Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Hei 28 ja kaikki muutkin joulua kipuilevat. Joulun aika voi olla vaikeaa yksinäisille ja herättää monenlaisia tunteita, erityisesti tuoreen eron jälkeen jos kaikki vanhat perinteet ovat jääneet historiaan. 

Minulla ei ole kokemusta yksinäisestä joulusta, mutta jos sellainen tulisi, yrittäisin hemmotella itseäni jollain tavalla. Joku kylpylä tai risteily, ehkä pieni matka tai hotelliyö. Jotain ekstraa. Tai joulua voi viettää tunnelmallisesti myös kotona. Kävisin kirkossa ja saunassa, sytyttäisin kynttiöitä ja söisin vain sellaisia herkkuja, mitä haluaisin. Monissa kaupungeissa järjestetään yömessujakin, se voisi olla tunnelmallinen kokemus, vaikka ei niin uskonnosta välittäisikään. Nythän olisi tilaisuus miettiä mitä itse oikeasti haluat jouluna tehdä. Useinhan mennään vain perinteiden mukaan, koska niin muutkin tekevät.

Älä kylmetä itseäsi mökkimiehelle. Teillä on ollut nyt niin hyvä juttu, että keskity hyviin hetkiin. Etenkin jos erossa olo oli jo tiedossa etukäteen ja väistämätön. Ikävä ei ole huono tunne, vaan päinvastoin merkki välittämisestä.

Eksän suuntaan ystävyydestä lienee turha haikailla. Luulenpa, että sinulle on terveellisempää rakentaa ystävyyssuhteita muiden ihmisten kanssa. Vai onko eksän kanssa tapaamisista tullut sinulle jotenkin parempi mieli tässä viime aikoina? Ihan mielenkiinnosta kuulisin, millaisen meriselityksen hän sinulle tarjoili eroa koskien. Tietenkin vain mikäli haluat sen meille jakaa.

Häntä pystyyn. Loppujen lopuksi joulu on vain yksi päivä kalenterivuodesta. Ja tämä voi olla sinulle ainutlaatuinen joulu yksin, sitäkään emme voi tietää.

Kuurankukka

28v. älä kylmetä itseäsi mökkimiehen ikävälle.

Tärkeän ihmisen ikävöinti kuuluu rakkauteen. Ikävöinnistä voi suorastaan nauttia. Sinulla on mies, joka pitää sinua kuin kukkaa kämmenellä, kunnioittaa sinua, kaipailee sinua. Tiedät, että hän ajattelee sinua koko ajan vaikka olisi maapallon toisella puolella.

Nauti, hyvä nainen, nauti.

Hyvää joulua ja paljon suklaata!

Vierailija kirjoitti:

28v. älä kylmetä itseäsi mökkimiehen ikävälle.

Tärkeän ihmisen ikävöinti kuuluu rakkauteen. Ikävöinnistä voi suorastaan nauttia. Sinulla on mies, joka pitää sinua kuin kukkaa kämmenellä, kunnioittaa sinua, kaipailee sinua. Tiedät, että hän ajattelee sinua koko ajan vaikka olisi maapallon toisella puolella.

Nauti, hyvä nainen, nauti.

Hyvää joulua ja paljon suklaata!

Kiitos Sinulle ja Kuurankukalle.

Kun vietän mökkimiehen kanssa aikaa niin meillä on tosi hyvä olla, molemmilla ja en epäile mitään. Mökkimies on käyttänyt pari kertaa jopa R-sanaa ja kaikella lailla puhuu tulevaisuudesta mihin myös minä kuulun. 

Kun olen yksin kotona niin alan kuitenkin miettimään, että kaipaileeko minua tai ajatteleeko minua jne. Tiedän työkuviot todella hyvin ja tiedän, että tekee nyt pitkää päivää = arkisin vähintään 12h ja viikonloppuisin 16h. Tiedän, että tämä alkuvuoden kuvio on jo sovittu ennen kuin me tavattiin, toki pieniä muutoksia siihen varmasti olisi voinut tehdä (tai sitten ei). Alle 5 vuorokautta ollaan oltu erossa ja ollaan puhuttu puhelimessa kerran ja viestejä tullut useita.

Ihmismieli on kummallinen, tämä oli paljon helpompaa kun kyse oli vain hyvästä seksistä (nauran täällä). Piti sitten tykästyä ihan kunnolla.

28v yhdessä

28, kuulostaa R-sanalta :D

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

28, kuulostaa R-sanalta :D

Kuurankukka

Nauran täällä.

Hui kauheeta, pahuksen R-sana, mitään en myönnä.

28 v yhdessä

Mua säälittää M45:n vaimo. Vaimo-rukka tietää, että mies haaveilee toisista naisista ja on usuttanut omaa vaimoaankin vieraisiin miehiin.

Nyt vaimo yrittää parhaansa ja rämpii lumessa jonnekkin miehensä kanssa ja halailee, jotta mies ei lähtisi.

Mikään ei ole karseinta, kuin se tunne, että et riitä puolisollesi ja että hän haikailee muita.

M45 tarina ja siitä kirvonneet mielipiteet saavat minut ekaa kertaa osallistumaan. Olen lukenut koko ketjun, osan harppoen ja löysin tämän myöhemmin kuin tämä alkoi.

Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 31v. Ei ollut rakkautta ensi juttelemalla. Sanon näin, koska oltiin silmäilty toisiamme jo jonkin aikaa ja kiinnostusta oli. Oltiin molemmat melko kokemattomia ja piti opetella olemaan yhdessä ja rakastumaan.

Paljon ollaan koettu yhdessä, hyvää ja hieman vaikeaakin. Itsellä alkoi paino nousta, kun äitini sairastui. Sen jälkeen on ollut vuositolkulla haasteita lasten kanssa ja elämä oli välillä vuosiakin lähes kämppiselämää. Olen varma, että miehen kiinnostukseen jossain vaiheessa vaikutti minun lihominen, ei kuitenkaan sitä koskaan myöntänyt. Miehelle myös tullut kiloja, mutta vähemmän kuin itselleni. 

Kaikesta huolimatta omilla lomillamme ollaan osattu useimmiten nauttia toisistamme ja romantiikkaakin on ollut. Jossain vaiheessa miehelle tuli hieman ongelmia libidon kanssa, mutta yritin olla kannustava ,vaikka oma himo on vaan kasvanut ikääntymisen myötä.

Kun jossain vaiheessa tehtiin iso päätös elämän suhteen, kysyin mieheltä haluaako oikeasti olla kanssani "loppuelämän". Sanoi, että haluaa. 

Nykyään yhtäkkiä mieskin on kiinnostunut seksistä ja minusta, vaikka sain jopa lisää koronakiloja. Ei mitään pupuja olla, mutta pointtina, että mies on valinnut rakastaa ja haluta minua edelleen näiden vuosien ja kilojen jälkeen. 

Mies ei ole koskaan painostanut liikkumisen suhteen tms, olen kuitenkin liikkunutkin. Tiedän, että joskus olisi halunnut jotain muuta kuin mitä olen ollut, mutta samaa voin sanoa miehestä. Mies oli kuitenkin suurin tuki ja turva, kun itsellä oli vaikeaa. Hoiti lapset, kun itse ramppasin sairaalassa tms.

Meillä ei ole ollut pettämisiä tms, joten en vertaa "vakkareihin" enkä halua päteä. Mutta halusin kertoa sen, ettei lihoaminen ole aina hyvä syy etsiä uutta seuraa tms. Meillä olisi molemmilla tarve laihtua, minulla paljon enemmän. Silti vain sille asialle ei kannata perustaa elämäänsä. Kämppisvaiheessakin kannattaa miettiä voisiko parempaa olla edessä. Minä olen sitä mieltä, että ehdottomasti kannatti odottaa.

En ehkä osannut kaikkea kirjoittaa oikein mitä halusin, mutta lähetän tämän silti eteenpäin, tai jää lähettämättä

T: N melkein vuosisadan elänyt

Vierailija kirjoitti:

M45 tarina ja siitä kirvonneet mielipiteet saavat minut ekaa kertaa osallistumaan. Olen lukenut koko ketjun, osan harppoen ja löysin tämän myöhemmin kuin tämä alkoi.

Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 31v. Ei ollut rakkautta ensi juttelemalla. Sanon näin, koska oltiin silmäilty toisiamme jo jonkin aikaa ja kiinnostusta oli. Oltiin molemmat melko kokemattomia ja piti opetella olemaan yhdessä ja rakastumaan.

Paljon ollaan koettu yhdessä, hyvää ja hieman vaikeaakin. Itsellä alkoi paino nousta, kun äitini sairastui. Sen jälkeen on ollut vuositolkulla haasteita lasten kanssa ja elämä oli välillä vuosiakin lähes kämppiselämää. Olen varma, että miehen kiinnostukseen jossain vaiheessa vaikutti minun lihominen, ei kuitenkaan sitä koskaan myöntänyt. Miehelle myös tullut kiloja, mutta vähemmän kuin itselleni. 

Kaikesta huolimatta omilla lomillamme ollaan osattu useimmiten nauttia toisistamme ja romantiikkaakin on ollut. J

Kääk, siis puoli vuosisataa 

28, todellakin kuulostaa R- sanalta. Älä epäröi, nauti. Ikävä tosiaan on aivan hyvä tunne, kertoo välittämisestä. Vaikka toisaalta, varmaan se epäröintikin on aivan normaali tunne? 

Tsemppiä Jouluun sinulle. 

Mulla itseasiassa on joulun suhteen varsin rauhallinen fiilis. Mikä vaan on parempaa kun se, että pitää purra hampaita yhteen niin kovin, että lohkeaa pala hampaasta. Joulurauhan säilyttääkseen, koska sen toisen käytös oli jotain niin niin ärsyttävää ja ikävää ja millon mitäkin.

Mä toivoisin saavani olla lasteni kanssa säännöllisesti, arjessa, elämässä. Sinänsä tässä hetkessä ei joululla ole väliä, se on päivä muiden joukossa.

Luin erään listan vieraannuttamisen merkeistä, listassa oli 15 kohtaa, meidän tilanteessa ainakin 11 toteutuu. Pari oli ns. "Työnalla" eli viitteitä, muttei vielä aivan ole ex saanut menemään läpi.

Faktatietous asioista auttaa ymmärtämään. Auttaa hälventämään itsesyytöksiä, epäilyksiä, vaikkei kipua ja tuskaa viekkään pois. Siitä on tullut mun uus "ystävä" semmosesta surusta, tai jostain, epämääräsestä sanattoman suuresta sisäisestä kivusta. Elämä kulkee eteenpäin, on aivan hyviä hetkiä, ja silti tämä ystävä on aina mukana. Kokoajan. Sen kanssa on vaan opittava elämään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hei 28 ja kaikki muutkin joulua kipuilevat. Joulun aika voi olla vaikeaa yksinäisille ja herättää monenlaisia tunteita, erityisesti tuoreen eron jälkeen jos kaikki vanhat perinteet ovat jääneet historiaan. 

Minulla ei ole kokemusta yksinäisestä joulusta, mutta jos sellainen tulisi, yrittäisin hemmotella itseäni jollain tavalla. Joku kylpylä tai risteily, ehkä pieni matka tai hotelliyö. Jotain ekstraa. Tai joulua voi viettää tunnelmallisesti myös kotona. Kävisin kirkossa ja saunassa, sytyttäisin kynttiöitä ja söisin vain sellaisia herkkuja, mitä haluaisin. Monissa kaupungeissa järjestetään yömessujakin, se voisi olla tunnelmallinen kokemus, vaikka ei niin uskonnosta välittäisikään. Nythän olisi tilaisuus miettiä mitä itse oikeasti haluat jouluna tehdä. Useinhan mennään vain perinteiden mukaan, koska niin muutkin tekevät.

Älä kylmetä itseäsi mökkimiehelle. Teillä on ollut nyt niin hyvä juttu, että keskity hyviin he

Kiitos, tuo mitä Kuurankukka sanoi, on hyvä.

Kuvaa laajempaa ajattelua! 

Nimenomaan jouluna, vaalikaa niitä suhteita, jotka ovat hyviä.

Muuten vaikka kirkkoon, ja eri ympäristöön. Menette vaikka sellaisen  baariin, minkä tiedätte, missä on energiaa antavia ihmisiä, ei roistoja tai epämääräisiä.

Kaikenkaikkiaan on hyvä tehdä ees pienistä palasista parempi joulu !

M45

Vierailija kirjoitti:

Mua säälittää M45:n vaimo. Vaimo-rukka tietää, että mies haaveilee toisista naisista ja on usuttanut omaa vaimoaankin vieraisiin miehiin.

Nyt vaimo yrittää parhaansa ja rämpii lumessa jonnekkin miehensä kanssa ja halailee, jotta mies ei lähtisi.

Mikään ei ole karseinta, kuin se tunne, että et riitä puolisollesi ja että hän haikailee muita.

 

Niin, se ei poista sitä tosiasiaa, että rakastan myös vaimoani.

Vien molemmille naisistani hienot joulutähdet.

Kohtelen vaimoani kuin kukkaa kämmenellä.

Teen kotityöt, huolehdin, pidän kainalossa, nyt myös jouluna. Aion todella huomioida myös hänet.

Enkä vaadi seksiä, päinvastoin sanon, että rakastan häntä juuri tuollaisena.

Oikeastaan olen päättänyt, että tyydyn vähään.

Silläkin on arvo vaan, että rakastaa, ja hyväksyy rakkauden sellaisena kuin se on. Se, että mahdollista eroakin pohjustaa rakastavasti, ei ole meiltä tai ees kolmansilta pois.

Se, että kirjoitit riittämättömyyden tunteesta, oli hyvä huomio. Annan vaimolleni, kun tunne on päällä, oli sitten herkkä paikka, tai itku, taivaallista seksiä. Että hän kokee todella olevansa rakastettu, myöskin siinä tilanteessa.

Epävarmuus toisinaan hänellä, yhdistettynä seksiin, saa hänet todella kierroksille. 

Mikä on suhteemme kannalta myöskin seksittömyyttä parempi.

Ja nyt aamu hiihdolle!

Hyvää joulun aikaa kaikille!

M45

Pitkien suhteiden salaisuus on useasti se että toinen joustaa ja hyväksyy.

Yhteistä omaisuutta on, historiaa, ehkäpä lapsiakin.

Mulle selvisi kun luin mieheni tekstiviestejä.

Pettymys toiseen ja se että on pitänyt ihmistä suoraselkäsenä, rehellisenä ja rehtinä meni täysin.

Mutta joustin ja annoin vielä tilaisuuden, mutta sama peli jatkui.

Toi ihastuminen/rakastuminen toiseen, lirkutteleminen, sinkkuna esiintyminen, tapailu.

En tiedä tuliko ero exälleni puskista jos häneltä asiaa joku kysyy.

Olihan tottunut että minä joustin, tavallaan olin kun kynnysmatto suhteessamme.

Vierailija kirjoitti:

Pitkien suhteiden salaisuus on useasti se että toinen joustaa ja hyväksyy.

Yhteistä omaisuutta on, historiaa, ehkäpä lapsiakin.

Mulle selvisi kun luin mieheni tekstiviestejä.

Pettymys toiseen ja se että on pitänyt ihmistä suoraselkäsenä, rehellisenä ja rehtinä meni täysin.

Mutta joustin ja annoin vielä tilaisuuden, mutta sama peli jatkui.

Toi ihastuminen/rakastuminen toiseen, lirkutteleminen, sinkkuna esiintyminen, tapailu.

En tiedä tuliko ero exälleni puskista jos häneltä asiaa joku kysyy.

Olihan tottunut että minä joustin, tavallaan olin kun kynnysmatto suhteessamme.

Viihdyn paljon paremmin itseni kanssa nytten. 

Arvoni omissa silmissäni nousi.

Vierailija kirjoitti:

M45 tarina ja siitä kirvonneet mielipiteet saavat minut ekaa kertaa osallistumaan. Olen lukenut koko ketjun, osan harppoen ja löysin tämän myöhemmin kuin tämä alkoi.

Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 31v. Ei ollut rakkautta ensi juttelemalla. Sanon näin, koska oltiin silmäilty toisiamme jo jonkin aikaa ja kiinnostusta oli. Oltiin molemmat melko kokemattomia ja piti opetella olemaan yhdessä ja rakastumaan.

Paljon ollaan koettu yhdessä, hyvää ja hieman vaikeaakin. Itsellä alkoi paino nousta, kun äitini sairastui. Sen jälkeen on ollut vuositolkulla haasteita lasten kanssa ja elämä oli välillä vuosiakin lähes kämppiselämää. Olen varma, että miehen kiinnostukseen jossain vaiheessa vaikutti minun lihominen, ei kuitenkaan sitä koskaan myöntänyt. Miehelle myös tullut kiloja, mutta vähemmän kuin itselleni. 

Kaikesta huolimatta omilla lomillamme ollaan osattu useimmiten nauttia toisistamme ja romantiikkaakin on ollut. J

Olipa koskettava kirjoitus, kiitos kun kerroit meille. Ajattelinkin jo, että saatiin ysikymppisen tarina mukaan😉, ei sentään. 

Kirjoituksesi kuvaa hyvin pitkän liiton taivalta, on kuprua ja kuoppaa, vastatuulta ja tyventä. Silti tiukan paikan tullen on vieressä tuki ja turva. Muistan, kun isäni hautajaisissa olin ihan hajalla, kukkia laskiessa purskahdin lohduttomaan itkuun. Tunsin, kun puolisoni puristi kättäni lohduttavasti. Siitä hetkestä annoin taas paljon anteeksi...

Tuumis🌻

Kiva Ap, kun kerroit taas tuntemuksia. Oikein paljon voimia sinulle. Olet huippu, kun avasit ketjun. Ajattele, miten paljon erilaisia tarinoita tänne on tullut.

28, hauska oli tuo viesti sinulle: älä kylmetä itseäsi... luulin ensin, että oli äidillinen viesti pukea kylliksi päälle tuiskuun ja tuiverrukseen... kyse olikin mökkimiehestä. Ja R-sanasta. Wow. 

M45, kiva, että kirjoitat, vaikka saatkin 'lunta tupaan'. Hyviä hiihtokelejä!

M36: kaipaan tilannekatsausta. Miten on asiat lutviutunu? Miten vietät joulua?

MaratonParkuja, Kuurankukka ja kaikki muut: hienoa, kun jaatte mielipiteitänne, kaikista on opiksi, suhteita on niin monenlaisia, kukin itse tietää oman parhaansa, lopultakin

Oikein Ihanaa Joulua Ihan Kaikille🌲

Vaimon epävarmuus yhdistettynä "parempaan" seksiin tuo myös M45:lle kicksejä. Ja vallantunnetta. Hän pitää nyt lankoja käsissään tanssittaen kahta naista. Toisaalta emme tiedä millä tasolla tuo toinen suhde on. Ottaako nuorempi nainen vain tietäen miehen ihastuksen nuo lahjat ja muun ihailun harkittuna vastaan, mutta suhdetta ei varsinaisesti ei ole. Eikä ole tarkoitus hänen puoleltaan tullakaan. M45 ehkä tietää tämän, siksi pitää vaimostaan kiinni. 

Minusta naisen näkökulmasta katsottuna olisi edelleen kauhea ajatus, että nauttisin toisen epävarmuudesta, myös seksin muodossa. Olisin raatorehellinen toisesta miehestä tahallaan tietäen, että silloin saan mieheni tekemään mieleisiäni asioita. Nythän tosiaan vaimo, emmekä mekään, ei tiedä mikä on kakkossuhteen taso todellisuudessa. 

Olisi hyvä tietää puhuvatko M45 ja vaimonsa nyt tuosta päällä olevasta tilanteesta vai onko se peitetty nyt tekemiseen ja seksiin. Mitä mieltä vaimo on? 

M 45, 

Asutko vaimosi kanssa vai tyttökaverisi? Kirjotit vieväsi molemille joulukukkia, elikkä voit hyvin asua yksinkin?

Oletteko kaikki tyytyväisiä tähän tilanteeseen?

Vierailija kirjoitti:

M45 tarina ja siitä kirvonneet mielipiteet saavat minut ekaa kertaa osallistumaan. Olen lukenut koko ketjun, osan harppoen ja löysin tämän myöhemmin kuin tämä alkoi.

Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 31v. Ei ollut rakkautta ensi juttelemalla. Sanon näin, koska oltiin silmäilty toisiamme jo jonkin aikaa ja kiinnostusta oli. Oltiin molemmat melko kokemattomia ja piti opetella olemaan yhdessä ja rakastumaan.

Paljon ollaan koettu yhdessä, hyvää ja hieman vaikeaakin. Itsellä alkoi paino nousta, kun äitini sairastui. Sen jälkeen on ollut vuositolkulla haasteita lasten kanssa ja elämä oli välillä vuosiakin lähes kämppiselämää. Olen varma, että miehen kiinnostukseen jossain vaiheessa vaikutti minun lihominen, ei kuitenkaan sitä koskaan myöntänyt. Miehelle myös tullut kiloja, mutta vähemmän kuin itselleni. 

Kaikesta huolimatta omilla lomillamme ollaan osattu useimmiten nauttia toisistamme ja romantiikkaakin on ollut. J

Paljonko luulet painosi vaikuttavan päätöksiisi?

Kysyn koska kirjotat painostasi.

Toleranssi kestämään huonoa suhdetta saattaa olla korkeampi kun ei ole sinut itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M45 tarina ja siitä kirvonneet mielipiteet saavat minut ekaa kertaa osallistumaan. Olen lukenut koko ketjun, osan harppoen ja löysin tämän myöhemmin kuin tämä alkoi.

Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 31v. Ei ollut rakkautta ensi juttelemalla. Sanon näin, koska oltiin silmäilty toisiamme jo jonkin aikaa ja kiinnostusta oli. Oltiin molemmat melko kokemattomia ja piti opetella olemaan yhdessä ja rakastumaan.

Paljon ollaan koettu yhdessä, hyvää ja hieman vaikeaakin. Itsellä alkoi paino nousta, kun äitini sairastui. Sen jälkeen on ollut vuositolkulla haasteita lasten kanssa ja elämä oli välillä vuosiakin lähes kämppiselämää. Olen varma, että miehen kiinnostukseen jossain vaiheessa vaikutti minun lihominen, ei kuitenkaan sitä koskaan myöntänyt. Miehelle myös tullut kiloja, mutta vähemmän kuin itselleni. 

Kaikesta huolimatta omilla lomillamme ollaan osattu useimmite

Toleranssit kestämään huonoa suhdetta saattavat olla hyvinkin eri asioita. Joillain se saattaa olla epävarmuus omasta ulkonäöstä, joillain taloudellinen tilanne, sosiaalinen paine, sukulaiset, lapset,  erilaiset terveysongelmat, arkuus solmia uusia suhteita, toisen tai molempien vallankäyttö, riipppuvuus jne. Mutta joskus myös juuri se, että kumpikin hyväksyy toisensa sellaisena kuin on on eräs syy pysyä suhteessa. Se saattaa olla yhdessäpysyisen voimavara. Eikä suhteen tarvitse olla siinä tapauksessa aina huono.

Voi olla tietenkin olla huono tai hyvä tai jotain siltä väliltä. Kaikkia varaatioita löytyy elämässä. 

Hyviä kirjoituksia jälleen.

Kiitos kaikille uusille kirjoittajille myös.

Sinä joka kirjoitit "tarinasi" 31 v yhdessä olon jälkeen. Pystyn hyvin samaistumaan tekstiisi. Kun on 28 vuotta toisen ihmisen kanssa niin siihen mahtuu niin erilaisia vaiheita, on varmasti hetkiä kun sitä puolisoa katsoo silläkin silmällä "että häneenkö rakastuin". Itse en hetkeäkään kuitenkaan epäröinyt, että emme olisi loppuelämää yhdessä. No, toisin kävi. Ei pitkä parisuhde ole pelkkää juhlaa, mutta itselleni tuli aina uudelleen se vahva rakastamisen tunne. En tiedä missä vaiheessa olisi pitänyt ne hälytyskellot soida, sitä luotti, että toinen kertoisi jos joku on hullusti.

Minun on vaikea suhtautua M45:n tilanteeseen. Tarpeen tulla rakastetuksi ja saada rakastaa ymmärrän, mutta samaistumispintaa en löydä sillä itselleni on riittänyt aina yksi kerrallaan. Vaimon puolesta surettaa, mutta toivon, että vaimo todella tietää missä mennään. Vaimohan saattaa vielä yllättää ja valmistautua oman pääkoppansa sisällä vaikka mihin. 

M36:sta olen myös miettinyt ja toivoisin päivitystä. Herkkä elämänvaihe menossa.

28 v yhdessä