotta vanha, en minäkään ole tarkistanut miehen osoitetietoja tai missä on kirjoilla tms. asioita, ei ole tullut pieneen mieleenkään "olla varovainen". Enkä tarkastellut koskaan edellisessä, huomattavasti pidemmässä suhteessakaan.

T: MaratonParkuja

Helpoin tie on laittaa asunto myyntiin. Näin pääsee eteenpäin. Muuttaa mahdollisesti kauemmas tai jopa vaihtaa paikkakuntaa.

Tilanne on nyt vielä tulenarka niin exät yleensä pysyttelevät hiljaisuudessa jonkin aikaa koska pelkurimaisesti odottavat asioiden tapahtuvan itsestään tai että joku toinen hoitaa- niinkuin äiti aikoinaan.

Nuori muuttaa opiskelun ajaksi vuokralle tai soluasuntoon, itsenäiseen elämään. Vanhempien murheet ja sotkut rasittavat nuoria ja se vaikuttaa taas heidän jaksamiseensa opiskella jne. Opiskelu voi jäädä kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kosketti myös minua, joka aikoinaan olen kokenut vähän samaa. Että toinen voi noin vain yllättäen häipyä, ja jättää Kaiken, myös kaiken kokoamansa romun jälkeensä. Ja olettaa että toinen siivoaa jäljet. Jotenkin tuossa tilanteessa pitäisi (tiedän etten itsekään aikoinaan kyennyt siihen) koota vain ukkonsa romut ja tarpeettomat huonekalut ja  elokuvamaiseen tapaan  nakata ulos  ikkunasta tai parvekkeelta. Mutta toki kaupungissa siitä saisi varmaan sakot, harmi. Mutta kyllä tuollainen kaiken p...n taaksensa  tuosta vain jättävä ihminen on  jonkinlainen selkärangaton luuseripelkuri joka ei pysty tekemistään vastuuta kantamaan, ja hylkää vieläpä oman poikansakin. No ehkä karma hoitaa vielä jonakin päivänä.

Kiitos Sinulle.

Kun yhteistä elämää on takana 28 vuotta ja yhteistä tavaraa haalittu vähintään 25 vuotta niin sitä on kertynyt todella paljon (lahjaksikin saatua yms). Kun toinen muuttaa pois ottamatta edes yhtä kahvikuppia mukaansa, saatikka yhtäkään pussilakanaa jne. Se ei ole jaloa, päinvastoin. Näiden lisäksi ne henkilökohtaiset tavarat (joita on paljon vieläkin). Autottoman ihmisen on vaikea hävittää kaikkea, varastokin on täys eksän kamaa. Ja jonkinlainen ongelma eksällä tavaroiden kanssa on ollut, eli kaapit täynnä roskaa. 

Nyt minulla kypsyy päässä keskusteluhetki aikuisten asiallisesti, nyt eksän täytyy ottaa hetki ja tulla edes henkilökohtaiset kamansa hakemaan. Poismuutosta on jo kohta 14 kuukautta.

Olen nyt ymmärtänyt, että kun tulen muuttamaan isoon yksiöön tai pieneen kaksioon niin tästä tavaramäärästä ei voi lähteä mukaan kuin maks. 1/3 osa. Onneksi petivaatteita, pyyhkeitä, astioita kelpuuttaa poikani (olemme aiheesta jutelleet).

Haluaisin pikkuhiljaa alkamaan hävittämään kaikkea ylimääräistä.

28 v yhdessä 

"En ole sitä paitsi aivan varma, että lapsen paras on nyt jäädä tuohon asuntoon, jossa huom. myös hänelle kummittelee se koko entinen elämä, muistot, se, että isä ei ole enää läsnä oikein millään tavoin ja hänet on selkeästi tiputettu kakkoskaartiin uuden elämän ja uusien lasten myötä. Kenties osa innosta lähteä omilleen kumpuaa myös hänellä siitä, että haluaa jättää nämä pari vuotta taakseen ja aloittaa konkreettisesti uuden elämän."

Taidat nyt projisoida omiasi; sulla ei varmaan ole lapsia. Osa innosta voi valitettavasti johtua myös siitä, ettei halua olla ns. vaivaksi vanhemmille. Tuo ikä ja elämänvaihe on niin tärkeä osa aikuistumista, että kannattaa ottaa se huomioon.

Omissa lapsissani , joista kolme täysi-ikäisiä, olen huomannut, että maailman tuulet ja vapaus alkavat vetää puoleensa heitä siinä 18 vuoden kohdilla . Äiti on edelleen tärkeä , mutta tuossa iässä alkaa halu muuttaa pois kotoa. Ja se on merkki siitä, että vanhempi on onnistunut tehtävässään - antanut turvaa ja siivet joilla lähteä lentoon. Suosittelen , ettei kukaan tuossa kohtaa hankaloita näitä muuttohaluja sillä nuoren pitää saada muodostaa perheen ulkopuolinen yhteisönsä kavereineen ja muita aikuisia elämäänsä esim. opettajat ym. Josta alkaa matka itsenäiseen elämään ja isoon maailmaan, työelämään jne. Ainahan nuori palaa kotiin kysymään neuvoa ja tankkaamaan rakkautta jatkaakseen taas seikkailujaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kosketti myös minua, joka aikoinaan olen kokenut vähän samaa. Että toinen voi noin vain yllättäen häipyä, ja jättää Kaiken, myös kaiken kokoamansa romun jälkeensä. Ja olettaa että toinen siivoaa jäljet. Jotenkin tuossa tilanteessa pitäisi (tiedän etten itsekään aikoinaan kyennyt siihen) koota vain ukkonsa romut ja tarpeettomat huonekalut ja  elokuvamaiseen tapaan  nakata ulos  ikkunasta tai parvekkeelta. Mutta toki kaupungissa siitä saisi varmaan sakot, harmi. Mutta kyllä tuollainen kaiken p...n taaksensa  tuosta vain jättävä ihminen on  jonkinlainen selkärangaton luuseripelkuri joka ei pysty tekemistään vastuuta kantamaan, ja hylkää vieläpä oman poikansakin. No ehkä karma hoitaa vielä jonakin päivänä.

sivusta kommentoin, että kun aikoinaan yhteisestä kodista lähdin, jätin tarkoituksella kaiken lähes ennalleen, jotta muutokset tulisivat silloin 8 vuotiaalle lapselle pikkuhiljaa hiipien ja jotta isällään olisi aikaa järjestää uudet kalusteet ja tavarat minun mukanani lähtevien tilalle.

ei ollut tarkoitus tosiaan kuormittaa isää romuillani, eikä hän sellaisesta kyllä maininnutkaan, vaikka ero olikin yksin minun päätökseni

28, tästähän sukeutui varsinainen trilleri kaikkine käänteineen. Taitaa olla niin, mitä joku aiemmin totesi, että valheet paljastuvat ennemmin tai myöhemmin. Lisäksi vaikuttaa valitettavasti siltä, että eksäsi on elänyt valheellista kaksoiselämää jo pitkään, ehkä jopa aina. Ainakin raha-asioita on sinulta varmasti yritetty pimittää. Olen taipuvainen uskomaan, että epärehellinen käytös on toimintatapa, joka on toistuvaa ja jatkuvaa. Ei siis välttämättä liity vain tähän salarakkaaseen, vaan on osa eksäsi toimintamallia ollut jo pitkään. Siinä mielessä voit onnitella itseäsi, että pääsit moisesta valehtelijasta eroon.

Mutta sitten tuo asunto-asia on kinkkinen. Minulle nyt jotenkin valkeni uudella tavalla, miltä tämä kaikki näyttäytyy pojan elämässä. Olisi pojan kannalta varmasti paras, että hän pystyisi asumaan kotona mahdollisimman pitkään. Jos kolmion myynti tukee nyt ajankohtaiseksi, yksi vaihtoehto olisi juuri pienemmän asunnon ostaminen tai vuokraaminen lähempänä lukiota. Olette nyt erossa mökkimiehen kanssa, mutta keväällä ja kesällä varmaankin taas enemmän yhdessä mökillä esimerkiksi. Silloin olisi pojallekin ikään kuin pehmeä lasku itsenäisempään elämään, kun hän ensin totuttelisi olemaan pidempiä aikoja yksin mutta asuisi vielä kotona.

Se on kyllä tikittävä aikapommi mitä eksyn jäljiltä vielä paljastuu. Velkoja tai rahasotkuja. Valitettavasti tämä on otettava huomioon.

 

Lisäksi heitän vielä yhden näkökulman. Nimittäin olettaen, että mökkimiehen kanssa suhde jatkuu, niin jossain vaiheessa voi olla edessä yhteen muuttaminen. Ymmärrän että tämä voi olla vielä kaukainen ajatus etkä varmastikaan halua ei kannatakaan tämän varaan laskea. Tosiasia kuitenkin on että näin suhteet usein etenevät. Siinä mielessä pienempi asunto yhdessä pojan kanssa nyt nämä lukiovuodet ainakin voisi olla hyvä ratkaisu tähän saumaan.

Jos asuntokaupoissa tai muussa ilmenee ongelmia, niin tiedäthän että myös ilmaista juridista neuvontaa on saatavilla tarvittaessa.

Eipä voi toivottaa kuin voimia tulevaan. Yhä enemmän itsellenikin alleviivautuu se, miten siunattua on, jos on löytänyt aidon rakkauden, rehellisen ja luotettavan ihmisen rinnalleen. Toivon todella, että mökkimies on sitä sinulle.

Kuurankukka

Hitto kun näitä kirjoituksia tupsahtelee väliin, meinaa jäädä huomaamatta. Kiitos taas.

Nyt MaratonParkuja tuo Sinun kirjoitus sai ihan kylmät väreet aikaiseksi ja monesta syystä. Huomasin meinaan taas, että aloin kiltteyttäni kääntää asioita eksääni ymmärtäväisemmäksi. Eihän se jättäminen, salakämppä, pettäminen ole ainoa asia. Kun minun tahtoa ei kunnioiteta minkään asian suhteen, on se vesimaksu, poismuutto, elarit jne .... ihan mikä vaan. 

Olet myös oikeassa, että joku tässä kaikessa ei täsmää. Vaisto on sanonut nyt jonkin aikaa, että jotain on vielä mitä en tiedä. Taisin niin kirjoittaa jossakin vaiheessa. Nämä tietojen salaamiset yms lisää ajatusta.

Huh. Pakko tehdä nyt töitä.

Palaan,

28 v yhdessä 

Elariasiaan tarvitset lastenvalvojan apua. Yhteyttä kunnan sosiaalitoimeen, ohjaavat oikealle henkilölle. Perhepuolen työntekijälle. Ei näitä kannata aivan yksin pohtia . Mies joutuu vastuuseen lasta koskevissa asioissa. Muissa asioissa voi kysyä oikeusaputoimistosta neuvoa. Sinun kannattaa olla ensimmäisenä teistä oikeisaputoimistoon yhteydessä heti. Mies ei voi olla saman oik.apu.toimiston asiakas. Hän joutuu kysymään neuvonsa muualta. Sitten vain välittäjä arvioimaan asunto. Myyntiin. Jos saatte vuokra asunnon voitte laittaa nykyisen asunnon vuokralle ellei se käy kaupaksi. Parempi tietysti jos myydään. Jotenkin vaan paras mennä eteenpäin exästä huolimatta.